Toisen maailmansodan jälkeen on vaikea löytää aikaa, johon voisi verrata tätä mitä nyt eletään. Alussa ekonomistit ja poliitikot, niin porvarit kuin monet vasemmistolaiset, kielsivät kriisin olemassaoloa. Sitten yritettiin vakuuttaa, että kriisi koskee vain asuntoalaa jenkeissä eikä missään nimessä heijastu Eurooppaan taikka Suomeen. Sitten se kuitenkin tuli tännekin, mutta keksittiin ettei se olisi niin syvää kuin 90-luvun alussa ja että se menisi pian ohi. Nyt yhä useammin ainakin rehellisimmät tutkijoista myöntää, että kyseessä on koko kapitalismin historian pahin romahdus; sitä kukaan ei voi perustellusti sanoa, miten laajaa, syvää, tai ajallisesti pitkää se tulee olemaan.
Eletään kapitalismin totaalisen kriisin aikaa. On hyvin tärkeää ymmärtää, että tämä kriisi on osa yhteiskunnallisen järjestelmän historiallista siirtymää. Kapitalismin rakenneosat ovat kokonaisuudessaan vararikossa. Pankit imee miljardeja, muttei lainaa eteenpäin, koska luotto ei pelaa. Teollisuus ei tuota, koska pääoman liikatuotanto on pienentänyt voitot minimiin. Yhteiskunnan sosiaalinen ja kulttuurinen osa-alue kärsii, kun kriisi yritetään laittaa työtätekevien maksettavaksi.
Pankkikolosseja luhistuu sekä teollisuusjättiläisiä kaatuu ja irtisanovat tuhansia työläisiä. Valtiotalouksien tasolla IMF:n ovensuussa kerjuujono on jo pitkä ja se on kasvamassa yhä pitemmäksi. Työttömyys kasvaa ennätysvauhtia suurimmissa kapitalistisissa maissa ja tuomitsee kokonaisia kansakuntia nälkään ja köyhyyteen. Samanaikaisesti kun yhteiskunnan teknologiset resurssit ja tuotannollinen kapasiteetti yliriittävät tarpeisiin nähden, tuotantoprosessi pysähtyy ja miljoonat ihmiset heitetään ulos tuotannon prosessista. Luottojärjestelmä ei toimi ja valtiot pumppaavat todellisia kansalaistensa, mutta myös kuvitteellisia rahoja pankkeihin. Tulonsiirto työläisiltä kapitalistisiin pankkeihin on tuhansien miljardien tasoa. Kriisin lisäksi globalisoituu myös kurjuus. Jos vuosien 1929-33 kriisi on johtanut fasismiin ja maailmansotaan, tämä kriisi avaa uutta kappaletta ihmiskunnan historiassa.
Pääoman viimeinen käsikassara on porvarillisen valtion hallitusten käsissä olevat väkivaltaiset mekanismit. Se on työkalu, jota porvaristo vahvistaa ja jo käyttää ympäri maailmaa. Luonteenomaisin piirre tässä kriisissä on se, että kaikki yksittäiset taistelut esim. julkisista yliopistoista, oikeudesta eläkkeelle pääsemiseksi, oikeudesta työhön jne. helposti muuttuvat poliittisiksi taisteluiksi. Suurin osa vasemmistovoimista rajoittuu toimimaan järjestelmän instituutioita kunnioittaen. Niitä puolueita kiinnostaa ainoastaan äänimääränsä vaaleissa ja osallistuminen hallitukseen. Perinteisistä työtätekevien edustajista, vasemmiston mikään taho ei kyseenalaista kapitalismin olemassaoloa ja mikään niistä ei aja sen kumoamista.
