Massaliikehdintä on ravistellut viimeisen kolmen ja puolen kuukauden ajan kaupunkivaltio Hong Kongia. Tapahtumat alkoivat heinäkuun puolessa välissä, kun rikollisten luovutuslaki, joka koskee neljää Kiinan ”yhden valtion” politiikkaan kuuluvaa aluetta (KKT, Hong Kong, Taiwan ja Macao), nähtiin keinona painostaa oppositiota. Lakiesitys vedettiin nopeasti takaisin, mutta massaliike vaatii takuita siitä että lakia ei myöhemmin ajeta voimaan jonain suosiollisempana ajankohtana. Enimmillään 7,5 miljoonaisen saaren kaduilla oli kaksi miljoonaa ihmistä. Välillä mielenosoitukset yltyivät väkivaltaisiksikin, varsinkin Kiinan Kansantasavallan symboleita vastaan, ja monet ihmiset haavoittuivat kumiluodeista, jotkut menettivät silmänsä, saivat kaasua ja pampusta. Nyt liikkuu huhuja, joiden mukaan Kiina voisi tehdä sotilaallisen väliintulon, jos tapahtumat jatkavat samaa rataa.
On mahdotonta ymmärtää tätä kaikkea täysin, ymmärtämättä Kiinan ja Hong Kongin välisten suhteiden historiaa. Hong Kong oli Ison Britannian siirtomaa läpi 20. vuosisadan. Saarelaiset taistelivat tulisesti siirtomaaherroja vastaan vuosina 1955, 1965 ja varsinkin 1967. Tuolloin siirtomaavalta murskasi kovin ottein kommunistisen liikkeen ja karkotti sen jäsenet mantereelle (Miten heitä kohdeltiin mantereelle, on mielenkiintoinen asia tutkittavaksi!). Hong Kongin vasemmisto on siitä asti ollut hyvin heikko. Silti sillä välin saaresta tuli brittien alaisuudessa ”globaali kaupunki”. Pian siitä tuli kaupan, teollisuuden ja finanssipääoman keskus. Sen sijainti Shenzhenin kupeessa, kaupungin jolla oli suuri rooli Kiinan avautumisessa ja liberalisoinnissa, vaikutti tähän myös. Britannia vetäytyi saarelta 1997. Silloin tehdyn sopimuksen mukaan Kiina määriteltiin ”yhdeksi maaksi, jolla on kaksi järjestelmää” (sosialismi ja kapitalismi). Tämä oli kiinalaisen 1978 alkaneen avautumisprosessin huippu ja avoin tunnustus siitä että toinen järjestelmä, kapitalismi, oli olemassa Kiinassa. Hong Kongista tuli Kiinan ”rajaseutujen” (Taiwann, Macaon, Singaporen, Malesian ja ulkomailla toimivien kiinalaisten kapitalistien) sijoituksien napa. Samaan aikaan saaresta tuli läntiselle imperialistiselle pääomalle portti Kiinaan.
Tämä on syy, miksi tässä taistelussa on mukana monimutkaisia ja ristiriitaisia elementtejä. Tämän liikkeen juuret ovat nuorissa Occupy-liikkeen mielenosoittajissa, ja se seuraa vuoden 2011 antikapitalistista Occupy Wall Street liikettä sekä satama- ja telakkatyöläisissä, jotka organisoivat vuonna 2013 suurimman lakon vuosikymmeniin. Mutta tähän liittyy toinenkin elementti. Sateenvarjoliike protestoi vuoden 2014 lopulla Kiinan hallituksen valtaa seuloa ehdokkaita Hong Kongin vaaleissa. Näiden protestien osanottajissa oli huomattavan paljon nuoria, myös lukiolaisia. On arvioitu, että mielenosoittajia oli yli miljoona. Tämä jakso myös sattuu samaan aikaan Välimeren ’vallankumousten’ kanssa. Mutta se on erillinen vuosien 2011 ja 2013 protesteista, koska sen päämääränä oli yhdistää Hong Kongin kansa Kiinaa vastaan. Tässä mielessä sitä voisi kuvata enemmän ”rikkaiden kansallismielisyydessä” kuin aikaisempien protestien luokkadynamiikalla.
