Vuosien 1989-91 jälkeen Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan sisäisten murtojen seurauksena niissä maissa alettiin restauroida kapitalistinen tuotantotapa. Muutokset tulivat kapitalismin ollessa pahimmassa rappiovaiheessaan sodan jälkeen. Venäjä, Itä-Eurooppa ja myös Kiina nähtiin valtavina markkina-alueina, joka voisi pelastaa kapitalismia orastavasta kansainvälisestä lamasta, joka oli tehnyt jo tuloaan Japanista alkaen. Kehitettiin fantastinen satu historian lopusta ja kapitalismin historiallisesta voitosta. Joskin 1990 –luvulla kapitalismi oli uppoamassa, ensimmäinen merkittävä kansannousu tuli uuden vuosituhannen sarastaessa, vuonna 2001 joulukuussa. Siitä alkaa kansannousun, argentinazon, maailmanlaajuinen vaellus. Kymmenen vuoden päästä argentinazo näyttelee merkittävää poliittista roolia koko maailman lavalla. Liberaali kapitalismi ei ollut sittenkään voittanut.
Vallankumouksellinen kansannousu joulukuussa 2001 teki lopun teorioista historian lopusta. Kapitalismin uusliberalistinen kausi oli ohi, ja mitään visioita sen korvaamisesta toisenlaisella systeemillä ei ollut näköpiirissä. Vararikon partaalla olleen Argentiinan hallitseva eliitti julisti yltiöpäisesti ja loppuun asti taloudellisen ihmeensä saavutuksia. Taloudellisen ihmeen arkkitehtiä, ministeri Cavalloa palkittiin Roomassa samana päivänä kun ihmismassat täyttivät Buenos Airesin kadut huutaen: -Alas de la Ruan ja Cavallon hallitus. De la Rua pakeni piiritetyn presidentinpalatsin katolta helikopterilla. Samanaikaisesti iskulause oli muutettu ”ulos jokainen” –muotoon. De la Ruan hallitus edusti liberaali demokratian vasemmistosiipiä. Massat iskivät pankkeihin vaatien tilien avaamista, marketteihin vieden ruokaa, joka jaettiin nälkäisille ja tuotantolaitoksiin, joita sittemmin pyöritettiin omavaltaisesti.
Lehdistön palkalliset papukaija-toimittajat kirjoittivat ryöstelijöistä, anarkiasta, ilkivallasta, huliganismista, sokeasta väkivallasta yms. Tyyli oli samanlaista kuin Kreikassa joulukuussa 2008, tai Pariisin ja Lontoon levottomuuksissa, palkkakynät aina ihmettelivät: ”Mitä nuo nuoret taas haluavat”. Samanaikaisesti Wall Streetin ja Lontoon Cityn kansainvälisen finanssipääoman äänenkannattajat muistelivat amerikkalaisten pakoa Vietnamista vapun aattona 1975, Iranin vallankumousta 1979 ja jopa Pariisin kommuunin tapahtumat 1871. Sen jälkeen kun neljä presidenttiä joutui eroamaan kahden viikon sisällä, Argentiinassa syntyi valtatyhjiö. Esille alkoi sukeltaa vaihtoehtoiset vallanmuodot ja tietoinen vallankumouksellinen subjekti. Lähiöissä rakennettiin kansankokouksia, jotka toteuttivat suoran demokratian periaatteita. Niissä valittiin komiteoita, jotka organisoituivat valtakunnalliseksi verkostoksi. Valtauksien aalto pani hylättyjä teollisuuslaitoksia uudelleen käyntiin, tällä kertaa työläisten kontrollin alla. Palvelut järjestettiin uudelleen, sairaaloita, hotelleja, julkista liikennettä tms. Sisarjärjestömme Partido Obrero, joka oli vaikuttamassa kaikkiin historiallisiin tapahtumiin, rakensi vahvoja siteitä työväenluokkaan ja kansaan.
Kaksoisvalta kesti puolitoista vuotta. Vaikka vallankumouksen prosessi taantui vuodesta 2003, argentinazon haamu leijuu edelleen maailman päällä. Kansainvälinen taantumus onnistui tasapainottamaan yhteiskunnalliset olot Argentiinassa muutamaksi vuodeksi. Siihen oli monta syytä, joista merkittävin oli Kiinan (ja osittain muidenkin BRIC’n maiden) tarjoama apu, Kiina –ilmiö nimellä tunnettu tekohengitys. Samanaikaisesti kun vallankumouksen leviämistä jarrutettiin vuosina 2003-2007, kapitalismin sietorajat venytettiin edelleen äärimäisilleen syventäen ristiriidat ja siirtämällä pamaushetken eteenpäin kiristäen samalla sen intensiteettiä. Nykykriisin puhjettua 2007 ja erityisesti Lehman Brothers –pankin konkurssin jälkeen syksyllä 2008 argentinazon ajankohtaisuus asettuu uudelleen päiväjärjestykseen. Nyt enää kyseessä ei ole yhden kansantalouden ongelmat, vaan liemessä on koko pankkijärjestelmä ja kaikki valtiotaloudet.