Kuitenkin objektiivisesti vasemmiston ja kaikkien itseänsä edistyksellisinä pitävien tahojen on PAKKO vastata tiettyihin kysymyksiin ja sopia välttämättömästä ohjelmasta kriisin poispääsemiseksi. Ensinnäkin on ymmärrettävä, että kriisi ei koske vain finanssipiiriä, se ei ole edes rajoitetusti vain taloudellinen kriisi. Kriisissä on koko yhteiskunta, geopoliittiset tasapainot, luokkien väliset suhteet, arvot, kulttuuri, sivilisaatio jne. Toiseksi on todettava, että tähän tilanteeseen ei jouduttu ikään kuin vahingossa siksi, että meillä on ollut huonoja poliitikkoja ja ahneita elinkeinoelämän pyörittäjiä. Kriisi ei ole myöskään sellainen, mitä on tapana kutsua sykliseksi kriisiksi. Kyseessä ei ole kapitalismin jaksoittaisiin kasvukipuihin liittyvä kriisi, vaan kriisi järjestelmän rakenteissa. Kapitalismi on näyttänyt meille sen historiallisia rajoja. Se on saavuttanut niitä aikoja sitten ja on ylittänytkin niitä. Jos meinaamme vastustaa meneillä olevia tendenssejä, jos ei haluta joutua taas fasismin barbariaan, jos ei haluta kokea uuden hirvittävämmän maailmansodan seurauksia, kapitalismista on tehtävä loppu. Tämä ei ole pirujen seinään maalaamista eikä mielikuvituksellisten uhkien piirtämistä. Se on vain näköalojen tiedostamista. Rappeutunut ja riistävä yhteiskunnallinen järjestelmä pitää kumota ja tilalle laittaa yleisinhimillisempi ja oikeudenmukaisempi järjestelmä.
Millainen kriisi?
Johdannaiset eivät ole kapitalismin virheveto. Pääoman laajennettua tuotantoa ei voi esiintyä ilman kuplia. Nykyinen kriisi ei ole syklinen kuten aikaisemmat kasvukipua merkinneet kriisit. Kyseessä on järjestelmän ratkaisemattomien ristiriitojen kärjistyminen ja auki puhkeaminen kapitalismin ollessa historiallisen rappionsa vaiheessa ja se merkkaa rastin ajalle, joka voi osoittautua historian käännekohdaksi.
Ensimmäinen sellainen mahdollinen käännekohta oli vuoden 1929 romahduksen jälkeen. Se oli maailmanhistoriallisen Lokakuun vallankumouksen kaiku. Vallankumouksen leviämistä ei voitu estää sillä, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen palattiin kapitalismin kasvuaikana olleeseen kultakantaan. Tämä oli tullut tiensä päähän ja seurauksena oli Venäjän vallankumous. Vanhat konstit johtivat romahdukseen, lamaan ja toiseen maailmansotaan. Romahduksessa vuonna 1929 katosi rahaa 10 kertaa enemmän kuin USA:n vuotuinen budjetti, joka oli siihen aikaan pieni. Nyt on kadonnut enemmän kuin puolet BKT:n määrästä. Miten vakaalla pohjalla tämä yhtälö voi olla, jos budjetti USA:ssa on niin vajaa kun voi olla.
Sodan jälkeen tuli Keynes ja Bretton Woods. Kultakanta lukittiin historian kaappiin ja alettiin järjestelmällisesti kumota järjestelmän omia lainalaisuuksia. Ennennäkemätön ekspansio perustui dollarikantaan, kun ensin tämän vaihdettavuus taattiin. Samaan kategoriaan kuuluu uusien instituutioiden rakentaminen kuten IMF ja Maailmanpankki. Toinen tekijä oli valtion interventio kansantaloudelle ja täystyöllisyys, jota se takasi. Kolmas seikka oli maailmanjako Jaltassa ja yhteiskunnallinen rauha, jota takasi työväenluokan perinteiset byrokratiat. Samaan kategoriaan taasen kuuluu New Deal, jonka idea otettiin 1930-luvun Rooseveltin USA:sta. Se johti fiktiivisen pääoman syntyyn ja sen laajenemiseen. Kasvu saatiin aikaan keinotekoisesti, mutta kuitenkin dominoiva tekijä kansantaloudessa oli edelleen tuottava pääoma esim. teollisuus. Lääke oli tilapäiseen kipuun ja kapitalismi oli kriisissä neljännes vuosisata myöhemmin, kun maailmaa rakentaneille inflatorisille dollareille ei löytynyt riittävää määrää kultaa vaihdettavaksi. Bretton Woods oli porvariston historiallinen perääntyminen vahvan sodanjälkeisen luokkataistelun edessä. BW:n sopimusten lopettaminen tuli yhtä aikaa proletariaatin hyökkäysvaiheen kanssa. Mustien liike USA:ssa, punainen toukokuu Ranskassa, 1968 -vuoden tapahtumat Euroopassa, Prahan kevät, Meksikossa, Argentiinassa, Vietnamin voitto, ja myöhemmin Somozan ja Shaahin kaatamiset. Vieläpä siihen asti suhteellisen vahvojen stalinististen byrokratioiden asema alkoi horjua. Proletariaatti oli spontaanisti ja ilman määrätietoista johtoa hyökkäämässä maailmanlaajuisesti.
