(ANALYYSI)
15. maaliskuuta 2011, muutamia kymmeniä nuoria syyrialaisia uskalsi osoittaa mieltään vanhan Damaskoksen keskustassa. Aikaisemmin Tunisiasta ja Egyptistä puhjenneista kansannousuista tarttunut toivon henki oli rantautunut Syyriaan. Yli 40 vuotta vallassa ollut hirmuhallinto ei enää kelvannut Syyrian kansalle. Kansannousu on laajentunut suuriin kaupunkeihin, ja nyt vuoden kuluttua jatkuu lannistumatta suurista uhrimääristä huolimatta. Syyrian kansa huomaa olevansa yksin tätä häikäilemätöntä valtakoneistoa ja järeitä aseita käyttävää armeijaa vastaan. Kansainvälinen imperialismi – Syyrian ystävät – yrittää vaikuttaa itselleen edullisen ratkaisun puolesta toistaiseksi epäonnistuneesti. Kapinalliset haluavat ulkopuolista solidaarisuutta, mutta toistaiseksi kieltävät imperialismin interventioita. Kansa Syyriassa on pattitilanteessa. Yhtäältä tyranni tukahduttaa, kiduttaa ja salamurhaa käyttämällä byrokratiaansa ja venäläisiä aseita. Toisaalta imperialismi, joka aseistaa joukkoja ja valmistautuu pakottamaan omia ratkaisujaan. Molemmat edellä mainitut voimat on hylättävä, ainoa tie ulos umpikujasta on luottaa omiin voimiin ja tehdä vallankumouksesta jatkuva niin laadultaan kotimaassa kuin määrällisestikin levittämällä sitä kansainvälisesti.
Assadien dynastia olisi kaadettu jo heti Irakin miehityksen jälkeen, mikäli imperialismi olisi tiennyt mitä siitä seuraa. Pieni alawiittien vähemmistö piti hallinnon ohjat käsissään ja takasi tasapainot ja yhteiskunnan rauhaa välillä väkivalloin ja välillä sen vuoksi, ettei ollut yhtenäisiä oppositiovoimia. Tekemällä kompromisseja Israelin kanssa ja pettämällä Iranin liittolaisuutta Al Assad olisi valmis jatkamaan vallassa, mikäli mielenosoitukset rauhoittuisivat Syyriassa. Jos taasen mielenosoitukset syöstävät Al Assadin vallasta, lopputulos ei tule olemaan sen kaltainen kaaos kuin Libyassa. Assad on lännelle ja sionismille tärkeämpi pelikumppani kuin Gaddafi aikanaan. Syyrialla on Egyptin jälkeen toiseksi keskeisin asema alueella. Seuraamukset mahdollisesta hallitsemattomuuden tilasta olisivat kohtalokkaampia naapurimaille (Turkki, Israel, Jordania ja jopa Irak) jos Syyria jätettäisiin oman onnensa nojaan. Tässä vaiheessa niin Hisbollah kuin Hamas ovat vetäneet pois tukensa al Assadille. Hisbollah, palestiinalaiset ja ennen muuta Iran on Assadia tuhat kertaa pahempia ”piruja” sionismille. Kaikkien sota kaikkia vastaan Libyan tapaan kärjistäisi vastakkainasettelun Turkin ja kurdien välillä. Vanhaan vaatimukseen itsenäisestä Kurdistanista yhtyisi myös Irakin kurdit, mikä järkyttäisi taas kerran Irakin yhtenäisyyttä valtiona. Öljyvarastot länsimaissa on suhteellisen alhaalla ja öljynhinta korkea, vaikka Saudi-Arabia tuottaa sitä ylikapasiteetilla. Todellinen öljyn hinta on moninkertaistunut sitten Irakin sodan alusta. Jos elettäisiin maailmassa, jossa vallitsee rauha ja normaali talouskasvu, tynnyrin hinta olisi 100 dollarin kiepeillä. Nyt hinta on 125 dollaria.
Arabikevät puhkesi yhtä aikaa niin laajasti monista syistä. Yksi niistä on kapitalismin globaalikriisi; hinnat, etenkin elintarvikkeiden hinnat nousevat ex-potentiaalisesti, työttömyys, etenkin koulutetun nuorison piirissä kasvaa rajusti ja demokraattiset oikeudet murskautuvat arabialaisen nationalismin vanhojen järjestelmien puristuksessa. Kapinoidessaan ihmisjoukot kulkevat vanhan nationalismin, mutta myös islamismin ohi. Jotain uutta on syntymässä, joskin ei tiedä vielä mitä. Sen vuoksi arabikevään projekti on vaikea, koska sen pitää voittaa kaikki, niin kotimaiset eliitit kuin imperialisminkin. Vielä oman kapinan barrikadeilla olevat hisbollah ja hamas näkevät sen, että ne ovat samalla arabikevään kohde ja oman kapinan subjekteja. Sen vuoksi sanoutuvat irti Al Assadin regimestä, koska ne pelkäävät omienkin kansalaisten mahdollisia kapinoita ja vaatimuksia.
