Talouskasvua hallitus aikoo hakea tyhjillä lupauksilla vihreän talouden kehittämisestä ja epämääräisestä innovatiivisesta yrittäjyydestä. Katainen haluaa kansainvälisesti kilpailukykyisiä yrityksiä aikana, jolloin vienti tyrehtyy ja kansantalouden ainoa toivo on kotimaankulutuksen kasvu. Viime vuoden loppupuolella kauppatase jäi 621 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Vaje on monen vuosikymmenen suurin. Poliitikkojen epämääräisiä heittoja tulevat sitten tarkentamaan valtamedian papukaijatoimittajat. Näin ollen, Helsingin Sanomat liputtaa Saksassa Schröderin aikana tehtyjen reformien puolesta.

Hartz IV –ohjelma loi yhden euron tuntipalkan ja alle 400 euron kuukausipalkan työpaikkoja. Vuonna 2003 hyväksytty lainsäädäntö loi epävarmoja työsuhteita ja kokonaisen sukupolven uusköyhälistöä. Toteuttaakseen halvan palkkasektorin yhteiskuntaa punavihreän hallituksen piti ajaa merkittävällä mitalla sosiaalivaltiota alas. Silloinkin uudistukset perusteltiin ”sosiaalivaltion uudistuksena”, joka muka parantaa kasvun reunaehtoja ja takaa uusia työpaikkoja. Silti pitkäaikaistyöttömyys Saksassa kasvoi, vaikka yhden euron työpaikat saivat kokonaistyöttömyyden jonkin verran laskemaan kolmeenmiljoonaan henkilöön.

Suomen kolmen A:n luottoluokitus säilyi toistaiseksi, mutta neljää maata lukuun ottamatta kaikilla muilla mailla laski. Se tarkoittaa, että paineet Suomen vakausrahastolle luvattujen maksujen nostamiselle kasvaa. Standard and Poors’:n edustaja kertoi, että jos kuudesta AAA-takaajasta kaksi putoaa pois, niin silloin jäljelle jääneiden on korotettava takuitaan tai hankittava lisää käteistä vakausvälineelle. Säästöpakettien ja kuntauudistuksen lisäksi vielä yksi hallituksen yhtenäisyyttä koetteleva seikka on koko EU:ta koskeva talous- ja vakaussopimus, joka on tulossa. Säästöjen ja muiden rakenteellisten uudistusten lisäksi on tulossa myös verojen korotuksia.

Riippumatta siitä hajoaako hallitus heti keväällä tai myöhemmin, eliitti tulee kohdistamaan työkansan elintasoon sodanjälkeisen historiamme pahimpia hyökkäyksiä. Se mitä Kreikassa sovelletaan väkipakolla, Suomeen yritetään saada läpi rauhanomaisesti. Elinehtojamme ja lapsiemme tulevaisuutta on puolustettava. Kansan on noustava vastarintaan heti. Pankkien kriisiä ei pitäisi lastata työkansan hartioille. Työväenluokan tulisi kieltäytyä maksamasta siitä penniäkään.

Työväen Mielipide n:o 33

Kuntauudistus heikentää pakostakin palveluita. Kun monta köyhää kuntaa sulautetaan yhteen, välttämättä palveluita ei saada yhtään tehokkaammiksi jos kunnat sijaitsevat kaukana toisistaan kuten esim. Itä–Lapissa tai Koillis–Suomessa. Palvelut, joita ei kyetä järjestämään, tulevat alkuvaiheessa ulkoistetuiksi. Kuntalaisten mielestä koko kuntaremontti tähtää palveluiden ulkoistamiseen. Jos palveluita ei voida ulkoistaa, säästöt syntyvät karsimalla niiden laatua.

Vuodenvaihteessa perusturvaan saatiin korotus, joka sai nimeksi ”köyhän lottopotti”. Sen piti olla niin suuri saavutus, että Paavo Arhinmäen mukaan yksinomaan se perusteli Vasemmistoliiton osallistumista oikeistolaiseen hallitukseen. Lottopotti ei kuitenkaan tule näkymään köyhän tilipussissa. Kunnat leikkaavat köyhän työttömän toimeentulotukea miltei saman verran, ja näin ollen korotus kompensoituu, ja päätyy lopulta kuntien kassoihin. Sadan euron korotus ja indeksitarkistuskorotukset supistuvat yksinasujan työttömän kohdalla 25 euroon. Sillä summalla ei elintason romahtamista jarruteta. Vaikeuksia toimeentulonsa kanssa on joka neljännellä kotitaloudella.

Työväen Mielipide n:o 33

Julkinen terveydenhuolto ajetaan alas mitä raadollisimmalla tavalla. Jatkuva rahapula on katastrofaalinen fakta, ja käytössä olevat varat haaskataan. Kunnat eivät käytä riittävästi valtion antamista rahoista, esimerkiksi koulujen terveydentarkastuksissa. Puolet kunnista käytti siihen tarkoitetut valtion osuudet muuhun kuin lisähenkilökunnan palkkaamiseen. Kriisin kärjistyessä ilmeisesti terveydenhuollon resurssit tiukennetaan entisestään. Jos kunnat eivät pysty selviytymään lakisääteisistä velvoitteistaan, silloin saatetaan muuttaa myös lakia. Paluu vuoden 1963 aikaisempaan aikaan on silloin mahdollinen kehityssuunta.

Työväen Mielipide n:o 33

Suomen hallituksen asema näyttää tukalalta heti sen alkutaipaleella. Kapitalismi sinnittelee hengestään maailmanlaajuisesti, ja Suomen talous on osa sitä kriisiä. Tilanteen kärjistyessä niin kansainvälisesti kuin Suomessakin hajaannustrendit voimistuvat. Kreikka on kaatunut Euroopan syliin ja tukilainoista huolimatta maan velan ja vajeiden kehitys ovat hallitsemattomia prosesseja. EU:n ympärillä kerääntyy taantuman pilviä. Samanlaisia uutisia tulee Atlantin toiselta puolelta sekä Kaukoidästä. Maailmanmarkkinoilla luotonanto jäätyy ja suurimmat kansantaloudet tasapainottelevat kuilun partaalla. Samanaikaisesti maksukyvyttömien pienten maiden määrä kasvaa.

Tänä syksynä on jo nähtävissä taipumus, että rikkaammat maat eivät ole enää halukkaita pelastamaan köyhempiä entiseen tapaan. Hajaannusta on havaittavissa euroalueen pohjoisen ja etelän välillä, mutta myös pohjoisen sisällä. Hajaannusvoimia on irti myös eri instituutioiden välillä. Muut ”auttajat” näkevät Suomen vaatimat vakuudet kotiinpäin vetämiseksi. Kansainvälinen Valuuttarahasto vaatii euromaita pääomittamaan pankkejaan jopa 200 miljardilla eurolla. Olemme tulleet vaiheeseen, jossa paremmassa asemassa olevat maat ja instituutiot yrittävät lastata konkurssimaista johtuvat tappiot toinen toisen hartioille. Juuri tästä on kyse puhuttaessa kiistasta EU:n ja Suomen välillä koskien Kreikan vakuuksia, eikä mistään hallituksen saati Urpilaisen harkitsemattomasta sooloilusta.

