Tänä päivänä kriisistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Maailma täyttyy ”asiantuntijoista”, ja profetiat täyttävät lehtien palstoja. Jotkut puhuvat pankkikriisistä, jotkut luotto- ja/tai finanssikriisistä, ja loput Kreikan tai valtiotalouksien kriisistä. Kaikki tällaiset arviot ovat yksipuolisia ja sen vuoksi virheellisiä. Tosiaan kansantalouden yllämainitut osa-alueet ovat todella syvässä kriisissä, mutta kapitalismin kriisi ei johdu yksinomaan yhdestäkään niistä.
Mistä kriisi ei johdu
Ensinnäkin kriisi ei johdu kapitalistien, markkinoiden tai kuluttajien ahneudesta. Kapitalistit ja markkinat olivat aina ahneita, se ei ole kriisiaikaan liittyvä ominaisuus. Kuluttajat taas kuluttavat sitä, mitä markkinat tyrkyttävät, mikäli on tarpeellinen ostokyky tai mikäli pystyy pankkien tyrkyttäväksi velaksi kuluttamaan.
Kriisi ei myöskään johdu korkeasta palkkatasosta, hyvistä eläke-eduista, pitkistä lomista yms. Jos tarkkailisi tuottavuus- ja palkkakäyrien kehitystä, voisi selvästi nähdä, että tuottavuus kasvoi samansuuntaisesti palkkojen kanssa 70-luvulle asti. Sen jälkeen palkkakehitys pysähtyy, ja käyrä jatkaa eteenpäin suhteellisessa vaakasuorassa. Kasvava tuottavuus tarkoittaa parempia koneita, enemmän koneita, tehokkaampaa työskentelyä, enemmän tuotteita samassa ajassa kuin aikaisemmin. Kuilua kasvavan tuottavuuden ja paikallaan polkevan palkkatason välillä kapitalistit kattoivat tyrkyttämällä työtä tekeville lainoja. Työläisestä tuli länsimaailmassa kuluttaja ja vieläpä velkaantunut sellainen.
Kriisi ei johdu yksinomaan finanssisektoristakaan, jonka paisuttaminen alkaa varhain jo 70-luvulla, jolloin keynesismin kausi loppui ja dollarin vaihdettavuus peruttiin. Kapitalistinen järjestelmä sodan jälkeen perustui juuri tuohon dollarin valheelliseen vaihdettavuuden pohjaan. Kriisille lääkkeeksi tarjottiin uusliberalismia. Jokaisen valuutan annettiin kellua vapaasti, valtion sääntelyä purettiin, valtion yrityksiä yksityistettiin ja markkinat vapautettiin. Markkina-sanasta tuli sitten abstraktisempi käsite, joka alkoi vähitellen dominoida kaikkia prosesseja kansantaloudessa. Pääoma siirtyi reaalitaloudesta finanssipelien sfääreihin, kartutti valtaa itselleen ja loi uusia ennestään tuntemattomia ilmenemismuotoja. Rahalla tehtiin lisää rahaa ilman todellisten arvojen, so. tuotannon välitystä. Näin kapitalismi voitti vähän aikaa. Kriisi ei siis johdu yksinomaan lääkkeistä, vaan pääasiallisesti taudista.
Samoista syistä kriisi ei johdu vain asuntoalan roskalainoista, eikä Kreikasta, joka on vain vähän yli kaksi prosenttia euroalueen taloudesta. Kriisi ei myöskään johdu ”vastuuttomasta” pankkien toiminnasta, jotka tyrkyttivät avokätisesti lainoja mm. keinottelijoille. Vieläpä kriisi ei johdu keinottelijoistakaan, näitä luotiin samassa yhteydessä kun markkinat vapautettiin. Kriisi ei johdu tiettyjen valtioiden velkaantumisesta, koska koko sodanjälkeinen kansantalous maailmanlaajuisesti perustuu velkaantumiseen. Budjettivajeet eivät samoista syistä ole syypäitä kriisiin. Kuitenkin kaikki edellä mainitut kapitalistisen järjestelmän osa-alueet ovat yhtäaikaisesti syvässä kriisissä.
