Maailma ei tänä päivänä ole lainkaan sellainen, millaisena se näyttäytyi vuosi sitten. Käännekohta yleismaailmallisen kapitalismin kokonaisluhistumisessa on ohitettu, ja se on takanapäin. MTL:n edellisen järjestökokouksen määrittelemät näköalat toimivat kuin peili siihen nähden, mitä on lopulta tapahtunut. Kukaan ei enää puhu kapitalismin talouden mahdollisesta romahtamisesta, sillä se on jo tapahtunut. Kaikki kapitalismin ”viisaat” kilpailevat nykyään spekuloimalla sillä, miten syvä, laaja tai pitkä tämä kriisi on.
Samalla kun Marxin teosten uuspainokset ovat kokeneet renessanssin, porvarilliset lehdet kilpailevat keskenään puolustamalla kapitalismia Marxin teksteihin vedoten. Marxia useimmiten siteerataan kapitalismin kriitikkona. ”Välkyt” porvarianalyytikot ovat pahoillansa siitä, että olivat aliarvioineet Marxia. He luulevat, että jos olivat päntänneet hyvin Marxin kapitalismin arvostelun analyysin, niin silloin kapitalismi olisi onnistunut välttymään kriiseiltä. Marxin ennustetta, että kapitalismi voi romahtaa omien ristiriitojensa kärjistymisen seurauksena, ei ymmärretä. Sellainen ei ole ihme ottaen huomioon se, että Marxin kapitalismia kyseenalaistavaa ja kumoavaa aspektia ei ymmärretty edes hänen kannattajiensa keskuudessa. Marxilaisuutta ei ole vain kansantalouden arvostelu, vaan yhtä tasapuolisesti myös historiallinen materialismi, jonka tärkein kategoria on luokkataistelu.
Luokkataistelun tasolla olemme kuluneena vuonna nähneet yhtä mullistavaa kehitystä kuin taloudessa. Yhdysvalloissa työttömyyden äkillinen nousu ja asunnottomuus ovat luoneet luokkataistelussa räjähdysalttiin seoksen. Kun ensimmäiset suuret ja epärealistiset odotukset Obaman hallintoon ovat haihtuneet, siitä nousee suurtaistelujen sarja, josta ei ole enää paluuta normaaliin. Tutkimusten mukaan vuonna 2009 kuusi kymmenestä amerikkalaisesta tulee kohtaamaan vaikeuksia toimeentulonsa kanssa. Pahimmassa asemassa on 22 miljoonaa amerikkalaista, joiden elinolot kurjistuvat. Tilanne on vaikea erityisesti yli 35 – vuotiaille perheellisille. Sama näköala on Euroopassa tämän päivän todellisuutta. Ranskasta Italiaan ja Bulgariasta Baltian maihin, Ruotsista, Tanskasta, Islannista Kreikkaan työväenluokka ja nuoriso ovat taistelubarrikadien eturiveissä. Tämä liikehdintä ei ole yksinkertaisesti vain yksi aikaisempien taistelujen jatke. Kreikan yhä käynnissä oleva kapina ei ole vain Seattlesta alkavan historiallisen janan nykyinen pääpiste. Tämän päivän taistelut ovat luonteeltaan uutta laatua, mikä merkitsee käännekohtaa ja käännöstä kohti maailmanlaajuista vallankumousta. Liikehdintä ei suostu alistumaan mihinkään hallituksen tai byrokratian tahtoon, ja vaatii oikeuksiaan hyvin offensiivisella tavalla.
1. Talouskriisi. Skeptikot väittävät, että kapitalismi on aina pystynyt selviytymään. Kuoleman partaalla se on ollut ennenkin ja lopulta on löytänyt teitä, jollei ulos kriiseistään, ainakin pysyäkseen hengissä ja jatkaakseen markkinajärjestelmän toimintaa. Onneksi Marx opettaa kysymään: kyllä vaan, mutta millä keinoin? Todellisuudessa kapitalismi ei ole ratkaissut mitään kriisejä tai ristiriitoja, ei ainakaan niitä perustavanlaatuisia. Keinoja on eri aikakausina käytetty mitä erilaisimpia. Imperialismin ja sotien tukahdutusmekanismit ovat järjestelmällisesti edesauttaneet työnriistoa. Myös hyvinvointivaltion rakentaminen keynesismin aikana yhdessä kylmänsodan antamien takeiden kanssa loivat yhteiskunnallisen rauhan olosuhteet, jotka olivat välttämätön edellytys lisäarvon ammentamiseksi. Koskaan historiassa ei voitu yhdistää rauhanomaisesti kehittyvää markkinajärjestelmää länsimaailman kehittyneissä maissa ilman, että yhtä aikaa olisi vallalla silmitön työn ja luonnon riisto ja luonnonresurssien varastaminen kolmannesta maailmasta.
Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan epämuodostuneiden sosialismien romahtaminen ja Kiinan kapitalismiin siirtyminen ns. kapitalismiin kommunistisen puolueen johdolla saivat Marxin näyttämään konnalta ja kuulostamaan vanhanaikaiselta ja epämuodikkaalta. Kapitalismi on onnistunut tilapäisesti sovittelemaan ristiriitansa integroimalla näiden uuskapitalististen maiden markkinoita. Sen lisäksi Kiinan osalta kokeiltiin mahdottoman soveltamista käytännössä. Ex-sosialistisen jättivaltion organismia käytettiin koekaniinina ja liikakasaantumisesta kärsivän pääoman sijoitusalustana. Miltei ilmainen työvoima ja maa, valtavat miljardiväestön markkinat, edulliset lainat, tai oikeus raiskata määrättömästi luontoa olivat muutamia lännen kapitalismille tarjottuja etuuksia. Niiden vanavedessa kehittyi myös Kiinan teollisuus. Valtio rikastui ja investoi voittonsa USA:n valtion vajeisiin, joilla rahoitettiin sotia.
