Kymmenen kuukautta istunut Suomen hallitus on täydessä umpikujassa suhteessa lähitulevaisuuden näköaloihin. Heti vaalien jälkeen, viime keväänä, puolueet vesittivät osittain vaaliohjelmiaan päästääkseen kompromissiin, jota ilman hallitusta ei olisi syntynyt. Vasemmisto vielä kehtasi riemuita, sillä työttömien peruspäivärahaan oli saatu 100 euron arvokorotus. Korotuksesta ei ollut kaikille työttömille hyötyä, mutta tämä on vielä pientä verrattuna siihen, mitä oli tulossa. Syksystä lähtien teknokraatit vaativat, että vaaliohjelmat tulisi unohtaa kokonaisuudessaan. Virallisen opin mukaan maa tarvitsee useamman miljardin euron leikkauksia, kuntien lakkauttamisia, eläkeiän korottamista, ansiosidonnaisen ajan lyhentämistä. Paketti on auki täydennettäväksi. Perusteluksi esitetään hieno termi ”kestävyysvaje”, jota sittemmin tulee supistaa.

Kuten 11. huhtikuuta oppositio totesi, eduskunnassa ilmoitetut ja vuosia 2013–2016 koskevat luvut budjettileikkauksista ja veronkorotuksista ovat vääristeltyjä. Kehitysriihen yhteydessä ilmoitetut luvut 22. maaliskuuta siis eivät pidä paikkaansa. Silloin kerrottiin, että sopimus ay-liikkeen kanssa pidentää työuria reilulla yhdellä vuodella, mikä supistaa kestävyysvajetta kahdella miljardilla eurolla. Todellisuudessa vastaavat luvut ovat viisi kuukautta ja 600 miljoonaa. Silloin esitettiin, että toimenpiteillä valtion velkaantuminen pysähtyy. Todellisuudessa velkaantuminen lisääntyy. Jopa virallisten tietojen mukaan (Valtiovarainministeriö 4.4.), tänä vuonna suhteessa bruttokansantuotteeseen velka on 44, ensi vuonna 45 ja sen seuraavana vuonna 46 prosenttia. Silloin (23.3.) kerrottiin, että veronkorotuksia tehdään 1,5 ja menosäästöjä 1,2 miljardia euroa vuoteen 2015 mennessä. 4. huhtikuuta sanottiin, että valtion tulot lisääntyvät vain 1,2 miljardia. Tasaveron osuus 22.3. oli vähätelty, mikä sai Urpilaisen sanomaan olevansa ylpeä. Helsingin Sanomat selvitti (6.4.), että tasaveroista kertyy porrastettuja veroja enemmän tuloja. Katainen sanoi eduskunnassa (22.3.), että kehyspäätöksensä vähentää tuloeroja. Tutkimuskeskus VATT kertoo, että tuloerot eivät käytännössä vähene lainkaan. Turhaan Arhinmäki mainosti tuloerojen kaventamista omana aikaansaannoksenaan.

Valehtelu …

Edelliseen liittyen voi myös todeta, että hallituksessa Katainen ja Urpilainen puhuvat usein ristiin. Kansalaisille herää eräitä kysymyksiä: miksi hallitus valehtelee, onko todella kestävyysvajetta ja tuottavatko kyseiset toimenpiteet niiden tavoittelemia vai päinvastaisia tuloksia? Kapitalismi on maailmanlaajuisesti kriisissä. Faktaa on myös se, että riippumatta kansantalouden tilasta, jokaisessa maassa yritetään siirtää kriisin laskua työväenluokan maksettavaksi. Ei tarvitse olla taloustieteilijä ennen kun toteaa, että euron viimeinen käyttöpäivä on lähellä. Siitä puhuvat kapitalistit itse. Meidän mielestä kapitalismia ei voi pelastaa mikään, varsinkaan järjestelmän omien raamien sisällä toimiessa. Kriisin kipuja on yritetty lieventää, amerikkalaiset elvyttämällä ja Merkelin ohjauksessa olevat eurooppalaiset leikkaamalla ja säästämällä.

Tavoitteena kaikilla on taikasana ”kasvu”. Lama yhtä aikaa inflaation kanssa synnytti 1970–luvulla termin stagflaatio. Nyt pääministeri Katainen al-jazeeran haastattelussaan lanseeraa termin ”growsterity”, eli kasvun ja säästötoimien (growth + austerity) yhdistelmän. Ainoa toivo pelata vähän aikaa euron viettäessä kuolemantuskahetkiään on lepyttää markkinat, jotka parastaikaa piiskaavat Espanjaa ja Italiaa. Merkel on valinnut säästötoimien tien kaikkien maiden puolesta, ja Suomi on siinä jälleen kerran mallioppilas. Suomen teollisuustuotanto on supistunut kolmisen prosenttia ja kauppataseessa esiintyy alijäämää ensimmäistä kertaa maailmansodan jälkeen. Kansan taskusta viedään noin 5 miljardia euroa hallituskauden aikana samalla kun euroalueen vakausmekanismit vahvistetaan. Suomen takausvastuiden määrä nousee kymmeniin miljardeihin, josta joutunee maksamaan useampia miljardeja euroja. Kyseiset summat moninkertaistuvat kun Espanja on Kreikan kanssa samassa matkustusluokassa. Näiden tukipakettien ainoana tavoitteena on taata saksalaisten ja ranskalaisten pankkien saatavat.

.

… ja salamyhkäisyys

Kriisin kärjistyessä valehtelu, tietojen salaaminen, demokraattisen valvonnan välttäminen ja salamyhkäisyys ovat käsi-kädessä meneviä porvariston ominaisuuksia. Kreikan kanssa tehty vakuussopimus on julistettu salaiseksi. Kansanedustajat toki saavat vieraalla kielellä lukea sitä sillä edellytyksellä, että heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Sellainen menettely, jossa sopimukset toisen valtion kanssa varjellaan sotasalaisuuden tavoin, ovat ainutlaatuista Suomen historiassa. Vakuussopimusta järjestävät käytännössä Kreikan neljä suurinta pankkia eikä sitä edes ole solmittu Kreikan valtion kanssa niin kuin luulisi.

Mitä on pelättävää siinä kun hallitus joutuu turvautumaan sellaiseen salaiseen menettelyyn? Argumenttina käytetty väite siitä, että tämä on Kreikan tahto, ei pidä paikkaansa. Jos seuraa kreikkalaisia medioita huomaa, ettei tämänkaltaista keskustelua ole siellä koskaan käyty. Onko sitten niin, että sopimuksen tuloksissa ei olisi niin paljon kehuttavaa kuin hallitus väittää? Vai käykö sittenkin sopimuksesta ilmi, että koko vakuutusjärjestely tulee Suomelle sittenkin liian kalliiksi niin kuin Merkel alusta asti uhkasi?

Salailu lakiin vedoten tai muuten ei jää tähän. Asekaupat Israelin kanssa on julistettu salaisiksi. Kuntauudistus on ensin suunniteltu teknokraattien toimesta ja vasta sen jälkeen on alettu kysyä kuntalaisilta heidän mielipiteitään. Tässäkin kirjoituksessa mainitut ristiriitaiset tiedot liittyen budjettileikkauksiin ja säästöihin kielivät juuri siitä, että salailussa oikea käsi ei tiedä koskaan mitä vasen käsi tekee, vasemmistoliiton apulaiskädestä puhumattakaan. Asioiden vääristelyssä ei ole rajoja. Nobelisti taloustieteilijä Paul Krugman ihmetteli The New York Times–lehden blogissaan, kuinka kolmen A:n maan pääministeri voi mainostaa growsterity–termiä. Kataisen mukaan leikkausten jälkeen saavutetaan uskottavuus, josta siirrytään kasvuun suoraan aivan niin kuin Latviassa tapahtui. Krugman vertasi Latvian tilaa Yhdysvaltain vuosien 1933–35 tilanteeseen. Krugmanin mukaan, Latvia on edelleen syvästi lamaantunut maa.

Missä on työväenluokan eläkesäästöt

Keskustelu eläkkeelle siirtymisen ikärajan nostamisesta ei ole suomalainen ilmiö, eikä ole alkanut vasta nyt. Suuret pääomapiirit, Brysselin ”think tankit” yms., ovat monta vuotta sitten alkaneet laskeskella, että työväenluokan eläkemaksusäästöt ei riitä tulevien eläkkeiden maksettavaksi. Niiden kotimaiset papukaijat Suomessa, sailakset ja korkmanit ovat aina toistelleet seremoniat siitä, että eläkkeelle pääsyä on lykättävä koska kerran eliniänodote nousee. Nerokas idea ei juolahtanut yhtäkkiä Matti Vanhasen päähän hänen ollessaan Rukalla hiihtoretkellä. Toisin sanoen työväenluokan säästämät rahansa eläkepäiviä varten eivät ole missään tallessa.

