Torstaina 1.9. pidettiin Pariisissa ensimmäinen kansainvälinen kokous, jossa kohtasi se osa kapinallisista, joka pyysi apua imperialismilta ja sen auttajat. Libyan ystäviin liittyi myös Venäjä, joka YK:n turvallisuusneuvostossa äänesti Gaddafin lentokiellon puolesta, mutta myöhemmin arvosteli pommituksia. Nyt Venäjä on tunnustanut maansa taloudellista ja poliittista valtaa myymään tulleet kapinalliset Libyan virallisiksi edustajiksi. Libyan ystävät siirsivät Gaddafin tileiltä jäädytettyjä miljardeja tulevan hallituksen taskuun. Nato lupasi jatkavansa operaatioita niin kauan kun on (sen mielestä) tarpeen. Kokoukseen osallistui 40 maata, mutta huolimatta ulkoministeri Tuomiojan auliisti tarjoamasta avusta Suomea ei huolittu mukaan. Ovatpa välit Gaddafin kanssa olleet mitä tahansa, nyt diktaattori on suistu vallasta ja uusien hallitsijoiden kanssa on oltava hyvissä väleissä. Al Jazeeran raportin mukaan, uudet hallitsijat lupasivat palkita kaikkia niitä maita, jotka antoivat heille tukea, sitten kun öljyvienti alkaa taas virrata. Viimeinen pakotti Kiinankin tukemaan kapinallisia, vaikka yksi Naton operaation tavoitteista on vähentää Kiinan vaikutusvaltaa Afrikassa.
Libyan kapina alkoi Tunisian ja Egyptin kapinoiden myötävaikutuksesta. Tunisiassa ja Egyptissä, mutta myös muualla kapinoita käynnisti kapitalismin kriisi, ruuan hinnan raju nousu ja korkea työttömyys. Kapinoivat kansalaiset näkevät kurjuutensa syyt vuosikymmeniä vallan kahvassa olevien tyrannien kasvoilla, demokratian puutteessa sekä korruptiossa ja nepotismissa. Kapinat eivät halua maittensa jälleensiirtolaistamista, ei uutta baath –puolueen tapaista kansallista sosialismia eikä varsinkaan islamin valtaa. Arabikevät on edistyksellinen liikehdintä, joka kyseenalaistaa kaiken tähän asti pätevän status quo:n. Baathismin, islamismin, kolonialismin ja imperialismin lisäksi se kyseenalaistaa myös sionismia. Arabikevään virus on tarttunut Israeliin ja muihin maihin Euroopan eteläistä rannikkoa pitkin. Tel Avivissa, Ateenassa, Madridissa ja muualla mielenosoittajat nimittävät kaupunkinsa keskusaukioita Tahririn aukioksi, Kairon keskusaukion mukaan.
Libyassa kapina lähti liikkeelle muiden maiden vallankumousten vanavedessä. Libyassa nälkä ja työttömyys eivät olleet samalla tavalla akuuttiongelmia. Eri heimojen vapauden kaipuu ja vanhat sekä uudet kaunat Gaddafia kohtaan ohjasivat kansaa ottamaan vallan käsiinsä Bengasissa. Siellä perustettiin neuvosto ja kokoonnuttiin tekemään päätöksiä demokraattisesti. Neuvoston talon seinälle ripustettiin jättibanderolli, jossa luki: EMME TARVITSE LÄNNELTÄ APUA”. Kapinallisilla ei ollut varusteita ja ruokahuolto hoidettiin Egyptin kapinan avustuksella. Silti henki oli korkealla. Lähdettiin marssimaan kohti pääkaupunki Tripolia, värväämällä ja kouluttamalla lisää kapinallisia. Kuitenkin mitä enemmän siirryttiin länteen, sitä enemmän ongelmatkin kasvoivat. Ensinnäkin aliarvioitiin Gaddafin mahdollisuudet puolustautua. Etenkin palkkasotureiden ja maahanmuuttajien taistelutahtoa ei osattu mitata oikein. Kun kapinallisten eteneminen oli torjuttu, asialle pääsi armeija järeine aseineen, tykkeineen ja hävittäjineen. Seurasi kaupunkien piirittämistä ja siviilien rumaa lahtausta. Konservatiiviset ja taantumukselliset tendenssit täyttävät tilaa aina kun syntyy tappiomielialaa. Sen sijaan että käännyttäisiin Egyptin kapinallisten puoleen, Bengasin neuvosto pyysi tukea YK:lta. Uuden doktriinin mukaan käytännössä Nato on YK:n toimeenpanoelin. YK:lla oli mandaatti vain valvomaan Gaddafin hävittäjien lentokieltoa. Ranskan, Britannian ja Italian hävittäjät pommittivat – ja pommittavat edelleen – kaupunkeja aina kun epäillään siellä olevan Gaddafin kannattajia, monta kuukautta senkin jälkeen kun Gaddafilla ei ollut enää yhtään hävittäjää käytössään.