Sekään ei sinällään riittänyt vetämään kaikkea pääoman ylituotantoa. Kun pääoma ei löytänyt tuottavia kohteita sijoittuakseen, se alkoi leikkiä markkinataloutta fiktiivisissä sfääreissä. Keinottelu oli taas irti ja se sai vapaat kädet toimia. Halvan rahan tarjonta ja velalla operoiminen olivat keskeisessä asemassa kansantaloudellisessa kanssakäymisessä. Kun velkaa ei pystytty maksamaan takaisin, sen ei annettu johtaa yrityksiä konkurssiin, vaan siitä tehtiin omistuskirjoja, joita kaupattiin tai annettiin takauksina lisälainojen saamiselle. Näin syntyivät kuplat ja jättiläiskokoiset pyramidit. Johdannaisarvoilla kaupattiin tuotteita oletetulla tulevaisuuden hinnallaan. Näin jaettiin etukäteen voittoja, l. lisäarvoa tuotteista, joita ei välttämättä ollut vielä tuotettukaan. Johdannaisten arvo muodostui kysynnästä ja tarjonnasta, mutta todellisuudessa niillä ei ole mitään reaalista arvoa olemassakaan. Näitä syntyi viime vuosina kuin sieniä sateella. Vuonna 2002 johdannaisia oli 100 000 miljardia dollaria. Vuonna 2007 niiden arvon oli laskettu olevan 585 000 miljardia. Tuottavan tuotannon kaikki arvot yhteensä on vain 50 000 mrd. Kun nämä ylimääräiset ”arvot” romahtavat, ne vievät mukanaan hautaan sijoituslaitoksia, pankkeja ja kokonaisia valtioita. Tilannetta on verrattu kärjellään seisovaan pyramidiin, jonka taivasta kohti oleva pohja on 500 000 miljardin dollarin kokoinen täynnä fiktiivijohdannaisia. Seisova kärki on vain 50 000 miljardin dollarin kokoinen piste. Maailman rikkain sijoittaja Warren Buffett on luonnehtinut johdannaisia “joukkotuhoaseiksi”.
Pääoman ylijäämän tuhoutuminen on välttämätön edellytys, jotta pääoman kasaantumisprosessi kokonaisuudessaan alkaisi taas alusta. Nykyisessä talouden supistumisessa kyse on juuri tästä, eikä mistään korjausliikkeestä, joka odotettavasti olisi pian loppumassa. Sen enempää Kiina – ilmiö, kuin keinottelun ennennäkemätön käyttöönottokaan ei voinut sovitella kapitalismin ratkaisemattomia ristiriitoja. Nyt näiden vaikutukset ovat heijastuneet välittömästi politiikan alueelle. Yhteiskunnallinen levottomuus, yleislakot, oppi- ja tuotantolaitosten valtaukset ja vaatimus, että kaikkeen tähän on löydyttävä syyllinen pahentavat kapitalismin syvää kriisiä. Pääoma ei ole pelkästään rahakasoja pankkitileillä. Pääoma on ennen muuta suhde työn ja sen omistajan välillä. Siksi nämä järisyttävät romahdukset muuttuvat välittömästi luokkien välisiksi selkkauksiksi, kapinoiksi ja vallankumouksiksi. Kriisin ratkaisun kannalta lopputulos riippuu vallankumouksen ja vastavallankumouksen välisen yhteenoton lopputuloksesta. Nyt esille nousee taas stalinismin leimasta puhdistettu Marx, joka ehdottaa työväestölle ratkaisuja.
2. Finanssipääoma on kapitalismin toimiessa välttämätön faktori. Se on välittäjä tavaroiden, palveluiden ja työvoiman kauppaamisessa. Kun se irrottautuu siitä roolistaan ja alkaa elää omaa elämäänsä, se kauppaa mielikuvituksellisia tuotteita samalla kun se muuttuu dominoivaksi tekijäksi tuottavan pääoman suhteen. Nyt kun se romahtaa, se vie mukanaan kaikkia muitakin dominoimiaan osa-alueita. Ilman finanssipääomaa mikään muu kansantalouden osa-alue ei voi toimia tätä korvaavana tekijänä. Kapitalismi ei voi toimia ilman luotto- ja pankkijärjestelmää. Ilman arvolain säätelevää roolia kaikki muut sopimukset tavaroiden vaihtavuudesta, perustuvatko ne sitten dollaripohjaan tai kelluviin valuuttoihin, ovat tuomittu ennen pitkää romahtamaan omaan mahdottomuuteensa. Arvostettu herra Keynes tiesi sen, ja nyt on tullut se hetki, josta hän aikanaan varoitti. Jos etsimällä etsii ratkaisua, finanssikapitalismin tilalle voisi tulla ainoastaan joku maailmanlaajuinen Kiinan kaltainen valtiollinen kapitalismi. Mutta miten saisi britin, ranskalaisen, jenkin, saksalaisen tai muutkin tekemään töitä samanlaisissa olosuhteissa, joissa kiinalainen työläinen työskentelee? Sellainen vaatisi totalitarismin menettelytapoja.
Finanssipääoma on määritelty abstraktipääomaksi; se irtaantuu alkuperäisestä perustastaan, eli taustasta, paikasta ja ajasta, ja automaattisesti toisin kuin teollisuuspääoma se muuttuu globaaliksi, itsenäiseksi ja hallitsevaksi kasaantumisen prosessissa. Finanssipääoma ei ole tuottava koska se ei synnytä arvoa. Se on loismainen ja ryöväävä; investoi kiinteistöjen, osakkeiden, velkakirjojen tai johdannaisten keinotteluun. Sitten kun se investoi teollisuuteen, se muuttaa pelisääntöjä ja vallitsevia käytäntöjä ja yrittää kiskoa mahdollisimman suuren voiton lyhyimmässä mahdollisessa ajassa. Se kiertää helposti veroja ja keksii ”luovia” kirjanpidon menettelyjä. Professori Hillel Ticktinin mukaan, monetarismi oli finanssipääoman talouspolitiikka ja uusliberalismi sen talouspoliittinen strategia. Finanssipääoman ylitarjontaa ruokkii myös se, että eläkerahastot ja vakuutusyhtiöt ohjasivat kassojaan tällaisiin investointeihin. Sveitsiläisen UBS:n käytössä oli eniten finanssipääomaa Länsi-Euroopassa, 3200 miljardia frangia. Tämän vuoksi paineet investointilaitoksille olivat kovia. Näin ollen, pääoma kääntyi ja alkoi ivestoida omaan itseensä. Vuodesta 2001 johdannaisten määrä kasvoi viisinkertaisesti. Swaps:t nousivat 1000 miljardista 62 000 miljardiin dollariin. Dow Jonesin osakearvot nousivat seitsenkertaisesti vuodesta 1987. Lihavien vuosien kasvu takasi kapitalismille muutaman vuoden elinaikaa finanssipääoman inflatorisella kasvulla.
