Ensisilmäyksellä joku voi ihmetellä, miten kansa voi valita Berlusconin kolmannen kerran pääministeriksi. Hänhän on multimiljardööri, kauttaaltaan korruptoitunut, median manipuloija, pelle, seksisti, tahditon, töykeä ja paljon muutakin.
Edesmennyt japanilainen ohjaaja Akira Kurosawa oli sanonut, että todellisuus ei ole enää niin ihmeellinen jos aletaan katsoa sitä neljän tai viiden eri näkökulman takaa. Joku voisi kääntää ensimmäisen kysymyksen päälaelleen. Sen sijaan, että kysyisi, miksi Berlusconia äänestettiin, voisi kysyä näin: miten Prodin rappeutumisen jälkeen (2006-2008) kansa voi tukea vasemmistoa, joka on toiminut koko ajan yhdessä Prodin kanssa niin hallituksessa kuin sen ulkopuolellakin.
Prodi päätti, että Italian joukot saavat jäädä Afganistaniin ja Italia on mukana Libanonissa korvaamassa sionismin nöyrtynyttä ja poislähtenyttä armeijaa. Sisäpolitiikassa vasemmisto ei kyseenalaistanut Prodin hallitusta pienimmässäkään määrin. Eripura, tuloerot tai epävarmuus yhteiskunnassa kasvoivat Prodin aikana. Inflaatio, erityisesti ruuan kallistuminen käännytti kansan häntä ja hänen liittolaisia vastaan. Prodi ei toteuttanut yhtään antamistaan lupauksista. Kun hallitus halvaantui ja kaatui, epäonnistumisen vastuutta kuuluu myös vasemmistolle, joka oli sen osa.
Vasemmistolainen sateenkaaririntama koostui Rifondazione Communistasta (PRC), PDCI:n kommunisteista, Vihreistä Rauhan puolesta ja Demokraattisesta Vasemmistosta (SD). Sanotaan, että Rifondazionen jäsenet olivat niin kriittisiä puolueensa Prodille osoitetulle tuelle, etteivät äänestäneet sitä. Kommunistiset puolueet siis eivät saaneet edes kaikkia omien jäsentensä ääniä. Prodin aikana vasemmistolla oli 150 kansanedustajaa ja senaattoria. Demokraattien puolue perustettiin ikään kuin tekemään vahinkoa vasemmistolle. Se osallistui yksin vaaleihin esittämällä johtajansa Walter Veltronin persoonan ohjelman sijasta. Italiassa ollaan nyt näin siirtymässä kaksipuoluejärjestelmään. Mikäli ei kumpikaan niistä saisi ehdotonta enemmistöä, voitaisiin menetellä niin kuin Saksassa muodostamalla suurkoalition kuvioita.
Tätä taustaa vasten on perusteltua sanoa, että Berlusconilla ei ollut vastustajia. Saattoihan hän ennen vaaleja heittää mitä tahansa sammakoita suustaan; kansainvälinen media nauroi tälle pellelle. Kuitenkin Berlusconi lähti vaaleihin kiistattoman suosikin asemasta.
Siitä huolimatta Berlusconin puolueen äänimäärää ei noussut. Hän voitti vaalit äärinationalistisen liittolaisensa voiton turvin. Umberto Bossin Pohjoisen Liitto kaksinkertaisti äänisaaliinsa vuoden 1996 vaaleista. Nyt äärioikeisto sai 8,3 prosenttia äänistä samaan aikaan kun yhtään kommunistia ei päässyt eduskuntaan. Bertinottin perustelu, että Prodin hallitukseen mentiin estääksemme oikeiston pääsyä valtaan osoittautuu harhaksi.
Tulokset osallistumisesta hallitukseen olivat päinvastaiset. Kapitalismin ollessa syvässä kriisissä tarvitaan vasemmistoa, joka tosissaan kyseenalaistaa kaikkia. Integroituminen keskusta-vasemmistolaisiin hallituksiin ei palvele työväenluokan tarpeita ja etuja. Samaa pätee Sinistra Critica “trotskilaisiin” Prodin tukijoihin. Yhdistyneen Sihteeristön italialainen jaosto antoi Prodille kymmeniä kertoja luottamuslauseita. Sitten kun kapitalismi tekee kuolemaa, yhteiskunta vaatii, että vasemmistolaisista tulee järjestelmän haudankaivajia eikä isännöitsijöitä. CRFI:n osasto erosi Rifondazionesta kun tämä meni Prodin hallituksen. Sen jälkeen järjestö perusti Työtätekevien Kommunistinen Puolueen (Partito Comunista dei Lavoratori, PCL) ja nyt osallistui vaaleihin ensimmäistä kertaa historiassaan yksin. PCL:lla oli ehdokaslistoja kaikissa vaalipiireissä ja sai 207 000 ääntä.
Millainen lähitulevaisuus
Berlusconi astui nyt Italian ruoriin, mutta sen tulevaisuus ei ole itsestään selvä. Hänen äänestäjänsä olivat kyllästyneet tilanteeseen, jossa hallitus vaihtuu keskimäärin kerran vuodessa. Jos Berlusconi on johtanut aikaisemmin Italian oloissa suhteellisen vakaita hallituksia, se ei tarkoita sitä, että näin tulee käymään nytkin. Italian talous on rappiotilassa ja cavaliere tietää sen. Sen takia oikeiston ritari – toisin kuin hänellä on ollut tapana – tällä kertaa ei luvannut mitään. Epämääräisiä vain lupauksia kuten, että aikoo tervehdyttää talouden ja siivota Napolin katuja, jossa jo kuukausia ollaan “kukkumassa” jätteisiin.
Näillä eväillä ei talouden taakka kevene. Talouden mittarit ylittävät EU:n arvot. Kun Berlusconi lupaa laittaa talouden kuriin, hän tarkoittaa työväestöä. Kun piti toteuttaa Napolin siivousta, Berlusconi vastasi: “Olen Napolissa kolmen päivän – viikon kuluessa”. Eihän roskat lähde kaduilta menemällä siellä käymään. Kansallisen lippulaivan, Alitalian voi pelastaa vain myymällä sen pois Air France – KLM:lle.
Ainoa siivous, mitä Berlusconi kykene tekemään sydämensä kanssa on laittomien maahanmuuttajien kurjaliston karkottaminen. Sarkozyn tavoin Berlusconi kutsui heidät “pahan armeijaksi” lähestymällä näin hallituskumppaninsa ohjelmaan. Umberto Bossin ohjelmassa halutaan “sulkea rajat ja perustaa lisää leirejä niiden ulkomaalaisten kansalaisten tunnistamiseksi, joilla ei ole töitä ja jotka on pakotettu rikolliseen elämään”. Uuden pääministerin mukaan “kadulla tarvitaan hyvän armeija”, eli pamppumiehiä, poliiseja ja carabiniereja.
__Dimitris Mizaras
