CRFI:n kannanotto:
Koko historiallinen maisema on muuttunut. Viime vuonna räjähtänyt kapitalismin kriisi, joka kärjistyi syys-lokakuussa 2008, on saanut ennalta arvaamattomat mittasuhteet ja uhkaa romahduttaa maailman pörssimarkkinat, kansainvälisen pankkitoiminnan, teollisuusjätit, sekä ajaa lukuisia valtioita konkurssin partaalle.
Maailmanlaajuinen romahdus on jo tapahtunut. Pörssien pääomitus on puolittunut, tappiot ovat nyt lähes 3000 miljardia dollaria velassa mitattuna ja velkaantuminen jatkuu väistämättä; läntisen maailman pankkijärjestelmä on lähes hajoamassa (Financial Times 28/10/08), huolimatta ennenäkemättömistä valtioiden väliintuloista.
Maailmantalous on supistumassa. IMF arvelee talouden taantuman leviävän koko kehittyneessä maailmassa, seurauksena yli 20 miljoonan työpaikan menetys. Nälänhätä aiheuttaa jo mellakoita ns. kolmannen maailman maissa ja tuotteiden hintojen putoaminen nopeuttaa vararikkoa raaka-aineita tuovissa maissa. Mikään ei ole enää samaa.
Lähes kaksi vuosikymmentä sitten kapitalistit juhlivat Neuvostoliiton hajoamista kommunismin ja itse historian loppuna. Nyt kapitalismi kohtaa oman luhistumisensa USA:n, Euroopan ja Japanin suurkaupungeissa. 1989-91 jälkeinen myytti selvästi voittoisasta liberaalikapitalistisesta järjestelmästä, sekä fantasia ”yksinapaisesta maailmasta”, joka ”kiistattomasti” keskittyy Yhdysvaltain Imperiumiin, on tuhoutunut.
Maailman vahvin kapitalistinen supervalta, Amerikka kokonaisuudessaan, eikä Yhdysvaltojen ”sub-prime kiinnelainojen markkinat” pelkästään, on muuttumassa globaalin järjestelmän pahimmaksi myrkylliseksi velkakirjaksi (toxic asset (1)). Trotski ennusti että Amerikan nousu maailmanvaltiaaksi, kasaa maailman kaikki ristiriidat dynamiitiksi sen perustuksiin. Tämä dynamiitti, joka kasautui laajenemisen ja kriisien, sotien ja vallankumouksien vuosisadalla, on nyt räjähtämässä muuttaen koko 2000-luvun maailman.
Tämänhetkinen kriisi johtuu kaikkien aikaisempien, talouden globalisoinnin vuosikymmenten suurten kriisien kulminoitumisesta ja syrjäyttämisestä; Bretton Woods-kehyksen, jolla yritettiin estää laman uusiutuminen, hajoamisesta 1971, 80- ja 90- lukujen taloudellisien shokkien (1984 Latinalaisen Amerikan ‘tequila-kriisi’, 1987 romahdus, 1997 romahdus Aasiassa jota seurasi Venäjän vararikko 1998 sekä USA:n ‘dot.com’-talous 2000-luvulla, 2001-2002 lama, Enronin romahdus, Argentiinan vararikko jne.) kautta finanssiglobalisaation vuosikymmenten.
Aikavälillä 2002-2006, kriisien spiraali poikkesi suunnasta ja maailmantalous ajautui käännekohtaan, USA:n lainojen sekä Kiinan teollisen kasvun toimiessa moottoreina. Nyt nämä moottorit ovat pysähtymässä. Maailmantalouden supistuminen yrittää eliminoida valtavan määrän ylijäämäpääomaa, sekä kuvitteellista että tuottavaa, joka on pääoman lisääntymisen esteenä.
Pääomassa on kyse ainoastaan sosiaalisista suhteista. Räjähdys systeemin perustassa liikuttaa yhteiskunnan ‘mannerlaattoja’, muuttaen kaikki sosiaaliset ja kansainväliset suhteet. Tie ulos umpikujasta avautuu ainoastaan sarjalla historiallisia yhteenottoja kiistelevien yhteiskunnallisten voimien välillä, ensisijaisesti pääoman ja työvoiman välillä. Toisin sanoen kriisin ratkaisu riippuu viime kädessä selkkauksista yhteiskunnallisen vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisen työväenluokan ja sen etujoukon keskeinen tehtävä on pikainen poliittinen, ohjelmallinen, ja järjestäytynyt, teoreettinen ja käytännön valmistautuminen näihin yhteenottoihin.
Uusi historiallinen tilanne 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vaatii alistettujen ja sorrettujen väkijoukkojen liikekannallepanoa jälleenperustettavan Neljännen Internationaalin vallankumouksellisen lipun alla!
KRIISISTÄ ROMAHDUKSEEN JA LAMAAN
2. Amerikka, historiallisesti kapitalistisen kehityksen korkein kohta, on muuttunut kapitalismin keskuksesta syvenevän kriisin keskukseksi.
USA:n sub-prime lainojen markkinoiden romahdus käynnisti kansainvälisen konkurssien vyöryn ja maailmanlaajuisen luottokriisin, joita seurasi räjähdysmäinen nousu ja dramaattinen lasku öljyn ja raaka-aineiden hinnoissa, mutta ennen kaikkea yhtäaikainen maailmantalouden laskukausi ja lama.
Kolme vuosikymmentä kestänyt pääoman globalisointi, shokkien sarjan (1984,1987,1997) seurauksena päättyi katastrofiin.
Ns. uusliberalismin, tuon taloudellisen opinkappaleen, jota seurasi melkein jokainen kapitalistinen hallitus, välitön epäonnistuminen ilmeni dramaattisissa toimissa, reaganismissa (reaganomics=Reagan+economics) ja thatcherismissa, joita yksityistämisen mestarit suorittivat nopeasti USA:ssa ja Isossa Britanniassa.
Kasvava valtion pelastusoperaatioiden prosessi alkoi Northern Rock Bankin kansallistamisesta Englannissa, syyskuussa 2007, Bear Sternsin, yhden ‘Neljän Suuren’ investointipankin, kansallistamisesta USA:ssa maaliskuussa 2008 ja eteni sitten lopulliseen käännekohtaansa, joka nopeutti syys-lokakuun kurimusta: Fanny Maen ja Freddie Macin, jotka hallitsevat neljää viidesosaa USA:n luhistuvista kiinnelainamarkkinoista, kansallistamiseen syyskuussa 2008.
USA:n hallituksella ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin rikkoa sen omia, kapitalismin keskeisiä lakeja. Se ei voinut sallia, että kaksi valtion rahoittamaa yritystä, joiden velka vastaa 40%:a USA:n bruttokansantuotteesta, vain romahtisivat ‘näkymättömän käden’ iskuista. Kyseistä romahdusta seurasi kansainvälisen talousjärjestelmän kaaos, dollarin alasajo ja Yhdysvaltojen hiljainen vararikko.
Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä pelastautuminen pystytti hautakiven, ei ainoastaan sille, joka virheellisesti oli nimetty uusliberalismiksi, vaan myös kokonaiselle aikakaudelle, jota hallitsi kapitalismin keskeinen illuusio ‘näkymättömän käden’ itseohjautuvasta markkinataloudesta. Se osoittaa, että arvonlaki on ammennettu tyhjiin taloutta säätelevänä periaatteena. Abstrakti työ on liian rajoittava mitta yhteiskunnan materiaaliselle hyvinvoinnille ja täten kapitalismi, edistyksellisellä imperialistisella tasolla, on jo kauan elänyt historiallista rappeutumisen aikaansa.
Vaikka USA:n hallituksella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kansallistaa Fannie ja Freddie, tämä pelastusoperaatio synnytti uusia ongelmia. Varat jotka siihen käytettiin (n.200-300 miljardia dollaria), estivät sen toistamisen muiden taloudellisten instituutioiden pelastamiseksi. Suurin uhri oli 158-vuotias jättiläinen, investointipankki Lehman Brothers jonka annettiin romahtaa.
Lehman Brothersin konkurssi käynnisti konkurssien vyöryn ja vaikeutti globaalia luottokriisiä sekä maailmanlaajuista paniikkia. Samaan aikaan Merrill Lynchin pakkomyyntiä 13.-14. syyskuuta 2008, seurasi suuren AIG-vakuutusyhtiön pelastaminen USA:n keskuspankin toimesta, joka osoitti selvästi, ettei Amerikan johtama globaalin talouden romahdus ollut pysähtynyt.
Kuudessa kuukaudessa, Wall Streetin koko investiontipankkijärjestelmä oli purettu. Bear Sterns oli puilla paljailla, Lehman Brothers konkurssissa ja Goldman Sachs ja Morgan Stanley täytyi luokitella uudelleen ja laittaa USA:n keskuspankin, Fedin valvontaan.
Sarja dramaattisia valtion väliintuloja seurasi, sekä Amerikassa, että Euroopassa, korvaten sen, mitä oli tapahtunut vuoden 2007 kriisin purkautumisen jälkeen.
Vuosien 2007-2008 aikana maailma oli jo todistanut jatkuvia, laajuudeltaan ja luonteeltaan ennennäkemättömiä, mutta taloudellisesti epäonnistuneita, maailman suurimpien kapitalististen talouksien ja imperialististen maiden hallitusten ja keskuspankkien väliintuloja Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Yrityksenä oli estää laajeneva kriisi ja sen systemaattiset vaikutukset. Satoja miljardeja dollareita, euroja ja jenejä syötettiin pankkijärjestelmään ja laajenevaa korkotasoa leikkaavaa rahapolitiikkaa seurasi veroviranomaisten innostus, toisin sanoen rikkaita suosivia veronkevennyksiä esitettiin, mutta kriisi jatkoi laajenemistaan, uhaten nyt koko systeemiä.
Lehman Brothersin romahduksen jälkeen esiteltiin kiireesti ‘Paulsonin 700 miljardin dollarin suunnitelma’, jonka tarkoituksena oli ostaa ‘myrkyllisiä velkakirjoja’ ja näin lievittää talousjärjestelmien murskaavaa taakkaa. Kongressi äänesti sen puolesta, ilman todisteita suunnitelman tehokkuudesta, eikä näin voinut välttää poliittista kriisiä. Jopa tästä summasta 250 miljardia dollaria piti uudelleen ohjata pääomittamaan yhdeksää USA:n suurinta pankkia. ‘Paulsonin Suunnitelma’ korjasi maksuvalmiusongelman, kun todellinen ongelma oli varattomuus. Takausten asettaminen maailmanlaajuisesti tekee riskit ja konkurssivaaran vaikeasti nähtäviksi, tuhoten vähänkin luottokelpoisuuden ja jäädyttäen lainojen takaukset. Pankkien myöntämät lainat ovat olleet ylisuuria, joskus jopa 60 kertaa suurempia kuin niiden varat, ja nyt niistä on tullut konkurssin hakijoita.’Paulsonin Sopimus’ antaa hetkellistä helpotusta Wall Streetin porhoille, kun veronmaksajat maksavat laskun. Se siirtää suuren yksityisen lainan julkiseksi jo ylivelkaantuneessa Amerikassa.
Samalla, kun USA:n alijäämä kasvaa, tarve ulkomaisille sijoittajille kasvaa ja USA:n luottokelpoisuus heikentyy. USA:n velka, suhteessa bruttokansantuotteeseen, oli 163% vuonna 1980, 240% vuonna 1990 ja nousi 346%:n vuonna 2007. Sitä pahentaa vuosien 2007-2008 dramaattinen kehitys, mukaanlukien Fannien ja Freddien julkinen 6 biljoonan (6000 miljardin) dollarin velka sekä ‘Paulsonin Suunnitelman’ 700 miljardia dollaria. Amerikka on muuttunut super-Argentiinaksi hiljaisen vararikkonsa myötä. Ylivelkaantuminen siirretään seuraavan hallituksen ongelmaksi.
Barak Obaman vaalivoitto ilmaisee, sekä hallitsevien, että hallittujen tarvetta päästä Bushin hallitukselta perityn sietämättömän tilanteen ylitse: elinolojen huonontuminen, kasvava työttömyys, paisuva kulutus, yrityksien ja yksityisten velat, jättimäinen alijäämä, katastrofaalinen umpikuja kansainvälisessä sodassa terrorismia vastaan Lähi-idässä sekä Keski- ja Etelä-Aasiassa. Obaman uusi hallitus on työkalu USA:n imperialismin käsissä, jolla se voi selvitä kriisistä. Sen politiikka tulee kuitenkin väistämättä ottamaan väkivaltaisesti yhteen suurten odotusten kanssa joilla työläiset ja sorretut vähemmistöt auttoivat sen voittoon.
Englannin hallitus esitteli Gordon Brownin suunnitelman lokakuun 8. päivä, jolloin se osittain kansallisti kahdeksan isoa pankkia. Lokakuun 13. päivä, Englanti, Saksa ja Ranska ilmoittivat yhdessä yli 222 miljardin dollarin maksuvalmiudesta ja lähes 1000 miljardin dollarin pankkienvälisestä lainatakuusta. Nämä ennennäkemättömät toimet eivät kuitenkaan hävitä kriisiä. Taloudellinen taantuma leviää USA:ssa, Englannissa, euro-alueella ja Japanissa. Osake- ja valuuttamarkkinat, pankit ja yritykset kuohuvat jatkuvasti laman varjossa, tai meneillään olevan kansainvälisen pysähtyneisyyden ja hintojen laskun kourissa (global stag-deflation = stagnation plus deflation ks. RGE Monitor 25.10.08).