3. Poliittisen järjestelmän kriisi on taloudellisen luhistumisen seuraus. Pääoman kriisi ei toimi jossain vakuumitilassa, vaan poliittisessa viitekehyksessä, jonka määrittelee valtio. Kaikki tasapainot ovat järkkyneitä. Poliittiset ristiriitojen välittäjämekanismit ovat haaksirikkoutuneita. Porvarillisen järjestelmän kaikki nivelet kärsivät vakavasta nyrjähdyksestä. Ensimmäinen valtionkonkurssi osui pohjoismaan kohdalle, Islantiin. Yhteiskunnalliset luokat, etusijassa pääoman ja työväen voimat ryhmittäytyvät yhteenottoa varten. Kuten CRFI:n viimeisessä kannanotossa sanotaan ”Kansainvälisen työväenluokan ja sen etujoukon keskeinen tehtävä on pikainen poliittinen, ohjelmallinen, ja järjestäytynyt, teoreettinen ja käytännön valmistautuminen näihin yhteenottoihin”. Yhteenotot ovat väistämättömiä aina kun hegemonisessa asemassa oleva luokka potee legitimiteettiongelmia ja näin ollen myös hallitsemisen akuuttia kriisiä. Hallitseva luokka ei voi silloin hallita ja siihen asti hallitut eivät suostu enää olemaan hallittuina. Alituiset maailmanlaajuiset ja synkronoidut kapinat ja kansannousut valmistelevat maaperää vallankumouksen puhkeamiselle. Viimeksi mainitun lopputulos antaa kriisille lopullisen ratkaisun, joka on sosialismi tai absoluuttinen barbaria.
Sarkozyn johdolla euroalue yritti näyttää yhtenäisyyden kasvojaan. Vaikka yleisistä linjauksista on sovittu yhdessä, varoja pankkien tueksi ja elvytyspaketteja on jokaisen maan etsittävä yksin ja erikseen. EU:lla ei ole mahdollisuutta harjoittaa yhtenäistä talouspolitiikkaa, ja sen vuoksi keskipakoisvoimat luonnollisesti voimistuvat. Italia on maailman velkaantuneimpia valtioita yli 1000 miljardin dollarin velallaan, mikä on 43 prosenttia BKT:sta. Espanjan talous on syvällä subprime- roskalainoissa ja Kreikalla on talous niin heikkona, että julkinen alijäämä on 3.5 % ja maksujen vaje 15 % BKT:sta.
Kreikan julkinen ja yksityinen velka on 500 miljardia dollaria. Mahdollisuus nähdä vararikkoja Balkanin Uuseuroopan maissa saa Kreikan ja Italian mutta myös Ranskan pankkiirien polvet vapisemaan. Bulgaria, Romania, Unkari ja Baltian maat ovat kaikki konkurssikypsiä. Putinin Venäjä on vahvistunut korkean öljynhinnan takia, ja nyt se on samassa tilanteessa kuin Jeltsinin aikaan, 1998. Kiina tarvitsee 9 prosentin kasvun pysyäkseen pystyssä. Tälle vuodelle sille on luvattu n. yhden prosentin kasvua.
Kaikki analyytikot ovat samaa mieltä siitä, että 2009 on synkronoidun yleismaailmallisen laman vuosi. Molemmat Sarkozy ja Brown marraskuisessa G20 – kokouksessa vaativat järjestelyjä, joita kutsuvat ”uudeksi Bretton Woodsiksi”. Kuten CRFI:ssa ennustimme, ko. tapaaminen epäonnistui täysin. Vetoomus protektionismilta välttymiseksi kesti vain kaksi vuorokautta. Sen jälkeen Venäjä otti käyttöön uusia autotullimaksuja ja Bush sabotoi ns. Doha-neuvottelut. Muut maat seurasivat perässä vastaavilla toimenpiteillä. Sarkozyn ns. uuskapitalismi on niin vanha kapitalismi, että historia on ajanut sen ohi.
Finanssikapitalismi on tällä aikakaudella kapitalismin ainoa mahdollinen olemassaolon muoto. Sarkozyn mukaan, globalisaation aika on käytännössä loppunut syyskuun 11. päivänä 2001. Nyt on aika valtion paluulle. Porvareiden eliitille järjestetyssä tilaisuudessa Sarkozyn kanssa samaa mieltä oli Merkel, Blair, EKP:n ja WTO:n johtajia, kuten myös nobelistikirjailijoita ja ammattiyhdistysmiehiä. Sarkozyn valtiollinen kapitalismi on uusi termi vanhalle protektionismille ja korporatismille. Se hyökkää Yhdysvaltoja vastaan vaatimalla uutta Bretton Woodsia, jossa olisi useamman kuin yhden valuutan rahakanta. Erkaantuminen USA:sta luo paineita EU:ssa sisäisille erkaantumistrendeille. Euroopan konnien ”uuskapitalismi” yrittää profiloitua uutena kansankotina ja vetoaa työläisiin puhaltamaan yhteen hiileen ainakin siihen asti kun ”meidän taloutemme” on saatu tasapainoon. Siihen ovat jo kiirehtineet vastaamaan myöntävästi ensimmäiset tahot, jotka sattuneista syistä kuuluvat post-stalinistiseen leiriin.