Mistä kriisi sitten johtuu
Kriisi koskee kaikkia järjestelmän osa-alueita. Eri vaiheissa kriisiytyivät teollisuus-, palvelu-, luotto-, rahoitus- ja finanssialat. Näin ollen, kriisi ei alkanut edellä mainituista sektoreista, eikä se lopu siihen. Varsinkin vuosien 1997-98 jälkeen jokainen kriisi on siirretty eteenpäin lisäämällä samaa tautia kiihdyttävää lääkettä. Rahan funktio kapitalismissa ei ole vain toimia tavaroiden yleisvastikkeena. Raha on pääoman yleisimmän tason ilmenemismuoto. Aina ennen kun kriisiytyy rahasektori, vielä syvempään kriisiin on joutunut reaalitalous. Näin ollen, kysymys siitä, että siirtyykö kriisi reaalitalouteen vai ei, on valekysymys. Kriisi voi puhjeta eri vaiheessa eri sektoreihin, mutta kriisin olemus on kapitalismin ytimessä, järjestelmän perusristiriitojen sovittamattomuudessa.
Tällä hetkellä olemme taas uudessa vaiheessa järjestelmän kriisissä. Viimeisen periodin raameissa vaiheita on ollut useampia. Kesällä 2007 puhkesi ns. subprime-, l. asuntolainakriisi. Edellisellä kaudella keskiluokille oli kaupattu lainoja, jotta markkinoille syntyisi kulutuskykyä. Sen jälkeen kun tämä asiakaskohde oli kyllästetty, alettiin tyrkyttää velka-asuntoja köyhälistölle, työttömille ja asunnottomille. Korko ensimmäiseltä vuodelta oli olematon, mutta myöhemmin se kasvoi. Riskit yritettiin jakaa. Velkakirjat paloiteltiin siivuihin riskiasteensa mukaan, ja niiden eri osia yhdistettiin luomalla uusia ”arvoja”. Viimeisillä oli kolme ominaisuutta: a) niillä oli hienoja nimiä, mutta kukaan ei tiennyt mitä ne pitävät sisällään, b) niitä käytettiin takeeksi saadakseen lisää lainoja tai kaupattiin eteenpäin ammentaen voittoa, ja c) kukaan ei osaa sanoa, paljonko roska-arvopapereita on missäkin pankissa tai muussa rahoituslaitoksessa. Tiedetään vain se, että arvottomia arvoja, ts. yli 90 prosenttia liikkeellä olevasta kokopääomasta on fiktiivisen pääoman osuus. Sillä on rautaisella lainalaisuudella taipumus kutistua ja jopa mitätöityä, siis tuhoutua. Siitä on kysymys tässä kriisissä, joka on kapitalismin historian suurin. Porvarilliset analyytikot nimittävät fiktiivistä pääomaa joukkotuhoaseeksi.
Kriisi asuntolainamarkkinoilla aiheutti valtavan rahoituskriisin. Liikapääomaa pantattiin niin, että syntyi pankkikriisi, jonka seurauksena maailman pankkijätti Lehman Brothers kaatui syksyllä 2008. Sen jälkeen kriisi kulkee omaa vuoristorataansa. Se siirtyy sektorilta toiseen koskien aikaisemmin terveitäkin kansantalouden alueita. Lehman Brothersin kuoleman jälkeen järjestelmä meinasi tukehtua. Ilman rahan kulkua kapitalismi saa infarktin, ja silloin se tarvitsee verensiirtoa. Valtiot siirsivät tuhansia miljardeja dollareita ja euroja toivossa palauttaa luottamuksen ja lepyttää markkinat. Samanaikaisesti kun riskit sosialisoitiin, kriisi valtiollistettiin. Enää kriisi ei ollut vain talouden tasolla, vaan siitä oli tullut poliittinen. Kun saman vuoden joulukuussa Kreikan nuoriso kapinoi yli kuukauden ajan, IMF:n johtaja Strauss-Kahn sanoi: ”Tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu kriisin puhkeamisen jälkeen”. Olemme siis vaiheessa, jolloin romahtaa kokonaisia valtioita; ensin vararikossa oli Islanti, Latvia, Unkari ja Dubai ja nyt Kreikka, eli euroalue. Perässä tulee iso jono muitakin maita PIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja) lisäksi. Romahdukset eivät tapahdu lineaarisesti, mikä tarkoittaa, että maat ja pankit eivät tule luhistumaan vuorotellen yksi toistensa jälkeen, vaan dominoilmiön tavoin.