Sillä, että USA:n keskuspankki leikkasi korkotasoa, kahdesti lokakuussa 2008, ja se putosi alimmilleen 11.9. ( ja muilla liikkeillä, joita seurasi Euroopan, Englannin, Japanin ja muiden Aasian maiden keskuspankkien toimesta), voi olla vain hyvin lyhytaikainen vaikutus epävakaisiin osakemarkkinoihin, mutta ei mitään vaikutusta maailmantalouden suunnan kääntämiseen. Kuten analyytikot osoittavat, nämä leikkaukset ovat vain merkkejä epätoivosta.
VALTION VÄLIINTULO
3. Mikä tahansa valtion väliintulo on riittämätön, kun se kohtaa fiktiivisen pääoman kasaantumisesta aiheutuneen suunnattoman ongelman.
Johdannaisten markkinat kasvoivat vuoden 2002 100:sta biljoonasta dollarista, vuoden 2007 516:een biljoonaan dollariin Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) arvion mukaan ja joidenkin arvioiden mukaan, jopa 585:een biljoonaan dollariin. Vertaukseksi: kaikkien maiden talouksien tuottamat tavarat ja palvelut muutettuna bruttokansantuotteeksi ovat vuosittain 50 biljoonaa dollaria ja USA:n vuosittainen BKT on noin 13 biljoonaa dollaria. Tästä käy hyvin selvästi ilmi, ettei mikään valtion, keskuspankin tai edes kaikkien yhteinen väliintulo voi kontrolloida tätä myrskyä johdannaismarkkinoiden valtamerellä.
Kun oikeisto, liberaalit tai ”vasemmistoekspertit” esittävät valtion viimeisenä keinona systeemin pelastamiseksi, valtio toisensa jälkeen siirtyy jonottamaan vararikkolistalle: Islanti, Unkari, Ukraina, Valko-Venäjä, Kazakstan, Romania, Bulgaria, Pakistan, Indonesia, Filippiinit ja muut. Valtio toisensa jälkeen kutsuu taas hädissään Kansainvälistä valuuttarahastoa. IMF on jo vastannut Unkarin ja Ukrainan kutsuihin ja luultavasti puuttuu asiaan muissakin tapauksissa. IMF:n panos on kuitenkin hyvin rajallinen, noin 250 miljardia dollaria. Se ei voi toimia pelastajan roolissa, vaan pikemminkin kärjistää sosiaalipoliittisia ongelmia määräämällä sen hyvin tunnetut, erittäin ankarat ehdot maille joita se ”auttaa”.
Kapitalistinen kansallisvaltio on täysin kyvytön kohtaamaan maailmanlaajuisen kriisin, jonka kapitalistinen globalisaatio on aiheuttanut ja joka on viime vuosikymmeninä liittänyt maailmantalouden kansalliset osat toisiinsa syvemmin kuin koskaan aikaisemmin imperialistisella aikakaudella.
Vuoden 1929 romahduksen jälkeen kultakanta toimi linkkinä, joka muutti kriisin kansainväliseksi ja samasta syystä kesti vuosiin 1932-33 saakka, ennen kuin 1930-luvun lama paljastui kaikessa tuhovoimassaan. Tällä kertaa, kiitos talouden globalisaatiolle, kaaos johti välittömästi pankkikriisiin, nopeuttaen lamaa ja valtioiden konkursseja, alkaen Islannista.
Kansallisvaltio ei voi viime kädessä uudelleenjärjestää taloutta niin, että pelastaisi globaalin pääoman systeemin. Päinvastoin, globaalin kapitalismin kriisistä johtuen, se antaa periksi ylivelkaantumisen murskaavan painon alla, tuhoaa julkisen talouden ja kyvyttömyys velkojen maksuun johtaa vararikkoon.
Parhaillaan julkituleva kapitalismin kriisi osoittaa anti-keynesiläisen uusliberalismin, sekä uuskeynesiläisen interventiopolitiikan täydellisen epäonnistumisen.
Mutta, vaikka valtio ei voi toimia taloudellisen uudelleenjärjestelijän tehtävässä, se on kuitenkin porvareiden viimeinen poliittinen keino, johtuen sen auktoriteetista ja yksinoikeudesta voimankäyttöön. Sen kasvava rooli kapitalistien eturistiriidoissa, pääoman ja työvoiman välissä, voimistaa sen taipumuksia voimankäyttöön ja pakkotoimenpiteisiin, kuten on jo nähty kapitalistisen globalisaation kriisissä, joka tuli esille vuosisadan vaihteessa ”terrorisminvastaisen sodan” kiihkon alkaessa.
Kun Valtio tunkeutuu ristiriitojen sekaan, siitä tulee kaikkien yhteiskunnallisten jännitteiden keskipiste, sovittelija, joka muuttaa taloudellisen kriisin sosiaaliseksi kriisiksi, vaikuttaen kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja levittäen epätoivoa suurimpiin massoihin, syventäen poliittisen vallan kriisiä.
Sekä sosiaaliset, että taloudelliset strategiat, joita pääoma on käyttänyt viime vuosisadan aikana estääkseen historiallisen alamäkensä ja työväenluokan uhan, valtion interventiopoilitiikka ja uusliberalismi ovat molemmat epäonnistuneet pitkällä aikavälillä, aiheuttaen näin hallitsemisen kriisin: ne ketkä hallitsevat, eivät voi hallita vanhoin menetelmin ja niillä, keitä hallitaan, ei ole varaa tulla hallituiksi ja elää surkeassa nykyhetkessä ilman tulevaisuutta. Näin olosuhteet tuovat esiin vallankumouksellisia tilanteita.
Hallitsevan luokan ”aivoriihi” tunnistaa uhan. Martin Wolf puhuu Financial Timesissa (28.10.08) maailmanlaajuisen laman synnyttämistä poliittisista vaaroista, mainiten ”ksenofobian, nationalismin ja vallankumouksen”. Näistä viimeinen ajaa maailman kapitalistiset johtajat ennenaikaiseen G20-kokoukseen USA:n vaalien jälkeen ja painostaa Sarkozya sekä muita Europan johtajia vaatimaan ”Bretton Woods 2:ta”.
Bretton Woodsissa, vuonna 1944, uusi maailmanvaltias USA, kaksi kolmasosaa maailman kullasta aarreaitassaan, otti vahvalla kultaan sidotulla valuutallaan maailman valuuttakassan roolin, jolloin sen oli mahdollista pitää voimassa kansainvälinen ‘keynesiäläinen New Deal’, jälleenrakentaa raunioitunut Eurooppa ja torjua vallankumouksellinen uhka stalinismin poliittisella avulla.
