Tällä nimellä on tunnettu Leninin teesit, jotka hän muotoili heti saavuttuaan Venäjälle 3.-4. huhtikuuta 1917. Saman vuoden helmikuun vallankumous oli kumonnut tsaarin vallan ja antanut sen porvariston käsiin. Väliaikainen hallitus oli eräänlainen kansanrintamanhallitus, jossa mensevikit, jotka edustivat työväenluokkaa, olivat mukana. Leninin teesien tähtäimessä oli kuitenkin oman puolueen, bolsevikkien siihenastinen politiikkaa, joka tuki väliaikaista hallitusta. Siihen asti puolueen lehti Pravda, Stalinin ja Kamenevin johdolla, oli mensevikkien linjoilla ja näki porvariston vallankumouksen yhteiskunnallisen kehityksen mobilisoivana voimana. Tämän takana oli idealistinen teoria siitä, että vallankumous tapahtuisi kahdessa vaiheessa, ja että nämä vaiheet ovat keskenään irrallisia. Ensin porvaristo ottaisi vallan käsiinsä ja toteuttaisi porvarilliset uudistukset, jakaisi maan ja toteuttaisi demokraattista ohjelmaa. Sitten myöhemmin tulevaisuudessa tulisi työväenluokan vuoro. Porvaristolla oli antagonistiset intressit tsaarin koneiston ja feodalismin kanssa, mutta ennen muuta sillä oli kuoleman pelko proletariaatin edessä. Tällaisia demokraattisia uudistuksia porvaristo pystyi suorittamaan edellisellä vuosisadalla, silloin kun se oli vielä edistyksellinen, silloin kun parlamentarismi edisti sen tarkoituksia ja se edusti poliittisella tasolla talouden vapaata kilpailua. Imperialismin aikakaudella porvaristo ei kykene perustamaan todellista radikaalia porvarillista demokratiaa, vaan sen täyttämättömät historialliset tehtävät jäävät työväenluokan toteutettavaksi. Maatalousväestön asema tuotantoprosessissa ja erityisemmin sen omistussuhteet estävät sitä olemasta se luokka, joka pystyisi johtamaan uudistuksia. Kohtalokkain kysymys, joka nousee siis esille, oli porvarillisen ja proletaarisen vallankumouksen linkittäminen niin, että jälkimmäinen olisi edellisen jatkoa saman orgaanisen prosessin osana. Työväenluokka ei voi taata oman diktatuurin demokraattista luonnetta ilman, että veisi porvarillisdemokraattisen ohjelman rajoja pidemmälle. Lenin teeseissään hylkää riittämättömänä vanhan lauseen proletariaatin ja talonpoikien demokraattisesta diktatuurista ja suunnistaa ''kaikki valta neuvostoille'' -kantaa kohti. Lenin ei ollut koskaan lukenut Trotskin jatkuvan vallankumouksen teoriaa, sillä se oli julkaistu pienenä pamflettina 1905 ja täydellisessä muodossa julkaistiin Leninin kuoleman jälkeen. Leninin voitto vanhoista bolsevikeista oli edellytys lokakuun voitolle. Huhtikuun teesit on jatkuvan vallankumouksen riemullinen voitto, vaikka Lenin ei sitä nimeä käytäkään. On hyödyllistä lukea uudestaan paitsi Leninin teosten osaa 24, myös osaa 25 (''Uhkaava katastrofi ja ...'') siirtymäohjelman metodin valossa. Stalinin ja vanhojen bolsevikkien tarkoitus ei ollut työläisten ja talonpoikien liitto, joka toteuttaisi sosialismia, vaan että se tuhoaisi ainoastaan keisarivallan ja feodalismin. Leninin lisäksi ei yksikään muu keskuskomitean jäsen ymmärtänyt, että tällainen pesäero ja välirikko porvariston kanssa ja puolueen ideologinen aseistaminen auttoi joukot kapinan ja neuvostovallan polulle. Helmikuusta lokakuuhun elettiin kaksoisvallan aikaa, joka ei voinut kestää loputtomiin. Lenin tiesi, että ennen pitkää, jollei proletariaatti asetu yhteiskunnan johtoon murskaamalla porvariston vallan ja perustamalla oman valtansa, Kornilov tulee kaappaamaan vallan ja palauttamaan keisarikunnan vanhalle jalustalleen.
Sosiaalidemokratian vanha käsitys oli se, että proletariaatin hegemonia tulisi porvarillisen hegemonian jälkeen. Elämässä asiat kehittyivät kuitenkin toisella tavalla. Vallankumous tsaristista itsevaltiutta vastaan puhkesi aikana, jolloin kapitalismi on imperialismin vaiheessa, jolloin objektiivisesti esille nousee yhteiskunnan sosialistinen reformointi, porvarillisdemokraattinen vallankumous kiteytyy yhteen proletaarisen vallankumouksen kanssa. Venäjän helmikuusta pursui ei yksi, vaan kaksi valtaa, Lvov-Kerenskyn väliaikainen hallitus ja neuvostojen valta. Ensimmäinen ammensi voimansa jälkimmäisen hyvänuskoisesta tuesta. Tällainen kaksoisvalta ei voi koskaan pysyä kauan. Lenin oli ehdoton. Luottamus väliaikaiselle hallitukselle pitäisi vetää pois. Joukoille pitäisi selittää ja selittää, kasvattaa ja odottaa, kunnes bolsevikeista tulisi enemmistö neuvostoissa.
Stalin paljon myöhemmin, silloin kun Lenin oli jo kuollut ja byrokratia oli nousemassa yhteiskunnan yläpuolelle, muisti tämän vanhan mensevikkien teorian vallankumouksesta eri vaiheissa, koska tällä kertaa tämmöinen teoria palveli hyvin hänen kastinsa itsenäisiä intressejä. Enää kysymys ei ollut virheellisestä politiikasta, kuten vuoden 17 alussa, vaan harkitusta petoksesta. Tavoitteena ei ollut yleismaailmainen vallankumous, vaan status quon säilyttäminen, mikä tarkoittaa imperialismin olemassaolon hyväksymistä.