Vulgaarimarxilaisuuden mukaan historiallinen kehitys menee seuraavan kaavan mukaan: Ensin näyttämölle astuu porvarillinen yhteiskunta, joka turvaa itsellensä demokraattisen hallintojärjestelmän ja kehittää tuotantovoimat tasolle, joka on verrattavissa rikkaisiin teollisuusmaihin. Sitten on proletariaatin vuoro. Se kouliintuu ja järjestäytyy, ja kun aika koittaa siirrytään sosialismiin; ja silloinkin, ensin tulee kansallisen sosialismin vuoro ja sitten kun riittävän monta kansallista sosialismia, tai sosialismeja yhdessä maassa on rakennettu voitaisiin niitä mekaanisesti yhdistää. Tällainen käsitys ei näe sitä, että nämä kansalliset valtiot ovat yleismaailmaisen kapitalismin ketjussa ja enemmän tai vähemmän kehittyneitä, ne ovat dialektisessa suhteessa sen kanssa. Näin ollen tämä metafyysinen ja idealistinen ajatusmalli ei voinut ymmärtää miksi vallankumous voi puhjeta ensin kehittymättömässä maassa, aiemmin kuin Länsi-Euroopassa. Saman metodin kääntöpuoli on, ettei siinä nähdä, sen jälkeen kun vallankumous voittaa Venäjän tapaisessa maassa, onnistumisensa mahdollisuutta, jollei vallankumous leviä länteen.
Tällaisen johtopäätöksen seurauksena on se, että vallankumous hylätään ja useimmiten sabotoidaan kehittymättömässä maassa, koska sen aika ei ole vielä tullut. Näin kävi vuosina 1927-28 Kiinassa. Siellä stalinismin suunta oli kyllä kohti vallankumousta, mutta sen piti tapahtua kansallisen porvariston johdon alla. Kominternin johto, eli Stalin ja Buharin, väittivät, että Kiinassa on edessä kansallinen vallankumous ja porvarillisen puolueen Kuomintangin johtoasema tunnustettiin. Mutta tämä kansanrintama (tosiaan ei käytetty vielä sitä nimeä) ei pysähtynyt tähän. Stalin velvoitti Kiinan kommunistisen puolueen jäsenet liittymään Kuomintangiin ja alistumaan sen kuriin. Stalin kehotti kommunisteja lähettämällään sähkeellä pidättelemään talonpoikien liikettä. Niitä työläisiä, jotka olivat nousseet kapinaan, kiellettiin muodostamasta neuvostoja, eli oman vallan elimiä. Tämä kaikki sen takia, että aikaisemmin Stalin oli neuvotellut Tsiang Kai-shekin kanssa Moskovassa huhtikuussa 1927. Keskustelujen jälkeen Stalin nimitti Kai-shekin luotettavaksi liittolaiseksi. Muutaman päivän kuluttua tämä ''luotettava liittolainen'' oli teurastamassa Shanghain kapinaa. Tämän jälkeen Kuomintangista lohkesi vasen siipi, ja silloin Moskova löysi uudet luotettavat liittolaiset. Samaa rataa mentiin nytkin. Kommunistien piti liittyä tällä kertaa ''vasemmisto''-Kuomintangiin. Stalinin mukaan neuvostoja ei tarvittu, koska niitä korvaa Kuomintang. Vasemmisto-Kuomintangin Van Tin-vei kohteli kommunisteja samalla tavalla kuin Kai-shek. Sen jälkeen kun tämä politiikka oli lamaannuttanut ja hajottanut kommunistista liikettä, Komintern julisti: ''Täysi käännös vasempaan.'' Elettiin jo stalinismin kolmannen vaiheen alkua ja tämä, niin kuin se edellinenkin vaihe palveli byrokratian sisäisiä tarpeita. Kysymys ei ollut kuitenkaan Stalinin tai sen kastin, ei edes Kiinan kommunistisen puolueen kohtalosta. Kysymys oli koko proletariaatin kohtalosta. Ja tämä petturimainen politiikka antoi proletariaatille sellaisen iskun, josta toipumiseen kului pitkä aika.