(Huom! Alustus on pidetty Oulun radikaalivasemmiston opintopiirissä 26.04.2019)
Suomessa oli äskettäin parlamenttivaalit. Edellinen hallitus oli yksi julmimmista tämän maan historiassa. Hallitus yritti neljän vuoden sisällä saada sote-uudistuksen aikaiseksi, perustaa valinnanvapauden terveydenhuollolle, leikata kaikilta, minkä ehtii ja voi. Aktiivimalli kuritti työttömiä, lomarahoista luopuminen ja työajan pidentäminen kuritti julkisen sektorin työntekijöitä. Vanhustenhoito joutui tasolle, jossa vanhukset kärsivät ja jopa heitä kuoli. Koulutuksesta leikattiin kovalla kädellä. Ainoa alue, johon riitti rahaa oli sotasektori. Suomi osallistui menojaan säästämättä kaikkiin Nato-operaatioihin, joihin sitä oli pyydetty. Osa sotaharjoituksista toteutettiin Suomen maaperällä, ilmassa ja merellä. Taantumuksellinen politiikka oli niin ilmeistä, että Keskustan rökäletappiota pidettiin etukäteen varmana. Silti oppositio hyötyi hyvin vähän siitä kaikesta, riemuhuudoistaan huolimatta. Demaripuolue luisui viime metreillä alle 18 prosentin, mikä on 0,2 prosenttia enemmän kuin äärioikeistolainen Perussuomalaiset, jotka säilyttivät aikaisemman äänisaalinsa. Kokoomus hengitti niskaan kolmantena. Vihreät ylittivät 10 prosentin rajan ja Vasemmistoliitto ei ulottunut siihen vaikka molemmat saivat enemmän ääniä ja kansanedustajia edellisiin vaaleihin verrattuna. Keskusta siis hävisi selvästi vaalit, mutta se ei tarkoita että muut voittivat. Jos PerSut uhmasi sijoittua ykköseksi, se johtuu aika pitkälti vasemmiston hampaattomuudesta.
Se että mikään puolue ei nouse selväksi voittajaksi, on aikamme ilmiö. Se on nähtävissä kaikkialla ympäri Eurooppaa. Se tulkitaan tietoisena epäluottamuksen osoituksena kansan osalta kaikkia kohtaan. Kaikkien takana on se, että vanha poliittinen järjestelmä ei kykene enää sovittamaan ristiriitojaan. Toisin sanoen kapitalismi on syvässä ratkaisemattomassa kriisissä. Rappiotilassa olevan järjestelmän puolueet ja instituutiot ovat niin ikään rappeutuneet. Kaikki yritykset etsiä ratkaisuja kapitalismin viitekehyksen sisällä joko puhaltavat tuulta äärioikeiston purjeisiin tai pakottavat kansaa kapinoimaan. Molemmat prosessit johtavat pattitilanteeseen. Ilmiö on havaittavissa hyvin monessa Euroopan maassa. Kansat eivät pysty vaikuttamaan vaaleilla. Protestiäänet äärioikeistolle yhdessä militantti liikehdinnän kanssa kielivät juuri tästä tosiasiasta.
Kaikuvin askelin uuteen romahdukseen
Kapitalismi on siirtänyt vuoden 2008 suurromahduksen seuraamukset tulevaisuuteen. Se tapahtui paisuttamalla kuplat entisestään ja kasaamalla lisää velkaa entisen velkavuoren päälle. Keskuspankki (EKP) pelasti ylivelkaantuneita valtioita ostamalla niiden velkakirjoja ja tyrkyttämällä pankeille korottomia lainoja. Raha päättyi liikepankkien taskuihin kunnes seinä tuli vastaan. Nyt eletään käännekohtaa, jossa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Keskuspankit yrittävät kerätä pois avokätisesti aikaisemmin levittämiään pääomia. Korkoja nostetaan, kauppasotia käynnistetään ja pyritään lastaamaan kriisiä kilpailijatalouskeskusten maksettavaksi. Se riisuttaa jäsenvaltiot kaikesta tuesta ja jättää ylivelkaantuneet pankit oman onnensa nojaan.