Islamilainen vallankumous sai alkunsa vuonna 1979 kun iranilaiset massat kukistivat imperialismin kätyrin, Persian Shaahin. Kolmannessa maailmassa joukot alkoivat tukea laajasti islamisteja, sillä arabinationalismi ja –sosialismi oli jo tullut tiensä päähän. Imperialismi ei voi antaa koskaan anteeksi shaahinsa kaatamista, öljyresurssien menettämistä ja pankkiensa kansallistamista. Sen lisäksi Saddam Husseinin kukistuttua alueella Iran on ainut varteen otettava suurvalta, jota Israel pelkää. Todella edullisia ratkaisuja, imperialismin intressejä ajatellen, ei ole paljon. Hussein baathin sunniylivalta oli pakko kaataa, koska sen mahtavan armeijan piti hajota. Sen jälkeen kuitenkin valta siirtyi shiiamuslimienemmistölle ja shiialaisakseli ulottuu välimereltä arabianmereen. Papereissa suunniteltuna sota Irania vastaan ei ole ollut koskaan lähempänä kuin nyt. Ennen kun imperialismi ryhtyy siihen, se kuitenkin tulee käyttämään hyväkseen tilannetta Syyriassa.
.
Tuleeko ensin kana vai muna – hyökkäisikö Iraniin Syyrian kautta vai päinvastoin
Arabikevät heijastuu Iraniin mielenkiintoisella tavalla. Vuonna 2009 presidenttivaalien tulokset pakottivat kansan massiivisesti kadulle. Turvallisuusjoukot silloin murskasivat demokraattisia oikeuksia ja leipää vaatinutta liikehdintää. Kapitalismin nykyinen kriisi oli silloin alullaan. Tukahdutus oli varoitus pari vuotta myöhemmin alkaneen arabikevään näköaloista. Shaahivaltaa vastustavien voimien vallankumous v. 1979 perusti järjestelmän, joka pani anti-imperialistiset taistelut uudelle perustalle. Myöhemmin ahatollahit syrjäyttivät muut vallankumouksen voimat ja vakiinnuttivat teokraattisen diktatuurin. Järjestelmä oli edelleen imperialismin vastainen ja USA:n silmätikku. Pääpaino taistelussa imperialismia vastaan oli siirtynyt arabinationalismista ja –”sosialismista” islamisteille. Arabikevät asettaa nyt uudelleen voimasuhteet uudelle historialliselle perustalle. Viimeisten jäljellä olevien arabinationalistien lisäksi vallankumous tavoittelee myös islamistien kaatamista. On vaara, että ennen kun USA ehtii kaataa järjestelmää Iranissa, siinä onnistuu massat. Joka tapauksessa USA:n ja Israelin imperialismien interventio Iraniin on vastustettava kaikin voimin. Aktiivisesti tulee estää imperialistien invaasiot, siinäkin tapauksessa, että poliittinen epävakaus Iranissa vapauttaisi myös terveet muutoksen voimat maassa.
USA:lla, Israelilla ja Britannialla on pitkään ollut kaikki valmiudet hyökätä Iraniin. Siitä on puhuttu medioissa papukaijatoimittajien toimesta, ja se on konkreettisesti näytetty keskittämällä voimia ja suorittamalla sotaharjoituksia persianlahden alueella. Uhka on saanut yhteiskuntaa Iranissa jonkin verran yhtenäistymään. Poliittiset seuraamukset tällaisesta sodasta voi olla kohtalokas imperialismin suunnitelmille laajemmassa Lähi-idässä. Yhdysvallat käsittää, että kapitalismin umpikujat pakottavat hyökkäämään Iraniin, mutta samalla tietävät, että interventio kulkee Hormuzin salmen poikki. Imperialismi tietää, että Iran pystyy helposti katkaisemaan elintärkeät öljykuljetukset länteen. Hormuzin avaaminen voimatoimin tarkoittaisi taasen täysimittaista sotaa. Talouspakotteet ovat täysin tehottomia. Kiina, Intia, Etelä-Korea ja tsunamista johtuen energiaa janoava Japani pystyvät tuomaan öljyä enemmän kuin Iran pystyy tuottamaan. Hyökkäys Irania vastaan nostaisi öljyn hinnan pilviin. Ilman muita seuraamuksia, pelkästään öljynhinnan nousu saisi Obamalle takuuvarman vaalitappion. USA haluaa lykätä hyökkäyksen vaalienjälkeiseen aikaan. Israelilla on kuitenkin enemmän kiire sotaan.