Finanssiglobalisaatio antoi pääomalle, jolla ei löytynyt tuottavia kohteita, mahdollisuutta sijoittumaan. Uusliberalismi loi kurjuutta kolmannessa maailmassa ja kolmannen maailman olosuhteita miljoonille pitkäaikaisille työttömille. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus syventyi ja syrjäytymisen gettoja syntyi suurissa metropoleissa. Työssäkäyville riistonaste moninkertaistui. Miltei kaikki ylijäämä siirrettiin pienen loismaisen talousoligarkian käsiin, jonka keinottelumahdollisuuksia ja ahneutta tuettiin. Finanssiglobalisaatio käytti hyväkseen kapitalismin ristiriitoja, mutta ei voinut ratkaista niitä. Sen sijaan ristiriidat kärjistettiin ja myös uusia luotiin. Tilannetta on verrattu kärjellään seisovaan pyramidiin, jonka taivasta kohti oleva pohja on 500 000 miljardin dollarin kokoinen täynnä fiktiivijohdannaisia. Seisova kärki on vain 50 000 miljardin dollarin kokoinen piste. Syntyisikö siitä vakautta vai päinvastoin?
Romahdusta 1997-98 seurasi Seattle (1999), Praha, Göteborg ja Genova, sekä argentinazo ja indifada. Valtava finanssi- ja fiktiivipääoman laajentuminen ja 11.9. seurannut sotasarja olivat pääoman vastahyökkäys. Nyt periodi päättyy talouden romahdukseen, sotien häviämiseen ja mahdottomuuteen sovitella orastavaa proletariaatin liikehdintää metropoleissa.
Voiko mikään pelastaa kapitalismia?
Kapitalismi ei enää ole elinvoimainen yhteiskunnallinen järjestelmä. Sen romahtaminen ei ole enää ennuste, vaan tätä aikaa, faktaa. Me emme saa enää kysyä, milloin kapitalismi kaatuu, tai, mitä on tehtävä jos tai kun se kaatuu. Kapitalismi on jo kaatunut, ja meidän pitää alkaa vakavasti keskustella siitä, milloin ja millä meidän pitää se korvata. Kaikkien kapitalismin aivojen Ollilasta Davosin talousfoorumilaisiin ja pankkiireista Nobel-ekonomisteille sanoman keskipisteessä on ajatus: itä kapitalismin jälkeen? Kaikki tähän asti kokeillut pelastus- tai elvytystoimet tähtäävät vain luhistumisen hidastamiseen ja räjähdyshetken siirtämiseen huomiseen.
Finanssiglobalisaation vaihe kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen, kuten fiktiiviset arvot, pyramidit, roskalainat, pörssien ylivalta, golden boys yms., ei ollut kapitalismin virheveto. Finanssiglobalisaatio oli kapitalismille pakollinen tie ja väliaikainen ulosajo umpikujasta. Kriisi on kapitalismin rakenteissa. Vuonna 2002 johdannaisia oli 100 000 miljardia dollaria. BIS:n arvion mukaan vuonna 2007 niiden ”arvo” nousi 585 000 miljardiin. Kaikki arvot, joita tuotetaan reaalitaloudessa, nousee 50 000 ja USA:ssa 13 000 miljardiin dollariin. On ihan selvää, että mikään keskuspankin interventio ei voi kontrolloida tätä johdannaisten tsunamia. Maailman rikkain sijoittaja Warren Buffet on luonnehtinut johdannaiset ”joukkotuhoaseiksi”.
Investointijättipankki Lehman Brothers:n konkurssi ei ollut vain yhden pankin vararikko. Se merkitsee järjestelmän kokonaisen toimintamuodon loppua. Enää ei voi rakentaa kuplien päälle. Nyt nämä ovat puhjenneet ja ylimääräinen ilma, jolla käytiin vapaa kauppaa kokonaisen aikakauden, on haihtumassa. Taloustsunami ei rauhoitu ennen kun valtavat määrät pääomaa, mukaan lukien luonnon resursseja ja työvoimaa on tuhoutunut fyysisesti.
