Maailmanlaajuisen kapitalismin kriisin ulkopuolelle ei voi jättäytyä mikään maa. Joku kansantalous voi tilapäisesti vaikuttaa kriisiin tai taantumaan jarruttavasti tai kiihdyttävästi, mutta ennen pitkää epätasaisuudet rauhoittuvat, nesteet yhtyvissä astioissa tasoittuvat ja kaikki ovat taas lähtöpisteessään, jossa oltiin ennen kuin koko prosessi alkoi. Kukaan ei voi kiistää Kiinan roolia maailman taloudelle 2000-luvulla. Kaukoidän tiikereistä v. 1998 lähtenyt kriisi kiersi maailmaa, iski Venäjään, Brasiliaan, Argentiinaan ja häämötti Euroopan ja Amerikan suurissa kapitalismin keskuksissa. Kiinassa kapitalismin restauraatio alkoi 1980–luvulla Taivaallisen aukion kapinan jälkeen, ja se eteni Venäjään verrattuna eri polkuja pitkin. Merkittävää talouskasvua Kiina kuitenkin koki vasta 2000–luvulla, jolloin se toimi talousveturina globaalitason kapitalismissa. Investointien kenttänä Kiina tarjosi länsimaiden pääomalle ilmaisia kiinteistöjä, puoli-ilmaisia lainoja ja orjatyövoimaa.
Nyt tämä tilanne on kääntynyt päälaelleen, ja Kiina on pikemmin osa globaalijärjestelmän ongelmaa kuin joku edes tilapäinen ratkaisu siihen. Samasta syystä Kiinan ja lännen väliset taloussuhteet tulehtuvat, poliittinen vastakkainasettelu synnyttää nationalistisia kuvioita ja uhkaa sotilaallisin konfliktien kautta muuttaa geopoliittista karttaa alueella. Suurimmat talouspulmat Kiinassa alkavat muistuttaa tilannetta EU:n konkurssimaissa. Ongelmaluottojen määrä on kasvanut merkittävästi. Määrä kasvaa suunnilleen neljällä prosentilla neljännesvuosittain. Kiinan keskuspankin mukaan tämä on suurin riski kansantaloudelle. Syy tähän on osittain Euroopan velkakriisi ja lama, jonka seurauksena kiinalaistavaroita ei enää entiseen malliin virtaa Euroopan markkinoille.
Yksi toinen syy ongelmaluottojen syntyyn on, että pankkikriisin aikana Kiinassa elvytettiin reiluilla tukipaketeilla. Sillä rahalla tuettiin hankkeita, jotka osoittautuivat suuren mittaluokan fiaskoiksi. Sellainen on kokonaisen aavekaupungin rakentaminen, kaupunki, josta löytyy kaikki, paitsi ei asukkaita. Maailman toiseksi suurin talous potee muitakin kapitalismin kriisistä johtuvia oireita. Viennin kasvu on romahtanut ja investoinnit ulkomailta merkittävästi vähentyneet. Kiinan vienti kasvoi heinäkuussa vain yhden vaivaisen prosentin. Talouskasvun arvioidaan jäävän 7,5 prosenttiin. Kiinan kokoisessa maassa uusien työpaikkojen luomiselle tarvitaan kaksinumeroista kasvua. Vuoden alusta Kiinan keskuspankki (PBOC) on alentanut korkoja kahdesti. Samassa ajassa PBOC on pumpannut markkinoille 1200 miljardia yania pienentämällä samalla pankkien vakavaraisuusvaatimuksia.
.
