Suomessa on vuosikausia yritetty vaikuttaa yleismielipiteeseen ja pehmentää suomalaisten jyrkästi kieltävää kantaa Natoon liittymisestä. Kaikki mielipidetutkimukset, ovatpa kysymykset muokattu kuinka ovelasti tahansa, osoittavat, että kansalla on vankka EI-kanta. Samanaikaisesti Suomea on Natotettu kovalla kädellä.
Naton kanssa on haettu kumppanuus, omaa armeijaa on koordinoitu sotilaallisesti, on istuttu samoissa maailmanrauhaa uhkaavissa pöydissä ja suoritettu yhteisiä harjoituksia jopa Suomen maaperällä. Tunnettu johtava demarihahmo on aikanaan todennut, että olemme Natossa, joskin ”töpseli vain puuttuu seinästä”.
Nykyään eliitillä on eri sävel huulilla. Sen nimi on Pohjoismaiden yhteinen puolustus. Erityisesti Ruotsin kanssa keskustelu puolustuspolitiikasta käy yhtä jalkaa. Ensin leikataan armeijan määrärahoja ja sen jälkeen valitetaan kyvyttömyyttä suoriutua tehtävistä. Vaihtoehtona esitetään liittoutumisen ratkaisua. Ruotsissa keskustelu asevelvollisuusarmeijan muuttamisesta ammattiarmeijaksi on pitkällä.
Taka-ajatuksena on se, että mikäli Ruotsi liittyy Natoon, ja Suomi tiivistää pohjoismaista yhteistyötä, Suomi vedettäisiin mukaan Natoon Ruotsin vanavedessä. Ruotsissa Nato-keskustelua on johtanut Nato-jäsenyyden kannattaja Svenska Dagbladet. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kannustaa Suomea seuraamaan muutoksia Ruotsin Nato-linjassa.
Pasternakin mukaan Ruotsi hakee Nato-jäsenyyttä jo vuonna 2015 tai 2016. Siihen asti Ruotsia luotsataan salaa Natoon ja Suomelle annetaan lupaus, että se pääsee sinne seuraavana Ruotsin perässä. Ruotsin vetoimuun lasketaan vakavasti. On helpompi pelotella sillä, että ”ruotsalaiset ehtivät yllättämään Suomen” kuin käyttää ryssävaaran korttia. Näin siis Suomen puolustus avioituu Ruotsin puolustusratkaisujen kanssa.
Lopullisen sanan Natosta sanoo kansa niin kandidaattimaissa kuin jo Natossa olevissa jäsenmaissa.
