Tänä päivänä kriisistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Maailma täyttyy ”asiantuntijoista”, ja profetiat täyttävät lehtien palstoja. Jotkut puhuvat pankkikriisistä, jotkut luotto- ja/tai finanssikriisistä, ja loput Kreikan tai valtiotalouksien kriisistä. Kaikki tällaiset arviot ovat yksipuolisia ja sen vuoksi virheellisiä. Tosiaan kansantalouden yllämainitut osa-alueet ovat todella syvässä kriisissä, mutta kapitalismin kriisi ei johdu yksinomaan yhdestäkään niistä.

Mistä kriisi ei johdu

Ensinnäkin kriisi ei johdu kapitalistien, markkinoiden tai kuluttajien ahneudesta. Kapitalistit ja markkinat olivat aina ahneita, se ei ole kriisiaikaan liittyvä ominaisuus. Kuluttajat taas kuluttavat sitä, mitä markkinat tyrkyttävät, mikäli on tarpeellinen ostokyky tai mikäli pystyy pankkien tyrkyttäväksi velaksi kuluttamaan.

Kriisi ei myöskään johdu korkeasta palkkatasosta, hyvistä eläke-eduista, pitkistä lomista yms. Jos tarkkailisi tuottavuus- ja palkkakäyrien kehitystä, voisi selvästi nähdä, että tuottavuus kasvoi samansuuntaisesti palkkojen kanssa 70-luvulle asti. Sen jälkeen palkkakehitys pysähtyy, ja käyrä jatkaa eteenpäin suhteellisessa vaakasuorassa. Kasvava tuottavuus tarkoittaa parempia koneita, enemmän koneita, tehokkaampaa työskentelyä, enemmän tuotteita samassa ajassa kuin aikaisemmin. Kuilua kasvavan tuottavuuden ja paikallaan polkevan palkkatason välillä kapitalistit kattoivat tyrkyttämällä työtä tekeville lainoja. Työläisestä tuli länsimaailmassa kuluttaja ja vieläpä velkaantunut sellainen.

Kriisi ei johdu yksinomaan finanssisektoristakaan, jonka paisuttaminen alkaa varhain jo 70-luvulla, jolloin keynesismin kausi loppui ja dollarin vaihdettavuus peruttiin. Kapitalistinen järjestelmä sodan jälkeen perustui juuri tuohon dollarin valheelliseen vaihdettavuuden pohjaan. Kriisille lääkkeeksi tarjottiin uusliberalismia. Jokaisen valuutan annettiin kellua vapaasti, valtion sääntelyä purettiin, valtion yrityksiä yksityistettiin ja markkinat vapautettiin. Markkina-sanasta tuli sitten abstraktisempi käsite, joka alkoi vähitellen dominoida kaikkia prosesseja kansantaloudessa. Pääoma siirtyi reaalitaloudesta finanssipelien sfääreihin, kartutti valtaa itselleen ja loi uusia ennestään tuntemattomia ilmenemismuotoja. Rahalla tehtiin lisää rahaa ilman todellisten arvojen, so. tuotannon välitystä. Näin kapitalismi voitti vähän aikaa. Kriisi ei siis johdu yksinomaan lääkkeistä, vaan pääasiallisesti taudista.

Samoista syistä kriisi ei johdu vain asuntoalan roskalainoista, eikä Kreikasta, joka on vain vähän yli kaksi prosenttia euroalueen taloudesta. Kriisi ei myöskään johdu ”vastuuttomasta” pankkien toiminnasta, jotka tyrkyttivät avokätisesti lainoja mm. keinottelijoille. Vieläpä kriisi ei johdu keinottelijoistakaan, näitä luotiin samassa yhteydessä kun markkinat vapautettiin. Kriisi ei johdu tiettyjen valtioiden velkaantumisesta, koska koko sodanjälkeinen kansantalous maailmanlaajuisesti perustuu velkaantumiseen. Budjettivajeet eivät samoista syistä ole syypäitä kriisiin. Kuitenkin kaikki edellä mainitut kapitalistisen järjestelmän osa-alueet ovat yhtäaikaisesti syvässä kriisissä.

Mistä kriisi sitten johtuu

Kriisi koskee kaikkia järjestelmän osa-alueita. Eri vaiheissa kriisiytyivät teollisuus-, palvelu-, luotto-, rahoitus- ja finanssialat. Näin ollen, kriisi ei alkanut edellä mainituista sektoreista, eikä se lopu siihen. Varsinkin vuosien 1997-98 jälkeen jokainen kriisi on siirretty eteenpäin lisäämällä samaa tautia kiihdyttävää lääkettä. Rahan funktio kapitalismissa ei ole vain toimia tavaroiden yleisvastikkeena. Raha on pääoman yleisimmän tason ilmenemismuoto. Aina ennen kun kriisiytyy rahasektori, vielä syvempään kriisiin on joutunut reaalitalous. Näin ollen, kysymys siitä, että siirtyykö kriisi reaalitalouteen vai ei, on valekysymys. Kriisi voi puhjeta eri vaiheessa eri sektoreihin, mutta kriisin olemus on kapitalismin ytimessä, järjestelmän perusristiriitojen sovittamattomuudessa.

Tällä hetkellä olemme taas uudessa vaiheessa järjestelmän kriisissä. Viimeisen periodin raameissa vaiheita on ollut useampia. Kesällä 2007 puhkesi ns. subprime-, l. asuntolainakriisi. Edellisellä kaudella keskiluokille oli kaupattu lainoja, jotta markkinoille syntyisi kulutuskykyä. Sen jälkeen kun tämä asiakaskohde oli kyllästetty, alettiin tyrkyttää velka-asuntoja köyhälistölle, työttömille ja asunnottomille. Korko ensimmäiseltä vuodelta oli olematon, mutta myöhemmin se kasvoi. Riskit yritettiin jakaa. Velkakirjat paloiteltiin siivuihin riskiasteensa mukaan, ja niiden eri osia yhdistettiin luomalla uusia ”arvoja”. Viimeisillä oli kolme ominaisuutta: a) niillä oli hienoja nimiä, mutta kukaan ei tiennyt mitä ne pitävät sisällään, b) niitä käytettiin takeeksi saadakseen lisää lainoja tai kaupattiin eteenpäin ammentaen voittoa, ja c) kukaan ei osaa sanoa, paljonko roska-arvopapereita on missäkin pankissa tai muussa rahoituslaitoksessa. Tiedetään vain se, että arvottomia arvoja, ts. yli 90 prosenttia liikkeellä olevasta kokopääomasta on fiktiivisen pääoman osuus. Sillä on rautaisella lainalaisuudella taipumus kutistua ja jopa mitätöityä, siis tuhoutua. Siitä on kysymys tässä kriisissä, joka on kapitalismin historian suurin. Porvarilliset analyytikot nimittävät fiktiivistä pääomaa joukkotuhoaseeksi.

Kriisi asuntolainamarkkinoilla aiheutti valtavan rahoituskriisin. Liikapääomaa pantattiin niin, että syntyi pankkikriisi, jonka seurauksena maailman pankkijätti Lehman Brothers kaatui syksyllä 2008. Sen jälkeen kriisi kulkee omaa vuoristorataansa. Se siirtyy sektorilta toiseen koskien aikaisemmin terveitäkin kansantalouden alueita. Lehman Brothersin kuoleman jälkeen järjestelmä meinasi tukehtua. Ilman rahan kulkua kapitalismi saa infarktin, ja silloin se tarvitsee verensiirtoa. Valtiot siirsivät tuhansia miljardeja dollareita ja euroja toivossa palauttaa luottamuksen ja lepyttää markkinat. Samanaikaisesti kun riskit sosialisoitiin, kriisi valtiollistettiin. Enää kriisi ei ollut vain talouden tasolla, vaan siitä oli tullut poliittinen. Kun saman vuoden joulukuussa Kreikan nuoriso kapinoi yli kuukauden ajan, IMF:n johtaja Strauss-Kahn sanoi: ”Tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu kriisin puhkeamisen jälkeen”. Olemme siis vaiheessa, jolloin romahtaa kokonaisia valtioita; ensin vararikossa oli Islanti, Latvia, Unkari ja Dubai ja nyt Kreikka, eli euroalue. Perässä tulee iso jono muitakin maita PIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja) lisäksi. Romahdukset eivät tapahdu lineaarisesti, mikä tarkoittaa, että maat ja pankit eivät tule luhistumaan vuorotellen yksi toistensa jälkeen, vaan dominoilmiön tavoin.

Nyt on alkanut kriisin kolmas aalto. Edellisen rahapumppauksen lasku on jo lähetetty työväenluokalle ensin niissä maissa, jotka joutuvat IMF:n protektoraatiksi. Tähtitieteelliset summat eivät elvyttäneet taloutta riittävissä määrin. Sen sijaan että ryhdyttäisiin keräämään ylimääräinen raha pois (exit strategies) nyt joudutaan pumppaamaan lisää. Kreikan 110 miljardin lisäksi EU ”uhkailee” laskea liikkeelle noin tuhannen miljardin euron konkurssijonossa olevien maiden pelastamiseksi. Lasku tästäkin tulee pian työväenluokan maksettavaksi. Kyseiset maat tarvitsevat pelastusta koska ns. markkinat ovat valikoineet niitä keinottelunsa kohteeksi. Markkinat tienaavat miljardeja taloudellisesti heikossa tilassa olevien maiden vararikosta. Mutta miten on mahdollista, että kapitalismi raatelee oman raatonsa nahkoja.

Mitä ja missä nämä kuuluisat markkinat ovat?

Markkinoiden vapautumisen prosessissa nämä saivat yhä enemmän valtaa sillä tavoin, että politiikan teko suunnisti koko tarmonsa sen jälkeen niiden tyydyttämiseen. Kaikenlainen politiikka palvoi kilpailukyky-nimistä jumalaa. Ennen, kun äänestettiin uusista laeista, poliitikkoja askarrutti aina se, että ”mitä tästä markkinat ajattelisi”. Valta on näennäisesti valituilla poliitikoilla, mutta sen harjoittaminen riippuu markkinoiden mielialoista. Erityisesti nyt, kriisin aikana markkinat keinottelevat kokonaisvaltioiden vakaudella ja sillä tinkivät valtioilta markkinoiden kannalta edullista politiikkaa. Markkinoilla tarkoitetaan pääoman osaa, joka toimii osapuolena arvopapereiden, valuuttojen ja raaka-aineiden kaupassa.