Uusliberalismin aikana reaaliarvot jäävät taka-alalle ja raha muuttuu kauppatavaraksi, jolla pelataan ja yritetään kirjata voittoja tai tappioita. Millään kauppatavaralla kapitalismissa ei ole mitään arvoa, jollei se menesty pörssipeluussa. Kriisin aikana häviävät suuret määrät ns. liikapääomaa. Sen pörssitemppelin alttarille on mennyt työväenluokan eläkesäästöjä ja samaan menevät kohta loputkin. Työeläkesäästöjä on käytetty pörssissä myös kurssien manipuloinnissa. Ilmarisen pelurit nostivat osakkeiden pörssikursseja tekemällä pikakauppoja. Motiivina on ollut tulospalkkio, jonka Ilmarinen oli luvannut sijoitusväelleen. Suomen toiseksi suurin eläkeyhtiö, Ilmarinen, maksaa mielettömiä summia työväenluokan rahoja konsulteilleen, jotta nämä pelaisi – ja usein myös hävisi – suuria summia, jotka ovat toiseen tarkoitukseen säästetty. Ilmariset maksavat ”hyvästä” asiantuntemuksestaan myös johtokunnassa istuville ammattiliittojen edustajille, kuten paperiliiton Jouko Ahosen tapaus todistaa.

Mätää pystyy puhdistamaan ainoastaan heittämällä kapitalismin historian yli laidan.

.

Toimitus

Työväen Mielipide n:o 34

Kapitalismin maailmanlaajuisen kriisin poliittiset seuraamukset heijastuvat Suomeen välittömästi ja usein jopa nopeammassa tahdissa kriisimaihin verrattuna. Politiikan kaikilla osa-alueilla päätöksenteko keskittyy yhä suppeamman piirin käsiin. Porvarilliset vaihtoehtopolitiikat pelkistyvät minimiin. Ehdotettavat ratkaisut – joskus myös etukäteen tehdyt päätökset – esitetään ainoana vaihtoehtona. Voimasuhteet yhteiskunnassa polarisoituvat. Yhä selvemmin yhteiskunnan edessä avautuu vain kaksi tietä: a) linjat, jotka yrittävät pelastaa kapitalismia ja b) ne, jotka kyseenalaistavat sitä. Vasemmiston on nyt aika tehdä valintansa, siis että kummalle puolelle barrikadia haluaa kuulua.

Kriisi on pyyhkinyt pois liberaaliporvarilliset, mutta myös vasemmistoreformistiset linjaukset. Se heittää keskikentän voimat – sekä porvarilliset että sosialidemokraattiskaltaiset – oikeiston syliin, tai se heikentää niitä kun niiden toimintaperustansa puuttuu. Holkerin hallitus (30.4.1987–26.4.1991) merkitsi paljon enemmän kuin se, että Kokoomus pääsi hallitukseen – vieläpä johtamaan sitä – ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Se sinkosi demarit uusliberalismin syliin Brairin kolmannen tien mallin mukaisesti. Seuraava Esko Ahon hallitus merkitsi samaa keskustalle.

Keskusta on lukeutunut Suurpuolueisiin. Puolue on ollut jo monta vuotta kriisissä. Historian perspektiivissä tämä puolue oli tottunut pitkäaikaisiin johtajiin. Sukselainen johti puoluetta 18, Virolainen 16, Väyrynen 10 ja Aho 12 vuotta. Viimeinen on ollut 1990 –luvun laman pääministeri. Sen jälkeen Keskustapuolue on käytännössä kriisissä. Aho kävi Yhdysvalloissa opiskelemassa Harvardissa, jossa moni muukin poliitikko on kastautunut USA:lle kelpaavaksi johtajaksi.  Se ei pelastanut Ahoa eikä Keskustaakaan. Aho menetti pallinsa ensimmäiselle naispuoliselle johtajalle. Jäätteenmäen poliittinen taival oli lyhyt. Hän kaatui epäkorrektein keinoin saatuihin asiakirjoihin, eli skandaaleihin. Hänet vaihdettiin Vanhasella, joka taasen omista skandaaleista johtuen pakeni kesken hänen toisen hallituksen vaalikautta.

Urbaani kepulainen Kiviniemi sai kruunun kaksi vuotta sitten. Hänen piti aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta puolueen jauhot eivät olleet ”puhtaita”. Kiviniemi johti puoluetta historiansa hirvittävimpään tappioon keväällä 2011. Nyt hänkin lyö hanskansa tiskiin puoluetta raatelevien sisäisten tappeluiden vuoksi. On arvoitus, kuka nousee uudeksi johtajaksi ensi kesän puoluekokouksessa Rovaniemellä. Toistaiseksi ehdokkaaksi on ilmoittautunut oululaismiljonääri Sipilän lisäksi vain Paavo Väyrynen, 65, ja Mauri Pekkarinen, 64. Jo 20 vuotta kriisissä olleen puolueen kohtalot ovat vanhan kaartin armoilla. Väyrynen menestyi presidenttivaaleissa odotettua paremmin oman puolueen sabotaasista huolimatta. Keskustan syvästä kriisistä puhuu myös se, että Väyrynen oli ainoa henkilö, joka suostui edustamaan puoluetta vaaleissa. Väyrysen tai Pekkarisen valinta puheenjohtajaksi ei merkitsisi paluuta vanhaan. Sellainen ei uusissa olosuhteissa ole mahdollista. Keskustan poliittinen rappeutuminen jatkuu nuoren tai vanhan puheenjohtajan johdolla. Sillä ei ole poliittista tilaa keskuskentällä. Jos se siirtyy kokoomuksen linjauksiin, se muuttuu pieneksi apupuolueeksi. Muuten kuihtumisensa tulee olemaan nopeampi.

Vihreä liitto täytti äskettäin 25 vuotta. Perustamisestaan asti järjestö oli tarkoitettu yhdenasianliikkeeksi. Kuten kansainvälisestikin vihreiden perustaminen perusteltiin ympäristön surkealla tilalla. Kasvava ihmisten huolestuminen uhkaavasta ympäristökatastrofista yhdessä vasemmiston kyvyttömyyden kanssa toimia uusissa olosuhteissa oli se perusta, joka teki vihreiden syntymistä välttämättömäksi. Kesti kauan ennen kun kansa näki vihreiden ehdottamat vetoomukset mahdottomiksi toteutua. Ympäristöä ja luontoa ylipäätään ei voida pelastaa, jos eletään ja vaikutetaan alituiseen kasvuun perustuvassa kapitalistisessa tuotantotavassa. Etenkin järjestelmän ollessa kriisissä, vihreiden projekteihin löytyy yhä vähemmän poliittista tahtoa ja rahallisia resursseja. Tällä tavalla vihreät lakkasivat olemasta tietyn tason ja volyymin oppositiovoima ja lähtivät itse isännöimään kapitalismia, siinä toivossa, että näin syntyisi parempaa jälkeä. Vihreä liike muuttui puolueeksi.

Hallituksessa aluksi vihreät puolustivat ns. ”vihreitä arvoja”, samalla kun allekirjoittivat porvariston ajamat muut asiat. Tämä siihen asti kunnes tuli aika ratkaista dilemma: tulisiko pettää myös vihreät arvot äänestämällä ydinvoiman puolesta tai erota. Vuoden 2002 ydinvoimapäätös jätti traumaattisia jälkiä vihreille. Sitä muka kun vihreiden kannatus oli kasvamassa, vihreitä arvoja vesitettiin ja talous-, terveys-, koulutus- ja sosiaalikysymyksiin alettiin esittää omia ohjelmallisia kohtia. Vihreiden oikeistolaistumisen prosessi on kestänyt monta vuotta ja kulki käsi-kädessä puolueen yleispuolueeksi muuttumisprosessin kanssa. Äskettäin vihreiden presidenttiehdokas valittiin toiselle kierrokselle. Lipponen ja Väyrynen kuten muutkin isommat tai pienemmät jytkyt jäivät toisiksi. Haavikko ratsasti yleisohjelman välinein, eikä vihreitä arvoja siinä kampanjassa näkynyt. Tämä tapahtui kaikista muista syistä kuin siksi, että ympäristönsuojelu ei kuulu maan presidentin tehtäviin.

