The popular wrath against the barbaric austerity imposed on Greece by the EU, the European Central Bank and the IMF has exploded in the early parliamentary elections of May 6^th leading into a crushing and humiliating defeat both the ruling bourgeois parties, the right wing New Democracy (ND) and the “socialist” PASOK, as well as all the neo-liberal servers of the troika’s Memorandum. The two parties that ruled the countries for decades after the fall of the military dictatorship in 1974, ND and PASOK, have fallen into a pathetic minority, combining together less than a third of the votes. For the first time after more than a half century, a party of the Left, the reformist SYRIZA with his radical anti-Memorandum rhetoric and movementist look, has been catapulted in the second rank, nationally, becoming the Official Opposition in the country and the biggest party in Athens, the capital region, Thessalonica, and the main cities in the provinces. There is an obvious left wing turn of the majority of the people.

Unfortunately, social misery, polarization of inequalities, and national humiliation-not to mention the political blindness and electoralist complaisance of the reformist, Stalinist, and centrist Left- became also a fertile field  for far right nationalist demagogy leading to a spectacular growth not just of the far right “Independent Greeks”( a split from the ND) but above all of the openly neo-Nazi party of the “Golden Dawn”, which jumped from a few thousands votes in 2009 into nearly a half a million in 2012, entering for the first time in Parliament.

In general, apart from the electoral triumph of SYRIZA, there was a relative increase of the vote for most of the parties of the Left. The Stalinist KKE, although winning a few thousands more votes, lost its hegemonic primacy among the parties of the Left, and it has fallen from the third rank that traditionally it occupied among all the parliamentary parties to the fifth rank. The biggest losses for the KKE were in the proletarian areas in the Athens region and in Thessalonica.

First, the Stalinists paid the price for their crude sectarianism and vulgar hostility against every other left wing force and against every social movement and popular rebellion that they cannot put under their bureaucratic control (for ex. they have  denounced the December 2008 revolt as a…CIA conspiracy; they played the role of the police guarding the parliament from the popular anger in the October 2011 General Strike; they separated their forces from the major rally of a million people protesting against the second Memorandum in Syntagma Square in Athens, on February 12,  2012 etc.)

But there is another, very important reason for their defeat in relation to SYRIZA. In defaulted Greece, the regime crisis has put on the agenda urgently the question of power. The KKE advanced vaguely the slogan for a “workers’ popular power” and “socialization of the monopolies” but as a remote possibility in the far away future, “because, now, the objective conditions and relationship of forces are not yet mature”, as the Stalinists claim. On the contrary, SYRIZA has raised the immediate need for “a government of the Left” (although without a revolutionary overthrow of the bourgeois regime and State). The slogan for “a left government” had received a great popular response, despite its vagueness and covering up of the class nature of the State power (Tsipras, the young leader of SYRIZA, even mentioned as an example to follow the tragic precedent of the Allende government in Chile, defending also the Popular Front line of the Komintern in the 1930s). Nevertheless, as previously with the demand for a direct democracy regime during the occupying the squares movement in 2011, the popular response to the prospect of a government of the Left does not reflect only a dangerous illusion but also the ripening of the subjective conditions in the mass social consciousness for an alternative power of those from below against those ruling from above. It is a contradictory, distorted reflection of the immediate need for a struggle for working class power.

The Trotskyist EEK, while criticizing sharply the popular front line in the “left government” slogan and pointing out the dangers, precisely from the tragic precedents in Spain, Chile and Greece, insisted on the urgent need for a revolutionary socialist way out from the capitalist crisis, with the overthrow of the capitalist regime and the establishment of a revolutionary workers government and workers power, as a step towards a United Socialist States of Europe to be build on the ruins of the imperialist EU.  Our Party increased modestly its vote in every electoral district all over the country, particularly in the proletarian areas of the capital and of the main cities; but more importantly it developed further its political influence and organization among advanced workers and youth.

The Maoists of the KKE ml and of the ML-KKE, although they joined this time after decades their forces in a common bloc, they received less votes than the sum of the votes of both parties in previous elections. The moderation of their political program, restricted just to a defense against the austerity attacks and in defense of national independence, failed to arise much of response in a social milieu very radicalized the last two years.

ANTARSYA, the “broad anti-capitalist Front” of ten centrist organizations, increased its vote in relation to the previous 2009 parliamentary elections but retreated nationally in relation to the 2010 regional elections, falling from above 2 per cent to just above  1 per cent. As the leaders of ANTARSYA have  cultivated the most wild illusions about their “certain entry into parliament with eight anti-capitalist deputies”, campaigning against their competitors in the far left, presenting as “a lost vote” any vote to the EEK, following the worst traditions of electoralism, now they are deeply disappointed from the results, plunging again in crisis. Some of the organizations of this anti-capitalist Front are already looking towards SYRIZA, while others, particularly in NAR (New Left Current) speak about their “deficit in strategy and program” as the reason of the defeat of their electoral expectations. This “deficit” was already pointed out by the EEK: ANTARSYA and NAR call for the overthrow of the bourgeois government but they find “immature” the conditions to advance a call for workers power; it calls (as the EEK does) for an withdraw from the EU and the euro but it returns to national isolation by rejecting the alternative advanced by the EEK for a revolutionary struggle for the socialist unification of Europe. More than 20 years after their split from the KKE, the NAR remains prisoner of the Stalinist legacy, particularly in relation to the Popular Front and the nationalist outlook.

It is noteworthy that most of the central strategic problems that counter-posed Trotskyism and Stalinism in the 20^th century- permanent revolution versus socialism in a single country, united workers front versus popular front of class collaboration, the struggle against fascism, the decline of bourgeois democracy and the dictatorship of the proletariat, the need for a revolutionary International, the question of the State, the dangers from bureaucracy etc.- have found now urgent actuality in Greece and they are discussed among the most militant sectors.

As it becomes extremely difficult even the formation of a coalition government in Greece now, and eventually new elections very soon could not solve the problem of power, the political crisis is escalating in the country and all over Europe. The questions of revolutionary strategy and tactics, of a program for the systematic mobilization of the masses in preparation for the seizure of power by the working class supported by the pauperized masses, of organization of the revolutionary vanguard are more urgent than ever.

.

Savas Michael-Matsas

May 8, 2012

Kymmenen kuukautta istunut Suomen hallitus on täydessä umpikujassa suhteessa lähitulevaisuuden näköaloihin. Heti vaalien jälkeen, viime keväänä, puolueet vesittivät osittain vaaliohjelmiaan päästääkseen kompromissiin, jota ilman hallitusta ei olisi syntynyt. Vasemmisto vielä kehtasi riemuita, sillä työttömien peruspäivärahaan oli saatu 100 euron arvokorotus. Korotuksesta ei ollut kaikille työttömille hyötyä, mutta tämä on vielä pientä verrattuna siihen, mitä oli tulossa. Syksystä lähtien teknokraatit vaativat, että vaaliohjelmat tulisi unohtaa kokonaisuudessaan. Virallisen opin mukaan maa tarvitsee useamman miljardin euron leikkauksia, kuntien lakkauttamisia, eläkeiän korottamista, ansiosidonnaisen ajan lyhentämistä. Paketti on auki täydennettäväksi. Perusteluksi esitetään hieno termi ”kestävyysvaje”, jota sittemmin tulee supistaa.

