Kuluneen syksyn aikana Suomessa on käyty merkittäviä työtaisteluja. Niiden tuloksena luokkataistelun areenalla on ollut suuria laadullisia muutoksia. Muutoksilla on vaikutusta työtätekevien luokkatietoisuuden kehittämiseen. Myös vallitsevan tilanteen pelisääntöihin on tulossa muutoksia. Työtaistelussa olevien työläisten suhde perinteiseen Ay-liikkeen johtoon on niinikään muuttumassa.
Yksi tärkeimmistä opetuksista oli se, että vaikka jäykästä ja maltillisesta Tuposta on päästy lopullisesti eroon, silti mitään taistelua ei ole enää helppoa käydä. Tehyn tapauksessa voittoon ei riittänyt edes Suomen olosuhteissa poikkeuksellisen radikaalit työtaistelumuodot eikä korkealle asetettu vaatimusten rima. Takkiin tuli, ja nyt kun taistelunpöly on laskeutunut, sairaanhoitajat itse toteavat, että taistelussa menetettyjen asioiden lista on pitempi kuin siinä voitettujen. Vähäiset saavutukset koskevat palkankorotuksia; niille maksajakin on jo löydetty, se on kansa itse. Menetyksiksi voi laskea kaksi merkittävää seikkaa.
Uutta on sekin, että korotusten toteuttamiseen sidotaan ehtoja henkilöstön vähentämisestä, työtuottavuuden kasvattamisesta ja tuloksellisuudesta ylimalkaan. Toinen mullistava uutuus on poikkeuslakeihin turvautuminen, eli työhön pakolla värvääminen. Työtaistelujen rajoittaminen lailla käytännössä kumoaa lakko-oikeuden. Rangaistuksia laittomaan lakkoon ryhtymisestä kohdistetaan enää, ei liittoon niin kuin tähän asti, vaan yksilöihin. Tämä taasen tähtää järjestäytymisoikeuden kumoamiseen. Viimeiset seikat kruunaavat vanhaa keskustapuolueen ja henkilökohtaisesti Vanhasen kaavailemaa työreformia. Tämä kaikki käy, vieläpä Ay-liikkeen hiljaisella hyväksymisellä.
Vasemmistoliiton Martti Korhonen kiukutteli (26.11.) VL:n puoluevaltuustossa hieman tyyliin “porvarihallitus toteuttaa työreformia”, ikään kuin työreformi olisi vasta nyt otettu uudelleen käyttöön. Todellisuudessa, vaikka porvarit välttävät käyttämästä termiä, työreformin prosessit ovat silti olleet pitkään käynnissä. Sen osa-alueita on toteutettu jopa Vasemmistoliiton ollessa hallituksessa. Työreformi laadittiin 1995, ja keskusta yritti sillä profiloitua uudistajaksi sen jälkeen kun oli hävinnyt vaalit. Se piti sisällään toimenpiteitä työn jakamisesta samalla tavalla kuin maata jaettiin maattomille 1920-luvulla. Reformin mukaan pitäisi myös uudistaa työttömyysturvaa, lopettaa ansiosidonnainen, ja purkaa Ay-liikkeen erityisasemaa korvausten maksajana. Työttömyysturvaa saisivat myös yrittäjät. Lainsäädännöllä annettaisiin työnantajille oikeus poiketa TES:n ehdoista.
Matti Vanhasesta tehtiin paremman puutteessa pääministeri olosuhteissa, jossa hallituksen kaatuminen oli enemmänkin kuin todennäköinen. Silloin demarit tekopyhästi asettivat hänelle ehdoksi sen, että Vanhanen luopuu työreformistaan, jonka hengessä oli toimittu, milloin Sailas-listan ja milloin muun etiketin nimellä. Työreformin eri osia on vaivihkaa toteutettu koko ajan ja sitä toteutetaan yhä. Seuraavaksi on tulossa sosiaaliturvan uudistus ensi keväänä. “Yhtenäinen”, “riittävä” ja “kannustava” sosiaaliturva on sellaisenaan hahmoteltu vanhassa työreformissa ja se merkitsee lisää mullistuksia yhteiskuntaelämään ja myrskypilveä luokkataistelussa.
Tämän syksyn työtaistelut osoittavat, että vanhat menettelytavat, vanhat johdot ja ennen muuta vanhat organisaatiomuodot eivät enää riitä. Tehyn taistelussa oli helpompaa kaataa hallitus kuin voittaa sitä ja työnantajia pienimpienkään vaatimusten osalta. Nyt pitää miettiä siirtymävaatimuksia ja taistelumuotoja, jotka menevät kapitalismin raamien ylitse.
__Dimitris Mizaras Kirjoitus julkaistiin Työväen Mielipide-tiedotteessa n:o 21