Uudet opit on ehditty jo julistaa. Kengänkiillottajan yhteiskuntaa aikaisemmin propagoinut kansanedustaja Ismo Soininvaara toteaa, että kolmannes Haavistoa äänestäneistä kannattaa ydinvoimaa ja näin ollen, vihreiden tulisi suuntautua yleispuolueen tielle. Soininvaara näkee, että keskikentän poliittiset suuntaukset tulevat katoamaan. Soininvaara haluaa luotsata vihreitä yhä oikeistolaisempaan suuntaan. Viesti on mennyt hyvin perille. Puheenjohtaja Ville Niinistö lausui puolueen 25 –vuotis juhlissa: ”Me voimme olla vahva ympäristöpuolue silloin, kun me olemme uskottava yleispuolue”. Niinistö ja Soininvaara näyttävät luotsia vailla olevalle Keskustalle, tulevaisuutensa hengissä pysymisen ohjeita. Sama pätee äärioikeiston suhteen. Kun vihreiden kannatus oli nousemassa, kaikki muutkin tulivat vihreiksi tai punavihreiksi. Nyt kun kapitalismi näyttää totalitaarisempaa naamaansa, kaikki oikeistolaistuu. Muiden puolueiden perussuomalaistuminen kesti niin kauan kun jytkyn kynttilä paloi. Nyt olisi Soininkin vuoro mennä EU:n linjoja ajavaan hallitukseen.

Ruotsalainen Kansanpuolue on tyypillinen esimerkki poliittisesta kameleontista. Kaikissa hallituksissa mukana ollut RKP välitti vain yhdestä asiasta, ruotsinkielisen vähemmistön asemasta yhteiskunnassa. RKP on ollut sellainen yleispuolue, miksi vihreätkin on tulossa. Pienpuolueiden yleisohjelma näyttää konservatiivi oikeiston ohjelmalta. Kyseisille puolueille kelpaa mikä tahansa lista hallitusohjelmaksi. Lopulta käteen jää vain ministerin palli ja suuri määrä opportunismia. Skandaalien keskiössä tänä päivänä on RKP:n puolustusministeri Stefan Wallin.

Ennen kun yksi skandaali on edes loppumassa seuraava jo häämöttää. Ensin tuli tapaus Dragsvik. Wallin teki päätöksiä varuskunnan olemassaolosta eduskunnan ja hallituksen selän takana. Alussa ministeri kiisti tosiasian, että tekojaan johti kielipolitiikka ja poliittinen ohjaus. Myöhemmin hän tunnusti molemmat. Omien luottamus Walliniin alkoi horjua kun negatiivinen julkisuus riepotteli koko RKP:n puoluetta. Sitten Wallin ilmoitti, ettei halua jatkaa puheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. RKP:n kielipolitiikka sekä puolueen imago kokonaisuudessaan on tahrautunut. Tämän johdosta Perussuomalaiset paukuttelee henkseleitään.

Ei ole tiedossa, onko Wallinin eron syy Dragsvik vai seuraava skandaali, joka oli henkilökohtainen. Ei kulunut kovin pitkää aikaa kun saimme tietää, että Wallin on tehnyt asuntokauppoja säätiön kanssa, jonka hallituksessa itse istuu. Åbo Akademin säätiö kauppasi Wallinille kahdeksan vuotta sitten asunnon Turussa. Nyt Wallin myi takaisin samalle säätiölle saman asunnon tienaamalla sievoisen 170 000 euron voiton.

Wallinin ja RKP:n, mutta myös koko hallituksen piikkiin voisi laittaa salaiseksi julistetun asekaupan Israelin kanssa. Samaan syntiin on syyllistynyt Wallinin ruotsalainen puolustusministerikollega Sten Tolgfors. Vertaus sekä kahden tapauksen ajankohta kielii ajanhengestämme. Se taasen, että Tolgfors erosi hallituksesta ja Wallin vain omasta puolueestaan, kertoo erilaisesta poliittisesta kulttuurista Ruotsissa ja Suomessa.

Dimitris Mizaras

Mitä enemmän Eurooppa tiivistää päätöksentekorivinsä, sitä enemmän kansantaloudet ja ulkopolitiikka siirtyvät komission valvonnan alle. Suomikin muuttuu samaan suuntaan. Oikeiston ja demareiden johtamana Suomi on alusta asti ollut EU:n federalistisimpia maita. Suurin osa EU:n maista on Naton jäseniä, ja Suomikin on sopeutunut jäseneksi niin, että töpseli seinästä vain puuttuu, kansalaisten kannatus. Viimeisten presidenttivaalien jälkeen ulkopolitiikassa kokoomuksella on ”värisuora” valmiina. Demari Tuomiojalla höystettynä Niinistö, Katainen ja Stubb tulevat tekemään kaikkensa, jotta Suomen suhtautuminen muuttuisi entistä enemmän Naton läheisemmäksi.

Suomi on osallistunut Istanbulissa pidettyyn ”Syyrian ystävien” kokoukseen. Siellä keskusteltiin al Assadin jälkeisen ajan lännen skenaarioista. Lännen intressit Syyriassa on taattava. Kokouksen jälkeen YK ja sen asiamies Annan ovat vaatineet taisteluiden loppua ja ”kansainvälisen yhteisön” interventiota Syyriaan. Maan medioissa on kirjoitettu, että Suomi on valmis lähettämään ”tarkkailijoita” Syyriaan sitten kun odotettu pyyntö YK:n toimesta tulee. Valinta puuttua fyysisesti Syyrian sisällissotaan on lännen poliittinen siirto riippumatta siitä, miten Syyrian virallinen hallitus suhtautuu siihen. Päätös tehdään muualla kuin Suomessa, käytännössä Naton piirissä ja muodollisesti YK:n turvallisuusneuvostossa. Yksi tarkkailijoiden etujoukko norjalaisen kenraalimajuri Robert Moodin johdolla on jo saapunut Damaskokseen. Sen perässä on määrä saapua parisataa tarkkailijaa lisää. Suomen eliitillä on kova hinku lähteä Syyriaan varsinkin nyt kun sitä ei noteerattu viimeksi Libyan operaatioihin. Komentajaksi Syyrian operaatioon media esittää Kenraalimajuri Juha Kilpeä.

Käytännössä Suomi käyttäytyy ikään kuin olisi jo Naton jäsen. Puolustusvaliokunta listaa prioriteettinsa, joiden kärkipäässä on mittavia asekauppoja USA:n kanssa. Valiokunta on hyväksynyt kaikki USA:n kanssa tehdyt sopimukset. Poliittisesta merkityksestä USA:n ja Suomen puolustusministeriöiden lisäksi sopimukset määrittävät hankintoihin liittyviä ehtoja. Tämä tarkoittaa valmistelua solmia suurta ohjuskauppaa. Nyt käy mahdolliseksi jo kauan kaavailtu F/A – 18 Suomen hävittäjistä ammuttavien JASSM –hyökkäysohjusten ostaminen. Ohjusten määrä on 70 kappaletta ja niiden hinta noin 200 miljoonaa euroa. Sen lisäksi Pentagon kauppaa Suomelle 600 kappaletta lyhyen kantaman Stinger –ilmatorjuntaohjuksia. Tähän ostoon menee 240 miljoonaa euroa.

Molemmat hankinnat on kirjattu tämän vuoden budjettiin, josta muuten tehdään miljardiluokan leikkauksia. Poliittisesti on todettava, että Yhdysvalloilla on muitakin vientituotteita kuin ns. länsimielinen ”demokratia”, esim. asekauppa. Suomessa media vaikenee jupakasta hienovaraisesti. Suomessa on jo monta vuotta rakennettu Natoon sopivaa armeijaa, joka on teknisesti ja teknologisesti 100 prosenttisesti riippuvainen Naton tuesta ja Yhdysvaltain aseviennin tarpeista. Ei olisi yllätys jos muutaman vuoden kuluttua Natoon liittyminen perusteltaisiin Suomessa sillä, että kyseessä on yksisuuntainen tie.

.

Pikkuimperialisti Suomi Ruotsin jalanjäljillä

Sotilasyhteistyöstään Naton ja Yhdysvaltain kanssa pienet muodollisesti Natoon kuulumattomat maat palkitaan. Huolimatta siitä, että Suomessa perustuslaki kieltää sen, on harjoitettu asekauppaa sotaakäyvien maiden kanssa. Sellaiseksi voi laskea Turkin, joka on ikuisessa konfliktissa kurdien kanssa ja Israelin, jolle Oulun yliopisto välittää teknologiaa, jota on sovellettu asejärjestelmiin. Äskettäin paljastettu asekauppa Ruotsin ja kovadiktatuuri Saudi-Arabian kanssa vahvistaa vain sääntöä. Molemmissa maissa, Suomessa ja Ruotsissa, eliitti epävirallisesti yrittää perustella asekauppoja samalla tavalla: ”jos emme myy niille aseita, niin naapuri tekee sen”. Ruotsi vetää Suomenkin samaan likaiseen peliin. On eletty aikoja siitä kun Olof Palme esitti imperialismin vastaista kritiikkiä. Nykyään Ruotsi on maailman suurin asevientimaa bkt:seen suhteutettuna. Neljännes Ruotsin aseviennistä menee Saudi-Arabiaan, jonka armeija puuttui mm. Bahreinin kansannousuun tukahduttamalla sen. Tämän lisäksi Ruotsi oli salaisesti päättänyt rakentaa asetehtaan autiomaahan Saudi-Arabiassa. Sotkut eivät tietenkään lopu puolustusministeri Sten Tolgforsin eron jälkeen. Salamyhkäisyys onkin näiden laittomien kauppojen poliittisesti tärkein ominaispiirre.

