Kreikka: Kapitalismin kuolemantuskan loputon spiraali

Ateenassa niin troikka (IMF, EKP ja EU-komissio) kuin maan hallituskin hehkuttavat optimismin ilmapiiriä. Protektoraattimaa ja sen ”suojelijatahot” ylpeilevät siitä, että ensimmäisen muistion tavoitteet ovat saavutettu. Artikkelissaan Wall Street Journal –lehdessä Olli Rehn puhui Kreikan renessanssista, ja kehui tapaa, millä Kreikan hallitus pani täytäntöön troikan käskyt lisäämällä: ”Joko me uimme tai uppoamme kaikki yhdessä”. Samanaikaisesti Financial Times –lehti kertoo, että jotkut eurooppalaiset pankit ovat perustaneet työryhmiä, jotka arvioivat seuraamuksia Kreikan tai muun maan erottamisesta euroalueesta. Berliinissä Bundesbankin aloitteesta neuvotellaan mahdollisuudesta asettaa jonkun maan tai pankin valvotun konkurssin tilaan.

Lisää …

Posted in Artikkelit, ulkomaat, EU | Comments Off on Kreikka: Kapitalismin kuolemantuskan loputon spiraali

Tuplataantuman näköala jakaa euroalueen kahtia

Kreikan kriisi sai ekonomistit ympäri maailmaa vakuuttuneeksi siitä, että kapitalismin pulmien pääpaino on Euroopassa. Kaikki toivo asetettiin Yhdysvaltain taloudelle, joka näytti silloin elpymisen merkkejä. Tuoreempien näyttöjen mukaan työttömyys Yhdysvalloissa nousee huimaan tahtiin, kasvu yskii, ja Fed jatkaa elvyttämistään ostamalla painetulla rahalla joukoittain erääntyneitä velkakirjoja.

Lisää …

Posted in Artikkelit, Talous, EU | Comments Off on Tuplataantuman näköala jakaa euroalueen kahtia

Obaman uudet strategiat Bushin politiikan jatke

Ennen vaaleja Yhdysvaltain 44. ja nykyinen presidentti Barack Hussein Obama lupasi vapauttaa maan Bushin syndroomasta, so. umpikujasta, johon edellisen presidentin politiikka oli ajautunut. Guantanamon häpeästä piti päästä eroon ja sotilaat piti kotiuttaa ainakin Irakista.

Lisää …

Posted in Aasia, Artikkelit, ulkomaat, USA | Comments Off on Obaman uudet strategiat Bushin politiikan jatke

Trotskin murhasta 70 vuotta – Marxilaisen Työväenliiton perustamisesta 10 vuotta

Syyskuun 11. ja 12. päivänä Marxilainen Työväenliitto järjestää tilaisuuden, jossa muistamme liikkeemme perustajan historiallisia aikaansaannoksia. Trotskin väkivaltaisesta kuolemasta on kulunut 70 vuotta. Leon Trotski itse piti hänen suurimpana historiallisena saavutuksenaan marxilaisuuden jatkuvuuden varmistamisen kansainvälisessä luokkataistelussa. Kuten hän itse kirjoitti, hänen osuutensa Neljännen Internationaalin perustamisessa on ollut merkittävämpi saavutus kuin hänen toimintansa Lokakuun vallankumouksessa tai Puna-armeijan perustamisessa.

Lisää …

Posted in Teoria, Trotski-arkisto | Comments Off on Trotskin murhasta 70 vuotta – Marxilaisen Työväenliiton perustamisesta 10 vuotta

Trotskin haastattelu toisesta maailmansodasta

70 vuotta Leon Trotskin murhasta (1)


KYSYMYS: Mitä mieltä olette Saksan ja Venäjän liittolaisuudesta? Oliko Stalinin pakko ryhtyä sopimukseen, ja jos on ollut oikein menetelty, mitä olisi voinut aikaisemmin tehdä toisin, jotta vältyttäisiin siitä? Venäjä etenee Baltian maissa ja Suomessa, ja väittää, että joutuu menettelemään niin puolustautuakseen mahdollisesta ulkoinvaasiosta. Uskotteko, että sellainen hyökkäys natsien tai porvaridemokratioiden toimesta on mahdollinen?