Nyt koko maailmantila on muuttunut. Amerikka, ei ole ainoastaan Euroopan ja kapitalistisen maailman vakauttajan asemassa, vaan se ajaa ne pohjattomaan kuiluun. Toisen Maailmansodan jälkeen ei ole varaa minkäänlaisiin myönnytyksiin työnväenluokalle, toisaalta ”anteliaisuus” pankkeja ja rahoittajia kohtaan kompensoidaan tuhoamalla jäljellä olevat sosiaaliset palvelut (koulutus, terveydenhuolto, eläkkeet jne.) ja köyhdytetyn väestön elintaso. Nyt on huono aika luokkien yhteistyölle, sosiaalidemokratia on asetettu kyseenalaiseksi ja stalinismi, vahvoine byrokratiakoneistoineen, ei ole enää auttamassa pitämään työläisiä kurissa.
”Bretton Woods 2” on vain Sarkozyn ja muiden euroopan johtajien haihattelua yhteiskunnallisten räjähdysten pelossa, illuusio joka vasemmistossa ja ”ääri”vasemmistossa jaetaan uuskeynesilaisten kesken.
EUROOPPA MYRSKYN KESKELLÄ
4. Maailman tämänhetkinen kapitalismin kriisi osoitti kapitalistisen järjestelmän haavoittuvuuden sen synnyinsijoilla Euroopassa ja EU:n heikkouden, voimistaen keskipakoisvoimia, jotka repivät sitä hajalle.
Kun kriisi yltyi syys-lokakuussa 2008, Euroopan hallitusten täytyi peräkkäin puuttua asioihin ennennäkemättömin toimin estääkseen suurimpien pankkien ja yritysten luhistumisen ja pysäyttääkseen romahduksen. 28. syyskuuta, Belgia, Hollanti ja Luxemburg kansallistivat Fortis-pankin, suurimman yksityisen työnantajan Belgiassa. 29. syyskuuta kansallistettiin englantilainen Bradford and Bingley, joka hallitsi suurinta osaa vuokra-asuntomarkkinoista. 5. lokakuuta Saksan hallitus pakkolunasti kaupallisen kiinteistölainajätin Hypo Real Estaten ja julisti, että se takaa kaikkien säästäjien talletukset (edellisenä päivänä se kritisoi Irlannin hallitusta, sen tehdessä täsmälleen samoin). 8. lokakuuta Englannin hallitus jälleenrahoitti ja osittain kansallisti kahdeksan maan suurinta pakkia, ostamalla suurimman osan niiden osakkeista.
Näin tuli selväksi, että huolimatta kaikista Euroopan yhtenäisyyttä koskevista väitteistä, Euroopan kapitalistit reagoivat globaaliin kriisiin kansallisilla linjauksilla. Kävi myös ilmi USA:n keskuspankin vastineen puuttuminen EU:sta, joka voisi määrätä Euroalueen suunnitelmia. Huolimatta kriitikoista ja puolestapuhujista, jotka kutsuvat EU:ta ”supervallaksi”, tällä Euroopan imperialistien liitossa 15:llä jäsenellä 27:stä on yhteinen valuutta, mutta siltä puuttuu Euroopan budjetti ja verotusjärjestelmä. Euroopan Keskuspankin tehtävä on ainoastaan pitää inflaatio Maastrichtin sopimuksen määräämässä 2%:ssa, vaikka tällä hetkellä inflaatio nousee yli 3,6%:in. Toinen rajoitus, jonka ko. sopimus asetti, oli pitää julkinen alijäämä alle 2%:ssa, joka sekin on nyt hylätty, syvenevästä lamasta johtuen. Euroopan kapitalistiset johtajat vaativat uusien kansainvälisten säännösten asettamista, uutta ”Bretton Woodsia”, omista eurooppalaisista säännöksistään välittämättä.
Euroalueen johtajien ja Englannin tapaamisessa 12.-13. lokakuuta, sovittiin yleisten linjausten seuraamisesta, varojen pumppaamisesta pankkeihin ja/tai pankkienvälisten lainatakuiden asettamisesta. Saksa, Ranska ja Englanti tiedottivat yhteensä 163 miljardin euron uudesta maksuvalmiudesta ja 700 miljardin euron pankkienvälisistä laintakuista. Esitetyt toimet olivat kuitenkin vain linjauksia ja jokaisen jäsenvaltion täytyy kehittää oma, itsenäinen, kansallinen ”ratkaisu”. Maailman kriisin totuuden hetkellä, EU osoittaa rakenteellista heikkoutta ja jatkuvaa Euroopan hajottamista kansallisilla kapitalistisilla linjoilla. Esimerkiksi Saksan hallitus kieltäytyy antamasta euroakaan toiselle eurooppalaiselle, ei-Saksalaiselle pankille tai yritykselle, niin kuin Ranskan presidentti Sarkozy pyysi.
Erimielisyydet kolmessa avainkysymyksessä hallituksen osuudesta talouteen, hallituksen budjettialijäämästä ja kansallisen velkaantumisen tasosta, vahvistavat hajoittavia voimia. Vakavimmin uhattuina Euroopan valtiona ovat Ranska, Italia, Kreikka ja Unkari.
Unkarin vararikkojulistusta lykättiin ottamalla kiireesti 25,1 miljardin dollarin pelastuspaketti IMF:lta, Euroopan Keskuspankilta ja Maailmanpankilta.
Euroopan neljänneksi suurin talous, Italia, kantaa maailman kolmanneksi suurinta velkataakkaa, järisyttävää 1000 miljardia dollaria, joka on suurempi kuin Ranskan velka. Korkea julkinen velka, suuri budjettialijäämä ja hallituksen kulut, jotka ovat melkein puolet bruttokansantuotteesta sekä maailman korkeimpiin kuuluva tuloverotus (43% BKT:sta) estävät Italiaa suorittamasta merkittäviä pakkolunastuksia Italian jättipankeille, Intesalle ja Unicreditille, jotka ovat vahvasti esillä Keski-euroopassa ja Balkanilla. ”Siksi Italia saattaa olla ensimmäinen suuri euroalueen talous, jonka globaali talouskriisi moukaroi… Italian vaihtoehdot ovat alentua kestämään kriisin läpi ulkopuolisen avun turvin (ja mahdollisesti kohdata pitkittynyt lama), tai harkita uudelleen sen roolia euroalueen maana” (Stratfor 28. lokakuuta 2008). Ylilaajentuneen EU:n joka kolkasta EMU:un kohdistuvat paineet kasautuvat vaarallisesti, uhaten EU:n yhtenäisyyttä ja euron tulevaisuutta.