Kuten 11. huhtikuuta oppositio totesi, eduskunnassa ilmoitetut ja vuosia 2013–2016 koskevat luvut budjettileikkauksista ja veronkorotuksista ovat vääristeltyjä. Kehitysriihen yhteydessä ilmoitetut luvut 22. maaliskuuta siis eivät pidä paikkaansa. Silloin kerrottiin, että sopimus ay-liikkeen kanssa pidentää työuria reilulla yhdellä vuodella, mikä supistaa kestävyysvajetta kahdella miljardilla eurolla. Todellisuudessa vastaavat luvut ovat viisi kuukautta ja 600 miljoonaa. Silloin esitettiin, että toimenpiteillä valtion velkaantuminen pysähtyy. Todellisuudessa velkaantuminen lisääntyy. Jopa virallisten tietojen mukaan (Valtiovarainministeriö 4.4.), tänä vuonna suhteessa bruttokansantuotteeseen velka on 44, ensi vuonna 45 ja sen seuraavana vuonna 46 prosenttia. Silloin (23.3.) kerrottiin, että veronkorotuksia tehdään 1,5 ja menosäästöjä 1,2 miljardia euroa vuoteen 2015 mennessä. 4. huhtikuuta sanottiin, että valtion tulot lisääntyvät vain 1,2 miljardia. Tasaveron osuus 22.3. oli vähätelty, mikä sai Urpilaisen sanomaan olevansa ylpeä. Helsingin Sanomat selvitti (6.4.), että tasaveroista kertyy porrastettuja veroja enemmän tuloja. Katainen sanoi eduskunnassa (22.3.), että kehyspäätöksensä vähentää tuloeroja. Tutkimuskeskus VATT kertoo, että tuloerot eivät käytännössä vähene lainkaan. Turhaan Arhinmäki mainosti tuloerojen kaventamista omana aikaansaannoksenaan.

Valehtelu …

Edelliseen liittyen voi myös todeta, että hallituksessa Katainen ja Urpilainen puhuvat usein ristiin. Kansalaisille herää eräitä kysymyksiä: miksi hallitus valehtelee, onko todella kestävyysvajetta ja tuottavatko kyseiset toimenpiteet niiden tavoittelemia vai päinvastaisia tuloksia? Kapitalismi on maailmanlaajuisesti kriisissä. Faktaa on myös se, että riippumatta kansantalouden tilasta, jokaisessa maassa yritetään siirtää kriisin laskua työväenluokan maksettavaksi. Ei tarvitse olla taloustieteilijä ennen kun toteaa, että euron viimeinen käyttöpäivä on lähellä. Siitä puhuvat kapitalistit itse. Meidän mielestä kapitalismia ei voi pelastaa mikään, varsinkaan järjestelmän omien raamien sisällä toimiessa. Kriisin kipuja on yritetty lieventää, amerikkalaiset elvyttämällä ja Merkelin ohjauksessa olevat eurooppalaiset leikkaamalla ja säästämällä.

Tavoitteena kaikilla on taikasana ”kasvu”. Lama yhtä aikaa inflaation kanssa synnytti 1970–luvulla termin stagflaatio. Nyt pääministeri Katainen al-jazeeran haastattelussaan lanseeraa termin ”growsterity”, eli kasvun ja säästötoimien (growth + austerity) yhdistelmän. Ainoa toivo pelata vähän aikaa euron viettäessä kuolemantuskahetkiään on lepyttää markkinat, jotka parastaikaa piiskaavat Espanjaa ja Italiaa. Merkel on valinnut säästötoimien tien kaikkien maiden puolesta, ja Suomi on siinä jälleen kerran mallioppilas. Suomen teollisuustuotanto on supistunut kolmisen prosenttia ja kauppataseessa esiintyy alijäämää ensimmäistä kertaa maailmansodan jälkeen. Kansan taskusta viedään noin 5 miljardia euroa hallituskauden aikana samalla kun euroalueen vakausmekanismit vahvistetaan. Suomen takausvastuiden määrä nousee kymmeniin miljardeihin, josta joutunee maksamaan useampia miljardeja euroja. Kyseiset summat moninkertaistuvat kun Espanja on Kreikan kanssa samassa matkustusluokassa. Näiden tukipakettien ainoana tavoitteena on taata saksalaisten ja ranskalaisten pankkien saatavat.

.

… ja salamyhkäisyys

Kriisin kärjistyessä valehtelu, tietojen salaaminen, demokraattisen valvonnan välttäminen ja salamyhkäisyys ovat käsi-kädessä meneviä porvariston ominaisuuksia. Kreikan kanssa tehty vakuussopimus on julistettu salaiseksi. Kansanedustajat toki saavat vieraalla kielellä lukea sitä sillä edellytyksellä, että heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Sellainen menettely, jossa sopimukset toisen valtion kanssa varjellaan sotasalaisuuden tavoin, ovat ainutlaatuista Suomen historiassa. Vakuussopimusta järjestävät käytännössä Kreikan neljä suurinta pankkia eikä sitä edes ole solmittu Kreikan valtion kanssa niin kuin luulisi.

Mitä on pelättävää siinä kun hallitus joutuu turvautumaan sellaiseen salaiseen menettelyyn? Argumenttina käytetty väite siitä, että tämä on Kreikan tahto, ei pidä paikkaansa. Jos seuraa kreikkalaisia medioita huomaa, ettei tämänkaltaista keskustelua ole siellä koskaan käyty. Onko sitten niin, että sopimuksen tuloksissa ei olisi niin paljon kehuttavaa kuin hallitus väittää? Vai käykö sittenkin sopimuksesta ilmi, että koko vakuutusjärjestely tulee Suomelle sittenkin liian kalliiksi niin kuin Merkel alusta asti uhkasi?

Salailu lakiin vedoten tai muuten ei jää tähän. Asekaupat Israelin kanssa on julistettu salaisiksi. Kuntauudistus on ensin suunniteltu teknokraattien toimesta ja vasta sen jälkeen on alettu kysyä kuntalaisilta heidän mielipiteitään. Tässäkin kirjoituksessa mainitut ristiriitaiset tiedot liittyen budjettileikkauksiin ja säästöihin kielivät juuri siitä, että salailussa oikea käsi ei tiedä koskaan mitä vasen käsi tekee, vasemmistoliiton apulaiskädestä puhumattakaan. Asioiden vääristelyssä ei ole rajoja. Nobelisti taloustieteilijä Paul Krugman ihmetteli The New York Times–lehden blogissaan, kuinka kolmen A:n maan pääministeri voi mainostaa growsterity–termiä. Kataisen mukaan leikkausten jälkeen saavutetaan uskottavuus, josta siirrytään kasvuun suoraan aivan niin kuin Latviassa tapahtui. Krugman vertasi Latvian tilaa Yhdysvaltain vuosien 1933–35 tilanteeseen. Krugmanin mukaan, Latvia on edelleen syvästi lamaantunut maa.

Missä on työväenluokan eläkesäästöt

Keskustelu eläkkeelle siirtymisen ikärajan nostamisesta ei ole suomalainen ilmiö, eikä ole alkanut vasta nyt. Suuret pääomapiirit, Brysselin ”think tankit” yms., ovat monta vuotta sitten alkaneet laskeskella, että työväenluokan eläkemaksusäästöt ei riitä tulevien eläkkeiden maksettavaksi. Niiden kotimaiset papukaijat Suomessa, sailakset ja korkmanit ovat aina toistelleet seremoniat siitä, että eläkkeelle pääsyä on lykättävä koska kerran eliniänodote nousee. Nerokas idea ei juolahtanut yhtäkkiä Matti Vanhasen päähän hänen ollessaan Rukalla hiihtoretkellä. Toisin sanoen työväenluokan säästämät rahansa eläkepäiviä varten eivät ole missään tallessa.

Uusliberalismin aikana reaaliarvot jäävät taka-alalle ja raha muuttuu kauppatavaraksi, jolla pelataan ja yritetään kirjata voittoja tai tappioita. Millään kauppatavaralla kapitalismissa ei ole mitään arvoa, jollei se menesty pörssipeluussa. Kriisin aikana häviävät suuret määrät ns. liikapääomaa. Sen pörssitemppelin alttarille on mennyt työväenluokan eläkesäästöjä ja samaan menevät kohta loputkin. Työeläkesäästöjä on käytetty pörssissä myös kurssien manipuloinnissa. Ilmarisen pelurit nostivat osakkeiden pörssikursseja tekemällä pikakauppoja. Motiivina on ollut tulospalkkio, jonka Ilmarinen oli luvannut sijoitusväelleen. Suomen toiseksi suurin eläkeyhtiö, Ilmarinen, maksaa mielettömiä summia työväenluokan rahoja konsulteilleen, jotta nämä pelaisi – ja usein myös hävisi – suuria summia, jotka ovat toiseen tarkoitukseen säästetty. Ilmariset maksavat ”hyvästä” asiantuntemuksestaan myös johtokunnassa istuville ammattiliittojen edustajille, kuten paperiliiton Jouko Ahosen tapaus todistaa.