Kärjekkäitä ristiriitoja hallituksessa on myös kotimaanpolitiikassa. Hallituksen lähtökohta oli erittäin huono. Ennen vaaleja puolueiden piti kilpailla perussuomalaisten kanssa, sen vuoksi toinen toista enemmän perussuomalaistuivat. Ollessaan häviäjien hallituksessa puolueiden pitää jatkaa samalla linjalla todistaakseen, että toisin kuin Soini ne ovat vastuullisia. Hallitusohjelma on kompromissien summa, jolla on minimitason tavoitteita. Sen vuoksi hallituksen on vaikea olla yhteistä linjaa omaava tiimi. Tilannetta pahentavat uudet esille nousevat asiat, joita ei voitu arvioida hallitusohjelmasta neuvoteltaessa. Hallituksen pyrkimykset sovitella ristiriitojaan kotimaassa ja kansainvälisellä tasolla vaikuttavat epätoivoisilta.

Suomi ei ole ainoa maa, joka yrittää vetää kotiinpäin. Saksa ja Ranska ovat ensimmäiset, jotka näyttivät mallia Maastricht –sopimuksen rikkomisessa ja näyttävät mallia itsekkäässä ajattelussa nytkin. Se käy ilmi väliaikaisen vakausrahaston (ERVV) suunnitelluista muutoksista. Suomi joutuu siinä takaamaan esim. Kreikan ja muiden heikkojen talouksien maksukyvyttömyydestä johtuvia Saksan ja Ranskan pankkien tappioita. Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi ERVV:n ja EVM:n uudet tukimuodot, joiden mukaan tukea voidaan myöntää yksittäisten pankkien pääomittamiseen, myös sellaisissa maissa, jossa ei ole määrätty sopeutusohjelmaa. Tällä muutoksella Ranska ja Saksa voivat lieventää kärsimiään tappioita Suomen vakausrahastoille antamalla rahalla.

Stressitestit eivät paljastaneet tappiomahdollisuuksia, mutta rahoitusmarkkinat ovat eri mieltä asiasta. Kreikan valtion velkakirjoista 80 prosenttia on ranskalaisten ja saksalaisten pankkien kassakaapeissa, joten tappioriskit ovat suuria. Kumpikaan, Ranska tai Saksa, ei ole olleet halukkaita pääomittamaan pankkeja käyttämällä omia verovaroja. Merkel toistaiseksi on tyrmännyt tuoreeltaan IMF:n pääjohtajan Christine Lagarden ehdotuksen pankkien pääomituksesta ERVV:n varoista. Muutos lainsäädännössä kuitenkin mahdollistaa sen. Keskipakovoimat ovat niin pahasti irti, että skenaariot tyngästä euroalueesta, johon kuuluisi vain Suomi, Hollanti, Itävalta, Ranska, Saksa ja Viro kuulostaa huononmakuiselta vitsiltä. Porvaristo on hajalla koska ristiriidat henkilöityvät ihmisten välisiin tappeluihin. Lagarde vastaan Trichet, Rehn vastaan Urpilainen mutta myös Sasi vastaan Backman on vain muutama taistelupari.

Talouden tasapainotus on hallituksen vaikeimpia haasteita. Miten löytyy yksimielisyys hallitusohjelman vesittämisen osalta, on toinen tuhannen taalan kysymys. Joka tapauksessa Suomi ottaa lisää velkaa lähes seitsemän miljardia euroa. Arvio on tehty ennen kun talousennusteet jouduttiin korjaamaan alaspäin. Kataisen hallituksen kunnianhimoinen tavoite on velan selvä lasku hallituskauden loppuun 2015 mennessä. Nordean ennuste ensi vuoden kasvulukemaksi on 1,6 prosenttia. Jos taantuma jatkuu eikä äkkiromahdus tule luhistuttamaan kaikkea kertaheitolla, vuonna 2013 ollaan lamassa, jolloin bkt laskee absoluuttisestikin. Tämän vuoden näkymien mukaan vuosina 2011 – 2015 nopea kasvu on +1 % ja hidas kasvu -1 %.

Yritykset käsittävät tilanteen vakavuuden ja ryhtyvät hyvissä ajoin massiivisiin irtisanomisiin. Metsäyhtiö UPM aloittaa yt –neuvottelut vaneriliiketoiminnassaan välittömästi. Henkilökuntaa vähennetään 125 työläisellä. UPM tekee rajuja leikkauksia paperituotantoon. Firman tehtailta Euroopassa vähennetään 1295 työläistä, joista lähes puolet Suomessa. Leikkauksia tulee myös Saksan ja Ranskan tehtaisiin. Alkavissa yt-neuvotteluissa kerrotaan mm. siitä että Kouvolan Myllykosken tehdas suljetaan pysyvästi vuoden loppuun mennessä. Sijoittajat ovat tyytyväisiä, firman pörssikurssi nousi lähes yhdeksän prosenttia. Myllykosken tehtaassa on työssä n. 375 työläistä. Tehdas on perustettu jo vuonna 1892. Nordea ei jää jälkeen vaan se vähentää Suomesta jopa 650 työpaikkaa.

Hallitus saattaa joutua vielä nostamaan arvonlisäveroprosenttia, luopua perusturvan korotuksesta ja jäädyttää lailla palkat. Työministeri Ihalainen jo leikkaa vuorotteluvapaajärjestelmää, mikä on saanut Jaakonsaaren nousemaan takajaloilleen, koska vuorotteluvapaajärjestelmä on ollut hänen aikaansaama Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Kova tavoite on karsia kovalla kädellä myös Suomen kuntia ja muokata kuntakenttä työssäkäyntialueiden mukaisesti. Hallitus käyttää siinä järeitä aseita. Vastahakoiset kunnat pakotetaan yhteen nippuun muiden kanssa.

Onnistuakseen uusiin ja vanhoihin tavoitteisiin hallitus tarvitsee lujaa sisäistä luottamusta ja yhtenäisyyttä. Kuuden puolueen korttipakka hajoaa käsiin heti kun hallitusneuvotteluissa sovittuja kompromisseja joudutaan rikkomaan. Sen jälkeen on mahdotonta hakea irtopisteitä eri ministeriöiden, puolueiden mutta myös saman puolueen sisällä.

Kuten sanottu hallituksen avunhuuto on epätoivoinen ja turha.

Vaalitulos oli hankala hallitsevalle eliitille Suomessa. Neljän hallitusneuvottelukierroksen ja monen kompromissin jälkeen saatiin aikaan kuuden puolueen hallitus kymmenentenä viikkona vaalien jälkeen. Siihen mennessä ehdittiin jo kerran rikkoa perustuslakia Portugalin lainojen takaamisesta päätettäessä. Lopulta sovittiin hallitusohjelmasta ja integroitiin vasemmisto häviäjien puolueiden hallitukseen. Ainoa todellinen voittaja, oikeistopopulistinen Perussuomalaiset jäi oppositioon korjaamaan kannatushedelmät hallituksen epäonnistumisista. Hallitusohjelman piti olla ”inhimillisempi” asiakirja, joka ottaa huomioon myös vähävaraisten tarpeet.