Tiedot ovat kauhistuttavia ja kyseenalaistavat keskuspankkien kykyä toimia koordinoidusti vaikuttaakseen tilanteeseen haluamallaan tavalla. Toinen mielenkiintoinen tieto on se, että suurin osa tästä finanssi- ja luottoliikkeiden varjovälitystoimesta on paikallistettu Kiinassa, veroparatiisisaarissa, Irlannissa ja Luxemburgissa. Vaara, että tämä aikapommi räjähtää käsiin on lähempänä kuin koskaan, erityisesti nyt kun avokätisesti myönnetty likviditeetti on tyrehtynyt ja vielä korkojen nostolla pyritään vetämään pois olemassa olevaa liikaa pääomaa. Näin on alkanut tapahtua Yhdysvalloissa ja pian perästä seuraa Euroopan Unionin keskuspankki, EKP.
Maailmalla vapaakauppa on siirtynyt historiaan. Tilalle on tullut protektionismi, tullimaksut ja kauppasota. Maailman kapitalismi potee tautia, jossa avokätisesti pumpattu pääoma ei kykene sijoittumaan reaalitalouden kohteisiin. Trump ja hänen keskuspankkinsa nostavat korkotasoa yrittäen vetää aiemmin muille mantereille levitettyjä rahojaan. Etenkin Eurooppa ja näin ollen myös Suomi tulevat kärsimään tästä prosessista. Uusi taantuma ja jopa lama on koputtamassa Suomen ovelle. Myös Kiina on käännekohdassa.
Maa ei toimi enää maailman pääomien vetovoimana. Kiinasta pakenee runsaasti pääomia, joilla ostetaan Euroopasta infrastruktuuria. Euroopassa on käynnissä prosesseja, joissa näkyy selvästi maanosamme hajaannustila. Monella mittarilla mitattuna kansat osoittavat syvää epäluottamusta kaikkiin valtapuolueisiin. Kansa kääntää selkänsä niin konservatiiveille ja liberaaleille kuin sosialidemokraateillekin. Hallituksen kokoaminen kesti Ruotsissa ikuisuuden. Suomessa arvioidaan samanlaista kehitystä. Ranskassa ”keltaiset liivit” ovat kadulla paljon pidemmän ajan kuin Punaisen toukokuu tapahtumat 1968. Unkarissa suurella enemmistöllä vastavalittu ja vahvana pidetty presidentti Orban yritetään kaataa ruohonjuuritason liikehdinnällä. Merkelin aika on ohi ja hänen seuraajansa ei ole halukas yhteistyöhön Ranskan Macronin kanssa. Äärioikeiston vahvistumista ei esiinny vain itäisen Euroopan maissa. Myös vanhassa Euroopassa äärioikeisto on hallituksissa esim. Italiassa ja Itävallassa. Eurooppa on syvässä hajoamisen prosessissa. Yksinomaan Brexit tulee aiheuttamaan hyökyaallon tavoin järistyksiä ja kouristuksen aaltoja jokaisessa maassa.
Talouskriisi tulee syvenemään tänä ja ensi vuonna. Euroopan Unioni ja Suomi sen seurauksena ovat uuden taantuman ja laman kynnyksellä. Se tulee käynnistämään uutta aaltoa taisteluissa ympäri maanosaa. Viimeinen taas sytyttänee poliittista epävarmuutta, mikä omalla vuorollaan syventää jo ennestään ratkaisematonta kriisiä. Fakta on se, että 2008 puhjennut talouden romahdus on kärjistänyt ristiriitoja, joita ei voitu ratkaista kymmenen vuoden kuluessa. Se pakottaa porvaristoa ryhtymään toisenlaisiin poliittisiin ja taloudellisiin linjauksiin. Yhdysvallat ei ole enää vapaan kaupan vaan protektionismin ja kauppasodan kannalla. Kiinasta ei ole enää läntisen kapitalismin pelastajaksi vaan se pakotetaan näyttelemään vihollisen roolia. Selkä seinää vasten pakotetulla Venäjällä on omat taloudelliset ahdinkonsa.