Helsingin Sanomien mukaan, ”Suomen sotateollisuus ei voi enää toimia oman armeijan ostojen varassa”. Sotateollisuuden liikevaihto Suomessa oli vuonna 2010 n. 1,68 miljardia euroa, josta 680 miljoonaa euroa oli viennin osuus. Paitsi viejämaana Suomi tunnetaan siis myös ostajana. Kyseessä on ostokset Israelista. Parastaikaa Suomi on solmimassa uutta asekauppaa Israelin kanssa. Asekauppa on julistettu salaiseksi. Suomi on hankkimassa israelilaiselta aseyhtiöltä miehittämättömiä lentokoneita. Kaupan hinta on 17 miljoonaa euroa. Suomi on auttanut sionismia kansanmurhassaan tukemalla Israelin aseteollisuutta. Israel on harjoittanut silmitöntä väkivaltaa palestiinalaissiviilejä vastaan vastoin länsimaiden mielestä ”pyhiä” YK:n päätöslauselmia. Nyt tulisi vaatia kaiken asekaupan kieltämistä Israelin kanssa. Suomen eliitti on osittain syypää palestiinalaisten kansanmurhaan. Ihmisoikeusjärjestö ICAHD Finland’n laatimaa vetoomusta asekaupan kieltämisestä on vuonna 2010 allekirjoittanut myös nykyinen Suomen ulkoministeri. Mitä Tuomioja tuuminee tänä päivänä asiasta?

.

Dimitris Mizaras

Talouskasvua hallitus aikoo hakea tyhjillä lupauksilla vihreän talouden kehittämisestä ja epämääräisestä innovatiivisesta yrittäjyydestä. Katainen haluaa kansainvälisesti kilpailukykyisiä yrityksiä aikana, jolloin vienti tyrehtyy ja kansantalouden ainoa toivo on kotimaankulutuksen kasvu. Viime vuoden loppupuolella kauppatase jäi 621 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Vaje on monen vuosikymmenen suurin. Poliitikkojen epämääräisiä heittoja tulevat sitten tarkentamaan valtamedian papukaijatoimittajat. Näin ollen, Helsingin Sanomat liputtaa Saksassa Schröderin aikana tehtyjen reformien puolesta.

Hartz IV –ohjelma loi yhden euron tuntipalkan ja alle 400 euron kuukausipalkan työpaikkoja. Vuonna 2003 hyväksytty lainsäädäntö loi epävarmoja työsuhteita ja kokonaisen sukupolven uusköyhälistöä. Toteuttaakseen halvan palkkasektorin yhteiskuntaa punavihreän hallituksen piti ajaa merkittävällä mitalla sosiaalivaltiota alas. Silloinkin uudistukset perusteltiin ”sosiaalivaltion uudistuksena”, joka muka parantaa kasvun reunaehtoja ja takaa uusia työpaikkoja. Silti pitkäaikaistyöttömyys Saksassa kasvoi, vaikka yhden euron työpaikat saivat kokonaistyöttömyyden jonkin verran laskemaan kolmeenmiljoonaan henkilöön.

Suomen kolmen A:n luottoluokitus säilyi toistaiseksi, mutta neljää maata lukuun ottamatta kaikilla muilla mailla laski. Se tarkoittaa, että paineet Suomen vakausrahastolle luvattujen maksujen nostamiselle kasvaa. Standard and Poors’:n edustaja kertoi, että jos kuudesta AAA-takaajasta kaksi putoaa pois, niin silloin jäljelle jääneiden on korotettava takuitaan tai hankittava lisää käteistä vakausvälineelle. Säästöpakettien ja kuntauudistuksen lisäksi vielä yksi hallituksen yhtenäisyyttä koetteleva seikka on koko EU:ta koskeva talous- ja vakaussopimus, joka on tulossa. Säästöjen ja muiden rakenteellisten uudistusten lisäksi on tulossa myös verojen korotuksia.

Riippumatta siitä hajoaako hallitus heti keväällä tai myöhemmin, eliitti tulee kohdistamaan työkansan elintasoon sodanjälkeisen historiamme pahimpia hyökkäyksiä. Se mitä Kreikassa sovelletaan väkipakolla, Suomeen yritetään saada läpi rauhanomaisesti. Elinehtojamme ja lapsiemme tulevaisuutta on puolustettava. Kansan on noustava vastarintaan heti. Pankkien kriisiä ei pitäisi lastata työkansan hartioille. Työväenluokan tulisi kieltäytyä maksamasta siitä penniäkään.

Työväen Mielipide n:o 33

Kuntauudistus heikentää pakostakin palveluita. Kun monta köyhää kuntaa sulautetaan yhteen, välttämättä palveluita ei saada yhtään tehokkaammiksi jos kunnat sijaitsevat kaukana toisistaan kuten esim. Itä–Lapissa tai Koillis–Suomessa. Palvelut, joita ei kyetä järjestämään, tulevat alkuvaiheessa ulkoistetuiksi. Kuntalaisten mielestä koko kuntaremontti tähtää palveluiden ulkoistamiseen. Jos palveluita ei voida ulkoistaa, säästöt syntyvät karsimalla niiden laatua.

Vuodenvaihteessa perusturvaan saatiin korotus, joka sai nimeksi ”köyhän lottopotti”. Sen piti olla niin suuri saavutus, että Paavo Arhinmäen mukaan yksinomaan se perusteli Vasemmistoliiton osallistumista oikeistolaiseen hallitukseen. Lottopotti ei kuitenkaan tule näkymään köyhän tilipussissa. Kunnat leikkaavat köyhän työttömän toimeentulotukea miltei saman verran, ja näin ollen korotus kompensoituu, ja päätyy lopulta kuntien kassoihin. Sadan euron korotus ja indeksitarkistuskorotukset supistuvat yksinasujan työttömän kohdalla 25 euroon. Sillä summalla ei elintason romahtamista jarruteta. Vaikeuksia toimeentulonsa kanssa on joka neljännellä kotitaloudella.

Työväen Mielipide n:o 33

Julkinen terveydenhuolto ajetaan alas mitä raadollisimmalla tavalla. Jatkuva rahapula on katastrofaalinen fakta, ja käytössä olevat varat haaskataan. Kunnat eivät käytä riittävästi valtion antamista rahoista, esimerkiksi koulujen terveydentarkastuksissa. Puolet kunnista käytti siihen tarkoitetut valtion osuudet muuhun kuin lisähenkilökunnan palkkaamiseen. Kriisin kärjistyessä ilmeisesti terveydenhuollon resurssit tiukennetaan entisestään. Jos kunnat eivät pysty selviytymään lakisääteisistä velvoitteistaan, silloin saatetaan muuttaa myös lakia. Paluu vuoden 1963 aikaisempaan aikaan on silloin mahdollinen kehityssuunta.

Työväen Mielipide n:o 33

Suomen hallituksen asema näyttää tukalalta heti sen alkutaipaleella. Kapitalismi sinnittelee hengestään maailmanlaajuisesti, ja Suomen talous on osa sitä kriisiä. Tilanteen kärjistyessä niin kansainvälisesti kuin Suomessakin hajaannustrendit voimistuvat. Kreikka on kaatunut Euroopan syliin ja tukilainoista huolimatta maan velan ja vajeiden kehitys ovat hallitsemattomia prosesseja. EU:n ympärillä kerääntyy taantuman pilviä. Samanlaisia uutisia tulee Atlantin toiselta puolelta sekä Kaukoidästä. Maailmanmarkkinoilla luotonanto jäätyy ja suurimmat kansantaloudet tasapainottelevat kuilun partaalla. Samanaikaisesti maksukyvyttömien pienten maiden määrä kasvaa.

Tänä syksynä on jo nähtävissä taipumus, että rikkaammat maat eivät ole enää halukkaita pelastamaan köyhempiä entiseen tapaan. Hajaannusta on havaittavissa euroalueen pohjoisen ja etelän välillä, mutta myös pohjoisen sisällä. Hajaannusvoimia on irti myös eri instituutioiden välillä. Muut ”auttajat” näkevät Suomen vaatimat vakuudet kotiinpäin vetämiseksi. Kansainvälinen Valuuttarahasto vaatii euromaita pääomittamaan pankkejaan jopa 200 miljardilla eurolla. Olemme tulleet vaiheeseen, jossa paremmassa asemassa olevat maat ja instituutiot yrittävät lastata konkurssimaista johtuvat tappiot toinen toisen hartioille. Juuri tästä on kyse puhuttaessa kiistasta EU:n ja Suomen välillä koskien Kreikan vakuuksia, eikä mistään hallituksen saati Urpilaisen harkitsemattomasta sooloilusta.