Tässä mielikuvituksellisessa globaalissa taloudessa vain markkinat saavat päättää siitä, mitä ja missä investoidaan, milloin siirretään pääomia paikasta toiseen, mikä on minkin maan luottoluokitus. Markkinat saavat vielä ostaa eri maiden velkakirjoja, päättää niiden lainojen korkotasosta, hyökätä armottomasti niiden valuuttoihin, ja lyödä vetoa kokonaisten valtioiden vararikon puolesta. Sellaiset arvot ovat CDS –johdannaiset. Credit Default Swaps:t on tietynlaisia vakuutuksia siitä, että joku maa tekee konkurssin. Tämä ansa kamppasi Kreikan. Maan julkisen talouden tila on tietysti surkea, mutta Kreikkaa ei kaatanut valtionvelka eikä budjettinsa vajeet. Nämä olivat vain merkki siitä, että Kreikka on euroketjun heikoin lenkki, so. sopiva uhri markkinoille. Kreikan tragedia alkoi siitä, kun ensin luottoluokituslaitokset laskivat maan luottoluokituksen, jonka jälkeen markkinat eivät suostuneet lainaamaan Kreikalle alle sietämättömän 10 prosentin korolla. Yhdellä kädellä Goldman Sachs auttoi Kreikka peukaloimaan tilastojaan, ja toisella neuvoi pankin riveissä toimivia sijoittajia (lue markkinavoimia) pakottamaan maan vararikkoon ja tienaamaan siitä miljardeja vakuutusjohdannaisista.

Nyt Kreikka on IMF:n valvonnan alla. Julkisen sektorin palkat leikataan kovalla kädellä, ja jäädytetään moneksi vuodeksi. Työehtosopimukset katsotaan alusta, monet kovilla taisteluilla saadut saavutukset kumotaan. Eläkeikää nostetaan merkittävästi ja eläketasoa leikataan. Lomarahoista jää vain muisto. Toimenpiteiden vaikutukset näkyvät pian yksityisellä sektorillakin. Vyönkiristys verottaa ostokykyä ja syventää lamaa entisestään. Työttömyys nousee edelleen, se on jo kaksinumeroinen luku. Tämä on markkinoiden ensimmäinen paketti Kreikalle. Kolmen kuukauden välein valvontatroikka vierailee maassa ja päättelee, pitääkö asettaa lisää ”lääkekuuria”. Kreikka on täydellisesti markkinoiden armoilla. Nyt ne voivat mennä sinne ostamaan halvalla esim. lentokenttiä, satamia, rautateitä tai jopa kokonaisia saaria.

Markkinavoimat eivät kuitenkaan niin näkymättömiä ole. Kreikan tilastojen väärentäminen Goldman Sachs:n toimesta ei ollut yksittäistapaus. Temppua käytettiin laajasti kokonaisen periodin aikana. Uusi talouskulttuuri nimettiin ”luovaksi kirjanpidoksi”. Suomikin on harrastanut sitä. Kapitalismi on täynnä luovan kirjapidon aiheuttamia kuplia. Luottoluokitustalot (Moodys, Fitch ja muut), kokonaiset muuhun tarkoitukseen perustetut instituutiot (IMF, OECD) ja jopa Financial Times ja Wall Street Journal ovat markkinoiden työkaluja. Vaikka Kreikka on saatu polvilleen, silti markkinat eivät vielä lepy. Niiden tähtäimessä on isompia kaloja, euron arvo sinällään. Valta piilee tämän muka näkymättömän diktaattorin käsissä, poliitikot vain palvelevat systeemiä.

Kriisin pääpaino tänään

Viime vuonna pankkien massiivisen tason vararikosta vältyttiin väliaikaisesti, mutta nyt kriisin keskipiste on epätasapainossa olevissa julkisissa talouksissa. Siksi markkinat ovat nyt kiinnostuneimpia enemmän valtioiden romuttamisesta kuin pankeista. Pankit ovat joka tapauksessa täynnä myrkyllisiä arvopapereita, joiden arvo voi koska tahansa laskea nollaan. Sen vuoksi pankkikriisi palaa päiväjärjestykseen heti kun julkisten talouksien kriisi yleistyy. EU on valmis laskemaan liikkeelle tuhat miljardia ja Keskuspankki ostaa valtioiden velkakirjoja, mikä on Maastricht sopimuksessakin ”kiellettyä”. Markkinat eivät silti lepy, vaan niiden nälkä se kun vain kasvaa. EU olisi tyytyväinen jos markkinat uskoisi paremmin sitten kun euro näyttää päättäväiseltä ja määrätietoiselta. Jos EU joutuu laskemaan 1000 miljardin pakettinsa liikkeelle, seuraamukset voivat olla kohtalokkaita. Olemme silloin hyvin lähellä totaali luhistumista. Siksi pakettia on verrattu ydinaseeseen, ja mikäli joutuu sitä käyttämään, niin laskeuma voi asettua kaikkien päälle

Pääoma joutuu pelaamaan rahan tasolla kun se ei voi uusiutua reaalitaloudessa. Tämä on kapitalismissa sisään rakennettu mekanismi. Kun esiintyy pääoman liikatuotantoa, kapitalismi on kriisissä. Pääoma sitten joko tuhoutuu tai etsii uusia kohteita mielikuvituksen tasolta. Viimeiset 30 vuotta ja erityisesti 2000-luvulla pääoman pallo on paisunut vain pelaamalla lottoa. Sorttaus-tuotteissa kapitalismi kauppaa arvoja, joita ei edes omista. Sijoittajat lainaavat jostain arvopapereita, ja myyvät niitä pois, toivossa, että seuraavana päivänä niiden arvo laskee. Silloin voivat ostaa ne takaisin ja tehdä voittoa. Jos niiden arvo nousee, niin sijoittaja häviää. Tämä kuvailee aika hyvin nykyisen kapitalismin mätänemisen astetta.

Lontoon yliopiston professori Lapavitsas määrittelee nykykapitalismia finansioituneeksi yhteiskunnaksi (finansialisaatio). Finansioitumisen prosessi koskee kolmea tasoa: a) suuret teollisuuspääomat ovat kääntyneet finanssisfääreihin. Samanaikaisesti nämä tulevat autonomisiksi pankkipääomasta, b) pankit kääntyvät kuluttajan suuntaan ja kauppaavat uusia tuotteitaan sekä c) myös työväenluokka on muuttunut. Vaikka sen asema tuotantoprosessissa on sama kuin ennen, se on niin ikään finansioitunut a) lainan ottajana (palkat ovat jäässä yli 30 vuotta) tai b) omistamalla itsekin osakesalkkuja, talletuksia, vakuutuksia yms.

Kiinan rooli kapitalismin vakauttamisessa 2000-luvulla on suuri. Ilman Kiinaa menneillä olevat prosessit olisivat vaikuttaneet kymmenkunta vuotta aikaisemmin. Itse asiassa kriisi olikin alkanut Japanista ja Kaukoidästä 90-luvulla. Nopeasti sen jälkeen kriisi levisi maailmalle Venäjän ja Brasilian vararikon kautta Argentiinaan, jossa puhkesi merkittävä kansannousu. It-teollisuuden romahtamisen yhteydessä ja sen jälkeen alkoi syntyä Kiina-ilmiö. Yhdysvaltain talous tietoisesti kasvatti vajeitaan, joita kattoi Kiinassa investoitu länsimaisen pääoman ylijäämä. USA:n talous vuosina 2002-2007 oli kuin pölynimuri, joka veti Aasiasta ja Euroopasta pääomia. Bretton Woodsin, keynesismin ja Marshall-suunnitelmien suurimmasta velkojasta oli tullut maailman suurin velallinen. Vuonna 2007 USA rajoitti ylijäämien tuontia Euroopasta (lue Saksasta) ja Japanista. Sen seurauksena Saksa alkoi kohdistaa ylijäämiään EU-sisäisesti. Kun joku vie ylijäämäpääomia, joku toinen tuo niitä. Kun toisella on ylijäämää, jollain toisella on vääjäämättä alijäämiä. Ei voi etsiä sijoituskohteita omalle pääomalle ja samalla vaatia, että tuontimaa noudattaisi Maastrichtin sopimuksia. Viimeksi mainittu on muuten tullut poliittisestikin tiensä päähän. Euro oli Helmut Kohlin hyvän tahdon tarjous ja vastalahja Saksojen yhdistämisestä. Maastricht oli vastaavasti muiden eurooppalaisten vastatarjous Saksalle, joka vaati rahaunionin tapahtuvan Saksan ehdoin. Nyt eletään aikaa, jolloin ns. reaalisosialismin romahtamisen jälkeen ei alkanut historian loppu ja kapitalismin ehdoton voitto. Nyt 20 vuotta Itä-Euroopan mullistavien muutosten jälkeen romahtamassa on reaalikapitalismi. Nyt on orastamassa ihmiskunnalle historiallisesti uusi aikakausi.

Meneillä olevat toimenpiteet eivät edistä integraatiota Euroopassa. Päinvastoin, koska niitä toteutetaan ylhäältäpäin käskyillä, sen vuoksi keskipakovoimat alkavat taas dominoida taloudellista ja poliittista kehitystä. Euroalue on kaatumassa omiin mahdottomuuksiin. Yksi niistä on ollut se, että euro on valuutta vailla valtiota; ei ole yhteistä raha- eikä talouspolitiikkaa, saati yleiseurooppalaista pääomaa. Pyrkimys tarkistaa eri valtioiden budjetit EKP:n toimesta on pohdintaa, joka osoittaa, miten syvä paniikki vallitsee EU:n eliitin sisällä. Pakollinen Maastricht:n noudattaminen tässä vaiheessa tarvitsisi kovaa diktatuuria, koska kuten sanottu, pakkointegraatio voimistaa hajaannusvoimia. Etelä-Euroopassa on mahdotonta noudattaa sitä, että vaje on oltava kolmessa ja julkinen velka 60 prosentissa bkt:sta. Italiassa puhutaan jo pakkopaidasta. Le Monde diplomatique kirjoitti: ”Sanktiot vakaussopimuksen rikkomisesta tänä päivänä on kuin jos antaisi ylinopeussakot sairasautoon, joka kiirehtii pelastaakseen potilaan hengen.

Alkuvuosien Maastrichtin uusliberalistisen dogmatismin mukaan, EKP ei saanut lainata rahaa valioille. Näin ollen, käyttäen valtion velkakirjoja takeeksi esim. Kreikan pankit lainasivat EKP:lta rahaa yhden prosentin korolla ja lainasivat sitä eteenpäin Kreikan valtiolle kuuden ja seitsemän prosentin korolla. Nyt EU panee itse osittain Maastrichtin syrjään ja ryhtyy turvautumaan tuhannen miljardin euron ydinaseeseen. EU noudattaa vain osittain Maastrichtin sopimusta. Sen avulla pakkointegraatio ”toteutuu” EKP:n ja IMF:n autoritaaristen dominanttidiktatuurin kautta.

