Israelin suorittama hävityssota Gazassa on ns. ”lopullisen ratkaisun” yksi muoto. Lopullisen ratkaisun tielle sionismi on lähtenyt lukemattomia kertoja aikaisemminkin. Selittelyt siitä, että pitäisi tehdä loppu Hamasin ampumista kotitekoisista ”raketeista” eivät kestä arvostelua. Tätä hävitystä on suunniteltu siitä asti kun siirtokunnat poistettiin Gazasta. Kansanmurhaan liittyviä käytäntöjä harjoiteltiin vuoden verran Gazan kaupungin näköiseksi kulissiksi korpeen rakennetussa lavastekylässä.
Lopullinen ratkaisu on ideologisesti täysin yhdenmukainen viitekehys sionismin olemukselle. Se perustuu siihen, että Gazasta tehtäisiin maa ilman ihmisiä, joka sen jälkeen annettaisiin ihmisille ilman maata (juutalaisille). Mikäli joku alkuperäinen asukas onnistuu jäämään maahan ja vieläpä henkiin, saa oleskella siellä vapaasti, kunnes hänet on tehty vaarattomaksi riistämällä poliittinen ja kansallinen identiteetti. Sionismin asettamiin ideologisiin puitteisiin integroitunut yksilö on silloin valmis nostamaan Israelin lipun talonsa tankoon. Kaikki tähänastiset Israelin sanelemat ”rauhansopimukset”, ”tienkartat” yms. tavalla tai toisella sisältävät lopullisen ratkaisun aspektin. Israelin valtion tunnustaminen samaan aikaan kun palestiinalaisilla ei ole oikeutta omaan valtioon palvelee juuri tätä tarkoitusta. Sitä hyväksyvälle taholle se kostautuu ennen pitkää epäkiitollisella tavalla niin kuin kävi Arafatille ja Abbasille.
Ollaan Hamasista mitä mieltä tahansa, se on murskaenemmistöllä vaaleissa 2005 valittu puolue. Sitä ovat äänestäneet naiset, vanhukset, siviilit, jotka ovat kaikkea ihan muuta kuin aseistettuja ”terroristijoukkoja”. Israel tietää hyvin, että Hamas ei ole joku porukka, joka piileskelee jossain, ja jonka voi etsiä ja eliminoida. Hamas on kaikkialla, se on moskeijoissa, sairaaloissa, kouluissa ja muonan välittämisessä. Argumentti Hamasin hävittämisestä objektiivisesti tarkoittaa Palestiinan kansan hävittämistä, ts. kansanmurhaa. Kaikki pommitetut kohteet ovat palestiinalaiskansan eikä Hamasin omaisuutta. Useampi moskeija, Gazan yliopisto tai hallitusrakennuksia on ollut ilmapommitusten kohteita. Maasota hävittää kokonaisia kaupunkeja (Beit Hanunia, Jabaligiaa ja nyt Gazaa), se teurastaa pakolaisleirejä, YK:n koulua ja tuhoaa avustuslähetyksiä (YK:n rekkasaattue, kyproslaisten laivojen upottaminen yms.). Tähän mennessä on kuollut yli 700 ihmistä. Haavoittuneiden määrä on yli 3000. Kuolleiden määrä ennustetaan kasvavan ilman sotaakin puutteellisen hoidon vuoksi. Yli puolet uhreista on lapsia, naisia ja vanhuksia. Eloonjääneet taistelevat nälän ja muiden puutteiden kanssa. Vedestä on pulaa ja sähköä ei ole ollut pitkään aikaan saatavilla. Sairaalat toimivat generaattoreilla, joiden polttoaine on loppumassa. Jokainen neliömetri sairaaloissa (käytävät, keittiötilat) on muutettu leikkaushuoneeksi. Leikkaukset ovat yksinkertaisia, useimmiten amputoidaan lasten raajoja. Puudutusaineita ja siteitä on rajoitetusti.