Kesälomien aikana maailmalla ehti sattua ja tapahtua. Pörssiromahdus vei globaalikapitalismin kuilun partaalle. Nuorisokapina Englannissa pakotti poliitikot keskeyttämään lomaansa ja kokoontumaan hätäistuntoihin. Epävakaus vakiintuu ja hallitsevien eliittien erimielisyydet kärjistyvät. Vastarinta nostaa päätään kaikkialla, mutta niin tekee äärioikeistokin. Maailmanlaajuinen paniikki pyyhki hallituspuolueiden kasvoilta tekohymyn. Lomilta on palannut ainakin hallituspuolueiden puheenjohtajat ja pohtivat jo tähän asti salassa pidetyn leikkauslistan yksityiskohtia. Virkamiesten uskotaan laatineen listan jo ennen vaaleja. Jotkut heistä – esim. Sailas – ehti kesän aikana moittia poliitikkoja siitä, että kansalle on annettu liikaa katteettomia lupauksia. Nyt kokoomuksen taholta on annettu ymmärtää, että hallitusohjelma on mietittävä uusiksi, ja asian pitää näkyä ensi vuoden budjetissa.

Ensimmäinen neuvottelu uudesta budjetista pidetään syyskuun puolivälissä. Urpilainen on sanonut, ettei maailman tilanteen vuoksi ole mitään syytä kiristää leikkauslistaa, ei ainakaan vielä ensi vuoden budjetissa. Asiaa ehtii tarkastella ensi vuoden kevään aikana. Joka tapauksessa hallitusohjelmaa tarkastellaan joka vuosi budjettiriihen yhteydessä. Kyse nyt on siitä, joutuuko hallitus muuttamaan virkamiesten kyseenalaistamaa hallitusohjelmaa ennen kun sitä on pantu täytäntöön päiväksikään. Toinen kysymys on siitä, hyväksyvätkö pienemmät puolueet muutoksia hallitusohjelmaan, ja kestääkö hallitusrivit uutta koetusta. Tärkeä on myös kysymys siitä, mikä on vasemmiston rooli sitten kun kapitalismin talouden kestävyys on ristiriidassa työväenluokan elinehtojen kanssa. Syyskuun budjettiriihessä voi syntyä pahempi riita kuin Säätytalon hallitusneuvotteluissa, jossa Katainen näytti vasemmistolle ovea.

Kataisen ja Urpilaisen puheet menevät ristiin. Tilanne on paradoksaalinen. Yleensä valtiovarainministeri on se, joka vetää tiukkaa linjaa ja muut ympärillä valittavat. Ristiriita kokoomuksen ja demarien välillä ei ole satunnainen. Nokittelua jatkettiin kärjekkäämmin radiossa Kimmo Sasin ja Jouko Skinnarin välillä. Joka tapauksessa näkymät suomalaiselle kapitalismille ovat synkät. Pian tullaan ryhtymään kipeisiin toimenpiteisiin jopa Urpilaisen siunauksella. Työväenluokka ei ole syypää kapitalismin kriisiin eikä sitä saa panna maksamaan sitä. Jos Vasemmistoliitto halua lukeutua työväenpuolueeksi, sen on erottava tästä hallituksesta heti. Muuten se joutuu kohtaamaan seuraamukset teoistaan.

Edellinen taantuma alkoi syksyllä 2008. Se syntyi yhden pankin, Lehman Brothersin, vararikon jälkeen. Suomen bruttokansantuotteesta katosi silloin kahdeksan prosenttia. Vienti romahti tyystin. Talous elvytettiin tarjoamalla ostovoimaa niille, jotka säilyttivät työpaikkansa. Se tapahtui veroalella. Nyt eletään aikaa, jolloin konkurssiin menevät kokonaiset valtiot ja vieläpä euroalueen sisällä. Nykyinen taantuma on alkanut ennen kyseisten valtioiden luhistumista. Tuhansia miljardeja euroja tuhonnut äskeinen pörssiromahdus tapahtui elokuussa, mutta Suomen vienti oli pysähtynyt kuin seinään jo kesäkuussa. Samaten on tuotannon kasvu tyrehtynyt. Nykyään on sovittu valtiontalouden tasapainottamista (osa siitä tulee leikkauksia) 2,5 miljardin euron edestä joka vuosi. Elvytysvaraa ei tällä kertaa ole.

Vasemmistoliiton hallitustaival jää lyhyeksi, mikäli riita kehittyy hallituskriisiksi. Jos hallitus jatkaa suosiolla toimintakauttaan uusien leikkausten tiellä, Vasemmistoliitto menettäisi loputkin arvovallastaan, joka oli kenties jäänyt talteen 1990 – luvulla tehdyistä leikkauksista. Pian se nähdään. Toistaiseksi Vasemmistoliitto vikisee ikään kuin Urpilaisen kaikuäänenä. Puoluesihteerinsä Sirpa Puhakan suulla Vasemmistoliitto kitisee, että ”hallituksen on seisottava sen takana nyt, mitä päätettiin Säätytalolla”. Sitten kun demarit lähtevät Kataisen viitoittamalle tielle, Vasemmistoliittokin seurannee perästä. Kari Uotila jo totesi: – Katsotaan ensin mihin tilanne kehittyy.

Dimitris Mizaras

vaihtoehdottomuus ratkaista ristiriidat. Suomen kansa käyttäytyi samalla tavalla kuin Saksassa, jossa vaalit rankaisivat Merkelin CDU:n ja sen liittolaiset FDP:ssa, ilman että siitä olisi sosialidemokratia pystynyt hyötymään. Viesti on sama ja kannanotto on selvä riippumatta siitä, että Saksassa rangaistus kanavoitui Vihreiden ja Suomessa PerSujen kannatuksen räjähdysmäiseen nousuun.

Ensimmäinen ennätys piilee tositapahtumaan, että ensimmäistä kertaa maan historiassa kaikki puolueet hävisivät; kaikki paitsi yksi, Perussuomalaiset. Tällä tavalla suurpuolueiden määrä on nykyään neljä kolmen sijasta. Toinen ennätys on PerSujen voiton suuruus. Koskaan aikaisemmin mikään puolue ei ole melkein kahdeksankertaistanut kannatuksensa. Tappiopuolueista eniten hävisi Keskusta, joka oli edellisten vaalien ykkönen. Romahdus oli huikea, 23,1 prosentista 15,8 prosenttiin. Kepun täytyy tyytyä nyt neljänteen sijaan ja 35 kansanedustajavoimaan 51 sijasta.

