Kirja-arvio
Leon Trotskin väkivaltaisesta kuolemasta ehti kulua 71 vuotta, ennenkuin ensimmäinen suomalainen Trotski-elämänkerta näki päivänvalon. Toistaiseksi Pursiaisen kirja on myös ainoa suomenkielinen elämänkerta Trotskista, lukuisat eri alkuperäiskielillä julkaistut elämänkerrat odottavat edelleen suomentajaansa, mukaanluettuna omaelämänkerta My life, sekä Isaac Deutcherin mainio trilogia; The Prophet Armed, The Prophet Unarmed ja The Prophet Outcast. Ihan viime vuosina on julkaistu tasoltaan varsin kirjavia elämänkertoja Trotskista melko tiheään, ja onkin vaikea olla toteamatta, että näillä julkaisuilla on ollut selviä poliittisia tarkoitusperiä. Trotskin poliittinen ajattelu ja vallankumouksellisen toiminnan esimerkki toimivat edelleen eri kumouksellisten ja kapitalismia vastustavien liikkeiden inspiraation lähteinä. Meidän ajassamme hallitsevien luokkien ja erilaisten eliittien ei tarvitse pelätä Stalinin nimeä, mutta Trotski edustaa mitä suurinta vaaraa, luokkatietoista pyrkimystä yhteiskunnalliseen vallankumoukseen kaikkien eliittien ja luokkaetuoikeuksien hävittämiseksi.
Entä sitten Pursiaisen kirja, miten se sijoittuu Trotski-elämänkertojen sekalaiseen joukkoon? Trotskilaiseen liikkeeseen lukeutuvalle lukijalle tällaisen kirjan saaminen käsiinsä on tietenkin merkittävä hetki. Useita Trotski-elämänkertoja lukeneelle tulvii mieleen monia kysymyksiä heti aluksi: Onkohan kirjailija perehtynyt riittävästi lähdeaineistoon? Mikä on kirjailijan henkilökohtainen mielipide Trotskista? Mitkä ovat olleet kirjan tarkoitusperät? Tuleeko Trotskin poliittiset teoriat riittävästi esille? Ja niin edelleen. Pahimmat pelot hälvenevät melko nopeasti. Osoittautuu, että kirjailija on perehtynyt laajaan lähdeaineistoon kattavasti, kieli on hyvää ja sujuvaa, ja kirjailijalla on selkeästi pyrkimys objektiivisuuteen. Selvästikään ei ole pyrkimys varsinaisesti mustamaalata Trotskin nimeä. Historialliset faktat menevät pääosin oikein.
Trotskin elämä oli täynnä käänteitä, niin nousuja kuin laskuja riitti lukuisia. Elämän monet käänteet, uskomattomine pakoretkineen vankeudesta, ratsujoukkojen johtamisineen ja valtataisteluineen, yhdistettynä päähenkilön toiminnan yhteiskunnalliseen ulottuvuuteen hyvin räjähdysherkkänä historiallisena aikakautena tekevät tästä tarinasta loistavan tutkimuksen kohteen ja samalla myös innoituksen lähteen. Luultavasti ainoastaan poliittiset syyt ovat estäneet tekemästä Trotskin elämästä suurelokuvaa, niin hyvät ainekset sellaiseen olisi tarjolla. Pursiaisen lähestymistapa aiheeseen on aika suoraviivainen. Kerronta on varsin kiivastahtista, lukijan ei tarvitse kokea suvantovaiheita, kirja pitää otteessaan alusta loppuun. Mielenkiintoiset yksityiskohdat siivittävät kerrontaa, kirjailija on selvästikin tarkoittanut kirjan myös viihdyttäväksi lukukokemukseksi, ei pelkästään historiallisen tiedon lähteeksi.