Mätää pystyy puhdistamaan ainoastaan heittämällä kapitalismin historian yli laidan.

.

Toimitus

Työväen Mielipide n:o 34

Kapitalismin maailmanlaajuisen kriisin poliittiset seuraamukset heijastuvat Suomeen välittömästi ja usein jopa nopeammassa tahdissa kriisimaihin verrattuna. Politiikan kaikilla osa-alueilla päätöksenteko keskittyy yhä suppeamman piirin käsiin. Porvarilliset vaihtoehtopolitiikat pelkistyvät minimiin. Ehdotettavat ratkaisut – joskus myös etukäteen tehdyt päätökset – esitetään ainoana vaihtoehtona. Voimasuhteet yhteiskunnassa polarisoituvat. Yhä selvemmin yhteiskunnan edessä avautuu vain kaksi tietä: a) linjat, jotka yrittävät pelastaa kapitalismia ja b) ne, jotka kyseenalaistavat sitä. Vasemmiston on nyt aika tehdä valintansa, siis että kummalle puolelle barrikadia haluaa kuulua.

Kriisi on pyyhkinyt pois liberaaliporvarilliset, mutta myös vasemmistoreformistiset linjaukset. Se heittää keskikentän voimat – sekä porvarilliset että sosialidemokraattiskaltaiset – oikeiston syliin, tai se heikentää niitä kun niiden toimintaperustansa puuttuu. Holkerin hallitus (30.4.1987–26.4.1991) merkitsi paljon enemmän kuin se, että Kokoomus pääsi hallitukseen – vieläpä johtamaan sitä – ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Se sinkosi demarit uusliberalismin syliin Brairin kolmannen tien mallin mukaisesti. Seuraava Esko Ahon hallitus merkitsi samaa keskustalle.

Keskusta on lukeutunut Suurpuolueisiin. Puolue on ollut jo monta vuotta kriisissä. Historian perspektiivissä tämä puolue oli tottunut pitkäaikaisiin johtajiin. Sukselainen johti puoluetta 18, Virolainen 16, Väyrynen 10 ja Aho 12 vuotta. Viimeinen on ollut 1990 –luvun laman pääministeri. Sen jälkeen Keskustapuolue on käytännössä kriisissä. Aho kävi Yhdysvalloissa opiskelemassa Harvardissa, jossa moni muukin poliitikko on kastautunut USA:lle kelpaavaksi johtajaksi.  Se ei pelastanut Ahoa eikä Keskustaakaan. Aho menetti pallinsa ensimmäiselle naispuoliselle johtajalle. Jäätteenmäen poliittinen taival oli lyhyt. Hän kaatui epäkorrektein keinoin saatuihin asiakirjoihin, eli skandaaleihin. Hänet vaihdettiin Vanhasella, joka taasen omista skandaaleista johtuen pakeni kesken hänen toisen hallituksen vaalikautta.

Urbaani kepulainen Kiviniemi sai kruunun kaksi vuotta sitten. Hänen piti aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta puolueen jauhot eivät olleet ”puhtaita”. Kiviniemi johti puoluetta historiansa hirvittävimpään tappioon keväällä 2011. Nyt hänkin lyö hanskansa tiskiin puoluetta raatelevien sisäisten tappeluiden vuoksi. On arvoitus, kuka nousee uudeksi johtajaksi ensi kesän puoluekokouksessa Rovaniemellä. Toistaiseksi ehdokkaaksi on ilmoittautunut oululaismiljonääri Sipilän lisäksi vain Paavo Väyrynen, 65, ja Mauri Pekkarinen, 64. Jo 20 vuotta kriisissä olleen puolueen kohtalot ovat vanhan kaartin armoilla. Väyrynen menestyi presidenttivaaleissa odotettua paremmin oman puolueen sabotaasista huolimatta. Keskustan syvästä kriisistä puhuu myös se, että Väyrynen oli ainoa henkilö, joka suostui edustamaan puoluetta vaaleissa. Väyrysen tai Pekkarisen valinta puheenjohtajaksi ei merkitsisi paluuta vanhaan. Sellainen ei uusissa olosuhteissa ole mahdollista. Keskustan poliittinen rappeutuminen jatkuu nuoren tai vanhan puheenjohtajan johdolla. Sillä ei ole poliittista tilaa keskuskentällä. Jos se siirtyy kokoomuksen linjauksiin, se muuttuu pieneksi apupuolueeksi. Muuten kuihtumisensa tulee olemaan nopeampi.

Vihreä liitto täytti äskettäin 25 vuotta. Perustamisestaan asti järjestö oli tarkoitettu yhdenasianliikkeeksi. Kuten kansainvälisestikin vihreiden perustaminen perusteltiin ympäristön surkealla tilalla. Kasvava ihmisten huolestuminen uhkaavasta ympäristökatastrofista yhdessä vasemmiston kyvyttömyyden kanssa toimia uusissa olosuhteissa oli se perusta, joka teki vihreiden syntymistä välttämättömäksi. Kesti kauan ennen kun kansa näki vihreiden ehdottamat vetoomukset mahdottomiksi toteutua. Ympäristöä ja luontoa ylipäätään ei voida pelastaa, jos eletään ja vaikutetaan alituiseen kasvuun perustuvassa kapitalistisessa tuotantotavassa. Etenkin järjestelmän ollessa kriisissä, vihreiden projekteihin löytyy yhä vähemmän poliittista tahtoa ja rahallisia resursseja. Tällä tavalla vihreät lakkasivat olemasta tietyn tason ja volyymin oppositiovoima ja lähtivät itse isännöimään kapitalismia, siinä toivossa, että näin syntyisi parempaa jälkeä. Vihreä liike muuttui puolueeksi.

Hallituksessa aluksi vihreät puolustivat ns. ”vihreitä arvoja”, samalla kun allekirjoittivat porvariston ajamat muut asiat. Tämä siihen asti kunnes tuli aika ratkaista dilemma: tulisiko pettää myös vihreät arvot äänestämällä ydinvoiman puolesta tai erota. Vuoden 2002 ydinvoimapäätös jätti traumaattisia jälkiä vihreille. Sitä muka kun vihreiden kannatus oli kasvamassa, vihreitä arvoja vesitettiin ja talous-, terveys-, koulutus- ja sosiaalikysymyksiin alettiin esittää omia ohjelmallisia kohtia. Vihreiden oikeistolaistumisen prosessi on kestänyt monta vuotta ja kulki käsi-kädessä puolueen yleispuolueeksi muuttumisprosessin kanssa. Äskettäin vihreiden presidenttiehdokas valittiin toiselle kierrokselle. Lipponen ja Väyrynen kuten muutkin isommat tai pienemmät jytkyt jäivät toisiksi. Haavikko ratsasti yleisohjelman välinein, eikä vihreitä arvoja siinä kampanjassa näkynyt. Tämä tapahtui kaikista muista syistä kuin siksi, että ympäristönsuojelu ei kuulu maan presidentin tehtäviin.

Uudet opit on ehditty jo julistaa. Kengänkiillottajan yhteiskuntaa aikaisemmin propagoinut kansanedustaja Ismo Soininvaara toteaa, että kolmannes Haavistoa äänestäneistä kannattaa ydinvoimaa ja näin ollen, vihreiden tulisi suuntautua yleispuolueen tielle. Soininvaara näkee, että keskikentän poliittiset suuntaukset tulevat katoamaan. Soininvaara haluaa luotsata vihreitä yhä oikeistolaisempaan suuntaan. Viesti on mennyt hyvin perille. Puheenjohtaja Ville Niinistö lausui puolueen 25 –vuotis juhlissa: ”Me voimme olla vahva ympäristöpuolue silloin, kun me olemme uskottava yleispuolue”. Niinistö ja Soininvaara näyttävät luotsia vailla olevalle Keskustalle, tulevaisuutensa hengissä pysymisen ohjeita. Sama pätee äärioikeiston suhteen. Kun vihreiden kannatus oli nousemassa, kaikki muutkin tulivat vihreiksi tai punavihreiksi. Nyt kun kapitalismi näyttää totalitaarisempaa naamaansa, kaikki oikeistolaistuu. Muiden puolueiden perussuomalaistuminen kesti niin kauan kun jytkyn kynttilä paloi. Nyt olisi Soininkin vuoro mennä EU:n linjoja ajavaan hallitukseen.