Ykköspuolueeksi tuli Kansallinen Kokoomus, joka menetti kuusi kansanedustajapaikkaa. Kokoomus on voittanut historiansa aikana monia vaaleja niin, että puolueen kannatus oli noussut. Koskaan aikaisemmin, sitten puolueen perustamisesta asti vuonna 1918, kokoomuksesta ei ole tullut ykköspuoluetta. Se tapahtui nyt melkoisen tappion kautta koska muiden puolueiden häviöt ei riittäneet ykköspaikkaan. Tämä paradoksi on kolmas ennätys. Tappion makuun pääsivät molemmat ns. vasemmistopuolueet, demarit ja Vasemmistoliitto. Pienpuolueista vähiten hävisi RKP, joka kuitenkin säilytti edustajamääränsä. Äärioikeistoon siirtyi 220 000 ääntä keskustaoikeistolta ja 55 000 keskustavasemmistolta. Sen lisäksi Perussuomalaiset hyötyivät muita enemmän myös siitä, että äänestysaktiivisuus tällä kertaa oli kaksi prosenttia korkeampi edellisiin vaaleihin verrattuna.

Selkeän viestin taustalla on kansan mielialat. Niissä vallitsee laaja kirjo negatiivisia tunteita äärettömästä tyytymättömyydestä vihaan asti. Kansan tunteiden kohteena ovat vanhat puolueet ja kaikki se,  mikä siihen liittyy. Oikeisto ja demarit riemuitsevat keskustaa pienempää tappiotaan. Reformistinen vasemmisto ja parlamentin ulkopuolelle jääneet puolueet valittavat, että kansa kääntyi äärioikeiston puoleen eikä kuunnellut heidän ”viisaita” ohjeita tulonsiirroista ja muista reformistisista ohjelmakohdista. Yksi asia on täysin varma. Suomen kansasta ei tullut äärioikeistolainen eikä rasisti yhdessä yössä. Jos ei kykene analysoimaan kapitalismin kriisiä ja muutosta, jota se aiheuttaa ihmisten mielialoista, jollei pysty ehdottamaan työväenluokalle sosialistista ohjelmaa ja vieläpä organisoida taistelut sen toteuttamiseksi, niin silloin on katsottava peiliin tai tyydyttävä siihen kohtaloon, johon kansa tuomitsee.

Historiallinen vaalitulos ilmaisee konkreettisia historiallisia välttämättömiä seikkoja. Vanhan ja tähän tilanteeseen syyllisen on pantava siirtymään pois ensin ainakin päätöksenteosta. Monet niistä, jotka marisevat sitä, että kansa äänesti taas väärin, vain haluavat, että vanha säilyy. Mutta kansa ei vaan halua sitä. Tyytymättömyydelle on monia syitä. Ennen muuta kepun tappion takana on lukematon määrä rahaskandaaleja ja kavalluksia. Pääministeri Vanhasen vaihtaminen ja porvaripuolueiden asenteet, että nyt on opittu, vain peittävät skandaalit eivätkä vakuuta ainakaan niin, että nyt olisi muka opittu. Kyseessä ei ollut joidenkin tahojen halu tukea ”tiettyä arvomaailmaa”, vaan sitä, että vaalitukirahalla ostettiin hallitus. Edellinen hallitus oli Suomen paras mitä on rahalla voitu saada.

Toinen terävä piikki kansan tyytymättömyyden takana on suomalaisen kapitalismin kriisi. Vielä pienet, mutta nopeasti kasvavat vajeet ja valtionvelka. Kaikki tietävät ja virkamiehet väsymättä varoittavat siitä, että julkisen talouden remontti on tulevan hallituksen tehtävä. Tulevista leikkauksista virkamiehet ovat kertoneet ainakin puolueiden johdolle etukäteen. Sailas valitti ennen vaaleja sitä, miten puolueet kehtaavat salata sen ja käyttäytyä ikään kuin nyt kyseessä olisi tavalliset vaalit. Kolmas tyytymättömyyden taustalla oleva asia on euron ja Euroopan Unionin kriisi. Jo kriisin puhkeamisesta lähtien kesällä 2007 Euroopassa vahvistuivat poliittiset keskipakovoimat. Käynnissä olevia vallan keskittymisen prosesseja sanelee pakko käsitellä ja hoitaa jäsenvaltioiden konkursseja. Avoimet konkurssit saattaisivat monia saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja kuolemaan. Vastakkain asettuvat hajaannus- ja pakkointegraation voimat.

Perussuomalaiset

Perussuomalaiset poikkeavat vastaavista Euroopan natsi- tai fasistispuolueista. Puolueen nimen laittaminen kirjoitusasuun PeruSSuomalaiset ei ole perusteltu. PerSuilla on suuria eroja myös muun eurooppalaisen ns. ”radikaalioikeiston” kanssa. Ensinnäkin puolueen alkuperä on SMP, jonka juuret olivat maaseudulla. SMP oli kuitenkin oikeistolainen populistinen ja nationalistinen puolue, jonka politiikalla oli maahanmuuttajavastaisia ulottuvuuksia. Soini ilmestyy kuitenkin täysin eri aikana. Nyt jää kaikki maaseutuun viittaavat aspektit ja jäljelle jää vain konservatiiviset arvot, patriotismi, EU:n ja maahanmuuton vastaisuus höystettyinä suurella määrällä populismia. Soini on kehittänyt Veikko Vennamon populismin tieteelliselle tasolle. Hänen maisterityönsäkin käsittelee populismia.

PerSut sijoittuivat kolmanneksi suureksi puolueeksi pienellä erolla kokoomuksen ja demarien takana. Sen iskulauseet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. ”Murtakaa vanhojen puolueiden ylivalta”! Vaikka puolue toistaiseksi esiintyy maltillisena, sen riveissä ääriaineksia odottelee valppaana otollisia olosuhteita iskemään. Halla-ahon suomensisulaisten ”Nuiva vaalimanifesti” nostaa karvat pystyyn. Suomessa ei ole tähän asti ollut mitään varteen otettavia militanttinatseja, joilla olisi omat mielenosoitukset yms. katuprovokaatioita ja väkivaltaa niin kuin esim. Ruotsissa tai Saksassa.

Kokoomus johtaa hallitusneuvottelut. Kataisen eteen avautuu kolme vaihtoehtoa. a) Uuteen hallitukseen voi ottaa demarit ja muutaman pienpuolueen, ja jättää Perussuomalaiset sen ulkopuolelle. Tämä on ratkaisu, johon päädyttiin Ruotsissa. Sellaisella hallituksella olisi enemmistövalta parlamentissa, mutta seuraavien vaalien aika tulisi pian. b) Hallituksen muodostaa kolme suurta puoluetta sillä ehdolla, että äärioikeisto pettää vaaliteemansa ja yhtyy Kataisen ja virkamiesten tahtoon tukea Portugalia. Soini on jo ”oikaissut” vaalipuheensa taittumalla Kataisen tahtoon. Vastalahjaksi PerSuille voitaisiin antaa tärkeitä ministeriöitä ja vapaat kädet toteuttaa rasistista politiikkaansa. c) EU:lle ystävällistä hallitusta ei saada, ja lopulta syntyy koalitio voimista, jotka vastustavat ja kaatavat EU:n pelastuspaketit. Sellainen kuvio nopeuttaisi EU:n ja euron hajaannusta. Tapahtuisi siis se, mitä tulee vääjäämättä tapahtumaan, vain aikaisemmin. Vaihtoehto ei ole todennäköistä, sillä Perussuomalaiset eivät näytä olevan valmiita ja halukkaita vetämään vaalilupauksensa loppuun asti.

