Jos joku haluaa ymmärtää mikä on kyseessä, kun puhutaan kyproslaisesta ongelmasta, kreikaksi: ”kipriako”, täytyy katsoa maailman karttaa tarkistaakseen, missä Kypros sijaitsee. Tällöin saa käsityksen, miksi tämä pieni saari itäisellä Välimerellä on aina ollut ja on edelleen supervaltojen geopoliittis-strategisen mielenkiinnon kohteena. Kyseessä ei ole siis kyproksenkreikkalaisten ja kyproksenturkkilaisten kenties kulttuurin tai uskonnon erilaisuuksien vuoksi johtuva konflikti.
Kypros on kolmanneksi suurin Välimeren saari. Saaren pinta-ala on vaivaiset 9251 neliökilometriä, mutta se sijaitsee kolmen maanosan: Euroopan, Aasian, sekä Afrikan risteyskohdassa. Tappoaseiden ja vakoilun tekninen kehitys ei ole tilanteeseen helpotusta tuonut. Kyproksen eteläosassa on kaksi Englantilaista sotilastukikohtaa, jotka tekevät saaresta uppoamattoman lentotukialuksen. Englantilaisamerikkalainen huippumoderni tutka, joka on rakennettu kaksi kilometriä korkealle Troodos vuoren huipulle, vakoilee laajasti niin lähialueita kuin kaukaisia alueita.
Kyproksen historia on pitkälti myös valloitusten historia
Viidennellätoista vuosisadalla eKr. Kypros oli Egyptin faaraon vallassa todennäköisesti nimellä Alasia. Myös heettiläiset pitivät oman vaikutusvaltansa saarella. Vuonna 1400 eKr. mykeneläiset valloittivat saaren tuoden kreikkalaisen kulttuurin ja kielen. Foinikialaiset ja persialaiset tulivat seuraavaksi kunnes Kyproksesta tehtiin osa Aleksanteri Suuren imperiumia. Epigonien aikana Kypros oli Egyptin Ptolemeosten vallassa kunnes vuona 58 eKr. saaresta tuli osa Roomalaista imperiumia. Se jakautui 395 jKr. itäiseen ja läntiseen osaan. Kypros kuului itäiseen osaan eli Bysanttiin.
Valloitushistoria on myös hallitsijoiden historia. Tässä ehkä jonkinlainen ennätys: Vuodesta 1185 jKr. vuoteen 1192 jKr. eli seitsemän vuoden aikana, Kyproksella vaihtui viisi ”Herraa”: 1185 bysanttilaista kapinoitsijakeisaria Isaak Komninosta seurasi vuonna 1191 Kyproksen valloittanut Richard Leijonamieli, matkalla Jerusalemiin, kolmannen Ristiretken (Ryöstöretken) yhteydessä. Richard möi Kyproksen sadalla tuhannella silloisella kolikolla Temppeliritareille. Heidän lyhyeksi jäänyt hallituskausi oli hyvin julma verilöylyineen pääsiäisenä 1192. Richard osti Kyproksen takaisin ja möi saaren frankkilaiselle ja ristiretken aseveljelle Guy de Lusignan’lle. Tästä alkoi Kyproksen frankkien kausi, joka päättyi vuonna 1489 jKr.
Frankkien valtaa seurasi saaren siirto kauppavaltiolle Venetsialle, kunnes 1570 -1571 turkkilaiset valloittivat Kyproksen. Näin Kyproksesta tuli Ottomaanisen imperiumin osa.
Vähitellen olemme siirtymässä historiassa yhdeksännentoista vuosisadan tienoille, jossa Kyproksen nykyajan konfliktin juuret ovat.
.
Nykytilanteen juuret
Vuonna 1853 Englanti valloitti lähes koko Intian ja liitti sen omaan siirtomaa-imperiumiin. Imperiumiin jossa, kirjailija James Joycen mukaan, ”aurinko ei koskaan nouse”.
Vuona 1869 avattiin Suezin kanava. Rakennustyöt kestivät kymmenen vuota. Rakentamiseen osallistui 1,5 miljoonaa egyptiläistä, joista töiden aikana kuoli 125 000! Alussa kanavan omisti Egyptin hallitus ja Ranska. Vuonna 1875 Egyptin hallitsija Ismail Passa myi velkojen vuoksi Egyptin osuuden kanavasta Yhdistyneelle Kuningaskunnalle (Englannille) 4 000 000 punnalla.
Vuonna 1888 britit julistivat Suezin kanavan Kuningaskunnan protektoraatiksi ja armeijan joukkoja lähetettiin vartioimaan kanavaa.
Ottomaaninen imperiumi oli hajoamassa ja saalistajat, etunenässä Englanti lähti liikkeelle.
Kesällä vuonna 1878 Englanti ja Sulttaanin edustajat sopivat Berliinissä Kyproksen myynnistä Englannille. Tällä tavalla Kyproksesta tuli Englannin imperiumin osa sekä Suezin kanavan vahtiasema ja kauttakulkuväylän osa Intiaan päin.
Sopimuksessa oli pykälä, jossa ostaja (Englanti) oli velvollinen maksamaan Sulttaanille 92 800 puntaa vuodessa. Tämän rahan maksoivat kyproslaiset lisäverona. Ironista on että penniäkään tästä rahasta ei saapunut koskaan Turkkiin. Näillä rahoilla maksettiin voitot, jotka saivat Velkakirjojen omistajat. Velkakirjat olivat velasta, jonka Turkki oli nostanut vuonna 1855, eikä vuodesta 1877 lähtien pystynyt enää maksamaan takaisin. Tämän velan takaajana olivat sekä Englanti että Ranska! Osattiin ennenkin!