Hong Kongissa on hurjat luokkaerot. Huolimatta sen rikkaudesta, 20% asukkaista elää köyhyydessä. Maahanmuuttajaväestöä naapurimaista (Indonesiasta, Filippiineiltä jne.), joka koostuu melkein kokonaan palvelualoilla työskentelevistä naisista, hyväksikäytetään surutta. Siirtolaiset mantereen puolelta Kiinasta, jotka ovat maalta lähtöisin, jakavat vastaavan kohtalon. Siitä johtuen Hong Kongilaiset itse näkevät itsensä etuoikeutettuina kiinalaisiin verrattuna ja haluavat olla sitä myös tulevaisuudessa. Siksi ne, jotka puolustavat Hong Kongin autonomiaa tai itsenäisyyttä Kiinasta, puolustavat Hong Kongin alistamista siirtomaavallan imperialistiselle pääomalle. Hong Kongin vasemmiston täysi tuhoaminen 60-luvulla myös auttaa heitä.
Kiinan ja Britannian välinen rauhansopimus 1997 tähtäsi täydelliseen kapitalismin restauraatioon Kiinassa ja tuomaan lopullisen tappion Kiinan työläisvaltiolle. Tämä tavoite on onnistunut. Mutta kaksi vuosikymmentä tämän jälkeen todistivat muutoksen Kiinan ja imperialismin välillä. Imperialismi, jonka johdolla on USA, hylkäsi tukensa byrokraattisen työläisvaltion kapitalistiseksi muuttamiselle ja vaihtoi sen eristämiseen ja rapauttamiseen keinoilla millä hyvänsä (myös sodalla). Sama linja tähtää Venäjää vastaan. Hong Kongin kansan halu saada lisää demokraattisia ja taloudellisia vapauksia kampittuu yhä enemmän ja enemmän tähän imperialismin tavoitteeseen. nämä kehityskulut Hong Kongissa täytyy nähdä rinnan Etelä-Kiinan Meren kriisin kanssa; kauppasotia, teknologiasotaa ja Pohjois-Korean tilanne. Kansainvälisen työväenluokan tulee pysäyttää tämä imperialismin interventio Kiinaan, niin kuin aikaisemmatkin.
Imperialismin kädet ovat sidotummat kuin edellä mainittu politiikka antaisi ymmärtää, eikä sen ole helppo pitää aggressiivista linjaa. Tämä johtuu vuoden 1997 rauhansopimuksen logiikan seurauksista. Hong Kong on finanssikeskus, jonka tavoitteena on saada kiina imperialismin kontrolliin. Liian hyökkäävä politiikka voisi neutraloida tämän kehityksen. Tämän takia HK:n suuret pankit samaan aikaan kutsuvat tulemaan mielenosoittajia ja toistavat lain ja järjestyksen vaatimusta.
Vuoden -97 rauhansopimus myös sallii puuttua tilanteeseen saarella, jos Hong Kongin hallitus pyytää. Tosiaankin, ”Kansan Vapautusarmeija” pitää sotaharjoituksia Shenzhenissä, mikä viittaa siihen että armeija tulee tekemään väliintulon. Tätä demokraattisten oikeuksien, jotka eivät toteudu missäänpäin Kiinaa, polkemista ei tule suvaita. Vain siinä tapauksessa, että imperialismin taholta tulee suora sotilaallinen hyökkäys, on Kiinan armeijan interventio hyväksyttävissä.
Hong Kong on osa Kiinaa, kuten Taiwan ja Macaokin (entinen Portugalin siirtomaa, joka palautettiin Kiinalle 1999). Jokainen joka vaatii näiden alueiden itsenäisyyttä, toimii imperialismin intressien mukaan. Toisaalta, Kiinan ”Kommunistinen” Puolue hallitsee kapitalistista valtiota. Määritelmä ”yksi valtio, kaksi järjestelmää”, ei ole enää totta. Sen sijaan meillä on ”yksi valtio, yksi järjestelmä (kapitalismi), kaksi hallitusta”. Työväenluokkaisten sosialistien tehtävä on erottaa Hong Kongin protestit etuoikeutettujen nationalismista ja palauttaa se luokkakantaiselle pohjalle, taistelemaan kapitalistista järjestelmää vastaan proletariaatin intressien edistämiseksi.