Lopulta

Kapitalismi ei voi selviytyä tästä kriisistä. Mikään ”luonnon voima” ei voi pelastaa toista kertaa pankkeja nyt, kun valtioiden pelastusrenkaat ovat pois pelistä. Myös puheet finanssialan sääntelystä kuulostavat pahalta vitsiltä. Professori Roubini sanoi sen olevan pelkkää kosmetiikkaa. Suurten pankkien riskien hallinta on professorin mukaan ”mahdoton tehtävä”. Roubinin mukaan Goldman Sachsin tapaisten pankkien kanssa on kolme ongelmaa: ”Ne ovat liian suuria kaatumaan, liian suuria pelastettaviksi ja liian suuria riskienhallinnan näkökulmasta”. Kriisin kärjistymistä räjähtämispisteeseen voi nopeuttaa vielä monta muutakin seikkaa. Kiinan ennustettu avioero USA:sta käynnistäisi melkoisen hyökyaallon niin Eurooppaan kuin Japaniin ja koko maailmaan. Sellainen pelkästäänkin riittäisi lopun alun käynnistäjäksi. Toinen seikka on tulevan hyperinflaation mörkö, mikä on OECD pelko. Siinä tapauksessa korkojen säilyttäminen alhaisina kiihdyttäisi sitä ja kasvattaisi markkinoiden keinottelumahdollisuuksia. Jos taasen korot nostettaisiin, se syventäisi lamaa ja nostaisi työttömyyden. Bruttokansantuotteet laskisivat, jonka seurauksena velka ja vajeet nousisivat pilviin. Kolmas kapitalismin tuomiopäivästä ilmoittava seikka voi olla protektionismi, joka jo häämöttää.

Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, että mikä ylämainituista vaaroista panisi loppuluhistumisen alulle. Tämä voi alkaa useammasta syystä yhtäaikaisesti, tai niin, että yksi laittaa tulen toisten sytytyslangalle. Kriisit on verrattu maajäristyksiin. Niillä kahdella on yhteisiä piirteitä. Kumpikaan ei varoita tulostaan. Vaikka tiedetään elävän herkällä alueella ja hälytysaikoina, silti ei voida tarkasti sanoa, missä ne iskevät, ja mikä niiden iskun laajuus ja intensiteetti ovat. Toinen yhteinen piirre on siinä, että molempien seuraamukset voivat olla vähäisiä tai kohtalokkaita. Viimeksi Chilessä iskenyt maanjäristys siirsi maapallon akselin, ja muutti hieman ajankin. Meneillä oleva kapitalistinen kriisikin voi muuttaa kaikki geopoliittiset tasapainot ja jopa ajanlaskun historian kellossa.

2.6.2010

Dimitris Mizaras

PS: Alustus on pidetty Tampereella 12.5. ja Helsingissä 13.5.2010

Kreikan kriisissä kyse on kapitalismin globaali kriisin yhteisvaikutuksesta paikallisten kehnojen talousrealiteettien kanssa. Julkisen sektorin velka on huikeat 300 miljardia euroa ja budjettivaje 12,7 prosenttia bkt:sta. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että kyseessä ei ole kreikkalainen kriisi, vaan yleismaailmaisen kapitalismin kriisi maapallon ko. kolkassa. Tilastojen väärentäminen on tavalla tai toisella yleisesti käytetty menettely 2000 –luvulla. Se tapahtuu Goldman Sachs –pankin avustuksella. Goldman Sachs on amerikkalainen kaikkien ns. luovan kirjanpidon äiti ja keksijä. Tilastokikkoja talouslukujen kaunistamiseksi on harrastettu laajasti ja jopa Suomen valtion toimesta (HS 4.3.2010).

Kreikan suurin ongelma ei ole velkataakka eikä budjettivaje. Kreikka hoitaa vajeensa lisälainalla. Epävakaan tilanteen vuoksi maan luottoluokitusta on jatkuvasti laskettu. Kreikan lainapapereita kohti vallitsee suuri epäluottamus. Kymmenen vuoden lainat enää irtoavat 7,5 prosentin korolla. Mikään maa ei kestä tällaisia lainaehtoja, ja Kreikka kaikista vähiten. Keinottelijat lyövät vetoa Kreikan konkurssiriskillä ja voittavat miljardeja aina silloin kun maa on mitä lähimpänä vararikkoa. Kreikan hallitus on turvautunut uuvuttavaan vyökiristykseen; palkat, eläkkeet ja lomarahaa on saksittu ja veroja on nostettu.

ASE ON LADATTU, MUTTA LIIPAISIN PUUTTUU

Kreikan kansantalous on vain 2,7 prosenttia EU:n bkt:sta. Silti Kreikan kyvyttömyydellä hoitaa velkavelvollisuuksiaan on oma merkityksensä. Samassa tilanteessa aikaisemmin oli ollut Islanti, mutta myös EU:n jäsenmaat Latvia ja Unkari. Kaikki elävät nyt IMF:n armolla. Kreikka on ensimmäinen euroalueen maa, joka on menossa konkurssiin. Kreikan jälkeen vuorossa on Portugali, Espanja ja Italia. Vararikon partaalla siis ei ole yksi maa, 2,7 prosenttia EU:sta. Vararikon partaalla on koko europrojekti. IMF:n kautta Kreikka joutuu sen protektoraatiksi ja EU päästää Wall Street:n eurotaskuunsa. Siksi EU tarvitsee Kreikkaa enemmän kuin päinvastoin. Ihanteellinen olisi tilanne jos EU voisi antaa Kreikalle sellaiset takeet, jotka saavat markkinat tajuamaan, että keinottelu on lopetattava ja pakottaisi Fitch’n ja Mondys’n palauttamaan Kreikan luottoluokituksen entiselle tasolle.

Kreikka saisi silloin lainata markkinoilta ehkä hieman korkeammalla korkotasolla kuin Saksa, ja EU:n ei tarvitsisi avata kassakaappiaan. Samalla markkinat olisivat sen jälkeen varovaisia siinä, millä tavalla ne kohtelevat muita euromaita. Pääministeri Papandreoun suunnitelma oli nerokas, mutta liian teoreettinen. Markkinat piti saada uskomaan, että jos ne eivät suostu lainaamaan pienemmällä korolla, niin EU tekee niin. Tämä taas tapahtuisi sillä tavalla, että muut EU-maat hankkisivat lainaa kolmen prosentin korolla, ja lainaisivat sen sitten Kreikalle eteenpäin viidellä prosentilla. Papandreou käytti kummisedän retoriikkaa. ”Me emme käyttäisi takeita. Tarvitsemme niitä ikään kuin ladattuna pistoolina pöydällä neuvotellessamme markkinoiden kanssa”. EU päätti tukilainasta yleisellä tasolla 25.3.2010 Kreikan itsenäisyyspäivänä.

Markkinat nuuskivat rahantekoa niin luontevasti, ettei ruostunut ase pöydällä niitä säikytä, ei vaikka se olisikin ladattu. Korkotaso, millä Kreikka ottaa lainaa pysyi ennätyksellisen ylhäällä ja luottoluokitus ennätyksellisen alhaalla. EU kokoontui videoistuntoon sunnuntaina 11.3. ja tarkensi tukilainansa sisällön. Tarvittaessa Kreikka voisi saada tälle vuodelle 30 miljardia euroa viiden prosentin korolla. Sen lisäksi IMF tulisi vastaan 15 miljardin euron lainalla. IMF:n korkotaso on EU:n tasoa matalampi, mutta piiska pysyy IMF:n käsissä. Kreikan ja EYU:n uhma tepsi yhden päivän ajaksi, ja maanantaina korkotaso laski hieman. Tiistaista lähtien korkotaso kääntyi taas ylämäkeen ja Kreikka kohti Golgatan huippua. Markkinat ovat voimakkaampia kuin EU:n byrokraattijohtajat. Markkinat tietävät, että Kreikan tukilainasopimus on ongelmallinen. Ensinnäkin se vaatii yksimielistä päätöstä. Päätös on siis tehty, mutta se pitää vahvistaa jäsenmaiden parlamenteissa. Maksajiksi joutuivat kaikki muut EU-maat tietyllä osuudella bkt:staan. Kreikalle siis joutuu myöntämään lainaa mm. samassa tilassa olevat Portugali ja Espanja. Sopimus koskee kaikkia maita, eli sitten kun Portugali pyytää lainaa Kreikan on löydettävä markkinoilta rahaa lainatakseen eteenpäin Portugalille; mutta millä korolla? Voiko Kreikka lainata 7,5 prosentin korolla rahaa, lainatakseen niitä sen jälkeen eteenpäin Portugalille viidellä prosentilla?

Papandreou tarkoitti siis tukilainasopimusta vain tulevaisuutta varten ja vain kaikkien varalta. Seuraavan kerran Kreikka tarvitsee rahaa toukokuun puolivälissä. Keskiviikkona 14.4. Fitch –talo kuitenkin vakuutti, että Papandreoun on pakko kääntyä EU:n ja IMF:n puoleen ja pyytää sopimuksen käyttöönottoa jo huhtikuun loppuun mennessä. Seuraavana päivänä (15.4.) Ateena teki ensimmäisen askeleen tukimekanismin aktivoimiseksi. Kreikan talousministeri Papakonstantinou pyytää EU:lle ja IMF:lle lähettämässä kirjeessään neuvotteluja tukisopimuksen ehtojen ja yksityiskohtien määrittelemiseksi. Nyt EU:ssa on uusi tilanne. EU:n viiden prosentin korko on edelleen liian korkea. Sillä ei velkaa lyhennetä eikä vajeita supisteta. Sen lisäksi Kansainvälinen valuuttarahasto ottaa Kreikan talouden ohjakset. Se tarkoittaa entistä kuristavampaa vyönkiristystä, mihin vain IMF pystyy pakottamaan. Sitä varten pian EU:n ja IMF:n kurittajia lähtevät käymään Ateenassa kontrolloidakseen uuden protektoraattinsa talouden tilan.

Espanjan talousministeri ilmoitti heti tuoreeltaan, että hänen maansa budjettia on mahdotonta tasapainottaa. Elena Salgadon mukaan, 27 –jäsenen EU:sta 20 maassa on ylitsepääsemättömiä budjettivajeongelmia. Talousministeri väittää, että luku voi kasvaa tänä vuonna. Kreikka voi ajautua maksukyvyttömyyteen huolimatta hätäapulainasta ja IMF:n määräämästä kuurista. Suursijoittaja Soroksen mukaan, viiden prosentin korko on Kreikalle varsin kallis, ja maata ”uhkaa kuolemanspiraali”.

Kreikan tilanne muistuttaa Argentiinan tilannetta joulukuussa 2001. Molempien maiden kriisin taustalla on saman globaali kapitalismin romahtaminen ja finanssiglobalisaation loppu. Silti Argentiinassa kansannousu seurasi talouden romahtamista ja pankkien sulkemista. Kreikassa talous ajautuu umpikujaan suuren toista kuukautta kestäneen kapinan jälkeen. Vuonna 2001 kriisi onnistuttiin pysäyttämään Argentiinan sisällä, peso devalvoitiin ja kansan elintasoon hyökättiin. IMF tuli maahan määräämään ehdot, millä lainaa ottavat kapitalistit saisivat rahansa takaisin. Silloin muut maat tulivat IMF:n kautta kurjistamaan Argentiinaa pelastaakseen Argentiinan kapitalismin. Nyt Kreikan rappeutunut kapitalismi asettaa hirttosilmukkansa myös euron ja koko EU:n kaulaan.

