Ranskan legendaarinen trotskilaisuuteen viittaava LCR, Ligue Communiste Révolutionnaire kutsui laitavasemmiston järjestöjä ja puolueita ympäri maailmaa kongressiin, jossa se lakkautti itsensä voitonriemuisesti. Tilalle synnytettiin Uusi Antikapitalistinen Puolue (Nouveau Parti Anti-Capitaliste, NPA). Perustamisasiakirjojen mukaan, NPA ei enää tavoittele sosialistista yhteiskuntaa, vallankumousta tai työväenvaltaa. Uuspuolueen tavoite rajoittuu ainoastaan laajaan antikapitalistiseen rintamaan. Aikaisemmin LCR oli luopunut proletariaatin diktatuurin strategiasta ja välttämättömyydestä rakentaa sentralistisia puolueita. Nyt uusi puolue kertoo, että sillä ei enää ole erityistä suhdetta trotskilaisuuteen, vaan kokee olevansa moniarvoinen demokraattinen puolue, kaikkien kapitalismin vastustajasuuntausten jälkeläinen. Kongressiin osallistui eri sosiaaliliikkeiden, globalisaation vastaisten ryhmittymien ja ekologisten järjestöjen edustajia, sosialistinen ja kommunistinen puolue sekä anarkisti- ja vallankumouksellisia aktivisteja.
Nyt kun kapitalismia raastaa kuolemantuskat ja kriisi vaatii teoreettisten aseittemme teroittamista ja taktisen joustavuutemme hiomista, LCR siirtyy oikealle, ja alkaa leikkiä oikeata reformistia. Nyt kun historia ajaa perinteisten byrokratioiden ohi ja heittää niitä syrjään, LCR päättää vetää niiden likaista roolia, ja sitoa työväenluokan porvariston kelkkaan. Kaikki tämä paluu ikivanhaan keskustalaisuuteen tapahtuu vanhojen taakkojen hartioilta karistamisen nimessä. LCR on kolmas laitavasemmiston taho, joka kuoppaa sosialistisen vallankumouksen tavoitteen juuri silloin kun historia etsii kapitalismille haudankaivajaa. Saksan Linke ja Britannian IS/SWP –puolueet ovat aikaisemmin unohtaneet työväenluokan merkityksen yhteiskunnallisen muutoksen prosessien subjektina.
Erityisesti nyt kun perinteistä teollisuutta ajetaan massiivisesti alas nämä entiset äärivasemmistolaisemme kääntyvät keskiluokkien ja pikkuporvariston puoleen. Se on mediaseksikkäämpää ja näyttää pluraalisemmalta; sitä paitsi nyt voi saada vähän enemmän ääniä vaaleissa. Kun käsittelee kapitalismin kriisistä johtuvia opetuksia, selkeänä visiona pitäisi olla massojen järjestäytyminen, ulkoparlamentaariset taistelut ja miten voisi kehittää proletariaatin tietoisuuden, jotta tämä omaksuisi sosialistisen ohjelman. Se vasemmistolainen, joka tässä hädässä pitää silmällä vaalit ja oman menestymisen niissä, se pettää työväenluokkaa tahallaan tai ei. Trotskilaisen ja internationalistisen perinnön hylkääminen on työväenluokan itsenäisyyden ja sen kansainvälisen roolin hylkäämistä. Sitominen ja sitoutuminen omaan porvarilliseen yhteiskuntaan johtaa ennen pitkää nationalismiin. Vallankumouksellisilla on aina ollut valtava etu. Eri maiden kapitalistiluokat saattavat olla napit vastakkain, mutta niiden työläiset ovat keskenään solidaarisia ja kaikki yhdessä kaikkia kapitalisteja vastaan. Tämä ei ole joku idealistinen jalo aate, vaan vallitsevan tilanteen asettama välttämättömyys. Sen lisäksi työläisillä objektiivisesti ei ole mitään antagonistisia intressejä keskenään. Se vahvuus on nyt heitetty pois vanhana taakkana.
