1945 antifasismin voiton juhlinta pandemian aikana

Toukokuussa 1945 tapahtuneen natsismin kukistamisen 75-vuosipäivä sattuu samaan aikaan kahden ennenkokemattoman maailmanlaajuisen kriisin kanssa: äärimmäisen vaarallinen koronaviruspandemia ravistelee sekä pohjoista että etelää, ja maailman kapitalistinen talous, joka oli jo ennestään kriisissä, on nyt vajoamassa pahemmin kuin 1930-luvun suuressa lamassa.

Vuoden 1945 voiton realiteetteja ja Neuvostoliiton, lokakuun vallankumouksen maan, ratkaisevaa roolia tutkitaan nykypäivän pakottavien tarpeitten ja näkökulman kautta.

---

Kuinka historiallista tapahtumaa voi juhlia hädän keskellä? Kuinka maailmanhistoriallista fasismin kukistumisen 75-vuotispäivää voidaan juhlia ilman sen laimenemista viralliseksi rutiinivuosipäiväksi, tai jopa pahimmillaan huomion kääntämiseksi pois ihmiskunnan pakottavista tarpeista? Tämä onnistuu ainoastaan, mikäli tämä suuri tapahtuma kirkkaudessaan luo valoa historiaan, paljastaen polun nykyisen pimeyden läpi vapautuksen tulevaisuuteen.

Jotta nykyaika oppisi historiasta, ja jotta nykyisyyden mahdollisuudet voitaisiin ymmärtää tulevaisuuden hyväksi, tulee historiaa ”tutkia taaksepäin”; kehittyneimmän nykyisyyden ja nykyajan historiallisten tarpeitten ja ponnisteluitten näkökulmasta, kuten filosofi Bertell Ollman painotti¹.

Vuonna 2020 ihmiskunnalla on vastassaan maailmanlaajuinen kriisi, joka hävittää ennenkokemattoman katastrofaalisella laajuudella ihmishenkiä kaikissa maissa, kaikilla mantereilla, samalla levittäen maailmanlaajuista talouden hävitystä. Kriisissä lyövät kättä Covid-19 pandemia ja ratkaisematon maailmanlaajuinen kapitalistinen lama. Saksan Angela Merkel ja muut johtajat, ja maailmanlaajuisen kapitalismin edustajat ovat varoittaneet, että Eurooppa ja maailma kohtaavat nyt ”suurimman katastrofin sitten toisen maailmansodan”.

Vuosien 1939‒1945 katastrofin ohella ei tulisi myöskään unohtaa sitä, kuinka toisen maailmansodan loppu tuli: natsismi, tuo nykyajan äärimmäinen barbaarisuuden muoto, kukistettiin totaalisesti. Tätä todisti Neuvostoliiton, lokakuun vallankumouksen maan punaisen armeijan, voitokas saapuminen Berliiniin, kolmannen valtakunnan pääkaupunkiin!

Nyt, 75 vuotta tämän suuren antifasismin voiton jälkeen, fasismin hirviö nousee jälleen maailmanlaajuinen kapitalistisen järjestelmän ratkaisemattomassa kriisissä. Lisäksi ihmiskunta kohtaa kaksinkertaisen katastrofin, jota voi verrata viimeisimpään maailmansotaan -ellei ole jopa sitä pahempi. Samaan aikaan järjestelmä todistaa sopimattomuutensa todellisen elämän prosessin pakollisten tarpeitten kanssa.

Antifasismin voiton 75-vuotispäivän samanaikaisuus tämän traagisen maailmantilanteen kanssa näyttää sattumanvaraiselta, mutta ei sitä ole. Friedrich Engels painotti oikeutetusti sattuman ja tarpeen dialektista yhteyttä², ilman, että toinen poissulkisi toisen. Kysymys on siitä, että opitaan, ovatko mainitut historialliset ilmiöt ja nykyinen kapitalismin kriisi, fasismi, imperialistinen sota, ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, sosialistinen vallankumous sisäisesti toisiinsa liittyviä, ja kuinka. Näitä sisäisiä, ristiriitaisia suhteita tutkiessa on muistettava, etteivät historialliset prosessit tapahdu umpiossa, vaan ne ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa ja vaihtokaupassa luonnollisen ympäristönsä kanssa. Niillä on materiaalinen perusta historiallisesti määritellyssä muodossa, mitä Marx kutsui sosiaaliseksi metabolismiksi [Stoffwechsel] luonnon ja ihmisen välillä³ -”todelliseksi elämänprosessiksi” [der wirklichen Lebensprozess].