Kreikalla, jolla on paljon heikompi talous, julkinen alijäämä on noin 3,5% BKT:sta, tämänhetkisten maksujen vaje enemmän kuin 15% BKT:sta sekä julkista ja yksityistä velkaa yhteensä 500 miljardia dollaria, on sen pankkijärjestelmä yliedustettuna Balkanilla, etenkin Bulgariassa ja Romaniassa. Kreikan valtion obligaatioiden joukkolikvidointi jatkuu (yli 3 miljoonaa euroa kymmenenä viimeisenä päivänä lokakuussa 2008). Viimeisessä Euroopan raportissaan Merril Lynch halvensi suurimpia kreikkalaisia pankkeja (Alpha Bank, National Bank, Eurobank ja Bank of Piraeus) Balkanilla kohdattujen vaarojen takia.
Bulgaria ja Romania ovat lähes konkurssissa ja dominoefekti uhkaa Kreikan, Italian ja Ranskan pankkeja. Baltian maihin yhteydessä olevat Itävallan pankit kohtaavat samanlaisia vaaroja Keski-Euroopassa ja jopa Ruotsissa. Kaikki nämä pankit kävivät laajamittaista kauppaa alhaisen korkotason lainoilla, jeneissä ja Sveitsin frangeissa, investoidakseen Itä-Eurooppaan, paikallisten valuuttojen korkeampien korkojen perässä. Kun alijäämä Itä-Euroopan maissa kasvoi ja heikot kansalliset valuutat alkoivat romahtaa, EU:n pankit huomasivat istuvansa juoksuhiekassa.
Stalinististen hallitusten romahdus Itä-Euroopassa nähtiin alunperin suurena historiallisena tilaisuutena Euroopan imperialismille, ennen kaikkea yhdistymisen moottorina, Saksa-Ranska-akselilla. Vuoden 1992 Maastrichtin sopimusta, joka oli EU:n perusta ja lanseerasi Euro-valuutan sekä myöhemmin laajensi EU:ta Venäjän rajalle, seurasi lainojen tulva ja Länsi-Euroopan yritysten uudelleensijoittuminen Keski-Eurooppaan ja Balkanille, ruokkien Euroopan imperialistien unelmia kylmän sodan jälkeisten olosuhteiden paranemisesta. Tämänhetkinen kriisi tuhoaa koko rakennelman: Maastrichtin sopimuksen rajoituksia ylenkatsotaan, euro on valtavien paineiden alla sekä tuottavat olosuhteet Itä-Euroopan maissa ja niitä säätelevät kapitalistiset hallitukset, ovat muuttuneet painajaiseksi Euroopan pankeille ja vastaaville maille. Itä muuttui mustaksi aukoksi uhaten imaista koko lännen tyhjiöön, George Sorosin metaforaa lainaten.
Yhteiskunnallinen maisema on muokkautunut koko maanosassa uudeksi areenaksi luokkataistelulle, uusin aalloin ja keinoin. Parhaillaan joukkolakot, yleislakot ja nuorten massojen liikehdintä Belgiassa, Kreikassa, Italiassa ja Saksassa ovat vasta alkua.
KAPITALISMIN KRIISI JA RESTAURAATIO
5. Lokakuun vallankumouksen jälkeisestä imperialistien sotilaallisesta väliintulosta, natsien Barbarossa-operaatioon Neuvostoliittoa vastaan ja aina kylmään sotaan asti, maailman kapitalismilla on aina ollut selvä pyrkimys ja tarve selvitä heikentymisestään valloittamalla uudelleen laajoja alueita, joilla pääoma pakkolunastettiin vuoden 1917 ja toisen maailmansodan jälkeen.
Kolmekymmentä vuotta sen jälkeen kun Kiina siirtyi vapaaseen markkinatalouteen Dengin johdolla, ja ennen kaikkea lähes kaksikymmentä vuotta Itä-Euroopan Stalinismin romahtamisen, Neuvostoliiton hajoamisen ja kapitalistisen restauraation jälkeen, tuli selväksi, että maailman kapitalismi ei ainoastaan löytänyt uudestaan nuoruuttaan, vaan etenkin nyt, kohtaa pahimman kriisinsä.
Huolimatta ulkomaisen lainan tulvasta Itään ja tuhoisasta NATO-sodasta joka hävitti entisen Jugoslavian, kapitalistinen restauraatio Keski-Euroopassa ja Balkanilla osoittaa nyt haurauttaan, johtuen pääasiallisesti ulkomaisen pääoman maahantulosta, eikä syvään juurtuneista paikallisista kapitalistisista rakenteista.
Odotukset siitä, että Kiinan talouskasvu tarjoaa ulospääsyn tämänhetkisestä putoamisesta maailmanlaajuiseen lamaan, ovat täysin kuvitteellisia. Päinvastoin, se on siirtymä kansainvälisestä taloudellisesta kaaoksesta ja luottokriisistä romahdukseen ja lamaan, joka kärjistää kaikki Kiinaan kasautuneet taloudelliset ja yhteiskunnalliset ristiriidat maailmalla, arvaamattomin seurauksin.
Kiinan talouskasvu johtuu viennistä. Se ei voi laukaista nousua muualla; kun maailman talouskasvu hidastuu, kiinalaisten tuotteiden kysyntä putoaa tai seisahtuu. Suurin osa Kiinan viennistä kohdistuu USA:n kulutusmarkkinoille, jotka ovat nyt romahtamassa, ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen.
Kasvun on jo arvioitu laskevan 11%:sta 9:ään tai jopa 7%:n vuonna 2009. Leikkauksista alumiinin ja nikkelin tuotannossa ilmoitettin heti, kun kriisi maailmalla kiihtyi. The People’s Bank of China arvioi lokakuun 31. päivä, että kahtena seuraavana vuonna asuntojen hinnat putoavat 10-30%, puhkaisten kiinteistökuplan ja vielä tärkeämpänä se paljasti huolensa maksukyvyn heikkenemisestä huonoin seurauksin, ei vain kiinteistökauppiaille vaan myös kaupallisille pankeille, jotka ovat omistaneet 20-40% lainoistaan kiinteistökaupan sektorille. Leikkaukset pankkien korkotasoissa ovat myös merkki Kiinan talouden nopeasta hiipumisesta, maailman uusien olosuhteiden alla. Länsimaiset analyytikot, kuten R. Roubini, arvioivat kovaa laskua Kiinan taloudelle ensi vuonna.