Yksi ratkaisu kriisiin olisi se, että heikoimmassa asemassa olevat maat ensin liittoutuisivat ja sitten kyseenalaistaisivat jättiläisvelkojen takaisinmaksuja. Tällaista ei voi tapahtua niin kauan kun porvaristo on yhteiskunnan hegemoninen voima. Sellainen vaatisi työväenvaltioita ja sitä synnyttävää vallankumousta. Se osoittautuu vielä luokkataistelulle suurimmaksi haasteeksi orastavana aikana.

__Dimitris Mizaras

Paul Krugman ehdottaa New York Times –lehdessä, että hallituksen pitää ottaa mallia Nixonin politiikasta 1971, ja turvautua tulliveroihin kiinalaistuotteiden tuonnille. Ehdotus näyttää nauttivan laaja kannatusta molempien puolueiden riveissä. Lakiluonnos tulliverojen käyttöönotosta on jo laatinut yhdessä republikaani Lindsey Graham ja demokraatti Charls Summer. Asiaa puoltavaa Obaman kirjettä allekirjoittaa Kongressin 130 jäsentä. Ensi syksynä pidetään vaalit, ja monet kongressin ja senaatin edustajat haluavat tulla uudelleen valituksi. Kansalle on helppoa perustella, että kriisistä ja työttömyydestä syypää on Kiina, syntipukki, joka kilpailee amerikkalaisten firmojen kanssa epäreilusti.

Monet teoreetikot ovat analysoineet, että rakkaussuhde kahden talousjätin välillä on ollut tilapäinen ja ennen pitkää on loputtava. Itse asiassa kaikki ihmettelevät sitä, miten pitkään se on kestänyt. Suhderikko on vain ajan kysymys, monet ennustavat sen loppuvan tämän vuoden puolella. Päätös Obamalle ei ole helppo. Kiinan ei odoteta menevän kyykkyyn, vaan se vastaa tuleen tulella. Näköala tulee aiheuttamaan ketjureaktioita muillekin maille. Todennäköisesti muut maat ympärillä tulevat suojelemaan omia markkina-alueitaan ryhtymällä nekin protektionistisiin toimenpiteisiin, mikä syventäisi kansainvälistä lamaa entisestään.

Amerikkalaisten pelko on perusteltu. Kiinan kauppataseen ylijäämä kasvaa, mutta maan valuuttavarannot kasvavat paljon nopeammin, 40 miljardilla dollarilla kuukaudessa. Kiinan valuuttavarannot ovat jo nousseet 2400 miljardiin dollariin. Pitääkseen kansallisvaluuttansa arvon matalana Kiina painaa koko ajan seteleitä. Amerikkalaislähteiden mukaan yuan on devalvoitu 30-40 prosenttia. Kiina on myös oikeassa kun se syyttelee amerikkalaisia tekopyhyydestä. Kiinan pääministeri muistuttaa, että USA:n kiinteistöjen roskalainat olivat yksi syy kriisiin ja Kiinan 9,5 prosentin kasvu oli osa ratkaisua. China Daily –lehti huomauttaa, että kiinalaistuotteiden USA:han kohdistetusta viennistä 60 prosenttia on lähtöisin Kiinassa toimivilta amerikkalaisilta monikansallisilta yhtiöiltä. Yksi esimerkki tähän on Generals Motors, joka saa tukea USA:n hallitukselta, mutta vie pääomansa Kiinaan. Kiinalaiset näyttää päätyvän samaan tulokseen amerikkalaisten kanssa; yhteistyö on loppumassa. Kiinan invaasio USA:n markkinoille oli vastapalvelus siitä, että se on kattanut Yhdysvaltain vajeet.

Suuren luokan kysymys on siinä, että miten rauhanomainen tai väkivaltainen avioero tulee olemaan. Jos voisi erota konsensuksen hengessä, yhtä hyvin olisi voinut jatkaa suhdettakin. Yhteiskuntatieteilijä Ian Bremer kiteytti Financial Times –lehdessä: ”Tuleva vastakkainasettelu voi osoittautua paljon vaarallisempi kuin kylmä sota”.

KUPLA

Kiinan kansantaloudessa muhii kriisi-ilmiöitä riippumatta suhteestaan Yhdysvaltoihin tai viennin ja valuuttavarantojen määrästä. 2007-08 romahduksen jälkeen Kiina ryhtyi jättielvytykseen, mikä aiheutti taloudessa saman luokan kuplia, joiden puhkeaminen johtaa uuteen taantumaan. Kiinasta taantuma leviäisi tähtitieteellisillä rytmillä ympäri maailmaa. Asiasta ei pidä puhua konditionaalimuodossa. Yi Xianrong on kiinalainen asiantuntija, joka näkee sen tapahtuvan jo tänä vuonna. Yi ei ole mikään toisinajattelija, vaan Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemian professori ja hallituksen neuvonantaja. ”On vain ajan kysymys, milloin asuntokupla puhkeaa. Mikäli se paisuu vielä nykyisestä, tappiot tulevat olemaan valtavia taloudelle, pankeille ja Kiinan turvallisuudelle”. Viimeisellä Yi ei tarkoita kuumaa sotaa USA:n kanssa, vaan yhteiskunnallisia levottomuuksia, joita riitti kasvun aikanakin.

Elvytyshuuman yhteydessä rahapoliittisilla helpotuksilla kiinalaisia kannustettiin sijoittamaan asuntoihin. Suurista lainoista myös pankit saivat meheviä bonuksia, jonka seurauksena viime vuonna asuntokauppa kasvoi noin 80 prosenttia. Pekingissä hinnat nousivat yli 100 prosenttia. Yi:n mukaan, asuntomarkkinoiden romahtamisen vaikutukset näkyisivät kaikkialla, esim. terästeollisuudessa. Kysymykseen, milloin suuri romahdus sitten tulee, Yi vastaa: ”Tänä vuonna. Vastatoimet voisivat lykätä sitä hieman myöhemmäksi”.

Elvytystoimet Kiinassa lykkäsivät totaaliromahdusta myös muualla maailmalla. Sen varjopuolet näkyvät kuitenkin nyt. Kiinteistöjen hinnat ovat pilvissä, inflaatio karkaa käsistä, tuotannon sektorilla on pääomien ylituotanto ja ylikapasiteettia, fiktiivinen pääoma on tunkeutunut joka paikkaan ja roskalainojen kummitus leijuu ilmassa valmiina hyökkäämään koska tahansa. Viime vuoden viimeinen kvartaali näytti peräti 11 prosentin kasvua. Se sai jotkut juhlimaan lopullista voittoa lamasta. Lännessä ei juuri kukaan pysty sanomaan miten paljon rahaa Kiina on viime aikoina painanut. Myönnetyt luotot viime vuonna olivat kuitenkin kolmanneksella suurempia edelliseen vuoteen verrattuina. Ekonomisti Andy Xie kirjoitti kolumnissaan näin: ”Kiinan asuntomarkkinat on massiivinen kupla. Mitä suuremmaksi se paisuu, sitä suurempia sen vaikutukset koko taloudelle”.

Jos Kiinan talouden kehitys pysähtyy, se vaihduttaisi kauppasodan prosessia USA:n kanssa. Ilman rahaa taasen Kiina ei voi enää olla USA:n luotottaja, ja rahoittaja. Se taas vaikuttaisi välittömästi niin EU:n ja USA:n, kuin EU:n ja Kiinan välisiin suhteisiin. Kuplan puhkeaminen Kiinassa olisi Japanillekin katastrofaalista. Kaikkialla maailmassa me olemme täysin sidoksissa Kiinaan eikä vain taloudellisesti, vaan myös poliittisesti. Suomen ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Matti Nojonen toteaa: ”Ihmiset alkavat uskoa, että Kiina on niin vakaa, ettei mitään itäblokin kaltaista romahdusta tapahdu”. ”Mutta kun Kiinan järjestelmä ei vain ole vakaalla pohjalla”, hän lisää siihen.

VELKA

Erinäköisten kuplien paisumisen lisäksi, elvytystoimet kiihdyttivät myös velanottoa. Jotkut analyytikot näkevät, että velka ei ole Kiinassa suuri ongelma. Näin se tietenkin on, mikäli velaksi lasketaan vain valtionvelka, joka on vain parisenkymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta. Sen lisäksi Kiina makaa mehevien valuuttavarantojen päällä, joiden poismyynti voisi pelastaa maata hädästä. Tilanne näyttää toisenlaiselta, jos lasketaan kokonaisvelkaa. Se tarkoittaa eri paikallishallintojen ottamaa velkaa, joka nostaa luvun jopa 70 prosenttiin. Jos mukaan otettaisiin yksityisen sektorin, firmojen ja kuluttajien velkaantumisastetta, luku heti nousee 200 prosenttiin bkt:sta.

Sen lisäksi, Northwestern Universityn professori Victor Shih:n mukaan, Kiinan tilastoissa on näkymätön lainananto. Hänen mukaansa, velkaongelmasta johtuen vuoteen 2012 mennessä Kiinassa puhkeaa finanssikriisi. Tämä siis ilman sitä, että ennen sitä puhkeaisi asuntokupla tai syntyisi kauppasota. Kiinan kansantaloudessa piilee kolme aikapommia. Ensimmäisen on se, joka viritti menneellä olevaa kapitalismin kriisiä. Toinen syntyi elvyttämisen yhteydessä a) velanotolla ja b) painamalla mielettömästi seteleitä. Kolmas pommi on seikassa, että elvytystoimet eivät kohdistu reaalitalouteen, vaan kuplien synnyttämiseen ja paisuttamiseen. Pommi USA:n ja Kiinan välisestä kauppasodasta on oma lukunsa, se lienee ”loppuräjähdys”, mikä ei tarkoita, että ajallisesti se on viimeinen.

VIELÄ VALUUTASTA JA ULKOMAAKAUPASTA

Kiina tiedostaa vaaroja hyvin. Pekingissä tiedetään, että yuanin revalvointi saattaisi hetkellisesti tyydyttää amerikkalaisia, muttei ratkaisisi ongelmaa. Sen lisäksi se haittaisi maan vientiä. Valuutan arvon raju vahvistaminen olisi kohtalokasta Kiinan viennille. Sen vuoksi Kiina suunnittelee maltillista keskitien ratkaisua päästämällä valuuttansa kellumaan. Kiina sitoi yuanin arvon dollariin kesällä 2008. Sitominen on elänyt syklinsä loppuun. Suunnittelun alla oleva sitomisen purku tarkoittaa samalla elvytystoimien lopettamisen alkua. Se olisi siis osa maailman laajuista exit strategy –menetelmä, mikä pelottaa muitakin kapitalistisia maita lännessä.