Kiina, Intia, Venäjä, Brasilia tms. lyhyessä ajassa vaurastunut maa on osa tätä kriisiä eikä sen ratkaisu. Mikään niistä, eikä kaikki yhdessäkään, voi korvata Yhdysvaltoja kapitalismin maailmanlaajuisena hegemoniavoimana.
– Onko kapitalismilla mitään vaihtoehtoja selviytyä tästä kriisistä hengissä? Tähän vastaukseksi meille ei kelpaa toteamus: No, jos se on selviytynyt ennen, niin se tekee nytkin. Haluaisimme kuitenkin kysyä niiltä Seppässkeptikoilta: Miten muka kapitalismi aikoo ratkaista mm. kuplat, pyramidit, velkaongelmat, toksiset hapot, fiktiivisen pääoman ylivallan, johdannaiset?
– Mitkä ovat uhkakuvat kapitalismin todennäköisestä totaali luhistumisesta? Kriisi on poikkeuksellinen tilanne, joka johtaa joko järjestelmän kumoamiseen tai barbariaan. Kriisi on vaihe, jolloin historian kulku lakkaa etenemästä lineaarisesti ja tekee suuria harppauksia. Tämä on aika, jota vallankumoukselliset ovat aina odottaneet. Nyt ei saa perääntyä. Jos nyt antaudutaan, se olisi pelkuruutta, jolle historia ei antaisi koskaan anteeksi.
– Miten sivilisaatiota uhkaavia vaihtoehtoja voi vastustaa? Erityisesti äärioikeistoa on vastustettava rakentamalla laajaa poliittista liikettä, jonka tulisi vaatia demokraattisten oikeuksien laajentamista ja uhan alla olemassa olevien säilyttämistä. Aina kun syntyy esim. Lex-Nokiaa tai yliopistouudistusta vastustava liike, meidän tulisi pyrkiä a) antamaan sille poliittisen sisällön ja b) saada sille pysyvää luonnetta.
– Mikä ratkaisu voisi estää orastavaa ihmisten aineellista ja henkistä kurjuutta? Työtätekevien osallistuminen kaikkiin päätös- ja toimintaprosesseihin on välttämätön. Sillä tavalla ihmisten mieliala kohenee ja tietoisuus kasvaa. Meidän pitää siirtää politiikan teko eduskunnasta ja Ay-pamppujen toimistoista kadulle. Säännölliset korttelikokoukset pitäisi huolta siitä, että valta, joka valuu vallanpitäjien käsistä siirtyy oikeisiin käsiin.
– Mikä voi olla se subjekti joka toimisi kapitalismin haudankaivajana? Tähän on helppo vastata, että on olemassa vain yksi osoite. Kyseessä ei ole muutos, joka uudistaisi kapitalismia suuntaan tai toiseen. Kyseessä on järjestelmän rakenteiden radikaali reformaatio, vallankumous. Olemme myös vakuuttuneita siitä, että muutos ei voi antaa lopullisia ratkaisuja eikä auttaa yhteiskuntaa edistymään ja taata elämän jatkumista, jos se jää kansallisvaltion rajojen sisäpuolelle. Ainakin kapitalismin keskeisimmissä maissa proletariaatin on otettava valta käsiinsä kun ensin murskaa vanhan yli-ikääntyneen järjestelmän valtamekanismeja. Siihen tarvitaan kansainvälistä organisaatiota, maailman vallankumouksen puoluetta, Internationaalia.
Vallankumouksen uusi aalto edessämme
Luokkataistelussa on alkamassa uusi vaihe, jonka seurauksena voi olla järjestelmän poliittinen epävakauttaminen ja kansallisten tai yhteiskunnallisten yhteenottojen kärjistyminen. Siirtymäkautemme vallankumouksellinen luonne tulee taas kriisin aikana esille ja asettaa meille haasteita. Mitään lineaarista automaattista yhteysjanaa kriisin ja vallankumouksen välillä ei ole. Kriisin seurauksena voi ihan hyvin olla barbaria. Aikamme dialektinen käsittäminen pitää olla strateginen tavoite. Elämme aikaa, jonka olosuhteissa vallitsee ja hallitsee kapitalismi, joka on korkeimmassa vaiheessaan, imperialismissa.
1. Vallankumouksen ensimmäinen aalto jyräsi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta se koki tappioita. Näin ollen historian ensimmäinen työväenvaltio jäi eristyksiin jättiläiskokoisten imperialismin paineiden keskellä. Syntyi vastavallankumouksellinen byrokraattinen kasti, joka kaappasi vallan neuvostoproletariaatilta.