Italia on tulevan onnettomuuden keskiössä
Kaikki tietävät, että seuraavan kriisin puhkeaminen Italiassa on aikakysymys. Budjettivaje ylittää Brysselin asettaman kontrollirajan. Maastrichtin sääntöjen kumoaminen Italian osalta on huomattu Brysselissä, joka katsoo sitä sormien välistä noin kuukautta ennen eurovaaleja. Italian velkakirjojen osto keskuspankilta lähestyy loppuaan ja soittaa hälytyskelloja. Lupaus 2,04 prosentin vajeesta ei voi toteutua kun se on nostettu yksipuolisesti 2,4 prosenttiin. Kun Italian kansantalous luisuu kohti syvää taantumaa, vuoden loppua kohti vajeen ennustetaan ylittävän rajan, jota EU ei voi enää katsoa läpi sormien. Italian kokonaisvelka on noussut 130 prosenttiin bkt:sta, ja sen ennustetaan nousevan yhä suuremmaksi kuluvina kuukausina. Italian valtion velan määrä on yli 2000 miljardia euroa, mikä on neljännes kaikkien EU-maiden velkamäärästä. Vientiin menevät teollisuuden tilaukset laskivat 2,7 prosenttia ja kasvuennuste myös laski 0,2 prosenttiin.
Seuraako Espanja Italian alamäkeä?
Espanjassa on parlamenttivaalit tässä kuussa. Niissä ennustetaan suurta voittoa Vox –puolueella. Voxin linjoilla ryhmittäytyvät entisen diktaattori ja fasisti Francon orvot. Se on syvästi maahanmuuttajan ja feminismin vastainen äärioikeistolainen puolue. Vuodesta 1936 vuoteen 1975 fasismista kärsinyt kansa päättyy tukemaan uudelleen fasisteja. Se kielii vain siitä, että porvarillinen ”demokratia” on kärsinyt pahaa haaksirikkoa. Vaaleja on pidetty kolmesti viimeisten neljän vuoden aikana. Voxin menestys on innostanut Steve Banonia, entistä Trumpin tukijaa, joka kiertää Eurooppaa ja yrittää yhdistää fasistisia liikkeitä. Banon tuo Atlantin toiselta puolelta muutakin kuin ideologisia aseita. Hän tuo amerikkalaisten kapitalistien rahaa.
Rahoituksen ansiosta viime joulukuussa Voxista tuli ensimmäinen äärioikeistolainen puolue, joka voitti paikkoja Espanjan aluevaaleissa, Andalusiassa, Francon kuoleman jälkeen. Saamansa äänet olivat ratkaiseva tekijä Ciudandanos –liittouman syntymisessä. Liittouma syrjäytti 36 vuotta kestäneen demarien monopolin Andalusiassa. Voxille ennustetaan yli 10 prosentin äänisaalista tulevissa vaaleissa. Tämä on ihmeellistä puolueelle, joka on perustettu vasta vuoden 2013 loppupuolella ja kulkee Francon viitoittamalla tiellä. Ennusteet lupaavat vasemmiston Podemosin puolueelle 13-14 prosenttia. Ongelmana on se, että niin kuin meidänkin vasemmisto, Podemos on valmis menemään keskustavasemmistolaiseen ja käytännössä porvarihallitukseen. Näin ollen Vox esiintyy puolueena, joka vastustaa nykyistä kansaa kurittavaa tilannetta, samalla kun Podemos ottaa vastuun kapitalismin konkurssista. Tällä tavalla Podemos asettaa itsensä vanhojen rappeutuneiden puolueiden rinnalle taistelussa porvarillisen demokratian puolustamisen nimessä. Espanjassakaan vasemmisto ei ole oppinut esim. 1936-39 sisällissodan opetuksista.