Nyt on alkanut kriisin kolmas aalto. Edellisen rahapumppauksen lasku on jo lähetetty työväenluokalle ensin niissä maissa, jotka joutuvat IMF:n protektoraatiksi. Tähtitieteelliset summat eivät elvyttäneet taloutta riittävissä määrin. Sen sijaan että ryhdyttäisiin keräämään ylimääräinen raha pois (exit strategies) nyt joudutaan pumppaamaan lisää. Kreikan 110 miljardin lisäksi EU ”uhkailee” laskea liikkeelle noin tuhannen miljardin euron konkurssijonossa olevien maiden pelastamiseksi. Lasku tästäkin tulee pian työväenluokan maksettavaksi. Kyseiset maat tarvitsevat pelastusta koska ns. markkinat ovat valikoineet niitä keinottelunsa kohteeksi. Markkinat tienaavat miljardeja taloudellisesti heikossa tilassa olevien maiden vararikosta. Mutta miten on mahdollista, että kapitalismi raatelee oman raatonsa nahkoja.
Mitä ja missä nämä kuuluisat markkinat ovat?
Markkinoiden vapautumisen prosessissa nämä saivat yhä enemmän valtaa sillä tavoin, että politiikan teko suunnisti koko tarmonsa sen jälkeen niiden tyydyttämiseen. Kaikenlainen politiikka palvoi kilpailukyky-nimistä jumalaa. Ennen, kun äänestettiin uusista laeista, poliitikkoja askarrutti aina se, että ”mitä tästä markkinat ajattelisi”. Valta on näennäisesti valituilla poliitikoilla, mutta sen harjoittaminen riippuu markkinoiden mielialoista. Erityisesti nyt, kriisin aikana markkinat keinottelevat kokonaisvaltioiden vakaudella ja sillä tinkivät valtioilta markkinoiden kannalta edullista politiikkaa. Markkinoilla tarkoitetaan pääoman osaa, joka toimii osapuolena arvopapereiden, valuuttojen ja raaka-aineiden kaupassa.
Tässä mielikuvituksellisessa globaalissa taloudessa vain markkinat saavat päättää siitä, mitä ja missä investoidaan, milloin siirretään pääomia paikasta toiseen, mikä on minkin maan luottoluokitus. Markkinat saavat vielä ostaa eri maiden velkakirjoja, päättää niiden lainojen korkotasosta, hyökätä armottomasti niiden valuuttoihin, ja lyödä vetoa kokonaisten valtioiden vararikon puolesta. Sellaiset arvot ovat CDS –johdannaiset. Credit Default Swaps:t on tietynlaisia vakuutuksia siitä, että joku maa tekee konkurssin. Tämä ansa kamppasi Kreikan. Maan julkisen talouden tila on tietysti surkea, mutta Kreikkaa ei kaatanut valtionvelka eikä budjettinsa vajeet. Nämä olivat vain merkki siitä, että Kreikka on euroketjun heikoin lenkki, so. sopiva uhri markkinoille. Kreikan tragedia alkoi siitä, kun ensin luottoluokituslaitokset laskivat maan luottoluokituksen, jonka jälkeen markkinat eivät suostuneet lainaamaan Kreikalle alle sietämättömän 10 prosentin korolla. Yhdellä kädellä Goldman Sachs auttoi Kreikka peukaloimaan tilastojaan, ja toisella neuvoi pankin riveissä toimivia sijoittajia (lue markkinavoimia) pakottamaan maan vararikkoon ja tienaamaan siitä miljardeja vakuutusjohdannaisista.