Kapitalistinen tuotanto, kriisi ja elämänprosessi

Yleisesti unohdetaan, myös ja etenkin marxistien keskuudessa, että keskeinen kategoria Marxin historiallista materialismia ei ole talous. Taloudelliset kategoriat ovat vieraantuneita abstraktioita; ”ainoastaan teoreettisia ilmaisuja, sosiaalisten tuotantosuhteitten abstraktioita, jotka vastaavat materiaalisen tuotannon kehityksen tiettyjä tasoja”⁴. Marxistinen keskeinen kategoria on elämä [Leben] itsessään.

Marx tekee asian selväksi Saksalaisessa ideologiassa, materialistisen historiankäsityksen perusdokumentissa, esitellessään keskeisen historiallisen materialistisen kategorian, sosiaalisen tuotantotavan: ”Tätä tuotantotapaa ei tule pitää ainoastaan yksilöiden fyysisen olemassaolon toisintona, vaan se on näitten yksilöiden määrätty aktiviteetin tapa, määrätty elämän ilmaisun tapa, heidän määrätty elämäntapansa [Lebensweise].”⁵

Kehittäessään historiallisen materialismin käsitettä eteenpäin pääteoksessaan Pääoma, Marx paljasti, että ”kapitalistisen tuotannon todellinen este on pääoma itsessään”. Kapitalistinen tuotantotapa historiallisesti erityisenä elämäntapana rajoittuu historiallisesti, ja saa voimansa siitä ristiriidasta, että tuotanto ”on tuotantoa ainoastaan pääoman saamiseksi”, ”pääoman säilyttämiseksi ja sen arvon kasvattamiseksi”, ja kasvavat tarpeet ”tuottajien yhteiskunnan elämänprosessin rajattomaksi laajentamiseksi [erweiternde Gestaltung des Lebenprozesses]”⁶.

Nykyinen maailmanlaajuinen kriisi on dramaattisin esimerkki tämän ristiriidan puhkeamisesta: kapitalistinen tuotanto, joka oli jo vuonna 2008 törmännyt todelliseen esteeseensä, globalisoituneeseen pääomaan, osoittaa olevansa nyt täydellisen kykenemätön vastaamaan todellisen elämän prosessin pakottaviin tarpeisiin pandemian aikana, ja on nyt luhistumassa.

Jopa toisen maailmansodan aikana teollisuudenalat toimivat ja koettiin jopa työvoimapulaa sotarintamien tarpeitten painostamana. Maaliskuun puolivälissä 2020, jopa ennen kuin koronaviruspandemia oli saavuttanut huippunsa, tilanne oli ja on yhä paljon pahempi.”YK:n Kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaan täydelliset tai osittaiset eristystoimenpiteet Covid-19 pandemian hallitsemiseksi vaikuttavat jo nyt maailmanlaajuisesti miltei 2,7 miljardiin työntekijään, eli noin 81 prosenttiin maailman työvoimasta”⁷.

Ennen pandemian puhkeamista, etenkin alkaen vuoden 2018 lopusta, ja vuoden 2019 aikana, oli tullut selväksi, että kaikki keskuspankkien ja hallitusten aloittamat ”kerettiläiset” taloustoimenpiteet (tukipaketit, määrällinen elvytys, erittäin matalat tai negatiiviset korot, ja niin edelleen), joilla oli koetettu vastata Lehman Brothersin kaatumisen vuonna 2008 aiheuttamaan vakavaan uhkaan oli ehdytetty. Pelättiin enenevässä määrin, että uusi, pahempi, toistaiseksi ratkaisematon maailmalaajuinen kriisi olisi tulossa. Katie Martin kirjoittaa Financial Timesissa, kuinka sijoittajia ja analyytikoita on jatkuvasti tarkasteltu siltä varalta, että he osoittautuisivat perhosvaikutuksen aiheuttajiksi, jotka saattavat liikkeelle seuraavan suuren draaman reaalitaloudessa […] Sen sijaan sijoittajat ovat nöyrtyneet sen yhden asian edessä, jota eivät tulleet ajatelleeksi: todellinen elämä”⁸.