Yhtäläisyydet Argentiinan konkurssin kanssa on ilmeiset. Talouden kuplat puhkeavat toinen toisensa jälkeen vieden mukaansa Portugalin ihmettä ja Irlannin tiikerin. Konkurssin pesäkkeitä ei rajoitu vain Kreikkaan tai Italiaan, eli periferiaan, vaan rytmihäiriöt uhkaavat EU:n ytimessä olevaa Ranskaa ja Yhdysvaltoja. Argentinazo oli talouden yleisen hajaannuksen seuraus. Se ei onnistunut leviämään ennen muuta Brasiliaan ja sitten muualla Latinalaisessa Amerikassa, ja näin tilanne väliaikaisesti rauhoittui. Lehman Brothersin konkurssin yhteydessä Kreikassa puhkesi kovasti argentinazoa muistuttava kapina. IMF luokitteli kapinan ”ensimmäiseksi poliittiseksi räjähdykseksi nykyisen talouden kriisin puhjettua”. Sen jälkeen olemme nähneet liikehdintöjä ympäri maailmaa arabikeväästä, Occupy Wall Street ja Indignados, mutta myös Kiinassa ja Venäjällä käynnissä olevaan levottomuuteen asti. Yhtäläisyyksiä näissä kaikissa on kapitalismin globaalikriisi järjestelmän ollessa pahimmassa rappiovaiheessa. Toinen yhteinen piirre luonteensa osalta on se, että kaikki yllämainitut tapahtumat ovat offensiivisia, hyökkäävät ennen valtioiden konkurssisarjan alkamista. Yksi toinen ero aikaisempaan verrattuna on myös se, että nyt kaikki eväät liikehdinnän rauhoittamiseksi ja jarruttamiseksi on käytetty loppuun, jäljelle jää vain kukistus, sodat ja vastavallankumoukset.
Nykykriisi on hinta siitä, että luotto ja velkaantuminen annettiin rajattomasti kasvaa vuosina 2002 – 2007. Vuosituhannen alussa fiktiivisten arvojen räjähdysmäinen kasvu loi Kiina –ilmiön kanssa olosuhteita nousulle. Niiden olosuhteiden sisällä ja säästämällä kansaansa näännyksiin Argentiina onnistui nousemaan ja saamaan taloudellista kasvua. Argentiinan velkaantumisen taso oli myös toista luokkaa kuin Kreikan tai Italian tänä päivänä. Vastaavanlaiset prosessit eivät ole mahdollisia maailmanlaajuisen laman aikana. Argentiinalla vuosina 2003 – 2007 oli teollinen pohja ja raaka-aineita, joiden kysyntä oli kasvussa Kiinan kasvun vanavedessä. Kreikan tapaisille maille ei ole mitään mahdollisuuksia –kuten reformistit ehdottavat– sovittaa Argentiinan lääkkeet päästääkseen kriisistä eroon.
Vallankumous Argentiinassa laantui vielä yhden syyn vuoksi. Ainoa keino onnistua oli piilemässä sen jatkumisessa muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Siellä vallitsi kuitenkin toisenlainen poliittinen kehitys. Vaaleanpunaiset nationalistiset regimet ennen muuta Lulan Brasiliassa käsi-kädessä Kansainvälisen Valuuttarahaston kanssa tarjosivat joukoille harhakuvan itsenäisten kapitalismien maanosasta, jossa hallinnon ruorissa istuvat vasemmistolaiset hallitsijat. On yksi kysymys se, että Latinalaisessa Amerikassa ei enää ole sotilasdiktatuureja ja imperialismin kätyrejä samalla tavalla kuin ennen. Mutta toinen kysymys on se, että tuotantotapa on edelleen kapitalistinen. Sen vuoksi kyseiset maat kokevat samaa kriisiä kuin Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa ja Kaukoidässä. Tärkein kysymys tänä päivänä on siitä, että kumman luokan käsissä on valta, eikä siitä, minkä väriset johtajat hallituksessa istuvat. Tämä oli Argentiinan kansannousun tärkein opetus silloin sekä nyt kymmenen vuotta argentinazon jälkeen.
Dimitris Mizaras