4. Vasemmistossa kaikki skeptikot, jotka pitivät kapitalismin vakautta ikuisena totuutena, ovat nyt hiiren hiljaa. Kriisiä ja siihen liittyviä yhteiskunnallisia levottomuuksia on vaikeaa kiistää, mutta nyt kiistetään se, että tämä kaikki johtaa pian vallankumoukseen. Kriisin ja vallankumouksen puhkeamisen välillä ei ole automaattista syy-seuraus – suhdetta. Yleisesti ottaen jälkimmäinen viipyy aina hieman koska siihen vaikuttavat muutkin seikat kuin talous. Sen lisäksi eri vallankumousten puhkeamiset eri maissa ovat epätasaisia prosesseja, koska niissä vaikuttaa kunkin maan paikalliset olosuhteet, kulttuuri, traditiot yms. Siitä huolimatta nykykriisissä näyttää siltä, että massojen poliittinen mobilisaatio on aika nopeaa ja suhteellisen samanaikaista ympäri maailmaa. Joukkomielenosoitukset 2003, Irakin ja Afganistanin kansan vastarinta ja luokkataistelu lännessä vaikuttivat imperialistisen ”terrorisminvastaisen sodan” epäonnistumiseen, jonka seurauksena oli sionistisen invaasion tappio Libanonissa 2006. Koko latinalainen Amerikka elää uuden vallankumouksensa aattopäiviä.
Liettuan Vilnassa ja Latvian Riiassa toistui parin viikon sisällä sama näyttelmä. Lavasteena oli parlamentin edusta ja vaatimuksetkin olivat samoja: ”Hajottakaa tämä kapitalisteja suosiva hävytön parlamentti tai me teemme sen omin käsin tässä ja nyt”. Vasta 17 vuotta sitten neuvostovaltiota vastaan oli noussut kaikki, jopa näiden maiden kommunistiset puolueet. Pian tuli kapitalistisen kuluttamisen ihannointi ja Natohuuma. Kuka uskoisi, että niin lyhyessä ajassa luottamus kapitalismiin olisi mennyt ja kansa olisi jälleen kerran barrikadeilla. Vastaus valtion puolesta oli tuttu näky tänä päivänä. Kyynel- ja hermokaasut, muoviluodit, pamput ja pidätykset. Aikakauden ominaispiirre on sotatannerta muistuttavat kadut, rikkinäiset näyteikkunat, poltetut pankit ja autot ja pahimmissa – muttei harvinaisissa – tapauksissa suoranainen hyökkäys poliisivoimia ja –asemia vastaan. Erityisesti mielenosoitukset kerran viikossa pitivät Islantia hereillä viime vuoden loppupuolella. Hyökkäykset poliisiasemia vastaan pakottivat valtion tukahdutusmekanismit puolustusasemiin ja usein piiloon, ja sai pidätettyjä protestoijia vapautetuksi.
Tammikuun 14. päivänä oli Bulgarian vuoro. Hallituksen vastainen mielenosoitus eduskuntatalon edessä muuttui villiksi yhteenotoksi poliisin kanssa. Mielenosoittajat huusivat ”olemme kyllästyneitä elämään maailman korruptoituneimmassa maassa. Mafiat, erotkaa!”. Pullot, lumipallot ja kivet lensivät ja ainakin 12 poliisia ja 20 mielenosoittajaa joutui sairaalaan. http://www.montrealgazette.com/Business/Anti+government+rally+becomes+riot+Bulgaria/1176321/story.html . Tanskassa ja Ruotsissa, esim. Malmössä yhteenotot poliisin kanssa ja pidätykset ovat rutiiniasia. Pariisin lähiöiden mellakoista lähtien läntisen maailman luokkataistelussa mukaan lähtevät uudet resurssit, eli maahanmuuttajat. Solidaarisuus ja taistelu samassa barrikadissa yhdessä kantaväestön työläisten ja nuorison kanssa on parasta rasismin ja fasismin vastaista taistelua käytännössä. Saman kaltaista yhtenäisyyttä ja yhteisrintamaa tulevissa taisteluissa tarvitaan työläisten ja nuorison välillä. Kun kriisi syvenee ja työttömyys kasvaa, työläisten tulee pohtia tuotantolaitostensa valtaamista ja niiden autonomista käynnistämistä oman kontrollin alla. Tällaisissa prosesseissa kokemus, joka on saatu Ungdomshuset:sta ja muista saman tapaisista valtauksista on liikehdinnälle arvokasta pääomaa.
Kaikkien katutaistelujen äitinä toimii Ranska. Siellä hallitus peruutti opetusalan uudistuslakiluonnoksen nuorison kapinoinnin pelossa. Italiassa monet yliopistot ovat olleet pitkään vallattuna ja armeija (carabinierit) ovat viime kesästä lähtien kaduilla. Saksassa kaikki kiehuu. Nykymobilisaation ominaispiirteisiin kuuluu myös se, että nuoriso kapinoi protestoimalla asioista, jotka tapahtuvat toisissa maissa. Saksassa on ollut maailman mahtavimmat Kreikan kapinaa tukevat mielenosoitukset. Niihin osallistui muitakin kuin kreikkalaisia opiskelijoita tai emigrantteja. Berliinin Kreikan konsulaatti vallattiin kolme kertaa ja Kreikan lippu poltettiin useasti. Espanjassa oli yhteenottoja poliisin kanssa niin Kreikan nuorisoa tukevissa kuin Gazan sotaa vastustavissa mielenosoituksissa. Britanniassa 10.1. mellakkapoliisi hajotti väkivaltaisesti 100 000 ihmisen mielenosoituksen Palestiinan puolesta http://www.indymedia.org.uk/en/2009/01/417810.html
5. Kreikan nuorisokapinassa on uusia piirteitä, joista voi määritellä orastavaa uutta aikaa. Joulukuu lähetti uuden vuoden toivomuksen kaikille sortajille mutta sorretuillekin ympäri maailmaa, ”Merry crisis and a happy new fear”. 15 –vuotiaan pojan murha poliisin toimesta käynnisti mahtavimman nuorison kapinan sitten marraskuun 1973, jolloin kapina kaatoi sotilasdiktatuurin. Kyse ei ole nuorison, vaan kansan kapinasta, jossa nuoriso on etupäässä. Ilman koko kansan tukea kapina ei olisi voinut kestää niin kauan. Viikkokaudet valtakunnan rajojen halki tuhannet nuoret, joista monet hyvin nuoria koululaisia, opiskelijoita, nuoria työläisiä, prekaarinuoria, siirtolaistyöläisiä ja muita sorrettuja yhteiskunnankerrostumia kuten romanit taistelivat mellakkapoliiseja ja niiden ”kemiallisia aseita” kuin myös poliisin liittolaisia ”Chrisi Avgin” natseja vastaan. Kapinoitsijoiden jatkuva suora toiminta hyökkäsi poliisiasemia ja pankkeja vastaan, sytytti tulipaloja ja valtasi kouluja, tiedekuntia, julkisia rakennuksia, GSEE:n (sikäläinen SAK) byrokraattien rakennuksen, radio- ja tv-asemia ja muutti kulttuurikeskuksia yleiskokouspaikoiksi ja taistelun päämajoiksi.