Sosiaalinen aikapommi …
Jokainen prosentti kasvun laskussa tarkoittaa melkein miljoona työtöntä lisää. Raju taloudellinen kasvu on kymmenen vuoden kuluessa muuttanut Kiinassa muutakin kuin maan ulkonäköä. Pilvenpiirtäjät voi jättää tyhjiksi, mutta demograafisen muutoksen prosessi ei ole takaisin käännettävissä. Ihmisiltä on riistetty pieni maapalstansa ja pakotettu muuttamaan itärannikon kaupunkeihin, joissa tekevät satatuntisia työviikkoja, nukkuvat tehtaissa, joskus hoitavat toisten lapsia samalla kun omat on hylätty isovanhempien huostaan. Shanghain 23 miljoonaisesta väestöstä 40 prosenttia on tullut muualta. Koko maassa kaupungeissa (siis itäisessä osassa) elää 260 miljoonaa siirtotyöläistä. Jäätyään työttömäksi kymmenien miljoonien työvoimalla ei ole mahdollisuutta palata takaisin ja aloittaa vanhaa elämäänsä uudestaan. Maaseudulla elää nykyisin 54 miljoonaa lasta ilman vanhempia. Mikäli heidän isovanhemmat kuolevat tai muuten eivät kykene heitä hoitamaan, kyseiset lapset jäävät käytännössä orvoiksi.
Toinen sosiaalinen aikapommi piilee vanhenevan väestön määrässä. Yhden lapsen politiikka on aiheuttanut sen, että lähitulevaisuudessa vanhuksista on huolehtimassa yhä vähemmän työikäisiä ihmisiä. Yhtä eläkeläistä kohti töitä tekee nyt viisi työläistä. Kahdenkymmenen vuoden päästä tämä luku on kaksi. Nykyisin yli kuusikymppisiä ihmisiä on 180 miljoonaa. Nykyisellä kehityksellä vuoteen 2035 mennessä heitä arvioidaan olevan lähes 400 miljoonaa. Yhden lapsen politiikka, pakkoabortit ja sterilisaatiot ovat sotkeneet demograafista karttaa Kiinassa 1980–luvulta asti. Eläkeiän nostamista suunnitellaan myös Kiinassa. Korkeampi eläkeikä lisää työttömyyttä kriisistä riippumatta. Tilannetta pahentaa sekin, että pienet eläkkeet vaikuttavat niin, että ihmiset etsivät töitä myös sen jälkeen kun jäävät eläkkeelle.
.
… ja skandaalit
Kriisi ei olisi järjestelmän rappiokriisiä, jollei pitäisi sisällään myös skandaaleja. Talouskasvu hiipuu ja epävakauden merkit ovat ilmassa. Kommunistisen Puolueen johto näkee sen, ja myös se kuuntelee yhteiskunnan tuskaa poliittisista muutoksista. Syksyllä vaihtuu 60 prosenttia julkisen sektorin tehtävissä olevista puolueaktiiveista. Maan johdossa tapahtuu isompi vallanvaihto kerran kymmenessä vuodessa. Puolueen johto Kiinassa valmistautuu loppuvuodesta suuriin johtajavaihdoksiin, ei vain sukupolven, vaan myös poliittisen linjauksen osalta. Muita alueita, joissa esiintyy vastakkainasettelua, on siviili- ja sotilasjohtajien kesken.
Tätä viitekehystä vasten puhkesi skandaali poliittisen eliitin myyttisten omaisuuksien karttumisesta. Skandaalin keskiössä oli puolueen vahva mies, Chongqing–miljoonakaupungin johtaja Bo Xilai. Yhtäältä oli Bo Xilai’n maine vanhan linjan maolaisena ja toisaalta hänen ja hänen vaimonsa toimesta karttunut suuri omaisuus. Todellisuudessa Bo’n talousopit ovat suoraan Keynesin käsikirjasta. Deng Xiaoping olisi ylpeä oppipojastaan.
Bo’n vaimo Gu Kailai on tunnustanut murhanneensa brittiläisen liikemiehen. Hän sai ehdollisen kuolemanrangaistuksen, joka muutettiin elinikäiseksi vankeudeksi. Syy viimeiseen oli se, että Gu tunnusti rikoksensa. Ennen skandaalin puhkeamista Bo oli melko varma, että hän nousee Kiinan kovimpaan vallanytimeen, politbyroon yhdeksän miehen johtavaan pysyväiskomiteaan. Bo Xilai erotettiin ensin kaupunki Chongqingin puolueenjohtajan pallilta ja sen jälkeen puolueen politbyroosta.