Elvytykseen on pumpattu tuhansia miljardeja. Nyt olisi korkea aika vetää ainakin osan siitä pois kansantaloudesta. Puhuttaessa valtiomenojen leikkauksista, eläkeiän nostosta, palkkojen laskemisesta, työttömyydestä ja paljon muustakin, kyse on juuri tästä, että kenen kukkarosta ne tuhannet miljardit on kerättävä pois. Tässä on myös suuren vedonlyönnin paikka luokkataistelulle ja siihen osallistuville. Investointipankki Goldman Sachs on arvioinut, että Kiinan valuutan vahvistumisen prosessi alkaa kesän aikana.

Maaliskuussa Kiinan ulkomaankauppa jäi alijäämäiseksi. Tämä on ensimmäinen kerta kuuteen vuoteen, että tuonti on jäänyt 7,24 miljardia dollaria vientiä pienemmäksi. Viime vuonna Kiinassa tuonti kasvoi uskomattomat 66 prosenttia. Suurimpia tuontituotteita olivat öljy ja autot. Vientikin kasvoi, mutta huomattavasti vähemmän. Kiinan viranomaiset tulkitsevat tilastot niin, että valuutan arvo ei ratkaise kaupan tasapainoa. Sen vuoksi yuania ei tarvitse vahvistaa.

Myös New Yorkin yliopiston professori Roubini varoittaa, että lähiaikoina USA:n ja Kiinan väliset suhteet ovat kärjistymässä. Roubinin mukaan on ilmeistä, että Yhdysvaltain suhtautuminen Kiinan valuuttapolitiikkaan on muuttumassa. On hyvin todennäköistä se, että ”Kiina julistetaan ’valuutan manipuloijaksi’”, sanoi Roubini. Jopa konservatiivi uusliberaalisti Paul Krugman totesi: Nyt on aika pistää kova kovaa vastaan Kiinan kanssa ja uhata selkeästi kauppapakotteilla”.

__Dimitris Mizaras

]]> http://mtl-fi.org/2010/04/12/kiina%e2%80%93usa-%e2%80%93suhteiden-kuulutettu-kuolema/feed/ 0 http://mtl-fi.org/2010/04/12/kansainvalinen-valuuttarahasto-kansantalouden-pelastajana/ http://mtl-fi.org/2010/04/12/kansainvalinen-valuuttarahasto-kansantalouden-pelastajana/#comments Sun, 11 Apr 2010 22:14:21 +0000 MTL http://mtl-fi.org/?p=337 Artikkelia kirjoittaessa yksi euroalueen maa, Kreikka on IMF:n portin edessä valmis koputtamaan ja pyytämään instituutiota apuun. Maa tarvitsee lyhyellä tähtäyksellä 20 miljardia euroa hoitaakseen jättiläisvelkansa juoksevia maksuja. Kun luottoluokitus romahtaa ja valtion velkakirjat eivät kenellekään kelpaa, kun tulot eivät riitä korkojen ja palkkojen maksamiseen, jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa. Joko menee vararikkoon tai asettaa päänsä IMF:n vadille. Se taasen tarkoittaa sitä, että IMF:n protektoraatiksi joutuneelle maalle määrätään vyönkiristystä, joka sinkauttaa köyhyyden ja työttömyyden pilviin.

Historiallisesti IMF perustettiin Bretton Woodsin sopimusten seurauksena vuonna 1944 yhdessä Maailmanpankin kanssa. Sen tehtäviin kuluu yleismaailmaisen valuuttajärjestyksen ylläpito. IMF:n varannot muodostuivat Erityiset nosto-oikeudet –menettelyn (SDR-Special Drawing Rights) ansiosta. Jokainen mukana olleesta alussa 44 ja myöhemmin 192 maasta voi lainata kenelle tahansa muulle maalle, jolla on maksuvaikeuksia. Käytännössä menettely ei kuitenkaan noin yksinkertainen ole. Vastikkeeksi lainaamiinsa rahoihin IMF laatii listan vaatimuksia, jotka tekevät instituutiosta vihan kohde Latinalaisen Amerikan äärestä Afrikkaan ja Aasiaan asti. IMF on aina toiminut viimeisen hädän lainottajana ja Yhdysvaltojen pitkänä kätenä köyhien maiden taskussa. Vaikka IMF on perustettu keyneslaisyyden takaajaksi, siitä on myöhemmin tullut uusliberalismin synonyymi. Minimipalkkojen lakkauttaminen, finanssimarkkinoiden vapauttaminen, irtisanomisten rajoituksien lopettaminen, kansallisyritysten tukiaisten kieltäminen tai valtion yritysten yksityistämiset ovat vain muutamia instituution vaatimista toimenpiteistä.

Joskus IMF:n sähkösokkia kestäneiden talouksien taseet on saatu tasapainottumaan. Kuitenkin ko. maiden kansantalous kokonaisuudessaan kuihtui. Mikään näistä maista ei enää palannut entiseen dynamiikkaansa. IMF:n ”lääkekurin” tarkoituksena on vain se, etteivät lainottajat menetä rahansa, ja tauti ei heti leviä dominon tavoin muille maille. Tähän asti elimme uskossa, että IMF:n reseptit koskivat vain kolmannen maailman maita. Myytti ei pidä paikkaansa. Viime vuonna näimme kun EU:n jäsenmaita puhui kuuroille korville pyytäessä lainaa EU:lta. Vastaus oli tyly: ”kääntykää IMF:n puoleen”. Tämä oli ensi askel protektionismin suuntaan EU:ssa. Se, että Saksa kääntää selkänsä Adenauerin linjalle, oli samalla iso askel EU:n hajottamiselle. Vaaravyöhykkeellä silloin olivat Ukraina, Serbia, Romania, Unkari ja Latvia. Näistä viimeinen sai 7,5 miljardia euroa. Samalla se joutui puolittamaan julkisen sektorin työntekijöidensä palkat, vähentää terveyden huollon budjetti 40 prosentilla, nostaa kaikki välilliset verot, sulkea kouluja ja jopa myydä kokonainen kaupunki.

Latviassa työttömyys nousi 23 prosentin ennätystasolle, ja BKT putosi ennenkuulumattoman paljon, 18 %. Unkari, joka sai 25 miljardia dollaria, joutui leikkaamaan eläkkeet ja nostamaan eläkeiän 65 vuoteen. Julkinen talous supistui dramaattisesti ja julkinen liikenne yksityistettiin. 20 miljardia saaneessa Romaniassa potkut annettiin 100 000 valtion työntekijälle, ja supistettiin reilusti valtion menoja. Yhteistä näissä kolmessa maassa on se, että niissä kaikissa hallitukset on kaadettu. Latinalainen Amerikka ja Argentiinan tapaus ovat huutavimpia esimerkkejä IMF:n sanelupolitiikasta. Syypäitä tähän on kaikki aikaisemmat hallitukset, jotka yhdessä IMF:n ja MP:n kanssa johtivat esim. vauraan Argentiinan tuhoon ja sen kansalaiset kurjuuteen.

EU on päättänyt tukipaketista, jolla yritetään pelastaa ketjun heikkoja lenkkejä. Paketti pitää sisällään mahdollisuuden lainata maille, joiden luottokelpoisuus on romahtanut hieman pienemmällä korolla kuin vapaat markkinat. Tämä onnistuu vain tiettyyn summan asti, ja mikäli hädässä ei ole yhtä aikaa useampi maa. Jos näin käy, sitten maa pakotetaan IMF:n protektoraatiksi. Tämä voisi osoittautua kohtalokkaaksi eurolle ja EU:n integraatiolle. Huhujen mukaan Kreikan valtion kirjapainot ovat painamassa drakmoja. Veitsi EU:n kurkulla on kaksiteräinen. Jos joku euromaa erotettaisiin, integraatio olisi käytännössä entinen. Jos taasen ongelmamaa pidettäisiin euron piirissä mutta IMF:n valvonnassa, niin sitten amerikkalaisen imperialismin pitkä käsi olisi päästetty käsittelemään euron asioita ikään kuin sisältä käsin.

Kansainvälinen valuuttarahasto rakennettiin tietyissä olosuhteissa, jotka eivät enää päde. Riippumatta siitä, onko sen pääpomona saksalainen tai ranskalainen ja ”sosialisti” kuten Strauss Khan, se ajaa USA:n intressejä. Kun IMF perustettiin Eurooppa ja Japani olivat sodan jälkeen raunioina, ja Yhdysvallat omisti kaksi kolmasosaa maailman kullasta. Muistakin syistä johtuen nyt ei ole olemassa sellaista tahoa, joka näyttelisi samalla tavalla hegemonista roolia maailman taloudellisessa ja poliittisessa kehityksessä. Sen vuoksi spekulaatiot eurooppalaisen valuuttarahaston rakentamisesta eivät perustu mihinkään realismiin. On kyseenalaista sekin, mihin jo olemassa olevan valuuttarahaston rahkeet riittää, jos pamaus taloudessa on laajempi kuin tähän asti.

__Dimitris Mizaras

]]> http://mtl-fi.org/2010/04/12/kansainvalinen-valuuttarahasto-kansantalouden-pelastajana/feed/ 0 http://mtl-fi.org/2010/04/08/kuka-pelkaa-goldman-sachsia/ http://mtl-fi.org/2010/04/08/kuka-pelkaa-goldman-sachsia/#comments Thu, 08 Apr 2010 14:54:58 +0000 MTL http://mtl-fi.org/?p=326 Kuka pelkää Goldman Sachsia? Pankin epävirallinen nimi Yhdysvalloissa on ”Government Sachs”. Se viittaa siihen, että pankin miehiä pääsi USA:n hallitukseen talousministeriksi asti Bushin kahden presidenttiyden aikana. Goldman Sachs on siis muutakin kuin investointipankki, se on instituutio. Sillä on ennen muuta poliittista valtaa, mutta samanaikaisesti peukaloi suurimpien talouslehtien kirjoituksia. Pankki puuttuu toisten maiden taloudellisiin ja poliittisiin asioihin niin välillisesti kirjoittamalla niille taloussuunnitelmia kuin välittömästikin asettamalla omia miehiä niiden hallintoon. Mitä yhdistää Nigerian talouden uuden pomon, Olusegun Agangan, Italian pankin puheenjohtaja Mario Draghin ja Kreikan manipuloituja tilastotietoja keskenään? Kaikkien takana on Goldman Sachin leima.

