Apr
9

Syyrian ja Iranin rinnakkaiskohtalot arabikevään käännekohtana

(ANALYYSI)

15. maaliskuuta 2011, muutamia kymmeniä nuoria syyrialaisia uskalsi osoittaa mieltään vanhan Damaskoksen keskustassa. Aikaisemmin Tunisiasta ja Egyptistä puhjenneista kansannousuista tarttunut toivon henki oli rantautunut Syyriaan. Yli 40 vuotta vallassa ollut hirmuhallinto ei enää kelvannut Syyrian kansalle. Kansannousu on laajentunut suuriin kaupunkeihin, ja nyt vuoden kuluttua jatkuu lannistumatta suurista uhrimääristä huolimatta. Syyrian kansa huomaa olevansa yksin tätä häikäilemätöntä valtakoneistoa ja järeitä aseita käyttävää armeijaa vastaan. Kansainvälinen imperialismi – Syyrian ystävät – yrittää vaikuttaa itselleen edullisen ratkaisun puolesta toistaiseksi epäonnistuneesti. Kapinalliset haluavat ulkopuolista solidaarisuutta, mutta toistaiseksi kieltävät imperialismin interventioita. Kansa Syyriassa on pattitilanteessa. Yhtäältä tyranni tukahduttaa, kiduttaa ja salamurhaa käyttämällä byrokratiaansa ja venäläisiä aseita. Toisaalta imperialismi, joka aseistaa joukkoja ja valmistautuu pakottamaan omia ratkaisujaan. Molemmat edellä mainitut voimat on hylättävä, ainoa tie ulos umpikujasta on luottaa omiin voimiin ja tehdä vallankumouksesta jatkuva niin laadultaan kotimaassa kuin määrällisestikin levittämällä sitä kansainvälisesti.

Lue lisää »

Comments Off
Kirjoitettu: Apr 9, 2012
Apr
9

Iranin vienti kasvaa rajusti boikotista huolimatta

Iranin muu kuin öljyyn perustuva vienti on kasvanut vuosina 2011 – 2012 kymmenellä miljardilla dollarilla lännen pakottamasta boikotista huolimatta. Tilasto perustuu iranilaismedioiden tietoihin.

Kaupankehityksen laitoksen johtaja kertoi, että ilman öljyäkin Iranin vienti viime vuonna saavutti 48 miljardin dollarin rajan. Iranin viennin kasvu edellisestä vuodesta oli 55 prosenttia. Tavaroiden viennin kasvu oli 43,8 prosentin luokkaa edellisen vuoden 34 miljardista ja palveluiden vienti oli 4,2 miljardia dollaria.

Arvion mukaan myös raakaöljyn vienti kasvanee 100 miljardiin dollariin edellisen vuoden 78 miljardista.

Comments Off
Kirjoitettu: Apr 9, 2012
Sep
1

Arabikevään tuoksua Israelissakin

Elokuussa Israelissa nähtiin ainutlaatuinen ilmiö. Satojatuhansia nuoria nousi barrikadeille ja vaati Netanjahun hallituksen eroa. Nuoret leiriytyivät Tel Avivin keskustassa Ateenan ja Madridin suuttuneiden liikkeen tavoin ja huusivat samoja iskulauseita kuin arabimaiden vallankumouksissa huudettiin aikaisemmin Egyptissä ja Tunisiassa. Suosituin lause oli ”Kikar Tahrir, po ba’ir”, mikä hepreaksi tarkoittaa ”Tahrir-aukio on täällä”. Israel on sikäli erikoinen valtio, että siellä hallitseva eliitti, niin vasemmisto– kuin oikeistosionismi ovat kouluttaneet monen sukupolven nuoria arabifobiaan ja –vihaan. Koko Israelin olemassaolo ja sen rooli Lähi-idässä imperialismin käsikassarana perustuu juuri tuohon elementtiin. Nyt kun kapitalismin globaalikriisi pakottaa ihmisiä kaduille myös Israelissa, sionismin perustan edellytykset horjuvat. Osoittaakseen että ovat tosissaan, Tel Avivissa mielenosoittajat laittoivat symbolisesti pystyyn giljotiinin Rothschildi bulevardin varteen. Mielenosoituksia ja kulkueita on järjestetty 11 kaupungissa Israelissa.

Lue lisää »

Comments Off
Kirjoitettu: Sep 1, 2011
Aug
11

Kuolemanpelko leijuu pörssien päällä – EKP painaa rahaa

Pörssien romahdukset ovat yleisesti tapahtuneet maanantai- tai perjantaipäivinä. Siitä on syntynyt termi ”musta maanantai”, joka kuvailee osakemarkkinoiden kertaromahdusta. Viime viikolla (vko 31) ja tämän viikon alussa näimme ennätyksellistä kurssilaskua kautta linjan ympäri maailmaa ja alalla kuin alalla. Yhdysvalloissa indeksit laskivat joulukuun 2008 tasolle. Lehman Brothersin konkurssia seurasi silloin maailmanlaajuinen taantuma ja lama, joka johti pankki- ja luottokriisiin. Nykyinen kriisi on edellistä paljon pahanlaatuisempi. Silloin valtiot tukivat pankkeja keskuspankkiensa kautta. Sen seurauksena kriisi sosialisoitiin, mikä sai valtiontaloudet vararikon partaalle. Nykyisessä tilanteessa ei ole voimaa, joka pelastaisi valtiontalouksia, ja kriisi ilmenee uutena pankkikriisinä, lamana ja pörssiromahduksena. Siitä kielii globaalitasolla valitseva paniikki ja lääkkeiden puute kriisistä poispääsemiseksi.