Vanhat byrokratiat ymmärsivät solidaarisuuden tervehdyksien lähettämisenä tai yhteisellä stalinistista kastia kohti osoitetulla uskollisuuden tunnustuksella. Nykyiset uuskeskustalaisemme käsittävät sen siten, että kaikkien kapitalismille kriittisten voimien on tehtävä kompromisseja, tingittävä ohjelmastaan, periaatteista ja jopa historiallisesta alkuperästään saavuttaakseen laajempaa kannatusta. Keskustelut LCR:n ja SWP:n välillä tämän asian tiimoilta kestivät kauan, ja lopulta kariutuivat Irakin sodan alkaessa. LCR:n tukema Ranskan Attac kieltäytyi tuomitsemasta länsiliittouman hyökkäystä Irakiin, ja tämä esti SWP:ta jatkamasta neuvottelut fuusioimisesta LCR:n kanssa. Sen jälkeen molemmat sekaantuivat eri sorttisten kansanrintamakuvioihin esim. LCR:n ja Yhdistyneen Sihteeristön Brasilian jaosto meni porvarilliseen hallitukseen mukaan, ja SWP ”puuhasi” islamistisen Respectin kanssa. Yhtenäisyys työväenluokan riveissä on asia, jota pitää puolustaa verisesti ja fanaattisesti. Rintamat ja yhtenäisyys eri järjestöjen välillä sekä fuusiot ovat täysin toinen asia; ennen sitä meidän pitää ottaa kantaa kysymykseen: puhutaanko vallankumouksellisen subjektin yhtenäisyydestä vai yhdisteseoksesta reformismin kanssa. Kapitalismin kriisi on singonnut kaduille miljoonia nuoria, joiden taistelu on vallankumouksellista riippumatta siitä, mitä nämä ihmiset ajattelevat siitä. Saman aikaisesti kun massat liikkuvat vasemmalle kohti radikalisoitumista ja vallankumousta, laitavasemmistot lähtevät toiseen suuntaan.
Britannia
Laitavasemmistomme ehdottaa uudenlaista radikalismia, jonka kuoren alla on vanha tuttu ja epäonnistunut reformismi. Nämä ”vallankumouksellisemme” eivät keskustele siitä, miten nuorison taisteluja voisi johdattaa suotuisaan tulokseen, vaan sulautuvat muka antikapitalistisiin kuvioihin, jotka kattavat poliittista kenttää demareista äärivasemmistoon. Keskustelujen ytimessä ei ole vallitsevan tilanteen analysointi ja vallankumouksellinen ohjelma vaan se, että miten menestyisi vaaleissa. Tämä viitekehys on vaativin ideologinen keskustelu, mihin nuo ihmiset pystyvät.
International Socialists ja SWP ovat kokeneet karvaita kokemuksia tällä saralla. He lähtivät demarien politiikan onnenonkijan, Gallowayn ja porvari-islamistien kanssa perustamaan Respectin. Tässä ei tapahtunut samanlainen muodonmuutos kuin LCR:lla, mutta SWP oli niin täysrinnoin sidottu Respectiin ja demareihin, että kun Respect hajosi, se ajoi SWP:nkin hajaannuksen partaalle. Parasta aikaa SWP kohtaa historiansa pahimpien kriisien kanssa. Äskeinen vuotuinen kongressi (9.-11.1.2009) erotti puolueen pääsihteeri Johm Reesin.
Erimielisyyksiä LCR:n ja SWP:n välillä on vain vähän ja ne on kirjattu näiden puolueiden johtajien (François Sabado LCR:sta ja Alex Callinicos SWP:sta) kirjeenvaihdossa. Callinicos syyttelee ranskalaisia siitä, että nämä sulautuvat reformismiin ja ehdottaa paremman seoksen. Callinicos on samaa mieltä siitä, että pitää järjestää järjestäytynyttä vastaanottoa työläisille, jotka pakenevat reformismista vasemmalle. Saksan Linken esimerkki näyttää kiehtovan Callinicosta, joka sulautumisen sijasta ehdottaa ”uudentyyppistä yhteisrintamaa”. Kyseessä on samanlainen kuvio kuin Respectissä, mutta tällä kertaa sellainen, joka olisi SWP:n eikä demareiden dominoima. International Socialism –lehdessä nro 121 ”Radikaalivasemmisto: rikkaampi seos” –artikkelissa lukee näin: ”Reformisteista ja vallankumouksellisista välttämättömästi koostuvassa radikaalivasemmistossa tarvitsemme enemmän vallankumouksellisia, jotka painostavat enemmän ”.