2. Toinen aalto kehittyi toisen maailmansodan jälkeen mutta sen tukahdutti luokkakompromissit sekä Bretton Woodsin ja keynesismin takaama hyvinvointi.
3. Kolmanneksi vallankumous nostaa päätään edellisen kauden rappeutuminen vuosina 1968-73. Byrokraattiset mekanismit olivat vielä riittävän voimakkaat tukahduttaakseen tämänkin aallon.
4. Seurasi finanssiglobalisaatio, jonka muovautumisen aikana stalinismi lakkasi olemasta johtava voima työväenliikkeessä. Sen lisäksi sosialidemokratiasta on tullut yksi uusliberalismin isännöitsijöistä. Luokkataistelun areenalla on nyt kasvamassa uusi taistelijoitten sukupolvi, jolla ei ole aikaisempien polvien taakkaa hartioilla. Toisaalta finanssiglobalisaation hengitystila on niin kapeaa, että joutuu raatelemaan omia nahkoja. Siksi on perusteltua väittää, että vallankumouksen neljäs aalto tekee tuloaan.
Poliittiset voimasuhteet Suomessa ja maailmalla –uusreformismi
Kapitalismin ratkaisemattomat ristiriidat ratkaistaan sosialismissa. Perusristiriita tuotantovoimien ja –suhteiden välillä ratkeaa yhteiskunnallistamalla tuotantovoimien omistus. Talouden maailmanlaajuisen työnjaon ja kansallisvaltion välinen ristiriita ratkaistaan kumoamalla kansallisvaltioiden rajat ja perustamalla sosialismia globaali tasolla. Sosialismin siemenet ovat kapitalismin geeneissä. Tästä johtuu meidän internationalismimme, eikä jostain kristillisestä rakkauden ja solidaarisuuden tunteista. Internationalismi ja solidaarisuus ovat välttämättömiä elementtejä kapitalismin kumoamisen prosessissa. Marx on selkeä siitä, että tuotantovälineiden keskittäminen ja työn yhteiskunnallinen luonne eivät ole enää sopusoinnussa kapitalistisen kuorensa kanssa. Kuori rikkoutuu, ja silloin kapitalistisen omaisuuden loppu lähestyy. Pakkolunastajat pakkolunastetaan. Näin ollen, sosialismi on välttämättömyys, eikä johdu sen kannattajien moraalisesti jaloista aikeista niin kuin utopistisilla sosialisteilla oli.
Historiansa aikana työväenluokka on rakentanut sen taistelulle tarvittavia organisaatioita. Niin kauan kun kapitalismin hautaaminen viipyi tai muuten epäonnistui näistä eri puolueistakin tuli hampaattomia ja jopa pettureita. Alkuperäisestä vallankumouksellisuudesta on luovuttu ja sosialismin tavoitteet vesitetty. Nämä työläisten työkalut unohtivat tehtävänsä juuri silloin kun luokka eniten niitä tarvitsi. Näin kävi ensimmäisen maailmansodan yhteydessä kun demareista tuli sosiaalipatriootteja. Näin kävi myös toisen sodan aattona (30-luvulla ja kansanrintamat) ja sen jälkeen kun Jaltan hengessä rinnakkaiselo oli tärkeämpi kuin vallankumous. Kaikkina historian käännekohtina dominoivilla työläisideologioilla oli pieniä tai suurempia oppositioliikkeitä vastassa. Trotskilaisuus on ollut yksi niistä.
Nykyään eletään NL:n ja Itä-Euroopan byrokratioiden romahduksen jälkeistä aikaa. Kapitalismi on restauroitu myös Kiinassa ja Vietnamissa vieläpä näiden byrokratioiden toimesta ja johdossa. Demareista on tullut kapitalismin ja imperialismin tärkeimpiä asiamiehiä, Se, mitä oli tapana kutsua kommunistisiksi puolueiksi on vaihtanut reformistista asuaan ja profiloituu liberaali vasemmistolaiseksi aatesuuntaukseksi. Seattlen ja Genovan jälkeen ko. puolueista on tullut Attacin ja sosiaalifoorumeiden nuorisokapinan kesyttäjiä. Niiden tavoitteet on kapitalismi inhimillisillä kasvoilla ja osallistuva demokratia ja budjetti. Poliittisesti tavoitellaan, demareiden siirryttyä oikealle, jäljelle jäävän tyhjiön täyttämistä.