Muut syyt
Gaza-sodassaan Israel seuraa isonveljensä oppeja, niin kuin niitä sovellettiin Afganistanissa ja Irakissa. Gazan saarto on kuin kopioitu versio Irakin saarrosta 90-luvulla, joka maksoi miljoonan ihmisen hengen, joista puolet oli lapsia. Hamasin sotilaallisen tuhon lisäksi maasodan tavoitteena on se, että kansan poliittinen tuki kohdistuisi Israelin kannalta ”turvallisempiin” käsiin. Eräässä Ehud Olmertin hallituksen sotakokouksessa hän määritteli, että tehtävänä on vaihtaa Gazan hallitus länsirannan kaltaiseksi nukkehallitukseksi. Tämä on sodan poliittinen tavoite.
Paitsi barbariasta kertova ilmaisin, Israelin uusi sota on myös sionismin syvän kriisin merkki. Libanonin sodan tappion jälkeen kaksi vuotta sitten, sionismi on vaipunut syvään kriisiin, joka heijastuu monelle tasolle. Sotilaallinen sektori, tiedustelu sekä kokonaisuudessaan poliittisen eliitin kyky ajaa sionismin intressejä on kyseenalaistettu. Koalitiohallituksen pääministeri ja Kadima –puolueen johtaja sekä Libanonin sotaretken päällikkö ovat joutuneet eroamaan kesken hirvittäviä korruptio- ja seksiskandaaleja, jotka ovat syövyttäneet loputkin sionismin arvovallasta ja oikeutuksesta. Näiden raunioista esille on tullut Netaniahun Uus-Likud –puolue, joka tällä kertaa pitää sisällään avoimen rasistisfasistisen äärioikeistopiirin. Ulkoministeri Jipi Livni ja demarisionisti sekä Toisen Internationaalin varapuheenjohtaja puolustusministeri Ehud Barak käyttävät hyväkseen sotahysteriaa ja yrittävät nostaa osakkeitaan tulevissa vaaleissa muuttamalla ruumiit ääniksi.
Gazan kaupungin labyrintit voivat kuitenkin osoittautua sionismille haudaksi samalla tavalla kuin Libanonin rotkot vuonna 2006 silloin kun sinne mentiin. Sen lisäksi voi käydä niin, että Hamasin kannatus nousee länsirannalla ja kaataa Abbasin hallituksen, sen sijaan että Hamasin hallitus vaihtuisi maltillisemmaksi Gazassa. Gazan sota voi helposti laajentua Libanoniin, Syyriaan ja Iraniin ja kattaa koko laajan Lähi-idän alueen. Osa sionisteista olisi tyytyväinen sellaiseen ratkaisuun koska siihen USA:N uuden presidentin olisi pakko sekaantua.olisi pakko sekaantua. Tämä kaikki vieläpä aikana, jolloin kapitalismi kokee kuoleman kouristuksiaan Yhdysvalloissa ja muissa metropoleissa, ja Irakin ja Afganistanin sotien perspektiivit näyttävät imperialismin kannalta synkiltä.
Myötäsyyllisiä ja rikoskumppaneita kaikkialla
Gazassa on räikeästi rikottu kansainvälistä oikeutta. Siellä on käytetty köyhdytettyä uraania ja valkoista fosforia; on todistetusti teurastettu siviilejä ja tuhottu avustusmateriaalia. Näistä ja muista sotarikoksista kukaan niin sanotusta ”kansainvälisestä yhteisöstä” ei vaadi Israelin johtajia tilille. Kokonaisuudessaan ”kansainvälinen yhteisö” on tähän kansanmurhaan myötäsyyllinen rikoskumppani. Kansainvälinen media vääristelee toistuvasti totuutta syyllistämällä sodasta Hamasia. Kirjoitusten rivien välissä annetaan ymmärtää, että tätä ei tapahtuisi jos Hamas luopuisi ”ohjuksistaan” ja että se loppuisi kenties heti kun Hamas lopettaisi niiden ampumisen. Yhden israelilaisen kuolonuhrin arvo painaa enemmän kuin 700 palestiinalaisten. Israelin brutaalin väkivallan ”tuomitseminen” kohtuuttoman voimankäytön termein on tekopyhyyttä. Argumentti kohtuuttomasta voimankäytöstä kertoo välillisesti siitä, että voimankäyttö olisi oikeutettua, jos siinä olisi kuollut vähemmän palestiinalaisia. Jää vastausta vaille kysymys, montako palestiinalaissiviiliä tarvitaan siihen, että kansanmurha olisi ”kohtuullinen”? Kansainvälisen yhteisön, ts. länsimaiden poliittisen eliitin ja medioittensa kädet ovat tahrittu palestiinalaisten lasten vereen.
