14
CRISTER PURSIAINEN: TROTSKI
Kirja-arvio
Leon Trotskin väkivaltaisesta kuolemasta ehti kulua 71 vuotta, ennenkuin ensimmäinen suomalainen Trotski-elämänkerta näki päivänvalon. Toistaiseksi Pursiaisen kirja on myös ainoa suomenkielinen elämänkerta Trotskista, lukuisat eri alkuperäiskielillä julkaistut elämänkerrat odottavat edelleen suomentajaansa, mukaanluettuna omaelämänkerta My life, sekä Isaac Deutcherin mainio trilogia; The Prophet Armed, The Prophet Unarmed ja The Prophet Outcast. Ihan viime vuosina on julkaistu tasoltaan varsin kirjavia elämänkertoja Trotskista melko tiheään, ja onkin vaikea olla toteamatta, että näillä julkaisuilla on ollut selviä poliittisia tarkoitusperiä. Trotskin poliittinen ajattelu ja vallankumouksellisen toiminnan esimerkki toimivat edelleen eri kumouksellisten ja kapitalismia vastustavien liikkeiden inspiraation lähteinä. Meidän ajassamme hallitsevien luokkien ja erilaisten eliittien ei tarvitse pelätä Stalinin nimeä, mutta Trotski edustaa mitä suurinta vaaraa, luokkatietoista pyrkimystä yhteiskunnalliseen vallankumoukseen kaikkien eliittien ja luokkaetuoikeuksien hävittämiseksi.
Lue lisää »
Kirjoitettu: Jan 14, 2012



