Ranskaa vavisutetaan sisältä päin tavalla, jolla on yhteisiä piirteitä suuriin historiallisiin sosiaalisiin mullistuksiin. Suuret “vastustukset” tapahtuivat 17.ja 24. marraskuuta ja 1. Joulukuuta maan joka kolkassa mukaan lukien Champs Elysee- aukiolla, joka on kuuluisa varakkuudestaan ja prameilustaan, mikä toimi näyteikkunana yhteiskunnassa pitkään muhineelle katkeruudelle , tyytymättömyydelle, tuskalle ja väkivallalle . Tuli ilmi, että nämä ihmiset, joiden oli ajateltu olevan “rikkaita” Ranskan “hyvinvointivaltiossa”, ovat olleet hyvin vihaisia koko ajan!
Niin paljon eri sosiaalisia kerroksia liittyy keltaliivien kapinaan! Lukiolaiset koko maassa, Marseille ja työläiskauounginosat mukaan lukien, valtaavat kouluja ja boikotoivat opptunteja. Yliopisto-opiskelijat liittyvät protestiin ja “blokkaavat” kouluja. Suurin maanviljelijöiden liitto, FNSEA, kutsuu maanviljelijöitä protestiin hallituksen “viljelijöitä vastaan suunnattuja hyökkäyksiä” vastaan. Tärkeimpänä kaikista kaksi suurinta ammattiliittojen kattojärjestöä, CGT ja FO, kutsuvat kaikkia kuljetusalan työläisiä määrittelemättömän pituiseen lakkoon. Tällä sektorilla, jolla on 700 000 liittoon kuuluvaa työläistä, on tunnettu merkittävästä roolistaan viime vuosikymmentan luokkataistelussa, yhtenä esimerkkinä vuoden 1995 tapahtumat, jotka juottivat porvaristolle tappion karvasta kalkkia. Toisaalta, työläisten kamppailut aiheuttavat polttoainepulaa huoltoasemilla ja laukaisevat toisia kriisin mekanismeja.
Kaiken tämän lisäksi tulee se shokki, että poliisien liitto, VIGI, joka on CGT:n jäsen, kutsuu jäseniään lakkoon! Sisäasiain ministeriön alaisesta henkilöstöstä vain 3,4%:n kuuluu liittoon. Lisäksi liitto ei voi kutsua poliiseja lakkoon, vaan kutsu koskee avustavaa henkilökuntaa. Siitä johtuen lakkokutsu on lähinnä symbolinen. Kun VIGI-liiton kokit menevät lakkoon, ranskalaiset kytät eivät nälkiinny, mutta siitä huolimatta tämä symbolinen teko on erittäin tärkeä. Ei voida olla varmoja muiden poliisiliittojen pysymisestä neutraalina, jos tilanne kehityy vielä vakavammaksi! Tässä näemme, kuinka yhteiskunta valmistautuu kansannousuun ja vallankumoukseen.
Korruptoitunut järjestelmä perääntyy
Omalaatuinen “ei vasemmalla eikä oikealla” oleva politikko nimeltään Macron on puuhaillut Ranskan työväenluokan selän takana viimeiset puolitoista vuotta. Kutsumalla työläisiä laiskoiksi ja tyhjänpäiväisiksi, kertoen tyytymättömille työttömille että “mina kyllä saisin töitä heti tuosta kadun toiselta puolelta”, kertoen heille “työskennelkää kovemmin, niin ehkä teillä on varaa pukuunkin”, hän on rikkaiden presidentti.
Näyttää siltä, että heikennykset työlakeihin, joita hänen edeltäjänsä “sosialisti” Hollande teki, eivät riitä. Siispä hän päätti tuplata ne tekemällä teollisuustyöstä vielä “joustavampaa” hyökkäämä llä rautatieyhtiö SNFC:n työläisiä vastaan ja askel askeleelta valmisteli yhtiötä kohti yksityistämistä. Hän leuhki, että työläisten vastarinta, joka pysäytti edellisen hallituksen menemästä pidemmälle, ei vaikuttaisi häneen. Hän sanoisi “ihan sama mitä teette, mina saan haluamani”. Täytyy tunnustaa, että siinä hän näytti olevan oikeassa, aina tähän asti.