Näiden historiallinen ja ideologinen vastakohta taasen pyyhkii pois tunnuksensa ja tulee puolitiehen kohtaamaan entisten aatevastustajiensa kanssa. Nyt Ranskassa – kuin myös muuallakin maailmalla – trotskilaisuuden eri haarat riisuvat vallankumouksen kasvonsa ja yhdistyvät ex-vastustajiensa kanssa epämääräisissä rintamakuvioissa, jossa ei tavoitella sosialismia, vaan pyritään olemaan jonkun sortin antikapitalisteja. Sellainen oli Respect –rintama Britanniassa ja myös Uusi Antikapitalistinen Puolue (NPA), joka syntyi LCR:n likvidoimisesta. Tietyllä tavalla (mutta vain tietyllä tavalla) samaan kategoriaan kuuluu myös Saksan Die Linke. Liikehdinnän nousu kapitalismin kriisin seurauksena palauttaa langanpään siihen, mihin se jäi Genovan jälkeen. Tämä hajottaa uusreformistisia kuvioita. Attacista ei enää juuri kukaan puhu ja sosiaalifoorumeista on tullut rahastavia eliittien keskustelutilaisuuksia. Respect on hajonnut ja sama odottaa uusia pyrkimyksiä kapilatismin parantamiseksi. Nyt tarvitaan ohjelmaa, jonka siirtymävaatimukset kehittävät työväen tietoisuutta ja organisoitumisen astetta.
Millä toimenpiteillä ulos kriisistä?
Yhteiskunnan selviytymistä kriisistä, ilman työvoiman ja muiden tuotantovoimien fyysistä tuhoamista, ei voi kuvitella kapitalistisen järjestelmän raamien puitteessa. Silti alla mainitut toimenpiteet ovat välttämättömiä. Siirtymävaatimukset esitetään asteittain ja tarpeista riippuen. Jos ja kun kapitalismi kieltäytyy tyydyttämästä niitä, nostetaan esille kysymys vallasta. Se tarkoittaa, että kapitalistien luokka on näytellyt historiallisen roolinsa loppuun asti ja nyt on syöstävä vallasta. Työväenvaltio on välttämätön edellytys siirtymävaatimusten toteuttamiseksi.
– Koko pankkijärjestelmän sosialisointi ilman rahallista kompensaatiota. Se on asetettava yhden työväenluokan järjestöjen kontrollissa olevan keskuspankin alaisuuteen
– Raskaan teollisuuden, energian tuotannon ja televiestinnän sosialisointi ja niiden toimiminen työväenluokan kontrollin ja hallinnan alaisuudessa
– Kaikki konkurssiin menevät ja väkensä irtisanovat firmat on sosialisoitava. Irtisanomisten kieltäminen. Työttömille on maksettava korvausta työnriistosta 80 prosenttia palkasta
– Talouden suunnittelu. Osuuskuntatoimintaa on tuettava niin maaseudulla kuin keskuksissakin. Kaikki suuret markettiketjut sosialisoitava
– Työajan lyhentäminen ilman vastaavaa tulonmenetystä. Minimipalkka ja –eläke 1500 euron tasolle Tämän kriisin lasku on annettava kapitalisteille, ei työtätekeville. Osallistumisesta kriisin talkoisiin on kieltäydyttävä ehdottomasti
– Infrastruktuurin kehittäminen siihen työllistettävien kontrollin alla
– Ilmainen julkinen terveydenhuolto ja koulutus
– Porvariston valta on kumottava
– EU:n hajottaminen – Euroopan sosialististen valtioiden federaation puolesta
– Naton hajottaminen – kaikki miehitysvoimat ulos Irakista ja Afganistanista
– Ei kaikille kapitalismin instituutioille: EU, Nato, IMF, MP, G20 jne.
– Rasismin ja fasismin vastainen toimintaohjelma laadittava Kansankokouksissa
– Byrokraattien potkiminen ammattiliitoista, työväendemokratia siihen palautettava
– Työväenluokan poliittisen itsenäistymisen ja emansipaation puolesta
– Työväenhallituksen puolesta
– Sosialististen uudistusten puolesta
__Dimitris Mizaras
Alustus on pidetty Tampereen Sosiaalifoorumissa sunnuntaina 17.5.2009
Järjestäjä: Marxilainen työväenliitto
