Uutta tietoa Suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön historiasta
Puolisotilaallista toimintaa rahoitetaan kiellettyjen järjestöjen omaisuudella

Viime vuoden elokuun numerossa kerroimme laajalti Suomessa toimivista puolisotilaallisista järjestöistä, jotka virallisesti on organisoitu "vapaaehtoisen maanpuolustustyön" nimikkeen alle. Tutkimustemme mukaan 1990-luvun aikana on jälleenrakennettu vuonna 1944 lakkautettuja Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöjä. Sotilaallista koulutusta annetaan nykyään Maanpuolustuskoulutus ry:n nimissä ja lottia valmennetaan Naisten Valmiusliitto ry:ssä. Taloudellisena selkärankana toiminnalle silloisten tutkimustemme mukaan on tarkoitusta varten perustettu Maanpuolustuksen Tuki ry, jonka kautta mm. suuryritykset lahjoittavat varallisuutta puolisotilaalliseen toimintaan.

Tuolloin, viime vuoden syyskuussa näiden puolisotilaallisten järjestöjen edustajat väittivät, että kaikki tutkimuksissamme esittämämme on suoranaista valhetta eikä pidä paikkaansa: "Militärområdets chef Raimo Manninen poängterar att han på inga vis tar påståendena om halvmilitär verksamhet på allvar eftersom det är felaktiga och lögnaktiga påståenden" (Borgåbladet 6.9.2000, suomennettuna: "Sotilasalueen päällikkö Raimo Manninen painottaa, että hän ei mitenkään ota väitteitä puolisotilaallisesta toiminnasta todesta, sillä ne ovat vääriä ja valheellisia väitteitä"). Toisaalta, he eivät esittäneet mitään todisteluja sille, missä suhteessa esittämämme tutkimustulokset eivät pitäisi paikkaansa.

Olemme jatkaneet tutkimuksiamme, ja nyt löytämämme lisätulokset osoittavat varsin selvästi, miksi he eivät perustelleet väitettään tutkimustemme valheellisuudesta: he eivät pystyneet siihen, siinä määrin paikkaansa pitäviä tutkimustuloksemme ovat. Jatkoimme tutkimuksiamme suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön omaisuuden katoamiseen liittyvien epäselvyyksien suhteen.

Mittava rahanpesuoperaatio

Kun ko. järjestöt 19.9.1944 rauhansopimuksella ja myöhemmin eduskunnan 3.11.1944 yksimielisesti säätämällä lailla kiellettiin, niiden varallisuus - tähänastisen historiankirjoituksen mukaan - siirrettiin valtiolle ja yleishyödylliseen käyttöön. Näin suoraviivainen tapahtuma on kuitenkin törkeä historian väärennös.

Todellisuudessa valtiolle siirrettiin vain hyvin pieni osa näiden järjestöjen omaisuudesta (palaamme tämän osuuden kohtaloon jäljempänä). Suurin osa suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön omaisuudesta piilotettiin rauhansopimuksen ja eduskunnan säätämän lain voimaantulon välisenä aikana.

Historiankirjoitusta on alettu uudistaa (ks. tästäkin jäljempänä), ja Kari Selénin uuden suojeluskuntien historiaa käsittelevän teoksen Sarkatakkien maa (WSOY 2001) mukaan rauhansopimuksen jälkeen "(Suojeluskuntien) yliesikunta, piirit ja suojeluskunnat ryhtyivät siirtämään omaisuuttaan valvontakomission ulottumattomiin. Tarvittiin ajoissa tehty lailliset muodot täyttävä lahjoituspäätös tai kauppakirja ja sopiva omaisuuden vastaanottaja."

Tämänkaltaisen toiminnan mahdollinen tarve otettiin ensimmäisen kerran huomioon jo keväällä 1944, kuten ilmenee komentaja, kenraaliluutnantti Lauri Malmbergin muistiosta: "- - aihetta huoliin (antaa) sodan mahd. maallemme onneton päättyminen, mikä tällä hetkellä myöskin täytyy ottaa huomioon saksalaisten yhä kärsiessä tappioita. Ellemme saa kunniallista rauhaa, on se mahdollisuus olemassa, että suojeluskunnat lakkautetaan. Jos tähän synkkään tilanteseen jouduttaisiin, seuraavat kaksi kysymystä: 1) Missä muodossa voidaan jatkaa urheilumaista taistelijakasvatusta? 2) Kuinka on pelastettava suojeluskunnille vuosien kuluessa kertynyt omaisuus ja mitenkä pelastetaan lahjoitusvarat lahjoittajien haluamaan tarkoitukseen?"