Trotskin tekee merkittäväksi historialliseksi hahmoksi hänen työnsä marxilaisen teorian ja vallankumouksen käytännön parissa. Pursiaisen kirjan suurin heikkous on tämän seikan jättäminen liian vähälle huomiolle. Trotskin persoonan ja luonteenpiirteiden kuvaus menee hieman yliampuvaksi. Kirjan perusteella saa kuvan miehestä, joka on täynnä itseään, ja pyrkii jyräämään toiset armotta tieltään. Ikäänkuin Trotski olisi ollut vallankumouksellinen oman vallanhalunsa vuoksi, pyrkinyt valtaan sen itsensä takia. Juuri dialektinen ymmärrys historiallisista prosesseista jää Pursiaisen kirjasta puuttumaan. Tekijä käsittelee Trotskin ja Stalinin valtataistelua taisteluna, jossa olisi ikäänkuin kysymys vain siitä, että kumpi saa johtaa kommunistista puoluetta ja Neuvostoliittoa ymmärtämättä, että Trotskin ja Stalinin poliittisessa ajattelussa oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Samoin aika vähättelevät kommentit trotskilaista liikettä kohtaan 30-luvun vaikeina aikoina osoittavat ainakin jonkinasteista historiallisen viitekehyksen ymmärtämättömyyttä. Trotskilaisen liikkeen sisäiset kiistat näennäisesti pikkuasioistakin helposti näyttävät jopa surkuhupaisilta, jos ei osaa asettua siihen asemaan, jossa trotskilaiset joutuivat toimimaan Stalinin murhakoneiston ollessa jatkuvasti kannoilla, ja imperialismin teroittaessa veitsiään Euroopassa. Myös itse stalinismi (työväenvaltion byrokraattinen rappio) oli ilmiö, johon trotskilaiset joutuivat ottamaan kantaa erittäin vaikeissa olosuhteissa. Vallankumouksen saavutusten puolustaminen vastustaen samalla stalinistista koneistoa ei ollut aivan yksiselitteisen helppo tehtävä. Marxilaisuuteen perehtyneen lukijan on helppo todeta, että Pursiainen näkee monesti ristiriitaisuuksia asioissa, joissa niitä ei todellisuudessa ole. Ikäänkuin tämä kaikki olisi tapahtunut tyhjiössä, johon ulkoiset olosuhteet ja niiden nopeatkin muutokset eivät olisi lainkaan vaikuttaneet. Trotskilaisen liikkeen historia on täynnä tilanteita, jolloin on täytynyt kyetä nopeasti muodostamaan näkemys muuttuvista olosuhteista luokkataistelussa ja poliittis-taloudellisessa viitekehyksessä yleensä.
Trotski oli ensisijaisesti vallankumousmies ja koko ihmiskunnan tulevaisuutta alati pohtinut teoreetikko. Kunnianhimo, säälimättömyys poliittisessa keskustelussa, määrätietoisuus, tarvittaessa myös ankaruus ja muut vastaavat ominaisuudet olivat täysin alisteisia suurelle päämäärälle, maailmanvallankumoukselle. Luokkayhteiskunnan rajoitteet ihmiskunnan kulttuurin kehittymisen suhteen ja kapitalismin kriisiytymistendenssien jatkuva paheneminen, sotanäköaloineen saivat kyvykkään marxilaisen ajattelijan toimimaan herkeämättä vallankumouksen hyväksi, hetkeksikään siltä tieltä kaikkoamatta. Se seikka, että Trotskikin oli ihminen, kera tavallisten inhimillisten heikkouksien, ei muuta sitä seikkaa, että Trotskin nimi säilyy läpi historian nimenomaan hänen vallankumouksellisen teoriansa ja toimintansa vuoksi. Mikäli Trotski olisi valinnut saman tien kuin lukuisat hänen aiemmat työtoverinsa, eli alistunut stalinismille, olisi hänen nimensä vain jatkona murheellisessa nimiluettelossa Stalinin uhreista; Kamenev, Zinovjev, Buharin, Radek… Näiden sijaan Trotski pystyi toiminnallaan pelastamaan vallankumouksellista työväenliikkeestä sen, mikä pelastettavissa oli, eli teoreettisesti korkeatasoisen ytimen.
