Afganistanissa Salehi oli maan turvallisuusneuvoston jäsen ja korruption vastaisen taistelun keskiössä. Heinäkuussa poliisi oli kuulustellut Salehia korruptiojupakan yhteydessä, ja päättänyt pidättää hänet. Salehi vapautettiin Karzain välityksellä, jonka jälkeen hän palasi takaisin töihin.

USA:n presidentti Obama on painostanut viime vuosina Karzaita puhdistamaan Afganistanin yhteiskuntaa korruptiosta. Ehkä tämä ei kuitenkaan koske CIA:n agentteja.

Koko juttu tässä

Asunto-, pankki- ja luottokriisinä vuonna 2007 alkanut kapitalismin luhistuminen on tuonut kriisin keskiöön myös pankkien avuksi lähteneet julkiset taloudet. Ns. Kreikan tauti osoittautui pesivät jokaisen kapitalistisen valtion sisällä. Velkaantuminen on niin tähtitieteellistä tasoa, etteivät tilapäiset ja usein ideologisista syistä johdetut julkisen talouden leikkaukset voi toimia uuden laman tuloon vastapainoksi, saati sitten koko kriisin ratkaisuksi.

Uuden hallituksen säästökuri kohdistuu köyhimpien kansalaisten hartioille. Brittihallitus ja valtionvarainministeri George Osborne tavoittelevat sitten Thatcherin ajan rajumpia julkisen talouden leikkauksia. Selvityksen mukaan köyhimmät kymmenen prosenttia kansasta menettävät leikkausten vuoksi viisi prosenttia nettotuloistaan. Vastaava menetys rikkaimmalla kymmenen prosentin väestönosalla on reilu prosentti.

Sata päivää istunut hallitus on lähettänyt useammalle ministeriölle käskyn leikata jopa 25-40 prosenttia budjetistaan. Tämän kuvion edessä Thatcherin leikkaukset 80-luvulla näyttävät lasten leikiltä. Leikkausten tähtäimessä on 700 uutta koulua ja 1300 leikkipuistoa, jotka jäävät rakentamatta. Ilmaisen maidon etu alle viisivuotiaille päiväkodeissa poistetaan. Valtiontalouden vaje ja velkakierre ovat niin suuria, että tulevan uuden laman jaloista hallituksen on pakko leikata mahdottomiakin. Jotta toimenpiteet eivät kanavoituisi suoraan kansan vihaksi, hallitus aikoo siirtää useammat valtiontehtävät kolmannen sektorin alueelle.

Kyseenalaistettava ei ole vain se, että pystyykö leikkaukset toimimaan tervehdyttävänä tekijänä talouden kriisissä. Kukaan ei osaa sanoa, miten koulujärjestelmä voi kestää jopa 20 prosentin vajaankykyisenä. London School of Economics -tutkimusyksikön johtaja Tony Travers nimitti Cameronin talouspolitiikan “liberaaliksi anarkismiksi”. Julkiselta sektorilta häviää runsaasti myös työpaikkoja. Kaikista hallintoaloista eniten menettää kulttuuriministeriö, joka menettää puolet työntekijöistään. Oikeusalan hallintokunta menettää 15 000 työpaikkaa. Uusoikeistolaisen hallituksen yhteiskunnassa lasten vanhemmat saavat perustaa itse “vapaakouluja”, jotka tulevat valtiolle edullisemmaksi. Uudenlaiset koulut päättävät opetusohjelmastaan itsenäisesti. Uusi yhteiskunta aikoo pidentää eläkeikää. Sen lisäksi 1,6 miljoonaa sairauseläkeläistä kutsutaan uudelleen testaukseen, jossa arvioidaan uudelleen heidän työkykynsä.

Nuoret heitteelle koulupenkkien sijasta, työläiset eläkkeelle vasta kuolemansa jälkeen ja eläkeläiset takaisin töihin, on uuden liberaalianarkistihallituksen doktriini. Pyrkimyksessään vakuuttamaan kansaansa, että tämä on ainoa tie ulos kriisistä, George Osborne sanoi: “Ilman kulukuria Britannia joutuu Kreikan tilanteeseen”. Kreikan murhenäytelmän näyttämö on kansainvälinen. Ensi vuoden vaalien jälkeen nähdään Suomessakin kehittyvän samoja kulisseja ja kohtauksia.

Dimitris Mizaras

Neuvottelujen tulokset on sovittu välittää Eurooppaneuvoston puheenjohtajalle Van Rompuylle. Paperi otetaan huomioon syyskuussa pohdittaessa uuden vakaussopimuksen ehtoja. Brysselin ajatuspajat (think tank) ovat laatimassa ”Blu Bond” –nimistä suunnitelmaa euro-obligaation käyttöönotosta. Suunnitelman mukaan euromaat saisivat lainata rahaa helpottaakseen sitä osaa velastaan, joka Maastricht sopimuksen mukaisesti vastaa vain 60 prosenttia bkt:sta. Oletetaan että EU:n takaama Blu Bond on turvallinen markkinoille, ja siksi sillä voisi saada matalan koron lainoja. EKP on tähän mennessä ostanut kreikkalaisten pankkien kautta Kreikan valtionvelkaa 40 miljardin edestä. Kuppaa käydään tietenkin alennushinnalla. Jos velkakirjan nimellisarvo on 100 euroa, EKP ostaa sen 75 eurolla.

Pankit ja muistio n:o 2

Pankkikriisin yhteydessä tämä sektori Kreikassa on saanut valtiolta tukea 28 miljardia euroa. Kuten muuallakin maailmalla tämä ei lisännyt likviditeettiä ja investointeja reaalitalouteen. Pankit hoitivat sillä summalla juoksevia tarpeitaan ja keinottelivat usein julkisen talouden kustannuksella. Stressitestien on tarkoitus kasvattaa markkinoiden luottamusta kriisitalouksiin. Viimeksi mainituille annettiin ensin mahdollisuus valita, mitkä velkakirjat alistaisivat tutkittavaksi ja mitkä panisivat ”varastoon”. Sitten valittiin 91 pankin pieni ote, joista kuitenkin seitsemän reputti testit. Yksi niistä oli Kreikan Agricultural Bank, jonka hallussa on kaikki maanviljelijöiden velkakirjat. Syksystä 2010 alkaen talousministeri Papakonstantinou takaa hallituksen puolesta pankkien myöntämiä lainoja. Takuusumma tällä kertaa on 25 miljardia euroa.

Ensimmäisen muistion (lue troikan käskylista) edellytykset on uskollisesti täytetty. Kehuista huolimatta mikään ei troikalle ilmeisesti näytä riittävän. Puolen vuoden sisällä vuorossa on toinen paketti kansan kyykyyn tavoittelevia reformeja. Muutokset koskevat työmarkkinoita, kansanvakuutusjärjestelmää ja markkinoiden vapautumista. Yhdessä EU:n komissio, EKP ja IMF sekä Kreikan hallitus ovat sopineet analyyttisesta yksityistämisohjelmasta ja muutoksista pankkijärjestelmälle. Uudet reformit ovat aikaisempia kipeämpiä ja siirtävät leikkaukset myös yksityissektorin piiriin. Kaikki paikallisesti sovitut työehdot ovat keskusliittojen sopimuksia pätevämpiä. Työharjoittelun ajat pitenevät ja määräaikaisen sekä osa-aikatyön joustot laajennetaan. Lisäveroja 6,9 miljardia euroa peritään vuosien 2011 ja 2012 aikana. Ensi vuoden  budjettiin on laitettu perittäväksi 5,35 miljardin euron uusia veroja.

Uusi muistio on edellytys ennen kun joulukuussa myönnetään tukilainan kolmasosa. 110 miljardin euron laina annetaan tipoittain. Ennen kun vapautetaan uusia summaeriä joka kerta vaaditaan myös uusia leikkauksia. Näin ollen, joulukuun erästä on tehtävä työreformeja syyskuussa. Tällä kertaa vuorossa tulla lakkautetuksi on työsopimusjärjestelmä. IMF arvioi, että seuraavat viisi vuotta Kreikka tarvitsee 313,4 miljardin euron lainaa. Mitä ahkerammin Kreikka leikkaa kansalaistensa elintasoa, sitä nopeammin sen
riippuvuus ja velkataakkansa kasvaa. Kreikan lainaamisen tarpeet näyttävät seuraavalta: vuonna 2011 nousevat 55,1 miljardiin, vuonna 2012 57,9 miljardiin, vuonna 2013 53,1 miljardiin, vuonna 2014 70,7 miljardiin ja 2015 76,6 miljardiin.

”Ensin lama ja sitten räjähdys”

Sillä otsikolla allekirjoittaa Kreikan talouden tilannetta koskevan artikkelinsa Corinna Jessen Spiegel-lehdessä. Kirjoituksen mukaan kauppaliikkeet sulkevat massiivisesti ovensa, jonka seurauksena alueittain työttömyys nousee jopa 70 prosenttiin. ”Kriisin mittakaava alkaa näkyä Kreikassa vasta nyt”, lehti väittää. Leikkausten seuraukset upottavat talouden vielä syvempään lamaan. Lehden mukaan, maltillisimmatkin kansalaiset ”uhkaavat kapinalla”. Yhteiskunnassa kytee palo, jota syöttää ”pelosta, näköalojen puutteesta ja vihasta koostuva polttoaine”. Kun kansantuote laskee tähän asti neljä prosenttia, palkat ja eläkkeet leikataan n. 20 %, hinnat nousevat tähän mennessä n. kuusi prosenttia, ja työttömyys vuoden lopulla lähentelee 20 prosentin rajaa (joka kolmas nuori), siitä ei hyvä seuraa. Ostovoiman romahtaminen maassa, jossa bkt:n kehitys on 70 prosenttisesti kulutuksesta riippuvainen, syöksee talouden syvempään kuiluun.

Saksalainen talouslehti Handelsblatt näkee, että tervehdyttämistoimien epäonnistuminen on aiheuttamassa uutta paniikkiaaltoa markkinoilla. Tämä huolestuttaa paitsi Ateenaa myös Berliiniä ja Washingtonia. Verojen karhuaminen vaikuttaa niin, että pienyrityksiä joko menee vararikkoon, tai muuttaa ulkomaille, mikäli siihen kykenee. Tämä tukahduttaa kaupan, syventää taantumaa ja nostaa työttömyyden. Pääkaupunginseudulla joka kuudes kauppa on sulkenut ovensa. Ateenan keskustassa, jossa vuokrat ovat korkeita, konkurssien määrä nousee niin, että joka viides ja ydinkeskustassa joka neljäs liike suljetaan. Pienliikkeiden vähittäiskauppiaiden liitto arvioi, että vuoden loppuun mennessä on odotettavissa 100 000 konkurssia lisää. ”Kreikka säästää kansalaisiaan näännyttämällä”, kirjoittaa Bild –lehti, joka on yhtä pessimistinen. Vaaravyöhykkeellä tänä vuonna on 300 000 työpaikkaa. Lehden mukaan, Bryssel kehuu Kreikkaa leikkauksista, mutta silti vararikko koputtaa taas maan ovelle.

Valtio satsaa mielenosoitusten tukahduttamiseen

Yleislakot ja yhteenotot poliisin kanssa eivät ole harvinaisia ilmiöitä Kreikassa. Vuosien 2008-2009 vaihteessa nähtiin, että nuorisokapina sai poliisivoimat puolustuslinjalle. Sitten kun kansa on massiivisesti kadulla, poliisi on kirjaimellisesti ahtaalla ja useimmiten hajalla. Viime vuosina armeija kouluttaa joukkoja käyttääkseen niitä omia siviilejä vastaan. Tieto ei liene salaisuus kun kerran sen myöntää puolustusvoimien oma ”Armeijan tiedotus” –lehti.

Siellä kerrotaan, että näitä harjoituksia on viime vuosina ollut useita. Viimeinen on järjestetty alkukeväällä. Kouluttajina siinä toimivat ranskalaiset Gendarmerien ekspertit. Harjoitukset suoritettiin Kosovossa lähellä Mitrovitsan kaupunkia. Harjoitusoperaation nimi oli ”Joukkojen mellakoiden hallinta” (Crowd Riot Control). Samanlaisia harjoituksia on aikaisemmin suoritettu maan rajojen sisälläkin jo vuodesta 2002. Aikaisempien operaatioiden muutamia nimiä on: ”Sotaoperaatioita kaupungin sisällä”, ”Rauhanturvaoperaatiot mielenosoittajia vastaan”, ”Naton vastaisten mielenosoitusten kukistaminen”, EU:n vastaisten mielenosoitusten kukistaminen” jne.