Imperialismin puuttumisen motiivit
Länsimaailman intervention motiivit ovat monenlaisia, ensisijaisesti poliittisia ja sen jälkeen taloudellisia. Tunisian ja Egyptin vallankumoukset eivät antaneet paljon puuttumistilaa imperialismille. Sen lisäksi niissä maissa on aina ollut lännen peukalo läsnä hallinnossa, pystyttiin helpommin hoitamaan asiat niin, että diktaattorit kaatuivat mutta diktatuurit jäivät eloon. Heimojakonsa ansiosta Libya oli otollinen maa sisäisille konflikteille. Vallankumous voidaan kukistaa myös tukemalla sitä sillä tavalla, että joko se ei voi voittaa tai voittavat kapinallisten osat, jotka suhtautuvat länteen myötämielisesti. Intervention yksi näköala on Libyan libanonisaatio. Pitkäaikainen sisällissota, jossa imperialismi näyttelisi sovittelijan roolia. Toinen näköala on sellainen, että maa osittain tuhottaisiin, niin että sen jälkeen olisi jälleenrakennusavun tarpeessa. Avustusten antamista aina saattavat kiristykset ja ehdot. Ulkopuolisten poliisien ja ns. ”rauhanturvaajien” läsnäolo Libyassa olisi tämän skenaarion mukaan välttämätön. Tärkein motiivi siis tässä on Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä käynnissä olevien arabivallankumousten tukahduttaminen Libyasta käsin.
Toinen poliittinen motiivi on Kiinan vaikutusvallan vähentäminen Libyassa ja laajemminkin Afrikassa. Asiaan on heittänyt valoa tieteellinen tutkimus (1), jonka mukaan USA:n joukkojen (afrikom) keskeinen tehtävä on Kiinan vaikutusvallan rajoittaminen Afrikassa. Kiinalla on Libyassa 75 firmaa, joiden investointiarvo on 19 miljardia dollaria. Naton interventio ja etenkin sisällissota vaarantaa Kiinan osallistumista Libyan öljyvarantoihin, varsinkin jos tämä ei tunnusta uutta hallintoa ja vanhat Gaddafin sopimukset katsotaan uudella silmällä. China Military Army –lehden mukaan kiinalaiset investoinnit ulkomailla kasvavat 54 prosentilla vuositasolla. Viime vuonna laskettu kiinalaisyritysten arvo ulkomailla on ollut 1200 miljardin luokkaa. Kiina ennakoi jäävänsä paitsioon jos sopimukset tulevat uusiksi ja sen vuoksi ei käyttänyt veto-oikeutta turvallisuusneuvostossa, joka antoi Natolle valtuudet lentokieltoon. Reaganin hallituksen varavarainministeri Paul Craig Roberts kertoi juuri sen, että Libyassa ei ole kysymys vain öljystä, vaan myös Kiinan vaikutuksen takaisin työntämisestä Afrikassa (2). Gaddafin syökseminen vallasta oli enemmän poliittisten kuin taloudellisten seikkojen sanelema. Libyan kaikista öljyvaroista 80 prosenttia sijaitsee itäisessä maanosassa (3) johon ei ole enää ulottunut Gaddafin valta sitten viime alkukesästä asti. Siellä on sijoitettu suurin osa kiinalaisista investoinneista. Jos maahan asettuu uusliberalistinen hallitus, joka yksityistää öljyrikkaudet, länsimaalaisten ja kiinalaisten yritysten välille syntyy mahtava kädenvääntö öljystä.
Libyan talletukset ulkomailla on takavarikoitu. Niitä annetaan nyt tipoittain siirtymäkauden hallitukselle. Arvioiden mukaan Libyan valtion omaisuus on n. 150 miljardia dollaria kansallista pääomaa ja 144 tonnia kultaa, jota säilytetään Libyan keskuspankissa. Maan öljyteollisuus ennen sotaa tuotti 1,6 miljoonaa tynnyriä päivässä, josta 85 prosenttia suuntautui Eurooppaan. Libyasta löytyy Afrikan suurimmat öljyvarannot, 46 miljoonaa tynnyriä. Asukasluku on vain 6,4 miljoonaa, tyydyttävästi koulutettuja ihmisiä. Infrastruktuuria ei ole Irakin tapaan katastrofaalisesti tuhottu, joten maan nouseminen jaloilleen on helpompaa. Ranskalla on etusija apajien jaossa. Figaro –lehti puhuu Sarkozyn sodasta. Brittivirkailija, joka halusi puhua anonyymina, totesi Economis –lehdelle, että Naton puuttuminen Libyaan merkitsee sitä, että maa on meidän protektoraatti, me olemme sen miehittäjiä. Libyan rikkauksien jakajana on myös Italian Berlusconi, yksi Gaddafin parhaimpia ystäviä. Saaliin suuntaan vilkuilee jopa Turkki, joka haluaa näytellä merkittävän pelurin roolia laajalla alueella. Turkki ehdottaa yhteistyötä oman valtiollisen kaivosfirman, TRAO:n kautta. Saksalaiset tulevat perästä. Sen vuoksi saksalaisia liikemiehiä matkusti Tripoliin saksalaisilla sotakoneilla hyvissä ajoin ennen Pariisin kokousta neuvotellakseen bisneksistä.