Ilmeisesti sokea luottamus Hitlerin ja Saksan armeijan kykyihin kuitenkin petti suojeluskuntalaiset, sillä kaikki rahanpesuun ja omaisuuden kätkentään liittyvät viralliset asiakirjat tehtiin lopulta loka-marraskuussa hyvin lyhyessä ajassa, varmasti paniikinomaisissa tunnelmissa.

Suojeluskunnilla käytössään samoja rakennuksia kuin ennen sotia

Esimerkkinä voimme käyttää Helsingin suojeluskuntapiirin omistamaa kiinteistöä osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15, rakennusta, joka aikoinaan toimi Suojeluskuntien päämajana ja tunnetaan Suojeluskuntatalona. Suojeluskuntatalon "kätkemiseksi" perustettiin 31.10.1944 Osuuskunta Urlus r.l. -niminen osuuskunta. Osuuskunnan hallituksen ensimmäisessä kokouksessa, joka pidettiin 1.11.1944, käsiteltiin kauppakirja, jolla "Helsingin suojeluskuntapiiri on suostuvainen osuuskunnalle myymään omistamansa talon ja tontin numero 15 Pohjois-Hesperiankadun varrella - -", (pöytäkirja kaupparekisterin papereissa).

Vuonna 1951 suurin piirtein samat henkilöt, jotka olivat osuuskuntaa perustamassa (kaikki muuten pankinjohtajia, neuvoksia sun muita porvareita), perustivat Urlus-Säätiö -nimisen säätiön. Saman vuoden lopulla Osuuskunta Urlus r.l. purettiin ja kaikki osuuskunnan omistamat varat ja velat, siis myös Suojeluskuntatalo, luovutettiin Urlus-Säätiölle.

Nykyään lähes kaikki maanpuolustustyöhön osallistuvat järjestöt toimivat Suojeluskuntatalossa, jonka omistaa Helsingin suojeluskuntapiirin omaisuuden saanut Urlus-Säätiö. Muiden suojeluskuntien ja suojeluskuntapiirien omaisuus ja rahat on kätketty mitä erilaisimmin keinoin: "Saajien joukossa oli myös puolustuslaitos, kuntia, maamiesseuroja, manttaalikuntia, urheiluseuroja, erilaisia säätiöitä ja yhdistyksiä", (Selén, mts. 528). Selénin mukaan melkein 300 suojeluskuntataloa lahjoitettiin pois, ja vain kaikkein velkaisimpien talojen "annettiin mennä valtiolle" - tyypillinen porvarillinen toimintatapa; ensin pestään irtoraha pois ja lopuksi jätetään velat yhteiskunnan maksettavaksi.

Lottien rahat Suomen Naisten Huoltosäätiölle

Lotta Svärd -järjestön omaisuuden kätkentä ei sujunut aivan yhtä suoraviivaisesti kuin Suojeluskuntien, joita puolestaan hoidettiin sotilaallisen järjestelmällisesti. Käytännössä kaikki lottien varallisuus yritettiin siirtää Suomen Naisten Huoltosäätiölle, joka perustettiin 24.10.1944 ja jonka alkupääomaksi lahjoitettiin kaksi miljoonaa markkaa.

Siitä, että kaikki Lotta Svärdin paikallisosastot pyrkivät lahjoittamaan omaisuutensa nimenomaan Suomen Naisten Huoltosäätiölle, antaa vihjeen se säätiörekisterin papereista löytynyt asiakirja, jonka mukaan säätiö joutui oikeuden päätöksellä luovuttamaan osan lahjoituksistaan valtiolle, koska nämä lahjoitukset oli tehty liian myöhään, so. järjestön lakkauttamisen jälkeen. Näiden lähinnä maaseudulla sijaitsevien paikallisosastojen lahjoitukset olivat arvoltaan yhteensä noin 5-6 miljoonaa markkaa. Liian myöhäisestä lahjoituksesta jäi kiinni kuitenkin vain muutama kymmen lottaosasto, vaikka niiden yhteismäärä oli lähes 800. Suurin osa omaisuudesta siis ehdittiin siirtää säätiön omistukseen ennen järjestön lakkauttamista.

Luonteeltaan samanlaisia operaatioita kuin Suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön omaisuuden kätkemiseksi tehtiin myös Suojeluskuntien aseiden kätkemiseksi. Nämä asekätkennät suoritettiin samoihin aikoihin kuin omaisuuden piilottaminen. Tästä Suojeluskunnat jäivät kuitenkin kiinni, monet asekätköt paljastuivat ja vuonna 1945 annettiin asekätkennöistä ensimmäiset tuomiot. Samankaltaisesta toimintamallista huolimatta omaisuuden kätkeneitä ei tuomittu.