Suurin ongelma liittyy aikatauluihin. Neuvotteluista tulee vaikeita ja aikaavieviä. Aikaisemmat hallitusneuvottelut muistuttivat enemmän ministeriöiden jakoneuvotteluja. Jokaisella puolueella on ollut oma ohjelmansa, joka vaalien jälkeen pantiin sivuun adoptoimalla virkamiesten etukäteen tehtyä hallitusohjelmaa käyttöön. Nyt pitää hioa vastakkaiset linjat samaan uraan, joka miellyttää EU:ta. Toukokuun 16. päivään mennessä Suomella pitää olla oma kanta ja edustus pöydässä, joka päättää Portugalin tukemisesta. Kesäkuun puolessavälissä erääntyy Portugalin takaisinmaksuaikoja. Niiden maksamiseen ei ole varaa, niin kuin yleensäkin maailman kokonaisvelkaa on mahdotonta hoitaa.

Umpikuja on ilmeinen. Lehden dilemma kahdesta vaihtoehdosta, rutosta ja kolerasta viittasi tähän: Rutto on hallitus ilman Soinia ja kolera hallitus mukaan lukien Soini, joka kunnioittaa omia vaalilupauksia. Dilemman voi ymmärtää toisellakin tavalla. Rutto on Soinin mukaansa integroinut hallitus, joka ei ota huomioon vaalien kautta kansan lähettämää viestiä. Kolera taasen on kuvio, jossa kansa lähtee viestittämään tahtonsa muulla kuin parlamentaarisella tavalla. Kolera olisi siis aikamoinen painajainen porvaristolle, kapitalismille ja kaikille niille, jotka eivät uskalla kyseenalaistaa sitä.

_Dimitriws Mizaras

Tämä oli ruotsalaisen ”Expressen”-lehden otsikko jutussa suomalaisen pikkuporvariston eteen vaalien jälkeen avautuvista näkymistä. Näissä vaaleissa kirjoitettiin historiaa. On tapahtunut monia ennennäkemättömiä muutoksia ja useita ‘ennätyksiä’ on rikottu. Näissä vaaleissa suomen kansa käyttäytyi samoin kuin saksalaiset, jotka kurittivat Merkelin CDU:ta ja sen liittolaisia FDU:ssa ja Sarkozya Ranskassa.

Ensimmäinen ennätys on se, että ensimmäisen kerran maan historiassa kaikki puolueet hävisivät. Tietenkin pois lukien Perussuomalaiset. Toisin kuin muissa maissa, Suomessa on ollut kolmen suuren puolueen systeemi. Hallitus on aina ollut kahden suuren koalitio maustettuna pienemmillä ja kolmas suuri on ollut oppositiossa. Nyt suuria puolueita okin neljä. Toinen ennätys on, että koskaan aikaisemmin yksikän puolue ei ole pystynyt kahdeksankertaistamaan kannatustaan [vaalien välillä].

Suurimman tappion kärsi keskustaoikeistolainen Keskustapuolue, joka oli viime vaaleissa suurin ja sai pääministerin paikan. Kepun suosio romahti 23.1:sta 15.8:aan prosenttiin ja siten sen paikkaluku eduskunnassa laski 51:stä 35:aan. Suurimmaksi puolueeksi tuli Kokoomus, joka sekin menetti 6 paikkaa. Vuosi Suomen  itsenäistymisen jälkeen perustettu Kokoomus on kasvattanut suosiotaan monissa aikaisemmissa vaaleissa saamatta koskaan olemassa olonsa aikana suurimman puolueen titteliä. Tämä puolue ”voitti” vaalit tiukan häviön jälkeen. Tämä paradoksi on kolmas ennätys.

Molemmat keskustavasemmistolaiset puolueet, SDP ja Vasemmistoliitto, kärsivät tappion kuten myös pienemmät puolueet, Kristillisdemokraatit, Vihreät ja RKP. Äärioikeistolle siirtyi pienempien puolueiden äänien lisäksi 220000 keskustaoikeiston ääntä ja 55000 keskustavasemmiston ääntä.

Näiden vaalien sanoma on selvä. Kansa on täynnä suuttumusta ja vihaa vanhaa järjestelmää ja kaikkea siihen liittyvää kohtaan. Oikeisto ja demarit juhlivat kun Kepu hävisi enemmän kuin he. Stalinistit taas valittavat, että yhteiskunta on oikeistolaistunut ja siksi kansa ei näe heidän reformististen reseptiensä ”viisautta”. Suomen kansasta ei tullut rasisteja tai äärioikeistolaisia yhdessä yössä. Vaalien historiallinen tulos tuo esille sen että vanha järjestelmä kokonaisuudessaan kuuluu romukoppaan. Tästä vaalituloksesta nurisevat hyväosaiset ja konservatiivit, nuo samat vasemmistolaiset jotka vastustavat vallankumousta arabimaissa, esimerkiksi vakuutellen että Gaddafi ja Assad edustaisivat vanhoja tasapainoja. Nuo tasapainot vain eivät päde enää.

Ihmisten suuttumuksen taustalla on ensinnäkin vuosia kestänyt skandaalien haisevan läjän kehitys, kun eri kapitalistipiirit, etenkin Kepussa, siirsivät suuria summia vaalirahoituksesta salaisille tileille. Edellisestä hallituksesta sanottiin, että se oli paras, minkä rahalla saa. Toinen piikki yhteiskunnan lihassa oli pienet, mutta nopeasti kasvavat alijäämät ja valtion velka sekä leikkaukset jotka me kaikki tiedämme tulevan, mutta yksikään puolue ei halunnut niistä puhua ennen vaaleja.

Kolmas suuri asia on Euron ja EU:n kriisi. Kesästä 2007 alkaen Euroopassa puhjennut kriisi on jatkuvasti vahvistanut niinsanottuja keskipakovoimia, integraation vastakohtaa. Poliittisen ja taloudellisen vallan keskittämistä ohjaa vain pakko, kun kokonaisia valtioita menee konkurssiin ja EU:n integraatio on uhattuna. Mutta nyt hajotusvoimat ovat ratkaisevia. EU on jakaantunut pelastettaviin ja niihin joiden on pakko pelastaa. Suomi kuuluu jälkimmäisiin ja Portugali ensimmäisiin. Äärioikeistopuolue ja johtajansa Timo Soini nostavat syyttävät – kuten hän sanoo – ”vanhoja puolueita” siitä että samalla kun he murhaavat hyvinvointivaltiota, syytävät rahaa Portugaliin ja Kreikkaan.