Kärjekkäitä ristiriitoja hallituksessa on myös kotimaanpolitiikassa. Hallituksen lähtökohta oli erittäin huono. Ennen vaaleja puolueiden piti kilpailla perussuomalaisten kanssa, sen vuoksi toinen toista enemmän perussuomalaistuivat. Ollessaan häviäjien hallituksessa puolueiden pitää jatkaa samalla linjalla todistaakseen, että toisin kuin Soini ne ovat vastuullisia. Hallitusohjelma on kompromissien summa, jolla on minimitason tavoitteita. Sen vuoksi hallituksen on vaikea olla yhteistä linjaa omaava tiimi. Tilannetta pahentavat uudet esille nousevat asiat, joita ei voitu arvioida hallitusohjelmasta neuvoteltaessa. Hallituksen pyrkimykset sovitella ristiriitojaan kotimaassa ja kansainvälisellä tasolla vaikuttavat epätoivoisilta.

Suomi ei ole ainoa maa, joka yrittää vetää kotiinpäin. Saksa ja Ranska ovat ensimmäiset, jotka näyttivät mallia Maastricht –sopimuksen rikkomisessa ja näyttävät mallia itsekkäässä ajattelussa nytkin. Se käy ilmi väliaikaisen vakausrahaston (ERVV) suunnitelluista muutoksista. Suomi joutuu siinä takaamaan esim. Kreikan ja muiden heikkojen talouksien maksukyvyttömyydestä johtuvia Saksan ja Ranskan pankkien tappioita. Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi ERVV:n ja EVM:n uudet tukimuodot, joiden mukaan tukea voidaan myöntää yksittäisten pankkien pääomittamiseen, myös sellaisissa maissa, jossa ei ole määrätty sopeutusohjelmaa. Tällä muutoksella Ranska ja Saksa voivat lieventää kärsimiään tappioita Suomen vakausrahastoille antamalla rahalla.

Stressitestit eivät paljastaneet tappiomahdollisuuksia, mutta rahoitusmarkkinat ovat eri mieltä asiasta. Kreikan valtion velkakirjoista 80 prosenttia on ranskalaisten ja saksalaisten pankkien kassakaapeissa, joten tappioriskit ovat suuria. Kumpikaan, Ranska tai Saksa, ei ole olleet halukkaita pääomittamaan pankkeja käyttämällä omia verovaroja. Merkel toistaiseksi on tyrmännyt tuoreeltaan IMF:n pääjohtajan Christine Lagarden ehdotuksen pankkien pääomituksesta ERVV:n varoista. Muutos lainsäädännössä kuitenkin mahdollistaa sen. Keskipakovoimat ovat niin pahasti irti, että skenaariot tyngästä euroalueesta, johon kuuluisi vain Suomi, Hollanti, Itävalta, Ranska, Saksa ja Viro kuulostaa huononmakuiselta vitsiltä. Porvaristo on hajalla koska ristiriidat henkilöityvät ihmisten välisiin tappeluihin. Lagarde vastaan Trichet, Rehn vastaan Urpilainen mutta myös Sasi vastaan Backman on vain muutama taistelupari.

Talouden tasapainotus on hallituksen vaikeimpia haasteita. Miten löytyy yksimielisyys hallitusohjelman vesittämisen osalta, on toinen tuhannen taalan kysymys. Joka tapauksessa Suomi ottaa lisää velkaa lähes seitsemän miljardia euroa. Arvio on tehty ennen kun talousennusteet jouduttiin korjaamaan alaspäin. Kataisen hallituksen kunnianhimoinen tavoite on velan selvä lasku hallituskauden loppuun 2015 mennessä. Nordean ennuste ensi vuoden kasvulukemaksi on 1,6 prosenttia. Jos taantuma jatkuu eikä äkkiromahdus tule luhistuttamaan kaikkea kertaheitolla, vuonna 2013 ollaan lamassa, jolloin bkt laskee absoluuttisestikin. Tämän vuoden näkymien mukaan vuosina 2011 – 2015 nopea kasvu on +1 % ja hidas kasvu -1 %.

Yritykset käsittävät tilanteen vakavuuden ja ryhtyvät hyvissä ajoin massiivisiin irtisanomisiin. Metsäyhtiö UPM aloittaa yt –neuvottelut vaneriliiketoiminnassaan välittömästi. Henkilökuntaa vähennetään 125 työläisellä. UPM tekee rajuja leikkauksia paperituotantoon. Firman tehtailta Euroopassa vähennetään 1295 työläistä, joista lähes puolet Suomessa. Leikkauksia tulee myös Saksan ja Ranskan tehtaisiin. Alkavissa yt-neuvotteluissa kerrotaan mm. siitä että Kouvolan Myllykosken tehdas suljetaan pysyvästi vuoden loppuun mennessä. Sijoittajat ovat tyytyväisiä, firman pörssikurssi nousi lähes yhdeksän prosenttia. Myllykosken tehtaassa on työssä n. 375 työläistä. Tehdas on perustettu jo vuonna 1892. Nordea ei jää jälkeen vaan se vähentää Suomesta jopa 650 työpaikkaa.

Hallitus saattaa joutua vielä nostamaan arvonlisäveroprosenttia, luopua perusturvan korotuksesta ja jäädyttää lailla palkat. Työministeri Ihalainen jo leikkaa vuorotteluvapaajärjestelmää, mikä on saanut Jaakonsaaren nousemaan takajaloilleen, koska vuorotteluvapaajärjestelmä on ollut hänen aikaansaama Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Kova tavoite on karsia kovalla kädellä myös Suomen kuntia ja muokata kuntakenttä työssäkäyntialueiden mukaisesti. Hallitus käyttää siinä järeitä aseita. Vastahakoiset kunnat pakotetaan yhteen nippuun muiden kanssa.

Onnistuakseen uusiin ja vanhoihin tavoitteisiin hallitus tarvitsee lujaa sisäistä luottamusta ja yhtenäisyyttä. Kuuden puolueen korttipakka hajoaa käsiin heti kun hallitusneuvotteluissa sovittuja kompromisseja joudutaan rikkomaan. Sen jälkeen on mahdotonta hakea irtopisteitä eri ministeriöiden, puolueiden mutta myös saman puolueen sisällä.

Kuten sanottu hallituksen avunhuuto on epätoivoinen ja turha.

Vaalitulos oli hankala hallitsevalle eliitille Suomessa. Neljän hallitusneuvottelukierroksen ja monen kompromissin jälkeen saatiin aikaan kuuden puolueen hallitus kymmenentenä viikkona vaalien jälkeen. Siihen mennessä ehdittiin jo kerran rikkoa perustuslakia Portugalin lainojen takaamisesta päätettäessä. Lopulta sovittiin hallitusohjelmasta ja integroitiin vasemmisto häviäjien puolueiden hallitukseen. Ainoa todellinen voittaja, oikeistopopulistinen Perussuomalaiset jäi oppositioon korjaamaan kannatushedelmät hallituksen epäonnistumisista. Hallitusohjelman piti olla ”inhimillisempi” asiakirja, joka ottaa huomioon myös vähävaraisten tarpeet.

Kesälomien aikana maailmalla ehti sattua ja tapahtua. Pörssiromahdus vei globaalikapitalismin kuilun partaalle. Nuorisokapina Englannissa pakotti poliitikot keskeyttämään lomaansa ja kokoontumaan hätäistuntoihin. Epävakaus vakiintuu ja hallitsevien eliittien erimielisyydet kärjistyvät. Vastarinta nostaa päätään kaikkialla, mutta niin tekee äärioikeistokin. Maailmanlaajuinen paniikki pyyhki hallituspuolueiden kasvoilta tekohymyn. Lomilta on palannut ainakin hallituspuolueiden puheenjohtajat ja pohtivat jo tähän asti salassa pidetyn leikkauslistan yksityiskohtia. Virkamiesten uskotaan laatineen listan jo ennen vaaleja. Jotkut heistä – esim. Sailas – ehti kesän aikana moittia poliitikkoja siitä, että kansalle on annettu liikaa katteettomia lupauksia. Nyt kokoomuksen taholta on annettu ymmärtää, että hallitusohjelma on mietittävä uusiksi, ja asian pitää näkyä ensi vuoden budjetissa.

