Mikä yhdistää vallankumouksia arabimaissa, eteläeurooppalaisia kapinoita, historiallisia mielenosoituksia Israelissa, kansannousua USA:n Winsconsissa tai nuorison kaupunkisotaa Englannissa? Vastaus on sama, mikä yhdistää maailmanlaajuisesti kansantalouksia ja osakemarkkinoita. Kapitalismi on laajentanut globaalitasolle, ei vain omia markkinoitaan, vaan myös sen ristiriitoja. Pienen maan vararikko aiheuttaa dominoilmiön, jonka seurauksena kriisi uhkaa konkurssilla ja maailmanlaajuisella syvällä lamalla johtavia maita kuten Yhdysvallat, Italia, Ranska ja koko EU. Korkea työttömyys yhdessä reilusti nousseen ruuan hinnan kanssa saa ihmisjoukot nousemaan kapinaan ja kaatamaan vuosikymmeniä vahvoina olevia diktaattoreita. Sadattuhannet mielenosoittajat Israelissa vaativat Netanjahun lähtöä ja kyseenalaistavat sionismin hegemoniaa. Epätasaisuudet ja erilaisuudet eri maiden välillä vaikuttavat vain siihen, että minkä muotoisesti liikehdintä eri maissa muovautuu tai milloin se puhkeaa ja missä. Nykyiselle maailmanlaajuiselle kapitalismille osoitetulle vastarinnalle löytyy yhteinen tausta. Se on kapitalismin kuolemantuska järjestelmän ollessa rappiovaiheessa, jolloin sen kaikki sitä repivät ristiriidat ovat kärjistyneet äärimäisilleen.
Kuten Pariisin lähiöissä vuonna 2005 ja Ateenassa 2008 nuoriso lähti ensin Lontoon ja sitten muidenkin kaupunkien kaduille ilmaisemaan vihaansa mitä väkivaltaisimmalla tavalla. Sytykkeenä tälläkin kertaa oli poliisin brutaali käytös, jonka seurauksena kuoli 29 –vuotias musta mies Mark Duggan. Tällaiset spontaanisti puhkeavat sodat helposti muuttuvat sekasorroksi ja kauppojen ryöstelyksi. Kapinoivien nuorten riveihin voi tunkeutua myös epämääräisiä porukoita, mutta siitä ei voi eikä saa määritellä liikehdinnän luonnetta. Lontoo ja muut suurkaupungit eivät ole nähneet tällaisia mellakoita sitten 1980-luvun. Valtaosaltaan teini-ikäisiä ja monikulttuurisia ihmisiä, kurjalisto, joka kokee, että siltä on riistetty tärkein asia elämässään; oikeus elämään. Tämä tapahtuu niin välillisesti tuomitsemalla nuoret elämään ilman tulevaisuutta kuin kirjaimellisestikin ampumalla niitä kadulla tai taksissa. Lontoo, Bristol, Leeds, Liverpool, Nottingham, Birmingham, Manchester, Salford, West Bromwich, Wolverhampton tai Wolverhampton ovat toisen maailmansodan pommituksista (1) muistuttavia kaupunkeja.
Daily Telegraph –lehden mukaan kyseessä on sissisota. Puhjettuaan, vuosikausien patoutumia kantava sota ei hevin helpolla lopu. Mellakan jatkuessa kuolleiden määrä vaan kasvaa, mikä kasvattaa myös vihaa. Ainoastaan Lontoossa partioi 16 000 raskaasti varustautunutta mellakkapoliisia. Sen lisäksi mukana on reserviläisiä ja vapaaehtoisia. Silti Cameron uhkaa käskeä armeijankin kadulle jos muoviluotien käyttöönotto ja vesitykit eivät tehoa. Muoviluodit tappavat yhtä hyvin kuin oikeatkin, jotka murhasivat epäonnisen Dugganin. Ranskan ja Italian johdon tavoin Britannian eliitti keskeytti lomansa ja kokoontui hätäistuntoon torstaina 11.8. Cameronin mukaan mellakan aiheutti rikolliset jengit. Pääministeri aikoo myös sensuroida sosiaaliset verkostot kuten Blackberry, Messenger ja Twitter. Vastaavanlaisiin toimenpiteisiin ovat aikaisemmin ryhtyneet Kiina ja arabivaltiot, hyvät brittieliitin sätkynukkediktaattorit.
Eliitti ja sen korporatiiviset mediat ovat lakaisemassa maton alle kapinan kaikki sosiaaliset ja yhteiskunnalliset aspektit ja puhuvat rikollisista ja vaarallisista ihmisistä, jotka nauttivat tuhoista ja muiden ihmisten kärsimyksistä. Poliisin väkivaltaa ei missään yhteydessä kyseenalaisteta, vaan päinvastoin syytetään poliisia lempeydestä. Yli kaksituhatta nuorta on pidätetty ja sadat viedään tuomarin eteen, käytännössä vankilaan. Nuorin heistä on 12 –vuotias. Niiden keskuudessa on myös työssäkäyviä, työttömiä ja opiskelijoita, muitakin siis kuin vain syrjäytyneitä. Vahvasti mediat yrittävät painottaa, että mellakka on epäpoliittinen. Asianlaita ei ole niin; pelkästään se, että syrjäytyneitä ihmisiä on olemassa, se on sinällään poliittinen seikka. Pyrkimyksessään ”liikuttaa” pikkuporvariston tunteita mediat keskittyvät yksinomaan ryöstelyihin. Näin ollen hyökkäykset poliisiasemia vastaan (2) on tieto, joka tulee ainoastaan vaihtoehtoisista medioista. BBC sensuroi kovalla kädellä kaikki ”vaaralliset” haastattelut (3).
