Yhdeksän päivää Michel Barnierin hallituksen kaatumisen jälkeen Ranskan predidentti Emmanuel Macron valitsi François Bayroun uudeksi pääministeriksi. Bayrou on 73-vuotias keskustapuolueen (MoDem) puheenjohtaja. Hän on toiminut aikaisemmin usean keskustapuolueen puheenjohtajana. Barnier on huonolla menestyksellä osallistunut presidentinvaaleihin kolmesti vuosina 2002, 2007 ja 2012. Pääministerin valinta tapahtui kulissien takana käydyn kovan kädenväännön jälkeen. Lopulta Bayrou sai tahtonsa lävitse ja voitti Macronin, jolla oli valitsemassa Sebastien Lecornun. Bayrou voitti väittelyn kiristämällä ja uhkailemalla. Perjantaina (13.12.) Macron istui pari tuntia Bayroun kanssa kiivaassa palaverissa. Sen jälkeen tiedotusvälineet ilmoittivat, ettei Macron aio nimetä Bayroua pääministeriksi. Macronin linjoilla olleen puolustusvoimien ministeri Lecornun sai poistua parrasvaloista.
Bayrou vastusti Ledornun nimittämistä sillä perusteella, että hallituksen johdossa tulisi olla keskustalainen pääministeri, muuten vakaus ei palaa Ranskaan. Le Monde”-lehden mukaan 73-vuotias poliitikko painosti Maronia kiristämällä: ”Olen tukenut, sinua pääsemään presidentin paikalle tehdäksemme suuria eikä pieniä asioita. Mikäli et nimitä minua pääministeriksi, niin sitten vedän tukeni pois”. Macron lupasi miettiä asiaa ja ennen kun presidentin päätös oli julkaistu, välttääkseen toimittajat ja kamerat, Bayrou ehti poistua Élyssée – palatsin takaoven kautta. Neljännetunnin kuluttua tiedotusvälineet olivat ilmoittaneet, että Bayroun vaihtoehto oli hylätty. Saman tien Macron kutsui Bayroun palatsiin takaisin.
Macron oli päättynyt Bayroun ”ehdottamaan” ratkaisuun. Nyt eduskunta on jakautunut kolmeen leiriin. Vaalit voittanut Uusi Kansanrintama tuomitsee Macronin vaalituloksen väärentämisestä. Eletään aikaa, jolloin kansa on vakuuttunut siitä, että äänestämällä vasemmistoa saa keskusta-oikeistohallituksen valtaan. Macron on poliittisessa umpikujassa. Presidentti on menettänyt kaiken kykynsä hallita maataan. Poliittinen tilanne Ranskassa osoittautuu ”uudeksi Waterlooksi” Macronille. Kaikki alkoi siitä kun viime keväällä Macron julisti ennenaikaiset vaalit. Eduskunnan uusi kokoonpano oli Macronin kannalta sadan edustajan verran heikompi. ”Emmanuel on leikkivä lapsi” sanoi aikanaan Macronia promotoinut entinen presidentti François Hollande. Ja Macronia suojattina pitänyt kirjailija Alain Minc sanoi: ”Hän on oppipoikanäyttelijä, joka aina sekoitti keskenään näyttämön ja yhteiskunnan”. Mincin mielestä Ranska on Macronin aikana saanut Viidennen tasavallan pahimmat traumat viimeisiin 50 vuoteen.
Vallan kriisi
Mielipidetutkimuksista käy ilmi, että 70 prosenttia kansasta haluaa Macronin eroa. Vaalien jälkeen nimetty Le Penin tuella koolle saatu oikeistohallitus merkitsi kansalle vallankaappausta. Äärioikeisto sai lävitse omia ohjelmallisia teesejä aikana, jolloin enemmistö kansasta oli äänestänyt vasemmistolaisia parlamenttiin. Vähemmistöhallitus kaatui lopulta siihen, että vasemmisto Melanchonin johdolla sai epäluottamuuslauseen läpi. Le Pen oli silloin omista syistä johtuen äänestänyt epäluottamuksen puolesta. Heti Barnierin hallituksen kaadettua 200 000 ranskalaista lähti kaduille ammattiliittojen vetoomuksen jälkeen; mielenosoitusten pääiskulause oli jo silloin: ”Macron eroa”. Hallitus yritti äänestää tulevaa valtion budjettia, joka oli työnantajaliiton sanelema täynnä raadollisia leikkauksia. Hallitus kaatui joulukuun 4. päivänä. Ranskalaisen kapitalismin kriisi on valtava. Monessa se muistuttaa tilannetta Kreikassa kymmenisen vuotta sitten. Budjettivaje on yli 6 prosenttia, siis kaksi kertaa suurempi kuin sallittu Maastrichtin kolmen prosentin raja. Joukkovelkakirjalainojen tuotto on kolmen prosentin luokkaa, mikä on kreikkalaisten lainoja heikompi. Välittömästi rahaa tarvinut velkaantuva ranskalainen valtiontalous ”sopeutti” veroja kasvattamalla ja menoja leikkaamalla 60 miljardin verran.
Tässä tilanteessa ranskalaisen kapitalismin riveissä on muodostunut kaksi vastakkaista leiriä. Yhtäällä on teollisuuspääoman leiri. Se on riippuvainen veronalennuksista kapitalisteilleen ja valtion tuista. Toisaalla on finanssipääoma, joka vaatii takeita investoinneille ja paluuta markkinakuriin. Kolmas leiri on työn puoli. Molemmat pääoman leirit ovat samaa mieltä siitä, kriisin viulut pitää maksattaa työväenluokalle. Sitä nämä viimeiset kuukaudet vaatii äänekkäästi Elinkeinoelämän Liitto, joka vaatii sosiaalivaltion tuhoa ja ns. rakennereformeja, eli työväenluokkaa polvilleen. Maailmanlaajuinen ratkaisematon kriisi iskee hampaitaan Euroopan Unioniin ja erityisesti ns. Saksa–Ranska –akseliin. Kriisi on hajottanut porvariston rivejä, jossa esiintyy vastakkainasettelua enemmän kuin vasemmistossa hajaannusta. Samalla, vaikka samat syyt sytyttävät massojen vastarintaa, ne myös asettavat esteitä tielle ja matkalle kohti kansanvaltaa. Ranskassa työväenluokan ja kansanjoukkojen vastakkainasettelu valtion ja sen eri mekanismien kanssa on päivittäistä jatkuvin lakoin ja mielenosoituksin. Taistelujen kalenteri Ranskassa ei ole koskaan ollut tyhjä. Ratkaisu viime kädessä annetaan kadulla, ja subjekti siinä on kansa itse.
.
20.12.2024
Dimitris Mizaras