Ensimmäinen neuvottelu uudesta budjetista pidetään syyskuun puolivälissä. Urpilainen on sanonut, ettei maailman tilanteen vuoksi ole mitään syytä kiristää leikkauslistaa, ei ainakaan vielä ensi vuoden budjetissa. Asiaa ehtii tarkastella ensi vuoden kevään aikana. Joka tapauksessa hallitusohjelmaa tarkastellaan joka vuosi budjettiriihen yhteydessä. Kyse nyt on siitä, joutuuko hallitus muuttamaan virkamiesten kyseenalaistamaa hallitusohjelmaa ennen kun sitä on pantu täytäntöön päiväksikään. Toinen kysymys on siitä, hyväksyvätkö pienemmät puolueet muutoksia hallitusohjelmaan, ja kestääkö hallitusrivit uutta koetusta. Tärkeä on myös kysymys siitä, mikä on vasemmiston rooli sitten kun kapitalismin talouden kestävyys on ristiriidassa työväenluokan elinehtojen kanssa. Syyskuun budjettiriihessä voi syntyä pahempi riita kuin Säätytalon hallitusneuvotteluissa, jossa Katainen näytti vasemmistolle ovea.

Kataisen ja Urpilaisen puheet menevät ristiin. Tilanne on paradoksaalinen. Yleensä valtiovarainministeri on se, joka vetää tiukkaa linjaa ja muut ympärillä valittavat. Ristiriita kokoomuksen ja demarien välillä ei ole satunnainen. Nokittelua jatkettiin kärjekkäämmin radiossa Kimmo Sasin ja Jouko Skinnarin välillä. Joka tapauksessa näkymät suomalaiselle kapitalismille ovat synkät. Pian tullaan ryhtymään kipeisiin toimenpiteisiin jopa Urpilaisen siunauksella. Työväenluokka ei ole syypää kapitalismin kriisiin eikä sitä saa panna maksamaan sitä. Jos Vasemmistoliitto halua lukeutua työväenpuolueeksi, sen on erottava tästä hallituksesta heti. Muuten se joutuu kohtaamaan seuraamukset teoistaan.

Edellinen taantuma alkoi syksyllä 2008. Se syntyi yhden pankin, Lehman Brothersin, vararikon jälkeen. Suomen bruttokansantuotteesta katosi silloin kahdeksan prosenttia. Vienti romahti tyystin. Talous elvytettiin tarjoamalla ostovoimaa niille, jotka säilyttivät työpaikkansa. Se tapahtui veroalella. Nyt eletään aikaa, jolloin konkurssiin menevät kokonaiset valtiot ja vieläpä euroalueen sisällä. Nykyinen taantuma on alkanut ennen kyseisten valtioiden luhistumista. Tuhansia miljardeja euroja tuhonnut äskeinen pörssiromahdus tapahtui elokuussa, mutta Suomen vienti oli pysähtynyt kuin seinään jo kesäkuussa. Samaten on tuotannon kasvu tyrehtynyt. Nykyään on sovittu valtiontalouden tasapainottamista (osa siitä tulee leikkauksia) 2,5 miljardin euron edestä joka vuosi. Elvytysvaraa ei tällä kertaa ole.

Vasemmistoliiton hallitustaival jää lyhyeksi, mikäli riita kehittyy hallituskriisiksi. Jos hallitus jatkaa suosiolla toimintakauttaan uusien leikkausten tiellä, Vasemmistoliitto menettäisi loputkin arvovallastaan, joka oli kenties jäänyt talteen 1990 – luvulla tehdyistä leikkauksista. Pian se nähdään. Toistaiseksi Vasemmistoliitto vikisee ikään kuin Urpilaisen kaikuäänenä. Puoluesihteerinsä Sirpa Puhakan suulla Vasemmistoliitto kitisee, että ”hallituksen on seisottava sen takana nyt, mitä päätettiin Säätytalolla”. Sitten kun demarit lähtevät Kataisen viitoittamalle tielle, Vasemmistoliittokin seurannee perästä. Kari Uotila jo totesi: – Katsotaan ensin mihin tilanne kehittyy.

Dimitris Mizaras

vaihtoehdottomuus ratkaista ristiriidat. Suomen kansa käyttäytyi samalla tavalla kuin Saksassa, jossa vaalit rankaisivat Merkelin CDU:n ja sen liittolaiset FDP:ssa, ilman että siitä olisi sosialidemokratia pystynyt hyötymään. Viesti on sama ja kannanotto on selvä riippumatta siitä, että Saksassa rangaistus kanavoitui Vihreiden ja Suomessa PerSujen kannatuksen räjähdysmäiseen nousuun.

Ensimmäinen ennätys piilee tositapahtumaan, että ensimmäistä kertaa maan historiassa kaikki puolueet hävisivät; kaikki paitsi yksi, Perussuomalaiset. Tällä tavalla suurpuolueiden määrä on nykyään neljä kolmen sijasta. Toinen ennätys on PerSujen voiton suuruus. Koskaan aikaisemmin mikään puolue ei ole melkein kahdeksankertaistanut kannatuksensa. Tappiopuolueista eniten hävisi Keskusta, joka oli edellisten vaalien ykkönen. Romahdus oli huikea, 23,1 prosentista 15,8 prosenttiin. Kepun täytyy tyytyä nyt neljänteen sijaan ja 35 kansanedustajavoimaan 51 sijasta.

Ykköspuolueeksi tuli Kansallinen Kokoomus, joka menetti kuusi kansanedustajapaikkaa. Kokoomus on voittanut historiansa aikana monia vaaleja niin, että puolueen kannatus oli noussut. Koskaan aikaisemmin, sitten puolueen perustamisesta asti vuonna 1918, kokoomuksesta ei ole tullut ykköspuoluetta. Se tapahtui nyt melkoisen tappion kautta koska muiden puolueiden häviöt ei riittäneet ykköspaikkaan. Tämä paradoksi on kolmas ennätys. Tappion makuun pääsivät molemmat ns. vasemmistopuolueet, demarit ja Vasemmistoliitto. Pienpuolueista vähiten hävisi RKP, joka kuitenkin säilytti edustajamääränsä. Äärioikeistoon siirtyi 220 000 ääntä keskustaoikeistolta ja 55 000 keskustavasemmistolta. Sen lisäksi Perussuomalaiset hyötyivät muita enemmän myös siitä, että äänestysaktiivisuus tällä kertaa oli kaksi prosenttia korkeampi edellisiin vaaleihin verrattuna.

Selkeän viestin taustalla on kansan mielialat. Niissä vallitsee laaja kirjo negatiivisia tunteita äärettömästä tyytymättömyydestä vihaan asti. Kansan tunteiden kohteena ovat vanhat puolueet ja kaikki se,  mikä siihen liittyy. Oikeisto ja demarit riemuitsevat keskustaa pienempää tappiotaan. Reformistinen vasemmisto ja parlamentin ulkopuolelle jääneet puolueet valittavat, että kansa kääntyi äärioikeiston puoleen eikä kuunnellut heidän ”viisaita” ohjeita tulonsiirroista ja muista reformistisista ohjelmakohdista. Yksi asia on täysin varma. Suomen kansasta ei tullut äärioikeistolainen eikä rasisti yhdessä yössä. Jos ei kykene analysoimaan kapitalismin kriisiä ja muutosta, jota se aiheuttaa ihmisten mielialoista, jollei pysty ehdottamaan työväenluokalle sosialistista ohjelmaa ja vieläpä organisoida taistelut sen toteuttamiseksi, niin silloin on katsottava peiliin tai tyydyttävä siihen kohtaloon, johon kansa tuomitsee.

Historiallinen vaalitulos ilmaisee konkreettisia historiallisia välttämättömiä seikkoja. Vanhan ja tähän tilanteeseen syyllisen on pantava siirtymään pois ensin ainakin päätöksenteosta. Monet niistä, jotka marisevat sitä, että kansa äänesti taas väärin, vain haluavat, että vanha säilyy. Mutta kansa ei vaan halua sitä. Tyytymättömyydelle on monia syitä. Ennen muuta kepun tappion takana on lukematon määrä rahaskandaaleja ja kavalluksia. Pääministeri Vanhasen vaihtaminen ja porvaripuolueiden asenteet, että nyt on opittu, vain peittävät skandaalit eivätkä vakuuta ainakaan niin, että nyt olisi muka opittu. Kyseessä ei ollut joidenkin tahojen halu tukea ”tiettyä arvomaailmaa”, vaan sitä, että vaalitukirahalla ostettiin hallitus. Edellinen hallitus oli Suomen paras mitä on rahalla voitu saada.