Biologi Robert Wallacen⁹ ja muitten tiedemiesten mukaan Covid-19, kuten aiemmin Sars, liittyy teollistuneen maatalousliiketoiminnan vaikutuksiin luontaiseen ympäristöön. Covid-19 ei ole vain ulkoinen tekijä, joka valtaa tyhjää tilaa. Virus hävittää erityisesti kapitalistista yhteiskuntaa, jonka kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät on hävittänyt uusliberalistisen voitontavoittelun hyökkäys. Tämä on tapahtunut samaan aikaan kun vuosikymmenen kestänyt, ratkaisematon maailmanlaajuinen talouskriisi on vajonnut yhä syvempään lamaan, ja kun kaikki kapitalistiset hallinnot skandaalimaisesti jättivät huomiotta Maailman terveysjärjestön varoitukset ja rikollisesti viivyttivät asianmukaisia suojaustoimia. Katastrofin jälkeen ne vielä uhraavat todellisen elämän kapitalismin systemaattisille tarpeille. Trumpin Amerikka, joka on voimakkain kapitalistimaa ja maailmanlaajuisen kapitalismin keskus, on nyt pandemian keskipisteenä historiallisen kapitalistisen Lebenweisen konkurssin ruumiillistuma.

Todellinen elämä, ”todellinen elämänprosessi” [der wirklichen Lebensprozess] on ensisijainen, ratkaiseva sosiaalisen metabolismin materiaalinen sisältö luonnon ja ihmisyhteiskunnan välillä. Todellinen elämä ja historiallisesti vanhentuneen maailmanlaajuisen kapitalismin tukehduttavat rajoitteet ottavat nyt yhteen väkivaltaisesti. Tässä nähdään kiistämättömästi kapitalistisen järjestelmän historiallisesti edistynyt taantuma ja sen negatiivinen eteenpäin, seuraavaan vaiheeseen siirtymisen pyrkimisen manifestaatio. Tämä seuraava vaihe on sosialistinen maailma.

Juuri tästä ”historia nykyhetkenä” lähtökohdasta voidaan, ja pitäisi, ”tutkia historiaa taaksepäin” (Ollman), jotta voidaan ymmärtää vuoden 1945 suuren antifasistisen voiton objektiivinen maailmanhistoriallinen merkitys.

Sotien ja vallankumousten aikakausi

Kapitalistisen maailman taantuma maailmanjärjestelmänä näkyi ensimmäisenä historiallisen jatkuvuuden dramaattisena katkoksena: 1914‒1918 kansainvälisen imperialistisen suursodan tuho, jonka lopussa tulivat selviksi espanjantautiepidemian tuho, joka tappoi miljoonia ihmisiä, mutta ennen kaikkea vuoden 1917 lokakuun sosialistinen vallankumous Venäjällä. Neuvostolaisen vallan voitto ei ollut yksin venäläinen, mutta myös maailmanhistoriallinen tapahtuma, joka päästi valloilleen maailman vallankumousprosessin, ja aloitti ihmisyhteiskunnan siirtymisen kapitalismista seuraavaan vaiheeseen, kohti ”yhdistyneitten tuottajien” luokatonta yhteiskuntaa, kommunismia.

Historiallinen taantuma on ymmärrettävä sen kahtena vastakkaisena aspektina, kuten Hegel oikeutetusti (vaikkakin idealistisin ehdoin) ymmärsi. Toisaalta se osoittaa yhden sosiaalisen muodostelman historiallisen potentiaalin ehtymisen, ”yksinkertaisen tavan sen todellisen periaatteen kieltämiseen”. Toisaalta, ”näin todellisen periaatteen kieltämisen yksinkertaisessa tavassa ilmenee korkeamman periaatteen esiintulo”.¹⁰ Tämä ”korkeampi periaate” ilmeni työläisten, torpparien ja sotilaitten neuvostojen vallankumousvoittona lokakuussa 1917, saattaen alulle maailmanlaajuisen vallankumouksellisen muutoksen.

Taantuma on muutosta, mutta muutos ei ole koskaan lineaarista, vaan kulkee aina siksakkia, katkeaa, kulkee taaksepäin ja loikkaa eteenpäin, toisin sanoen kulkien läpi ristiriitaisen kehityksen.

Maailman sosialistivallankumouksen tappiot 1920-luvulla, ennen kaikkea Saksan vallankumouksen häviö ja siitä seurannut vallankumouksen viivästyminen maailman kapitalismin keskuksissa, johti Neuvostoliiton eristäytymiseen, byrokratisointiin imperialismin vihamielisen paineen alla, ja vastavallankumouksellisten voimien (etenkin fasismi ja natsismi) nousuun Euroopassa ja muualla.