Ruotsalainen Kansanpuolue on tyypillinen esimerkki poliittisesta kameleontista. Kaikissa hallituksissa mukana ollut RKP välitti vain yhdestä asiasta, ruotsinkielisen vähemmistön asemasta yhteiskunnassa. RKP on ollut sellainen yleispuolue, miksi vihreätkin on tulossa. Pienpuolueiden yleisohjelma näyttää konservatiivi oikeiston ohjelmalta. Kyseisille puolueille kelpaa mikä tahansa lista hallitusohjelmaksi. Lopulta käteen jää vain ministerin palli ja suuri määrä opportunismia. Skandaalien keskiössä tänä päivänä on RKP:n puolustusministeri Stefan Wallin.

Ennen kun yksi skandaali on edes loppumassa seuraava jo häämöttää. Ensin tuli tapaus Dragsvik. Wallin teki päätöksiä varuskunnan olemassaolosta eduskunnan ja hallituksen selän takana. Alussa ministeri kiisti tosiasian, että tekojaan johti kielipolitiikka ja poliittinen ohjaus. Myöhemmin hän tunnusti molemmat. Omien luottamus Walliniin alkoi horjua kun negatiivinen julkisuus riepotteli koko RKP:n puoluetta. Sitten Wallin ilmoitti, ettei halua jatkaa puheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. RKP:n kielipolitiikka sekä puolueen imago kokonaisuudessaan on tahrautunut. Tämän johdosta Perussuomalaiset paukuttelee henkseleitään.

Ei ole tiedossa, onko Wallinin eron syy Dragsvik vai seuraava skandaali, joka oli henkilökohtainen. Ei kulunut kovin pitkää aikaa kun saimme tietää, että Wallin on tehnyt asuntokauppoja säätiön kanssa, jonka hallituksessa itse istuu. Åbo Akademin säätiö kauppasi Wallinille kahdeksan vuotta sitten asunnon Turussa. Nyt Wallin myi takaisin samalle säätiölle saman asunnon tienaamalla sievoisen 170 000 euron voiton.

Wallinin ja RKP:n, mutta myös koko hallituksen piikkiin voisi laittaa salaiseksi julistetun asekaupan Israelin kanssa. Samaan syntiin on syyllistynyt Wallinin ruotsalainen puolustusministerikollega Sten Tolgfors. Vertaus sekä kahden tapauksen ajankohta kielii ajanhengestämme. Se taasen, että Tolgfors erosi hallituksesta ja Wallin vain omasta puolueestaan, kertoo erilaisesta poliittisesta kulttuurista Ruotsissa ja Suomessa.

Dimitris Mizaras

Mitä enemmän Eurooppa tiivistää päätöksentekorivinsä, sitä enemmän kansantaloudet ja ulkopolitiikka siirtyvät komission valvonnan alle. Suomikin muuttuu samaan suuntaan. Oikeiston ja demareiden johtamana Suomi on alusta asti ollut EU:n federalistisimpia maita. Suurin osa EU:n maista on Naton jäseniä, ja Suomikin on sopeutunut jäseneksi niin, että töpseli seinästä vain puuttuu, kansalaisten kannatus. Viimeisten presidenttivaalien jälkeen ulkopolitiikassa kokoomuksella on ”värisuora” valmiina. Demari Tuomiojalla höystettynä Niinistö, Katainen ja Stubb tulevat tekemään kaikkensa, jotta Suomen suhtautuminen muuttuisi entistä enemmän Naton läheisemmäksi.

Suomi on osallistunut Istanbulissa pidettyyn ”Syyrian ystävien” kokoukseen. Siellä keskusteltiin al Assadin jälkeisen ajan lännen skenaarioista. Lännen intressit Syyriassa on taattava. Kokouksen jälkeen YK ja sen asiamies Annan ovat vaatineet taisteluiden loppua ja ”kansainvälisen yhteisön” interventiota Syyriaan. Maan medioissa on kirjoitettu, että Suomi on valmis lähettämään ”tarkkailijoita” Syyriaan sitten kun odotettu pyyntö YK:n toimesta tulee. Valinta puuttua fyysisesti Syyrian sisällissotaan on lännen poliittinen siirto riippumatta siitä, miten Syyrian virallinen hallitus suhtautuu siihen. Päätös tehdään muualla kuin Suomessa, käytännössä Naton piirissä ja muodollisesti YK:n turvallisuusneuvostossa. Yksi tarkkailijoiden etujoukko norjalaisen kenraalimajuri Robert Moodin johdolla on jo saapunut Damaskokseen. Sen perässä on määrä saapua parisataa tarkkailijaa lisää. Suomen eliitillä on kova hinku lähteä Syyriaan varsinkin nyt kun sitä ei noteerattu viimeksi Libyan operaatioihin. Komentajaksi Syyrian operaatioon media esittää Kenraalimajuri Juha Kilpeä.

Käytännössä Suomi käyttäytyy ikään kuin olisi jo Naton jäsen. Puolustusvaliokunta listaa prioriteettinsa, joiden kärkipäässä on mittavia asekauppoja USA:n kanssa. Valiokunta on hyväksynyt kaikki USA:n kanssa tehdyt sopimukset. Poliittisesta merkityksestä USA:n ja Suomen puolustusministeriöiden lisäksi sopimukset määrittävät hankintoihin liittyviä ehtoja. Tämä tarkoittaa valmistelua solmia suurta ohjuskauppaa. Nyt käy mahdolliseksi jo kauan kaavailtu F/A – 18 Suomen hävittäjistä ammuttavien JASSM –hyökkäysohjusten ostaminen. Ohjusten määrä on 70 kappaletta ja niiden hinta noin 200 miljoonaa euroa. Sen lisäksi Pentagon kauppaa Suomelle 600 kappaletta lyhyen kantaman Stinger –ilmatorjuntaohjuksia. Tähän ostoon menee 240 miljoonaa euroa.

Molemmat hankinnat on kirjattu tämän vuoden budjettiin, josta muuten tehdään miljardiluokan leikkauksia. Poliittisesti on todettava, että Yhdysvalloilla on muitakin vientituotteita kuin ns. länsimielinen ”demokratia”, esim. asekauppa. Suomessa media vaikenee jupakasta hienovaraisesti. Suomessa on jo monta vuotta rakennettu Natoon sopivaa armeijaa, joka on teknisesti ja teknologisesti 100 prosenttisesti riippuvainen Naton tuesta ja Yhdysvaltain aseviennin tarpeista. Ei olisi yllätys jos muutaman vuoden kuluttua Natoon liittyminen perusteltaisiin Suomessa sillä, että kyseessä on yksisuuntainen tie.

.

Pikkuimperialisti Suomi Ruotsin jalanjäljillä

Sotilasyhteistyöstään Naton ja Yhdysvaltain kanssa pienet muodollisesti Natoon kuulumattomat maat palkitaan. Huolimatta siitä, että Suomessa perustuslaki kieltää sen, on harjoitettu asekauppaa sotaakäyvien maiden kanssa. Sellaiseksi voi laskea Turkin, joka on ikuisessa konfliktissa kurdien kanssa ja Israelin, jolle Oulun yliopisto välittää teknologiaa, jota on sovellettu asejärjestelmiin. Äskettäin paljastettu asekauppa Ruotsin ja kovadiktatuuri Saudi-Arabian kanssa vahvistaa vain sääntöä. Molemmissa maissa, Suomessa ja Ruotsissa, eliitti epävirallisesti yrittää perustella asekauppoja samalla tavalla: ”jos emme myy niille aseita, niin naapuri tekee sen”. Ruotsi vetää Suomenkin samaan likaiseen peliin. On eletty aikoja siitä kun Olof Palme esitti imperialismin vastaista kritiikkiä. Nykyään Ruotsi on maailman suurin asevientimaa bkt:seen suhteutettuna. Neljännes Ruotsin aseviennistä menee Saudi-Arabiaan, jonka armeija puuttui mm. Bahreinin kansannousuun tukahduttamalla sen. Tämän lisäksi Ruotsi oli salaisesti päättänyt rakentaa asetehtaan autiomaahan Saudi-Arabiassa. Sotkut eivät tietenkään lopu puolustusministeri Sten Tolgforsin eron jälkeen. Salamyhkäisyys onkin näiden laittomien kauppojen poliittisesti tärkein ominaispiirre.