Nyt Kreikka on IMF:n valvonnan alla. Julkisen sektorin palkat leikataan kovalla kädellä, ja jäädytetään moneksi vuodeksi. Työehtosopimukset katsotaan alusta, monet kovilla taisteluilla saadut saavutukset kumotaan. Eläkeikää nostetaan merkittävästi ja eläketasoa leikataan. Lomarahoista jää vain muisto. Toimenpiteiden vaikutukset näkyvät pian yksityisellä sektorillakin. Vyönkiristys verottaa ostokykyä ja syventää lamaa entisestään. Työttömyys nousee edelleen, se on jo kaksinumeroinen luku. Tämä on markkinoiden ensimmäinen paketti Kreikalle. Kolmen kuukauden välein valvontatroikka vierailee maassa ja päättelee, pitääkö asettaa lisää ”lääkekuuria”. Kreikka on täydellisesti markkinoiden armoilla. Nyt ne voivat mennä sinne ostamaan halvalla esim. lentokenttiä, satamia, rautateitä tai jopa kokonaisia saaria.
Markkinavoimat eivät kuitenkaan niin näkymättömiä ole. Kreikan tilastojen väärentäminen Goldman Sachs:n toimesta ei ollut yksittäistapaus. Temppua käytettiin laajasti kokonaisen periodin aikana. Uusi talouskulttuuri nimettiin ”luovaksi kirjanpidoksi”. Suomikin on harrastanut sitä. Kapitalismi on täynnä luovan kirjapidon aiheuttamia kuplia. Luottoluokitustalot (Moodys, Fitch ja muut), kokonaiset muuhun tarkoitukseen perustetut instituutiot (IMF, OECD) ja jopa Financial Times ja Wall Street Journal ovat markkinoiden työkaluja. Vaikka Kreikka on saatu polvilleen, silti markkinat eivät vielä lepy. Niiden tähtäimessä on isompia kaloja, euron arvo sinällään. Valta piilee tämän muka näkymättömän diktaattorin käsissä, poliitikot vain palvelevat systeemiä.
Kriisin pääpaino tänään
Viime vuonna pankkien massiivisen tason vararikosta vältyttiin väliaikaisesti, mutta nyt kriisin keskipiste on epätasapainossa olevissa julkisissa talouksissa. Siksi markkinat ovat nyt kiinnostuneimpia enemmän valtioiden romuttamisesta kuin pankeista. Pankit ovat joka tapauksessa täynnä myrkyllisiä arvopapereita, joiden arvo voi koska tahansa laskea nollaan. Sen vuoksi pankkikriisi palaa päiväjärjestykseen heti kun julkisten talouksien kriisi yleistyy. EU on valmis laskemaan liikkeelle tuhat miljardia ja Keskuspankki ostaa valtioiden velkakirjoja, mikä on Maastricht sopimuksessakin ”kiellettyä”. Markkinat eivät silti lepy, vaan niiden nälkä se kun vain kasvaa. EU olisi tyytyväinen jos markkinat uskoisi paremmin sitten kun euro näyttää päättäväiseltä ja määrätietoiselta. Jos EU joutuu laskemaan 1000 miljardin pakettinsa liikkeelle, seuraamukset voivat olla kohtalokkaita. Olemme silloin hyvin lähellä totaali luhistumista. Siksi pakettia on verrattu ydinaseeseen, ja mikäli joutuu sitä käyttämään, niin laskeuma voi asettua kaikkien päälle
Pääoma joutuu pelaamaan rahan tasolla kun se ei voi uusiutua reaalitaloudessa. Tämä on kapitalismissa sisään rakennettu mekanismi. Kun esiintyy pääoman liikatuotantoa, kapitalismi on kriisissä. Pääoma sitten joko tuhoutuu tai etsii uusia kohteita mielikuvituksen tasolta. Viimeiset 30 vuotta ja erityisesti 2000-luvulla pääoman pallo on paisunut vain pelaamalla lottoa. Sorttaus-tuotteissa kapitalismi kauppaa arvoja, joita ei edes omista. Sijoittajat lainaavat jostain arvopapereita, ja myyvät niitä pois, toivossa, että seuraavana päivänä niiden arvo laskee. Silloin voivat ostaa ne takaisin ja tehdä voittoa. Jos niiden arvo nousee, niin sijoittaja häviää. Tämä kuvailee aika hyvin nykyisen kapitalismin mätänemisen astetta.
