VAPPUJULISTUS 2019 – Marxilainen Työväenliitto

Jokainen meistä voi havaita merkkejä siitä, että maailma ei ole enää sama kuin ennen. Maailmalla vallitsevat trendit vaikuttavat maamme taloudelliseen ja poliittiseen kehitykseen. Kapitalismi on välttynyt vuoden 2008 suurromahduksen toistumisesta, kun se viimeiset kymmenen vuotta on paisuttanut kuplia kansantalouksissa ja kasannut velkaa entisten velkavuorten päälle. Uuden romahduksen mahdollisuus ei ole karkotettu, vaan siirretty eteenpäin. Ja se totuuden hetki koittaa nyt.

Maailmalla vapaakauppa on siirtynyt historiaan. Tilalle on tullut protektionismi, tullimaksut ja kauppasota. Maailman kapitalismi potee tautia, jossa avokätisesti pumpattu pääoma ei kykene sijoittumaan reaalitalouden kohteisiin. Trump ja hänen keskuspankkinsa nostavat korkotasoa yrittäen vetää aiemmin muille mantereille levitettyjä rahojaan. Etenkin Eurooppa ja näin ollen myös Suomi tulevat kärsimään tästä prosessista. Uusi taantuma ja jopa lama on koputtamassa Suomen ovelle. Myös Kiina on käännekohdassa. Maa ei toimi enää maailman pääomien vetovoimana. Kiinasta pakenee runsaasti pääomia, joilla ostetaan Euroopasta infrastruktuuria.

Euroopassa on käynnissä prosesseja, joissa näkyy selvästi maanosamme hajaannustila. Monella mittarilla mitattuna kansat osoittavat syvää epäluottamusta kaikkiin valtapuolueisiin. Kansa kääntää selkänsä niin konservatiiveille ja liberaaleille kuin sosialidemokraateillekin. Hallituksen kokoaminen kesti Ruotsissa ikuisuuden. Suomessa arvioidaan samanlaista kehitystä. Ranskassa ”keltaiset liivit” ovat kadulla paljon pidemmän ajan kuin Punaisen toukokuu tapahtumat 1968. Unkarissa vasta valittu vahvana pidetty presidentti Orban yritetään kaataa ruohonjuuritason liikehdinnällä. Merkelin aika on ohi ja hänen seuraajansa ei ole halukas yhteistyöhön Ranskan Macronin kanssa. Äärioikeiston vahvistumista ei esiinny vain itäisen Euroopan maissa. Myös vanhassa Euroopassa äärioikeisto on hallituksissa esim. Italiassa ja Itävallassa. Eurooppa on syvässä hajoamisen prosessissa. Yksinomaan Brexit tulee aiheuttamaan hyökyaallon tavoin järistyksiä ja kouristuksen aaltoja jokaisessa maassa.

Suomessa parlamenttivaalien tulos on samansuuntainen Euroopan kanssa. Demaripuolue luisui viime metreillä alle 18 prosentin rajan ja vähältä piti tilanne, että äärioikeisto ei mennyt ohi. 0,2 prosentin ero näyttää meille, kuinka vaarallisia aikoja koittaa. Äärioikeiston voitto johtuu osittain vasemmiston hampaattomuudesta. Vasemmistolla oli reformistinen ohjelma, jossa ei ollut kriisianalyysia, eikä varsinkaan toimenpiteiden ehdotusta. Vasemmiston ohjelma ei uskalla mennä kapitalismin viitekehyksen ulkopuolelle. Aktiivimallin kumoaminen ja edellisen hallituksen leikkausten kompensoituminen vaativat radikaalista politiikkaa, johon vasemmisto ei näytä olevan valmis. Sipilän hallituksen aikana palkaton työ on kukoistanut. Vasemmisto ei ole sulkenut pois mahdollisuuden osallistua samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa. Vasemmiston johto ei ole oppinut mitään 1990 –luvun petollisesta politiikastaan. Samanaikaisesti valtiovarainministeriön virkamiehet, Hetemäki ja Virtanen varoittavat kansalaisia tulevasta karusta arjesta, ja opastavat tulevaa hallitusta jatkamaan Sipilän viitoittamalla tiellä. Myös isäntämaansopimuksesta on sanouduttava irti. Naton harjoitukset maamme maaperällä, ilmassa ja merissä eivät lisää turvallisuutta Suomeen. Nato tulee käyttämään Suomea ponnahduslautana aggressiivisessa politiikassaan Venäjää vastaan.

Työväenluokan ja nuorison on tiedostettava tosiasiat. Ratkaisun avaimet ovat heidän käsissä. Tulee tiedostaa, että suuria taisteluita on edessämme. Liikehdintää, joka on alkanut ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi, on jatkettava ja muutettava kovemmaksi. Taisteluiden pienet purot on yhdistettävä riehuvaksi joeksi, joka päättyy perääntymättömään yleislakkoon vaatimusten toteuttamiseksi.

ISÄNTÄMAASOPIMUS IRTISANOTTAVA

NATO ULOS SUOMESTA

AKTIIVIMALLI JA MUUT LEIKKAUKSET KUMOTTAVA

ILMASTOTOIMET HETI

ÄÄRIOIKEISTO MAAN RAKOON

Marxilainen Työväenliitto

Huhtikuu 2019

 

This entry was posted in EU, Kannanotot, Polttopisteessä. Bookmark the permalink.