Harjoittamalla ns. ”luovaa kirjanpitoa” Kreikan tapauksessa, GS järkytti euron vakautta ja vaikutti sen arvon romahdukseen. Toisin kuin sadat konkurssiin menneet investointipankit USA:ssa, GS korjasi myyttisiä voittoja kriisistä. GS edustaa kapitalismin ainoaa mahdollista olemassaolonmuotoa tänä päivänä, so. keinottelua, spekulaatiota ja epädemokraattista poliittista vaikuttamista. Näin ollen, jos GS:a ei olisi, se olisi pitänyt keksiä. Samalla kun pankki neuvoi yhteistyökumppaninsa Kreikan, se myös sai keinottelulla suuria voittoja maan hankalaa tilannetta hyväksikäyttäen. Se tapahtui riippumatta siitä, että pankki sai Kreikasta mahtavat korvaukset siitä, että GC auttoi Kreikkaa oman velkansa hoidossa. Siihen tulokseen päätyvät Brysselistä Grégoire Biseau ja Jean Quatremer Libération –lehdessä.

Henry Paulsonin entinen pankki tuntee velkaantuneita maita perin pohjin. Goldman Sachia ei kiinnosta suurempien maiden – kuten Saksan tai Ranskan – velkojen ostaminen. Portugalin tai Kreikan kokoisten maiden velka on tuottoisampi apaja amerikkalaiselle jätille. Etsiessään velkansa ostajia pienet maat kääntyvät Goldman Sachin puoleen. Pienten maiden tarkoitus on mahdollisten ostajien (vakuutusyhtiöt ja –rahastot, hedge funds yms.) rauhoittaminen maan papereiden luottokelpoisuuden suhteen.

GS tienasi satoja miljoonia dollareita neuvomalla Kreikan kirjanpitoasioista. Saadut palkkiot ovat kuitenkin pisara valtamerellä verrattuna siihen, mitä keinottelu pankille tuotti. GS suositteli asiakkailleen (pääasiallisesti hedge funds:lle) Kreikan valtion Credit Default Swap:n ostoa. Alettiin siis pelata mahdollisella Kreikan vararikolla. Kun GS suosittelee CDS:n ostoa, se on varma siitä, että CDS:n arvo nousee, eli Kreikan riski mennä vararikkoon on kasvaa. Siihen tarvittiin myös uskottavaa tiedottamista. Lontoon Cityn käsikassara ja kaikkien markkinoiden raamattu Finacial Times väitti, että Kiina kieltäytyi ostamasta Kreikan velasta GS:n välityksellä ehdotetun 25 miljardin euron luokkaa. Tieto levitti paniikkia. Jälkikäteen kirjoitettiin siitä, että kokeneen ammattilaisen olisi pitänyt tietää, että uutinen oli ankka. Mikään valtio ei osta 25 miljardin euron velkaa kerralla. GS yhteistyössä toksisista velkakirjoista rikastuneen hedge fund Paulsonin kanssa poimi valheellisen uutisen seurauksena syntyneiden voittojen kerman päältä.

Goldman Sachs keinotteli myös euroa vastaan. Amerikkalaisten lähteiden mukaan, 26.01. ja 02.02.2010 välisenä aikana investointipankit (mm. GS) vaihtoivat massiivisesti euroja dollareiksi. Viikon aikana myytiin 43 741 sopimusta 5,5 miljardin euron edestä. Goldman Sachs voitti kaikilla rintamilla. Eurooppalaisen pääoman edustajia valittaa GS:n ”epämoraalista” käytöstä, mutta keinot ryhtyä toimenpiteisiin puuttuvat tyystin, sillä markkinat ovat kaikkia muuta kuin läpinäkyvät, ja GS:lla on miehiä melkein joka pallilla. Niin sanotut strukturoidut sijoitustuotteet ovat joukkolainoja, jotka koostuvat useammasta osasta. Tarkoituksena on jakaa riskit mahdollisimman monelle taholle. Maailmanlaajuisen kapitalismin romahtamiseen vuonna 2007 johtanut asuntolainakriisi nyt piilee jokaisen tuotteen sisällä. Siksi on perusteltua väittää, että kriisi ei ole päättynyt, vaan päinvastoin suurin osa siitä on meidän edessämme.

__Dimitris Mizaras

__Kirjoitus julkaistaan Työväen Mielipide -lehdessä nro 28

Sodan jälkeinen kapitalismi on rakennettu velkaantumisen pohjalta. Konkurssin partaalla oleva Kreikka muistuttaa paratiisia, mikäli laskettaisiin muiden maiden molempien julkisen ja yksityisen sektorin velkatasot yhteensä. Säästäminen Kreikassa on suhteellisen hyvässä mallissa verrattuna muihin. Tallennettuna on 230 miljardia euroa, yhtä paljon kuin vuotuinen BKT.

Noin 200 miljardin dollarin BKT:n Irlannissa kokonaisuudessaan ulkomaavelka on 1580 miljardia dollaria. Irlanti siis on maailmalle velkaa 1200 prosenttia BKT:staan. Vastaavat luvut muissa maissa: Hollannissa BKT on 675 miljardia dollaria ja ulkomaavelka 2580 miljardia dollaria, eli 380 prosenttia BKT:sta. Englannissa ulkomaavelka on yli 370 prosenttia BKT:sta, vaikka julkisen sektorin velka on siitä vain 80 prosenttia. Jokaista Englannin asukasta kohti on laskettu 150 tuhannen euron velkaa. Luvut muualla ovat seuraavasti: Belgia 350 %, Tanska 310 %, Itävalta 275 %, Ranska 246 %, Portugali 217 % ja Norja 207 %. Suomessa julkisen ja yksityisen sektorin velka nousee 197 prosenttiin BKT:sta. Kokonaisvelkaa ajatellen, Kreikkaakin velkaantuneempi on myös Saksa, jonka ulkomaavelka vastaa 189 prosenttia BKT:sta.

__Kirjoitus julkaistaan Työväen Mieleipiteessä nro 28

]]> http://mtl-fi.org/2010/04/08/miten-velka-lasketaan-kansantaloudessa/feed/ 0 http://mtl-fi.org/2009/12/22/suomen-taloudessa-syvaa-routaa-eliitin-mielessa-vuoden-2011-vaalit-eika-vastuunkantaminen/ http://mtl-fi.org/2009/12/22/suomen-taloudessa-syvaa-routaa-eliitin-mielessa-vuoden-2011-vaalit-eika-vastuunkantaminen/#comments Tue, 22 Dec 2009 09:00:01 +0000 MTL http://mtl-fi.org/?p=257 Kapitalismin kriisi koettelee Suomea kovemmin kuin muita Pohjoismaita. Tämä johtuu osittain siitä, että EU-jäsenenä Suomi ei voi edistää vientiään säätämällä korkotasoa tai valuuttansa arvon niin kuin muut kilpailijansa, esim. Ruotsi. Mauri Pekkarinen käytti tästä sotaretoriikasta lainattua ”epäsymmetrinen sokki”- termiä. Toinen syy on, että nykyinen taantuma on järjestyksessä toinen suuri rakenteellinen kriisi maassamme vajaassa 20 vuodessa. Kolmanneksi syyksi voisi mainita tapa, jolla edellinen kriisi hoidettiin. Ankara uusliberalismi puri nopeasti julkista sektoria ja tuomitsi työttömäksi puoli miljoonaa ihmistä. Pysyvää pitkäaikaistyöttömyyttä käytettiin tietoisesti reservityövoimana ja sillä tavalla poljettiin alas ja kiristämällä laajasti epätyypillisten työsuhteitten käyttöä.

Suomen kansantalous polkee paikallaan, ja kukaan ei siitä halua ottaa vastuuta ennen tulevia vaaleja. Kenenkään nimeä ei saa yhdistää laman seuraamuksiin. Teollisuustuotanto syyskuussa oli keskimäärin 23 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan; sähkö- ja elektroniikka-alalla vajaat 47, metallissa lähes 37, metsäteollisuudessa vain 7,9 prosenttia. Vuosi sitten (16.9.09) Katainen kukkoili eduskunnassa: ”Suomi pärjää parhaimpien joukossa”. Toisin kuin muualla, Suomen teollisuustuotannossa syyskuussa oli lasku, jopa edelliseen kuukauteen verrattuna.

Norjassa on nostettu korkotasoa ja Tanskassa työttömyys on paremmassa mallissa, vaikka se on EU-maa. Suomen taloudessa siis suhdanteet laskevat vaikka muualla sama suuntaus on pysähtymässä. Suurin riski Suomen kansantalouden kannalta olisi, jos EU päättyisi exit-strategioihin. Mikäli EKP päättäisi nostaa korkotasoa, sellainen antaisi taloudelle armolaukauksen Suomessa. Ratkaisevasti teollisuus täällä ei voi toipua ennen kuin muualla aletaan kunnolla investoida tuotantoon. Sen tapaista kehitystä ei kuitenkaan ole näkyvissä.

Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 6,9 prosenttia. Näin arvioi OECD. Tämä on prosentin verran valtiovarainministeriön arviota suurempi. Saman arvion mukaan työttömyys nousee kymmenen prosentin paikkeille. Teollisuusmaiden BKT supistuu tänä keskimäärin 3,5 prosenttia, puolet Suomen BKT:n laskusta.

Teknologiateollisuuden liikevaihto on neljänneksen pienempi kuin vuosi sitten. Alan johtaja Risto Alanko on laskenut, että päästäkseen tasolle ennen taantumaa, tarvittaisiin peräti 40 prosentin kasvua. Sellaiseen visioon ei pysty edes mielikuvituksellisin utopistikaan. Teknologian alalla tehdään tänä vuonna 20 miljoonaa työtuntia (-23%) vähemmän kuin viime vuonna, ja uusia tilauksia on hyvin vähän. Tällaisilla luvuilla taantuman pohjaa ei näy edes kiikarilla. ”Pienet positiiviset signaalit vaan johtuvat elvytystoimista ja varastojen täydentämisestä”, arvioi Alanko.

Tilanne pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ei ole lohduttavampi. Viimeisestä suhdannebarometristä kävi ilmi, että yrityksiä eniten kiusaa likviditeetin (rahoitus ja maksuvalmius) puute. Joka neljännellä
vientiyrityksellä oli vaikeuksia saada pankista lainoja. Luottotappioita pelkäävät pankit panttaavat rahaa ei vain yrityksille vaan myös kuluttajille. Pk-yritykset lainaavat eri järjestelyillä rahaa asiakkailleen, koska nämä eivät saa pankista. Malli on kopioitu isommasta maailmasta. General Motors sai miljarditukea, jota käytti rahoittaakseen autojensa ostajia. Tällä tavalla pk-yrityksissä pääoman määrä supistuu, koneiden ollessa käyttämättä kiinteät kustannukset kasvavat, ja deflaatio, eli hintojen lasku syövyttää kannattavuuden. Tässäkin maksumieheksi joutuu työväenluokka. Työläisen palkkataso laskee, ellei tämä ei joudu työttömäksi.