Muuta nyt hän on ymmällä kuin koiranpentu, etsien poispääsyä häntä koipien välissä! Joulukuun ensimmäisen päivän tapahtumien aikana varsinkin: kun liekit roihusivat Pariisissa, Monsieur Macron oli G20-tapaamisessa Argentiinassa. Sillon hänellä oli vielä pokkaa sanoa että “Ymmärrän kansalaisiani, mutta väkivaltaa ei koskaan pidä hyväksyä”. Hän palasi seuraavana päivänä takaisin Ranskaan ja Champs Elyseelle suuntautuneen lyhyen vierailun jäkeen kokosi ministerit hätäkokoukseen. Vain kaksi päivää myöhemmin, pääministeri Edouard Philippe julisti että hiiliverolait, jotka olivat keltaliivien tärkeimpänä maalitauluna, lykätään vähintään kuudella kuukaudella. Näyttää siltä, että megalomania on tarttuvaa, Philippe julisti että lakeja ei vain siirretä, ne peruutetaan kokonaan – ihan kuin hän olisi itse kuningas! Ja päivää myöhemmin Macron itse vahvisti että lakeja ei vain siirretä, vaan peruutetaan. Ja tämä kaikki tapahtuu keskellä ensi vuoden budjettineuvotteuita. Parlamentille jää työ keksiä konsti rahoittaa tämä neljän miljoonan euron vaje.
Koko maailma todistaa työväenluokan kapinaannousun tuloksia, kun heidän hallituksensa on hylännyt heidät. Vain muutama päivä sitten, kaikki puhuivat siitä, kuinka Macron, presidentti joka tähtäsi euroopan johtajaksi, ei suostunut Trumpin “kättelyleikkeihin”. Siitä huolimatta kukistettu mies istuu Elysee-palatsissa! Keltaliivien symboliikka on jo löytänyt tiensä Belgiaan ja Hollantiin. Jos onnistumiset seuraavat toisiaan, kukaan tuskin epäilee että like ei leviäisi kaikkialle Eurooppaan.
“Rasistinen ja seksistinen lauma”
Monet vasemistolaiset ajattelevat, että keltaliivit eivät ansaitse tukea, koska “ne eivät kuulu meihin”. Tämä on yksi esimerkki kuinka köyhä vasemmiston ymmärrys sosiaalisista tapahtumista on. Mitä tarkoittaa se, kun sanotaan että “he eivät kuulu meihin”? He ovat kuulleet että mielenosoittajat “eivät ole kunniallisia, ympäristötietoisia ja valaistuneita” kuten he, joten heillä ei ole mitään sympatiaa tai luottamusta heihin.
He jotka toistelevat sellaisten taisteluiden tukemisen kieltämistä, joilla ei ole heidän “edistyksellisyyden sertifikaattiaan”, ovat eläviä esimerkkejä siitä mikä on menetetty sosialististen valtioiden hajottamisessa ja 20. Vuosisadan marxismin maineesta. Joukkojen tietoisuus muuttuu yhteiskunnallisten tasteluiden myötä. Ne, jotka on opetettu pitämään arabeja “likaisina ja laiskoina” voivat muuttaa mielensä vain yhteisen taistelun kautta yhteistä vihollista vastaa. Mies jonka mielen ja sielun on muokannut misogyyninen kulttuuri, voi oikaista itsensä vasta kun hän näkee määrätietoisia ja rohkeita naisia samalla puolella barrikadia. Enempää esimerkkejä ei tarvitse antaa. Niin kauan kuin pikkumaiset intellektuellit halveksuvat massoje, heillä ei tule koskaan olemaan keinoja tukea taisteluita riistoa vastaan. Joitain muita tekosyitä tälle käytökselle ovat osoittaa tätä “ei-työväenluokkaisia”, “ei-tietoisia ja karkeita ihmisiä joita protesteissa on. He tuovat esiin marxismin tärkeimpiä strategisia argumentteja, “vain työväenluokalla on keinot muuttaa yhteiskuntaa”, että ehe muuten olisivat luovuttaneet kauan sitten; niin että he voivat todistaa pelkin sanankääntein, kuinka “vasemistolaisia” he ovat. Luulevatko he, että työläiset itse ovat yhtään vähemmän rasistisia, seksistisiä tai homofobisia? Sellaiset argumentit ovat erittäin vaarallisia. Niissä ovat keinot, joilla käydään tulevaa työläisten vallankuousta “vasemmistolaisuuden” nimessä.
Tällaista kapeakatseista etääntymistä on myös Ranskassa. Kun tilanne ensi kerran repesi, kaksi johtavaa marxistista puoluetta, NPA ja LO, julistivat että tämä liikehdintä on pikkuporvariston tyytymättömyyden osoitus ja että se oli “proto-fasistisen” Le Penin hegemonian alla ja siksi he kieltäytyivät sitä tukemasta. NPA:n “post-lenistinen” luonne voisi selittää, miksi heidän reaktionsa oli niin samanlainen kuin suurimman osan vasemmistosta muualla. Hyvänä puolena on että he lopulta muuttivat kantaansa keltaliivien kolmen viikon määrätietoisen taistelun jälkee. Toisaalta LO on tunnettu siitä että sillä on tiukka jalansija ranskalaisen työväenluokan keskuudessa, vaikka he aina epäonnistuvat työväenluokan liittolaisten taisteluissa. Kun maahanmuuttanuoret työläiskaupunginosissa nousivat kylvämään tulta ja kauhua Ranskassa, LO piti itsensä erossa siitä. Ja nyt he ovat vasta hitaasti lämpiämässä Keltaliiveille. Kerran he vain puhuivat “työväenluokasta”, nyt heillä on rohkeutta puhua “kansanluokista”. On todella ironista että työväenluokan etujoukkopuolueet ovat aina niin taantumuksellisia!