Viha on kannanotto poliisin väkivallalle, sanoo brittitoimittaja Darcus Howe Democracy Now –mediassa, ja hän jatkaa: ”kyseessä on massiivinen kansannousu”. Monet muutkin kommentaattorit puhuvat institutionalisoidusta rasismista. Vuodesta 1998 poliisin huostassa on kuollut 333 ihmistä ilman että yksikään poliisi olisi siitä rangaistu.
Tietyllä tavalla yhteiskunnan köyhien jäsenten murhat ovat hyväksyttyjä. Sen sijaan mikä tahansa vastareaktio tähän saa vastaansa valtion väkivaltaa. Tekopyhät pikkuporvarilliset tahot ”ihmettelevät”. – Mitäs nuokin nyt taas haluavat? Nuoret eivät osaa eivätkä halua vastata tähän kysymykseen muuten kuin tällä tavalla. – Minäpäs näytän teille! Monesti saamme lukea ihmettelystä, että onko pakko käyttää väkivaltaa ottaakseen kantaa johonkin? Kaikkien niiden kätyrimustekynien mielestä, kaikki väkivalta on aina pahasta. Eivät kuitenkaan huomioi, että sitä ilmenee joka päivä ympäri maailmaa, esimerkiksi niin, että britit pommittavat tahallisesti esim. Libyassa myös siviilikohteita. Eliitti näytti meille moraalitasonsa äskettäin ns. Rupert Murdochin jutussa. Mediamogulin brittilehti News of the World tuomittiin siitä, että poliisimestarin avustuksella vakoili ja salakuunteli yksityishenkilöiden puheluita. Murdochin oma mies on aikaisemmin toiminut Cameronin henkilökohtaisena neuvonantajana. Murdoch on vetänyt taustalla myös laboureiden ja Tony Blairin poliittiset narut. Nuorten kansannousu on ihmisten aktiivinen vaatimus saada takaisin riistettyjä oikeuksiaan. Kapina on erittäin oikeutettu ja siksi tuettava. Kapitalismin globaalikriisi, joka uhkaa viedä kaikki ihmisetkin hautaan järjestelmän luhistuttua on yhtä lailla poliittinen teko kuin nuorten vastarinta, vaikka kuinka tiedostamaton tämä olisi.
Sellainen voi puhjeta muuallakin
Englannin tapahtumat ovat kiistämätön osoitus siitä, että kapitalismi ei ole pystynyt sovittelemaan saati ratkaisemaan ristiriitansa, joista yksi on suuri kuilu rikkaiden ja köyhien välillä. Edellisen kauden aikana olemme saaneet kuulla ihan tarpeeksemme siitä, että tuloerojen kasvattaminen toimii stimuloivana tekijänä taloudessa. Eriarvoisuuden ja eripuran kasvattaminen johtaa monen kerroksen yhteiskuntaan, jossa konfliktit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tilanne ei kuitenkaan ole eliitin vain ideologinen valinta, vaan myös taloudellinen realiteetti. Pärjätäkseen järjestelmä tarvitsee yhteiskuntaa, jonka kansalaisista puolet tekisi työtä nälkäpalkalla ja toiset puolet odottaisi reservissä almuja.
Väkivallan aalto Britanniassa voi puhjeta missä tahansa muussakin eurooppalaisessa metropolissa, kirjoittaa Le Figaro –lehti. Muutkin ranskalaiset lehdet ovat täynnä vertauksia vuoden 2005 Pariisin tilanteeseen. Kreikan lehdet taasen eivät voi unohtaa melkein kaksi kuukautta kestäneen joulukuun 2008 nuorison kapinaa. Sen lisäksi tämä on tuoreempi tapaus, ja vieläpä se sattui Lehman Brothersin jälkeiseen aikaan niin kuin Britannian sissisotakin.
Euroopan suurten kaupunkien köyhät lähiöt ovat polttoöljyä yhteiskunnalliselle tulipalolle. Kriisi, leikkaukset, kallis ruoka ja kasvava työttömyys ovat vain se tulitikku, joka vaikuttaa ”päättäneen”, että aika sen syttymiseen on nyt jo kypsä. Saksassa Frankurter Allgemeine Zeitung toteaa, että Cameronin tehtävä on miltei mahdoton. Hänen pitää palauttaa kansan luottamus valtion instituutioille ja ratkaista kapinoivien sosiaaliset ongelmat. Kaikki tämä on tehtävä aikana, jolloin kriisi ei tarjoa paljon edellytyksiä siihen. Frankfurter Rundschau arvioi, että samanlaisia tapahtumia voi kokea myös Saksa, ja se selittää miksi: työmarkkinoilla on päivittäin nähtävissä sääty-yhteiskunnan vahvistuminen.
Dimitris Mizaras