Toinen terävä piikki kansan tyytymättömyyden takana on suomalaisen kapitalismin kriisi. Vielä pienet, mutta nopeasti kasvavat vajeet ja valtionvelka. Kaikki tietävät ja virkamiehet väsymättä varoittavat siitä, että julkisen talouden remontti on tulevan hallituksen tehtävä. Tulevista leikkauksista virkamiehet ovat kertoneet ainakin puolueiden johdolle etukäteen. Sailas valitti ennen vaaleja sitä, miten puolueet kehtaavat salata sen ja käyttäytyä ikään kuin nyt kyseessä olisi tavalliset vaalit. Kolmas tyytymättömyyden taustalla oleva asia on euron ja Euroopan Unionin kriisi. Jo kriisin puhkeamisesta lähtien kesällä 2007 Euroopassa vahvistuivat poliittiset keskipakovoimat. Käynnissä olevia vallan keskittymisen prosesseja sanelee pakko käsitellä ja hoitaa jäsenvaltioiden konkursseja. Avoimet konkurssit saattaisivat monia saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja kuolemaan. Vastakkain asettuvat hajaannus- ja pakkointegraation voimat.

Perussuomalaiset

Perussuomalaiset poikkeavat vastaavista Euroopan natsi- tai fasistispuolueista. Puolueen nimen laittaminen kirjoitusasuun PeruSSuomalaiset ei ole perusteltu. PerSuilla on suuria eroja myös muun eurooppalaisen ns. ”radikaalioikeiston” kanssa. Ensinnäkin puolueen alkuperä on SMP, jonka juuret olivat maaseudulla. SMP oli kuitenkin oikeistolainen populistinen ja nationalistinen puolue, jonka politiikalla oli maahanmuuttajavastaisia ulottuvuuksia. Soini ilmestyy kuitenkin täysin eri aikana. Nyt jää kaikki maaseutuun viittaavat aspektit ja jäljelle jää vain konservatiiviset arvot, patriotismi, EU:n ja maahanmuuton vastaisuus höystettyinä suurella määrällä populismia. Soini on kehittänyt Veikko Vennamon populismin tieteelliselle tasolle. Hänen maisterityönsäkin käsittelee populismia.

PerSut sijoittuivat kolmanneksi suureksi puolueeksi pienellä erolla kokoomuksen ja demarien takana. Sen iskulauseet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. ”Murtakaa vanhojen puolueiden ylivalta”! Vaikka puolue toistaiseksi esiintyy maltillisena, sen riveissä ääriaineksia odottelee valppaana otollisia olosuhteita iskemään. Halla-ahon suomensisulaisten ”Nuiva vaalimanifesti” nostaa karvat pystyyn. Suomessa ei ole tähän asti ollut mitään varteen otettavia militanttinatseja, joilla olisi omat mielenosoitukset yms. katuprovokaatioita ja väkivaltaa niin kuin esim. Ruotsissa tai Saksassa.

Kokoomus johtaa hallitusneuvottelut. Kataisen eteen avautuu kolme vaihtoehtoa. a) Uuteen hallitukseen voi ottaa demarit ja muutaman pienpuolueen, ja jättää Perussuomalaiset sen ulkopuolelle. Tämä on ratkaisu, johon päädyttiin Ruotsissa. Sellaisella hallituksella olisi enemmistövalta parlamentissa, mutta seuraavien vaalien aika tulisi pian. b) Hallituksen muodostaa kolme suurta puoluetta sillä ehdolla, että äärioikeisto pettää vaaliteemansa ja yhtyy Kataisen ja virkamiesten tahtoon tukea Portugalia. Soini on jo ”oikaissut” vaalipuheensa taittumalla Kataisen tahtoon. Vastalahjaksi PerSuille voitaisiin antaa tärkeitä ministeriöitä ja vapaat kädet toteuttaa rasistista politiikkaansa. c) EU:lle ystävällistä hallitusta ei saada, ja lopulta syntyy koalitio voimista, jotka vastustavat ja kaatavat EU:n pelastuspaketit. Sellainen kuvio nopeuttaisi EU:n ja euron hajaannusta. Tapahtuisi siis se, mitä tulee vääjäämättä tapahtumaan, vain aikaisemmin. Vaihtoehto ei ole todennäköistä, sillä Perussuomalaiset eivät näytä olevan valmiita ja halukkaita vetämään vaalilupauksensa loppuun asti.

Suurin ongelma liittyy aikatauluihin. Neuvotteluista tulee vaikeita ja aikaavieviä. Aikaisemmat hallitusneuvottelut muistuttivat enemmän ministeriöiden jakoneuvotteluja. Jokaisella puolueella on ollut oma ohjelmansa, joka vaalien jälkeen pantiin sivuun adoptoimalla virkamiesten etukäteen tehtyä hallitusohjelmaa käyttöön. Nyt pitää hioa vastakkaiset linjat samaan uraan, joka miellyttää EU:ta. Toukokuun 16. päivään mennessä Suomella pitää olla oma kanta ja edustus pöydässä, joka päättää Portugalin tukemisesta. Kesäkuun puolessavälissä erääntyy Portugalin takaisinmaksuaikoja. Niiden maksamiseen ei ole varaa, niin kuin yleensäkin maailman kokonaisvelkaa on mahdotonta hoitaa.

Umpikuja on ilmeinen. Lehden dilemma kahdesta vaihtoehdosta, rutosta ja kolerasta viittasi tähän: Rutto on hallitus ilman Soinia ja kolera hallitus mukaan lukien Soini, joka kunnioittaa omia vaalilupauksia. Dilemman voi ymmärtää toisellakin tavalla. Rutto on Soinin mukaansa integroinut hallitus, joka ei ota huomioon vaalien kautta kansan lähettämää viestiä. Kolera taasen on kuvio, jossa kansa lähtee viestittämään tahtonsa muulla kuin parlamentaarisella tavalla. Kolera olisi siis aikamoinen painajainen porvaristolle, kapitalismille ja kaikille niille, jotka eivät uskalla kyseenalaistaa sitä.

_Dimitriws Mizaras

Tämä oli ruotsalaisen ”Expressen”-lehden otsikko jutussa suomalaisen pikkuporvariston eteen vaalien jälkeen avautuvista näkymistä. Näissä vaaleissa kirjoitettiin historiaa. On tapahtunut monia ennennäkemättömiä muutoksia ja useita ‘ennätyksiä’ on rikottu. Näissä vaaleissa suomen kansa käyttäytyi samoin kuin saksalaiset, jotka kurittivat Merkelin CDU:ta ja sen liittolaisia FDU:ssa ja Sarkozya Ranskassa.

Ensimmäinen ennätys on se, että ensimmäisen kerran maan historiassa kaikki puolueet hävisivät. Tietenkin pois lukien Perussuomalaiset. Toisin kuin muissa maissa, Suomessa on ollut kolmen suuren puolueen systeemi. Hallitus on aina ollut kahden suuren koalitio maustettuna pienemmillä ja kolmas suuri on ollut oppositiossa. Nyt suuria puolueita okin neljä. Toinen ennätys on, että koskaan aikaisemmin yksikän puolue ei ole pystynyt kahdeksankertaistamaan kannatustaan [vaalien välillä].

Suurimman tappion kärsi keskustaoikeistolainen Keskustapuolue, joka oli viime vaaleissa suurin ja sai pääministerin paikan. Kepun suosio romahti 23.1:sta 15.8:aan prosenttiin ja siten sen paikkaluku eduskunnassa laski 51:stä 35:aan. Suurimmaksi puolueeksi tuli Kokoomus, joka sekin menetti 6 paikkaa. Vuosi Suomen  itsenäistymisen jälkeen perustettu Kokoomus on kasvattanut suosiotaan monissa aikaisemmissa vaaleissa saamatta koskaan olemassa olonsa aikana suurimman puolueen titteliä. Tämä puolue ”voitti” vaalit tiukan häviön jälkeen. Tämä paradoksi on kolmas ennätys.

Molemmat keskustavasemmistolaiset puolueet, SDP ja Vasemmistoliitto, kärsivät tappion kuten myös pienemmät puolueet, Kristillisdemokraatit, Vihreät ja RKP. Äärioikeistolle siirtyi pienempien puolueiden äänien lisäksi 220000 keskustaoikeiston ääntä ja 55000 keskustavasemmiston ääntä.

Näiden vaalien sanoma on selvä. Kansa on täynnä suuttumusta ja vihaa vanhaa järjestelmää ja kaikkea siihen liittyvää kohtaan. Oikeisto ja demarit juhlivat kun Kepu hävisi enemmän kuin he. Stalinistit taas valittavat, että yhteiskunta on oikeistolaistunut ja siksi kansa ei näe heidän reformististen reseptiensä ”viisautta”. Suomen kansasta ei tullut rasisteja tai äärioikeistolaisia yhdessä yössä. Vaalien historiallinen tulos tuo esille sen että vanha järjestelmä kokonaisuudessaan kuuluu romukoppaan. Tästä vaalituloksesta nurisevat hyväosaiset ja konservatiivit, nuo samat vasemmistolaiset jotka vastustavat vallankumousta arabimaissa, esimerkiksi vakuutellen että Gaddafi ja Assad edustaisivat vanhoja tasapainoja. Nuo tasapainot vain eivät päde enää.