Palkan alenemiselle haetaan tänä päivänä mallia monesta suunnasta. Finnairin lakon tulos, ja se että palkanale tapahtui työtätekevien suostumuksella, tulee huolestuttaa kaikkia ja ennen muuta Ay-liikettä. Palkan alennus pitäisi lailla kieltää, ja tämän on oltava Ay-liikkeelle tinkimätön vaatimus.

Muitakin malleja löytyy, sellaisia, jossa työväenluokasta tehdään maksumies. Ministeri Katainen ehdottaa meille Baltian mallia, eli menot ja palkat alas. Hänen mielestä erityisesti Viro ja Liettua ovat ”rohkaisevia esimerkkejä”. Palkanalennukset Baltiassa on päivittäinen käytäntö. Samanlainen on Björn Walroosin ehdottama malli: ”Suomen talouden rakenteelliset ongelmat voidaan ratkaista vain noudattamalla Margaret Thatcherin talousoppeja”. Palkanalen lisäksi, tämä malli pitää sisällään laajoja verohelpotuksia ja valtion varallisuuden myyntiä.

Vientiteollisuutta kiusaa vahvan euron suhde heikkoon dollariin. Kokonaisuudessaan kansantalous kärsii heikosta kysynnästä. Kumpaakaan edelliseen seikkaan ei lähitulevaisuudessa ole tulossa muutoksia. Työttömyyden kehityksen jarruttamiseksi ei ole suunnitelmaa, ei tahtoa, ei aikomusta eikä edes toiveita. Päinvastoin, todennäköisintä on vaihtoehto, että työttömyyden kasvu kiihtyy. Monet yritykset ovat tällä hetkellä odottavalla kannalla. Siellä ei tehdä pahemmin investointeja kuin supistuksiakaan. Monissa yrityksissä tuotetaan tappioita, joiden kasaantuminen ei voi vielä pitkään jatkua. Tuleva aika on johtopäätösten aika. Työväenluokan on tehtävä omansa, sellaisia, jotka olisivat soviteltavissa vallitsevaan tilanteeseen itsenäisesti, riippumatta porvariston pimeistä suunnitelmista.

__Dimitris Mizaras

Kirjoitus julkaistiin Työväen Mielipide -lehdessä nro 27/25.11.2009

]]> http://mtl-fi.org/2009/12/22/suomen-taloudessa-syvaa-routaa-eliitin-mielessa-vuoden-2011-vaalit-eika-vastuunkantaminen/feed/ 0 http://mtl-fi.org/2009/12/22/kapitalismin-talous-kohti-uutta-suurempaa-romahdusta/ http://mtl-fi.org/2009/12/22/kapitalismin-talous-kohti-uutta-suurempaa-romahdusta/#comments Tue, 22 Dec 2009 08:54:55 +0000 MTL http://mtl-fi.org/?p=254 Professori Nouriel Roubini on niitä harvoja tieteilijöitä, jotka runsas vuosi sitten pystyivät ennustamaan maailmantalouden romahduksen. Roubini ennustaa nyt taas tulevan laman toista vaihetta. Hänen mukaansa kapitalismin rakenteelliset ongelmat ovat kasvaneet suhteessa kriisin ensimmäiseen vaiheeseen. Lehman Brothersin vararikon jälkeen vuosina 2008 – 2009 tuhoutui pääomia 55 000 miljardin dollarin edestä.

Summa on yhtä suuri kuin koko planeettamme kaikkien kansantalouksien BKT yhteensä. Silti liikkeellä olevat pääomat on yli 500 000 miljardin dollarin arvoja, joista yhdeksän kymmenesosaa fiktiivisiä. Kuitenkin pääoman liikatuotannon kriisi jatkuu huolimatta siitä, että maailman BKT:n verran pääomaa on tuhoutunut.

Kansainvälisen finanssijärjestelmän heikoin piste on johdannaisten valtameri, arvioi Ricardo Lago viime lokakuun lopulla. ISDA:n (International Swap and Derivatives Association) mukaan, eksoottisten (ja toksisten) finanssijohdannaisten nimellisarvo on 454 000 miljardia dollaria, toisin sanoen yhtä paljon kuin kesällä 2007. Todellisuudessa niiden tarkkaa arvoa ei tunneta. Viime vuonna romahduksesta aiheutuneen paniikin jälkeen kaikilta hallituksilta Yhdysvalloilla, Euroopassa ja Japanissa virtasi avokätisesti löysää rahaa. Tarkoituksena oli luhistumisen pysäyttäminen.

Omalla vuorollaan tämä finanssi- ja luottosektorille ohjattu likviditeetti hakeutui keinottelutoimintaan. Tämä seikka on pörssiarvojen näyttävän ylöspäin taittumisen takana. Sama tendenssi sinkosi raaka-aineiden hinnat pilviin. Tämä omalla vuorollaan vaikutti lamaan syventävästi. Sen seurauksena työttömyys seuraa perässä kiihtyvällä kasvullaan. Kaiken edellisen lopputuloksena on saatu uusia kuplia, jotka vääjäämättä jossain vaiheessa puhkeavat käynnistämällä kriisin toista katastrofaalisempaa aaltoa.

Pudotus tulee tapahtumaan sitä korkeammalta, mitä kauemmin elvytystoimet jatkuvat. Kapitalistit haluaisivat lopettaa elvytyksen välittömästi, mutta heillä ei ole siihen varaa. Sitä paitsi elvytys on lopetettava ja rahapolitiikka kiristettävä yhtäaikaisesti kaikkialla ja kaikkien toimesta. Eri kansantalouksilla on erilainen kirjo ongelmia, ja tämä tekee tästä yhteisestä päätöksestä erittäin vaikean. Päättää yhteisesti pankkitukien antamisesta oli paljon helpompaa kuin sopia siitä, että pankkituki on lopetettava yhtä aikaa. On todennäköistä, että jos joku maa ehtii kiristämään talouspolitiikkaansa ennen uutta romahdusta, se viimeistään silloin käynnistäisi protektionismin kilpajuoksun.

Kansainvälinen Valuuttarahasto IMF:n pääjohtaja Strauss-Kahn varoittaa siitä, että tuplanotkahdus on lähellä, jos aletaan purkaa elvytystoimia liian aikaisin. ”Uhka syntyy siitä, että maat alkavat toteuttaa exit – strategioita liian aikaisin”, sanoi pääjohtaja (HS 24.10.09). Kahnin kaavailemaan toipumiseen tarvittaisiin useampia peräkkäisiä kasvun kvartaalikausia sen jälkeen kun laman edeltävä taso olisi saavutettu. Sen lisäksi työttömyyden pitäisi alkaa vähentyä ensin kaikissa keskeisissä maissa. Tällä neljänneksellä BKT Euroopassa kasvoi keskimäärin 0,4 prosenttia edelliseen verrattuna. Ainoastaan vuonna 2009 BKT:n lasku oli neljän prosentin luokkaa. Samassa hengessä elvytystoimien lopettamisesta olivat G20 –maiden talousministerit kokouksessaan Skotlannissa.

Spekulatiivinen toipuminen

Öljyn, kullan ja muiden perustuotteiden hinnat ovat viime aikana nousseet. Samalla dollarin arvo laski ja nykyään maksaa n. puolitoista euroa. Näiden kahden trendin yhteisvaikutus – samanaikaisesti kun tuotanto ei kasva vaan päinvastoin laskee – kielii siitä, että näyttävä toipuminen lamasta perustuu spekulatiivisiin seikkoihin. Yhtiöiden voitot, pörssikeinottelu, finanssi- ja pankkiomaisuus toipuvat käyttäen hyväkseen laman antamia mahdollisuuksia. Perustuotanto reaalitaloudessa ei ole toipumassa, ja työttömyys kasvaa kasvamistaan.

Morgan Stanleyn mukaan liikkeellä olevan käteisrahan määrä on kansainvälisesti ottaen maksimirajoillaan. Pumpattu raha ei löydä voitollisia sijoittumiskohteita tuotannon puolella, siksi se kääntyy finanssi- ja keinottelumarkkinoiden puoleen; se ostaa valmiita tuotteita ja valuuttoja. Sen seurauksena on uudestaan kasvanut valtavan kokoinen kupla, jonka aiemmin tai myöhemmin odotetaan räjähtävän. Edellisestä romahduksesta tyhjäksi jääneitä kuplia yritetään siten täyttää kuplilla. Pamaus tästä tulee olemaan edellistä näyttävämpää. Ilman että sen kysyntä olisi kasvanut, öljyn hinta on noussut 150 prosenttia siitä, mitä se oli romahduksen jälkeen. Dollarin arvon lasku selittää tätä ilmiötä vain osittain. Dollarin romahtaminen taasen johtuu siitä, että niin dollari kuin USA:n kansantalouskin ovat menettäneet uskottavuutensa. Kaikki ne, jotka omistavat dollareita haluavat päästä niistä eroon.

Äskettäin Intian hallitus osti IMF:lta 200 tonnia kultaa. Kullan hinta on noussut historiallisiin ennätyslukemiin valtavan kysynnän seurauksena. 1 400 miljardia dollaria omistava Kiina paljasti kaksinkertaistaneensa kultavarantonsa viimeisten vuosien aikana. Dollarin rooli vaihtovaluuttana ja Bretton Woods –sopimusten tuomat edut ovat enää mennyttä aikaa vain. Kapitalismin perusta on arvonlain toimimisen ja lisäarvon ammentamisen mahdollisuus. Nyt eletään post-teollista aikaa, jolloin teollinen tuotanto, eli kapitalismin toimimisen edellytykset on ajettu alas. Raha syntyy arvojen luomisesta tuotannon prosessissa. Sitä ei synny ostamalla raha rahalla ja vielä vähemmän ostamalla imaginaarisia arvoja tai velkakirjoja tai eri sortin lupauksia. Yhdysvaltain teollisuuspohjan rappeutuminen on perussyy dollarin arvovallan globaalitason kuihtumiseen.

Laman aikana investoinnit eivät vähene yksinomaan perinteisessä teollisuudessa. Taantuma näyttää hampaansa dramaattisesti energiamarkkinoillekin. Öljyteollisuus kärsii rahapulasta samalla tavalla kuin muutkin alat. Kun investointeja ei siihen kohdisteta, öljystä syntyy pulaa ja sen hinta nousee. Rikkaiden maiden energiajärjestö IEA vaatii 3700 miljardia dollaria öljytuotannon kasvattamiseen. Tänä vuonna investoinnit supistuvat viidennekseen viime vuoteen verrattuna. Se tarkoittaa laskua 60 miljardin euron verran. Vaikka öljyn hinta on keinottelun ja halvan dollarin vuoksi noussut tasosta, jossa on ollut syksynä 2008, silti se on edelleen kokonaiset 78 prosenttia alempana sitä, missä oli ennätysaikanaan, kesällä 2008. Öljyhinnan romahdus romutti öljyteollisuuden kannattavuuden. Yhdysvalloissa öljynkulutuksen vähentyminen on pakottanut öljy-yhtiöitä sulkemaan jalostamoita. Kaikki itärannikon jalostamot ovat välittömän sulkemisuhan alla. Samalla kun kysyntä laskee, hinta on nousutrendissä. Se verottaa lamasta kärsineitä kuluttajien tuloja, ja näkyy kysynnän entisestään vähentymisellä, mikä omalla vuorolla syventää lamaa. Noidankehästä päästään ainoastaan uudella romahtamisella, mikä on lähiaikoina todennäköisin näköala taloudennäkymissä.

