Trotski vastusti kaikin voimin Kominternin kolmannen vaiheen politiikkaa ja varoitti sen seurauksista. Vuoden 1928 jälkeen Stalin ennusti vallankumouksen nousukautta ja seurasi nurkkakuntalaista linjaa, jonka mukaan kaikki muut järjestöt ja suuntaukset työväenliikkeen sisällä olivat vihollisia. Varsinkin sosiaalidemokraatit julistettiin sosiaalifasisteiksi ja työväenluokan yhteisrintama, ainoa oikea taktiikka tänäkin päivänä, hylättiin. Tällä politiikalla oli katastrofaalisia seurauksia varsinkin Saksassa. Näin työväenluokka jakautui kahtia. Stalinistinen puolue vaati jopa fasistien kanssa kansanäänestystä Preussin sosiaalidemokraattista hallitusta vastaan elokuussa 1931. Stalin oli sanonut, että vaara ei tule fasistien leiriltä, vaan demareiden. ''Ensin Hitler ja sitten me'' oli hänen lempimottojaan. Kysymys työväenvallasta on sidoksissa kysymykseen työväenluokan yhtenäisyydestä. Kun Trotski peräänkuulutti yhteisrintamaa, hän ei tarkoittanut porvarillisen demokratian puolustamista fasismia vastaan, vaan sellaisten edellytysten luomista, että luokka valmistautuisi anastamaan vallan ja perustamaan omia vallan elimiä, neuvostoja. Yhteisrintaman taktiikassa ei ole ollut mitään yhteistä tulevan kansanrintaman kanssa. Kolmannen vaiheen linjaukset heijastivat ''käännöstä vasempaan'' Neuvostoliiton sisällä. Sen jälkeen kun vasemmisto-oppositio oli jo lyöty piti kääntyä vasempaan ja eliminoida oikeistoa, jonka näyttävin hahmo oli Buharin.
Tämän politiikan haaksirikko alkoi jo näkyä sen jälkeen kun Hitler oli nousut valtaan ja Stalin huomasi, että Neuvostoliitto oli altis Saksan sotilaalliselle jälleenvarustautumiselle. Stalinin ensimmäinen reaktio oli solmia sopimus natsien kanssa ''rauhanomaisen rinnakkaiselon'' pohjalta. Kun Stalin oli jo vakuuttunut Saksan hyökkäyshaluista, hän kääntyi länteen ja niiden Hitlerin antagonististen imperialismien puoleen. Nyt pitäisi solmia rintama niiden kanssa fasismia vastaan, ja tämä edellytti, että niille pitäisi luvata yhteiskunnallista rauhaa ja lupauksia, ettei niiden yhteiskunnallisia järjestelmiä järkytettäisi.
Joskin kolmannen vaiheen itsemurhapolitiikka oli johtanut saksalaisen proletariaatin tappioon, sen seuraamukset muissa maissa eivät olleet vähemmän tuhoisia. Ranskassa, Espanjassa ja muualla kommunististen puolueiden jäsenmäärät romahtivat ja puolue eristäytyi luokasta.
Saksan proletariaatin tappion jälkeen Ranskan kommunistisesta puolueesta tuli merkittävin neuvostobyrokratian suunnitelmien kannalta. Jäsenkadosta huolimatta Ranskan puolueella oli edelleen päivälehti, joitakin siteitä Pariisin työläisalueille, yksitoista kansanedustajaa, kunnanvaltuutettuja, oma ammattikeskusliitto (CGTU) ja paljon jäseniä johdossa, jotka vastustivat kolmannen vaiheen politiikkaa.
Kansanrintaman politiikka otettiin käyttöön Ranskassa kesäkuussa 1934. Sosiaalidemokraatit eivät olleet enää perusvihollinen, vaan niiden kanssa piti tehdä yhteistyötä. Ja käännös meni vielä pitemmälle kuten ennenkin. Kansanrintamaan kutsuttiin myös radikaalipuolue. Vajaan vuoden kuluttua Ranskan ulkoministeri oli allekirjoittamassa Moskovassa avunannon sopimusta ja RKP täytti seinät kirjoituksilla ''Stalin on oikeassa''. Samalla kommunistinen puolue omaksui Stalinin kehotuksen, jonka mukaan Ranskan hallituksen kansallisen puolustuspolitiikan pitäisi olla myös puolueen politiikka. Siihen sitten jäi kommunistisen puolueen antimilitaristinen propaganda, ja se alkoi laulaa kansallishymniä ja nostaa trikolori-lippua salkoonsa. Tämän jälkeen stalinistiset puolueet olivat valmiit solmimaan sopimuksia kenen kanssa tahansa, joka puoltaisi Ranskan sopimuksia NL:n kanssa. Tällaisten kompromissien yhteydessä yhteisrintaman mahdollisuus jälleen kerran oli hylätty. Kansanrintaman ohjelmissa ei ollut mitään kohtia, josta voisi päätellä mukana olevien puolueiden tavoittelevan toimenpiteitä yksityisomaisuus- tai tuotantosuhteiden muuttamisesta.