Kansainvälisen työväenluokan tappiot, vuoden 1929 romahduksen ja suuren laman aiheuttama ärtymys ja etenkin Hitlerin ja natsismin voitto Saksassa vuonna 1933, avasivat oven toiselle maailmansodalle, joka oli ihmiskunnalle vielä paljon suurempi katastrofi kuin edellinen suursota.

Fasismi ja sota

Aiemmin, mutta myös nykyään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, imperialistisena porvaripropagandana, joka syntyi naurettavan ja nyt jo hylätyn ”historian loppu” -myytin sivutuotteena ja viime aikoina etenkin imperialistisen Euroopan unionin ja Saksan valta-aseman ajamana, on häpeällisesti esitetty suurta valhetta, joka tuomitsee tasapuolisesti sekä fasismin että kommunismin ”totalitarismin kahtena muotona, jotka länsidemokratia on voittanut”!

Tämä antikommunistinen ylimielisyys esittää kieltävänsä, yhdessä historiallisen totuuden kanssa, neuvostokansan äärimmäiset uhraukset, miljoonat kuolonuhrit ja ne miljoonat antifasistiset ja kommunistitaistelijat Euroopassa ja muualla, jotka taistelivat ja saivat innoituksensa lokakuun 1917 maasta!

Samaan aikaan tämä Suuri Valhe salaa todelliset fasisti- ja natsirikolliset, jotka ilmestyvät niin parlamentteihin kuin provosoiviin katumobilisaatioihinkin, niin kutsutuissa läntisissä demokratioissa, kuten Euroopassa ja Amerikassa, tehden enenevissä määrin murhatöitä, usein rangaistuksetta.

Melko aikaisessa vaiheessa vuonna 1934, vuosikymmen ennen Auschwitzia, vain vuosi Hitlerin valtaannousun jälkeen, (ei-marxilaisella) filosofi Emmanuel Lévinaksella oli selvä käsitys, että fasismin päämääränä ei ollut tuhota ”tämä tai tuo demokratian oppi, parlamentarismi, diktatorinen hallinto tai uskonto, vaan sen kohteena on ihmisyys ja ihminen”¹¹

Marxismin näkökulmasta Lev Trotski sijoitti fasismin aikakauden kapitalistisen imperialismin taantumaan, joka sisältää moderniudessaan kaikki esimodernit, ”ei-aikalaiset” barbarismin muodot, jotka olivat säilyneet koko luokkayhteiskunnan historian läpi. Natsismissa ”kapitalistiyhteiskunta oksentaa kaiken sulamattoman barbarismin”. Tämä on kansallissosialismin fysiologia”¹² Natsismi ei ole vain aiempien aikojen selviytymisten paluu, vaan myöhäisporvarillisen modernismin kriisin ilmiö. Imperialistinen kapitalismi laittaa omaa etuaan silmällä pitäen liikekannalle kaikki pikkuporvariston ikivanhat taikauskot, pelot ja järjenvastaiset kuvitelmat ja proletarisoi keskiluokkaa syvän kapitalismin kriisin olosuhteissa, kun porvariston poliittinen valta on vaarassa.

Meidän aikamme kriisin alkuperä on ristiriita modernien tuotantovoimien maailmankehityksen vaatimusten, kansallisvaltion esteitten, pääoman kasvun perusteen ja kansallisen kapitalismin vihamielisyyden välillä. Nationalismi saastuttaa ja myrkyttää sosioekonomisen elämän kaikki aspektit, suunnaten kohti laajentumispolitiikkaa, kärjistäen vihamielisyyttä ristiriitaisten kansallisten intressien välillä, johtaen provokaatioihin, invaasioon ja lopulta sodan räjähtävään syttymiseen aina laajemmalla ja tuhoisemmassa mittakaavassa. Fasismi on ”imperialistisen kulttuurin kemiallisesti puhdas tisle”¹³.

Natsismi, toinen maailmansota ja Neuvostoliitto

Hitler ja natsismi olivat yhdistyneet yhdeksi entiteetiksi, kaikista myrkyllisimmäksi antikommunismiksi, jossa kansanmurhaa toteuttava antisemitismi vielä nousi korkeimmaksi periaatteeksi hullussa ”rotujen sodassa” päävihollista ”juutalaisbolševismia” vastaan.