Helsingin Sanomien mukaan, ”Suomen sotateollisuus ei voi enää toimia oman armeijan ostojen varassa”. Sotateollisuuden liikevaihto Suomessa oli vuonna 2010 n. 1,68 miljardia euroa, josta 680 miljoonaa euroa oli viennin osuus. Paitsi viejämaana Suomi tunnetaan siis myös ostajana. Kyseessä on ostokset Israelista. Parastaikaa Suomi on solmimassa uutta asekauppaa Israelin kanssa. Asekauppa on julistettu salaiseksi. Suomi on hankkimassa israelilaiselta aseyhtiöltä miehittämättömiä lentokoneita. Kaupan hinta on 17 miljoonaa euroa. Suomi on auttanut sionismia kansanmurhassaan tukemalla Israelin aseteollisuutta. Israel on harjoittanut silmitöntä väkivaltaa palestiinalaissiviilejä vastaan vastoin länsimaiden mielestä ”pyhiä” YK:n päätöslauselmia. Nyt tulisi vaatia kaiken asekaupan kieltämistä Israelin kanssa. Suomen eliitti on osittain syypää palestiinalaisten kansanmurhaan. Ihmisoikeusjärjestö ICAHD Finland’n laatimaa vetoomusta asekaupan kieltämisestä on vuonna 2010 allekirjoittanut myös nykyinen Suomen ulkoministeri. Mitä Tuomioja tuuminee tänä päivänä asiasta?

.

Dimitris Mizaras

Kreikassa ei ole ollut laillista hallitusta sen jälkeen kun 182. pääministeri, sosialistisen internationaalin puheenjohtaja ja Papandreou dynastian viimeinen jatkaja erosi marraskuun 11. päivänä 2011. Papandreou halusi silloin taktikoida troikan määräämien toimenpiteiden suhteen ja uhkaili järjestää niistä kansanäänestyksen kysyäkseen kansalta, mitä mieltä se on asiasta. Yhdellä puhelinsoitollaan kansleri Angela Merkel pani päätepisteen Papandreoun uralle. Käytännössä vaaleilla valittu hallitus oli kaatunut ja tilalle tuli kolmesta puolueesta koostuva koalitiohallitus maailmanhallitsija Goldman Sachs’n pankkiirin johdolla. Alusta lähtien poliittisissa piireissä spekuloidaan siitä, että kyseinen hallitus on väliaikainen ja Kreikassa järjestetään pian uudet vaalit. Yhdet arviot puhuivat vuoden lopusta ja toiset helmikuusta. Sen jälkeen vaalien ajankohtaa on siirretty yhtenään, ja nyt vaalitaistelut ovat jo käynnissä, mutta pääministeri edelleen panttaa tiedon vaalien ajankohdasta. Todennäköinen ajankohta on 6. toukokuuta, mutta siitä ilmoitetaan ortodoksien pääsiäisen jälkeen.

Kyseessä on viimeisten vuosikymmenten kriittisimmät ja mielenkiintoisimmat vaalit. Viimeisen lainapaketin vastikkeeksi maan johto on sopinut troikan, eli IMF:n, EKP:n ja EU:n kanssa tähän asti suurimmasta hyökkäyksestä kansan jo aikaisemminkin kurjistettua elintasoa vastaan. Kansan sietokykyä ylittävät säästöt on odotettavissa ensi kesäkuussa. On itsestään selvää se, että niiden mukana tulee myös levottomuuksia ja katutaisteluja tuttuun tapaan. Uusien leikkauksien suorittamiseksi tarvitaan hallitusta, jolla olisi oikeutusta. Uuden mandaatin saaminen ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettu. Sen vuoksi vaaleja on koko ajan lykätty ja esitetty jopa ehdotus siitä, että Papademosin hallitus saisi istua vaalikauden loppuun asti. Ikään kuin kansa olisi antanut kyseiselle hallitukselle oikeutuksen hallita edellisen kaatuneen hallituksen mandaatilla.

Vaalituloksesta on huolestunut paikallisen porvariston lisäksi myös troikan eliitti. Eri yhteydessä niin Merkel ja Schäuble kuin Lagarde ja Rehn ovat varoittaneet kreikkalaisia äänestämästä väärin. Vaaleista ei saa syntyä hallitus, joka ei noudattaisi kaikkia tähän asti solmittuja laittomia sopimuksia. Mielipidetutkimukset antavat konservatiiveille noin 20 ja Pasokille alle 15 prosenttia äänistä. Niiden lisäksi on vielä kolme pienempää porvaripuoluetta, joista kaksi oikeiston äärilaidalta. Gallupit ennustaa uusnatsijärjestö Chrisi Avgille kansanedustajaa lävitse. Vasemmiston kolme puoluetta saanee yhteensä noin 35 prosenttia. Uusi tulokas eduskuntaan saattaa tulla äärivasemmiston suunnalta.

.

Talouden maksukyvyttömyys väistämätön

Kreikka sai äskettäin mahdollisuuden leikata yksityissektorin omistuksessa olevia velkakirjoja, eli noin sata miljardia euroa anteeksi velastaan. Jäljellejäävä velka järjestellään uudestaan. Suoriutuakseen maksuvelvollisuuksistaan Kreikka sai EU:lta ja IMF:lta 130 miljardin euron lisälainan. Tarkoituksena uusien velkojien perustelujen mukaan on lyhentää velkaa 120,5 prosenttiin bkt:sta vuoteen 2020 mennessä. Kreikan velka, ennen kun se joutui avustusten oravapyörään, oli 120 prosenttia bkt:sta. Troikan toimenpiteiden vuoksi kansa näkee nälkää samalla kun velka on noussut yli 160 prosenttiin bkt:sta. On pelkkä arvoitus, miten saamalla 130 miljardia velkaa plus siihen liittyvät korkomenot voivat lyhentää velkaa 120,5 prosenttiin taloudessa, joka elää viidettä lamavuottaan, jossa kansantuote supistuu useamman prosentin joka vuosi.

Lisälaina ei takaa Kreikalle sitä, että se välttyisi hallitsemattomasta konkurssista uusista rahapumppauksista huolimatta. Tähän johtopäätökseen lainoittajat tulivat heti myönnettyään uuden lainan ja ennen kun sen ensimmäistäkään erää oli annettu. Sitä mieltä ovat niin vallanpitäjät Lagarde ja Schäuble kuin ekonomistiprofessorit kuten nobelisti Roubini. Kansantalouden reformit ja valtion menoleikkaukset ovat kutistaneet kansantuotteen ja valtion tulot, sekä kasvattaneet velkamäärää suhteellisesti. Mahdollinen hallitsematon vararikko Kreikassa veisi välittömästi samaan mustaan aukkoon euroalueen ongelmamaat Portugalin, Irlannin ja Espanjan ja mahdollisesti myös Italian ja jopa Ranskan. Tämä vaurio tulisi saksalais- ja ranskalaispankkien tappioiden lisäksi. Kyseisissä maissa romahtaisi valtiontalouksien lisäksi myös terveys-, koulutus- ja eläkejärjestelmät. Konkurssit käynnistäisivät CDS –vakuutusjohdannaisia, mikä siirtäisi saman tien konkurssiaallon Atlantin vastarannalle. Myös luottoluokitusyhtiö Fitch arvioi, että Kreikan konkurssiriski on todella korkea.

.

UNISEF’n järkyttävä raportti lasten köyhyydestä ja itsemurhat

Troikan laatimalla muistiolla –sekä ensimmäisellä että nykyisellä– on kohtalokkaita seuraamuksia lapsi- ja erityisesti yksinhuoltajaperheille. Kaikista synkimmillä väreillä kuvailee Unisef lasten tilaa Kreikassa vuonna 2012. Köyhyysrajan alapuolella tällä hetkellä elää 439 000 lasta. Lastenköyhyyden prosentti on 23 prosentissa. Kreikassa lasten osuus väestöluvusta muutamassa vuodessa on laskenut nopeammin kuin muualla Länsi–Euroopassa. Vuonna 1961 lasten osuus väestöstä oli 32 ja vuonna 2001 17,4 prosenttia. Surkein köyhyysluku on Bulgariassa (26,8%) ja paras Tanskassa (10,9%). Alaikäisiä työläisiä Kreikassa on raportin mukaan 100 000.