Kapina ei ole joku poikkeus, joka ulottuu vain paikalliselle tai kansalliselle tasolle. Kyseessä on maailmanlaajuisen kriisitilanteen poliittinen puhkeaminen yhdessä maassa. Kansainvälinen tilanne muuttuu dramaattisesti järjestelmän rakenteellisen kriisin vaikutuksesta. Kreikan kapina on Euroopassa ja kansainvälisesti ensimmäinen poliittinen yhteiskunnallinen purkaus, joka syntyy nykyisen kriisin seurauksena. Hallitsevat luokat ympäri maailmaa ovat sen tosiasian tunnustaneet. Sarkozy peruutti oman taantumuksellisen koulutusreforminsa pyrkimyksenään välttää se, että Ranskan nuoriso seuraisi Kreikan tietä. IMF:n Dominique Strauss-Kahn varoitti muita maita siitä, että niissäkin voi tapahtua samaa kehitystä kuin Kreikassa. Jopa Kiinan Akatemian talousinstituutin johtaja varoitti, että ”Pekingin on varottava, ettei samanlainen tilanne syntyisi Kiinassa” (FT 21.12.08). Samaan aikaan stalinistinen KKE kieltää kapinan ja puhuu pimeiden voimien salaliitosta.
Kansannousu Kreikassa on ensimmäinen viesti tulessa olevasta maailmasta. Kuten nuorison yhdessä iskulauseessa ilmaistiin: ”kapinamme tulee tulevaisuudesta”. Se kertoo siitä, millainen tulee olemaan sitten, kun pian Euroopan sorrettu proletariaatti herää.
6. Gazan tapahtumien yhteydessä näimme miten tärkeää kansainvälinen solidaarisuus ja taistelujen koordinointi sekä johtaminen on. Vihollinen on yhteinen, joten taistelujenkin on oltava yhteisiä. Kyse ei ole pelkästään moraalisesta tuesta toisille sorretuille. Kapitalismin kriisi ja umpikujat Irakin ja Afganistanin sodissa yhdessä Israelin omien pimeiden projektien kanssa on se räjähtävä seos, joka pani niin barbaarisen sodan alulle. Mitä enemmän kapitalismi kriisiytyy sitä brutaalimmaksi se muuttuu. Jos halutaan, että kouluja, sairaaloita ja avuttomia siviilejä ei enää ammuttaisi, tai että syylliset näihin sotarikoksiin saadaan tuomioistuimen eteen, niin silloin pitää taistella lännessä oman eliittimme kumoon kaatamiseksi. Kun tekee Kreikan tapahtumista suuren mittakaavan eurooppalaisen intifadan, tämä on paras tuki ja solidaarisuus palestiinalaisille. Muuten sionisti toteuttaa omat suunnitelmansa lopullisesta ratkaisusta ja laajemmin imperialismi onnistuu suunnitelmissaan sodan porrastamiseksi ja sen laajentamiseksi Syyriaan ja Iraniin. Liittolaisemme tässä taistelussa ovat toistaiseksi yhtä vähissä kuin palestiinalaisten ystävät arabimaailmassa. Paria esimerkkiä lukuun ottamatta kaikki muut tahot ovat palestiinalaisia vastaan ja käytännössä Israelin puolesta. Jopa palestiinalainen porvaristo ja Abbasin Fatah ovat antautuneet sionisteille. Tilanne on samanlainen meillä lännessä, jossa on ihan turha odottaa, että omasta vasemmistostamme jotkut voimat nousisivat ajan tasalle. Jopa itseään trotskilaisiksi kutsuvia puolueita (LCR tai SWP) on integroitumassa ns. anti-kapitalistisiin verkostoihin ja luopuvat välttämättömyydestä rakentaa vallankumouksellista poolia työväenliikkeessä. Kaikki vastuu jää projektille Neljännen Internationaalin jälleen perustamisesta (CRFI).
Georgian kokemus vielä tuoreena mielessä ja kovasti kriisistä heikentyneenä Venäjä yrittää luoda jonkinlaisen kaksinapaisuus-järjestelmän perustamalla sotilastukikohtia Libyassa, Syyriassa ja Yemenissä. Lopullinen tukikohtien toetuttaminen veisi vuosia, ja tilanne nykyään muuttuu radikaalisti päivissä ja tunneissa. Kaksinapaista maailmaa ei voi tänä päivänä rakentaa. Kylmä sota kuuluu samaan lokeroon keynesismin kanssa, historian arkistohyllyihin. Sitä paitsi Venäjä ei enää ole niin mahtava, että pystyisi kilpailemaan USA:n tai minkä tahansa suuren maan kanssa sotilaallisella tasolla. Sitä paitsi sellainen ei olisi mikään ratkaisu tälle kapitalismin järjestelmäkriisille. Venäjä ei ole proletariaatin liittolainen niin kuin stalinismin nostalgikot haluavat vakuuttaa.
7. Venäjän alueella geopoliittinen tilanne ei salli henkseleiden paukuttelua. Pieni ja lyhyt Georgia operaatio on aiheuttanut suuria ongelmia vaikka se päättyi onnellisesti Venäjän kannalta. Tsetsenia on edelleen piikki Putinin ja Medvejevin lihassa. Siirtolaisten asema Venäjän sisällä on verrattavissa juutalaisten asemaan Natsisaksan aikana. Äärioikeiston nousu Venäjällä näkyy maahanmuuttajien runsaslukuisella katoamisella.