Dimitris Mizaras

EKP ei saa painaa seteleitä ja näin on alttiimpi deflaatiotendensseihin. Viime aikana euro on vahvistunut suhteessa dollariin.  Siitä huolimatta euron aikaisempi heikentyminen kesällä on auttanut euroalueen vientifirmoja, ja antanut Saksan taloudelle vahvaa virettä. Trendi on tilapäinen ja tilanne muuttuu heti kun euro vahvistuu edelleen, vaikka siitä syystä, että dollari heikentyy. Eletään vahvojen deflaatiopaineiden alla, kaikki valuutat heikentyvät yksi toista enemmän. Tästä kielii kullan ja muiden raaka-aineiden hintojen nousu.

Saksan talous on historiallisessa nousussa, ja kasvaa nopeammin kuin 90-luvun alussa maan yhdentymisen jälkeen. Toisella neljänneksellä kansantuote kasvoi vuodenaikaisemmasta 3,7 prosenttia. Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa tilanne on toinen. Luottamus näiden maksukykyyn laskee jatkuvasti. Toisen kastin maat maksavat korkeaa korkoa ottamastaan lainasta, mikä lisää epävarmuutta markkinoilla. Espanjan talous supistui tänä vuonna 0,2 ja Kreikan jopa 3,5 prosenttia. Inflaatio kiihtyy ja vuoden loppuun mennessä Espanjassa, Irlannissa ja Kreikassa työttömyys nousee yli 20 prosenttiin. Maiden kahden kastin kuilusta asiantuntijoiden retoriikassa on lanseerattu uusia termisanoja. Nykyään puhutaan kahden kasvutahdin maista, kontrolloiduista konkursseista ja jopa kahden arvon eurosta.

Kaikkien takana ovat epätasapainot julkisissa talouksissa sen jälkeen kun nämä pumppasivat yhteensä tuhansittain miljardeja euroja ja dollareita pelastaakseen pankit vararikosta. Lama on nyt palaamassa takaisin, ja se menee limittäin aikaisemman laman kanssa muodostaen räjähdysalttiita seoksia. Tuleva lama kohtaa enää surkeassa tilassa olevia valtioita, jotka ovat käyttäneet kaikki mahdolliset elvytyskeinonsa loppuun. Maailmanlaajuisen kapitalismin tämän vaiheen tuhoisin perspektiivi on nimeltään luottolama. Tänä päivänä kaikki taloudet toimivat ainoastaan velan varassa. Jatkuva ja pitkä luottolama voi pakottaa talouden kokonaisuudessaan halvaustilaan, mikä voi ennen pitkää hajottaa koko yhteiskuntaa.

Kehityksen monet vauhdit

Bank of America – Merrill Lunch näkee suurinta kasvua EU:ssa sitten vuoden 2006 jälkeen. Samanaikaisesti pankki näkee ”dramaattisia kuiluja” siihen kuuluvien talouksien kesken. Saksa kasvaa 9 prosentin vauhdilla kun Kreikan talous vuositasolla supistuu 5,8 prosenttia.

Kriisi on kaukana siitä, että olisi loppunut. Jako kahden kastin maihin aiheuttaa uutta entistä syvempää lamaa, mikä omalla vuorolla kärjistää jakoa. Siitä kielii markkinoiden hermostuneisuus. Pienestä kasvusta huolimatta markkinat tietävät, että Yhdysvaltain asuntolainojen kriisi ei ole ohi, vaan päinvastoin vastaavia kuplia on muuallakin maailmalla. Britanniassa asuntojen hinnat olivat heinäkuussa romahtaneet. Puheet ja teot leikkauksista pakottavat ihmisiä kaikkialla keskittymään vain välttämättömiin ostoksiin. Tämä pahentaa lamaa ja edesauttaa bkt:n laskuun, mikä kasvattaa suhteellisesti velkamäärän. Samalla julkiset taloudet yrittävät lisätä tulojaan nostamalla ALV:a, minkä seurauksena ostokyky ja kulutus laskevat entisestään ja inflaatio nousee. Viimeinen on tällä hetkellä esim. Kreikassa yli kuuden prosentin luokkaa.

Elpyminen väliaikaista

Saksan yllättävä kasvu ei näkynyt työläisten kukkarolla. Siitä huolehtivat demarien toimenpiteet Schröderin aikana, mutta myös Merkelin politiikka. WSJ:n mukaan joka viides työläinen Saksassa työskentelee matalapalkkaisessa työssä, jossa ansaitsee alle yhdeksän euroa tunnilta. Keskipalkka Saksassa on laskenut tasaisesti vuosien 2004 ja 2009 välillä. Matalapalkkaisten määrä kasvoi 2,3 miljoonasta 6,55 miljoonaan ihmiseen. Kahden kastin järjestelmää esiintyy siis myös jokaisessa maassa jopa kasvun aikana.

Globalisaatio ei hävitä epätasaisuuksia kapitalismin kehityksessä, vaan päinvastoin se korostaa niitä. Kriisin aikana epätasaisuudet käynnistävät keskipakovoimia ja hajottamismekanismeja. Euroopassa ollaan kohtaamassa Japanin tapaista pitkään kestänyttä lamaa ja deflaatiota yhdessä luottolaman ja fiskaalisten ongelmien kanssa. Vakaussopimuksen illuusion saavuttaminen on nopeuttamassa kaksoislaman tuloa. Eniten budjettivajetta esiintyy Irlannissa, jossa viime vuonna se oli 14,3 prosenttia. Tappavan kurin seurauksena vaje laskee tänä vuonna 11,7 prosenttiin, jos siihen ei lasketa pankkipelastamiseen annettua tukea.

Valtioiden kontrolloitu vararikko

Saksalaisranskalainen allianssi on pohtinut mahdollisuuden ajaa kriisivaltion tai antaa sen mennä konkurssin. Der Spiegel kertoi, että Ranska tukee saksalaisten ehdotusta Kreikan tapaisten maiden kontrolloidun konkurssin laillistamisesta. Kahden osapuolen neuvotteluissa Saksan talousministeri Wolfgang Schäuble ehdotti kahden vaiheen menettelyä, jonka puitteissa ongelmavaltioilla olisi mahdollisuus tasapainottaa julkisia talouksiaan. Siinä prosessissa velkojien vaatimukset lykättäisiin tai niiden maksut hoitaisi muut EMU:n jäsenvaltiot. Lehden mukaan ranskalaiset olivat eri mieltä siitä, että pitäisi perustaa Berliinin klubi (Berliner Club) takaamaan heikkojen valtioiden kontrolloitua konkurssia. Tällaisia tehtäviä voisi hyvin hoitaa jo olemassa oleva Pariisin klubi (Pariser Club).

Saksan ennennäkemätön kasvu ei riitä nostamaan kokonaisuudessaan euroalueen taloutta viimeisen kahden ja puolen vuoden taantumasta. Sellainen vaatisi talousihmettä, jota ei ole missään näkyvissä. Kaikki tilastot vertaavat tilannetta vuositakaiseen. Jotta talous olisi toipunut lamanedelliseen kuntoon, tarvittaisiin kymmenen prosentin kasvua jokaisessa euroalueen bkt:ssa. Nyt joissakin maissa on kasvua suhteessa viime vuoden tilanteeseen. Jos kuitenkin vertaisi kolme vuotta sitten vallitsevaan tilanteeseen, joutuisi toteamaan, että lama jatkuu. Tämä on taakka, joka ei näy tilastoissa. Se tarkoittaa, että tämän vuoden menetys mukaan lukien EU:n bkt:sta puuttuu 800 miljardia euroa.

Jos talous ei kasva työvoiman ja tuottavuuden kasvun vauhdilla, niin silloin kasvaa työttömyys. Capital Economics on laskenut, että jokaisessa EU:n maassa on onnistuttava saamaan kahden tai kolmen prosentin kasvu jos tahtoo, että työttömyys pysyy samalla tasolla. Tämä ei työllistäisi ennestään työttömänä olevia kymmentä miljoona eurokansalaista. Saman laitoksen realistinen arvio laski, että tänä vuonna tuskin voidaan ponnistella edes prosentin kasvuun. Analyysiyhtiö Lombard Street Research:n mukaan tähänastinen kasvu on peräisin Saksasta, jonka vienti odotetaan hiipuvan pian sitten kun elvytys ja varastojen täyttäminen loppuvat ja talouden kiristykset alkavat yhtäaikaisesti Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Saksan vientiä verottaa myös ongelmamaiden talouksien tilanne. Kriisimaiden kutistettavissa oleva osuus Saksan viennistä on tähän asti ollut LSR:n mukaan yli kymmenen prosenttia.

__Dimitris Mizaras

Guantanamon sulkemiseen ei enää kukaan usko. Poistuminen Irakista on jo aloitettu. Sen tarkoitus CIA:n mukaan olisi päättyä elokuun loppuun mennessä. Suunnitelman mukaan kaikki taistelujoukot vedetään pois. Miehitettyihin alueisiin jää 50000 sotilaan joukot nukkehallituksen tueksi. Todellisuudessa tällä ei ole mitään tekemistä paljon mainostetun tavoitteen kanssa. Sen lisäksi poisvedetyt joukot on vain siirretty Kuwaitiin, jossa ne odottavat komentamistaan takaisin. ”Poissiirretyt” joukot korvattiin kymmenien tuhansien miesten yksityisten turvafirmojen voimilla. Niiden tehtäviin kuuluu lähetystöjen, ministeriöiden, yritysten ja yksityishenkilöiden vartiointi. Niiden valtuudet sisältävät oikeuden tutkia ihmisiä ja taloja, pidättää ”epäiltyjä”, tappaa vihollistaistelijoita, vakoilla ulkomaalaisia hallituksia tai salakuunnella terroristeja. Yksinomaan USA:n suurlähetystöä vartioi seitsemäntuhatta miestä.

Yksityissotafirmoista tunnetuin on pahamaineinen Blackwater, jonka vartijat vuonna 2007 avasivat tulen aseettomia siviilejä kohti Bagdadissa. Siviilien murhat ja kidutukset ovat firman harjoittama tavallinen käytäntö niin Irakissa kuin Afganistanissakin. Nykyisin firman taktiset vedot muistuttavat Obaman politiikkaa. Siinä yritetään päästä eroon huonosta maineesta vaihtamalla uusi nimi firmalle tai operaatiolle. Näin ollen, Blackwater on muuttanut nimensä Xe:ksi. Sen sijaan Bushin sotia ei enää tunneta terrorismin vastaisiksi sodiksi, vaan modernilla vakautusoperaatio –nimellä. Muuta ei muutu vajaassa sadassa sotilastukikohdassa ja Irakin arjessa taistelujoukkojen poistumisen jälkeen.

Afganistan

Miehittäjän kannalta Afganistanissa tilanne on paljon hankalampi. Liittouman hallinnassa on vain pääkaupunki ja sekään ei kokonaan. Nykyään vastarintavoimat iskevät sielläkin. Tilanne on poliittisestikin hankala Obamalle. Operaation komentajat vaihtuivat ja osa heistä vuotaa tietoja operaation mahdottomuudesta. Liittolaisia jättävät uppoavan laivan ja vastustus Euroopassa kasvaa. Jopa nukkehallitus on kääntynyt Obamaa vastaan. Hamid Karzai on amerikkalaisten avustuksella vaalivilpillä noussut Afganistanin presidentiksi. Silti hän haluaa neuvotella talebanien kanssa, ja uhkailee muodostaa koalitiohallituksen, joka vaatisi amerikkalaisten poistumista maasta. Ensimmäinen askel siihen on otettu tiistaina 17.8., jolloin Karzai kielsi kokonaan yksityisten turvallisuusfirmojen toiminnan maassa. Karzai antoi niille poistumisaikaa neljä kuukautta.

Suurin osa näistä firmoista on yhdysvaltalaisia. Kuten CIA:n viranomaiset ilmoittavat, USA:n on mahdotonta pärjätä sodissa ilman turvafirmojen ”palveluita”. Mediatietojen mukaan, 30 prosenttia armeijan tiedustelusta hoitaa yksityisfirmojen henkilökunta. Se tapahtuu ohi CIA:n verkostoja. Turvallisuusfirmojen toiminta ei Washington Postin mukaan pysty kukaan valvomaan. USA:n puolustusministeri Gates kertoi lehdistölle, ettei edes tiedetä kuinka monelta tai miltä firmalta hänen ministeriönsä osta palveluita Yhdysvalloissa tai ulkomailla. Ennen häätöään entinen Blackwater, Xe sai uuden sopimukseen Afganistaniin. Armeijan selkärankana Xe allekirjoitti CIA:n kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Xe käyttää satojatuhansia euroja vuodessa lobbaukseen. Siihen sijoitettu raha tulee monikertaisena takaisin firman harjoittamasta verkkokaupasta, jonka kautta saa ostaa mm. aseita.