Lisää …

Posted in CRFI, Teoria, Trotski-arkisto | Leave a comment

Maailmankapitalismin konkurssista vallankumoukseen

Kapitalistinen järjestelmä on täynnä jättiläismäisiä kuplia. Yhden kuplan puhkeaminen kesällä 2007 aiheutti ennennäkemättömän pankkikriisin. Omasta puolesta Lehman Brothers –pankin konkurssin jälkeen pankkikriisi oli vetämässä koko yhteiskunnallisen järjestelmän vararikon mustaan aukkoon. Tuhansien miljardien rahanpumppaukset saivat valtion taloudet samaan tilanteeseen pankkien kanssa. On tärkeää ymmärtää, että pankkikriisi sai valtiot konkurssin partaalle eikä päinvastoin. Valtioiden velkaongelmat omalla vuorollaan kärjistivät entisestään pankki- ja finanssikriisiä. Rahan tarjonta, l. luotto on suhteessa julkisen rahan injektointiin vähentynyt huomattavasti. Viime kuukausina pankit lakkasivat taas lainaamasta toinen toiselle ja nyt olemme syksyä 2008 muistuttavassa tilanteessa joskin kärjistyneemmällä tasolla.

Lisää …

Posted in Artikkelit, Talous, EU | Comments Off on Maailmankapitalismin konkurssista vallankumoukseen

Stalin murhautti Trotskin natsien avustuksella

”Olen tekemässä kuolemaa poliittisen murhaajan iskun seurauksena …hän hyökkäsi minun omassa huoneessani. Taistelin hänen kanssaan …  menimme sisään … keskustelimme ranskalaisista tilastoista … hän löi minua … pyydän, sanokaa meidän ystäville … olen varma Neljännen Internationaalin voitosta … menkää eteenpäin.” Nämä olivat Leon Trotskin viimeiset sanat, jotka hän saneli ennen kuin kuoli. GPU:n ja Stalinin kätyri  Ramon Mercaderin murhaava käsi iski jäähakulla lokakuun vallankumouksen johtajan, Puna-armeijan rakentajan ja Neljännen Internationaalin perustajan päähän.

Lisää …

Posted in CRFI, Teoria, Trotski-arkisto | Leave a comment

KRIISI JA KAPITALISMIN PELASTAUTUMISEN MAHDOTTOMUUS

Kapitalismin kriisi on tullut uuteen vaiheeseen. Asuntolaina- ja luottokriisinä alkanut prosessi käynnistyi kesällä 2007 ja kärjistyi Lehman Brothers –pankin konkurssiin syksyllä 2008. Silloin alkoi prosessin toinen vaihe. Kapitalistiset valtiot pumppasivat markkinoille pankkien kautta tuhansittain inflatorisia miljardeja dollareita ja euroja. Keinotekoinen likviditeetin kasvu pelastaa pankit väliaikaisesti, mutta se luo kaksi ongelmaa lisää. Ensinnäkin riskit sosialisoitiin, ja tällä tavalla kriisi valtiollistettiin. Samanaikaisesti vaadittiin sitä, että kansalaiset maksavat viulut. Sen jälkeen ei enää puhuta taloudellisesta kriisistä, se oli saanut poliittisia piirteitä. Toinen ongelma liittyy siihen, mihin pankit sijoittivat niitä tukisummia. Kun arvojen ja palveluiden tuottamiseen ei voitu pitkään aikaan investoida, pankit suunnistivat jälleen kerran keinotteluun ja kuplien kasvattamiseen.

Lisää …

Posted in Artikkelit, ulkomaat, CRFI, Teoria | Leave a comment

Turkey, Israel, and Iran

The thunderous events set in motion by Israel’s storming of the Mavi Marmara, the lead ship in the humanitarian flotilla challenging the blockade of Gaza, have thrown important light on the overall situation in the Middle East. Turkey has emerged as the major protagonist among the forces that support the Palestinian cause.  This is extremely ironic given that the country has been a loyal member of NATO for six decades and “Israel’s most important friend in the Muslim world” (New York Times, May 31, 2010) for as long as one can remember, markedly so in the post-Cold War period and even under the present government.
Lisää …

Posted in Aasia, Articles, Polttopisteessä | Comments Off on Turkey, Israel, and Iran

Loppulama – terrorin talouspolitiikka

Tänä päivänä kriisistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Maailma täyttyy ”asiantuntijoista”, ja profetiat täyttävät lehtien palstoja. Jotkut puhuvat pankkikriisistä, jotkut luotto- ja/tai finanssikriisistä, ja loput Kreikan tai valtiotalouksien kriisistä. Kaikki tällaiset arviot ovat yksipuolisia ja sen vuoksi virheellisiä. Tosiaan kansantalouden yllämainitut osa-alueet ovat todella syvässä kriisissä, mutta kapitalismin kriisi ei johdu yksinomaan yhdestäkään niistä.

Lisää …

Posted in Artikkelit, Talous, Polttopisteessä, Teoria | Leave a comment