Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden romahdus pani alulle sarjan taloudellisia prosesseja, jotka vetävät kapitalismia kohti lopullista toimintakyvyttömyyttä ja tuhoa. Asuntofirmojen konkurssit, häädöt, ulosotot, likviditeetin puute, pörssin jatkuva alamäki, pankkien vararikot ja lopulta kokonaisten valtioiden konkurssit muuttavat taloudellisen kriisin poliittiseksi. Hallitseva luokka on yrittänyt kaikkensa hillitäkseen kriisin seurauksia odottaen, että kadun kulmassa koettaa alamäen tasoittaminen ja kriisin loppu. Kun kaikki mahdolliset toimenpiteet on kokeiltu ja elvytykset elvytetty, jäljelle jää vain kriisin maksattaminen työväestöllä, taantumuksellisen lainsäädännön laatiminen ja riiston asteen kasvattaminen. Samanaikaisesti yhä nopeammin kasvavan työttömyyden kanssa yhteiskunnallinen kudos murtuu ja luokkataistelu tulee taas esille vielä kerran historian ratkaisijaksi.
Alkusyksyllä USA:ssa annettiin investointijättipankki Lehman Brothers mennä konkurssiin. Siinä vaiheessa jo tiedettiin, että Valkoinen talo ei voi pelastaa yrityksiä kuin valikoivasti. Strategisista syistä pelastettava oli ainakin Citibank, Bank of America ja vakuutusyhtiö AIG, jossa on olevinaan kansan eläkerahastot. Nyt vajat puolen vuoden kuluttua edellämainitut ovat edelleen vararikon partaalla kaikesta miljardien dollareiden niille pumppaamisesta huolimatta. Sen lisäksi finanssimarkkinat laskivat 50 prosenttia, mikä tarkoittaa pääoman devalvoimista. Ulkomaakauppa on romahtanut kaikkialla. Kiinassa, Saksassa ja Japanissa lasku on 30 prosentin luokkaa viimeisten kymmenen viikon aikana. EU:n rahakomissaarin Joaquin Almunian mukaan, kaikkialla tehdastuotanto on käytännössä romahtanut.
Kaikki G7-maat ovat nyt taantuman kourassa ja maailman talouden kasvu jäänee tänä vuonna puoleen prosenttiin. Toinen toisensa jälkeen Euroopan pankit ilmoittavat suurtappioista. Royal Bank of Scotland kertoi tappioiden olevan 24,1 miljardia puntaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys Britannian taloushistoriassa. Pankki, joka vuonna 2007 teki 7,3 miljardin punnan ,voittoja, kuului maan pelastussunnitelmaan ja oli osittain kansallistettu. Ranskan neljänneksi suurin Natixis-investointipankki kärsi viime vuonna 2,8 miljardin euron tappiot. Sama pankki kärsii USAn asuntomarkkinoista johtuneista kuplista ja Madoffin pyramidihuijauksesta. Pelastusoperaatioiden listalla oli myös Sveitsin UBS-pankki. Kun sitä ei näytä pelastavan valtion toimenpiteet, niin turhaa on odottaa, että siihen voi onnistua äskettäin tehty johtajanvaihtokaan.
UBS:n pääjohtaja Marcel Rohner eroaa ja tilalle nousee Oswald Grübel, jolla on karttunut kokemusta muun muassa UBS:n kilpailijan Credit Suissen saneeraajana. UBS on kärsinyt laajoja tappioita ja Yhdysvaltain viranomaiset syyttävät pankkia siitä, että tämä on auttanut varakkaita yhdysvaltalaisia välttelemään veroja. EU-alueen inflaatio hidastuu yhtä voimakkaasti kuin työttömyys nousee. Kun koron lasku on kesään mennessä lähes nollassa prosentissa myös Euroalueella, deflaatio nostaa päätään ja muodostaa lisää uhkia kapitalismille. Miinusmerkkinen inflaatio jarruttaa investointi-intoa entisestään. Öljy- ja energiahinnan kehitys sekä taantumasta johtuva alhainen kysyntä luovat lisää paineita inflaation painumiselle pakkasen puolelle.
Alhaisesta inflaatiosta huolimatta, elintarvikkeiden hinnat nousevat voimakkaasti. Lainat ovat nyt halpoja, mutta pankit supistavat luotonantoa pelossa, että siitä koituvat tappiot kasvaisivat. Epäonnistuneet pelastustoimenpiteet on olleet mahdollisia kahdella keinolla. Ensinnäkin on mielivaltaisesti painettu setelirahaa lisää, etenkin dollareita ja puntia. Toinen liikkumavaraa antanut seikka oli mahdollisuus valtionvelkaantumiseen. Molemmat toimivat väliaikaisesti ja tikittää kuin aikapommeja. Jos joskus deflaation paineet loppuisi ja hinnat alkaisi taas noususuuntaansa, inflaatio olisi hillitsemätöntä johtuen liiallisesta setelimäärän liikkeellepanosta markkinoille. Sen lisäksi valtion velkaantumisella on joustamattomat rajansa. Sitten kun luotto valtiolle joudutaan kiristämään tai lopettamaan, yhteiskunnallinen järjestelmä on aika lähellä loppuaan. Hyperinflaation mörön on nostanut pöydälle myös talouden rocktähdeksikin kutsuttu amerikkalainen Peter Schiff äskeisessä haastattelussaan Kauppalehdessä.