Liittoumien ongelmat
Ne, jotka uhkaavat marxilaista asennetta luokkiin dogmaattisella ja ulkoa opitulla tavalla, ovat aina väärässä. Marx ja Lenin korostivat voimakkaasti talonpoikaiston roolia proletaarisen vallankumouksen menestyksessä. Talonpoikaisto muodostaa suurimman osan pikkuporvaristosta. Trotsky toisti moneen kertaan kuinka pikkuporvariston tuki, tai kenen hegemoniaan he kääntyvät, määrittää fasismin vastaisen taistelun kohtalon. Jos työväenluokan puolueet pystyvät onnistuneesti luomaan yhtenäisen työläirintaman, he voivat ottaa. pikkuporvariston tuen takaisin fasisteilta.
Tosiasia, että keltaliivien like oli pikkuporvarien ja periferian kaupunkien taantumuksellisen työväenluokan painolastin alla, ei pitäisi harhauttaa marxilaisia näin paljon. Aivan kuten muutkin yhteiskuntaluokat, pikkuporvaristo jakautuu eri osiin. Rikas lääkäri, jolla on yksityinen klinikka, valtion tuella vaikutusvaltaa saanut yksityinen notaari, pienen työpajan omistaja joka harjoittaa äärimmäistä työn riistoa, kahvilanomistaja kaupungin vilkkaimmalla kadulla jne, muodostavat tietenkin konservatiivisimman osan ja kannattavat Marine Le Peniä ja hänen kaltaisiaan. Kuitenkin keskituloinen sekä köyhä viljelijä – joka vaivoin saa kulunsa katettua, eronnut parturi jolla on kolme lasta ja joka yrittää pärjätä köyhässä kaupunginosassa, turkkilainen kebab-ravintolan pitäjä tai arabi joka pitää “merguez-kauppaa” ja työskentelee 24 tuntia päivässä tai tai yksityisyrittäjänä toimiva sähkömies, joka hädin tuskin pystyy pyörittämään firmaansa, he ovat muiden köyhien joukossa yrittämässä selviytyä viikosta toiseen ja ovat heikommassa asemassa kuin järjestäytyneet työläiset.
Marxistit eivät sekoita pikkuporvaristoa työväenluokkaan, eikä järjestäytyneitä työläisiä järjestäytymättömiin. Nämä luokat ja luokkien osat eroavat toisistaan puoluestrategian kannalta. Kun köyhär työntekijämassat nousevat kapitalismin tyranniaa vastaan, nämä puolueet, jotka jättävät heidät oman onnensa nojaan koska “tarkoituksenamme on organisoida työväenluokka”, todistavat, että jopa kaikkein edistyksellisimmät iskulauseet, jos niitä käytetään tuntematta olosuhteita, taantuvat taantumuksellisiksi. Ne, jotka pysyvät neutraaleina ja sanovat että “tämä ei kuulu meille”, kun keltaliivit avat protofasistien otteessa, eivät koskaan voi väittää ymmärtävänsä Trotskin periaatetta “ottaa pikkuporvariston takaisin fasisteilta”, vaikka he kuinka väittäisivät olevansa trotskilaisia.
Punaliivit
Haluaisimme antaa marxismin vihollisille, jotka väittävät että kuvittelemme, varoituksen. Ne, jotka väittävät että me huudamme vallankumousta ranskan tapahtumien takia, ovat väärässä. Ei, ei ranskassa ole meneillään mikään vallankumous. Vielä! Asian ydin on seuraava: työtätekevät, opiskelijat, köyhät, sorretut ja halveksutut massat ovat kaduilla. Vallankumous on vain looginen jatkumo tästä. Vallankumous on sitä että otetaan takaisin riistetyt oikeudet ja varmistetaan että niitä ei enää koskaan rikota, valtaamalla poliittinen valta työtätekevien luokkien käsiin.
Tämä tarkoittaa että tänään me taistelemme käsi kädessä keltaliivien kanssa. Mutta huomenna, kun työväenluokka tulee takaisin näyttämölle vahvoine joukkoineen vallankumouksellisen työväen puolueen johdolla, punaisissa liiveissä; silloin todellinen emansipaatio siintää horisontissa.