Kaasuvirta Venäjältä Ukrainan kautta Eurooppaan murtaa monia kriisistä ennestäänkin epävakaita tasapainoja. Ukraina yrittää jenkkien tuella kiristää halvempaa kaasua itsellensä. Kiristyksen joutuu maksamaan kuitenkin Eurooppa, joka kärsii mm. kylmästä talvesta. Tilanne kiristää EU:n ja ”oranssivallankumouksen” välejä. Jos EU seisoo Jutshenkon takana, silloin pitää pakottaa Venäjää avaamaan hanat. Keinoja siihen ei kuitenkaan ole. Tilanne kiristää myös Venäjän ja Balkanin eteläslaavien välejä. Ukrainan sisällä valtataistelu Jutshenkon ja Timosenkon välillä saa uusia ulottuvuuksia, joista amerikkalaiset eivät pidä; Timosenko nousee kiistan ratkaisijaksi tavattuaan Venäjän johtajat.
Kaasuriita on enemmän poliittinen kuin taloudellinen tai energiapoliittinen kysymys. Joka tapauksessa talouden osa näyttelee merkittävää roolia kiistassa. Venäjän talous on vaikeassa tilanteessa ilmankin että myisi Ukrainalle halvemmalla hinnalla tai ei. Viime elokuusta lähtien on kadonnut neljännes Venäjän valuuttavarannoista ja rupla on menettänyt 15 prosenttia arvosta euroon nähden. Öljyn hinta on romahtanut ja Gazprom ilmoittaa vain yhä vähenevistä tuloista ja kasvavista veloista. Mitä ja millaisia tasapainoja järkkyy Venäjällä jos valtio valtiossa olleen Gazpromin valta murtuu, ja millaisia yhteiskunnallisia ulotuvuuksia sillä on? Vastaus tähän vaatii erillistä analyysiä. Korkea kaasun hinta taasen romuttaa Ukrainan raskasta teollisuutta, joka sijaitsee maan itäisessä ns. venäjäystävällisemmässä osassa. Tämän ristiriidan seuraamukset saattavat olla ratkaisevia amerikkalaisten vaikutukselle koko Euroaasian alueella.
8. Suomi ei voi olla tässä maailmassa poikkeus vaikka monet porvarihuulet viime syksynä yrittivätkin saada meidät uskomaan toisin. Muutaman kuukauden kuluessa maisema on vaihtunut tyystin. Maassa on kymmeniä tuhansia lomautettuja ja irtisanottuja. Yrityksiä ja tehtaita kaatuu päivittäin, ja vienti on tyrehtymässä. Vain typerät voivat ennustaa enää sitä, että tämä tilanne loppuisi pian. Sekin kanta, että lama kestäisi vuosia, ei ole pessimistinen vaan perusteettoman optimistinen. Tällaiset veitsen terällä olevat kriisit eivät voi kestää vuosikausia. Näin ollen, yritys luoda kulutususkoa keinona kriisistä pois pääsemiseksi on tahallista huijaamista. Tätä kriisiä yritetään myös verrata 1990 – luvun lamaan, mikä on ihan onneton yritys. Silloin myöhemmin 90 – luvun loppupuolella puhjennut kapitalismin Kaukoidän romahdus oli tekemässä tuloaan ensin Japanista alkaen. Sen tendenssin lisäksi neuvostokaupan romahdus sai aikaan sen, että Suomessa syntyi pankkikriisi, julkisen talouden romahdus, BKT laski kokonaiset 13 prosenttia ja suurtyöttömyys riehui. Työttömyys nousi äkillisesti 3.5 prosentista miltei 20 prosenttiin. Siitä syntynyt pitkäaikaistyöttömyys ja sen mukana tulleet sosiaaliset ongelmat leipäjonojen lisäksi jäivät elämään tähän päivään asti. Silti tämän kriisin vertaaminen 90 –lukuun on autuaan optimistinen; verrattuna siihen aikaan, eivät asiat meillä tänään noin hyvin ole.
Tähän asti ilmoitetut laman vastaiset toimenpiteet ovat vähäisiä, miltei olemattomia. Kyseessä on satojen miljoonien tai enintään muutamien miljardien potista elvytyksen muodossa. Koko ajan kokoomuksen pikkutsupparin asemassa olleen Vanhasen unelmat jatkaa pääministerinä ainakin vuoteen 2015 asti eivät näytä helposti toteutuvan. Keskustan kannatus romahtaa samalla kun toinen suuri porvaripuolue laukkaa eteenpäin. Demarien hampaaton oppositiossa olemassaolo saa senkin jäämään kokoomuksen jalkoihin. Tilanne vaarantaa porvariyhteistyön, koska se pakottaa Keskustaa esiintymään kokoomuksen vaihtoehtona olemalla kriittinen sille. Tästä johtuen ja pitkään kestäneen puolueensisäisen painostuksen jälkeen Vanhanen esitti omaa tietään kriisistä poispääsemiseksi.
Vanhasen ns. ”kolmannen tien malli” teoriassa tarkoittaa sekataloutta, eli keynesismiä. Esitetty kymmenien miljardien elvytysohjelma on tarkoitus toteuttaa kymmenen vuoden sisällä. Se vaatii todella vahvaa uskoa markkinatalouden elinvoimaisuuteen tai sääntelyyn tai molempiin ennen kun joku kehtaa niin ison perspektiivin suunnitelmia tehdä.
Nykytodellisuudessa romahtaa muutkin sektorit kuin työllisyys tai BKT. Eläkerahamme ovat epäluotettavissa käsissä. Työeläkevaroja hoitavat yhtiöt julkistivat historiansa huonoimman tuloksen. Ensinnäkin on todettava, että eläkesäästömme eivät ole tallessa. Suuri osa niistä on pelattu finanssipääoman vilppipeleissä. Ilmarisen osakesalkun sisällä oli viime vuonna 40 prosenttia tappioita. Jopa ns. absoluuttisen tuoton rahastot, ts. hedge-sijoitukset tekivät tappioita 15 prosenttia. Varma –yhtiöllä voiton puolella olivat vain harvat omaisuusluokat.