Perussuomalaiset

Tämä äärioikeistopuolue eroaa hyvin paljon sisarpuolueistaan EU:ssa. Perussuomalaiset ovat SMP:n, Suomen Maaseudun Puolueen, perillisiä. SMP erotettiin Kepusta 1950-luvulla ja se oli nationalistinen oikeistopopulistipuolue, jolla oli rasistisia päämääriä. PerSut ovat  muuttaneet populismin tieteeksi. Heidän johtajansa on karismaattinen puhevirtuoosi, jonka ihmiset ymmärtävät ammattipoliitikkojen byrokraattisuuden ja teknokraattisen ”ammattipoliitikon”

Puolue saavutti kolmannen sijan vaaleissa hyvin pienellä erolla Kokoomukseen ja SDP:hen. PS:llä on vain harvoja suppeita iskulauseita; ”Murskataan vanhojen puolueiden ylivalta”. PS voi olla toisaalta tyypillinen poulistinen äärioikeistopuolue, mutta toisaalta siinä vaikuttaa myös oikeistoradikaaleja elementtejä, kuten Halla-aho, joka on tuomittu kiihotuksesta väkivaltaan kansanryhmää vastaan, ja muita Suomen Sisun jäseniä. Suomen Sisu toimii PS:n sisällä ja on fasistinen järjestö. Suomessa on hyvin vähän militantteja fasistijengejä jotka esiintyvät omilla tunnuksillaan kuten Saksassa ja Ruotsissa. EU-vastaisuus, nationalismi ja yleinen muukalaisviha ovat kolme PS:n perusasiaa. Siksi media ulkomailla tapaa kirjoittaa PS:n nimen: PeruSSuomalaiset.

Oikeistopuolue tulee saamaan mandaatin perustaa uusi hallitus. Tulevan pääministerin eteen avautuu kolme skenaariota: a) muodostaa hallitus SDP:n ja pienten puolueiden kanssa ja jättää äärioikeisto oppositioon. Kepu on jo sanonut jävänsä oppositioon. Tätä ratkaisua käytettiin Ruotsissa jossa Ruotsidemokraatit eristettiin hallituksesta, mutta seuraavat vaalit ovat pian. b) Muodostaa hallitus johon Kokoomus ja SDP ottaisivat myös Persut, mutta jolla olisi hyvin vesitetty ohjelma varsinkin Portugalin kysymyksen osalta. Tämä tuli mahdolliseksi kun Soini aikaisemmin sanoi kunnoittavansa aikaisemman hallituksen tekemiä lupauksia, vain tulevasta paketista neuvotellaan. c) Muodostaa hallitus, jossa äärioikeisto on määräävänä ja peruuttaa apupaketin. Tämä on mahdollista, koska paketin lähettäminen vaatii yksimielisen enemmistön euroalueella.

Suurin ongelma on ajoitus. Neuvottelut uuden hallituksen muodostamiseksi tulevat olemaan vaikeat ja pitkälliset. Suomen edustuksellisessa demokratiassa hallitusneuvottelut ovat aina olleet ministerinsalkkujen jaosta puolueiden kesken. Puolueita äänestetään niiden vaaliohjelmien mukaan jotka vaalien jälkeen laitetaan arkistoon ja allekirjoitetaan hallitusohjelma jonka teknokraatit ovat tehneet etukäteen valmiiksi. Nyt tässä tilanteessa näyttää mahdottomalta muodostaa hallitusta ennen toukokuun loppua. 16.5. joka tapauksessa Suomella pitäisi olla selkeä kanta ja varsinkin edustus EU:n kokouksessa, jossa Portugalin avustuksesta päätetään. Kesäkuun keskivaiheilla erääntyvät Portugalin lainat on joko maksettava tai sitten maa on konkurssissa. Vaalien takia pakettia ei ole esitetty eduskunnassa vaan viivytetty niiden jälkeiseen aikaan, kuten moni muukin asia. Kuoleman loukku on ilmiselvä. Kun ”Expressen” kirjoitti että uuden hallituksen näkymät ovat joko kolera tai rutto, se tarkoitti että rutto on hallitus PS:n kanssa, ja kolera ilman heitä. Suomen seuraavan periodin poliittinen tilanne muistuttaa Belgian tilannetta, joka on nyt ollut toista vuotta ilman hallitusta. Sellaisia tilanteita on aikaisemmin ollut vain Irakin kaltaisissa maissa.

Toinen äärioikeistoa palvellut asia kapitalismin maailmanlaajuisessa kriisissä on Libyan sota. PS vastusti pommituksia ja Suomen sekaantumista koko touhuun. Siten ennen vaaleja Suomi ei saanut kutsua Lontoossa pidettyyn suunnittelutapaamiseen. Tämä oli ilmeisesti ennalta järjestetty, ja ulkoministerin vierailu rouva Clintonin luo vakuutti, että se oli vain taktinen kuvio. Sota myös nosti esille maahanmuuttokysymyksen, joka on äärioikeiston pääase. Ranska käännyttää tunisialaiset pakolaiset Italiaan Schengenin sopimuksen nojalla. Tämä on yksi indikaattori, joka todistaa keskipakovoimia. Niiden yksi osa myös äälioikeisto on.

Sisarpuolueet

Huolimatta huomattavista eroista muihin Euroopan äärioikeistopuolueisiin, ne juhlivat PS:n voittoa niiden omaa suosiotaan valmistavana ja muistellen vanhoja voittoja. Suomen tila toukokuun 16:na määrittää, ei vain maan omaa 16-vuotisen historian kohtaloa EU:ssa vaan ehkä koko EU:n kohtaloa. Ranskassa lehdistö ei ole koskaan ennen ollut kiinnostunut Suomen tilanteesta, mutta nyt nämä vaalit ovat muodostuneet monen artikkelin punaiseksi langaksi. Tämä tilanne vallitsee myös muualla. Jopa nimi Perussuomalaiset, jolle on vaikea löytää vastaavuutta kaikista kielistä, on otettu käyttöön Ranskassa: Vrais Francais. Muut sisarpuolueet taputtavat käsiään; Unkarissa (jobbik: Unkari unkarilaisille), Hollannissa, Norjassa (20%) ja Ruotsissa (5.7%, 20 edustajaa).

Globaalin kapitalismin umpikuja tarkoittaa, että näitä yhteiskuntia ei voi enää hallita vanhoin keinoin. Työpaikkojen, opiskelun, rauhan ja elämän epävarmuus on tavallista. Epävarmuus on osa kaikkien yhteiskuntien perusluonnetta. Kriisi tuo kaikki elementit muutokselle. Vallankumous etsii elinkelpoista yhteiskuntaa tulevaisuudesta ja äärioikeisto menneisyydestä. Siksi maaltapakoa ja deindustralisaatiota edeltävän ajan maalaiselmän ja romantisoidun idyllin utopioilla kalastellaan ääniä.

21.5.2011

Dimitris Mizaras

mieletöntä puhuakaan jos tarkastelun ulkopuolelle jätetään kapitalistisessa tuotantotavassa vallitseva pääoma-palkkatyö suhde (palkkaorjuus) ja kuvitellaan että järjestelmä voisi luonnehtia sosialistiseksi kumoamatta kapitalistin yksityisoikeudellista etuoikeutta anastaa työläisen tuottamaa lisäarvoa. Tämä on perustava kysymys, jota ei voida koskaan unohtaa keskusteltaessa sosialismista. Se on viimekädessä myös ikuinen vedenjakaja poliittisen työväenliikkeen sisäisessä kehityksessä, kuten myös ikiaikainen ongelmakohta työläisen poliittisen tietoisuuden heräämisessä.