Vuonna 2010 28,7 prosenttia kotitalouksista oli köyhyysrajan alapuolella. 12 – 17 –vuotiaiden köyhyys oli 34,7 prosentissa. Lapsiperheistä yli joka viidennes ei pysty ostamaan lapsilleen lihaa, kanaa tai kalaa. 37,1 prosentilla ei ole lämpöä kotona, 27,8 prosenttia elää kosteissa ja homeisissa olosuhteissa ja 81,5 prosenttia ei pysty lomailemaan edes viikon vertaa vuodessa. 200 000 köyhää lasta Kreikassa on maahanmuuttajalapsia, joista 1000 – 6000 lasta vuodessa saapuu maahan ilman vanhempia.

Vuoden 2009 alusta vuoden 2011 loppuun mennessä 1720 ihmistä riisti henkensä. Kasvavassa suunnassa oleva ilmiö on outo kreikkalaisessa kulttuurissa. Tutkimusten mukaan joka prosentti kasvua työttömyydessä merkitsee 0,8 prosentin kasvua itsemurhaluvuissa. Niiden kasvu Kreikassa oli vuonna 2010 27,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

.

Dimitris Mizaras

Välittömästi työmarkkinoille heijastuva kapitalismin kriisi on nostanut työttömyysaseen ennätyslukemiin EU:n alueella. Eurostatin mukaan Kreikka ja Espanja ovat tilastojen kärjessä nuorisotyöttömyyden osalta. 17 euromaan tasolla työttömyys on korkein siitä kun euro otettiin käyttöön. Helmikuussa työttömyys nousi 10,8 prosenttiin tammikuun 10,7 prosentista. Työttömien määrä euroalueella saavutti näin 17,1 miljoonan rajan.

Alle 25 –vuotiaiden työttömyys Kreikassa oli 50,4 ja Espanjassa 50,5 prosenttia. Kokonaistyövoimasta Kreikassa työttömyys on 21 ja Espanjassa 23,6 prosenttia. Eurostatin mukaan Kreikan hallussa on ennätys työttömyyden nopeassa nousuvauhdissa.  Vuoden sisällä työttömyys nousi Kreikassa 14,3 prosentista 21 prosenttiin. Kreikassa miesten työttömyys nousi 18 ja naisten 25 prosenttiin. 27 maan EU:ssa työttömiä oli helmikuussa 24,5 miljoonaa. EU:ssa siis työttömyys lisääntyi 1,87 miljoonalla viime vuodesta.

.

Italian Napolissa kukoistaa lapsityövoima

Kriisi-italiassa pääoma turvautuu raadollisesti ja häpeämättä lapsityövoiman käyttöön. Italia on maailman rikkaimpia maita, mutta Napoli on yksi Euroopan köyhimmistä alueista. Lapsityövoiman käyttö kasvaa vähitellen ja saa sosiaalisen aikapommin ulottuvuuksia. Tuhannet lapset jättävät koulun ja ryhtyvät orjatyöhön tukeakseen omia perheitään, joiden toimeentulo on selviytymisen rajoilla. Suurin osa lapsista tekee töitä harmaan talouden varjolla, mikä on suurimmalta osin mafian valvonnan alla.

Tyypillisin työpaikka on ruokakaupan tai muun myymälän palveluksessa. Siellä lapset täyttävät hyllyt, tekevät juoksupojan hommia ja toimittavat tavaraa perille. Suurin osa lapsista työskentelee kuusi päivää viikossa 10 tuntia päivässä. Siitä urakasta lapsi saa 50 euroa verottomana. Tuntipalkaksi tulee vähemmän kuin yksi euro, mutta se saattaa olla enemmän kuin jompikumpi vanhemmistaan voi saada.

Vuonna 2011 tehty työministeriön tutkimus paljasti, että vuosina 2005 – 2009 ainoastaan Campanian alueella koulun jätti yli 54 000 lasta, joista 38 prosenttia oli alle 13 –vuotiaita. Jopa 10 –vuotiaat tekevät työtä 12 tuntia päivässä, mikä loukkaa häikäilemättömästi lastenoikeuksia. Työministeriön tutkimus ei ulotu mafian – pahanmaineisen Camorran – puuhiin. Mafia käyttää lapsia huumeiden kuljetuksessa, mikä useimmiten tapahtuu koulussa, jonka pulpeteissa kyseinen lapsivälittäjä on aikaisemmin istunut. Mafia kouluttaa lapsia taskuvarkaaksi tai metalliraaka-aineiden varkaaksi teollisuuslaitoksista. Kuparin ja alumiinin romusta lapset saavat 20 euroa kilolta.

(Lähde: Le Monde)

Internet operaattorien pitää asettaa ohjelmisto, joka sallii sisäministeriön GCHQ –osaston seurata reaaliajassa kenen tahansa sähköistä viestintää. Lain mukaan GCHQ edelleenkään ei saa purkaa viestien ja puheluiden sisältöä ilman yleisen syyttäjän lupaa, mutta saa nyt tallentaa sen. Lontoon Times –lehti kertoo, että labour –puolueen aikaisempi yritys (v. 2006) säätää vastaavanlainen laki kaatui konservatiivien ja liberaalien vastustukseen.

Uusi lakiluonnos tuodaan äänestettäväksi eduskunnalle toukokuussa.

Kansa: – En käsitä, miten tätä vyötä voi vielä kiristää

Kapitalisti: – Anna minun näyttää sinulle

Serres –läänin 2000 asukkaan kylässä kuntalaiset päättivät kansankokouksessaan siirtyä maan vanhaan drakhma –valuuttaan. Vaihtokurssi määrättiin 1:500. Siirtyessä euroon vaihtokurssi oli 1:333. Tämä on Kreikassa ensimmäinen kylä, joka vaihtaa euron muuhun valuuttaan. Samaan käytäntöön on aikaisemmin siirtynyt kyliä Saksassa, Italiassa ja Espanjassa.

Kylän suurin ongelma on, missä voisi painattaa seteleitä. Toistaiseksi on kaivettu sukanvarresta aikaisemmin hamstrattuja drakhmoja, joita jo kierrätetään. Drakhman käyttöönotto ei ole laitonta mikäli se tapahtuu rinnakkain euron kanssa. Näin totesivat juristit, joiden puoleen kuntalaiset kääntyivät. Drakhma käy käyttövaluuttana ainoastaan kyseisen kylän sisäisissä kaupankäynneissä.

Drakhmaan siirtymisellä ei ole suurta kansantaloudellista merkitystä varsinkin kun se tapahtuu niin pienessä mittakaavassa. Sillä on kuitenkin psykologinen merkitys kun se osoittaa laajaa kannatusta kansalaistottelemattomuuteen virallisen valtion kansainvälisiä sopimuksia tai sen instituutioita kohti. Vastaavanlaista on tapahtunut Argentiinassa kymmenen vuotta sitten kansantalouden romahdettua. Siellä kansa siirtyi omaehtoisesti omiin valuuttoihin. Yhtä aikaa oli valtakunnallisesti liikkeellä jopa neljä erilaista valuuttaa.

Pankkia on kutsuttu kaiken keinottelun ja ”luovan kirjanpidon” äidiksi. Goldman Sachs on pestattu muokkaamaan valheellisia tilastoja, se on johtanut valtiontalouksia tuhon partaalle neuvomalla sijoittajiaan keinottelemaan niiden velkakirjoilla, tai on rohkaissut vallankaappauksia Afrikassa. Pankilla on asiamiehiä eri maiden hallituksissa, josta se saa ensikäden tietoja valtioiden tilasta. Konkurssimaissa (Kreikka) tai konkurssikypsissä maissa (Italia) Goldman Sachs istuu pääministerin ”valtaistuimella”. Pankilla on ollut ”pimeitä” käytäntöjä vuosikymmenien aikana, jo suurlaman ajoilta 1929. Nyt investointipankin entinen toimitusjohtaja Greg Smith nostaa kissan pöydälle The New York Times –lehden haastattelussa.