Kulta

Kansainväliset sijoituskonsulit ja pankit neuvovat avoimesti asiakkaitaan muuttamaan paperiarvonsa – setelit, osakkeet, obligaatiot yms. – kullaksi. Kullan kasvava kysyntä on nostanut sen hinnan pilviin, mikä omalla vuorollaan kasvattaa nälkää ja kultakuumetta. Yhdysvalloissa keskuspankki Fed on painattanut dollareita voimakkaasti. Tämä on levittänyt uskoa taalan luhistumisesta. Myös historia opettaa, että tällaisina aikoina kannattaa sijoittaa kultaan. Vuosien 1914 ja 1923 välisenä aikana kullan hinta nousi biljoonakertaiseksi. Pahimman inflaatiovuoden aikana (1923) kullan hinta nousi 142 000 000 prosenttia.

Spekulatiiviset sijoittajat eivät voisi kultakaupastakaan puuttua. Hinnan nousun merkittävämmät syyt ovat Kiinassa, jossa valtio on hamstrannut varastoihinsa erittäin paljon, ei vain kultaa, vaan muitakin metalleja. Kiina ilmoittaa kultansa määräksi yli tuhat tonnia. Sijoittajat voivat investoida rahansa ns. ”paperikultaan”. Erilaiset kulta-erf-rahaston kaltaiset kuviot kasvattavat kullan hintakuplaa. Maailman suurin kulta-erf-rahasto on State Street USA:ssa. Viimeiset kaksi vuotta yhtiö on ostanut 500 tonnia ”paperikultaa”. Näin ollen rahasto omistaa kultaa enemmän kuin Kiinan keskuspankki konsanaan.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa keskiluokan piensijoittaja voi ostaa kultaa kutsuista tapperware –tyyliin. Kultakutsuja isännöivä henkilö saa kultaa ostavalta taholta kymmenen prosenttia tuotosta. Uutuutena lanseerataan Saksassa kokeillut kulta-automaatit. 31 eurolla sai niistä ostaa yhden gramman kultalevyn. Markkinoille on tulossa pian viiden ja kymmenen gramman levyjä. Kullan hintavaihtelut automaattisesti päivittää kulta-automaatti itse.

Perspektiivit

Tällä hetkellä on mahdotonta tarkkaan ennustaa, milloin se globaali romahdus tapahtuu. Yleensä sellainen on tullut ikään kuin yllätyksenä, jopa silloinkin kun se on ollut jollain tavalla odotettavissa. Kun joku sivuseikka laukaisee romahduksen mekanismit, sen jälkeen alamäki vie kaikki mukanaan. Voimme vain analysoida yleiset tendenssit ja ennustaa suuntaa; tapahtuman päivää ja aikaa emme osaa sanoa. Euroopan suurin pankki Société Générale neuvoo asiakkaitaan varautumaan totaaliseen romahdukseen kahden vuoden sisällä. Pankin mukaan, jos dollari jatkaa laskuaan, silloin osakekurssit kääntyvät uudelleen laskuun edellisen romahduksen tasolle. Pankin ennusteen mukaan kiinteistömarkkinat kokevat uuden hintarysähdyksen ja öljyn hinta putoa 50 dollariin. Sellaisessa tilanteessa valtioiden on mahdotonta enää elvyttää, koska siihen mennessä julkinen velka on kasvanut hallitsemattomalle tasolle.

Kriisin yksi sovittamattomimpia ristiriitoja on julkisen velan suhde BKT:seen. Britanniassa se kasvaa 105, euroalueella 125 ja Japanissa 270 prosenttiin. Maailmanlaajuisesti velan määrä kasvaa 45 000 miljardiin. Tämä on 2,5 kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Velan määrääkin kestämättömämmällä pohjalla on sen kehitys, velan räjähdysmäinen kasvu lyhyen ajan sisällä. Yksi suurimmista ongelmista on se, että tätä kehitystä ei voi pysäyttää, samalla kun ei myöskään voida antaa jatkua. Ranskalaisen pankin mukaan kaikki kansantaloudet ovat saavuttaneet valtioiden velkaantumisessaan pisteen, josta ei ole paluuta takaisin entiseen tilanteeseen.

Yksi uhka, joka voi nopeuttaa globaaliromahduksen alkua, on maiden turvautuminen protektionismiin. Kansainvälisen kauppakamari ICC:n johtaja Timo Vuoren mukaan Kiinan ja USA:n väliset kauppapoliittiset kiistat ovat lisääntyneet. Kiina haluaa vapaampaa kauppaa ja tuontitulleja purettavaksi ja USA kiristää Kiinalle vahvempaa valuuttaa. Vuori väittää, että ”protektionismin uhka on maailmanlaajuisesti vahvistunut”. Kauppalehden mukaan, yksinomaan G20-maat ovat ottaneet käyttöön 172 uutta kaupan rajoitusta kuluneen vuoden aikana. Mikäli kansainvälisissä talouksien kanssakäymisissä protektionismi valtaa maaperää, silloin ilmapiiri tulehtuu, eikä voi enää puhua koordinoiduista toimenpiteistä. Tällainen perspektiivi olisi kapitalismille viimeinen niitti.

__Dimitris Mizaras

Kirjoitus julkaistiin Työväen Mielipide -lehdessä nro 27/25.11.2009

]]> http://mtl-fi.org/2009/12/22/kapitalismin-talous-kohti-uutta-suurempaa-romahdusta/feed/ 0 http://mtl-fi.org/2009/12/22/japani-deflaation-pihdeissa/ http://mtl-fi.org/2009/12/22/japani-deflaation-pihdeissa/#comments Tue, 22 Dec 2009 08:47:34 +0000 MTL http://mtl-fi.org/?p=252 Käynnissä oleva kriisi on kapitalismin historian suurin. Sen sykli alkoi 1990-luvun alussa Japanista. Kymmenen vuoden ajan Japanin talous sinnitteli lamassa, velkaantumiskierteissä ja nollan prosentin koroissa. Muutenkin kansainvälisen noususuhdanteen aikana miltei ilmainen raha odotettiin vauhdittavan investointeja, mutta toisin kävi. Sen sijaan että talous elpyisi, kriisi laajentui Japanista sitä vielä suuremmalle maailmalle.

Kriisin leviämisen prosessia hidasti kehitys Kiinassa, joka houkutteli kansainvälistä pääomaa investoimaan houkuttelevissa voitolle olosuhteissa. Muutaman lihavan vuoden jälkeen, jolloin Kiina rahoitti Yhdysvaltojen vajeita, olemme taas samassa – todellisuudessa huonommassa – pisteessä.

Kohta 20 vuotta siitä kriisistä talous on nyt romahtamassa globaalisti ja totaalisesti. Yhdellä erolla vaan; nyt kaikki vara elvyttämiseen on käytetty loppuun. Kriisin lähtömaassa, Japanissa julkinen velka on kohta 200 prosenttia BKT:sta, työttömyys ”kukoistaa”, tuotanto ja vienti supistuvat ja kulutus tyrehtyy vaikka hinnat laskevat ja tavarat halpenevat.

Deflaatio ei ole inflaatiota pienempi ongelma. Sijoittaminen esim. asuntoon tai muihin arvoihin ei paljon houkuttele jos tietää, että ostamansa arvot menettävät kokonaisia prosentteja arvostaan lyhyessä ajassa. Viidentoista vuoden toimenpiteet saivat Japania pääsemään deflaation kiusauksesta aikana, jolloin muut rikkaat maat olivat suhteellisen vakaampia ja velanotto helppoa. Nyt keskuspankki ilmoitti, että maailman toiseksi suurin talous taistelee taas deflaation kourissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006.

”Toivomme keskuspankin tukevan hallituksen rahapolitiikkaa deflaation nujertamiseksi”, sanoivat varapääministeri Naoto Kan ja valtiovarainministeri Hirohisa Fujii. Pankki pitää korot 0,1 prosentin tasolla, mutta varoittaa siitä, että keskipitkällä ja pitkällä tähtäyksellä inflaatio voi tällä tavalla karata käsistä. Kuluttajahinnat laskivat 2,2 prosenttia edellisen vuoden syyskuussa.  Ei tuoreiden elintarvikkeiden ja energian hinnat laskivat kuitenkin vain 1,0 prosenttia. Vuositasolla inflaatio muuttui negatiiviseksi ensimmäisen kerran helmikuussa. Hallitus on ilmoittanut siitä vasta nyt.

Inflaatio voi kiihtyä ainoastaan kansainvälisen tilanteen seurauksena. Tällä hetkellä on vaikea nähdä, mikä seikka Japanin taloudesta voisi sen laukaista. Nyt ja vielä pitkään sen jälkeenkin tehtaat seisovat, eikä tästä tyhjäkäyntitilasta voi päästä eroon niin kauan kun pääoma joko ei halua laitata tai pankki ei anna sille rahaa.

Kirjoitus julkaistiin Työväen Mielipide -lehdessä nro 27/25.11.2009

Pankkien asiakkaat voivat edelleenkin käyttää pankeissa olevia tilejä. Yhdysvalloin lainsäädännön mukaan normaalien tilien varat on suojattu muun muassa konkurssin varalta aina 250 009 dollariin saakka.

Liittovaltion vakuuslaitoksen tilastojen mukaan viime vuonna Yhdysvalloissa kaatui 25 pankkia ja vuonna 2007 vain kolme. Ennätysmäärä pankkeja, 534, meni nurin vuonna 1989.

FDIC:n toimitusjohtaja Sheila Bair arvioi, että kaatuvien pankkien määrä kasvaa edelleen, varsinkin, kun kiinteistöjen hintataso jatkaa laskuaan. Vakuuslaitokselle nyt kaatuneiden pankkien tuoma tappio jää yhteensä hieman alle miljardiin dollariin, kertoo uutiskanava CNN.

FDIC arvioi, että pankkien kaatuminen tulee maksamaan sille seuraavan neljän vuoden aikana noin sata miljardia dollaria.

Reuters, 14.11.2009

Kirjoitus julkaistiin Työväen Mielipide -lehdessä nro 27/25.11.2009