Silläkin uhalla että yliyksinkertaistus johtaa syytöksiin ‘taloudellisesta determinismistä’, on todettava, että poliittis-juridisen tason vaatimukset tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttamisesta so. palkkaorjuus suhteen poistamisesta, ovat aina olleet ja tulevat myös kapitalistisen tuotantomuodon puitteissa aina olemaan luonteeltaan ‘siirtymävaatimuksia’. Millään yhteiskunnallisten ylärakenteiden hienosäädöillä, markkinakontrolleilla, valtiokapitalistisilla suunnitteluilla, arvovasemmistolaisilla sanasikermillä, kauniilla vappujulistuksilla tai sosiaalipoliittisilla uudistuksilla järjestelmästä ei saa tekemälläkään sosialistista, niin kauan kuin tähän taloudellisen tason peruskysymykseen ei kajota. Tämä näyttää unohtuneen niin sanotulta kolmannelta vasemmistolta, joka tamppaa pitkälti samoja latuja kuin sosiaalidemokratia (nykyisessä merkityksessään) tamppasi aikanaan. ‘Hyvinvointivaltio’ on pohjimmiltaan rahoitettu kapitalisteilta liikenevillä rippeillä yhteiskunnallisesta lisäarvosta, suuntaamalla se reformistisen työläisaristokratian porvarillistamiseen, laajamittaiseen kansalaisten mediakontrolliin ja pahimpia luokkaristiriitoja siloittaviin sosiaalipoliittisiin tulonsiirtoihin.

Se millä lailla sosialistisen yhteiskunnan poliittinen ja organisatorinen päällysrakenne tulisi organisoida, on tunnetusti monimutkainen kysymys, jonka puheeksi ottaminenkin poliittisen vasemmistonkin keskuudessa aiheuttaa usein typeriä syytöksiä ‘utopioiden rakentelusta’ ja ymmärtämätöntä hihittelyä, sekä laukaisee usein välittömän fraseologisen vastareaktion, jossa käytetään senkaltaisia lauseita kuin “se ei ole nyt ajankohtaista”, “ei vallitse vallankumouksellinen tilanne”, “keskitytään reaalipolitiikkaan” jne. Ikään kuin sosialismiin siirtymisen prosessi olisi jotenkin kaiken sen ulkopuolella, mitä erinäiset toverit ajatuksina päässään pyörittelevät. Ongelmaa ei ole jos sitä ei tunnisteta ja tunnusteta. Poliittisella vasemmistolla on luovuttamaton oikeus (itseasiassa velvollisuus) käydä sosialismista jatkuvaa keskustelua ja muotoilla ohjelmia, ne tavoitteet johon pyritään, keinot joita käytetään, uuttaa menneisyyden historiallisista kokemuksista se mikä niistä on opiksi otettava ja mihin asioihin tulee panostaa lisää tutkimustyötä jne. Kansainvälinen Työväenliike on suurelta osin ulkoistanut nämä tehtävät luokkaviholliselle.

Mitä tulee luonteeltaan sosialistisen järjestelmän ja suunnitelmatalouden erityisluonteeseen, erilaisten organisaatiomallien kehittelyyn, järjestelmän logistiikkaan ja ohjaukseen, toisaalta demokratian ja sentralismin suhteen, toisaalta lokaali-globaali akselin viitekehyksissä; ei ole missään määrin utooppista käydä tätä keskustelua, sillä sikäli kun on havaittavissa, kapitalistiset esikunnat ovat käyneet ja käyvät tätä keskustelu omissa piireissään jo nyt. Miten hallita järjestelmää?

Se että työväenliikkeellä on historiallista kokemusta sosialismin tielle lähteneistä järjestelmistä, ei suinkaan ole syy olla tätä keskustelua käymättä, päin vastoin, se antaa juuri argumentit koko keskustelun relevanttiudesta ja ajankohtaisuudesta. Tämä edellyttää kykyä lähestyä aihepiiriä kylmän objektiivisesti. Asia joka myös on pitkälti hukkunut kansainväliseltä työväenliikkeeltä. Filosofis-metodologinen arsenaalimme ei johdonmukaisesti käytettynä mahdollista erilaista lähestymistapaa tutkimuksessa historiallisten prosessien suhteen, tapahtuivat ne sitten ‘reaalisosialismissa’ tai imperialistisessa länsimaisessa ylikypsässä kapitalismissa.

Strateginen välttämättömyys on pyrkiä tuomaan työläisille mahdollisimman laajasti, tajuttavasti ja kiihkottomasti esille ne konkreettisesti vallitsevat olosuhteet kapitalistisessa palkkaorjuussuhteessa, jotka luovat myös ristiriitaisessa ‘ratkaisemattomuudessaan’ todellisen moraalis-eettisen pohjan ‘arvososialismille.’ Tuotannon kannalta kapitalisti on turha, tuottamaton kuluerä työläiselle. Toisin sanoen järjestelmä ei ole kustannustehokas.

– M.Niemi

ALKUPERÄINEN LÄHDE:

M.Niemi 21.4.2011 11.16 : Sosialismi.net kommentti kirjoitukseen ‘Sosialismikeskustelu Vasemmistoliitossa’

On sanottu, että tämä hallitus ei tee muuta kuin odottaa tulevia vaaleja. Vanhasen pakenemista (tai häätöä) on käytetty viestittämään kansalle, että uusi pääministeri aloittaa puhtaalta pöydältä. On totta, että päätöksistä ikävimmät on suosiolla siirretty ensi vuodesta alkaen aloittavalle hallitukselle. Toistaiseksi Kiviniemen hallitus käy monella perinteisellä tavalla työväenluokan ja muiden köyhien ihmisten kukkarolla.

Budjettiesitys ensi vuodeksi korottaa ennen muuta vähävaraisiin kohdistuvia välillisiä veroja. Aina kun siirtää varoja köyhiltä rikkaille ja ylemmälle keskiluokalle, Katainen jaksaa toistella, että muita vaihtoehtoja ei ole. Vaikka työelämää radikaalisti mullistavat reformit jäävätkin vaalien jälkeiselle ajalle, työväenluokan pitäisi nyt heti kieltäytyä maksamasta penniäkään kapitalismin kriisistä. Tämä ei ole meidän kriisiä, maksakoot ne tahot, jotka ovat siihen syyllisiä. Kun budjetin menoerien leikkauksiin ei uskallettu ennen vaaleja ryhtyä, ensi vuonna valtio ottaa 8,3 miljardin euron lisälainaa.

Tämä on saanut Lipposen nousemaan takajaloilleen. Onko hänen äänensävynsä demarien oikea ääni? Vai edustaako suomalaisen sosialidemokratian todellisia kasvoja oppositiopuoluetta leikkivien Heinäluoman ja Urpilaisen kannanotot? Oppositiossa oleminen ei ole vahvistanut demarien kannatusta. Tämä on pakottanut johtoa ryhtymään halpamaiseen populismiin. Äänestäjät kuitenkin luottavat enemmän Soiniin kuin Heinäluomaan. On vaikea uskoa, että hallituksesta käsin demarit eivät kajoaisi eläkeikään. SDP on juuri se taho, joka teurasti eläkkeet aikaisemmin, vieläpä valtiovarainministeri Heinäluoman toimesta. Demarien populismi pelaa porvarihallitusvaihtoehdon pussiin. Sen lisäksi se vahvistaa äärioikeiston rivejä.