Iranista käsin voisi kontrolloida Keski-Aasian aluetta nyt, kun Irak-Afganistan-Pakistan –akseli ei ”vedä”. Iranin vaikutusvaltaa voisi kutistaa jos suostuttaisi Syyriaa hylkäämään Iranin. Al Assad on muutenkin pragmaatikko, joka on aikaisemmin kääntänyt monta kertaa takkinsa. Al Assadia voisi lohduttaa sisäinen rauha ja ehkä pieni Golanin kukkuloiden palautuslahja. Ensimmäistä edellä mainituista on kenenkään mahdotonta luvata. Tilanne Syyria-Iran –kysymyksessä on samanlainen kuin kapitalismin talouden kriisin perspektiiveistä. Pattitilanteeksi tekee se, että jotain on tehtävä, muttei tiedä mitä sen pitää olla. Jos tietäisi, että Assad pystyy stabilisoimaan järjestelmänsä meneillä olevan lahtauksen seurauksena, imperialismi antaisi hänen jatkaa sitä. Syyria ei kuitenkaan ole Libya, siellä asuu yli kymmenen kertaa enemmän väkeä. Pelkästään humanitaarinen apu ja pakolaisuus on ongelmia, jotka voivat tukahduttaa naapurimaita, ennen muuta Turkin ja Libanonin.
Voima- ja riippuvuussuhteet
Huhtikuun alussa kokoontui Istanbulissa ns. ”Syyrian ystävät”. Kokoukseen osallistui 83 valtiota, Suomi niiden mukana. Kokoukseen ei osallistunut Venäjä eikä Kiina. Tärkein anti oli se, että kyseiset valtiot tunnustivat ns. Syyrian kapinallisneuvoston maan viralliseksi edustajaksi. Siitä huolimatta ojennettiin Assadille kompromissin kättä tukemalla Annanin suunnitelmaa. Se vaatii Assadin hallitusta lopettamaan tulitukset ja takaamaan joka päivä kahden tunnin tulitauon, jolloin humanitaarinen apu voisi virrata lännestä. Annanin suunnitelma puhuu vankien vapauttamisesta, toimittajien vapaasta liikkuvuudesta ja sananvapauden sallimisesta. Persianlahden arabimaat perustivat Istanbulissa miljoonien eurojen rahaston, jonka on tarkoitus maksaa ns. ”Vapaan Syyrian armeijalle (FSA)” palkkaa. Arabimaat haluavat vielä aseistaa kyseisiä ”kapinallisia”. Turkki vastustaa aseapua, koska ei halua lisää aseistettuja kurdeja Turkin rajojen sisällä. Samalla siis kun Hilary Clinton vaatii Assadin lähtöä, se tyrkyttää Annanin suunnitelman, joka tekee Assadista rauhan osanottajan. Syyrian ystävien kokous on osoitus siitä, että Annanin suunnitelma on epäonnistunut täysin.
Kurdiedustajat marssivat ulos Istanbulin kokouksesta sitten kun Turkki ei hyväksynyt heidän vaatimustaan vahvasta autonomisesta kurdiosavaltiosta Syyrian valtion osana. Istanbulissa kokoontuneen Syyrian pakolaishallituksen ohjat ovat muslimiveljeskunnan käsissä. Toisin kuin Egyptissä, Syyrian muslimiveljeskunta on länsimielinen, ja se on koko ajan johdettu Lontoosta käsin. Liike on ystävällismielinen sionisteille ja sen todellisesta kannatuksesta ei ole tarkkoja tietoja. Istanbulin pakolaishallitus on ”Syyrian kansallisen neuvoston (SNC)” käsissä. SNC:n tukikohta on ollut Istanbulissa viime kesästä lähtien. Muslimiveljeskunnan lisäksi siihen kuuluu Damaskoksen sopimuksen allekirjoittajat, kansannousun alueellisten neuvostojen edustajat ja Vapaan Syyrian armeija (FSA). Sorbonnen yliopiston professori Burhan Chaliou on valittu SNC:n pääsihteeriksi muslimiveljeskunnan äänillä.