Vuosikymmenten aikana GS on itse luonut kuvaa konsernista, jossa pätee korkean työmoraalin kulttuuri. Vuonna 2010 pankki haastettiin oikeuteen, koska se oli salaillut tietoja liittyen roskalainakupliin asuntomarkkinoilla. Sen sijaan, että Goldman Sachs puolustaisi mainettaan oikeudessa, se sulki koko jupakan maksamalla 550 miljoonaa dollaria sakkoja. Tämä oli suurin sakko, mikä on maksettu Wall Streetin historiassa. Sillä pankki pääsi jatkamaan huijauksiaan puhtaalta pöydältä.

Vuonna 2011 maakaasun tuottaja El Paso pyrki fuusioitumaan kaasuputkien ja kaasuvarastoinnin huoltoyhtiö Kinder Morganin kanssa. Fuusion hinta El Pasolle oli 28 miljardia dollaria. Sitä varten El Paso pestasi Goldman Sachin pankkiiria konsultoimaan kaupat. Fuusiosopimus antoi pankille 19 prosenttia uuden yrityksen osakkeista ja kaksi paikkaa Kinderin toimitusneuvostossa. Sen jälkeen Goldman Sachs pelasi kahdella kortilla. Se neuvoi El Pasoa sanoutumaan irti fuusiosopimuksesta epäedullisena kauppana. Yritysten skisma toteutui keväällä 2011, josta Goldman Sachs sai 25 miljoonan dollarin palkkion. Saman vuoden elokuussa Kinder ilmaisi halunsa ostaa pois El Pason hinnalla 25,50 dollaria per osake. Gioldman Sachin kaksoisagentin rooli pakotti El Pason pestaamaan toista konsulttia Morgan Stanley –pankista. Molemmat GS ja MS saivat huikeita kymmenien miljoonien dollareiden palkkioita lopputuloksesta riippumatta.

Professori Greg Smith kirjoitti: ”Ymmärsin että minun oli erottava pankista sen jälkeen kun en voinut enää katsoa opiskelijoitani silmiin. Oli niin vaikea selittää heille, missä olin töissä ja miksi tämä oli tärkeä”. Vaikeaksi perustella sitä, miksi joku on töissä Goldman Sachissa, tekee kielenkäyttö pankin työntekijöiden piirissä. Smithin mukaan, siellä useimmiten puhutaan avoimesti asiakkaiden ryöstämisestä ja huijauksesta. Smith mainitsi olevan kolme nyrkkisääntöä johtajiksi pyrkiville uusille työntekijöille. a) Myydä asiakkaille pankin ”kirveitä”. Goldman Sachin slangilla sana tarkoittaa osakkeita, josta pankki haluaa eroon. b) Hankkia ”elefantteja”. Sana tarkoittaa kauppoja, jotka tuottavat suuria voittoja ei välttämättä sijoitusasiakkailleen vaan itse Goldman Sachille. c) Hämätä asiakkaita vaikeasti rahaksi muutettavalla vaikeaselkoisella arvolla, jolla on houkutteleva nimi.

Goldman Sachs neuvoi Kreikkaa vuosituhannen alussa, miten negatiiviselta näyttävät tilastot voi peukaloida näyttämään positiiviselta. Samalla kun pankki peri silloin miljoonia dollareita ”neuvoistaan”, se neuvoi myös sijoittaja-asiakkaitaan hankkimaan CDS –johdannaisia, eli vakuutuksia Kreikan valtion velkakirjojen konkurssin varalta. Nykyään Kreikka on kontrolloidussa konkurssissa eikä CDS:n korvauksia ole vielä käynnistetty. Maan lainat saneerataan, eli osalle velka annetaan anteeksi ja osalle tehdään uusia järjestelyjä. Olennainen osa kontrolloidulle saneeraukselle on ollut se, että yksityiset velkojat suostuivat karsimaan Kreikan velasta valtavan osan pois. Se tapahtui osittain vapaaehtoisesti sen vuoksi, koska velkojat näkivät viisaaksi menettää suurimman osan kuin koko summan rahoistaan. Osa velkojista suostui siihen pakon edessä. Kreikkalaisia pankkeja, eläkerahastoja, oppilaitoksia ja jopa sairaaloita on tällä hetkellä konkurssin partaalla, siksi että suostuivat omistamiensa velkakirjojen arvojen parturoimiseen.

Velkakirjojen arvon tukanleikkuu koski vain yksityisiä velkojia. Termi PSI ( Privet Sector Involver) tarkoittaa yksityisen sektorin osallistumista tappioihin. Tappioihin ei siis osallistunut maidenväliset, IMF:n eikä keskuspankkien lainat. Ainoa yksityinen taho, joka sai pysyä pois näistä ”talkoista” on ollut Goldman Sachin SWAPS –johdannaiset. Niiden arvo nousee viiteen miljardiin euroon. Kreikan hallitus ei osannut selittää, miksi kyseinen Goldman Sachin SWAP ei osallistunut parturointiin, jos siihen osallistuu Kreikan kouluja ja sairaaloita. Tämä syntinen johdannainen on kallein SWAP, mitä Kreikan valtio on solminut Goldman Sachin kanssa. Kreikan Pankin pääjohtajana siihen aikaan toimi entinen Goldman Sachin pankkiiri ja nykyinen Kreikan pääministeri Loukas Papadimos. Vastuussa johdannaisen solmimisesta oli Kansallispankin korkea johtaja Christodoulou, joka nykyään hoitaa Kreikan valtion puolesta PSI:a koskevia prosesseja.

Goldman Sachs on näkymätön maailman diktaattori, joka hallitakseen ei tarvitse armeijoita ja fasistikenraaleita tai –everstejä. Sen lyömättömään arsenaaliin kuuluu maailman pankkiirit.

.

Dimitris Mizaras

Tietyn historiallisen vaiheen raameissa porvaristo yhdisti yhteiskuntaa geopoliittisen kartan pohjalta ja perusti kansallisvaltiot ja edustuksellisen demokratian. Valtio antoi viitekehyksen pääoman kasautumiselle ja parlamentarismi takasi vapaan kilpailun poliittisella tasolla. Joskus porvarillinen vallankumous yhdisti eri osavaltioita kuten Yhdysvalloissa sisällissotansa jälkeen. Kapitalismin tultua rappiovaiheeseen talousalueiden yhdistäminen tapahtuu väkivaltaisesti ja aina jonkun imperialistisen voiman herruuden toimesta. Siitä kielivät kaksi maailmansotaa ja nykyinen EU-projekti. Erehtyvät pahan kerran kaikki ne, jotka näkivät Euroopan ”integraation” rauhanprosessina, siksi että dominantin asema ei ollut vain Saksalla kuten perinteisesti, vaan Saksa-Ranska –akselilla.

EU:sta ei olisi voinut koskaan tulla Euroopan Yhdysvallat niin kuin federalistit väittävät. Yritys kumota kansallisvaltioita ei voi toteutua porvariston johdolla kapitalistisen järjestelmän puitteessa. Tendenssit siirtymiseksi kansainväliseen suuntaan on syvällä kansallisvaltion rappiossa. Vastaus siis integraation epäonnistumiseen ei ole joku paluu kansallisvaltion raameissa toimivaan kapitalismiin, vaan yleiseurooppalaiseen yhdentymiseen työväenluokan ja sosialismin ehdoin. Porvarillisen demokratian kaventaminen on taasen seuraamusta kapitalistisen tuotantotavan rappeutumisesta. Samaan aikaan kun puolustamme työväen demokraattisia oikeuksia, meidän vasemmistolaisten on turha ”itkeä” porvarillisen demokratian perään, vaan valmistauduttava korvaamaan sen työväendemokratialla sosialistisen tuotantotavan toimiessa.