Kiinan talouskasvu, joka teki siitä kuluneina vuosina ”maailman työpajan”, perustuu Kiinan vallankumouksen pakkolunastamien pääomasektorien kannibalisointiin (valtion yritykset ja pankkijärjestelmä), jolla viedään eteenpäin vientiin perustuvaa taloutta, välittämättä paikallisista tarpeista tai kotimaantalouden voitoista. Vahvaa kapitalistista kehitystä ajetaan eteenpäin ei-kapitalistisin perustein (esim. Valtion pankit tarjoavat lainoja ilman kapitalistisia kriteereitä) ja lopulta stalinistisen hallituksen kurinalaista, halpaa ja laajaa työvoimaa riistämällä, globaalin pääoman nimissä.
Yhteiskunnallinen eriarvoisuus maailmanmarkkinoille avoimien rannikon teollisuuskaupunkien ja sisämaan maaseudun välillä, ruokkii pysäyttämätöntä muuttoliikkeen tulvaa kaupunkeihin, maaseudun levottomuutta, jatkuvia maanviljelijöiden kapinoita sekä työläisten raivoisia lakkoja.
Kiina tarvitsee 9-10% kasvutahdin vastaanottaakseen vuosittaisen n. 24 miljoonan ihmisen liittymisen työtätekevään väestöön ja 12-14 miljoonan köyhän maanviljelijän muuton teollisuuskaupunkien alueelle. Kasvutahdin laskeminen tämän tason alle, synnyttää miljoonia työttömiä ja lisää räjähtävää materiaalia tulevissa mullistuksissa. Kiinan talouden kova lasku 12%:sta 6%:n kriittiselle tasolle (joka on hyvin mahdollista maailman tämänhetkisissä kriisioloissa), tarkoittaa kuoliniskua Kiinan kommunistisen puolueen byrokraattisen hallinnon tasapainolle ja laillisuudelle.
KKP:n johto on jakautunut kahteen ääripäähän: joko se yrittää ylläpitää korkeaa kasvutasoa, keskittymällä rannikkoalueiden pyrkimyksiin, kohdaten USA:n ja maailmanmarkkinoiden ristiriidat ulkomailla ja sisämaan maatalousalueiden hajoamisen kotimaassa; tai se katkaisee kaikki linkit maailmanmarkkinoille ja kääntyy sisäänpäin, luodakseen omat sisäiset (kapitalistiset) markkinat. Molemmat vaihtoehdot kärjistävät erimielisyydet räjähdyspisteeseen.
Putinin Venäjään maailman kärjistyvä kriisi, lainansaannin vaikeutuminen sekä öljyn ja raaka-aineiden hintojen putoaminen iskee armottomasti. Se kohtaa pahimman kriisinsä elokuun 1998 vararikon jälkeen.
Kun Venäjän valtio elokuussa vuonna 1998, Aasian pörssiromahdusta seuranneen kansainvälisen kurimuksen aikana ja Jeltsinin alaisen valtaeliitin suorittaman julkisen omaisuuden ”vuosisadan varkauden” jälkeen, oli kyvytön maksamaan lainojaan ja julisti vararikon, tilanne on nyt päinvastainen: kun Valtion pääomavarat ovat melko suuret, maailman kolmanneksi suurimmat (johtuen pääosin nopeasta noususta öljyn hinnassa, heinäkuuta 2008 edeltäneenä seitsemänä vuotena), kansainvälisen luottokriisin paheneminen antoi kovia iskuja valtaeliitille (oligarkit) ja yksityiselle sektorille, jotka olivat yhtäkkiä kyvyttömiä vastaamaan vaatimuksiin, joita asetettiin kunnianhimoisia projekteja varten haetuille lainoille, etenkin energia- ja raaka-aineteollisuudessa.
Syys- lokakuussa 2008 kaksi Venäjän pörssiä olivat menettäneet 75% pääomituksestaan, toukokuun korkeista luvuista ja ovat toistuvasti pakotettuja sulkemaan muutamaksi päiväksi. Ulkomaisen pääoman poistuminen maasta, joka alkoi ennen Georgian sotaa, nopeutui jälkeenpäin.
Valtion täytyi lisätä likviditeettiä suuresti (arviolta 90 miljardia dollaria) Venäjän osakemarkkinoiden syyskuun 16. ja lokakuun 6. päivän romahduksien jälkeen, vastauksena epäilyihin Venäjän pankkien tasapainosta.
Kreml kääntyi ensimmäisenä valtaeliitin puoleen, pakottaen sen ohjaamaan takaisin kotimaan markkinoille ja pankkeihin 10-30% varoistaan, tukemaan talousjärjestelmää. Valtio vahvisti kontrolliaan valtaeliitin varoihin, mutta se ei riittänyt pysäyttämään kriisiä. Joidenkin suurimpien oligarkkien, joilla oli paljon omaisuutta, mutta vähän rahaa, kuten Venäjän rikkaimman miehen Oleg Deripaskan, täytyi varallisuutensa säilyttääkseen muuttaa rahaksi imperiumiensa osia.
90-luvun näytelmä esitetään uudelleen takaperin: nyt Valtio ohjaa ja laajentaa valtaansa kotimaahan sekä kontrolliaan valtaeliittiin ja yksityiseen sektoriin, samalla kun kapitalismin restauraatiolle välttämätön keskiluokka köyhtyy nopeasti.
Nyt liikakasvuinen, Putinin bonapartismin valvonnassa rakennettu valtio huomaa perustustensa horjuvan. Pakotettuaan valtaeliitin maksamaan kriisi, sen täytyi poistaa yleinen velttous omin apukeinoin, etenkin käteisvarojensa avulla, jotka ovat pudonneet elokuun 600-650 miljardista dollarista, lokakuun 17. päivän 515 miljardiin dollariin. Pääoma pakenee 12-16 miljardia dollaria viikossa.
Venäjän ulkomaan velat olivat kesäkuussa 527,1 miljardia dollaria, joista pankkien, yksityisten ja valtionomistamien, osuus oli 228,9 miljardia dollaria. Venäläiset pankit tarvitsevat ulkomaista pääomaa rahoittamaan kaiken autolainoista Venäjän energia- ja raaka-aineyhtiöiden pääomakuluihin. Kun rupla heikkenee suhteessa dollariin, dollareissa myönnetyt ulkomaanlainat nostavat arvoaan. Syyskuun jälkeen rupla oli pudonnut neljänneksellä, nostaen reilusti dollareissa ilmoitetun velan summaa. Tästä syystä Kremlin täytyi puuttua nopeasti asiaan.
Koko Venäjän talouden tasapainottaminen Putinin hallituksen valvonnassa nojasi yhteen tukipilariin: energiaan. Öljyn ja raaka-aineiden hintojen pudotessa pilari on murtumassa. Raakaöljyn hinnan pudotessa n. 65 dollariin tynnyriltä, Venäjän budjetti vuodelle 2009 jää hädin tuskin plussan puolelle. Ja maailman lamassa, pahin on vielä edessä.
