Suomen hallituksen asema näyttää tukalalta heti sen alkutaipaleella. Kapitalismi sinnittelee hengestään maailmanlaajuisesti, ja Suomen talous on osa sitä kriisiä. Tilanteen kärjistyessä niin kansainvälisesti kuin Suomessakin hajaannustrendit voimistuvat. Kreikka on kaatunut Euroopan syliin ja tukilainoista huolimatta maan velan ja vajeiden kehitys ovat hallitsemattomia prosesseja. EU:n ympärillä kerääntyy taantuman pilviä. Samanlaisia uutisia tulee Atlantin toiselta puolelta sekä Kaukoidästä. Maailmanmarkkinoilla luotonanto jäätyy ja suurimmat kansantaloudet tasapainottelevat kuilun partaalla. Samanaikaisesti maksukyvyttömien pienten maiden määrä kasvaa.
Tänä syksynä on jo nähtävissä taipumus, että rikkaammat maat eivät ole enää halukkaita pelastamaan köyhempiä entiseen tapaan. Hajaannusta on havaittavissa euroalueen pohjoisen ja etelän välillä, mutta myös pohjoisen sisällä. Hajaannusvoimia on irti myös eri instituutioiden välillä. Muut ”auttajat” näkevät Suomen vaatimat vakuudet kotiinpäin vetämiseksi. Kansainvälinen Valuuttarahasto vaatii euromaita pääomittamaan pankkejaan jopa 200 miljardilla eurolla. Olemme tulleet vaiheeseen, jossa paremmassa asemassa olevat maat ja instituutiot yrittävät lastata konkurssimaista johtuvat tappiot toinen toisen hartioille. Juuri tästä on kyse puhuttaessa kiistasta EU:n ja Suomen välillä koskien Kreikan vakuuksia, eikä mistään hallituksen saati Urpilaisen harkitsemattomasta sooloilusta.
Kärjekkäitä ristiriitoja hallituksessa on myös kotimaanpolitiikassa. Hallituksen lähtökohta oli erittäin huono. Ennen vaaleja puolueiden piti kilpailla perussuomalaisten kanssa, sen vuoksi toinen toista enemmän perussuomalaistuivat. Ollessaan häviäjien hallituksessa puolueiden pitää jatkaa samalla linjalla todistaakseen, että toisin kuin Soini ne ovat vastuullisia. Hallitusohjelma on kompromissien summa, jolla on minimitason tavoitteita. Sen vuoksi hallituksen on vaikea olla yhteistä linjaa omaava tiimi. Tilannetta pahentavat uudet esille nousevat asiat, joita ei voitu arvioida hallitusohjelmasta neuvoteltaessa. Hallituksen pyrkimykset sovitella ristiriitojaan kotimaassa ja kansainvälisellä tasolla vaikuttavat epätoivoisilta.
Suomi ei ole ainoa maa, joka yrittää vetää kotiinpäin. Saksa ja Ranska ovat ensimmäiset, jotka näyttivät mallia Maastricht –sopimuksen rikkomisessa ja näyttävät mallia itsekkäässä ajattelussa nytkin. Se käy ilmi väliaikaisen vakausrahaston (ERVV) suunnitelluista muutoksista. Suomi joutuu siinä takaamaan esim. Kreikan ja muiden heikkojen talouksien maksukyvyttömyydestä johtuvia Saksan ja Ranskan pankkien tappioita. Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi ERVV:n ja EVM:n uudet tukimuodot, joiden mukaan tukea voidaan myöntää yksittäisten pankkien pääomittamiseen, myös sellaisissa maissa, jossa ei ole määrätty sopeutusohjelmaa. Tällä muutoksella Ranska ja Saksa voivat lieventää kärsimiään tappioita Suomen vakausrahastoille antamalla rahalla.