Pakistan

Obama jatkaa uskollisesti Bushin politiikkaa Pakistanissakin. Afganistanin miehitys on saanut aikaan sen, että epävakaus eskaloitui naapurimaahan. Epävarmuus Pakistanissa vaikuttaa kielteisesti maan suhteisiin Intiaan. Molemmat maat ovat ydinasemaita. Islamismin nousun pelko on huono argumentti länsimaiden interventiolle, sillä Pakistanin pommitukset edesauttavat islamilaisjärjestöjen vahvistumista.

Edellisen tilanteen lisäksi luonnonkatastrofit tulivat pahentamaan Pakistanin kansan ahdinkoa. Tuhot tulvista ovat mittavia ja ainutkertaisia historiassa. Länsimaiden apu on kaukana poissa, ja amerikkalaisten miehittämättömien koneiden koneet ovat armottomasti pommittaneet Waziristania ja Luoteis-Pakistania tappaen siviilejä koko sen tulvien aikana.

Luonnonkatastrofit ovat katalysoineet poliittisia muutoksia monta kertaa ennenkin historiassa. Heikot tasapainot horjuttivat Somozan Nicaraguassa ja Shaahin Iranissa suurmittaisten maanjäristyksien jälkeen. Sillä aikaa kun Englannin kokoinen pinta-ala Pakistanissa oli veden alle hukkumassa, maan presidentti oli Eurooppa-kiertueella. Valtiokoneisto ei kyennyt kahden viikon ajan välittämään pienintäkään apua uhreille. Arvioiden mukaan tulvauhrien määrä on noin 20 miljoonaa ihmistä, joista parisen tuhatta on menehtynyt. Tuhojen taloudelliset kustannukset voisivat säikäyttää rikkaidenkin maiden hallituksia. Sen lisäksi epidemioiden leviämisen vaara pahentaa tilannetta entisestään. Jo kolme ja puoli miljoonaa lasta on vailla lääkkeitä ja puhdasta vettä. Akuuttia on myös ruuan puutteesta johtuva hätä.

Nyt kun Asif Ali Zardarin korruptoinut hallinto horjuu, amerikkalaiset ovat ”huolissaan” länsimaiden avustusoperaatioiden puutteesta. Perinteisesti Pakistan on ollut amerikkalaisten etuvartio islamilaisen maailman suuntaan. Nykyään maa on muuttumassa imperialismin viholliskuvaksi ja kovaksi vastustajaksi. USA:n senaatin ulkoasiain valiokunnan puheenjohtaja John Kerry varoitti ulkoministeriä suurista vaaroista. Hillary Clinton lupasi Pakistaniin 47 miljoonaa euroa lisää. Tämä ei voi muuttaa tilannetta, ei varsinkaan aikana, jolloin amerikkalaiset sotaoperaatiot jatkuvat entiseen malliin, vaikka toisella nimelläkin.

Dimitris Mizaras

Trotski uhrasi koko elämänsä taisteluun proletariaatin johtajuuskriisin ratkaisemiseksi. Se on edelleen jokaisen vallankumouksellisen velvollisuus tänäkin päivänä, jolloin maailmanlaajuinen kapitalismin kriisi uhkaa kaikkialla tuhota ihmiskuntaa ja sen sivilisaatiota kokonaisuudessaan. Sitä tehtävää tiedostaa Marxilainen Työväenliitto, joka 10-vuotistaipaleessaan on analysoinut kapitalismin kriisiä, kaavaillut näköaloja ja osallistunut luokkataisteluun historian viimeisen luokkayhteiskunnan kumoamiseksi. Marxilainen Työväenliitto on Komitean Neljännen Internationaalin Jälleenperustamisen (CRFI) puolesta taistelevan kansainvälisen järjestön edustaja Suomessa.

Aika, jolloin Trotski ja hänen toverinsa taistelivat tämän merkittävän tehtävän toteuttamiseksi, oli äärimmäisen vaikea. Työväenluokan ja – liikkeen kannalta kyseessä oli katastrofien periodi. Idässä Stalinin johdolla byrokratian rautakorko oli tukahduttanut viimeisetkin rippeet työväendemokratiasta, Leninin vanhan kaartin parhaat toverit oli murhattu tai teloitettu näytösoikeudenkäynneissä, ja maailman vallankumous oli tietoisesti ajettu tappioihin ja näin ollen petetty. NL:n naapurissa Hitler oli kuristanut luokkataistelun Saksassa ja valmistautui Stalinin siunauksella suorittamaan vastaavia tehtäviä muuallakin Euroopassa.

NL:n mahtavan tiedusteluverkoston, ”Punaisen Orkesterin” johtaja Leopold Trepper muistuttaa Stalinin ajasta ja siihen liittyvästä terrorista. Näin Trepper kirjoitti myöhemmin muistelmissaan: ”Mutta kuka uskalsi silloin valittaa? Kuka nousi huutamaan julki erimielisyyttään? Ainoastaan trotskilaiset ovat oikeutettuja vaatimaan itselleen tätä kunniaa. Kuten johtajansa, joka maksoi vakaumuksensa vakauden jäähakun iskulla päähänsä, trotskilaiset taistelivat kynsin ja hampain stalinismia vastaan ja he olivat ainoat, jotka näin tekivät. Suurten puhdistusten aikana he pystyivät huutamaan jäisiltä aroilta, johon heitä oli viety eliminoitavaksi. Keskitysleireillä trotskilaisten käytös oli esimerkillinen, mutta heidän äänensä hukkui tundraan”. Silloin kun Stalinin verinen käsi ei ulottunut trotskilaisiin, niin Hitler hoiti vainot. Näin ollen, 1930-luvulla ja sodan aikana teurastettiin Neljännen Internationaalin etevimpiä johtajia ja hajotettiin puolueita ja järjestöjä.

Toisen maailmansodan jälkeen maailma oli muuttunut. Stalin oli mm. Jaltassa sopinut maailmanjaosta ja luvannut lännelle yhteiskunnallista rauhaa. Teoriat sosialismista yhdessä maassa kehitettiin ja laajennettiin rinnakkaisolon teorioilla, ja sosialismiin siirtymisestä tuli tavoite, johon viitattiin vain vappuna ja muina työväen juhlamerkkipäivinä. Kapitalismi sai kaipaamansa luokkataistelun rauhoittamista ja keskittyi taloutensa inflatoriseen kehittämiseen. Keynesin ajaksi tunnettu aikakausi kesti vaivalloiset 30 vuotta. Pääoma levisi ympäri maailmaa ennätyksellisellä tahdilla, riistonaste kasvatettiin pilviin ja taistelut maailman markkinoista kärjistyivät. Samaan aikaan dollari dominoi taloudellisia prosesseja ja valtion interventio (etenkin aseteollisuudessa, hyvinvointivaltion toiminnassa ja infrastruktuurissa) takasi työväelle täystyöllisyyttä. Keinotekoinen kasvu tuli tiensä päähän 1970-luvulla, josta lähtien ns. uusliberalismi, pimeät markkinavoimat ja finanssiglobalisaatio määräävät kaikessa.

On ilmeistä se, että sodanjälkeisenä aikana vallankumouksellisilla ei ollut paljon mahdollisuuksia toimia menestyksekkäästi. NL:n romahtamisen jälkeen kapitalismi on yritetty restauroida kovalla kädellä Itä-Euroopassa, Venäjällä ja Kiinassa, jossa sama prosessi alkoi aikaisemmin. Erityisesti nykyisessä kriisissä on vaikea vaieta siitä, että kapitalismi potee kuolemantautia ja sinnittelee maailmanlaajuisten kouristusten vallassa. Barbaria häämöttää, koska kuten aikaisemmatkaan yhteiskunnalliset tuotantotavat, kapitalismi ei väisty historiasta vapaaehtoisesti. Enemmän kuin koskaan ennen nyt tarvitaan välttämättömiä mekanismeja järjestelmän kumoamiseksi työväestön eduksi. Tänään on koottava yhteen kaikki teoreettinen perintö ja muut voimamme ja ryhdyttävä tositoimiin vallankumouksellisen puolueen ja Internationaalin rakentamiseksi.

Tänään trotskilaisilla on oikeus ylpeillä saavutuksistaan. Historialliset tehtävät samanaikaisesti painavat hartioille. Nyt kun työväenluokka mobilisoituu ympäri Eurooppaa ja maailmaa, olemme tietoisia siitä, että marxilaisen metodin merkitys tässä taistelussa korostuu. Näin ollen, kehotamme työväestöä, ystäviä ja jäseniämme lukemaan Trotskin kirjoituksia ja Neljännen Internationaalin analyyseja. Trotskilaisten tekstien tuotanto on historiallisista syistä johtuen Suomessa köyhänlaista. Sen vuoksi näinä päivinä luovutamme työväenluokalle Trotskin kirjan ”Heidän moraalinsa ja meidän” suomennoksen. Uuden kirjan lisäksi saimme uuspainoksena ”Siirtymäohjelman” ja lukijan kädessä olevan teoreettisen lehtemme ”Marxilaisen” neljännen numeron. Hyviä lukuhetkiä.

20.8.2010

Dimitris Mizaras

Kirjoitus on Marxilainen #4 –lehden esipuhe

KYSYMYS: Mitä mieltä olette Saksan ja Venäjän liittolaisuudesta? Oliko Stalinin pakko ryhtyä sopimukseen, ja jos on ollut oikein menetelty, mitä olisi voinut aikaisemmin tehdä toisin, jotta vältyttäisiin siitä? Venäjä etenee Baltian maissa ja Suomessa, ja väittää, että joutuu menettelemään niin puolustautuakseen mahdollisesta ulkoinvaasiosta. Uskotteko, että sellainen hyökkäys natsien tai porvaridemokratioiden toimesta on mahdollinen?

TROTSKI: Ulkopolitiikka on sisäpolitiikan jatke ja kehitys. Ymmärtääksemme oikein Kremlin ulkopolitiikkaa on tarpeellista ottaa huomioon kaksi tekijää. Yksi on Venäjän sijainti sitä ympäröivän kapitalistisen piirityksen keskellä. Toinen on hallitsevan byrokratian asema neuvostoyhteiskunnan sisällä. Byrokratia puolustaa NL:a, mutta ennen muuta se puolustaa omaa olemassaoloaan NL:n sisällä. Byrokratian sisäinen asema on hauraampaa kuin NL:n asema kansainvälisellä areenalla. Aseista riisuttujen sisäisten vihollisten edessä byrokratia on säälimätön. Hyvin aseistettujen ulkoisten vihollisten edessä byrokratia on varovaisempi ja usein jopa pelkurimainen. Jos Kreml nauttisi kansan suosiota ja luottaisi puna-armeijan uskottavuuteen, se voisi harjoittaa molemmista imperialisminrintamasta riippumattomampaa ulkopolitiikkaa. Todellisuus on kuitenkin erilainen. Totalitaarisen byrokratian eristäytyminen omassa maassa heittää sen läheisemmän ja aggressiivisemman ja siksi vaarallisemman imperialismin syliin.

Jo vuonna 1934 Hitler oli sanonut Rauschningille: ”Neuvostovenäjän kanssa voin solmia sopimuksen koska tahansa minä tahtoisin”. Hitler on saanut suullisia takeita suoran Kremliltä. Kenraali Krivitsky, entinen GPU:n ulkomaanpäällikkö paljasti erityisen kiinnostavia tietoja Moskovan ja Berliinin välisistä suhteista. Huolellisesti neuvostolehdistöä lukevalle Kremlin suunnitelmat olivat tiedossa vuodesta 1933. Ennen muuta Stalin pelkäsi suurta sotaa. Välttyäkseen siitä hän tarjosi korvaamatonta apua Hitlerille.

Siitä huolimatta olisi virhe pitää viisivuotiasta (1935 – 1939) kampanjaa ”demokraattisten voimien välisestä yhteisrintamasta” ja ”kollektiivisesta turvallisuudesta” pelkkänä valheena. Sellaisena tilannetta pitää Krivitsky, joka näkee asiat GPU:n toimistosta käsin yksipuolisina. Niin kauan kun Hitler nöyryyttävästi kieltäytyi tarttumasta Stalinin ohennettuun käteen, viimeisen oli pakko valmistautua vaihtoehtoiseen ratkaisuun, liittolaisuuteen imperialististen demokratioiden kanssa. Komintern ei tietenkään ymmärtänyt mistä oli kyse. Se yksinkertaisesti totteli käskyjä pitämällä ”demokraattista” melua.