Keltaiset liivit vaativat Macronin päätä vadille – armeija käskettiin kaduille
Keltaisten liivien kapina alkoi 17.11.2018, ja se on jatkunut yhtä intensiivisenä pian puoli vuotta. Mielenosoituksena polttoaineille määrättyä veroa vastaan alkanut liikehdintä on muuttunut kansannousuksi. Tänä päivänä liikehdintä on kasvattanut vaatimuksensa kirjoa vaatimalla jopa Macronin eroa. Keltaiset liivit eivät peräänny katutaisteluissa, vaikka Ranskan poliisi on käyttänyt silmitöntä väkivaltaa heitä vastaan. Poliisi ei enää kykene hajottamaan ja lopettamaan liikehdintää. Sen vuoksi 16.3. käytyjen yhteenottojen jälkeen, Macron käski (määräys 19, 23.3.) armeijan kaduille. Keltaiset liivit polttavat etenemisensä alta kaikkia mahdollisia poliittisen vallan ja taloudellisen riiston ja korruptoitumisen symboleja. Tähtäimessä on Champs-Élysées, jossa rikkaiden korruptoitunut presidentti Sarkozy juhli vaalivoittoansa 2007. Macronin hallitus on osittain kieltänyt mielenosoitukset Pariisissa. Tämä ei ole saanut keltaisia liivejä pysymään kotona. Samaa kohtaloa odottivat mielenosoitukset Nizzan ja Toulousen kaupungeissa, jotka olivat keltaisten liivien linnakkeita. Maaliskuun 22. päivänä, ennen kun presidentti antoi armeijalle vapaat kädet miehittää Pariisia, Champs-Élyséesin ympäröiville kaduille asettuivat valmiiksi armeijan ryhmittymät. Tämä paljastaa selvästi porvarillisen demokratian rajat. Hallitsevan luokan väkivallan mekanismit ovat valmiit puuttumaan peliin sitten kun kapitalismi on vaarassa omien kansalaisten toimesta. Tästäkin huolimatta, niin ahkerasti vasemmiston puolustama porvarillinen ”demokratia” näyttää työtä tekeville teräviä hampaitaan.
Kielloista, terrorilla uhkailusta ja psykologisesta sodasta huolimatta, satojatuhansia mielenosoittajia nousi kaduille kaikkialla Ranskassa. Pariisissa on avoimesti uhmattu armeijan läsnäoloa. Macronin määräys ei estänyt kansaa kapinoimasta. Mielenosoitusta ei onnistuttu järjestämään vain Champs-Élysées’ssä. Sen bulevardin katukuva muistutti Sandiagon katuja 1973, jolloin Chilen armeija oli kaapannut vallan demokraattisesti valituilta tahoilta. Kokoontuminen tapahtui Montmartren vuorella, (”marttyyrien vuori”, ransk. mont des martyrs) siellä mistä vuonna 1871 Pariisin kommuuni sai alkunsa. Keltaiset liivit eivät valinneet Montmartrea kapinansa lähtökohdaksi sattumalta. Poliisi hyökkäsi mielettömällä raivolla. Nizzassa 73 –vuotias Attacin naisaktivisti Genevieve Legay sai ympäri kroppansa murskaavia murtumia, kun hampaisiin aseistetut poliisijärkäleet astuivat vuorotellen hänen päälleen silloin kun aktivisti oli makaamassa kadulla. Porvarillisen valtion aggressio ei lopu tähän. Poliisin julmuus ja psykologinen terrori ovat saaneet aikaiseksi 12 kuollutta, satoja vakavasti loukkaantuneita ja tuhansia pidätettyjä, joista kahdelletuhannelle on luettu syytteet. Siitä huolimatta kansannousu jatkuu, vaikka meillä päin tiedotusvälineet eivät tiedota siitä. Tällainen spontaani liikehdintä, jossa ei ole mitään keskitettyä johtoa on tuomittu ennen pitkää väsähtämään. Se on opettanut meille kuitenkin sen, että kaikki on mahdollista, ja päättäväinen ja määrätietoinen taistelu kykenee saamaan hallitsevan luokan kauhun ja paniikin valtaan. Toinen optimistinen ulottuvuus tästä on se, että kapinamieli on siirtynyt ranskalaisen imperialismin entiselle siirtomaalle, Algeriaan. Viikkokausia siellä kansa on kaduilla ja vaatii muutakin kuin korruptoituneen yli-ikäisen presidentti Bouteflikan eroa. Siellä ihmisjoukot huutavat “Système dégage” (järjestelmä on häivytettävä), mikä on lähellä sitä, jota keltaiset liivit huusivat kun tuhosivat rikkaiden Fopuquet-ravintolaa. Iskulauseeksi silloin kelpasi vain yksi sana, “Révolution”, vallankumous.