Hallituskoostumusta silmälläpitäen vaalien jälkeen avautuu kaksi vaihtoehtoa. Porvarihallitus häämöttää, mikäli SDP ei voittaisi vaalit. Hallitus olisi höystetty useammalla äärioikeiston ministerillä, mikä saisi vasemmiston näyttämään vielä naurettavammalta. Jos demarit voittaisivat vaalit ja mikäli mielisivät tulla uuteen hallitukseen kelpuutetuksi, he joutuisivat nielemään lupauksensa ja suostumaan tulevaan taantumukselliseen hallitusohjelmaan. Sitä porvarillinen lehdistö tarkoittaa kun väsymättä julistaa, että ”demarit katuvat vielä asettamiaan ehtoja”. Porvareiden uhkavaatimus on selkeä: joko te pyörrätte sananne tai hylkäätte mahdollisuutenne päästä hallitukseen.

Tämä hallitus ei ollut kovin vihreä, jollei sillä tarkoitettaisi sitä, että uusista ydinvoimaloista on Vihreä Liito ollut päättämässä. Silti tulevasta hallituksesta tulee vähemmän vihreä, ruotsalaismielinen ja vasemmistolainen jos siihen pääsee Perussuomalaiset. Tämä on jo neljänneksi suurin ja puheenjohtajansa Timo Soini riemuitsee antaessaan puolueelleen värväämiään demaripoliitikoita lahjaksi. Metalliliiton Matti Putkonen erosi SDP:sta 40 jäsenvuoden jälkeen ja liittyi Perussuomalaisiin. Sen jälkeen, niin demarit kuin vasemmistoliittolaisetkin potevat kauhunkrapulaa. Kehittyykö Perus – Putkosen ilmiöstä epidemia, tarttuuko loikkatauti muihinkin. Soinin lisäksi loikkaamisesta riemuitsee Kokoomuskin, joka onnitteli Soinia hyvästä lobbauksestaan. Kokoomuksella on kaksi lehmää ojassa. Jos SDP saadaan yhä heikommaksi, porvarihallituksen vaihtoehto vahvistuu entisestään korruptiokuvioista riippumatta. Vieläpä jos Soini kalastelee vasemmiston vesillä, hän jättää silloin muita porvaripuolueita rauhaan.

Skandaalit

Kolme neljäsosaa hallituskauden ajasta on kulunut ”keskustelemalla” korruptioskandaaleista. Pääministerin vaihto ei puhdistanut ilmaa varsinkaan sen jälkeen kun vaalirahojen antajahahmo kertoi, että Kiviniemi tiesi lahjonnasta, ja ihmetteli sitä, miksi itse ei ollut saanut. Keskustelu muistuttaa enemmän yritystä peittää ja salata kuin tunnustaa ja katua. Tällaisten seikkojen vuoksi vaalirahaa koskeva korruptioskandaali ei ota laantuakseen. Ei ainakaan ennen kun kansa näkee omin silmin lankeavan tuomioita ja kunnon rangaistuksia.

Korruptio liittyy enemmän keskustan ja kokoomuksen poliitikoihin. Kansan käyttäytyminen vaaleissa riippuu siitäkin, miten epäilyt syyteharkintaan ja oikeudenkäyntien eteen etenevät. Jupakka saattaa kiusata porvareita vaalien jälkeenkin, mikäli tutkimus etenee hitaasti. Toistaiseksi vain Ilkka Kanervan tapaus on päätetty siirtää valtakunnansyyttäjäviraston syyteharkintaan. Vaikuttaa myös siltä, että lahjustenantajia suojellaan, poliisi ei kerro heistä yhdenkään nimeä. Poliisi ei ylimalkaan kerro mitään yksityiskohdista, ikään kuin kansan ei kuuluisi tietää. Toistaiseksi Kuntaliitto pesi puhtaiksi epäilyt koskien Rovaniemen kelkkatehdasjuttua. Kaikkia ei kuitenkaan pysty peittelemään. Keskustan nuorisosäätiön tapaus ja entisen pääministeri Vanhasen rooli siinä on vaikea peittää. Kokonaisuudessaan skandaalit selvitetään kun työväenluokka pääsee itse arkistoihin saatuaan valtaa käsiinsä.

Tällä hetkellä Suomi osallistuu vain ns. kriisinhallintaoperaatioihin, kuten Naton miehityssodat Afganistanissa ja Kosovossa kutsutaan. Sen lisäksi Suomi osallistuu ensi vuoden alkupuolella kahteen EU:n taisteluosastoon. Libanonin operaatio on Suomelle historiansa kolmas. Vuodesta 1982 vuoteen 2001 Etelä-Libanonissa ehti palvella 11 500 suomalaista sotilasta. Rahaa Libanonin operaatiolle ei puolustusministeri Jyri Häkämiehen mukaan vielä ole löytynyt.

Suomalaissotilaiden edellinen kokemus Libanonin ja Israelin rajalta on vuodelta 2006. Israel yritti silloin laajamittaista hyökkäystä Gazaan, joka torjui miehittäjät. Aina kun sionismi on ahtaalla, se muuttuu entistä aggressiivisemmaksi. Niin siis silloinkin sionistit luulivat, että yksinkertainen sotaretki riittää Hisbollahin eliminoimiseksi historialliselta kartalta. Toisin kuitenkin kävi, Israelin invaasio torjuttiin. Samassa yhteydessä Israelin armeija ampui ohjuksen, joka surmasi suomalaisia sotilaita. Sionistien oli vaikea hyväksyä tappiota. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1559 vaatii Hisbollahin riisumista aseista ja EU puheenjohtajamaa Suomen johdolla (ulkoministeri Erkki Tuomioja) lähetti tuhansia sotilaita vartioimaan Israelin rajaa.

Viimeiset vuodet Israel vaatii USA:a pommittamaan Irania ja uhkailee, että se voi tehdä sen itse yksinkin. Gazan eristäminen ja siirtokuntien kiihtynyt rakentaminen länsirannalla yhdessä Turkin hallituksen uuden doktriinin kanssa ovat eristämässä Israelia jopa konservatiivisista arabivaltioista. Rikollinen merirosvo-operaatio avustuslaivaa vastaan kansainvälisillä vesillä on järkyttänyt maailmaa. Tendenssejä geopolitiikan muuttumisesta alueella näkyy siitäkin, että Israel hyökkäsi Naton valvomissa vesissä ja tieten tahtoen murhasi Nato-maan kansalaisia. Amerikkalaisten joukkojen osittainen vetäytyminen Irakista ja valtavat tappiot Afganistanissa lisäävät paineita väkivallan eskaloimisesta sionistisen sotakoneen toimesta. Konfliktijännitteet Libanonin rajalla on kärjistymässä ja viime heinäkuussa yhteenotoissa kuoli sekä Israelin että Libanonin sotilaita. Suomen oikeistolainen hallitus tietää sen hyvin.