Lontoon yliopiston professori Lapavitsas määrittelee nykykapitalismia finansioituneeksi yhteiskunnaksi (finansialisaatio). Finansioitumisen prosessi koskee kolmea tasoa: a) suuret teollisuuspääomat ovat kääntyneet finanssisfääreihin. Samanaikaisesti nämä tulevat autonomisiksi pankkipääomasta, b) pankit kääntyvät kuluttajan suuntaan ja kauppaavat uusia tuotteitaan sekä c) myös työväenluokka on muuttunut. Vaikka sen asema tuotantoprosessissa on sama kuin ennen, se on niin ikään finansioitunut a) lainan ottajana (palkat ovat jäässä yli 30 vuotta) tai b) omistamalla itsekin osakesalkkuja, talletuksia, vakuutuksia yms.
Kiinan rooli kapitalismin vakauttamisessa 2000-luvulla on suuri. Ilman Kiinaa menneillä olevat prosessit olisivat vaikuttaneet kymmenkunta vuotta aikaisemmin. Itse asiassa kriisi olikin alkanut Japanista ja Kaukoidästä 90-luvulla. Nopeasti sen jälkeen kriisi levisi maailmalle Venäjän ja Brasilian vararikon kautta Argentiinaan, jossa puhkesi merkittävä kansannousu. It-teollisuuden romahtamisen yhteydessä ja sen jälkeen alkoi syntyä Kiina-ilmiö. Yhdysvaltain talous tietoisesti kasvatti vajeitaan, joita kattoi Kiinassa investoitu länsimaisen pääoman ylijäämä. USA:n talous vuosina 2002-2007 oli kuin pölynimuri, joka veti Aasiasta ja Euroopasta pääomia. Bretton Woodsin, keynesismin ja Marshall-suunnitelmien suurimmasta velkojasta oli tullut maailman suurin velallinen. Vuonna 2007 USA rajoitti ylijäämien tuontia Euroopasta (lue Saksasta) ja Japanista. Sen seurauksena Saksa alkoi kohdistaa ylijäämiään EU-sisäisesti. Kun joku vie ylijäämäpääomia, joku toinen tuo niitä. Kun toisella on ylijäämää, jollain toisella on vääjäämättä alijäämiä. Ei voi etsiä sijoituskohteita omalle pääomalle ja samalla vaatia, että tuontimaa noudattaisi Maastrichtin sopimuksia. Viimeksi mainittu on muuten tullut poliittisestikin tiensä päähän. Euro oli Helmut Kohlin hyvän tahdon tarjous ja vastalahja Saksojen yhdistämisestä. Maastricht oli vastaavasti muiden eurooppalaisten vastatarjous Saksalle, joka vaati rahaunionin tapahtuvan Saksan ehdoin. Nyt eletään aikaa, jolloin ns. reaalisosialismin romahtamisen jälkeen ei alkanut historian loppu ja kapitalismin ehdoton voitto. Nyt 20 vuotta Itä-Euroopan mullistavien muutosten jälkeen romahtamassa on reaalikapitalismi. Nyt on orastamassa ihmiskunnalle historiallisesti uusi aikakausi.
Meneillä olevat toimenpiteet eivät edistä integraatiota Euroopassa. Päinvastoin, koska niitä toteutetaan ylhäältäpäin käskyillä, sen vuoksi keskipakovoimat alkavat taas dominoida taloudellista ja poliittista kehitystä. Euroalue on kaatumassa omiin mahdottomuuksiin. Yksi niistä on ollut se, että euro on valuutta vailla valtiota; ei ole yhteistä raha- eikä talouspolitiikkaa, saati yleiseurooppalaista pääomaa. Pyrkimys tarkistaa eri valtioiden budjetit EKP:n toimesta on pohdintaa, joka osoittaa, miten syvä paniikki vallitsee EU:n eliitin sisällä. Pakollinen Maastricht:n noudattaminen tässä vaiheessa tarvitsisi kovaa diktatuuria, koska kuten sanottu, pakkointegraatio voimistaa hajaannusvoimia. Etelä-Euroopassa on mahdotonta noudattaa sitä, että vaje on oltava kolmessa ja julkinen velka 60 prosentissa bkt:sta. Italiassa puhutaan jo pakkopaidasta. Le Monde diplomatique kirjoitti: ”Sanktiot vakaussopimuksen rikkomisesta tänä päivänä on kuin jos antaisi ylinopeussakot sairasautoon, joka kiirehtii pelastaakseen potilaan hengen.