Viranomaiset osallisina rahanpesussa ja laittomuuksissa

Se, että Suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön rahat ja omaisuus pestiin yksityisiin säätiöihin, yhdistyksiin ja yhtiöihin, ei olisi parissa viikossa onnistunut ilman viranomaisten apua. Kun käytännössä Suojeluskuntien omaisuudesta kaikki se, mitä haluttiin pelastaa, ehdittiin pelastaa, tarkoittaa tämä vain, että lakia suojeluskuntien lakkauttamisesta ei tehty päivääkään liian aikaisin.

Toisin sanoen Suojeluskuntien varallisuutta siirtäessään valtion virkamiehet ja ministerit tiesivät, että viikon kuluttua se on laitonta. Juridisesti he eivät siis rikkoneet lakia, mutta todellisuudessa heidän toimensa eivät voi olla hyväksyttäviä.

Tästä viranomaisten ja ministerien epärehellisyydestä kertoo myös Selén: "Suojeluskuntaväki saattoi luottaa viranomaisiin, jotka pyrkivät joustamaan. Itse oikeusministeri Ernst von Born antoi illalla kotonaan apua säätiön perustamisessa Helsinkiin saapuneelle suojeluskuntapiirin virkamiehelle", (mts. 527). Nämä toimet osoittavat myös varsin selkeästi, miten oikeudenmukainen on Suomen porvarillinen "oikeusvaltio", jossa oikeusministerikin kiertää lakia ja rikkoo rauhansopimusta.

Ylempänä kerroimme, että Suojeluskuntien omaisuudesta pieni osa päätyi lopulta valtion käsiin. Tämä prosessi ei ollut yksioikoinen, vaan kesti kahdeksan vuotta. Kun omaisuuden siirtoihin lopulta vuonna 1953 saatiin selvyys, ei tätä omaisuutta kuitenkaan siirretty valtion budjettiin, jonne ne olisivat kuuluneet.

Sen sijaan puolustusministeriön yhteyteen perustettiin Maanpuolustuksen kannatussäätiö, jonka säädekirjan on 6.7.1953 allekirjoittanut puolustusministeri Emil Skog ja jonka sääntöjen mukaan "säätiön tarkoituksena on käyttää omaisuuttaan puolustusvoimissa tapahtuvan koulutuksen ja liikuntakasvatuksen, maanpuolustusta edistävän valistus- ja tutkimustyön sekä yleistä kansalaiskuntoa kehittävän toiminnan tukemiseen."

Säätiössä on parhaillaan sääntömuutos vireillä, ja ilmeisesti sääntöihin ollaan tekemässä muutoksia, joiden mukaan säätiön varoja voitaisiin käyttää suoremmin sotilaskoulutukseen. Tämänkaltaisen olettamuksen oikeuttaa Suomen Naisten Huoltosäätiön sääntöihin vuonna 1995 tehty muutos, jossa uutta alkuperäisiin sääntöihin verrattuna on mm. seuraava: "Lisäksi säätiön tarkoituksena on avustaa naisten koulutusta toimimaan kriisitilanteissa - -." Tämä lause oikeuttaa käyttämään säätiön varoja suoraan maanpuolustuskoulutukseen.

Porvaristo kirjoittaa historiaa uusiksi, itselleen mieluisammaksi

Suomessa on 1990-luvun aikana ja siitä lähtien voimakkaasti jälleenrakennettu puolisotilaallisia järjestöjä, jotka eivät pelkästään ole omaksuneet vuonna 1944 lakkautettujen Suojeluskuntien rakenteita ja organisaatiota, vaan toimivat jopa saman omaisuuden turvin, jonka Suojeluskunnat vuosina 1918-1944 itselleen keräsivät. Voiko tämän suorempaa yhteyttä enää silloisten Suojeluskuntien ja nykyisten maanpuolustusjärjestöjen välille löytää? Mitä muuta nämä nykyiset organisaatiot olisivat, kuin Suojeluskuntien jälleenrakentamisen esiaste!

Ylempänä viittasimme Suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestöjen omaisuuden perineiden säätiöiden sääntömuutoksiin, jotka mahdollistavat säätiöiden rahojen siirtämisen takaisin puolisotilaalliseen käyttöön. Tämä yksin ei riitä, vaan porvaristo ja suojeluskuntien jälleenrakentamisesta vastaavat sotilaalliset tahot tarvitsevat myös oikeutuksen toimilleen.

Kun Suojeluskunnat ja Lotta Svärd -järjestöt vuonna 1944 kiellettiin fasisminluontoisina järjestöinä, ne aivan oikein joutuivat huonoon valoon. Siksi niiden jälleenrakentaminen saattaa olla vaikeaa, sillä niiltä puuttuu yleinen hyväksyntä. Siksi porvariston on luotava niille yleistä hyväksyntää.