Toisaalta niin kauan kun Hitler tarvitsi ystävällistä puolueettomuutta Englannin osalta, hän ei voinut vielä kääntyä Moskovan suuntaan. Bolsevismin haamu oli auttanut Englannin konservatiiveja näkemään Saksan uudelleenvarustautumista pienemmällä epäilevyydellä. Balduin ja Chamberlain menivät sitäkin pidemmälle. He auttoivat Hitleriä välittömästi luomaan Keski-Euroopassa vahvaa Saksaa suurtukikohtana, joka pystyy suuren mittakaavan invaasioihin.

Hitlerin käännös Moskovan suuntaan viime vuonna oli perusteltu. Britannialta Hitler oli saanut kaiken mahdollisen. Kukaan ei odottanut että Chamberlain olisi antanut Egyptiä tai Intiaa tai Tšekkoslovakiaa. Saksalaisen imperialismin laajentuminen olisi kääntynyt Britanniaa vastaan. Puolan kysymys oli polttopisteessä. Italia vetäytyi varovaisesti syrjään. Kreivi Ciano selitti joulukuussa 1939, että kymmenen kuukautta aikaisemmin allekirjoitettu Italia-Saksa -liitto sulki pois mahdollisuuden, että totalitaarinen liittouma ryhtyisi sotaan seuraavien kolmen vuoden sisällä. Siitä huolimatta oman varustautumisensa painostamisen seurauksena Saksa ei voinut odottaa. Hitler vakuutti anglosaksiserkulleen, että Puolan liittäminen johtaisi itään, siis ainoastaan itään. Mutta hänen konservatiivivastustajat eivät jaksaneet enää tulla petetyksi. Sodasta ei enää voitu välttyä. Näissä olosuhteissa Hitlerillä ei ollut vaihtoehtoja. Hän pelasi viimeisen korttinsa, joka oli solmia liittolaisuus Stalinin kanssa. Näin Stalin sai kuuden vuoden ajan odotettua kättelyä Hitlerin kanssa.

Porvarillisissa lehdissä esitetyt väitteet siitä, että Stalin tahallisesti tavoitteli toisen maailmansodan syntymistä, ovat järjettömiä. Neuvostobyrokratia pelkää suursotaa enemmän kuin mikään muu hallitseva luokka maailmassa; sillä on siinä enemmän menetettävää kuin voitettavaa. Byrokratia ei laske maailman vallankumouksen varaan. Mutta vaikka Kremlin konservatiivinen harvainvalta olisi taistelemassa vallankumouksen puolesta, sen olisi silloinkin pitänyt tietää, että maailmansota ei ala vallankumouksesta, vaan päinvastoin päättyy siihen. Moskovan byrokratia joutuu syvään kuiluun ennen kun vallankumous ehtii kapitalistisiin maihin.

Moskovan neuvottelujen aikana viime vuonna brittien ja ranskalaisten edustajat näyttelivät melko surkeaa roolia. ”Näettekö noita herroja”, kyselivät Saksan agentit Kremlin johtajilta. ”He eivät pystyisi liikuttelemaan pienintäkään sormeaan jos jakaisimme Puolan keskenämme”. Kun Stalin oli allekirjoittamassa sopimusta, poliittisesta rajoittuneisuudestaan huolimatta hän uskoi, että suursotaa ei syttyisi. Joka tapauksessa hän uskoi, että mahdollisuus sekaantua suursotaan seuraavan periodin aikana oli pieni. Kukaan ei tiennyt mitä se ”seuraava periodi” piti sisällään.

Invaasio Puolaan ja Baltian maihin oli Saksan kanssa solmitun sopimuksen vääjäämätön seuraus. On täysin mieletöntä ajatella, että Stalinin ja Hitlerin välinen yhteistyö perustui luottamukseen. Nuo kaksi herraa ymmärsi toinen toistaan oikein hyvin. Edellisen kesän (1939) Moskovan neuvotteluissa, saksalainen vaara piti esittää paitsi todellisena, myös välittömänä. Kuten sanottu Ribbentropin vaikutuksesta Kreml oletti, etteivät Englanti tai Ranska reagoisi Puolan miehittämisen lopulliseen faktaan, ja sen valtaamisen, jonka seurauksena Saksa laajentuisi itään. Näissä olosuhteissa liitto Saksan kanssa täyttyi materialistisista takeista, joita Venäjä sai liittolaiseltaan. Mitä todennäköisimmin tässäkin asiassa aloite oli dynaamisella osapuolella, Hitlerillä, joka ehdotti varovaiselle ja asioita lykkäävälle Stalinille takaavansa sopimuksen vaikka aseittensa turvin.

Luonnollisesti itäisen Puolan valtaaminen ja sotilastukikohtien perustaminen Baltian alueelle ei aiheuttanut mitään ehdottomia ongelmia Hitlerille. Viime sodan (1914 – 1918) kokemus vahvistaa sitä. Siitä huolimatta rajojen siirtyminen lännemmälle alueelle, ja itäisen Baltian kontrolli tarjoavat kiistämättömiä strategia etuja. Näin ollen, liittolaisuudessaan Hitlerin kanssa ja viimeisen aloituksesta Stalin sai takuita Hitleriä vastaan.

Yhtä lailla tärkeitä olivat sisäpolitiikan tekijät. Viiden vuoden taukoamattoman taistelun aikana fasismia vastaan, ja koko bolsevikkien vanhan kaartin tuhoamisen jälkeen – heitä syytettiin oletetusta yhteistyöstään Hitlerin kanssa – tämä sopimus ei ollut kovin suosittu. Asia oli pakko perustella välittömällä ja mahtavalla menestystarinalla. Läntisen Ukrainan ja Valko-Venäjän liittäminen sekä strategisten asemien rauhanomainen saavuttaminen Baltiassa yrittivät todistaa kansalaisille isäaurinkoisen viisaasta ulkopolitiikasta. Suomi vain hieman sekoittaa näitä suunnitelmia.

Kysymys vallatuista alueista

KYSYMYS: Puna-armeijan entisenä päällikkönä uskotteko, että neuvostojen siirtyminen Baltian maihin, Suomeen ja Puolaan oli välttämätöntä NL:n tehokkaan puolustuksen kannalta? Uskotteko että sosialistinen valtio on oikeutettu viemään sosialismia aseiden väkivaltaa hyväksi käyttäen?

TROTSKI: Ei ole epäilystä, että Baltian sotilastukikohtien kontrolli tarjoaa strategisia etuja. Yksinomaan tällä faktalla ei kuitenkaan voida perustella naapurimaiden miehitystä. Eristäytyneen työläisvaltion puolustaminen perustuu enemmän maailman työväenjoukkojen tukemiseen kuin parin kolmen tukikohdan perustamiseen lähiympäristöön. Tämä osoittautuu kiistämättömästi totuudeksi myös ulkovoimien interventioiden historiassa meidän sisällissotaan 1918 – 20.

Robspierre oli kerran sanonut, että ihmiset eivät pidä lähetyssaarnaajista, jotka saapuvat pistin kädessä. Tämä ei sulje pois oikeutta ja velvollisuutta antaa ulkopuolista apua sortoa vastaan kapinoiville kansoille. Luonnollisesti meillä oli oikeus auttaa sotilaallisesti Unkaria vuonna 1919 kun Ranska ja Englanti (Ententevaltiot) olivat kukistamassa Unkarin vallankumouksen. Työväki ympäri maailma oli ymmärtänyt sitä apuamme oikein. Valitettavasti silloin olimme vielä heikkoja. Sotilaallisesti Kreml on tänä päivänä paljon vahvempi. Kreml on kuitenkin menettänyt joukkojen luottamuksen niin kotimaassa kuin maailmallakin. Jos maassa olisi toimivaa neuvostodemokratiaa, teknologinen kehitys menisi rinnakkain sosiaalisen tasa-arvon kanssa, ja byrokratia kuoleutuisi ja tilalle syntyisi massojen itsehallinto, Moskova edustaisi mahtavaa vetovoimaista keskustaa erityisesti lähinaapureilla. Sellainen johtaisi joukot, ei vain Ukrainassa ja Valko-Venäjällä, vaan myös puolalaiset, juutalaiset ja Baltian maat polulle, joka päättyy Yhdentymiselle NL:n kanssa.

Tämä tärkeä edellytys vallankumoukselliselle interventiolle on tänäkin päivänä olemassa, joskin paljon heikompana. NL:n sisällä etnisten vähemmistöjen sorto poliisin taholta on työntänyt luotaan pois naapurivaltioiden työläisiä. Puna-armeijan invaasiota pidetään väkivaltaisena tekona eikä vapautusinterventiona. Tämä palvelee imperialismin aikomuksia kääntää kansainvälistä yleismielipidettä NL:a vastaan. Sen vuoksi invaasio aiheuttaa enemmän pahaa kuin hyvää NL:lle.

Talvisota

KYSYMYS: Mitä mieltä olette sotaretkestä Suomeen sotilaalliselta kannalta suhteessaan strategiaan, varustautumiseen, niin sotilaalliseen kuin poliittiseenkin johtamiseen, neuvostosotilaiden kommunikaation kehittämiseen ja yleistason koulutukseen. Entä mikä lienee sodan mahdollinen lopputulos?

TROTSKI: Minun arvioni mukaan, abstraktisella tasolla strateginen suunnitelma meni riittävän oikein. Se kuitenkin aliarvioi Suomen vastarintakykyä. Se myöskään ei ottanut huomioon Suomen talvea, kuljetus- ja muonitusseikkoja sekä hygieniaolosuhteita. Nuori upseeri Leon Tolstoin kirjoitti Krimin sotaretkestä vuonna 1855. ”Helposti se oli paperille sanottu, mutta unohdimme ojat, joiden uomia pitkin piti meidän kulkea”. Stalinin mestattu ja turmeltu esikunta matkii Nikolai I:n strategien sotasuunnitelmia.

15. marraskuuta kirjoittelin erään USA:n tunnetuimman viikkolehden päätoimittajalle: ”Tulevan periodin aikana Stalin pysyy Hitlerin satelliittina. Tulevan talven aikana hän ei todennäköisesti tee mitään siirtoja. Suomen kanssa Stalin allekirjoittaa rauhansopimuksen”. Tapahtumat osoittivat, että tässä kohti ennusteeni oli virheellinen. Virheeni johtui siitä, että arvioin Kremlin omaavan poliittista ja sotilaallista logiikkaa enemmän kuin mitä se todellisuudessa omasi. Suomen vastarinta on kyseenalaistanut Kremlin arvovaltaa paitsi Virossa, Latviassa ja Liettuassa, niin myös Balkanilla ja Japanissa. Sen jälkeen kun Stalin oli ääntänyt A:ta, hänen oli pakko ääntää B:nkin. Silti jopa hänen omien menetelmien ja keinojen logiikalla, hänen ei olisi välttämätöntä hyökätä Suomeen välittömästi. Kärsivällisempi politiikka ei olisi vahingoittanut Kremliä niin paljon kuin tämä 11 kuukautta kestävä tappio.

Moskova nyt keksii, että kukaan ei odottanut nopeata voittoa ja viittaa kylmyyteen ja lumimyrskyihin. Tämä on uskomaton argumentti! Stalin ja Vorosilov eivät osaa lukea sotakarttoja, mutta luulisi heidän osaavan lukea kalenteria. He eivät voi olla tietämättömiä Suomen ilmastosta. Stalin osaa hyödyntää hyvin tilannetta, joka on kehittynyt ja kypsynyt hänen myötävaikutuksestaan riippumatta, mikäli se on hänelle edullinen ja siihen ei liity paljon riskiä. Stalin on mekanismin mies. Sota ja vallankumous eivät muodosta hänen vahvimpia puoliaan. Stalin kokee ainoastaan tappiota silloin kun tarvitaan kaukokatseisuutta ja aloitteisuutta. Näin kävi Kiinassa, Saksassa ja Espanjassa. Samaa tapahtuu nyt Suomessakin.

Ratkaisevaa ei ole ilmasto Suomessa, vaan poliittinen ilmapiiri NL:ssa. Toimittamassani venäjänkielisessä lehdessämme julkaisin syyskuussa 1938 artikkelin, jossa analysoin puna-armeijan heikentämisen ja rappeutumisen syitä. Tämä analyysi mielestäni selvittää niin puna-armeijan nykyisiä vastoinkäymisiä kuin maan kasvavia vaikeuksia teollisuudessa. Järjestelmän kaikki ristiriidat ilmenevät keskitetysti armeijassa. Vihamielisyys työläisten ja byrokratian välillä turmelee armeijaa sisältä käsin. Henkilökohtainen riippumattomuus, vapaa tutkimus ja kritiikki eivät ole tarpeellisia armeijassa ja taloudessa. Samanaikaisesti puna-armeijan upseerit ovat pyrkyrimäisistä komissaareista koostuvan poliittisen miliisin valvonnan alla. Omilla aivoilla ajattelevia lahjakkaita komentajia tuhotaan. Muut upseerit saavat jatkaa taukoamattoman pelon vallitessa. Sellaisessa organisaatiossa kuten armeija, jossa oikeudet ja velvollisuudet ovat vääjäämättömästi määritelty, kukaan ei todella tiedä, mikä on sallittua ja mikä on tabu. Varkaat ja kavaltajat toimivat ilmiannon patrioottisen rintaman takana. Rehelliset ihmiset lannistuvat. Alkoholismi rehottaa yhä enemmän. Kaaos vallitsee armeijan varustelussa.