Alkuvuosien Maastrichtin uusliberalistisen dogmatismin mukaan, EKP ei saanut lainata rahaa valioille. Näin ollen, käyttäen valtion velkakirjoja takeeksi esim. Kreikan pankit lainasivat EKP:lta rahaa yhden prosentin korolla ja lainasivat sitä eteenpäin Kreikan valtiolle kuuden ja seitsemän prosentin korolla. Nyt EU panee itse osittain Maastrichtin syrjään ja ryhtyy turvautumaan tuhannen miljardin euron ydinaseeseen. EU noudattaa vain osittain Maastrichtin sopimusta. Sen avulla pakkointegraatio ”toteutuu” EKP:n ja IMF:n autoritaaristen dominanttidiktatuurin kautta.
Lopulta
Kapitalismi ei voi selviytyä tästä kriisistä. Mikään ”luonnon voima” ei voi pelastaa toista kertaa pankkeja nyt, kun valtioiden pelastusrenkaat ovat pois pelistä. Myös puheet finanssialan sääntelystä kuulostavat pahalta vitsiltä. Professori Roubini sanoi sen olevan pelkkää kosmetiikkaa. Suurten pankkien riskien hallinta on professorin mukaan ”mahdoton tehtävä”. Roubinin mukaan Goldman Sachsin tapaisten pankkien kanssa on kolme ongelmaa: ”Ne ovat liian suuria kaatumaan, liian suuria pelastettaviksi ja liian suuria riskienhallinnan näkökulmasta”. Kriisin kärjistymistä räjähtämispisteeseen voi nopeuttaa vielä monta muutakin seikkaa. Kiinan ennustettu avioero USA:sta käynnistäisi melkoisen hyökyaallon niin Eurooppaan kuin Japaniin ja koko maailmaan. Sellainen pelkästäänkin riittäisi lopun alun käynnistäjäksi. Toinen seikka on tulevan hyperinflaation mörkö, mikä on OECD pelko. Siinä tapauksessa korkojen säilyttäminen alhaisina kiihdyttäisi sitä ja kasvattaisi markkinoiden keinottelumahdollisuuksia. Jos taasen korot nostettaisiin, se syventäisi lamaa ja nostaisi työttömyyden. Bruttokansantuotteet laskisivat, jonka seurauksena velka ja vajeet nousisivat pilviin. Kolmas kapitalismin tuomiopäivästä ilmoittava seikka voi olla protektionismi, joka jo häämöttää.
Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, että mikä ylämainituista vaaroista panisi loppuluhistumisen alulle. Tämä voi alkaa useammasta syystä yhtäaikaisesti, tai niin, että yksi laittaa tulen toisten sytytyslangalle. Kriisit on verrattu maajäristyksiin. Niillä kahdella on yhteisiä piirteitä. Kumpikaan ei varoita tulostaan. Vaikka tiedetään elävän herkällä alueella ja hälytysaikoina, silti ei voida tarkasti sanoa, missä ne iskevät, ja mikä niiden iskun laajuus ja intensiteetti ovat. Toinen yhteinen piirre on siinä, että molempien seuraamukset voivat olla vähäisiä tai kohtalokkaita. Viimeksi Chilessä iskenyt maanjäristys siirsi maapallon akselin, ja muutti hieman ajankin. Meneillä oleva kapitalistinen kriisikin voi muuttaa kaikki geopoliittiset tasapainot ja jopa ajanlaskun historian kellossa.
2.6.2010
Dimitris Mizaras
PS: Alustus on pidetty Tampereella 12.5. ja Helsingissä 13.5.2010