Ihmisten suuttumuksen taustalla on ensinnäkin vuosia kestänyt skandaalien haisevan läjän kehitys, kun eri kapitalistipiirit, etenkin Kepussa, siirsivät suuria summia vaalirahoituksesta salaisille tileille. Edellisestä hallituksesta sanottiin, että se oli paras, minkä rahalla saa. Toinen piikki yhteiskunnan lihassa oli pienet, mutta nopeasti kasvavat alijäämät ja valtion velka sekä leikkaukset jotka me kaikki tiedämme tulevan, mutta yksikään puolue ei halunnut niistä puhua ennen vaaleja.

Kolmas suuri asia on Euron ja EU:n kriisi. Kesästä 2007 alkaen Euroopassa puhjennut kriisi on jatkuvasti vahvistanut niinsanottuja keskipakovoimia, integraation vastakohtaa. Poliittisen ja taloudellisen vallan keskittämistä ohjaa vain pakko, kun kokonaisia valtioita menee konkurssiin ja EU:n integraatio on uhattuna. Mutta nyt hajotusvoimat ovat ratkaisevia. EU on jakaantunut pelastettaviin ja niihin joiden on pakko pelastaa. Suomi kuuluu jälkimmäisiin ja Portugali ensimmäisiin. Äärioikeistopuolue ja johtajansa Timo Soini nostavat syyttävät – kuten hän sanoo – ”vanhoja puolueita” siitä että samalla kun he murhaavat hyvinvointivaltiota, syytävät rahaa Portugaliin ja Kreikkaan.

Perussuomalaiset

Tämä äärioikeistopuolue eroaa hyvin paljon sisarpuolueistaan EU:ssa. Perussuomalaiset ovat SMP:n, Suomen Maaseudun Puolueen, perillisiä. SMP erotettiin Kepusta 1950-luvulla ja se oli nationalistinen oikeistopopulistipuolue, jolla oli rasistisia päämääriä. PerSut ovat  muuttaneet populismin tieteeksi. Heidän johtajansa on karismaattinen puhevirtuoosi, jonka ihmiset ymmärtävät ammattipoliitikkojen byrokraattisuuden ja teknokraattisen ”ammattipoliitikon”

Puolue saavutti kolmannen sijan vaaleissa hyvin pienellä erolla Kokoomukseen ja SDP:hen. PS:llä on vain harvoja suppeita iskulauseita; ”Murskataan vanhojen puolueiden ylivalta”. PS voi olla toisaalta tyypillinen poulistinen äärioikeistopuolue, mutta toisaalta siinä vaikuttaa myös oikeistoradikaaleja elementtejä, kuten Halla-aho, joka on tuomittu kiihotuksesta väkivaltaan kansanryhmää vastaan, ja muita Suomen Sisun jäseniä. Suomen Sisu toimii PS:n sisällä ja on fasistinen järjestö. Suomessa on hyvin vähän militantteja fasistijengejä jotka esiintyvät omilla tunnuksillaan kuten Saksassa ja Ruotsissa. EU-vastaisuus, nationalismi ja yleinen muukalaisviha ovat kolme PS:n perusasiaa. Siksi media ulkomailla tapaa kirjoittaa PS:n nimen: PeruSSuomalaiset.

Oikeistopuolue tulee saamaan mandaatin perustaa uusi hallitus. Tulevan pääministerin eteen avautuu kolme skenaariota: a) muodostaa hallitus SDP:n ja pienten puolueiden kanssa ja jättää äärioikeisto oppositioon. Kepu on jo sanonut jävänsä oppositioon. Tätä ratkaisua käytettiin Ruotsissa jossa Ruotsidemokraatit eristettiin hallituksesta, mutta seuraavat vaalit ovat pian. b) Muodostaa hallitus johon Kokoomus ja SDP ottaisivat myös Persut, mutta jolla olisi hyvin vesitetty ohjelma varsinkin Portugalin kysymyksen osalta. Tämä tuli mahdolliseksi kun Soini aikaisemmin sanoi kunnoittavansa aikaisemman hallituksen tekemiä lupauksia, vain tulevasta paketista neuvotellaan. c) Muodostaa hallitus, jossa äärioikeisto on määräävänä ja peruuttaa apupaketin. Tämä on mahdollista, koska paketin lähettäminen vaatii yksimielisen enemmistön euroalueella.

Suurin ongelma on ajoitus. Neuvottelut uuden hallituksen muodostamiseksi tulevat olemaan vaikeat ja pitkälliset. Suomen edustuksellisessa demokratiassa hallitusneuvottelut ovat aina olleet ministerinsalkkujen jaosta puolueiden kesken. Puolueita äänestetään niiden vaaliohjelmien mukaan jotka vaalien jälkeen laitetaan arkistoon ja allekirjoitetaan hallitusohjelma jonka teknokraatit ovat tehneet etukäteen valmiiksi. Nyt tässä tilanteessa näyttää mahdottomalta muodostaa hallitusta ennen toukokuun loppua. 16.5. joka tapauksessa Suomella pitäisi olla selkeä kanta ja varsinkin edustus EU:n kokouksessa, jossa Portugalin avustuksesta päätetään. Kesäkuun keskivaiheilla erääntyvät Portugalin lainat on joko maksettava tai sitten maa on konkurssissa. Vaalien takia pakettia ei ole esitetty eduskunnassa vaan viivytetty niiden jälkeiseen aikaan, kuten moni muukin asia. Kuoleman loukku on ilmiselvä. Kun ”Expressen” kirjoitti että uuden hallituksen näkymät ovat joko kolera tai rutto, se tarkoitti että rutto on hallitus PS:n kanssa, ja kolera ilman heitä. Suomen seuraavan periodin poliittinen tilanne muistuttaa Belgian tilannetta, joka on nyt ollut toista vuotta ilman hallitusta. Sellaisia tilanteita on aikaisemmin ollut vain Irakin kaltaisissa maissa.

Toinen äärioikeistoa palvellut asia kapitalismin maailmanlaajuisessa kriisissä on Libyan sota. PS vastusti pommituksia ja Suomen sekaantumista koko touhuun. Siten ennen vaaleja Suomi ei saanut kutsua Lontoossa pidettyyn suunnittelutapaamiseen. Tämä oli ilmeisesti ennalta järjestetty, ja ulkoministerin vierailu rouva Clintonin luo vakuutti, että se oli vain taktinen kuvio. Sota myös nosti esille maahanmuuttokysymyksen, joka on äärioikeiston pääase. Ranska käännyttää tunisialaiset pakolaiset Italiaan Schengenin sopimuksen nojalla. Tämä on yksi indikaattori, joka todistaa keskipakovoimia. Niiden yksi osa myös äälioikeisto on.

Sisarpuolueet

Huolimatta huomattavista eroista muihin Euroopan äärioikeistopuolueisiin, ne juhlivat PS:n voittoa niiden omaa suosiotaan valmistavana ja muistellen vanhoja voittoja. Suomen tila toukokuun 16:na määrittää, ei vain maan omaa 16-vuotisen historian kohtaloa EU:ssa vaan ehkä koko EU:n kohtaloa. Ranskassa lehdistö ei ole koskaan ennen ollut kiinnostunut Suomen tilanteesta, mutta nyt nämä vaalit ovat muodostuneet monen artikkelin punaiseksi langaksi. Tämä tilanne vallitsee myös muualla. Jopa nimi Perussuomalaiset, jolle on vaikea löytää vastaavuutta kaikista kielistä, on otettu käyttöön Ranskassa: Vrais Francais. Muut sisarpuolueet taputtavat käsiään; Unkarissa (jobbik: Unkari unkarilaisille), Hollannissa, Norjassa (20%) ja Ruotsissa (5.7%, 20 edustajaa).

Globaalin kapitalismin umpikuja tarkoittaa, että näitä yhteiskuntia ei voi enää hallita vanhoin keinoin. Työpaikkojen, opiskelun, rauhan ja elämän epävarmuus on tavallista. Epävarmuus on osa kaikkien yhteiskuntien perusluonnetta. Kriisi tuo kaikki elementit muutokselle. Vallankumous etsii elinkelpoista yhteiskuntaa tulevaisuudesta ja äärioikeisto menneisyydestä. Siksi maaltapakoa ja deindustralisaatiota edeltävän ajan maalaiselmän ja romantisoidun idyllin utopioilla kalastellaan ääniä.

21.5.2011

Dimitris Mizaras