Kari Selénin tänä vuonna julkaistu teos on eräs tähän mennessä merkittävimmistä toimista tämän suojeluskuntia hyväksyvän ilmapiirin luomisessa. Kirjan takakansitekstin sanoin: "Varsovan liiton murenemisen myötä Suomessa tunnustettiin 1990-luvun alkuvuosina suojeluskunnat ja niiden merkitys." Todellisuudessa Suomen työväenluokka ei ole ikinä tunnustanut suojeluskunnista muuta kuin niiden lahtarimaineen eikä missään oloissa ole niitä hyväksynyt.

Tämän valheellisen "yleisen hyväksynnän" luomiseen on osallistunut myös puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund, joka puheessaan 8.3.2001 paljastaa seuraavaa: "Kun Suojeluskunta- ja Lotta Svärd järjestöt lakkautettiin yli 56 vuotta sitten, pelastettiin huomattava osa niiden maanpuolustuksen edistämiseksi keräämistä rahoista erinäisiin säätiöihin. Olisikohan nyt jo aika palauttaa näitä varoja entistä laajemmin niiden alkuperäisiin tarkoituksiin?"

Toisin sanoen puolustusvoimain komentajana toimii henkilö, joka kiittelee vuonna 1944 tapahtunutta oikeudellisiin seuraamuksiin johtanutta omaisuuden kätkentää ja rahanpesua. Miten näin "joustavan oikeuskäsityksen" omaava henkilö voi toimia puolustusvoimain komentajana, ja miten tämänkaltainen henkilö voidaan valita EU:n korkeimpaan sotilasvirkaan? Vain siten, että porvaristolle totuudella ja oikeudella ei ole merkitystä.

Mihin tarvitaan suojeluskuntia?

Mikä on näiden uusien suojeluskuntajärjestöjen tarkoitus ja tarve? Suomen puolustusvoimat ovat sodan jälkeisenä aikana olleet riittävän vahvat, ainakaan yhtään sotilaallista hyökkäystä tänne ei ole tehty. Miksi Suomen sotilaallista vahvuutta on siis koko ajan lisättävä? Suojeluskuntien kaltaiset kiväärijoukot eivät pysty taistelemaan ohjuksia vastaan, ne on tarkoitettu lähitaisteluun. Mikä on siis se sisäinen puolustustarve, jota varten Suomen porvaristo varustaa uusia suojeluskuntia? 1900-luvun alkupuolella Suojeluskuntia käytettiin apuna Suomen työväenluokan riistämisessä ja alistamisessa - tämäkö on niiden tarkoitus nykyäänkin? Nujertaa jo ennalta työväenluokan taistelu?

Miksi valtiolla on puolustusministeriössä säätiöity varoja maanpuolustustyötä varten? Eikö valtion puolustusmenot tulisi sisällyttää valtion budjettiin? Nyt Suojeluskunnilta jäänyttä omaisuutta on korvamerkitty - miksi? Haluaako hallitus säilyttää itsellään option tukea sen kaltaista sotilaallista ja terroritoimintaa, johon se ei suoranaisesti halua sitoutua?

Uudet suojeluskunnat on purettava

Suojeluskuntien jälleenrakentaminen on työväenluokan näkökulmasta huolestuttava ja vaarallinen kehitys. Porvaristo ei tällaista varustautumista tarvitsisi, ellei se olisi varustautumassa - sotaan. Suomen työväenluokan kärsimyksiä vuonna 1918 ja sitä seuranneina terrorin vuosina ei ole unohdettu. Emme halua kokea samaa kärsimystä uudelleen.

Työväenluokan jäsenet eivät voi hyväksyä suojeluskuntien jälleenrakentamista ja porvariston uutta varustautumista sotaan, jonka seurauksena työväestö joutuisi taas kärsimään. Siksi vastustamme suojeluskuntien jälleenrakentamista ja vaadimme niitä purettavaksi. On kaikkien omasta terveydestään ja tulevaisuudestaan välittävien työväenluokan jäsenten edun mukaista tehdä samoin.

-- Teemu Luojola, Rauno Lintunen

Lähteet:
1. Kari Selén: Sarkatakkien maa, Suojeluskuntajärjestö ja yhteiskunta 1918-1944 (WSOY 2001)
2. Risto Alapuro (toim.): Raja railona, Näkökulmia suojeluskuntiin (WSOY 1998)
3. Borgåbladet 6.9.2000
4. Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-sikten elokuu 2000
5. Puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglundin puhe Maanpuolustuksen Tuki ry:n Tuemme turvallisuutta -kampanjan päätöstilaisuudessa 8.3.2001
6. Säätiörekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus
7. Kaupparekisterin Kansallisarkistoon siirretyt asiakirjat

Artikkeli on alun perin julkaistu Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenin huhtikuun 2001 numerossa. Elokuun 2000 numerossa esittelimme nykyisten puolisotilaallisten järjestöjen rakennetta. Jatkossa perehdymme yksityiskohtaisesti mm. suuren rahan kytköksiin näissä järjestöissä.