Kun Turkki vuonna 1914 osallistui maailmasotaan Saksan puolella, Englanti perui Kyproksen sopimuksensa Turkin kanssa. Vuonna 1922 Lausannessa Turkki tunnusti virallisesti, että Kypros kuluu täysin Englannille siirtomaastatuksella, luopuen samalla kaikista vaatimuksista Kyproksen suhteen!
.
”Itsenäisyys”
Kypros ”itsenäistyi” vuonna 1960 Zürichin ja Lontoon sopimuksen pohjalta. ”Itsenäisyyttä” edelsi vuodesta 1955 vuoteen 1959 antikolonialistinen ja myös aseellinen taistelu. Kyproslaiset vapaustaistelijat olivat englantilaisten mielestä tietenkin terroristeja. ”Jakaa ja hallita”, on kaikkien valloittajien peruspolitiikka, eikä Englanti tehnyt poikkeusta. Se käytäntö korostui suuresti siirtomaavastaisen taistelun aikana!
Zürichin ja Lontoon sopimus sisältää kaikki elementit, jotka johtivat kesällä 1974 Kyproksen pohjoisosan miehitykseen Turkin armeijan toimesta! Miehitykseen, joka aiheutti tuhansien ihmisten kuoleman lisäksi 200 000 kyproksenkreikkalaisen pakolaisuuden.
Sopimuksessa Englanti muisti Turkin kortin. Turkista tehtiin, Kreikan ja Englannin lisäksi, sopimusta valvova maa. Vahvistukseksi Kyprokselle asettui sotilasosastot sekä Turkista että Kreikasta.
Englannille jäivät kaksi sotilastukikohtaa, Akrotiri ja Dhekelia, jotka sijaitsevat saaren eteläpuolella. Tukikohtien alue on Englantia: ”Her Majesty’s land”!
Tukikohdissa on varmasti ydinaseita, tietenkin Englanti ei myönnä eikä kiistä sitä. Kyse on sotilaallisesta salaisuudesta.
Ottaen huomioon, että sekä Turkki että Kreikka ovat olleet jo vuodesta 1952 sotilasliitto NATO jäseniä ja että Englanti on sotilasliiton perustajajäsen (1949), strategiset intressit ovat päivänselvät.
.
EU-jäsenyyden aika
Kyproksen miehittämätön ja kansainvälisesti tunnustettu osa tuli EU:n jäseneksi vuona 2004.Saarivaltio Kypros on ainoa Euroopan Unionin jäsen, jonka osa, 38,5 %, on miehitetty. Nikosia on ainoa jaettu pääkaupunki maailmassa!
Syvä pitkäaikainen globaali kapitalismin talouskriisi, ratkaisut jotka suojelevat suurpääomaa ja tekevät maksumieheksi tavallisia ihmisiä, pisti Kyproksenkin talouden polvilleen. Toisaalta Kyproksen geopoliittinen ja strateginen merkitys vain korostuu, ottaen huomioon mitä koko Välimeren altaan reunoilla tapahtuu arabikeväineen!
Kaiken muun lisäksi merenpohjassa, alueella jota reunustavat Kyproksen eteläreuna, Libanon, Israel sekä Egypti, löytyy huomattava maakaasuesiintymä.
On ihan selvä että raaka-aineiden löydöt kapitalistisessa todellisuudessa ovat valtioille, joissa löydöt ovat, enemmän kirous kuin siunaus. Kyproksen kohdalla on varma, että tilanne monimutkaistuu entisestään varsinkin kun tällä hetkellä Kyproksella on oikeistolainen hallitus, joka noudattaa neoliberalistisella ideologiallaan Troikan käskyjä enemmän kun tarkasti.
Maakaasuesiintymä on 3 – 4 km syvällä merenpohjasta, sen lisäksi päällä on noin 3,5 km vettä! Noble Energy on se amerikkalainen yhtiö, jolla on tekninen kyky porata näin syvälle. Sen lisäksi ainoa taloudellisesti järkevä vaihtoehto siirtää maakaasua eteenpäin janoiselle Länsi-Euroopan markkinoille on reitti Turkin kautta ja yhdistää kaasuputki verkostoon, joka kuljettaa maakaasua kohti länttä. Taloudelliset intressit maakaasuesiintymien johdosta, kuljetus Turkin kautta, sekä koko alueen levoton poliittinen tilanne ovat aiheuttaneet sen, että USA on nyt selkeästi ottanut näyttävästi aktiivisen roolin (USA on aina ollut taustalla).
Kyproksenkreikkalaiset ja kyproksenturkkilaiset istuvat pitkän tauon jälkeen taas neuvottelupöytään. Mukana istuvat niin kuin ennenkin tarkkailijoina Englannin, Turkin ja Kreikan edustajat. Uutena tarkkailijana toimii USA:n edustaja äskettäin vaihtuneen YK:n neuvottelijan lisäksi!
Paineet ”sopivaan ratkaisuun” ovat kovat. Eikä ”paljastettu” korkea-arvoisen USA:n ulkoministeriön diplomaatin käynti Kyproksella lähiaikoina ole sattumaa!
.
Kokkola 21.02.2014
Haralambos Pierides