Armeijan paraatit punaisella torilla on yksi asia ja sota on toinen täysin eri asia. Suunniteltu ”sotilaallinen kävelyretki” Suomeen muuttui totalitaarisen järjestelmän kaikkien puolien järkkymättömäksi logistiikaksi. Se paljasti johdon haaksirikon ja korkeimman komennon riittämättömyyden. Johto, joka on virkaansa nimitetty orjamaisen asenteensa eikä lahjakkuuden tai tietonsa ansiosta. Erityisesti sota paljasti uskomattoman puutteen koordinoinnissa eri sektoreiden välillä. Huonossa mallissa on armeijan varastot erityisesti muonituksessa ja vaatetuksessa.

Kreml onnistui jossain määrin rakentamaan panssareita ja lentokoneita, mutta se laiminlöi hygieniaa, käsineet ja saappaat. Koneiden takana seisonutta ihmistä byrokratia unohti tyystin.

Kysymyksessä oman maan puolustuksesta vieraalta miehittäjältä tai hyökkäyksestä toiseen maahan on erittäin tärkeä ja joskus ratkaiseva merkitys armeijan ja kansakunnan mielialojen kannalta. Vallankumouksellisessa hyökkäyssodassa erityisen korkea luottamus johtoon ja sotilaiden hyvä taito on välttämättömiä. Mitään näistä ei osoittautunut todeksi Stalinin aloittamassa sodassa, joka käytiin ilman teknistä ja moraalista valmistelua.

Voimasuhteet määräävät ennalta taistelun lopputuloksen. Jos Stalin ei joutuisi perääntymään Britannian, Ranskan ja Ruotsin hyökkäyksen pelossa, tai jos tulevien viikkojen aikana sota ei leviä yleiseurooppalaiseksi sodaksi, puoli miljoonaa puna-armeijan sotilasta tulevat kuristamaan Suomen armeijan. Todennäköisesti tietynlaista sotilaallisen tilanteen pääpainon siirtymistä esiintyy ennen kun näitä rivejä on painettu. Yksi skenaario olisi sellainen, että kuten joulukuun alussakin tapahtui, Kreml yrittää täydentää sotilaallista hyökkäystään lietsomalla sisällissotaa Suomen sisällä. Pystyäkseen liittämään Suomen NL:n viitekehykseen on pakko muuttaa maan rakenteet neuvostomalliin, täytyy pakkolunastaa suurmaanomistajia ja kapitalisteja. Sellaiselle vallankumoukselliselle muutokselle aikaansaamiselle omistussuhteissa, sisällissota on tarpeellinen. Kreml tekee kaikkensa houkutellakseen puolelleen teollisuustyöläiset ja köyhät talonpojat. Heti kun sodassa ja vallankumouksessa Moskovan oligarkia joutuu leikkimään tulen kanssa, niin se yrittänee ainakin lämmittää siinä käsiään. Tällä tavalla se voi kokea joitakin onnistumisia.

Yksi asia voidaan sanoa varmuudella. Onko se tuleva menestys mikä tahansa, mikään ei voi pitää yleisestä tietoisuudesta salassa sitä, mitä on tähän asti tapahtunut. Seikkailu Suomessa on jo synnyttänyt radikalisoitumista puna-armeijassa, jota jotkut Kremliin uskolliset ulkomaalaistoimittajat ovat – oletettavan vilpittömästi – ihanteellistaneet uskomattomin määrin. Kaikki neuvostovastaisen ristiretken kannattajat saavat hyviä argumentteja neuvostoarmeijan epäonnistumisista. Tämä voi aiheuttaa vaikeuksia sopimuksen aikaansaamiselle Japanin kanssa, mikä on Kremlin ensisijaisia tehtäviä. On jo nähtävissä, että jos aikaisemmin puna-armeijan hyökkäyskykyjä yliarvioitiin, nyt aliarvioidaan sen puolustusmahdollisuuksia.

On mahdollista ennustaa muitakin talvisodan seuraamuksia. Teollisuuden ja kaupan jättimäinen keskittäminen byrokratian käsiin tapahtui kuin maantalouden pakkokollektivisointi. Kriteerinä ei ollut sosialismin tarpeet, vaan byrokratian ahneus pitää kaikkia omissa käsissä. Tämä vastenmielinen eikä millään tavalla välttämätön väkivalta taloutta ja ihmistä vastaan paljastui selvästi Moskovan ”sabotaasi”oikeudenkäynneissä ja se sai kovan rangaistuksen Suomen lumihangissa. On mahdollista, että sotilaallisten tappioiden seurauksena byrokratia joutuu taka-askeliin talouden rintamassa. On odotettavissa jonkunlainen NEP:n palauttaminen. Kyseessä olisi siis kontrolloitu markkinatalous uuden korkeimman perustan pohjalta. Pelastavatko nämä toimenpiteet byrokratian, se on toinen kysymys.

(1) Oheinen kirjoitus on yksi Trotskin viimeisistä haastatteluista ennen kun Stalinin agentti murhasi hänet elokuussa 1940. Haastattelu oli annettu St. Luis Post-Dispatch -lehden kirjeenvaihtajalle. Haastattelu julkaistiin kolmessa osassa 10., 17. ja 24. maaliskuuta 1940

Kaikki merkit kielivät klassisesta deflaatiosta, trendistä, jossa kaikkien valuuttojen arvo laskee. Siitä kertoo myös kullan hinnan raju nousu. Kaksi vuosikymmentä kestänyt kriisi Japanissa todisti sen, että runsas seteleiden painaminen ei onnistunut toimimaan vastapainoksi deflaation tendensseihin. Deflaatio pahentaa kriisiä, koska se uudelleen arvioi velan ja luoton arvon. Toisin sanoen kyvyttömyys maksaa tai edes lyhentää lainoja kasvaa. Japanin kohdalla velka on jo 250 prosenttia bkt:sta.

LB:n konkurssin jälkeen, vuoden 2008 joulukuussa Kreikassa puhkesi kapina. Melkein kaksi kuukautta nuoriso jaksoi olla barrikadeilla. Suurten kaupunkien keskustat kirjaimellisesti paloi ja niiden seiniin kirjoitettiin: MERRY CRISIS AND HAPPY NEW FEAR”. IMF:n pääjohtaja Stauss Kahn määritteli tilannetta näin: ”tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu globaalin pankkikriisin seurauksena. Samaan aikaan me määrittelimme: ”Tämä kapina tulee tulevaisuudesta”. Porvariston torvet jaksoivat toistuvasti jauhaa kriisistä, joka ei koske Suomea ja vasemmisto puhui keinotekoisesta kriisistä, jota porvaristo käyttää hyväksi ajakseen hyvinvointivaltiota alas. Nyt eletään aikaa, jolloin romahtaa kokonaisia valtioita, tai joutuu IMF:n protektoraatiksi. IMF laatii muistioita, direktiivejä, joita sen syliin joutuneet maat joutuvat noudattamaan. Muistiot ovat suoranainen hyökkäys työväenluokan elintasoa vastaan, turvamekanismien purku, ja julkisten yritysten halvalla myyminen yksityisille.

Tässä vaiheessa on tärkeä keskittyä kolmeen todeksi näytettävään kohtaan: a) Kreikan valtion konkurssi on osa kapitalismin maailman konkurssia. b) Vuonna 2010 elämme uutta vaihetta, joka on järjestelmän kannalta paljon synkempi kuin mitä se oli LB:n konkurssin jälkeen, c) kaikki suunnitelmat tilanteen pelastamiseksi valtioiden välityksellä ovat epäonnistuneet. Valtioiden puuttuminen peliin on kärjistänyt kriisiä entisestään ja laukaissut luokkataistelun dynamiikkaa kaikkialla.

Yksinomaan Kreikka, Espanja ja Portugali ovat velkaa 3 000 miljardia euroa pelkästään saksalaisille pankeille. Sen lisäksi Ranskan ja Saksan pankit omistavat 80 prosenttia arvottomista Kreikan velkakirjoista. Kreikan bkt edustaa vain 2,7 prosenttia koko Euroopan bkt:sta. Jos kapitalismi suurissa maissa olisi terveellä pohjalla, niin kuin pikku Suomen porvarit väittävät, Kreikan olisi mahdotonta vetää koko maailmaa mukaansa kuiluun. Vaikka Eurooppa on jo kuilun partaalla, ja vaikka USA yrittää panna kriisin seuraamuksia EU:n niskaan, silti kapitalismin globaalikriisin keskus on Yhdysvalloissa. Se ilmenee eri osavaltioiden konkurssisarjojen uhalla ja sillä, että rahojen jättiläismäärän markkinoille pumppaamisesta, setelimäärien painamisesta ja nollakorko-tilanteesta huolimatta, lama jatkuu, työttömyys on 35 miljoonan tasoa ja edelleen kasvava, ja monet kymmenet miljoonat ihmiset ruokkivat itsensä ruokajakelujonoista.

Nykyinen tilanne oli valmis purkautumaan aikaisemminkin 2000-luvun alussa Argentiinan konkurssin jälkeen. Romahdus onnistuttiin estämään kasvattamalla ulkomaanvelkaa, jolla rahoitettiin budjettivajeita. Lainat saatiin etupäässä Kiinasta ja Japanista ja osittain Saksasta. USA myi valtionsa velkakirjoja ja kattoi vajeita. Toisaalta Kiina osti niitä ylijäämällään, joka oli saatu siitä, että maan halvat tuotteet olivat vallanneet maailman. Tämä ns. Kiina-ilmiö laukaisi velkaantumisen trendit kaikilla tasoilla. Kriisin alkuvaiheesta lähtien (2007) tässä kaksinapaisessa tasapainotilassa esiintyy säröjä.  Kiinassa keskipalkka on tähän asti ollut noin 100 € kuussa. Nykyään suurten taistelujen ja veristen kapinoiden jälkeen palkkataso on miltei kaksinkertaistunut. Yuanin heikkona pitäminen on edellytys Kiinan viennille. Dollarin heikkeneminen taasen ”haihduttaa” Kiinan dollarivarantoja. Kiinalaisissa pankeissa on länsimaisia valtioiden velkakirjoja 3 000 miljardin dollarin edestä.

Kapitalismin finanssipelaamiseen ovat sekaantuneet kaikki. Kun kapitalismin armoton Nemesis, voiton suhdeluvun laskutendenssi estää pääoman sijoituksia tuottaviin aloihin, ts. reaalitalouteen, se kääntyy loismaisiin investointeihin, kasinotalouteen. Teollisuusaloja ajetaan alas (de-industarisaatio), mikä supistaa edelleen pohjaa, josta lisäarvo ammennetaan, ja josta osansa vaatii pankki-, finanssipääoma ja muu fiktiivinen pääoma. Kun kapitalismi finansioituu, prosessi koskee teollisuutta, pankkeja ja vieläpä työläisiäkin, sikäli kun niitä nähdään kuluttajina.

Fiskaalinen kriisi ja valtioiden itse luhistuminen

Keskusvaltion kriisin intensiteetti moninkertaistuu kun siirrytään keskustasta periferiaan. Kaliforniaa on sanottu USA:n Kreikaksi ja Illinoisia Portugaliksi. Vastuu osavaltioiden konkursseista on keskusvaltioiden hartioilla. Vuoden 2007 jälkeen Yhdysvaltain ulkomaanvelka yli kaksinkertaistui. Kun Fanny ja Fay näyttivät punaista valoa, kiinalaiset uhkailivat myydä pois USA:n velkakirjoja, jollei pankit kansallistettaisi. Näin tehtiin ja sitten ei ollut rahaa kun LB vilkutti samaan suuntaan. Näin siis 150 –vuotias pankki annettiin mennä vararikkoon. Siitä lähtien markkinoille on yhteensä pumpattu 20 000 miljardia dollaria, mikä on kolmas koko maailman bkt:sta. Tällä tavoin käynnistyi kapitalismin itse luhistuminen (implosion). Yrityksessään pelastaa pankit valtiot sosialisoivat tappiot, ja kriisi muuttuu fiskaaliseksi (valtion tuloja koskeva). Tämä pahentaa pankkikriisiä, luotto ei kulje ja pankeista tulee zombeja. Ensin menee tukkoon järjestelmän verisuonet ja sitten on pumpun (panit) vuoro pysähtyä.