Syyrian pakolaishallitus ei toimi kuin sentralistinen puolue. Sen riveissä heijastuvat monet suuntaukset laidasta laitaan. Sen lisäksi Syyrian sisällä on vastarintaa, johon pakolaishallituksella ei ole mitään vaikutusta. Riippumatta siitä, pysyykö toistaiseksi Assadin hallitus vallassa tai ei, Lähi-itään on tulossa merkittäviä geopoliittisia muutoksia. Tähän asti Iranin lisäksi Syyria on ollut Hizbollahin ja Hamasin tärkein tukija. Aikaisemmin Hizbollah on suullisesti ottanut etäisyyttä Assadin verilöylyistä. Nyt on Hamasin vuoro. Vaikka viimeinen on edellistä poliittisesti ja taloudellisesti heikompi, se uskalsi jättää päämajansa Damaskoksessa ja asettua arabikevään ja vallankumouksen puolelle. Järjestön poliittinen päämaja on ollut Syyriassa vuodesta 1999. Hamasin edustaja Ismail Haniya kertoi Egyptistä: ”Teen kunniaa kaikille arabikevään kansoille ja teen kunniaa Syyrian sankarilliselle kansalle, joka kamppailee vapauden, demokratian ja uudistusten puolesta”. Suurin kuvio Hamasin uuden kurssin takana on Tahririn aukio ja kansannousu Egyptissä. Siellä arabikansa suisti vallasta Hosni Mubarakin, joka oli arabinationalismin viimeisiä johtohahmoja. Mubarakin veljeily sionismin kanssa oli asettanut palestiinalaiset selkä seinää vasten. Jää nähtäväksi millainen tulee olemaan Hamasin kehitys tulevaisuudessa, sitten kun historia on lopullisesti jättänyt taakseen uskonnollista orientoitumista omaavat järjestöt. Hamas perustettiin vuonna 1987 Egyptin muslimiveljeskunnan palestiinalaisosastoksi.
.
“Watan –koalitio” ja muut voimat Syyriassa
Syyriassa on kuitenkin muitakin voimia kuin ”Syyrian ystävät” tai korruptoituneet arabivaltiot. Joukko järjestöjä, aatevirtauksia ja sitoutumattomia henkilöitä ovat perustaneet Watan –koalition. Watan tarkoittaa kansaa. Ohjelmassaan koalitio asettaa keskeiseksi tavoitteeksi hallituksen kaatamisen ja kansalaisyhteiskunnan rakentamisen. Muutosten keinoksi koalitio määrittelee vallankumouksen. Tavoitteena on myös perustuslaillisen kokouksen aikaansaaminen. Kokoukseen on osallistuttava kaikkien kansankerrosten kansallisuudesta, sukupuolesta tai uskonnostaan riippumatta. Uuden perustuslain on taattava vähemmistöjen oikeuksia ja poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten ja demokraattisten oikeuksien toteuttamista. Kampanjassaan ”Vapaa Syyrian armeija” -koalitio vetoaa sotilaisiin, jotta nämä eivät ampuisi, tukahduttaisi tai kiduttaisi omia kansalaisiaan. Israelia lukuun ottamatta koalitio haluaa tasapainoiset suhteet kaikkien alueen maiden kanssa.
Läsnäolonsa tunnetuksi Syyriassa tekee vallankumouksellinen marxilainen vasemmistolaisryhmä julkaisemalla ensimmäisen ”New Socialist” –lehtensä tammikuussa 2012. Lehti julkaistaan englannin kielellä. Sen tarkoitus on koordinoida ulkomailla olevia syyrialaisia vasemmistolaisen yhteisrintaman taakse, sekä tehdä ulkomailla tunnetuksi, että Syyriassa toimivat muitakin voimia kuin Syyrian ystävät. Kansanliike Assadin hallintoa vastaan jatkuu, sanotaan lehdessä, joka ilmestyy kerran kuukaudessa. Marxilainen ryhmä oli osallistunut viime vuoden lopulla tapahtuneeseen yleislakkoon, joka osoitti että se voi lamauttaa järjestelmää taloudellisesti ja auttaa kansanjoukkoja kehittämään tietoisuuttaan. Helmikuussa ryhmä järjesti onnistuneesti kolmen päivän protestin, jossa vastustettiin Homsin joukkomurhaa. Laajat lakot ja kansalaistottelemattomuus ovat yhteisrintaman keinot saavuttaakseen kattavat poliittisen, taloudellisen ja sosiaalisen ohjelmansa vaatimukset. Yhteisrintama pyrkii rakentamaan eri kunnissa itsehallintoa edistäviä komiteoita. 5. helmikuuta 2012 päivitetyssä lausunnossaan ryhmittymä kutsuu työläiset, talonpojat, opiskelijat, työttömät ja virkamiehet ryhtymään uuteen yleislakkoon.