Kansanrintama oli petos, koska sen tarkoitus oli nostaa samaan hallitukseen työväenluokan ja porvariston puolueita, ja ainoa yhteenkuulumisen ehto oli se, että kaikkien pitäisi hyväksyä Ranskan NL:n kanssa solmittu sopimus Saksaa ja Italiaa vastaan. ''RKP on valmis tukemaan eduskunnassa kaikkia toimenpiteitä frangin vakaudesta'', sanoi Thorez. Vakaalla frangilla on murskattu lakkoja, on harjoitettu kolonialistista politiikkaa, yms. RKP:n ohjelmasta poistettiin kohta antimilitarismista ja Leon Blumia he kumarsivat vuoteen 1937 asti. Kaikki lakot, joissa kommunistinen puolue oli johdossa, tähtäsivät lakkolaisten kontrolloimiseen, koska ne objektiivisesti vaaransivat RKP:n suhteita porvareiden kanssa. Yhtäkään kehotusta yleislakkoon ei lausuttu. On näyttöä siitä, että 1936 lakkolaisilla oli laajojen yhteiskunnankerrosten merkittävä tuki. Kauppiaat myivät heille velaksi, keskiluokan ihmiset antoivat rahallista tukea ja talonpojat eivät vastustaneet heitä. Kaikkein merkittävintä oli se, että järjestäytynyt osa työväenluokasta oli porvaristoa vastaan ja että porvaristo oli sirpaleina ja ilman henkisiä voimia. Sen sijaan, että kommunistinen puolue rakentaisi tämän voimavaran pohjalta, se edesauttoi luokan potentiaalia laukeamaan ja sammumaan. ''Meidän täytyy tietää miten lakko lopetetaan'' sanoi Thorez puolueensa johdon jäsenille kahden miljoonan työläisen yleislakon laukeamisen jälkeen. Tilanne kesäkuussa 1936 olisi voinut kehittyä vallankumoukselliseksi, jos kommunistisella puolueella olisi ollut vallankumouksellinen ohjelma. Katastrofi ei silloin tullut fasismin muodossa, kuten muualla, vaan saksalaisen natsismin marssilla Pariisiin. 250 000 työläistä kuoli natsien keskitysleireissä ja kidutuskammioissa.
Kansanrintama ei tule johtamaan tämän jälkeen muuhun kuin työväenluokan tappioihin. Jopa reformistisena ohjelmana, jonka tarkoitus on elvyttää kapitalismin taloutta, kansanrintaman ohjelma epäonnistui.
Stalinismi väittää, että kuitenkin kansanrintama on onnistunut torjumaan fasismin Ranskassa. Se ei ole tehnyt sitäkään. Fasismin vaara 1938 oli paljon suurempi kuin 1936, jolloin fasistien rivit olivat pieniä, ilman keskiluokan tukea ja miltei piilossa. Fasistit saivat rohkeutta harjoittaa julkista toimintaa sen jälkeen kun kesäkuun lakko oli rikottu Thorezin avustuksella. Osa porvaristosta rahoitti fasistisia järjestöjä, koska näki ne vastapainona vallankumoukselle. Fasistiset ja antisemitistiset lehdet saivat aikaan massiivisia julkaisuja, ja pian kommunistinen puolue oli maan alla. Monet sen johtajista olivat karanneet tai heistä oli tullut nukkehallituksen miehiä. Väite, että kolmas tasavalta oli pelastettu, on perätön. Entä mitä se kolmas tasavalta edustikaan. Se oli porvarillisen vallan elin, joka istui Pariisin kommuunin kansalaisten luiden päälle. Sen nimessä työläiset ja talonpojat lähetettiin 1914 ja 1939 sotien teurastamoihin ja luotiin toiseksi suurin kolonialismi, joka kasasi finanssipääomaa, siirtomaiden miljoonien työläisten ja talonpoikien työllä. Neljäs tasavalta vaali edeltäjänsä verisiä perinteitä. De Gaulle vuonna 1945 oli yhteistyössä stalinistien kanssa, ja molemmat yhdessä auttoivat ranskalaista kapitalismia nousemaan. Kansanrintama, joka sisälsi kommunistiministereitä, auttoi hallitusta teurastamaan Algeriassa ja oli mukana kun Ranska nousi maihin Indokiinassa.