Macronia voi pelastaa vain joku suuri katastrofi kuten aikaisempi terrori-isku Pariisissa tai WTC:n torneihin 11.9.2001 tehty isku, joka sai vaalivilpillä valitun Presidentti George W. Bushin käynnistämään terrorismin vastaisen sotansa. Notre Dame –kirkon tulipalon jälkeen Macron yrittää vedota kansalliseen yhtenäisyyteen Ranskan jälleenrakentamiseksi. Hän kiertää maata ja saarnaa, että kansalaisten pitää jättää politiikka syrjään. Macron on liberaaliporvarillinen vaihtoehto, joka tuli hallitsemaan maata politiikan ulkopuolelta vuonna 2017. Hän sai silloin 24 prosenttia ensimmäisellä kierroksella. Nämäkin tekijät ilmaisevat perinteisen porvariyhteiskunnan syvää rappiotilaa. Macronia vastassa toisella kierroksella oli fasisti Marine Le Pen. Tällaisten kuvioiden huuma haihtuu aina lyhyessä ajassa. Hän on luvannut uudistaa vanhan puoluepolitiikan ja yhdessä Saksan kanssa saada Euroopan taas jaloilleen. Kuten oli odotettavissa, Macron on epäonnistunut niissä molemmissa projekteissa. Macron yrittää kohottaa menetettyä kannatustaan ja pääomapiirit tukevat häntä siihen yhtä avokätisesti kuin tukevat äärioikeistoakin. Notre Damen jälleenrakentamiseksi on ilmoittautunut ”lähes miljardin edestä” vapaaehtoisia. Macron on luvannut heille kaikille verohelpotuksia. Viime kädessä Ranskan valtio maksaa kirkon rahoittajien ”anteliaisuudesta”.
Alla on vain muutama keltaisten liivien iskulauseista, joista näkyy liikkeen militantti ja radikaali luonne:
“Macron nous fait la guerre, et sa police aussi, mais on est solidaire pour bloquer le pays” (Macron poliisinsa kanssa sotii meitä vastaan, mutta meillä on solidaarisuutta ja blokkaamme koko maan.
“Emmanuel Macron, président des patrons, on vient te chercher chez toi !”
(Emmanuel Macron, pomojen presidentti, me tulemme hakemaan sinut kotoasi)
Mitä Greta Thunbergin sanoo, ja miksi häntä pelätään?
Ilmastoaktivisti Greta Thunberg on 16-vuotias tyttö, joka lausui muutamia ajatuksiaan ja näin tuli lyhyessä ajassa maailmanlaajuisesti tunnetuksi. Greta yksinkertaisesti ja selkeästi sanoi kaksi asiaa: a) Luonnon tuho ei odota meitä, ja sen vuoksi pitää tehdä radikaaleja toimenpiteitä tässä ja nyt. Ja b) siihen emme odota päättäjien ryhtyvän, vaan ryhdymme itse. Sanomassa on paljon sivumerkityksiä, monet niistä tiedostamatta. Sellaisia on epäluottamus vanhaan järjestelmään, sen muuttamisen välttämättömyys ja se, että kansan pitää ottaa ohjat omiin käsiinsä. Näin ollen, tämän jälkeen nuoriso, lukiolaisopiskelijat etupäässä, massiivisesti osoittaa mieltään kerran viikossa ympäri Eurooppaa. Asia on kytenyt pitkään nuorison mielessä. Greta Thunbergista on tullut vain nuorison mobilisoinnin katalyytti.