Erityisen rikollinen teko on Yhdysvaltojen suorittama YK:n turvallisuusneuvoston maltillisimpienkin tulitaukolauselmien estäminen. Libanonin sodan tavoin sionismi on pyytänyt lisäaikaa suorittaakseen tehtävänsä loppuun, ja sitä on myös annettu. Saksan hallitus ja EU tšekkiläisen puheenjohtajamaan suulla puhuu puolustussodasta. Sodan 12. päivänä käyty Abbasin ja Israelin edustajan väittely YK:n kokouksessa, joka lähetettiin ympäri maailmaa suorassa lähetyksessä, oli silkkaa teatteria ja osa kansainvälisestä farssista, jota näytellään Palestiinan kansan kustannuksella. Abbas on palestiinalaisasian petturi, eikä hänellä ole oikeutta edustaa Gazaa missään kansainvälisissä kokouksissa. Arabivaltioiden taantumuksellinen eliitti Saudi-Arabiasta Egyptiin ja Jordaniaan eivät ole nostaneet pikkusormeakaan auttaakseen palestiinalaisia. Mubarakin esittämä ”rauhansuunnitelma” on Livnin laatima. Mubarak esittää sitä samaan aikaan kun pitää Gazan etelärajaa tiukasti kiinni. Protestoivia palestiinalaisia ampuvat niin Mubarakin kuin Abbasinkin sotilaat / poliisit ja Arabiliitto ei ole tuominnut edes näennäisesti sionismin raakuuksia.
Kahden valtion näköalat ja Oslon sopimusten kaltaiset kompromissit johtavat vain palestiinalaisten johdon integroimiseen sionismin tavoitteisiin. Fatahin korruptoitunut johto on täysin mädäntynyt. Oslon jälkeen kompromissit kompromissien jälkeen ovat heittäneet sen sionismin syliin, jonka seurauksena se on tänään sionismin pelinappula. Sillä tavoin palestiinalaismassojen johdon hegemonia jäi Hamasin käsiin. Terveiden voimien Fatahin ja PLO:n sisällä pitää tehdä omat johtopäätöksensä, sillä palestiinalaiskansalla on ystävät vähissä. Kahden valtion ratkaisu, jossa toinen olisi toisen sisällä ja koostuisi kahdesta bantustanin tapaisesta isosta keskitysleiristä on petosta. Siihen ei enää usko kukaan. Väite, että sionismi on juutalaisuuden ainoa puolustaja on hävytön valhe. Väite, että sionismin vastaisuus tarkoittaisi antisemitismiä on pelkkää demagogiaa. Tel Avivissa on nähty 10 000 juutalaisen sodanvastainen mielenosoitus ja New Yorkissa marssivat arabit ja juutalaiset yhdessä. Torontossa juutalaisnaiset valtasivat Israelin konsulaatin ja protestoivat sotaa vastaan. Massiiviset sodan vastaiset mielenosoitukset lännessä on vielä yksi palestiinalaisten ystävä. Nyt kun kriisi ja luokkataistelu pakottavat työväenluokkaa ja nuorisoa muutenkin kadulle, Palestiinan kysymyksen pitää olla keskeisessä asemassa kaikessa liikehdinnässä.
Yksi uusi suuri intifada ympäri maailmaa on ainoa voima, joka voi estää Sionin natsisoturit suorittamasta uutta holokaustia.
– Näpit irti Gazasta
– Loppu sionismin terrorille
– Israelin joukot pois Gazasta
– Voitto Palestiinan vastarinnalle
– Alas sionismi
– Kaikki imperialistiset voimat pois Lähi-idästä. YK ulos Libanonista
– Kaikkien palestiinalaispakolaisten paluu omalle maalle
– Vapaa sekulaarinen ja sosialistinen demokratia koko historiallisen Palestiinan alueelle, jossa elävät kaikki uskonnot sovussa laajan Lähi-idän alueen sosialistisen federaation puitteissa
_____10.01.09
Dimitris Mizaras
Puhe on pidetty sodan vastaisessa mielenosoituksessa Oulussa 10.01.09