Lue lisää »

Comments Off
Kirjoitettu: Aug 11, 2011
Apr
30

FUKOSHIMA , KAPITALISMI JA VALEHTELUIDEN SARJA

Fukoshiman ydintuho nosti esille taas kysymyksen ydinvoimasta. Lehdissä kirjoitettiin asiasta ja Saksa ilmoitti luopuvansa suunnitelmistaan rakentaa lisää ydinvoimaloita; ainakin väliaikaisesti. Kansalaiset saivat tietää, mitä tarkoittaa Foratom, se vahva ydinvoiman lobbausjärjestö. Yhtäkkiä heräsi eloon vanhoja kirjoituksia siitä, että Paavo Lipponen on ajanut ahkerasti foratomin asiaa. Lipponen on hävyttömästi sitä mieltä, että foratom on ”asiantuntijajärjestö”. Enemmän kuin mitä tässä barbariassa opimme, on se, mikä jää piiloon. Hallitukset, jättiyhtiöt, pääomapiirit ja muu eliitti vähättelevät katastrofin mittoja ja ryhtyvät yhteiseen vaikenemisen kilpailuun.

Lue lisää »

Comments Off
Kirjoitettu: Apr 30, 2011
Apr
15

The Arab Spring:The Revolution at the doors of Europe

WORLD CRISIS AND REVOLUTION In February 2011, the US Federal Reserve chairman Ben Bernanke was bluntly asked, during a speaking engagement, “whether the central bank was culpable for the revolution in Egypt” (Financial Times, March 26/March 27 2011). Bernanke, as it was expected, denied it. He protested that it’s unfair to blame US monetary policy, particularly  “Quantitative Easing 2”(QE2) launched  by the Fed in November 2010, for the tidal wave of inflationary pressures engulfing the “emerging markets” and  the entire underdeveloped South, rising the energy and food prices and propelling the revolutionary storm in the Middle East. But the question posed it had only touched directly an open wound.

Lue lisää »

Comments Off
Kirjoitettu: Apr 15, 2011
Aug
31

Karzain neuvonantaja CIA:n palkkalistoilla

Halvaksi tuli Afganistanin hallitukselle Mohammed Zia Salehin pestaaminen presidentti Karzain neuvonantajaksi. Kuten The New York Times -lehti kirjoittaa, hänen palkkansa maksoi CIA, jonka puolesta Salehi vakoili monen vuoden aikana.

Lue lisää »

Kommentit: 0
Kirjoitettu: Aug 31, 2010
Aug
25

Obaman uudet strategiat Bushin politiikan jatke

Ennen vaaleja Yhdysvaltain 44. ja nykyinen presidentti Barack Hussein Obama lupasi vapauttaa maan Bushin syndroomasta, so. umpikujasta, johon edellisen presidentin politiikka oli ajautunut. Guantanamon häpeästä piti päästä eroon ja sotilaat piti kotiuttaa ainakin Irakista.

Lue lisää »

Kommentit: 0
Kirjoitettu: Aug 25, 2010
Jun
20

Turkey, Israel, and Iran

The thunderous events set in motion by Israel’s storming of the Mavi Marmara, the lead ship in the humanitarian flotilla challenging the blockade of Gaza, have thrown important light on the overall situation in the Middle East. Turkey has emerged as the major protagonist among the forces that support the Palestinian cause.  This is extremely ironic given that the country has been a loyal member of NATO for six decades and “Israel’s most important friend in the Muslim world” (New York Times, May 31, 2010) for as long as one can remember, markedly so in the post-Cold War period and even under the present government.
Lue lisää »

Kommentit: 0
Kirjoitettu: Jun 20, 2010
Apr
12

Kiina–USA –suhteiden kuulutettu kuolema

USA:n hallitus tehostaa valituksensa siitä, että Kiina pitää valuuttansa keinotekoisesti matalalla tasolla. Kyse ei ole enää mielipiteestä tai kommenteista, vaan sillä on taipumus muuttua syyttelyksi. Halpa yuan merkitsee halpoja vientitavaroita. Sen seurauksena Yhdysvalloissa kokonaisia teollisuuslaitoksia joutuu vararikkoon. Viime vuosina amerikkalaiset ovat yrittäneet käyttää eri sortin kiristyksiä ja muuta diplomaattista toimintaa taivuttaakseen kiinalaisia revalvoimaan valuuttansa. Kapitalismin kriisin kärjistyessä, lännen kansantalous ei kykene kilpailemaan kiinalaistuotteiden kanssa. Tilanne on Obamalle kestämätön. Pätevien analyytikoiden mukaan sanat eivät enää tepsi, ja siksi on ryhdyttävä tekoihin.
Lue lisää »

Comments Off
Kirjoitettu: Apr 12, 2010