Suomessa valtuutettiin ns. sata –komitea tutkimaan ja tekemään aloitteita sosiaaliturvan ns. kokonaisuudistukseen. Komitean työskentely kesti pitkään ja sen neuvottelujen sisältö on ollut ehdottoman salaista. Lukuunottamatta työttömyysajan typistymistä puoleen, mikään muu huhu ei vuotanut ulos. Nyt kun kriisi mullistaa kaiken muunkin ajattelun, sata – komitealle on annettu lisäaikaa pohtiakseen valtion menojen ylimääräisiä leikkauksia kriisin vuoksi. Lehdissä esiintyy kuitenkin joitakin artikkeleita, jotka kertovat, että esim. työttömyysputkeen pääsy estetään alle 60 –vuotiailta. Kriisi nakertaa erityisesti metsäteollisuutta. Ennen kuin ehditään toipua yhden paikkakunnan irtisanomisista, pian tuleekin seuraavat yt –neuvottelut. Joukkoirtisanomiset koskevat tuhansia useimmiten ikääntyneitä työläisiä. Ns. ”rakennemuutos” on rakenteiden raunioittamista pikemmin kuin muutosta. Nyt kyseessä ei ole se, että pääoma vaihtaisi sijoituskohdetta; ei se, että muutettaisiin esim. Kemijärven paperiteollisuus matkailuelinkeinoksi. Nyt kyseessä on totaalinen kaikkien alojen alasajo. Nyt pitää harkita tuotantolaitosten valtaamista ja niiden hallinnointia autonomisesti.
Tämän päivän Suomessa valtio investoi ainoastaan tukahdutusvoimien tukemiseen. Poliisi saa soluttautua järjestöihin, puheluita saa salakuunnella ja sähköpostia salalukea. Nyt haetaan lupaa tunkeutua nettiyhteisöihin valenimillä. Suvi Lindenin urkintalakiehdotus tekee kaikista kansalaisista tietosuojattomia. Lex Nokia –laki ( http://www.effi.org/blog/kai-2006-08-17.html ) sai nimensä siitä, että luonnos tehtiin Nokian pyynnöstä. Media kertoo, poliisiylijohtaja Salmisen toivovan, että miljoonien suomalaisten passin haltijoiden sormenjälkiä voitaisiin käyttää vakavien rikosten tutkintaan ja ennalta ehkäisemiseen.
Poliittisen järjestelmän oikeutus Suomessa kärsii tappioita. Sen lisäksi, että nuoret kääntävät selkänsä perinteiseen politikointiin, siitä kielivät muutkin ilmaisimet. Perinteisten valtapuolueiden uskottavuus on vaakalaudalla. Keskusta voitti eduskuntavaalit, mutta hallituksessa pääministeristä tuli kokoomuksen juoksupoika. Alamäki alkoi kuntavaaleissa, joissa keskusta koki tappioita jopa perinteisesti ”omilla” maaseudun alueilla. Tappiota vaaleissa sai maistaa myös demarit ja vasemmistoliitto. Kansa on tyytymätön niin hallitukseen kuin oppositioonkin. Tyytymättömyys kanavoitui kokoomuksen kannatukseksi koska viimeinen näytti päättäväisemmältä, positiivisemmalta ja nuorekkaammalta. Kriisin kärjistyessä kokoomuksen korkea kannatus ei voi olla muuta kuin tilapäistä. Kun suuret protestit alkavat, kokoomuksen on pakko käyttää tukahdutusvoimia työläisiä, työttömiä ja nuoria vastaan. Kokoomuksen menetetty kannatus ei silloin palaa takaisin, eikä siirry demareille tai kepulaisille.
Osa kiukkuisista äänistä meni äärioikeistolle, Perussuomalaisille. Nyt kun kriisi kärjistyy ja työttömyys kasvaa, se antaa äärioikeistolle hyvät aseet ratsastaa ulkomaalaisvastaisuudella ja muukalaisvihalla / rasismilla. Perussuomalaisia ei pitäisi sekoittaa edeltäjäänsä SMP:hen. Kyseessä on aivan eri historiallinen ilmiö, jossa on täysin eri sosiaalinen tausta. Perussuomalaisia ei voi vastustaa eduskunnassa tai artikkeleissa. Niin kauan kun ne pysyvät kaukana vallankahvasta, ne voivat heittäytyä populistiseksi ja värvätä turhautuneita ja syrjäytyneitä köyhälistöstä. Perussuomalaisten kanssa tehdään välit selväksi lähiöissä. Äärioikeisto on liian vaarallinen taho päästääksemme sen vapaasti riehumaan. Köyhyys on taasen liian vakava asia jättääksemme sitä äärioikeiston käsiin hoidettavaksi. Lähiöissä ja muissa paikoissa, missä yhteisöt kokoontuu, on rakennettava yleiskokouksia, joiden kautta asukkaat voisivat torjua fasismin vaaran. Siinä taistelussa joukkoliike on yksin; mitään liittolaisia ei viranomaisilta tai medioilta ole odotettavissa. Valtamediat tulevat antamaan auliisti palstatilaa äärioikeistolle, niin kuin kävi äskettäin Oulussa. Uusnatsiliike on perustettu; sillä ei ole muuta kuin ulkomailta käsin moderoidut kotisivut, yksi jäsen, johtaja (fürer) Henrik Holappa, joka lähti viime elokuussa Yhdysvaltoihin hakemaan poliittista turvapaikkaa. Isolla jutulla Kaleva ilmoittautuu sen ilmaiseksi mainostajaksi. Toisaalta tuomalla fasistit esiin, Kaleva vetää erottavan viivan natsien ja perussuomalaisten väliin, jotka edellisiin verrattuna näyttävät maltillisilta.
