Tänä päivänä kaikki tunnustavat, että maailmanlaajuinen kapitalismin kriisi on järjestelmän historian synkin. Tämä kriisi ei ole loppunut. Päinvastoin me olemme sen kehityksen keskellä. Vuoden 2007 romahdus vei pankit vararikon partaalle. Seuraavana vuonna valtiot ryhtyivät ennennäkemättömän pankkien pelastamiseen tähtäävään operaatioon. Tuhannet pankeille pumpatut miljardit eivät päätyneet reaalitalouden sijoituksiin, vaan finanssipelit ja keinottelu alkoivat kukoistaa entisestään. Syntyi lisää kuplia kansantalouksissa. Elvytys oli keinotekoinen ja se näkyy vain luvuissa. Työttömyys – erityisesti nuorison keskuudessa – kasvaa räjähdysmäisesti, ja kaikkialla valtiot valmistelee rajua hyökkäystä työtätekevien elintasoa vastaan.
Kun valtiot päättivät pelastaa pankit vararikosta, ne jakoivat samalla niiden kanssa vararikon riskit. Näin ollen, päiväjärjestyksessä nykyään ovat kokonaiset valtiotalouksien konkurssit. Konkurssi on tätä päivää Latviassa, Islannissa ja Kreikassa. Viimeksi mainittu vetää koko euroalueen mukaansa hautaan. Perästä tulevat Irlanti, Portugali, Espanja ja Italia. Sen lisäksi on tullut aika, jolloin pankeille jaettu inflatorinen raha on kerättävä takaisin. Sitä ei tule pankit maksamaan, vaan kansa. Leikkauksia palkkoihin, eläkkeisiin, terveyden huoltoon, opiskeluun yms. on porvariston ensisijaisia tehtäviä. Talouskriisi on saanut seuraksi mahtavan poliittisen kriisin, jonka keskiössä on Yhdysvallat. Umpikuja Afganistanissa ja Irakissa on kasvattanut paineet uuden sodan aloittamiseksi. Poliittinen kriisi näyttäytyy Euroopassa EU:n keskipakovoimien voimistumisella. EU:n kapitalismien on pakko turvautua protektionismiin.
Ainoa ulospääsy kriisistä on yhteiskunnan sosialistinen reformaatio. Siihen tarvitaan vahva organisaatio, joka vastustaisi kapitalismin pimeät operaatiot ja rakentaisi uudistuksille tarvittavat voimat. Sekään ei riitä, kapitalismin finanssiglobalisaation aikana taisteluilla on pakostakin kansainvälinen luonne. Kiinasta ja Japanista Venäjälle ja Euroopasta Yhdysvaltoihin ja Latinalaiseen Amerikkaan kapitalismia raataa sama kriisi. Kapitalistit sopivat eri foorumeissaan toimenpiteistä, jotka vaativat työväenluokan kriisin maksajaksi. Pääoma siirtyy helposti paikasta toiseen ja työpaikat sen mukana. Näitä tendenssejä on mahdotonta vastustaa yhdessä maassa. Taistelut on yhdistettävä. Maailmanlaajuinen organisaatio ei ole keskustelufoorumi. Se on maailman puolue, organisaatio, jolla on oma ohjelma, säännöt ja jäsenpuolueita kaikissa maissa.
Tarvitaan Internationaali. Se tulee yhdistämään työväenluokan voimat, ja ratkaisemaan nykyisen vasemmiston surkean tilan. Internationaali ei voi perustua pelkästään anti-imperialismiin, se ei voi olla verkosto, joka vain vastustaa milloin mitäkin. Internationaali on työväenluokan yleismaailmainen nyrkki, joka kyseenalaistaa porvariston hegemoniaa ja lopulta kumoaa kapitalismin ja perustaa järjestelmää, joka tekee sosialismiin siirtymistä mahdolliseksi. Siksi siihen ei mahdu teokratiat, anti-imperialistit diktaattorit tai vaaleanpunaiset pikkuporvarilliset ”radikaalit”. Tuleva Internationaali jatkaa Neljännen Internationaalin kesken jäänyttä historiallista tehtävää. Tuleva Internationaali pitää sisällään aikaisemman teoreettisen perinnön ja samalla se ylittää sitä. Rakennettavissa on 2000 –luvun Neljäs Internationaali.
__Teksti on tarkoitettu esittelyksi Suomen ja Tampereen Sosiaalifoorumien alustuksille