Viime vuonna suurilla miljardeilla “pelastetut” yritykset kummittelevat taas. Bank of American huostaan joutunut Merril Lynch paljastaa lisää vakavia epäselvyyksiä ja epäsäännönmukaisuutta välitystoiminnassaan. Kiinteistöinvestointiyhtiö Fannie Mae on tuettujen listalla koska viime vuoden vain viimeisellä neljänneksellä menetti 25,2 miljardia dollaria. Niistä menetyksistä puolet olivat johdannaismarkkinoilla. Nyt Fannie Mae pyytää valtiolta 15,2 miljardin dollarin lisätukea. Fannie Maen sisaryhtiö Freddie Mac pyytää liittovaltiolta jopa 35 miljardin lisätukea. Ko. yhtiö sai viime vuonna tukea 13,8 miljardia dollaria. Omaperäistä tässä kriisissä on se, että miljardien tuet eivät paikkaa mitään paikkoja, vaan uppoavat fiktiivisen talouden avaruuden pohjattomiin mustiin aukkoihin.
Itä-Eurooppa
Moody’s:n jälkeen myös Citigroup haluaa vähentää läsnäoloaan Itä-Euroopan maissa. Amerikkalainen jätti näyttää keltaista korttia 17 eurooppalaiselle pankille, jotka ovat investoineet itäisessä Euroopassa. Muistiossaan Citigroup arvioi, että yhteistappiot nousevat 60 miljardiin euroon. Citigroupin tappiot takaisinmaksamattomista lainoista arvioidaan nousevan 500 miljardiin euroon. Mukana sopassa ovat pankit Raiffeisen, Erste, Commerzbank, Swedbank, Unicredito, Kreikan kansallispankki, Alpha Bank ja Eurobank. Mahdollinen kapitalismia restauroineiden maiden totaalinen romahdus heijastuisi läntiseen Eurooppaan välittömästi. Taloudelliset ristiriidat ovat jakanee Eurooppaa kahtia poliittisestikin.
Viimeisessä EU27-maiden hätäkokouksessa Itä-Euroopan maat kokoontuivat ensin keskenään ja sitten muiden “kumppaneidensa” kanssa. Sillä puolella on yhdeksän maata kun taasen vastassa on euroalueen maat. Ollessaan vararikon partaalla ensimmäiset kerjäävät mittavaa tukea “rikkailta” ja kiristävät, että tulevat estämään EU:n uusien velkakirjojen käyttöönottoa. Euroalueen mailla ei ole varaa näin mittaviin “lahjoituksiin”. Sitä paitsi asiasta EU:ssa ei ole yhtenäistä linjaakaan. Lopulta jokaisen maan omat ongelmat on yhtä lailla vakavia kuin uuden Euroopan maissakin. EU27-maissa työttömyys on 7,6 prosenttia kun euroalueella luku on 8,2. Se tietää, että virallisesti 13 miljoonaa työläistä on vailla töitä. Lopulta ko. maille myönnettiin lupaus 31 miljardin euron tuesta. Sen takana on Maailmanpankki, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki ja Euroopan investointipankki. Itäisen ja keskeisen Euroopan maat olivat vaatineet vähintään 180 miljardin euron tukea.
Yksi suurimmista ongelmista on se, että ns. uuden Euroopan maat ottivat kapitalismin restauraation alkuvaiheessa dollarin valuutakseen. Nyt kun dollarin arvo on laskenut jatkuvasti euron suhteen, nämä maat haluaisivat korvata sen eurolla. Näiden maiden euron piiriin mukaan ottaminen tietäisi EU:lle välitöntä itsemurhaa. Nämä maat ovat reilusti velkaantuneita ja kriisi on tyrehdyttänyt niiden viennin täysin. Dollarin heikentymisen vuoksi Itä-Euroopassa on nähtävissä valuuttapakoa. Myös kotitalouksien asunto- ja kulutuslainat ovat mittavia ja ulkomaavaluuttoihin sidottuja. Arvioidaan, että jos itäisen ja keskeisen Euroopan maat eivät selviä velastaan, vanhan Euroopan maiden pankkeja kohtaavat huikeat tappiot. Näiden pankkien saatavat esim. Virossa ovat 146 prosenttia pienen maan BTK:sta. Ainoastaan itävaltalaiset pankit ovat lainanneet idän suuntaan 234 miljardia euroa, mikä on 68 prosenttia omasta bruttokansantuotteesta. Itäisen Euroopan maiden totaalinen romahdus olisi kohtalokasta myös niille keskieurooppalaisille yrityksille, jotka satsasivat idän silloin “kasvaville” markkinoille.
Kolmas maailma
Kapitalismin kriisistä kärsimään joutuvat entisestään köyhimmät maat. Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi, että 22 rutiköyhää maata tarvitsee välittömästi tänä vuonna 25 miljardia dollaria pysyäkseen hengissä. Tämä vain sillä edellytyksellä, että maailmanlaajuisesti talouden tilanne ei huonone. IMF:n johtajan Diminique Strauss-Kahnin mukaan näiden maiden tarve nousee 140 miljardiin dollariin mikäli tilanne pahentuu, mikä on todennäköisintä. Tällaisen summan löytäminen kuulostaa mahdottomalta, vaikka USA käyttää enemmän rahaa yhden yhtiön (esim. AIG:n) pelastamiseen. IMF:n raportin mukaan ainoastaan tämän lännestä tulevan kriisin vaikutus 32:n köyhimmän maan maksutaseisiin on yli 200 miljardia dollaria. Köyhät maat eivät selviydy omin keinoin tästä, niistä riippumattomasta ylimääräisestä taloudellisesta taakasta. Kapitalismin globaalikriisi on lisännyt myös ruoan puutetta kolmannessa maailmassa. YK:n ruokajärjestö WFP on suunnitellut tänä vuonna antavan ruoka-apua n. 100 miljoonalle ihmiselle 80 maassa.
_____6.3.2009
Dimitris Mizaras