Nuoriso teki Gretasta supertähden. Häntä kutsutaan puhumaan myös valtaapitävälle eliitille Euroopan ympäri. Media tiedottaa lyhyesti, mutta väkevimmät sanomat jäävät varjoon. Greta esittää kasvukritiikkiä ilman tarkempaa analyysia siitä, että kasvu ja kapitalismi ovat keskenään pyhässä ykseydessä. Sitten kun kasvu tyrehtyy tai sitä tyrehdytetään, kapitalismi on kuoleman tuskassa. Gretan kasvunkriittiset puheet ovat kovalla kädellä sensuroitu valtaeliitistä. Kapitalismi on ensi tuhonnut ympäristöä ja tulevien sukupolvien tulevaisuutta, ja sitten halutaan jatkaa kasvua vihreän talouspolitiikan osalta, esim. verottamalla ympäristöä saastuttavia yrityksiä.
Olli Tammilehto tutki, että sosiaalisessa mediassa Gretan nimi mainitaan 6,7 miljoonaa kertaa. Hänen nimensä yhdistettynä ”economic growth” –teemaan mainitaan 57 200 sivuilla. Asiantuntijoiden mielestä vanhoissa teollisuusmaissa päästöjä on vähennettävä 8-10 %. Toinen epäkohta on se, että köyhiltä mailta vaaditaan saman verran päästöjen vähentämistä, jotta vuoteen 2100 mennessä pysytään alle 2 o C lämpötilan nousun rajoissa. Tämä voi toteutua 50% todennäköisyydellä. EU ja Suomi ovat sitoutuneet vähentämään vuoteen 2050 mennessä päästöjä 80 % vuoden 1990 tasosta, mikä tarkoittaa keskimäärin 2,7 % vähennystä vuodessa. Kaikki nuo arviot on mietitty ajattelematta tuotantotapamme rajoja. Kukaan näistä asiantutkijoista eikä aktivisteistakaan, jotka eivät mene kapitalistisen järjestelmän rajojen yli, ei pysty vastaamaan kolmeen kysymykseen.
- Miten saadaan suurpääoma suostumaan näihin tavoitteisiin ja kuinka kapitalismi voi selviytyä ilman sitä järjestelmän sisään rakennettua kasvun mekanismia.
- Miten saadaan ns. ”vapaita markkinoita” toimimaan jonkun suunnitellun talouden periaatteiden mukaisesti. Tai jos uskaltaa verottaa suurpääomaa, miten se tapahtuu fiktiivisen talouden ja finanssiarvojen osalta varsinkin kun suurin osa niistä pitää isänmaanaan veroparatiisin maita.
- Kuinka tällainen ”taistelu” ilmastomuutosta vastaan huonontaa jo olemassa olevaa ja yhä enemmän kasvavaa vaurauden keskittymisen ja eriarvoisuuden kasvua ei vain eri maiden sisällä, vaan myös jokaisen maan rajojen sisällä.
Lopulta mutta ei viimeisenä, kapitalismi ei ole syypää vain ilmastomuutoksen, mutta myös sen lisäksi tai ilmastomuutoksen ansiosta joukkoon muitakin katastrofeja. Miljoonaa elonkehän eläin- ja kasvilajia uhkaa hävitys, YK:n raportin mukaan hyvin monet niistä katoavat tulevina vuosikymmeninä. Elinehtoja kuten juomavesi, hiilidioksidia nielevät metsät, hyönteiset etenkin mehiläiset, monet kalat jne. ovat tuhon partaalla. Uhanalaisten lajien tuhon ajat nopeutuvat uskomattomalla kiihtyvyydellä. Monet tällaiset luonnon tuhot eivät johdu suoranaisesti ilmastomuutoksesta. Esim. Mosanton myrkyttämän ilman ja maanperän tila ei parane, vaikka saisit suuryritykset sitoutumaan näihin projekteihin.