Kreikka
Sikäläisen SWP:n johtaja Konstantinou pitää tulevalle hybridipuolueelle sopiviksi jäseniksi kaikki ne, jotka ulottuvat PASOK:n vasemmalta laidalta (josta antikapitalistinen alue cliftiläisten mielestä alkaa) sellaisiin rintamakuvioihin asti kuten MERA ja ENANTIA, jossa SWP vaikuttaa. Sellainen sekoitus ei ole antikapitalistinen seos vaan sillisalaatti.
Silti tammikuun 31. päivänä parituhatta ihmistä kokoontui eräässä urheiluhallissa Ateenassa keskustelemaan tulevaisuuden näkymistä. Siihen osallistui myös EEK osana MERA:a, joka oli aikaisemmin käynyt salaisia neuvotteluja SWP:n vetoisen ENANTIA:n kanssa. Heti kokouksen alussa luettiin LCR:n Alain Krivinen ja Yvän Lemmaitren allekirjoittamia viestejä. Kokouksen alustus oli yhteinen, se oli etukäteen sovittu ja sen allekirjoitti yhdeksän kymmenestä puolueesta lukuun ottamatta EEK. Lopulta luettiin kannanotto, jossa yhdeksän puoluetta sitoutuu jatkamaan pyrkimyksiä antikapitalistisen vasemmiston aikaansaamiseksi. Kannanoton keskipisteessä ei ollut polttavat ongelmat niin kuin nämä tulevat esille joulukuun kapinan jälkeen (miten jatketaan, miten saataisiin ammattiliitot mukaan, pidätettyjen vapauttaminen, yliopistojen asylumin puolustaminen), vaan kas ensi kesän eurovaalit.
Antikapitalistisen vasemmiston yhtenäisyys on rakennettava käytännön tasolla. Yhteiset taistelut, ohjelmalliset tavoitteet ja jopa yhteiset vaaliliput on eri asia kuin tämä ”uusi poliittinen koti” niin kuin SWP sanoo. Tämän kodin katon alle menee asumaan hajanainen ja epämääräinen ”antikapitalismi”, reformististen ja vallankumouksellisten virtauksien seos (heidän käyttämä sana), joka erilaisesta ulkomuodosta huolimatta perustuu samoihin pohjiin kuin Ranskassa NPA, Britanniassa Respect, Portugalissa vasemmistoblokki ja jopa Italiassa Refondazione. Kysymys ei kuulu, mitä urheiluhallin kokouksen jälkeen vaan, mitä joulukuun kapinan jälkeen. Kapitalismin kriisin logiikka on meidän kapinamme dynamiikka, sitä ei saa unohtaa. Joulukuussa Kreikassa hätätilaan maan julisti sorretut eikä porvaristo. Poliittiseksi kriisiksi muuttunut taloudellinen romahdus sai ihmisiä kadulle. Niiden taistelut sai aikaan sen, että porvaristo oli valtansa kriisin edessä.
Tapahtumat tulivat aikaisempien ristiriitojen ja niiden sovittelun mahdottomuuden seurauksena. Silti tapahtumat eivät olleet aikaisemman tilanteen lineaarinen jatkumo. Kyseessä oli jatkuvuuden leikkaus ja uusien elementtien historiallinen esiinmarssi. Tapahtumia seurasi ensimmäiset kovat luokkataistelun yhteenotot Itä-Euroopan maissa, Islannin hallituksen kaatuminen ja Ranskan miljoonien työläisten yleislakko.
__Dimitris Mizaras