Pursiaisen kirjaa voidaan pitää tervetulleena juuri nyt, kun kapitalismin kriisiytyminen on taas enemmän kuin ajankohtaista, kun väkijoukot vaativat leipää ja vapautta lähes ympäri maailmaa, ja kun stalinismi alkaa olla pelkkä paha muisto, ja toinenkin työväenliikkeen byrokratisoinut siipi, sosialidemokratia elää kansainvälisellä tasolla kenties lopullista rappiovaihettaan kaikkensa ylikansallisen pääoman puolesta antaneena. Trotskin perintö on kestänyt historian haasteet näihin päiviin asti, ja sillä on kaikki mahdollisuudet tulla vallitsevaksi teoreettiseksi lähtökohdaksi yhä uusien sukupolvien radikalisoituessa ja lähtiessä barrikadeille ihmisarvoisen yhteiskunnan puolesta. Erittäin suotavaa on, että tämä kirja toimii monelle lukijalle innoittajana lähteä ottamaan paremmin selvää Trotskista, trotskilaisuudesta ja vallankumouksellisesta työväenliikkeestä yleensä. Mikäli näin käy, Kirja lunastaa paikkansa tärkeimpien yhteiskunnallisten tietokirjojen joukossa.
Ikäänkuin varmistaakseen, että tekijää ei syytetä tänään poliittisesti niin epäkorrektista trotskilaisuudesta, kirjoittaja muistaa mainita muutamaan otteeseen Trotskin toimintaa kielteisessä valossa. Stalininkin politiikka oli muka samaa, kuin mitä Trotski oli itse aiemmin ajanut. Siltä osin se on totta, että Trotski toimi häikäilemättömästi vastavallankumousta vastaan sisällissodan kestäessä, mutta Stalin käytti paljon laajempaa terroria nimenomaisesti kaikkein tiedostavinta työväenluokan osaa ja puolueen lahjakkaimpia kommunisteja kohtaan. Trotskia ja Stalinia ei voida laittaa samalle viivalle siksi, että molemmat ovat jossain vaiheessa käyttäneet väkivaltaa. Se miksi on käytetty, ja missä olosuhteissa, on ratkaiseva ero. Totta on se, että Trotski ajoi kulakkien hävittämistä luokkana. Mutta jokainen voi kysyä itseltään, onko yksityisen suurmaanomistuksen olemassaolo oikeutettu aikana, jolloin suuret työläisjoukot näkevät nälkää, ja kun tarkoituksena on nimenomaan rakentaa tasa-arvoinen yhteiskunta? Stalinin väkivaltainen pakkokollektivisaatio maataloudessa eroaa ratkaisevasti siitä Trotskin ajatuksesta, että suuret yksityistilat yhteiskunnallistetaan, ja pientilalliset voivat itse päättää liittyvätkö yhteen, vai jatkavatko pientilallisina. Stalinin politiikkaa oli ensin rohkaista kulakkeja rikastumaan, ja sitten muuttaa kurssiaan salamannopeasti väkivaltaiseen pakkokollektivisointiin. Vaikka kirjoittaja esittääkin varauksia Trotskin toiminnan suhteen, ajoittain esiintyy myös selvää sympatiaa päähenkilöä kohtaan. Näin myös kirjan lopussa, joka päättyy Trotski-sitaattiin tämän testamentin loppusanoista: ”Natasha tuli juuri pihalta ylös avaamaan ikkunaani enemmän, jotta raitis ilma virtaisi vapaammin huoneeseen. Voin nähdä loistavan vihreän kaistaleen ruohoa muurin reunustalla ja kirkkaan sinitaivaan muurin yllä ja auringonvalon kaikkialla. Elämä on kaunis. Puhdistakoot tulevat sukupolvet sen kaikesta pahasta, sorrosta ja väkivallasta, nauttiakseen siitä täysin rinnoin”. Tähän kauniiseen lauseeseen on hyvä lopettaa myös tämä kirja-arvio.
.
Mikkelissä 13.1.2012
Jani Poimala