Luokkataistelu ravistelee poliittista valtakarttaa. Samalla kun joukot kääntävät selkäänsä puolueille, voimasuhteet eurooppalaistuvat. Keskustapuolue on agraarisuomen jäännös. Sitä ei tarvita, yksi suurpääoman porvarillinen puolue riittää. Siksi kokoomus tulee dominoimaan poliittista kenttää ainakin vaalien kautta. Turvaventtiiliksi porvaristo aikoo tukea perussuomalaisia, niin niiden konservatiivisparlamentaarista kuin iskuvoimiksi tarkoitettua perussuomalaisten sisällä toimivaa Suomen sisun siipeä. Demarit ja vasemmistoliitto tarjosivat palvelujaan porvaristolle silloin kun piti tehdä suuret leikkaukset. Nyt molemmat harjoittavat hampaatonta oppositiopolitiikkaa ja menettävät kannatusta aikana, jolloin suurlaman keskellä vasemmiston pitäisi saada irti suurin hyöty. Demarit uppoavat alle kahdenkymmenen prosentin pudonneen keskustan mukana ja vasemmistoliiton ohi on vihreiden lisäksi ajanut nyt myös perussuomalaiset.
Miksi sitten PS onnistuu muuttamaan ihmisten kiukun kannatusluvuiksi ja ns. ”vasemmistopuolueet” eivät. Siksi että kumpikaan niistä ei kyseenalaista kapitalismia, vaan vannovat, että pystyvät hallinnoimaan järjestelmää paremmin kuin porvarit itse. Molemmat ”vasemmistopuolueet” ovat syvässä identiteettikriisissä, eivätkä tiedä miksi ovat olemassa. Toisaalta ainoa asia, joka niitä kiinnostaa on paluu vallankahvaan takaisin. Konkaripoliitikot kuten Liisa Jaakonsaari tietävät, että alasvajoaminen on vääjäämätöntä. Siksi he viljelevät ajatuksia malliin ”kriisiaika vaatii kriisihallituksen”. SDP tietää, että jos kokoomuksen ja keskustan välinen kuilu kasvaa entisestään, se antaisi kepulle kuoliniskun ja aiheuttaisi hallitukselle hajoamispaineita. Ulkoparlamentaarisista vasemmistopuolueista SKP syyttelee Vasemmistoliittoa reformismista ja jatkaa päättäväisesti edelleen ”tulonsiirto” –linjan viitoittamalla tiellä. Muut poststalinistisen viitekehyksen voimat odottavat seuraavia vaaleja, sillä siinä on ainoa alue, jolla he osaavat jotenkuten liikkua.
9. Vallankumouksen uusi aalto on edessämme. Luokkataistelussa on alkamassa uusi vaihe, jonka seurauksena voi olla järjestelmän poliittinen epävakauttaminen ja kansallisten tai yhteiskunnallisten yhteenottojen kärjistyminen. Siirtymäkautemme vallankumouksellinen luonne tulee taas kriisin aikana esille ja asettaa meille haasteita. Mitään lineaarista automaattista yhteysjanaa kriisin ja vallankumouksen välillä ei ole. Kriisin seurauksena voi ihan hyvin olla barbaria. Aikamme dialektisen käsittämisen pitää olla strateginen tavoitteemme. Elämme aikaa, jonka olosuhteissa vallitsee ja hallitsee kapitalismi, joka on korkeimmassa vaiheessaan, imperialismissa. Vallankumouksen uusi aalto tulee tekemään kapitalismista lopun ja luo perustan luokattoman yhteiskunnan rakentamiselle.
1. Vallankumouksen ensimmäinen aalto jyräsi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta se koki tappioita. Näin ollen historian ensimmäinen työväenvaltio jäi eristyksiin jättiläiskokoisten imperialismin paineiden keskellä. Syntyi vastavallankumouksellinen byrokraattinen kasti, joka kaappasi vallan neuvostoproletariaatilta.
2. Toinen aalto kehittyi toisen maailmansodan jälkeen mutta sen tukahdutti luokkakompromissit sekä Bretton Woodsin ja keynesismin takaama hyvinvointi.
3. Kolmanneksi vallankumous nostaa päätään edellisen kauden rappeutuessa vuosina 1968-73. Byrokraattiset mekanismit olivat vielä riittävän voimakkaat tukahduttaakseen tämänkin aallon.
4. Seurasi finanssiglobalisaatio, jonka muovautumisen aikana stalinismi lakkasi olemasta johtava voima työväenliikkeessä. Sen lisäksi sosialidemokratiasta on tullut yksi uusliberalismin isännöitsijöistä. Luokkataistelun areenalla on nyt kasvamassa uusi taistelijoitten sukupolvi, jolla ei ole aikaisempien polvien taakkaa hartioilla. Toisaalta finanssiglobalisaation hengitystila on niin kapeaa, että se joutuu raatelemaan omia nahkoja. Siksi on perusteltua väittää, että vallankumouksen neljäs aalto on alkanut.
Jokaisen MTL:n jäsenen pitää olla valppaana rakentamassa kaikkia edellytyksiä siihen. Lähitulevaisuudessa taisteluihin pitäisi puuttua seuraavilla tunnuksilla:
– Irtisanomiset on kiellettävä. Kaikki työläisiään irtisanovat ja lakkautettavat tuotantolaitokset on pakkolunastettava, aikaisemmin yksityistetyt tuotantolaitokset/yritykset on kansallistettava uudelleen
– Pankkien pakkolunastus ilman kompensaatiota ja työläisten kontrollin alla, ei pankkituelle
– Julkinen ja ilmainen jokaisen asteen koulutus kaikille
– Ei lisämäärärahoja armeijalle
– Alas kapitalistihallitukset! Ei luokkayhteistyölle ja kriisinhoidolle yhdessä pääoman edustajien kanssa, työläisten vallan, proletariaatin diktatuurin ja sosialistisen kriisistä ulos johtavan tien saavuttamiseksi
– Alas imperialismi, sotineen ja tuhotöineen. Imperialistien joukot pois Irakista ja Afganistanista. NATO:n ja imperialistien tukikohtien purkaminen. Alas imperialistinen Euroopan Unioni, tilalle Euroopan Yhdistyneet Sosialistivaltiot. Latinalaisen Amerikan sosialistinen yhtenäisyys. Maailman Sosialistinen Tasavalta!
– Mikään yksittäinen taistelu tai kapina ei voi kestävästi voittaa, jollei tule kansainvälistä apua. Taistelkaa neljännen internationaalin jälleenperustamisesta!
25.1.2009