Kasvava inflaatio ruokkii jo massojen tyytymättömyyttä. Vuosina 2000-2008 kasatun hallituksen suosio on jo hiipunut. Kysymys työväenluokan itsenäisestä liikekannallepanosta yhteiskunnallisessa taistelussa on jo esitetty. Erityisesti ulkomaiselle pääomalle avoimet sektorit kärsivät pahoin; lakot Fordin ja muissa Leningradin alueen tehtaissa viime vuonna, ovat vain edelläkävijöitä uuden aikakauden konflikteille, jotka tulevat pitämään sisällään runsaampia kerroksia.
Avainkysymys on työväenliikkeen poliittinen itsenäisyys ja johtajuus. Stalinismi on horjuttanut uskoa sosialismiin ja ajanut sen rakentumisen umpikujaan ja romahdukseen. Työläisten on päästävä yli aiemmista hajoamisista, mukaan lukien vuoden 1991 jälkeinen aika ja rakennettava uusia organisaatiota. Suurin osa vasemmistosta, Stalinistisesta tai ei, mukautui Putinin/Medvedevin hallitukseen ja sen ”vahvan valtion patriotismiin”, tai liberaaleihin. Liberalismi ajautui konkurssiin jo 90-luvulla ja maailman tämänhetkinen kriisi tuhoaa sen rippeetkin. Sama kriisi antaa kuoleman suudelman Putinin aikakaudelle. Työväen etujoukon täytyy raivata uusi Sosialistinen tie ulos kriisistä, suorittaa valtaeliitin ja sen Kremlin suojelijoiden pääoman pakkolunastus, luoda kansainvälinen sosialististen keinojen hätätilaohjelma ja jälleenrakentaa Neuvostoliitto uudistetuista lähtökohdista, etenkin uuden sukupolven taistelijoiden avulla, vaikka vain pienten hajanaisten maneerien pohjalta, anti-byrokraattisen, kansainvälisen kommunismin lipun alla.
KRIISI JA MASSOJEN RADIKALISOINTI
6. Tämänhetkinen kehitys on antanut tuhoavan ideologisen iskun kaikille puolestapuhujille ja skeptikoille, etenkin vasemmistossa, jotka ovat aina liian itsevarmoja systeemin tasapainosta ja kyvystä voittaa sen kohtaamat kriisit. Nyt kun he eivät voi kieltää kriisin todellisuutta, he kieltävät sen vallankumoukselliset seuraukset.
Taloudellisen kriisin ja massojen vallankumouksellisen mobilisoinnin suhde ei tietenkään ole lineaarinen, vaan dialektinen, ristiriitojensa takia. Marx ja Marxilaisuus ovat kuitenkin osoittaneet kuinka sisäiset ristiriidat pääoman kasvaessa räjähdysmäisesti, johtavat uusiutuviin aina pahempiin kriiseihin ja luovat olosuhteet niiden kumoamiseen: ”Nämä räjähdysmäiseen kasvuun, mullistuksiin ja kriiseihin johtavat ristiriidat, äkillinen työvoiman syrjäyttäminen ja suurten pääomaosuuksien hävittäminen, johtavat edellisen väkivaltaiseen palaamisen pisteeseen, jossa se voi jatkaa työllistäen täysin sen tuottavat osat tekemättä itsemurhaa. Silti nämä säännöllisesti uusiutuvat katastrofit johtavat niiden toistumiseen suuremassa mittakaavassa ja viimein niiden väkivaltaiseen kumoamiseen” (Grundisse, in Marx-Engels Collected Works, Progress-Moscow 1987, vol.29 p.134).
”Suurten pääomaosuuksien hävittäminen” tapahtuu parhaillaan pankkien, yritysten ja valtioiden konkurssien ja velkataakkojen alla ja ”työvoiman syrjäyttäminen” tuottaa jatkuvasti legioonittain työttömiä, kun maailmantalouden rajut ristiriidat kehittyvät, sekä viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kapitalismin ”väkivaltaisen kumoamisen” haamu kummittelee kaikissa pääoman turvapaikoissa. Jopa Financial Timesin toimittaja M. Wolf (28/10/08), mainitsee maailmanlaajuisen laman poliittisten seurausten listassaan, ksenofobian ja nationalismin rinnalla vallankumouksen.
Ksenofobia on ollut täällä jo vuosikymmeniä ja muuttuu epäilemättä yhä barbaarisemmaksi, etenkin ”kolonialismin jälkeisessä” Euroopassa. Taloudellisen nationalismin nousu pahentaa entisestään kansalaisuuteen, etnisyyteen ja rotuun kohdistuvaa vihaa. Kukaan ei voi aliarvioida barbariaa, joka kohoaa historian järjestelmien kriiseistä. Mutta myös sosialistisen vallankumouksen mahdollisuus on tulossa takaisin.
Kriisin vaikutus ei ole irrallaan poliittisesta tilanteesta kokonaisuudessaan, tilanteista jotka edeltävät tai seuraavat sitä ja itse joukkoliikkeestä ennen kriisin purkautumista ja samanaikaisesti sen kanssa.