Nykyajan integraatiot tulevat kapitalismin haudan takaa. Niitä ei yhdistä yhdeksi toimivaksi tuotantotavan dynamiikaksi eri geopoliittiset alueet. Ne ovat ainoastaan integraation pintakuvaa, jonka tarkoitus on esittää sopivia lukuja markkinoiden lepyttämiseksi. Valta on kansainvälisen anonyymi monopolistisen oligarkian käsissä. Se pitää sisällään finanssipiirejä, niitä palvelevia byrokraatteja, ja poliittisia toimijoita jokaisessa maassa. Tämän oligarkkisen dynamiikan keskipaino sijaitsee Yhdysvalloissa. Maailman kohtalot eivät ole enää kiinni tietystä määrästä perheitä niin kuin oli vielä keynesismin aikana. Maailman 200 rikkainta omistaa 1,5 biljoonaa dollaria. Rahamarkkinat, jotka käsittelevät pääomia tavoittelemalla voittoja omistavat yli 1000 biljoonan dollarin summia. Tietokoneen näppäimiä käyttämällä käsiä voi sähköisesti vaihtaa 200 miljardia dollaria yhden sekunnin aikana. Tällä persoonattomalla pääomalla ei ole isänmaata, ei ole tunteita, sitä ei voi kiristää ja sen toimintaan ei voi vaikuttaa. Niitä voimia voi vain lepyttää lupaamalla lisää voittoja. Muuten ne osoittautuvat armottomaksi ketä tahansa kohti. Niitä vastaan voidaan taistella ainoastaan yhdellä keinolla; vaihtamalla tuotantotapa. Asettamalla arvot niiden todelliselle korokkeelle voi etukäteen esim. päättää, halutaanko energialaitoksia, jotka tuottavat halvalla puhtaampaa sähköä vai sellaista, joka menestyy NY:n ja maailman eri pörssien monitoreissa.

Jos euro on keinotekoinen valuutta, EU on väkisin yhteen mitä epähomogeenisempia maita kokoava projekti. Sen edeltäjän (EEC) edeltäjä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö on pantu alulle vuonna 1951 Pariisin sopimuksella entisten natsien toimesta . Kuten Nürnbergin oikeusprosessissa kävi ilmi, projekti oli natsien suunnitelmissa jo ennen sotaa vuodesta 1939. Yhtiö IGFarbenin (1925-1952) johtoa tuomittiin rikoksista ihmiskuntaa vastaan koska tämä oli tukenut Hitlerin natsipuoluetta. Taustalta Hitlerin tukijoina olivat myös amerikkalaiset firmat Rockefeller, Ford sekä Bank of America. Sodan jälkeen osa IGFarverista jäi DDR:n reviiriin ja se kansallistettiin. Länsi-Saksan IGF jakautui kahtia Bayeriksi ja Höstiksi. Toimitusjohtajat saivat lyhyitä vankeustuomioita ja lopulta päästettiin vapaaksi vuoteen 1951 mennessä. Heistä kaikista yhdessä Ranskan Petainin nukkehallitusta tukeneiden ranskalaisten kapitalistien kanssa Schuman–sopimusten pohjalta tuli uuden Euroopan yhteisön perustajia. Jopa IGF:n päätoimitusjohtajasta tuli hiili- ja teräsyhteisön toimitusjohtaja.

.

Kansallisvaltion ja parlamentarismin rappeutuminen

Finanssipääoman ennennäkemättömän globalisaation aste osoittautui samalla syyksi maailmanlaajuisen kapitalismin luhistumiselle vuosina 2008-2009. Sen seurauksena heikoimman lenkin, Kreikan, luhistuttua, perässä menevät Irlanti ja Portugali, ja konkurssin ovea koputtavat Italia ja Espanja. Sen lisäksi suurimman osan euromaiden luottoluokitusta on laskettu. Ranskan kolmen A:n menettäminen kielii siitä, että lahoja ei ole rakenteet vain periferiassa, vaan EU:n ytimessäkin. Historiallinen Saksa-Ranska –akseli, johon perustui integraation ”unelma”, kuuluu jo historiaan.

Atlantin toisella puolella pelkäävät euron romahtamista enemmän kuin EU pelkää Kreikan konkurssia. Ei ole sattumaa se, että Kreikan konkurssi on nimetty Lehman Brothers –kakkoseksi. Kaikki toimenpiteet tähtäävät tilapäisiin ratkaisuihin ja ajanpelaamiseen. Dollareita ja euroja painetaan ennennäkemättömässä mittakaavassa, mutta ongelmana ei ole likviditeetin puute vaan pääomien liika kasaantuminen. Pääomien määriä on historiallisen paljon olemassa, mutta ei löydy kohteita, mihin nämä pääomat voisi sijoittaa voitollisesti.

Pääomien liikakasautuminen on ollut taustalla vuosina 1971-1973, jolloin keynesismin strategia korvattiin uusliberalismilla. Vuonna 2007 kapitalismin Nemesis –laki, voiton suhdeluvun laskutendenssi pakottaa satojentuhansien miljardien pääomia katoamaan vararikkojen mustaan aukkoon. Kyseessä on ollut fiktiivinen pääoma, joka oli luotu tyhjästä ja joutuu roskakoriin. Tämän vuoksi mitään paluuta keynesismiin ja Bretton Woodsin sopimuksiin ei ole. Samalla logiikalla ei ole väliaikaisia ratkaisuja kuten Thatcherin ja Reaganin aikana. Sellainen näköala on yhtä mahdoton kuin kapitalismin paluu vapaan kilpailun aikaan, mikä olisi kuin 200 vuoden nuorennusleikkaus. Kapitalismin tulevaisuuden kannalta kohtalokkain kohta on strategioiden täydellinen puuttuminen.

Mahdolliset tulevaisuuden strategiat kokeillaan nyt Kreikassa. Sen maan kuva tänään näyttää meille muun maailman kuvaa huomenna. Kreikka on protektoraatti, ja näin ollen se on luovuttanut suuriman osan suvereniteetistaan. EKP:n, IMF:n ja EU:n troikka määrää palkkatasosta, eläkkeiden leikkauksista, työsopimusjärjestelmän lopettamisesta, yms. Saksan talousministeri haluaa asettaa komisaarin jokaiseen Kreikan ministeriöistä ja komisaarin maahan ikään kuin siirtomaankuvernööriksi. Komisaarille halutaan antaa veto-oikeus Kreikan fiskaaliasioissa. Schäuble on myös sanonut, että Kreikassa vaalit voitaisiin lykätä pysyvästi siihen asti, kunnes troikan laatiman muistion ehdot täyttyvät. Samanlainen perspektiivi avautuu muille konkurssimaille, mikäli Brysselin ja Berliinin määräämiä ehtoja ei täytettäisi. Italiassa hallitsee pankkiirin johtama teknokraattien hallitus vanhojen puolueiden konsensuksella. Kreikassa Goldman Sachs hallitsee, ei enää välillisesti, vaan suoranaisesti pääministerin pallista käsin. Historiallisessa rappiossaan kapitalismi tekee tyhjäksi niin suvereenivaltion kuin demokratiankin käsitteet.

Jonkun asteen ongelmia porvarillisten instituutioiden kanssa on enemmän tai vähemmän kaikissa Euroopan maissa. Pysyminen EU:n häkissä on mahdotonta. Samoin mahdotonta on eristäytyminen vanhan edesmenneen kansallisvaltion rajoihin. Vanhaan petolliseen sosialidemokraattien teesiin EU:n demokratisoitumisesta kukaan ei jaksa enää uskoa. Työväen toimeentulo on kiristetty jo sietämättömyyden rajoihin. Mahdollisuudet vaikuttaa ja oikeus protestoida kavennetaan samalla äärimmilleen. Samankaltaisia olosuhteita, jotka pakottivat joukot kaduille Tunisiassa ja Egyptissä viime vuonna, on nytkin läsnä, tällä kertaa Euroopassa. Tilanne kypsyy ja pian kärjistyy yleiseurooppalaiseksi kapinaksi kapitalismia vastaan. Siihen on tietoisesti ryhdyttävä ennen kun äärioikeisto hyötyy tästä historiallisesta mahdollisuudesta ja vasemmiston heikkoudesta. Viimeinen on käännettävä päälaelleen, vallankumouksen vahvuudeksi ja voiton edellytykseksi.

.

Dimitris Mizaras