.
Konfliktin vaara
“Olen ratkaissut sen”, sanoi Aleksanteri Suuri Gordionin solmusta rikkomalla sen miekallaan. Väkivalta ja konfliktit ovat politiikan jatkamista toisin keinoin, legendaarisen Carl von Clausewitzin aforismin mukaan. Obaman hallituskauden alusta asti imperialismin sotilaallisen läsnäolon pääpainoa on siirretty Kaukoidän itäiselle rannikolle. Vanhat aluekiistat ja historialliset painolastit herätetään eloon, nationalistisia mielialoja ruokitaan, sotilaallisia resursseja kasvatetaan ja sotaharjoituksia järjestetään nykyään enemmän kuin koskaan ennen sitten Vietnamin sodan ajoista.
Kiista on kahdeksasta pienestä asuttamattomasta saaresta Itä-Kiinan merellä. Jos lukuun otettaisiin myös Kuriilien saaret Japaninmerellä, kiistaan sekaantuisivat Venäjä, Japani, Kiina, Taiwan, Filippiinit, Korea ja Vietnam, mutta myös Malesia, Brunei ja Indonesia. Kiistojen taustalla ovat sekä taloudelliset että geopoliittiset motiivit. Alueella on öljy- ja kaasuesiintymiä, joita jokainen haluaisi omakseen. Sen lisäksi näiden vesien kalasaaliit ovat erittäin hyviä. Kiina etsii jo ulkomaalaisia urakoitsijoita ja Vietnam on luovuttanut kiistanalaiset kentät amerikkalaiselle Exxon’lle ja venäläiselle Gazpromille.
Poliittissotilaalliset syyt ovat ilmeiset. USA:n taloudellinen riippuvuus Kiinasta pakottaa sitä muistuttamaan sotilasmahdistaan näyttämällä kaapin paikan maailman hegemonian osalta. Vaikka Obama yrittää leikkiä tuomarin roolia kiistassa, Yhdysvaltain politiikka ja sen esittämät ehdot ratkaisun löytämiseksi eivät ole neutraaleja. USA:n laivasto on järjestänyt sotaharjoituksia Kiinan vastapuolten kanssa. Sen lisäksi mikäli syntyisi väkivaltainen vastakkainasettelu, Yhdysvaltojen solmimat sotilasliitot velvoittavat Obamaa puolustamaan sotilaallisesti Japania tai Filippiinejä Kiinaa vastaan. Kiina omasta puolesta tehostaa sotilaallista läsnäoloaan alueella, mikä kärjistää entisestään voimannäyttöä siellä.
Nähtävissä on yritys globaalin johtajuuden vallanvaihdoksesta, joka näyttää ainakin toistaiseksi paikalliselta konfliktilta. Alueella ja maailmanlaajuisesti ei voi olla kuin vain yksi hegemoninen voima. Taustat, jotka tekivät Yhdysvalloista maailman poliisia toisen maailmansodan jälkeen, eivät ole muuttuneet niin, että joku muu voima voisi korvata siinä roolissa USA:n. Nykyiseen vastakkainasetteluun johtavat tendenssit eivät synny siitä, että Kiinan kansantalous olisi menossa ohi Yhdysvaltojen. Orastava konflikti johtuu siitä, että muiden ohella molemmat kansantaloudet ovat uppoamassa kriisin suohon toinen toista nopeammin. Vastakkainasettelu yrittää ratkaista sen, kumpi (tai kuka) selviytyy tästä pienemmin vaurioin. Niin kauan kun talouden umpikujaan ei löydy ratkaisu kapitalismin raamien sisällä, hegemoniakysymyksen ratkaisua rauhanomaisin keinoin ei ole olemassa.
.
__Dimitris Mizaras
__Työväen Mielipide n:o 35