.
Sodan suunnittelu ja harjoitukset
Mosadin suunnittelema operatiivinen suunnitelma on tarkoitettu toteuttavaksi. Iranin raskaan veden varastojen tuhoaminen siirtäisi ohjelman valmistumista jopa kymmenen vuotta. Isku on ajateltu toteuttaa kahdella konetyypillä. Amerikkalainen F-15E Strike Eagle on modifioitu kevyemmäksi F-16E Fighting Falcon –hävittäjäversioksi. Suunnitelman mukaan yhteensä 37 koneella suoritettaisiin isku samanaikaisesti kuuteen laitokseen. Israelin lentäjät ovat pitkään harjoitelleet Negevin autiomaassa. Joka tapauksessa sionismin liitopommit tarvitsevat tietoja ja ohjausta, jota voi saada ainoastaan USA:n satelliiteista. Mosadin suunnitelma kutsuu Yhdysvaltoja passiiviseksi osallistujaksi.
Päätös sodan aloittamisen ajankohdasta on poliittinen, ja se tehdään viime kädessä Washingtonissa. Israelilla on päällä täysi lobbaus välittömästi aloitettavan sodan puolesta. Vaikutusvaltainen Chabad Lubavitch –juutalaisjärjestö on perustettu v. 1940, mutta Suomeen se tuli v. 2003 yhdysvaltalaisrabbi Benyaminin myötä. Suomessa toimii Lubanitchin heprealainen päiväkoti, nuorisokerho ja Tooran lukupiiri. Helsingin Lubavitch –talo saa rahansa osittain Suomen valtiolta. Chabad Lubavitch on sionistijärjestö, joka hyväksyy mm. siirtokunnat länsirannalla. Poliittisen lobbauksensa lisäksi Chabad Lubavitch –järjestö kerää rahaa investoitavaksi mm. Israeliin. Sodan aloittamisajankohdasta keskustellaan päivittäin USA:ssa varsinkin sen jälkeen kun pääministeri Netanjahu kävi tapaamassa presidentti Obaman. Hyökkäykseen aktiivisesti osallistuisi myös Saudi Arabia ja Qatar. Taustatukijaksi kaavaillaan ns. kansainvälistä rosvoyhteisöä, johon Suomikin kuuluu.
Uhka Iranin ydinaseesta on myytti. Todellinen uhka piilee Israelin ydinasearsenaalissa, joka sen lisäksi on kaiken kansainvälisen valvonnan ulkopuolella, sillä Israel ei ole allekirjoittanut sopimusta ydinaseiden leviämistä vastaan. Israel on osallistunut monella tavalla kaikkiin laajan Lähi-idän sotiin naapurimaa Libanonista, Irakiin, Afganistaniin, ja muuallakin. Israel on tällä hetkellä Egyptin sotilasdiktatuurin tärkein rahoittaja. Tavoitteena on Mubarakin politiikan jatkaminen. Israel ajaa sotasuunnitelmia Irania vastaan, mutta on varovainen Assadin suhteen. The Independent –lehden mukaan Israel on rakentamassa Negevin autiomaahan maailman suurinta pidätyskeskusta. Sinne sionismi aikoo keskittää ihmisiä mahdollisista arabikevään synnyttämistä pakolaisvirroista.
Sota Irania vastaan on jakanut porvaristoa Yhdysvalloissa. Sodan puolestapuhujat vetoavat yhteen edellisiä painavampaan motiiviin. Kuten Libyassakin sota vähentäisi Kiinan vaikutusvaltaa Iranissa. Varsinkin öljyboikotin jälkeen Kiina on monopolisoimassa Iranin öljyvientiä. Osa amerikkalaisesta pääomasta haluaa välirikkoa Kiinan kanssa välittömästi. Samalla kun lentotukialuksia siirretään Persianlahden alueelle sotakoneisto vahvistaa läsnäoloaan myös Kaukoidässä. Monet näkevät että ei olla vielä valmiita välien kärjistämiseksi Kiinan kanssa. Taloudellinen rakkaussuhde Kiinan ja USA:n välillä on joka tapauksessa historiaa. Todellinen syy sodan syttymiselle ei ole Iranin ydinsotaohjelma, vaan kapitalismin kriisi ja arabikevät, jotka pakottavat jouduttamaan vastakkainasetteluja niin Afrikan kuin Euro-Aasian alueellakin.
.
Dimitris Mizaras