Stressitestit eivät paljastaneet tappiomahdollisuuksia, mutta rahoitusmarkkinat ovat eri mieltä asiasta. Kreikan valtion velkakirjoista 80 prosenttia on ranskalaisten ja saksalaisten pankkien kassakaapeissa, joten tappioriskit ovat suuria. Kumpikaan, Ranska tai Saksa, ei ole olleet halukkaita pääomittamaan pankkeja käyttämällä omia verovaroja. Merkel toistaiseksi on tyrmännyt tuoreeltaan IMF:n pääjohtajan Christine Lagarden ehdotuksen pankkien pääomituksesta ERVV:n varoista. Muutos lainsäädännössä kuitenkin mahdollistaa sen. Keskipakovoimat ovat niin pahasti irti, että skenaariot tyngästä euroalueesta, johon kuuluisi vain Suomi, Hollanti, Itävalta, Ranska, Saksa ja Viro kuulostaa huononmakuiselta vitsiltä. Porvaristo on hajalla koska ristiriidat henkilöityvät ihmisten välisiin tappeluihin. Lagarde vastaan Trichet, Rehn vastaan Urpilainen mutta myös Sasi vastaan Backman on vain muutama taistelupari.
Talouden tasapainotus on hallituksen vaikeimpia haasteita. Miten löytyy yksimielisyys hallitusohjelman vesittämisen osalta, on toinen tuhannen taalan kysymys. Joka tapauksessa Suomi ottaa lisää velkaa lähes seitsemän miljardia euroa. Arvio on tehty ennen kun talousennusteet jouduttiin korjaamaan alaspäin. Kataisen hallituksen kunnianhimoinen tavoite on velan selvä lasku hallituskauden loppuun 2015 mennessä. Nordean ennuste ensi vuoden kasvulukemaksi on 1,6 prosenttia. Jos taantuma jatkuu eikä äkkiromahdus tule luhistuttamaan kaikkea kertaheitolla, vuonna 2013 ollaan lamassa, jolloin bkt laskee absoluuttisestikin. Tämän vuoden näkymien mukaan vuosina 2011 – 2015 nopea kasvu on +1 % ja hidas kasvu -1 %.
Yritykset käsittävät tilanteen vakavuuden ja ryhtyvät hyvissä ajoin massiivisiin irtisanomisiin. Metsäyhtiö UPM aloittaa yt –neuvottelut vaneriliiketoiminnassaan välittömästi. Henkilökuntaa vähennetään 125 työläisellä. UPM tekee rajuja leikkauksia paperituotantoon. Firman tehtailta Euroopassa vähennetään 1295 työläistä, joista lähes puolet Suomessa. Leikkauksia tulee myös Saksan ja Ranskan tehtaisiin. Alkavissa yt-neuvotteluissa kerrotaan mm. siitä että Kouvolan Myllykosken tehdas suljetaan pysyvästi vuoden loppuun mennessä. Sijoittajat ovat tyytyväisiä, firman pörssikurssi nousi lähes yhdeksän prosenttia. Myllykosken tehtaassa on työssä n. 375 työläistä. Tehdas on perustettu jo vuonna 1892. Nordea ei jää jälkeen vaan se vähentää Suomesta jopa 650 työpaikkaa.
Hallitus saattaa joutua vielä nostamaan arvonlisäveroprosenttia, luopua perusturvan korotuksesta ja jäädyttää lailla palkat. Työministeri Ihalainen jo leikkaa vuorotteluvapaajärjestelmää, mikä on saanut Jaakonsaaren nousemaan takajaloilleen, koska vuorotteluvapaajärjestelmä on ollut hänen aikaansaama Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Kova tavoite on karsia kovalla kädellä myös Suomen kuntia ja muokata kuntakenttä työssäkäyntialueiden mukaisesti. Hallitus käyttää siinä järeitä aseita. Vastahakoiset kunnat pakotetaan yhteen nippuun muiden kanssa.
Onnistuakseen uusiin ja vanhoihin tavoitteisiin hallitus tarvitsee lujaa sisäistä luottamusta ja yhtenäisyyttä. Kuuden puolueen korttipakka hajoaa käsiin heti kun hallitusneuvotteluissa sovittuja kompromisseja joudutaan rikkomaan. Sen jälkeen on mahdotonta hakea irtopisteitä eri ministeriöiden, puolueiden mutta myös saman puolueen sisällä.
Kuten sanottu hallituksen avunhuuto on epätoivoinen ja turha.