Ainoa keino, joka voi auttaa tähän ongelmaan, on niiden yritysten ja kaiken suurpääoman yhteiskunnallistaminen. Sen jälkeen suuryritykset ja pankit on alistettava toimimaan koordinoidusti ja suunnitellusti työntekijöittensä kontrollin alla. Kyseiset tahot eivät tule tähän suostumaan. Niitä tulisi pakottaa, ja se on vallankumouksellinen prosessi. Sen toteuttaja ei voi olla muu kuin työväenluokka ja sen liittolaiset. Toisin sanoen samat joukot, jotka tällä hetkellä taistelevat, protestoivat ja vaativat toimenpiteitä vallitsevan järjestyksen osalta. Keltaisten liivien ja nuorison taistelut, kuten myös muualla Euroopassa tapahtuvat liikehdinnät, ovat kannatettavat ja oikeansuuntaiset mutta riittämättömiä. Niiden ei saisi antaa lannistua ja tyhjentyä vaan välittömästi tulisi ajatella niiden jatkotoimia kuten esim.
- Vaatimusten sisältöä tulisi laajentaa. Tulisi vaatia kaikkia niitä vaatimuksia, joita kapitalismi riistää meiltä. Yksi vaatimus on se, että jos kapitalismi ei kykene turvaamaan maapallon ja nuorison elämistä lähitulevaisuudessa, niin silloin kapitalismi pitää kaataa.
- Taistelut on organisoitava paremmin. Kansankokouksissa tulisi valita mielenosoittajia edustavia komiteoita, jotka voisivat olla yhteydessä toisten komiteoiden kanssa ja koordinoida taistelut ensin valtakunnallisesti ja sen jälkeen yleiseurooppalaiseksi.
- Taisteluita eri maissa tulisi yhdistää siitä huolimatta, että niillä olisi mitä erilaisimpia sisältöjä. Pitäisi aloittaa projekteja, joissa yritetään saada kansa uskomaan, että kaikilla liikkeillä on yhteinen vihollinen, kapitalismi.
- Äärioikeisto osoittaa meitä vihollisekseen. Vaatimusten eri sisällöstä huolimatta, kaikkien aktivistien ja liikkeiden tulisi ottaa omaksi asiaksi fasismin ja rasismin vastaisen taistelun.
- Lopuksi mutta ei viimeisenä tulisi kasvattaa solidaarisuuden kulttuuria. Isku yhtä liikettä vastaan pitäisi olla isku kaikkia vastaan. Se voi tulla välillä äärioikeiston, tai poliisin ja armeijan tai jopa niiden kaikkien toimesta. Lähitulevaisuudessa tulemme myös Suomessa näkemään Ranskan poliisin harjoittamaa tai sen kaltaista julmaa väkivaltaa.
Elämme aikana, jossa voi toteutua nk. utopian filosofi Ernst Blochin ennustus. ”Utopia ei ole visio, joka ei voi toteutua. Se on visio, joka ei ole vielä toteutunut”. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tulevina vuosina tulemme näkemään mullistavia muutoksia yhteiskunnassa. Ne voi olla joko positiivisia tai fasismin dystopioita ja barbariaa. Meistä riippuu, saadaanko historiaa oikeille raiteille, vain ei. Tietyllä tavalla olemme onnekkaita, kun todistamme näin suuria tapahtumia, ja vaikutamme niiden kulkuun. Näillä eväillä lopetan ja uusin tapaamiseni teidän kanssa. Nähdään kansankokouksissa ja barrikadeilla.
Dimitris Mizaras
26.4.2019