Viime vuosikymmeninä selvästi ilmennyt työväenliikkeen ja luokkatietoisuuden takaisinvirtaus on toiminut porvareiden ideologista valtaa voimistavana tekijänä, etenkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Historiallisia tappioita, kuten 20- ja 30-lukujen Saksan ja Italian kaltaisten fasististen ja imperialististen valtioiden riemuvoitot, ei ole kuitenkaan tapahtunut. Päinvastoin, mikä on tullut esiin on hallitsevan luokan kasvava kyvyttömyys hallita sen omien ratkaisemattomien taloudellisten ja sosiaalipoliittisten ristiriitojen keskellä, kun taas proletariaatin taistelukapasiteetti ja vallankumouksellinen potentiaali ei ole tuhoutunut. Jo 90-luvun puolivälissä ja loppupuolella alkanut kasvava radikalisoituminen alkoi näyttäytyä vuoden 1995 Ranskan joukkolakoissa, kapitalistisen globalisaation vastaisissa mellakoissa Seattlesta Geneveen, palestiinalaisten toisessa kansannousussa, 2001 joulukuun mellakoissa Argentiinassa, imperialistisen Irakin sodan vastaisissa joukkomielenosoituksissa 2003, Irakin ja Afganistanin imperialistisen ”terrorisminvastaisen sodan” epäonnistumisessa ja sionistisen invaasion tappiossa Libanonissa 2006. Koko Latinalainen Amerikka on vallankumousta edeltävässä tilassa, jonka merkkinä ovat kapinoiden sarja Caracasin protesteista (Caracazo) ja mellakoista Venezuelassa 1989, Argentiinan mellakoihin 2001 (Argentinazo), kansannousut Boliviassa ja Ecuadorissa 2000-2003 sekä USA:n johtama sotilasvallankaappaus ja pomojen uloslukitseminen Venezuelassa 2002. Esiin tuleva vallankumous ei rajoitu yhteen maanosaan, vaan muuttuu keskeiseksi tekijäksi maailman tämänhetkisen kriisin hajottamisessa. Kansallisen itsehallinnon imperialisminvastaisella prosessilla ei ole huomattavaa esitaistelijaa valtakunnallisessa porvaristossa eikä kansallisen tai sotilaallisen pikkuporvariston ylemmissä kerroksissa, eivätkä ne ole löytäneet sopivaa ilmaisua historialliselle liikkeelle joka on edustettuna. Latinalainen Amerikka muuttuu historiassaan ainutlaatuisen poliittisen tapahtuman näyttämöksi, yhdistäen militaristisia tai syntyperäisiä nationalistisia hallituksia, kuten Hugo Chavesin, Evo Moralesin ja Correan hallitukset Venezuelassa, Boliviassa ja Ecuadorissa, keskustavasemmistolaisten, kuten Lulan Brasiliassa ja Frente Amplion Uruguayssa, hallitusten kanssa. Kun kaikenlaiset opportunistit sopeuttavat itsensä nykyiseen Chavistiseen hallintoon ja jopa imperialismin hyväksi toimivaan keskustavasemmistoon, lahkolaiset kerääntyvät yhteen paheksumaan molempia hallituksia, säilyttäen kuitenkin nationalistiset näkemyksensä (esim. Morenoistinen PSTU Brasiliassa). Vallankumouksellinen suuntautumisemme on päinvastoin taistelu Jenkkien imperialismia vastaan sekä Latinalaisen Amerikan yhtenäisyys, joka perustuu vallankumoukselliseen sosialismiin, vastakohtanaan porvarillinen ja pikkuporvarillinen nationalismi.
Euroopassa, etenkin Ranskassa, yhteiskunnallinen kriisi, porvarillisen parlamenttijärjestelmän epäoikeudenmukaisuus, byrokraattisen vasemmiston liittyminen keskustavasemmistoon sekä massojen radikalisoituminen ovat tuoneet esityslistalle uuden, kapitalismia vastaan taistelevan puolueen perustamisen ja rakentamisen. Ranskassa kokemuksen riittämättömyys Sosialistisen puolueen (SP) ja ”moniarvoisen vasemmiston” sosiaali-liberaalisten hallitusten sarjassa, huonoon valoon joutunut ja sisäisesti jakautunut SP ja lähes tuhoutunut Kommunistinen Puolue ovat aiheuttaneet uusia radikalisoituneita kerroksia sekä kysynnän ja tarpeen Puolueelle, joka on valmis kohtaamaan uusia haasteita. Trotskilaisen perinteen historiallisten organisaatioden, Lutte Ouvrieren (LO) ja Ligue Communiste Revolitionnairen (LCR) kohdalla ympyrä on sulkeutumassa. LCR hylkäsi sen historialliset viittaukset trotskilaisuuteen ja Neljänteen Internationaaliin ja laukaisi New Anti-Capitalist Partyn (NPA) kampanjan. Vaikka uuden kapitalismia vastaan taistelevan puolueen tarve ja sille asetetut vaatimukset kohdistuvat NPA:han, ehdotettu ohjelma ja näkökulmat eivät ole vallankumouksellinen vaihtoehto, vaan uusi paketti vanhalle reformistiselle sisällölle joka on jo epäonnistunut.
Työväenluokka, nuoriso ja kaikki sorretut kapinoitsijat, Ranskassa ja muualla, tarvitsevat uudentyyppisen taistelupuolueen, joka pystyy avaamaan taisteleville joukoille sosialistisen tien ulos maailman kapitalismin kriisistä.
Kuten Trotski on painottanut, voitto ei ole ennalta määrätty automaattisella tapahtumienkululla. Vallankumouksellisen johdon vastuu kyseisissä olosuhteissa on valtava.
Keskustelu systemaattisesti liikkeellepanevasta ja vallankumouksellisessa taistelussa massat yhdistävästä siirtymävaiheen ohjelmasta on tällä hetkellä tärkeämpää kuin koskaan. Keskeiset vaatimukset, jotka voidaan esittää kansainvälisessä taistelussa ovat:
– Pankkien pakkolunastaminen ilman hyvityksiä ja niiden asettaminen työläisten kontrolliin
– Työntekijöiden erottaminen ja työpaikkojen tuhoaminen täytyy kieltää; sulkeutuvien toimitilojen valtaus ja kirjanpidon asettaminen työläisten hallintaan, suurten yritysten pakkolunastaminen ilman hyvityksiä
– Välittömät korotukset palkoissa ja ansiotuloissa, liukuva palkka- ja työaika-asteikko; vähemmän työtä ja työtä kaikille! Täydet palkat työttömille! Täydellinen tasa-arvo paikallisten ja siirtolaistyöläisten välille!
– Alas kapitalistihallitukset! Ei luokkayhteistyölle ja kriisinhoidolle yhdessä pääoman edustajien kanssa, työläisten vallan, proletariaatin diktatuurin ja sosialistisen ulos kriisistä johtavan tien saavuttamiseksi
– Alas imperialismi, sotiensa ja toimiensa kanssa! Imperialistien joukot pois Irakista ja Afganistanista! NATO:n ja imperialistien tukikohtien purkaminen! Alas imperialistinen Euroopan Unioni, tilalle Euroopan Yhdistyneet Sosialistivaltiot! Latinalaisen Amerikan sosialistinen yhtenäisyys! Maailman Sosialistinen Tasavalta!
Toisen Maailmansodan aattona perustettu Neljäs Internationaali asetti kyseisen ohjelman perustavanlaatuiset linjat, yhdistäen kaikki Lokakuun Vallankumouksen ja sen jälkeiset historialliset kokemukset. Ne ovat korvaamaton linkki kaikkien 20. vuosisadan vallankumousten ja vastavallankumousten yhteenottojen ja uusien 21. vuosisadan näyttämöllä nousevien vallankumousten välillä. Neljännen Internationaalin uudelleen perustaminen ja vallankumouksellisten puolueiden rakentaminen sen osiksi ovat tärkeimmät tulevat tehtävämme.
__Milano, 8.11.2008
(1) toxic asset = toksiset velkakirjat = kaikki omistuskirjat, jotka sisältävät sub-prime mortgage market assets, eli sopimuksia ja lainoja liittyen korkean riskin luottovaroihin asuntomarkkinoilla