Kuten Adam Tooze¹⁴ toteaa, Adolf Hitler jatkoi loputtomasti houreisissa puheissaan, jopa toisen maailmansodan aikana, maailman sosialistisen vallankumouksen peikon esiin nostamista, ja sitä kuinka se oli häilynyt Euroopan yllä 1917‒1918, leviten Venäjältä Keski-Eurooppaan, Unkariin, Itävaltaan, Bavariaan ja itse Saksaan.

Kolmannen valtakunnan maailmanlaajuinen Blitzkrieg, jossa Wehrmacht eteni voittamattomana miehittäen miltei koko Euroopan, pysäytettiin ensimmäiseksi Neuvostoliitossa Smolenskissa, kun operaatio Barbarossa kohtasi punaisen armeijan ankaran vastarinnan ja esteen jo heinä‒elokuussa 1941.¹⁵

Adam Toozen mukaan (jota ei voi kutsua kommunismin suosijaksi, pikemminkin päinvastoin) saksalaiset strategit olivat arvioineet väärin ”Neuvostoliiton epätavallisen teollisen ja sotilaallisen voiman, josta tuli Wehrmachtin pääasiallinen ongelma 1942‒1943”¹⁶. Strategiasta tuli häviämisen strategia, jopa niin varhain kuin 1943.

Tooze kirjoittaa: ”Mutta kuten neuvostoliittolaiset ja saksalaiset tiesivät, kesän, syksyn ja talven 1942‒1943 taistelut olivat se avaintekijä, joka päättäisi sodan kohtalon itäisellä rintamalla. Ja tänä ratkaisevana aikana neuvostoteollisuus otti niskalenkin. Tämä johtui siitä, että suurimman osan vuotta 1942 Iso-Britannian ja Amerikan hyökkäyksillä kolmatta valtakuntaa vastaan oli vain vähäistä vaikutusta, eikä tilanne muuttunut syksystä 1942 eteenpäin. […] Heinäkuussa 1943 tuli selväksi, että natsi-Saksa oli hävinnyt sodan”¹⁷

Monikaan ei voi väittää, ettei Stalingradin eeppinen ja voittoisa taistelu olisi ollut toisen maailmansodan käännekohta, joka avasi tien neuvostoarmeijalle edetä Kurskin taistelun kautta kohti Berliiniä ja marssia kukistetun natsivallan pääkaupunkiin nostamaan kommunismin punalippu Reichstagin katolle 8. toukokuuta 1945.

Adam Tooze, joka on vasemmistoliberaali taloushistorioitsija, painottaa keskitetyn neuvostoteollisuuden ja talouden olennaisia hyötyjä ja rakenteellisia eroja suuressa maassa, verrattuna Saksaan, missä natsivaltion rautanyrkistä huolimatta useat kilpailevat monopolipääoman ryhmät olivat aktiivisia.

Marxilaisin termein, keskittyneet suunnittelun tavat oli näin osoitettu ylivoimaisiksi hyvin voimakkaaseen kapitalistiseen tuotannon suhteisiin perustuvaan sotaimperialistiseen koneeseen verrattuna. Näin kaikesta byrokraattisesta vääristymisestä, 1930-luvun puhdistusten rikoksista ja neuvostovaltion viranomaisten strategisista virheistä huolimatta.

Lisäksi sosialistisen vuoden 1917 vallankumouksen mukanaan tuomat objektiiviset rakenteen muutokset eivät yksin mahdollistaneet sotilaallista voittoa fasismista vuonna 1945. Kuten Trotski ansiokkaasti painotti, lokakuun vallankumous oli vielä hyvin elävänä Neuvostoliittoa puolustaneitten miljoonien neuvostotyöläisten mielissä, hiljattaisista 1930-luvun stalinismin tragedioista huolimatta.¹⁸

Sama historiallinen tapahtuma inspiroi myös tuhansia ja tuhansia antifasistisia vastarintavoimia miehitetyssä Euroopassa, Ranskassa, Italiassa, Jugoslavian ja Albanian vallankumouksissa, sekä EAM/ELAS (Kansan vapautusrintama) -taistelijoita Kreikassa.

Toisin sanoen, vuoden 1945 antifasismin voitto toi esille vuonna 1917 tapahtuneen historiallisen katkon dynamiikan kapitalismin jatkuvassa taantumisessa: lokakuun vallankumouksen perustamien sosiaalisten perusteitten elinvoimaisuuden ja siirtymäaikakautemme liikkeelle panemisen elvyttämät vallankumoukselliset joukot -punaisen lokakuun voitto elää voiton päivänä kahdeksas toukokuuta.