Valtioiden interventio pankkien pelastamiseksi pahensi pankkikriisiä. Sinällään tämä ilmaisin kertoo siitä, että kriisi on järjestelmän rakennekriisi, eikä yksinomaan kapitalismin jonkun osa-alueen kriisi. Fiktiivinen pääoma ei tuota lisäarvoa. Sen kasvava pyramidi kuitenkin vaatii omansa supistuvasta tuottavasta pääomasta. Huutava epäkohta nykykapitalismissa on ”naked short shelling –arvot”, joita onnettomasti suomennettiin alastomaksi sorttaus-arvoksi. Siinä kaupataan arvoja, joita ei edes omisteta. Myyjä panee kaiken panoksensa siihen, että pian myymisen jälkeen näiden arvojen hinta romahtaa, jolloin hän saa ostaa ne halvemmalla takaisin, ja näin vetää voittoja välistä. Rappiovaiheessaan oleva kapitalismi raatelee omia nahkoja investoimalla omaan tappioonsa. Karkein esimerkki tästä on viime viikolla paljastunut uutinen siitä, että Kreikan Pankki on naked short shelling -menetelmällä kaupannut maan velkakirjoja vapailla markkinoilla. Jopa keskuspankit ovat ristiriidassa valtioiden kanssa. Tämä yhdessä Kreikan pääministerin avoimen konkurssitunnustamisen kanssa sinkosivat spread-ineksit, vakuutusmaksut ja koron, millä maa lainaa, pilviin.

Niin porvarit kuin vasemmistokin silloin nousivat takajaloilleen kun moraalittomat sorokset ja muut spekulantit ajavat maan konkurssiin. Tämä pitää paikkansa, mutta jos joku luulee, että kriisin olemus piilee kapitalistien ahneudessa, niin silloin hän ymmärtää hyvin vähän kriisin luonteesta. Tämä ei tarkoita, että spekulantit eivät ole ahneita. Spekulantit toimivat niin, koska pystyvät niin toimimaan. Epäilemättä spekulantit ovat erittäin moraalittomia, mutta kyse tässä ei ole moraalittomuudesta. Kapitalistien mielestä kaikki se, mikä on laillista, se on myös moraalista. Spekulantit ovat tiettyjen yhteiskunnallisten suhteiden kantavia voimia.

Vielä kerran exit strategies –näköaloista

Viimeisessä G-20 kokouksessa amerikkalaiset ilmoittivat jatkavansa elvytystä suurten vajeiden ja matalien korkojen tiellä. Atlantin tällä puolella Merkel vannoo deflaatiopolun puolesta. Menoja, palkkoja ja palveluita pitää leikata. Kreikassa raaka peli on alkanut. Suurin osa vasemmistosta siellä vaatii velanmaksunehdoista uudelleen neuvottelemista, siis ratkaisua kapitalismin raameissa. Sellainen on mahdoton ilman, että kansa tuomittaisiin elämään kurjuudessa. Toiset vaativat tulonsiirtoa, enemmän liksaa työläisille ja kovempaa verotusta rikkaille. Vasemmistosta jotkut haluavat pois euroalueesta, mutta ei EU:sta, ja paluuta drakhmaan ja sen devalvaatiopolitiikkaan. Realistisimmat skenaariot kriisistä poispääsemiseksi kapitalismin viitekehyksen sisällä on esitetty vielä kerran taantumuksen leiriltä.

Stratfort – instituutti on yksityinen think-tank, jonka henkilökunta koostuu entisistä CIA:n asiantuntijoista. Stratfort, joka laatii maksusta raportteja, analysoi 18.5. Kreikan näköalat seuraavasti: Umpikujasta päästään kahdella tavalla. Joko Saksa jättää euron, mikä ei olisi sen etujen mukaista. Euro on luotu Saksaa varten ja monet puhuivat aikanaan eurosta naamioituna Saksan markkana. Toinen vaihtoehto olisi se, että Kreikka jättää euron taakseen. Tämäkään ratkaisu ei olisi helppo, koska drakhman pitäisi devalvoitua 50-60 prosenttia. Kansa tulisi siis saman verran köyhemmäksi, mutta kuitenkin vain teoriassa. Käytännössä kurjistuminen on suurempaa luokkaa, koska kreikkalaiset joutuisivat maksamaan velkaansa euroissa, joita ei omista, koska maa ei juuri tuota paljon, ja sen vienti on muutenkin tyrehtynyt. Arvojen mittana (store of value) drakhmaa ei hyväksyttäisi kaikkialla, ei välttämättä edes Kreikan sisällä. Drakhman saaminen kiertokulkuun olisi kallis prosessi. Ja CIA:n ex-agentit jatkavat: Ainoa tapa saada devalvoidun drakhman liikkeelle on väkipakko (The only way to quarantee the currency circulation is BY FORCE).

Sellainen by force-ratkaisu olisi pankkien sulku muutamaksi päiväksi ennen devalvaatiota. Tähtäimessä ei silloin olisi ainoastaan talletusten hallussa pitäminen muutamaksi päiväksi, vaan myös niiden osittainen anastaminen. Takavarikoiduilla talletuksilla rahoitettaisiin drakhman kiertokulkua. Stratfort kertoo myös, että pitää ottaa huomioon kahta seikkaa: a) takavarikoituja talletuksia on pyrittävä minimoimaan ja b) tukahdutusvoimia pitää vahvistaa, koska kadut tulevat vääjäämättä levottomiksi. Tällainen on drakhman devalvoinnin kauhuskenaario.

Stressitestit

Kahtena perjantaina eurokapitalistit kokoontuivat puimaan polttopisteessä olevia asioita. Ensin pohdittiin (23.7.) pankkien stressitestiä. Tällä menetelmällä on vain psykologinen merkitys markkinoiden suuntaan. Kaikki luottokelpoisuutta mittaavat luokituslaitokset ovat amerikkalaisia. Ennen konkurssiaan LB:lle oli annettu parhaat suositukset. Nyt eurooppalaiset haluavat muka luokitella itse pankkiensa sairautta. Ensinnäkin pankeista valittiin pieni ote, vain 91 pankkia. Niistä sairaiksi todettiin vain viisi pankkia Espanjassa, yksi pankki Kreikassa ja yksi pankki Saksassa.  Ennen sitä pankeilla oli mahdollisuus ryhtyä uuteen temppuun. Ne jakoivat omistamiansa velkakirjoja kahteen kategoriaan. Niihin, jotka ovat kaupattavaksi ja niihin, jotka varastoidaan. Näin ollen ”sairaat” arvot suljettiin eri kassakaappiin kuin ”terveemmät”. Sairaisiin ei sallittu stressitestiä. Vaikka ote oli niin pieni (91 pankkia), ja vaikka niitä tutkittiin vain terveiden arvojensa osalta, silti niistä seitsemän todettiin sairaiksi. Mielenkiintoinen on myös kuvio Kreikka – Espanja – Saksa, jota on sanottu Bermudan kolmioksi.

Toisena perjantaina (30.7.) neuvoteltiin siitä, miten voitaisiin harjoittaa eri valtioiden kontrolloitua konkurssia. Tämä on uutta, ja se luo viitekehystä valtioiden konkurssien legitiimiksi saamiseksi. Osana sitä suunnitelmaa on vakaussopimuksen uusiminen. Eletään Maastrichtin jälkeistä aikaa. Europiiriin jäisi vain maat, jotka noudattavat uuden vakaussopimuksen ehtoja. Muut maat lentäisivät ulos tai ne voisivat muodostaa toisen luokan euromaita niin, että niille maille valuutaksi otettaisiin käyttöön euro nro 2. Uusia instituutioita on myös rakenteilla. Pariisi-klubin tapainen kuvio olisi kuvio, jolla olisi oikeus tarvittaessa viedä yksipuolisesti osaa jäsenmaiden tuloista.

4.8.2010

Dimitris Mizaras

Alustus pidetty Jyväskylässä 5.8.2010

]]> http://mtl-fi.org/2010/08/08/maailmankapitalismin-konkurssista-vallankumoukseen/feed/ 0 http://mtl-fi.org/2010/08/04/stalin-murhautti-trotskin-natsien-avustuksella/ http://mtl-fi.org/2010/08/04/stalin-murhautti-trotskin-natsien-avustuksella/#comments Wed, 04 Aug 2010 16:14:14 +0000 MTL http://mtl-fi.org/?p=422 ”Olen tekemässä kuolemaa poliittisen murhaajan iskun seurauksena …hän hyökkäsi minun omassa huoneessani. Taistelin hänen kanssaan …  menimme sisään … keskustelimme ranskalaisista tilastoista … hän löi minua … pyydän, sanokaa meidän ystäville … olen varma Neljännen Internationaalin voitosta … menkää eteenpäin.” Nämä olivat Leon Trotskin viimeiset sanat, jotka hän saneli ennen kuin kuoli. GPU:n ja Stalinin kätyri  Ramon Mercaderin murhaava käsi iski jäähakulla lokakuun vallankumouksen johtajan, Puna-armeijan rakentajan ja Neljännen Internationaalin perustajan päähän.

Kirjeessään Ranskan ulkoministeri Dalandierille vuonna 1939 Adolf Hitler myönsi, että lopulta todellinen voittaja voisi olla Trotski: ”Sota toisi suunnatonta kurjuutta ja todellinen voittaja olisi Trotski” (1) (Herr Trotsky kuten hän ilmaisi).

Elokuun 20. päivänä tulee täyteen 70 vuotta Trotskin murhasta Meksikon Coyoacanissa. Trotskin murhasta on tehty elokuvia, kirjoitettu kirjoja ja sävelletty lauluja. Yksi uusimmista kirjoista julkaistiin Meksikossa vuonna 2007. Espanjankielisen kirjan nimi on “Los Nazis en Mexico”. Kirjan kirjoitti Juan Alberto Cedillo, ja kustantajana toimi Random House Mondadori.

Melko iso osa tästä kirjasta käsittelee Trotskin murhaa. Lähteinä kirjailija käyttää USA:n kansallisia arkistoja. Cedillo dokumentoidusti toteaa, että natsi-Saksan agentit Meksikossa olivat tiiviissä yhteistyössä kätyrien kanssa, jotka Stalin lähetti murhaamaan Trotskia.

Vuotta aikaisemmin, elokuun 23. päivänä 1939 Saksan ja NL:n ulkoministerit Rippentrop ja Molotov olivat allekirjoittaneet kahden maan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Tuon sopimuksen pohjalta natsien ja stalinistien salaiset palvelut tukivat toisiaan yhteisiä intressejä edistävissä kysymyksissä. Yksi sellainen hanke oli Trotskin ja kansainvälisen trotskilaisen liikkeen eliminointi.

Vuonna 1994 KGB:n agentti kenraali Pavel Sudoplatov julkaisi muistelmansa. Niissä Sudoplatov kertoo, että  Stalin oli komentanut hänet henkilökohtaisesti organisoimaan Trotskin murhaa. Projekti sai koodinimen operaatio Utka (Ankka).

Vuoden 1938 loppupuolella Stalin kutsui Sudoplatovin ja Berijan puheilleen. Berija oli sisäministeri ja stalinististen salaisten palveluiden päällikkö. Berija oli vastuussa Stalinin kanssa eri mieltä olevien miljoonien bolsevikkien kuolemasta. Kuten Sudoplatov kirjoittaa, Stalin oli kertonut, että edellytys kansainvälisen kommunistisen liikkeen kontrolloimiseksi oli Trotskin ja trotskilaisuuden eliminointi. Vain tällä tavoin voitaisiin vetää naruista ja myydä periaatteita ja proletariaatin intressejä esim. Jaltassa, jossa jaettiin maailma.

Pato-operaation toteuttajaksi määrättiin Leonid Eidingon, joka oli Sudoplatovin oikea käsi. Hän oli verkostoitunut Espanjan sisällissotaan osallistuneiden meksikolaisten keskuudessa, ja tunsi meksikolaisten kansainvälisten prikaatien johtajan, maalari David Sinquerosin. Leonid Eidingonilla oli parisuhde Espanjassa asuneen Ramon Mercanderin äidin kanssa.

Kolme ryhmää murhaajia

Vuonna 1939 Sudublatov ja Eitingon perustivat New Yorkissa tuonti- ja vientiliikkeen. Aikakaudelle suurehko pääoma oli 300 000 dollarin luokkaa, ja oli lähtöisin Moskovasta. Tämä oli kuitenkin vain näyteikkuna hankkeen rekrytointi- ja rahoituspyrkimyksille. Kokoon saatiin kolme ryhmää. Ensimmäinen toimi Singuerosin johdolla, toisen päässä oli Mercader ja kolmatta johti suoraan Moskovasta riippuvainen Jozef Grigulovits. Näin ollen, jos ensimmäinen ryhmä epäonnistuisi, murhaoperaatiolla oli kakkos- ja myös kolmossuunnitelma.

