Kriisin kärjistyessä päivä päivältä käy yhä ilmeisemmäksi, että pääoman ja työnantajien intressit ovat sovittamattomassa ristiriidassa työtätekevien jopa elämän edellytysten kanssa. Ennen piti maksimoida työn riistoa tehostamalla työntahtia. ”Tulos tai ulos”-fraasi kuvasi silloista vallitsevaa työkulttuuria, mutta ei enää. Nyt vastaava slogan voisi olla ”palkasta pois tai kokonaan pois” tai jotain eläkeiän nostamiseen liittyvää kiristystä. Uusi ajanhenki jakaa rivit Ay-liikkeen sisälläkin. Kriisistä irti puhaltamalla samaan hiileen – kehotukseen ei enää kukaan usko, eikä sitä pitäisikään.
Viime keväänä SAK sai uuden puheenjohtajan repivän taistelun jälkeen. Lauri Lylyn pitää nyt saada liittojen väliset ristiriidat soviteltua. SAK:n ja muidenkin liittojen päätehtävä on kuitenkin paljon monimutkaisempi ja vaikeampi. Nimittäin työväenluokka pitää saada uskomaan, että kannattaa alistua työnantajien tahtoon ja maksaa laskun kriisistä; koska juuri tästä on kyse. Kriisi hajottaa rivejä ja polttaa konsensuksen siltoja. Pääoman edustajat ovat asiasta tietoisia, sen takia ovat heittäneet vanhan TUPO:n kokonaisratkaisut kaatopaikalle. Jos nyt yrittää hieroa konsensuskuvioita pääoman, niin silloin joutuu vastakkainasettelun työläisten kanssa. Kun vielä kriisin suurin pesäke on teollisuudessa, tämä SAK:n perinteinen tukiydin täyttää taivaan uhkapilvillä.
SAK:n byrokraatit ovat täysin voimattomia sitten kun alalla kuin alalla irtisanotaan non-stop – virtana. Tähän tarvitaan radikaalitoimia, joista työnantajat eivät välttämättä pidä. Sävellaji nykyään kuulostaa tältä: ”Oletko valmis Finnairin kaltaiseen ratkaisuun?”. Monet byrokraatit olisivat valmiit vastaamaan tähän kysymykseen myöntävästi. Jos on uskomista yhtiön edustaja Pentti Arpalahden sanoihin, Nokia Siemens Networksin työntekijät ovat valmiit tekemään sen vapaaehtoisesti. Mainittakoon, että Finnairin työtaistelun seurauksena palkkoja alennetaan viidellä prosentilla. Sen lisäksi etsitään kohteita 13 prosentin lisäsäästöjen löytämiseksi. Jos viimeksi mainitussa epäonnistutaan, niin palkat alennetaan vielä toiset viisi prosenttia. Yhtiö lupasi pidättäytyä irtisanomisista mutta ei lomautuksista alkavan vuoden loppuun asti. Ja kun ajattelee, että tämän tuloksen saavuttamiseksi piti mennä lakkoon. Liittokohtaisissa neuvotteluissa pallo on työnantajien käsissä. Siellä työntekijöillä ei ole senttiäkään liikkumavaraa.
Alkusyksyllä työnantajat vaativat Leif Fagernäsin suulla, että Suomessa pitäisi ottaa käyttöön 67 vuoden eläkeikä. Ammattijärjestöt nousivat takajaloilleen, ja tavallinen kansalainen ajatteli, ettei ehkä tämä menisi koskaan läpi; näytti kuin sitä ei sallittaisi. Tästä ”välikohtauksesta” huolimatta asiasta jatketaan keskusteluja edelleen senkin jälkeen. Samasta asiasta Ruotsissa demareiden Mona Sahlin esitti, että työuria voisi pidentää kolme vuotta; tämä oppositioasemista käsin. SAK ehdottaa pehmeitä keinoja, ja laskee, että niillä voisi saada 2,5 työvuotta lisää. Vanhanen uhkailee, että jos ko. keinot eivät riitä, niin silloin hallitus nosta eläkeiän joka tapauksessa alkuperäisen suunnitelman mukaan 63:sta 65 vuoteen.
Jos Finnairin ennakkotapaus ei mene muilla aloilla lävitse, niin tehdään sitten niin kuin metallialan byrokraatit opettivat. Metalliliitto on sopinut teknologiateollisuuden kanssa yleiskorotuksesta, joka on puolen prosentin luokkaa. Sen jälkeen pääoman patruunat paimentavat koko elinkeinoelämää sen taakse; palkka-ale siis, tai maksimissaan puolen prosentin korotuksia, ota tai jätä. Vaihtoehtona voisi olla Helsingin kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttosen resepti, jonka hän heilutti Finnairin henkilökunnasta: ”Kaikki lentäjät pitäisi erottaa ja heidän tilalleen tulisi palkata uudet lentäjät ulkomailta…lentäjiä pitää vetää kunnolla kölin alta, kyllä kai maailmalta lentäjiä löytyy”.
Hajaannus Ay-liikkeen riveissä ilmenee ensinnäkin metallin ja sähköliiton riidalla. Se näyttäytyi riitana reviirin jakamisesta. Mille teollisuusalalle kuuluisi minkinkin liiton luottamusmies, ja pitäisikö noudattaa lausetta yksi ”ala, yksi sopimus, yksi luottamusmies”. Nämä seikat eivät ole riidan oikea motiivi. Se löytyy valta-asemista SAK:n ja SDP:n sisällä. Demareilla on puheenjohtaja, jolla ei ole SAK:n tausta. Sen metalli kokee uhkana ja joutuu uusien kuvioiden kanssa sukset ristiin. Joensuun puoluekokouksessa ensi keväänä metalliliitto ehdottaa demareille laatimansa omaa poliittista puolueohjelmaa. Mullistavat muutokset yhteiskunnassa on vielä edessä.
Kirjoitus julkaistiin Työväen Mielipide -lehdessä nro 27/25.11.2009