Lokakuun vallankumouksen vapauttama dynamiikka korkeamman sosiaalisen järjestelmän periaatteena voitti kapitalismin taantuman barbaarisimman 1900-luvulla luoman muodon.

Nykypäivänä on tärkeätä ottaa oppia, ei vain koska viime vuosina on koettu ratkaisemattoman maailmanlaajuisen kapitalismin kriisin aiheuttama äärioikeiston ja fasismiin nousu, vaan ennen kaikkea ihmiskuntaa uhkaavan ja maailman tilannetta dramaattisesti muuttavien kahden yhtäaikaisen kriisin kohtaamiseksi.

Maailmanlaajuisiin ongelmiin on vain maailmanlaajuisia ratkaisuja. Maailman yhteiskuntajärjestelmä on historiallisesti ehdytetty, eikä se sovi yhteen elämän itsensä kanssa. Ainoa tie ulos romahtavasta järjestelmästä on jatkaa ja saada päätökseen vuonna 1917 alkanut exodus, joka jäi vaeltelemaan eksyksissä viime vuosisadan aavikoille. Meidän on elvytettävä, uudistettava ja saatettava päätökseen lokakuun 1917 ja toukokuun 1945 työ.

Huhtikuussa 2020

Savvas Michael-Matsas

Kirjoitus ”Alternativyi” [Vaihtoehdot] ja ”Voprodi Polititseskoi Ekonomii” [Talouspoliittiset kysymykset] -julkaisujen kirjallisessa keskustelussa antifasismin voiton 75-vuotispäivän kunniaksi Moskovassa toukokuussa 2020.

Viitteet:

¹ Bertell Ollman, Dialectical Investigations, Routledge 1993 p. 133

² Friedrich Engels, Dialectics of Nature, Progress Publishers Moskova 1974 pp.217‒221

³ Karl Marx, Capital vol. I, Progress Moskova 1986 p.173

⁴ Karl Marx, On Proudhon, kirje J. B. Schweitzerille 24.1.1865, Marx-Engels Selected Works vol.2, Progress-Moskova 1969 p.26

⁵ K. Marx-F. Engels, The German Ideology, Collected Works, Progress- Moskova 1976 p.31

⁶ K. Marx Das Kapital ΙΙΙ, Dietz Verlag Berlin 1973 p. 260, englanninkielinen versio Progress Moskova 1976 p. 250

⁷ www.stratfor.com, World View, 9.4.2020, vierailtu 10.4.2020

⁸ Katie Martin, Financial markets are being humbled by real life, Financial Times 14.3.2020

⁹ Robert Wallace, Notes on a novel coronavirus, Monthly Review On Line (MR Online) 29.1.2020

¹⁰ Katso G.F. Hegel, Principles of the Philosophy of the Right and of the State, kappale #347

¹¹ Emmanuel Lévinas, Quelques reflexions sur la philosophie du hitlérisme, Rivages 1997 p.24

¹² Lev Trotski, What is National-socialism? Katso L. Trotski The Struggle Against Fascism in Germany, Pathfinder Press 1971 p.405

¹³ Lev Trotski, Manifesto of the Fourth International on the Imperialist War and the Proletarian World Revolution, Writings 1939-40, Pathfinder Press1973 p. 193

¹⁴ Adam Tooze, The Wages of Destruction: the Making and Breaking of the Nazi Economy, Penguin 2006, Chapter 14, ranskankielisessä käännöksessä Les Belles Lettres 2012 p. 626

¹⁵ Adam Tooze, The Wages of Destruction: the Making and Breaking of the Nazi Economy, Penguin 2006, Chapter 14, ranskankielisessä käännöksessä Les Belles Lettres 2012 p. 636

¹⁶ Adam Tooze, The Wages of Destruction: the Making and Breaking of the Nazi Economy, Penguin 2006, Chapter 14, ranskankielisessä käännöksessä Les Belles Lettres 2012 p. 637

¹⁷ Adam Tooze, The Wages of Destruction: the Making and Breaking of the Nazi Economy, Penguin 2006, Chapter 14, ranskankielisessä käännöksessä Les Belles Lettres 2012 p. 638

¹⁸ Katso Lev Trotski, Revolution Betrayed 1936 ja In Defense of Marxism, 1939‒1940