Ensimmäinen epäonnistunut murhayritys käynnistettiin 24. toukokuuta 1940. Upseeriksi naamioitunut Sinqueiros ja 20 Meksikon stalinistisen puolueen jäsentä sarjalaukkauksien saattelemana tekivät rynnäkön Trotskin asuntoon. Mercaderilla oli erilainen taktiikka. Hän onnistui soluttautumaan Trotskin ympäristöön, ja näin lähestyä suurta vallankumouksellista sisältä käsin. Lähietäisyydeltä Mercader iski Trotskin päähän jäähakulla. Trotskin asunnon ovelle asti Mercaderia saattoivat hänen äitinsä ja GPU.n asiamies Eitington, jotka vieläpä odottivat häntä talon ulkopuolella auttaakseen häntä pakenemaan. Murhan jälkeen Mercader pidätettiin. Trotskin kaarti luovutti murhaajan poliisille kun ensin pahoinpiteli hänet sairaalakuntoon. Mercader tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan. Murhaaja kuoli Kuubassa vuonna 1978.

Murhan jälkeen Stalin henkilökohtaisesti myönsi Mercaderille kunniamitalin, jonka murhaajan puolesta otti vastaan hänen äitinsä Karidar Mercader. Päästyään vankilasta Mercader meni NL:oon, jossa Hrustsov julisti hänet NL:n sankariksi, mikä oli stalinistisen byrokratian korkein kunnia-arvo.

Natsien rooli

Saksan natsit olivat jo paljon aikaisemmin noteeranneet vaaraa, että trotskilaisuus voisi kasvaa toisen maailmansodan voimasuhteiden kiehunnassa.

Natsit neuvottelivat meksikolaisviranomaisten kanssa öljyntuonnista, jota ehdottomasti saksalaisten sotakoneisto tarvitsi. Tämän vuoksi Trotskin oleskelua Meksikossa ei nähty ollenkaan suopein silmin. Trotskin eliminointi on ollut myös natsien ykköstavoite.

Tolentano oli eräs Meksikon ay-liikkeen byrokraatti, joka huolehti kontakteista meksikolaisviranomaisten, joilla oli kytköksiä Meksikon kommunistiseen puolueeseen, ja Gestapon päällikön tohtori Cristian Zinserin ja Gestapon asiamiehen ja valokuvaajan tohtori Herman Fiedrich Erpenin kanssa. Natsit vuokrasivat talon läheltä rakennusta, jossa Trotski asui. Sieltä käsin he agenttien avustuksella kuvasivat ja kirjasivat vuorokauden ympäri Trotskin ja hänen vartijoidensa liikkeitä sekä vieraiden käyntejä.

Natsien tarkoituksena oli etsiä mahdollisia heikkoja kohtia Trotskin puolustuksessa. Tiedot välitettiin sitten stalinistiselle murhaajakoneistolle. Tällaisia natsien ottamia kuvia löytyi Neuvostoliiton salaisten palveluiden arkistoista maan romahdettua.

Dimitris Mizaras

(1)

Frederick Lewis Schuman – 1941 – 600 sivua Night over Europe: the diplomacy of nemesis, 1939-1940

THE HITLER-DALADIER LETTERS: AUGUST 26-27 The next episode of the crisis— an entr’acte while Hitler waited for Henderson’s return from London— was an exchange … War would bring untold miseries and the real victor would be Trotsky.

Kriisin laajentuminen poliittiselle tasolle sai aikaan kaksi ilmiötä. Kriisi saavutti vaiheen, jossa romahtaa kokonaisia valtioita ja valtiokomplekseja. Konkurssin makuun pääsi ensin Islanti ja sitten samaan pöytään istahtivat Latvia, Unkari, Dubai ja nyt Kreikka. Vuoroaan jonottavat muut PIIGS –maat, Portugali, Espanja, Irlanti ja Italia. Lista ei suinkaan lopu tähän. Euroalue murtui heikoimmasta lenkistä, Kreikasta. Kuolinvuoteella ei silti makaa vain Kreikka, vaan kaikki euromaat. Kreikan talous on alle kolme prosenttia EU:n talouksista. Kreikan pelastaminen olisi lasten leikkiä, jos muut kansantaloudet olisi rakennettu terveellä pohjalla. Se voitaisiin sanoa toisellakin tavalla. Muulloin Kreikan hylkääminen ei aiheuttaisi niin paljon harmia kuin nyt. Nyt on yhtäältä pakko ”pelastaa”, jotta pankkijärjestelmä ei kokonaisuudessa romahtaisi yleiseurooppalaisella tasolla. Toisaalta Kreikkaa on mahdotonta pelastaa, jos –tai paremmin kun– kriisi leviää dominon tavoin, koska muut maat ovat liian suuria pelastettavaksi.

Talouspolitiikan teko ei ole poliitikkojen, vaan markkinoiden käsissä, se on fakta. Markkinat saavat sijoittaa tai olla sijoittamatta, siirtyä reaaliajassa paikasta toiseen, päättää tietyn maan luottoluokituksista, ostaa tietyn maan velkakirjoja tai ei, määrittää korkotasoa, hyökätä räikeästi valuuttoihin, lyödä vetoa kokonaisten maiden vararikkoon. Sen lisäksi nämä näkymättömät haamudiktaattorit määräävät IMF:n kautta ”lääkekuuria” ja lakia sekä kuria niin, että tietyt maat yksityistävät yhteistä omaisuutta. ”Markkinat” tulevat sen jälkeen puoli-ilmaiseksi ostamaan lentoyhtiöitä, satamia, rautateitä tai kokonaisia saaria. Sen jälkeen kun kaikki on takavarikoitu, markkinoiden luottamus näiden maiden kansantalouksiin saattaa taas nousta.

Niin sanotut markkinavoimat eivät kuitenkaan niin näkymättömiä ole. Toimiessaan ne ovat yhtenäiset ja hyvin koordinoidut. Ne eivät kommunikoi keskenään muuten, vaan niitä yhdistää joukkopsykoosin massapsykologia. Siksi psykologia on tärkeä tekijä nykykapitalismissa. Pari väärää lausetta väärään aikaan voi heilauttaa järjestelmää maailmanlaajuisesti. ”Markkinavoimilla” on hyvin näkyviä työkaluja. Goldman Sachs, Morgan Stanley ja kumppanit peukaloivat Kreikan ja muiden valtioiden puolesta tilastoja. Uusi taloustiede kastettiin ”luovaksi kirjanpidoksi”. Saatuaan Kreikan kansantalouden umpikujaan Goldman Sachs neuvoi omia sijoittajiaan siitä, miten tulisi investoida Credit Default Swaps –johdannaisiin, eli Kreikan vararikkoon ja rikastua siitä. ”Markkinoita” palvelevat IMF:n ja muiden instituutioiden lisäksi myös Moodys, Fitch ja muut luottoluokituslaitokset sekä Financial Times, Wall Street Journal ja muut sorosten asialla olevat mediat. Yhdysvaltain ja muiden suurtalouksien hallitukset ovat tiukassa puristuksessa, mutta silti tekevät ainoastaan ”markkinoita” miellyttäviä päätöksiä. USA:n kahdessa hallituksessa on istunut talousministeri, joka on tullut Goldman Sachin riveistä.

Kreikan tilannetta on verrattu Argentiinan tilanteeseen vuonna 2001. Argentiinassa haaksirikkoutui kapitalismi Kaukoidän taloustiikereiden romahduksen taudin tartuttamana. Maa meni maksukyvyttömäksi, peso devalvoitiin 300 prosenttia, velkaa saneerattiin ja koko talous oli selvitystilassa. Työväenluokka tuli kolme kertaa köyhemmäksi yhdessä yössä, ja maa meni IMF:n holhouksen alle. Argentinazonakin tunnettu kansannousu kaatoi viisi presidenttiä ja luokkataistelu synnytti kaksoisvallan tilannetta. Kreikassa prosessi kehittyi toiseen suuntaan. Vuoden 2008 joulukuun kapina kärjisti ristiriidat, jotka pakottivat porvaristoa nurkkaan ja talouden konkurssiin vuoden sisällä. Tämä tauti taasen on leviämässä yleiseurooppalaiselle tasolle paljon nopeammin kuin argentinazo. Tilanne Argentiinassa saatiin suhteellisesti rauhoittumaan yhden seikan avulla. Kiina –ilmiö tuli antamaan kapitalismille lisää hengitysaikaa.

Kiinan rooli kapitalismin tilapäisessä vakauttamisessa 2000-luvulla on suuri. Sykli kuitenkin sulkeutui ja nyt eletään sen ilmiön loppuvaihetta. Nyt kun EU tarvitsisi omaa kiinaansa, USA:n ja Kiinan suhde on päättymässä omaan mahdottomuuteensa. Riita yanin arvosta on vain jäävuoren huippu. USA etsii syntipukkeja vientinsä romahtamiselle. Sormet osoittavat Kiinan vientiä, ja siinä kaikkien asiantuntijoiden mukaan on kauppasodan näkymiä. Kiinan menestyminen USA:n markkinoilla oli hinta siitä, että maa ylläpiti USA:n kansantaloutta rahoittamalla sen vajeita. Avioliitto USA:n ja Kiinan välillä on kestänyt uskomattoman pitkään. Avioero aiheuttaa ketjureaktioita ympäri maailmaa tavalla, jossa protektionismi vahvistuu. Avioero ei myöskään voi olla rauhanomainen. Financial Times -lehden mukaan avioero tule olemaan vaarallisempi kuin kylmä sota konsanaan. Sen lisäksi Kiinalla on omatkin USA:n avioliitosta riippumattomat ongelmat. Kansantalous on täynnä puhkeamattomia kuplia, erityisesti asuntomarkkinoilla. Edellisen kriisivaiheen aikana Kiinassa elvytettiin tähtitieteellisillä summilla. Tällä hetkellä Kiinan kansantaloudessa piilee kolme aikapommia. a) Se joka johtuu kapitalismin kriisistä sinällään. b) Velan kasvu, mieletön seteleiden painattaminen yms. ovat elvyttämisestä johtuva pommi. c) Elvytys ei kohdistunut reaalitalouteen. Näiden lisäksi avioero USA:sta sinällään on omaa luokkaansa, joka on verrattavissa loppuräjähdykseen.

Yleisesti ottaen kapitalismin jättiläismäinen elvytys ei tuottanut odotettuja tuloksia. Korko on edelleen nollatasolla ja ”markkinat” vaativat lisää miljardeja. Nyt kuitenkin eletään aikaa, jolloin viimein pitäisi kerätä aikaisemmin jaetut miljardit. Exit strategy –politiikka on kauan ollut edessäpäin kaikkialla. Tilanne on kestämätön, eikä tunnelin päässä ole valoa näkyvissä. Nyt on luokkataistelun vuoro sanoa oma sanansa.

BARBARIA HÄÄMÖTTÄÄ

Kriisin ytimessä on ns. kapitalismin globalisaatio. Ei siis vain finanssiglobalisaatio ja uusliberalismi, vaan kaikki kapitalismin rakenteet ja sitä ylläpitäneet poliittiset tasapainot kuten esim. Maastrichtin sopimus. Näin ollen, päättymässä on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeinen aikakausi.

Käynnistymässä on prosesseja, mihin EU ei voi vaikuttaa. Siinä jokainen EU:n maa pyrkii auttamaan vain itseänsä. Saksan rooli orastavassa tilanteessa on ratkaiseva. Merkelin Saksa ei ole sama maa kuin Kohlin Saksa. Euroopan integraatio oli Kohlin tarjous muille eurooppalaisille Saksojen yhdentymisen hyväksymiseksi. Vastaavasti Maastricht oli muiden tarjous Saksalle, joka vaati sen, että rahaunioni tapahtuisi Saksan ehdoin. Muita EU:n maita ei ole helppo erottaa euroalueesta. Tilanne muuttuu vaikeammaksi sitten kun ns. Kreikan kriisi leviää. Siksi monet tahot, jopa Merkelin puolueen sisällä vaativat, että Saksa eroaa itse vapaaehtoisesti eurosta, ja siirtyy taas vanhaan markkaan. Morgan Stanley näytti melko varmalta väittäessään, että ”Saksa jättää euron”. Soros oli samalla aallonpituudella: ”EU on hajoamisen partaalla” (25.3.)

