Nato on juhlinut syntymäpäiväänsä laidasta laitaan palavan maailman olosuhteissa. Kapitalismin taloudellinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen kriisi on mobilisoinut kapinoivia joukkoja Ranskan siirtomaista metropoleihin ja Afrikasta Pakistaniin. Kokonaisia valtioita luhistuu (Islanti, Baltian maat) ja hallituksia romahtaa (Unkari, Tsekki). Naton merkkipäivä osuu aikaan, jolloin imperialistiset operaatiot ja poliittiset liittoumasuhteet ovat täysin umpikujassa, ja uusia strategioita tarvitaan.
18 vuotta historian ”lopusta” ja maailmanlaajuisten kapinoiden ja vallankumousten historia on taas käynnistymässä. Imperialismin umpikujaksi ei osoittaudu se, ettei enää pysty voittamaan hyökkäyssotiaan. Imperialismin pulma on, ettei vaan onnistu sen jälkeen hallitsemaan ja stabiloimaan valloittamansa maita. Pelkkä miehitys ei tänä päivänä riitä. Se päinvastoin saa usein vastarinnan leviämään naapurimaahinkin. Tähän tilanteeseen vastaaminen on työväen- ja nuorisoliikkeen suurimpia haasteita tänä päivänä.
Yhtenäisyys – Obaman mahdoton tehtävä
Yhdysvaltain uusi presidentti yrittää ”uudella” diplomatiallaan sovitella ristiriitoja alkaen Naton sisäriveistä. Irakin sota jakoi Nato-liittolaisia ja sai USA:lle uskollisimman maan, Turkin sooloilemaan. Rasmussenin pääsihteeriksi valinnan vastustaminen kielii siitä, että Bushin oppi jakaa edelleen Naton rivien sisälläkin. Obama yrittää puhdistaa USA:n mainetta Bushin perinnöstä ja jatkaa samoja imperialismin strategisia tavoitteita uuden diplomatian avulla. Obama hakee etäisyyttä Bushin doktriiniin yrittämällä integroida mukaan interventioihinsa muslimimaita. Yhdysvaltain uusi presidentti houkuttelee Irania Afganistanin sotaretkeen samaan aikaan kun suunnittelee käyvänsä neuvotteluja talebanien tai Hamasin kanssa.
Yhteistyö Turkin kanssa on hyvin tärkeä Obamalle. Afganistanissa Turkin 1200 miehen vahvuus tekee siitä maasta toiseksi suurimman Nato-joukon alueella. Sen lisäksi Incirlik:n lentotukikohta eteläisessä Turkissa on elintärkeä USA:lle myös Irakin sotaa silmälläpitäen. Turkin puolueeton asenne Georgian sodassa, Erdoganin ja Peresin vastakkainasettelu Gazan kansanmurhan tiimoilta ja Turkin hyvät suhteet Syyriaan ovat myös ongelmallisia kysymyksiä Natossa.
Palkaksi uskollisuudestaan Turkille Obama lupaa lobbata sen jäsenyyttä Euroopan Unioniin. Kun yksi repeämä on paikattu toisesta kohdasta Nato –kudos repeää. Sarkozy tyrmäsi ehdotuksen tuoreeltaan: ”Minulla on tiiviit suhteet presidentti Obamaan, mutta tätä asiaa vastustin aikaisemmin ja niin vastustan nytkin”. Kansleri Merkel puhui samanhenkisesti. Turkki on tärkeä väylä idän ja lännen välillä myös Kaspianmeren energiaputkien kauttakulkumaana Venäjän ohi.
Mitä maksaa?
Yhdysvaltojen hallinnon toimia valvova virasto GAO:n laatiman raportin mukaan, USA:n sotatoimet vuoden 2001 jälkeen ovat maksaneet reilut 685 miljardia dollaria. Suuriman osan rahasta on vaatinut Irakin sota, 530 miljardia dollaria. Afganistanin vastainen aggressio on niellyt seuraavaksi eniten varoja. USA:n kongressi myönsi vuonna 2001 808 miljardia dollaria terrorismin vastaiseen sotaan. Siitä summasta on käytetty 85 prosenttia ja tuloksena on se, että terrorismin vastainen sota on laajennettu myös Pakistaniin. Nyt Obaman hallinto tavoittelee vielä 75 miljardin dollarin
lisää määrärahoja sotatoimiin.
Yhdysvaltojen puolustusbudjetti on maailman suurin. Kapitalismin kriisi pakottaa hallintoa ryhtyä remontoimaan sitä. Tarkoituksena on leikata ensi vuonna 1,4 miljardia dollaria ohjusjärjestelmien kehityksestä. Sen lisäksi puolustusministeri Robert Gatesilla on tarkoitus peruuttaa F-22 -hävittäjien lisätilaukset. Gatesin budjetti leikkaa varat uudelle helikopterille, joka oli suunniteltu presidentin käyttöön. Tähtäimessä on useampi muukin asehanke. Tästä johtuu yhtäkkinen poliittinen U-käännös ja puheet ydinaseettomasta maailmasta ja rauhantahdosta. Leikkaukset menevät vaikeasti lävitse kongressista. Niitä vastustaa myös USA:n aseteollisuus. Leikkaukset eivät tarkoittaa USA:n imperialismin offensiivisten tavoitteiden ja provokaatioiden vesittämistä. Tiistaina Nato järjesti historian suurimman sotaharjoituksen Baltian ilmatilassa. Siihen osallistuivat koneita Yhdysvalloista, Tanskasta, Liettuasta, Tshekistä ja Puolasta.
Nato ja Suomi
Obaman toiveajattelupuheet yhtenäisyydestä ja ristiriitojen peittely ovat saaneet Natottajia Suomessa liikkeelle. Erityisesti G20-maiden ja Naton huippukokousten samanaikaisuus houkutteli Helsingin Sanomaan otsikoimaan: ”Nato ja EU samassa veneessä”. Oulun Kaleva menee pidemmälle vaatimalla: ”Nato-hakemusta turha viivytellä”. Tällä kertaa Natoon liittymisen puolesta argumentoidaan sillä, että maailmankriisi lähentää EU:ta ja Natoa, että molempien jäsenmäärä kasvaa, tai Obaman maltillisemmalla ja yhteistyöhakuisella linjalla. Yhteiset uhat, kuten Afganistanin Waterloo, kuulemma pakottavat yhteistorjuntaan. Kaleva tulee johtopäätökseen, että ”Albanian tie on Suomen tie”. Siitä että EU:n 27 maasta 21 on Naton jäseniä, valtamedia päättelee, että EU:n kansalaisista 95 prosenttia on Nato –maiden kansalaisia. Kukaan ei kysy mitä mieltä nämä kansalaiset ovat tästä jäsenyydestä. Olemme samaa mieltä siitä, että vaikka Lissabonin sopimus saataisiin voimaan, ilman Naton resursseja sillä ei ole merkitystä, jos sitä on Naton resursseillakaan. Me asetumme kaikkien niiden Nato -vastustajien kanssa samalla puolella barrikadia niin EU:n, Naton kuin muidenkin imperialististen järjestöjen murskaamiseksi.
Dimitris Mizaras