Naton fyysisen intervention merkitys Tripolin valloittamisessa
Naton tavoitteet muuttuivat siitä, mitä ne olivat viime keväänä. Silloin haluttiin luoda olosuhteet, joissa epävakaus jatkuisi ilman että joku osapuoli voittaisi. Libyassa, mutta myös ympärillä orastava vallankumous oli ykkösvihollinen. Gaddafia ei haluttu pois, vaan päinvastoin se nähtiin vallankumouksen vastapoolina. Muutenkin Gaddafi oli Berlusconin ja Blairin lojaali ystävä ja CIA:n luotettava yhteistyökumppani. Libya oli yksi totalitaarisista valtioista, johon CIA vei laittomasti pidätettyjä ihmisiä kidutettavaksi (4). Suomen väitettiin silloin olleen yksi CIA:n kuljetusten läpikulkumaa. Silloisen operaation nimi oli Odysseuksen aamunkoitto (5). Nimi viitasi Odysseuksen kymmenvuotiselle seikkailulle ennen kun onnistui palaamaan kotiin. Tripolin miehittäminen oli suunniteltu Pentagonissa.
Operaation nimi tällä kertaa oli ”Merenneidon aamunkoitto”. Merenneidoksi kutsutaan Tripolin kaupunkia. Kapinalliset eivät pystyneet tunkeutumaan kaupungin puolustuksen läpi ja Tripolin sisällä ei ollut syntymässä varteen otettavaa kansannousua. Operaatio toteutettiin maasta eikä ilmasta käsin. Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja Juha-Antero Puistola kertoi Ajankohtainen kakkonen –ohjelmassa, että mediat tiesivät ainakin kaksi viikkoa operaatiosta, muttei tiedotettu siitä, jottei operaatio vaarantuisi. Natolla on neuvonantajan valepuvussa peitearmeija Libyassa. Nato kuljetti meren kautta kalastajiksi naamioituja kapinallisia ja kolmelta suunnalta maanteitse. Itä-Libyassa, Tunisiassa ja Qatarissa saakka koulutetut kapinalliset olivat hyvin aseistettuja. Niiden kuljettamisessa Tripolin sisään käytettiin CIA:n tiedustelutietoja. Kuten liikkeellä olevat videot paljastavat, kapinallisten joukoissa oli Naton eliittitaistelijoita. Tripolin valtausta Nato tuki 126 pommituslennolla viikonlopun aikana. Yhteensä Nato on suorittanut 19877 lentoiskua elokuun loppuun mennessä. Tripolin valtauksessa käytettiin myös miehittämättömiä hävittäjiä.
Yksi kapinallisille asetetuista ehdoista on ulkomaalaisten poliisien valvonta maassa. On selvää, että sitten kun kyseessä on niin suuret poliittiset ja taloudelliset intressit, imperialismi haluaa olla pysyvästi maassa. Kapinalliset ovat toistaiseksi ilmoittaneet YK:n pääsihteeri Martinille, etteivät halua Libyaan kansainvälisiä sotilastarkkailijoita. Nato myönsi joukkojensa olevan läsnä Libyassa (6). Vielä viime viikolla Daily Telegraph kirjoitti SAS –erikoisjoukkojen avustavan fyysisesti kapinallisia Libyassa. SAS:n entinen jäsen kertoi tietotoimistoille, että Britannian erikoisjoukot ovat olleet Libyassa sodan ensimmäisestä päivästä asti (7). Kapinalliset kieltäytyivät kunniasta saada natomailta poliiseja, mutta YK: pääsihteerin erityislähettiläs Ian Martin on saapunut Tripoliin neuvottelemaan avuntarpeen suuruudesta. Hänen mukaansa Libyan uudet hallitsijat ovat uusien haasteiden edessä, mutta he tiedostavat sitä hyvin.
Vallankumous Libyassa on tienristeyksessä. Se tarvitsee uudenlaisen kansannousun, joka pakottaisi lännen petolinnut pois maasta. Jatkuva vallankumous on ainoa keino päästä eroon niin diktaattoreista kuin diktatuuristakin ja sitä tukevasta imperialismista. Sosialistiset uudistukset ja työväenkontrolli tuotantoon ja sen jakoon on ainut edellytys oikeudenmukaiselle ratkaisulle kapitalismin barbaarista antagonismia ja kilpailua vastaan.
_Dimitris Mizaras_
(1) China’s New Security Strategy for Africa
(2) US To Recoup Libya Oil From China
(3) Libya: The DC/NATO Agenda and the Next Great War
(4) CIA:n vankilentojen salat julki alihankkijoiden sopimuskiistasta – Libyakin kumppanina
Asiakirjat paljastavat lännen tiiviit suhteet Gaddafin Libyaan
Ikävä paperi löytyi Libyasta: CIA-yhteys selvisi
(5) Vallankumous ja vastavallankumous arabimaissa
(6) Britain admits NATO helping rebels hunt down Gaddafi
(7) NATO myöntää joukkojensa läsnäolon Libyassa
SAS-erikoissotilaat ja Nato auttavat kapinallisia Gaddafi-jahdissa