Enää ei ole epäilystä siitä, että keskipakovoimat ovat ottamassa voiton kädenväännössä integraatiovoimien kanssa. Yhtenäisyys on vaarassa, ei vain EU:ssa, vaan myös Saksan ja jokaisen maan sisällä. Yhteiskunnallisen kudoksen ehjyyttä uhkaa yksi toinenkin seikka. Kehityskulkua yhteiskunnassa ei määrää vain hallitsevan luokan järjestelyt, sovittelut tai vastakkainasettelut. Historian kulkuun vaikuttaa myös luokkataistelu kokonaisuudessaan. Se, että miten helposti proletariaatti tulee alistumaan kohtaloonsa esim. Kreikassa, Ranskassa, Italiassa tai muualla ei ole lainkaan kirkossa kuulutettu.

Yhteiskunta esittää vastarintansa luokkataistelun kautta. Siihen tarvitaan kokonaisohjelmaa siitä, miten kriisi on hoidettava. Ei riitä se, että porvariston hyökkäyksiä vain vastustetaan ja/tai väliaikaisesti mahdollisesti jopa estetään. Jos vastarinta jää vain protestoinnin tasolle proletariaatti väsyy tuloksettomista taisteluista, ja näköalojen puutteesta johtuen se ennen pitkää passivoituu. Silloin vasemmistolle on myöhäistä puuttua asiaan. Tänä päivänä edessämme avautuu kaksi barbarianvaaraa. Ensimmäisen skenaarion mukaan proletariaattia käännetään toisen maan proletariaattia vastaan. Saksassa kriisistä syypäinä ovat Kreikan työläiset ja Kreikassa romahtamisesta syytellään saksalaisia, jotka eivät ole halukkaita auttamaan. Kurjuudesta Yhdysvalloissa sormi nousee osoittamaan kiinalaisia, jotka ovat vallanneet markkinat halvalla valuutallaan. Protektionismin ainekset yhdessä syntipukkien etsimisen kanssa muodostavat sodalle haisevaa seosta. Toinen suuri vaara avautuu jokaisen maan sisällä. Pikkuporvariston vararikosta syypääksi nimitetään työväenluokkaa, joka lakkoilee tms. Kun vanhan yhteiskunnan tasapainot järkkyvät, vanhoista puolueista tulee epäluotettavia. Siihen vaikuttavat myös lisääntyneet skandaalit. Jollei vasemmisto esitä NYT HETI omaa itsenäistä poliittista vaihtoehtoaan, lähitulevaisuudessa äärioikeisto tulee todenteolla jyräämään.

RATKAISUNA MAAILMAN SOSIALISMI – MAAILMAN VALLANKUMOUS

Marxin Pääomassa on diagnoosi, että maailmanlaajentumisen tendenssi (universalizing) syöksee kapitalistisen järjestelmän kriisiin, kumoukseen ja siirtymiseen uudenlaiseen tuotantotapaan ja luokattomaan yhteiskuntaan. Nykyinen kriisi ei sisällä vain vanhan yhteiskunnan hajoamisen elementtejä, vaan tulevan yhteiskunnan siemenet.

Yhteiskunnan sosialistinen reformaatio tarjoutuu nykyisessä kriisissä koko sivilisaation pelastajaksi. Tämä ei ole propagandaa, vaan välttämättömyys. Reformaation alullepano on mahdottomuus, mikäli hegemonia yhteiskunnassa säilyy porvariston käsissä. Ennen kun pakkolunastaa tuotantovoimat ja tuottaa kollektiivisesti hyväksytyn suunnitelman mukaan, porvaristo on riisuttava poliittisesta vallastaan. Se taasen tarkoittaa vallanriisumista porvaristolta niiltä vallanelimiltä osin, johon porvariston hegemonia perustuu (poliisit, armeijat, byrokratiat). Vasemmiston tukea proletariaatilta ei saisi tulevissa muutoksissa kohdistaa prosessiin, jossa vasemmisto tulisi hallinnoimaan kapitalismia joko yksin tai yhteistyössä porvareiden kanssa. Yhteiskunnan elintärkeä dilemma tänään ei ole siinä, että mikä puolue on vallassa, vaan että minkä luokan käsissä yhteiskunnalliset asiat ovat. Muutoksen prosessi on vallankumouksellinen siksi, että se kyseenalaistaa porvariston johtoa yhteiskunnassa. Samalla se kyseenalaistaa porvarillista tuotantotapaa, lainsäädäntöä, väkivallan monopolia porvariston toimesta jne.

Tällä hetkellä on mahdotonta määrittää, missä maassa vallankumouksellinen prosessi alkaisi. Se riippuu kriisin etenemisestä, imperialistien keskeisistä tappeluista, proletariaatin luokkatietoisuudesta ja luokkataistelun määrätietoisesta offensiivista. Yksi asia on varma, globalisaatio on huolehtinut siitä, että prosessi ja vallankumous eivät jää yhden valtion rajojen sisälle, vaan leviää kaikkialle raketin vauhdilla. Porvariston etu on siinä, että se suurin piirtein tietää missä mennään. Proletariaatin etu on siinä, että eri maiden työläisten välillä ei ole erilaisia saati vastakkaisia intressejä. Proletariaatti ei vielä tiedosta tilanteen vakavuutta. Porvaristo sen sijaan on jo ottanut puukot esiin ja yrittää kohdistaa ne eri maiden porvaristoja ja saman maan porvariston eri osien sekä proletariaatin selkään.

MILLAISTA JÄRJESTÖÄ SIIHEN TARVITAAN?

Reformien toteuttamiseen tarvitaan järjestöä, joka tarjoaisi proletariaatille johtoa, tieteellistä, ideologista, organisatorista ja käytännön työkalua yhteiskunnan vallankumouksellisessa muuttamisessa. Järjestön on siis oltava proletariaatin ase yhteiskunnan vallankumouksellisten muutosten aikaansaamiseksi.

Luokkataistelu on nähtävä kansainvälisenä prosessina. Kansallisella tasolla tarvittava järjestäytyminen on nähtävä kansainvälisen organisaation osana. Kansainvälinen järjestö ei koostu kansallisista jaostoista ikään kuin se olisi niiden summa. Kansalliset järjestöt ovat kansainvälisen järjestön elimellisiä osia. Kansainvälistä järjestöä ei pidä nähdä verkostona, jonka ainoana tehtävänä on vastustaa esim. imperialismia, globalisaatiota, uusliberalismia, sotia yms. Viimeksi mainitut ovat väljempiä kuvioita, jotka edistävät taktisia tavoitteita. Sitä tarvitaan aina, mutta vain niiden raamien sisällä, jossa taktiikka palvelee strategiaa. Kansainvälinen järjestö, so. Internationaali on oltava maailman vallankumouksen puolue.

HISTORIAN OPETUKSET

Edellä mainitut teesit ovat olleet marxilaisten tiedossa 1800-luvulta lähtien. Aina kun vallankumous kulki suurin harppauksin eteenpäin, samalla se koki tarvetta rakentaa Internationaalia. Sen sijaan tappioiden jälkeen, kun luokkataistelu oli perääntymässä, Internationaalien kävi huonosti. Ensimmäinen hajosi kiistoihin anarkistien kanssa. Toinen Internationaali degeneroitui kun sosialidemokratiasta tuli kapitalismin isännöitsijä. Kolmannen Internationaalin hajotti Stalin, kun NL:ssa asemansa vakiinnuttanut yhteiskunnallinen kasti ei tarvinnut enää sitä. Elettiin Hitlerin vallan ja maailmansodan aikoja.

Toisin kuin aikaisemmin Neljäs Internationaali ei perustettu luokkataistelun etenemisen prosessissa. Vallankumouksellisten oli pakko perustaa se hirvittävien tappioiden keskellä. Kiinan ja Espanjan sisällissotien tappiot, Hitlerin valtaannousu ja lopulta sodan puhkeaminen yhdessä Stalinin puhdistusten kanssa verottivat uuden Internationaalin vielä harvoja rivejä. Näin ollen, bolsevismin perinteiden jatkamien ja vaaliminen ei voinut ruumiillistua massiiviseksi Internationaaliksi.

Sodan jälkeen kapitalismin ennennäkemätön ekspansio ja taloudellinen kasvu loivat pohjaa siihen, etteivät sitä seuranneet vuosikymmenet osoittautuneet otolliseksi ajaksi vallankumouksellisille. Heistä osa toimi pienissä propagandistien ryhmissä, jotka yrittivät keskittyä teoriaan perehtymiseen ja analyysiin. Hieman isompi osa yritti sopeutua uuteen tilanteeseen, ja se harrasti soluttautumista vanhoihin työväenpuolueisiin (entrismi) itsenäisten vallankumouspuolueiden rakentamisen sijasta. Silloin liikkeessämme syntyi lukemattomia skismoja. Tähän päiväänkin asti suurimpana osana säilynyt Neljännen Internationaalin Yhdistynyt Sihteeristö Ranskassa muutti nimensä ja vallankumouksellisen luonteensa. Nykyään se esiintyy NPA:na, antikapitalistisena puolueena.

Neljäs Internationaali  perustettiin 1938, mutta sitä ei ole koskaan onnistuttu rakentamaan massiiviseksi maailmanpuolueeksi. Siinä se poikkeaa aikaisemmista Internationaaleista. Koska Neljättä Internationaalia ei ole koskaan rakennettu, niin ei silloin voida puhua viidennen, kuudennen tai kuten jotkut ensimmäisen Internationaalin rakentamisen tarpeesta. Kysymys ei ole laskutavasta tai muodollisuuksista. Jollei lähde rakentamaan Neljättä Internationaalia, vasemmisto samalla luopuu kaikesta teoreettisesta perinteestä ja historiallisesta katsomuksesta lokakuun vallankumouksen ajoista aivan tähän päivään asti. Luopuu siis jatkuvan vallankumouksen teoriasta, luopuu työläisbyrokratioiden analyysista, sekä siirtymäohjelmasta. Ennen kun Ranskan LCR, nykyinen NPA, luopui nimestä ja tavoitteistaan, se ehti katkaista välinsä vallankumouksen kanssa ja heittää teoreettisen perinnön roskakoriin.

VAARAT

Suurin työväenliikkeen edessä avautuva vaara on minimalismi, so. se, että vasemmisto ei lähde liikkeelle siitä, mikä on välttämätöntä tehdä vaan siitä, mikä on välittömästi saavutettavissa. Strategisista tavoitteista tinkiminen olisi tässä vaiheessa kriisiä taistelematta antautumisen synonyymi. Ensisijaisessa asemassa on analyysi ja sen ymmärtäminen mitä on tehtävä. Sitten vasta vuorossa on ohjelmalliset julistukset ja joukkojen sisällä toimiminen. Taktiikka, liittolaisvoimat, yhteisrintama, lyhyemmän tähtäimen tavoitteet tulevat viimeisinä ja palvelevat strategisia tavoitteita.

Anti-imperialistisia valtioita tulee puolustaa imperialismin hyökkäyssuunnitelmilta. Siinä Internationaalin jäsenet taistelevat niiden valtioiden riveissä tarvittaessa ase kädessä, riippumatta siitä, onko niiden johdossa Cháves, Ahmadinejad tai Kadaffi. Ei kuitenkaan pitäisi odottaa, että proletariaatin intressit ja vallankumouksen tehtävät tulisi hoidetuksi ko. johtajien toimesta. Tällaiset nationalistijohtajat pystyvät noudattamaan korkeintaan jotain keskustalaista linjaa, joka parhaimmassa tapauksessa saa aikaan kansansa elintason paranemista. Se ei ole kriteeri siihen, että vallankumouksen kohtalo kannattaisi luovuttaa heidän käsiinsä.

Sosialismi ei ole huonojen taikka edes hyvien johtajien, vaan massojen asiaa. Jollei porvaristoa riisuttaisi kirjaimellisesti aseista, ja jollei proletariaattia sen sijaan aseistettaisi, niin sitten nämä ehjäksi jääneet pimeät vanhan yhteiskunnan mekanismit vuorenvarmasti tulevat järjestämään vallankaappauksia ja vastavallankumouksia sitten, kun voimasuhteet ovat heille otollisia. Näin kävi mm. kerran Chávesille ja näin kävi Chilessä 1973. Meidän ei pitäisi odottaa milloin samat kuviot toistuisivat. Sama pätee taloudessa. Jollei välittömästi sosialisoitaisi suurpääoma, tuotanto ja pankit ilman kompensaatioita, jollei perustettaisi ensin kansalliselle ja sitten kansainväliselle tasolle suunnitelmatalouksia, niin sitten on pakko todeta, että proletariaatti edelleen elää kapitalismissa. Kriisin seuraamukset eivät silloin aio säästää näitä valtioita, ei ainakaan siksi, että niiden johdossa istuu joku edes pidetty tai jopa vaaleilla valittu presidentti.

__Alustus esiteltiin Suomen sosiaalifoorumissa 2010