Lehman Brothers-pankki on romahtanut. Hallitseva luokka Euroopassa ei ole löytänyt poliittisia keinoja kriisistä poispääsemiseksi. Kapitalistihallitusten jokaiset ”ratkaisut” aiheuttaa yhä suurempaa tuotantovoimien tuhoa. Ne saavat aikaan kansanjoukkojen tukahdutusta, poliittista kriisiä ja vastarintaliikehdintää hallitusten raadollisille leikkausohjelmille, jotka tuhoavat viimeisetkin rippeet sodanjälkeisistä hyvinvointivaltioista. Moneen osaan jakautunut eurooppalainen hallitseva luokka ja erityisesti Saksan kansleri laativat EU:n huippukokousten päätökset. He ovat lanseeranneet uuden talouspoliittisen instituution, kuuluisan troikan. Eurooppalaisen pääoman puolesta hallitsee troikka suurinta osaa periferiaa määräämällä katastrofaalisia ”muistioita”, joiden ensimmäinen uhri on työväki ja keskiluokka Kreikassa. Kyprokselle määrätty tuhoisa ohjelma on saanut aikaiseksi sen, että eurooppalaisen kapitalismin integraation perustuksissa ja rakenteissa syntyy murtumia, mikä moninkertaistaa hajottavien keskipakovoimien intensiteettiä Euroopassa
Porvarihallitusten poliittinen ja taloudellinen kyvyttömyys on pakottanut keskuspankkeja sekä EKP:n ennennäkemättömään ”finanssi–inflatoriseen” politiikkaan mutta tuloksetta. Päinvastoin, nyt orastaa uusi ”globaaliromahdus” finanssimarkkinoilla. Romahdus, joka toistaiseksi piileksii väliaikaisen finanssieuforian takana. Yli 20 vuotta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen on eurooppalaisen porvariston strateginen operaatio poliittisesta ja taloudellisesta haltuunotosta on heikentynyt työkalunaan uusi yhteinen valuutta.
Rappiovaiheessa olevan kapitalismin maailmanlaajuinen systeemikriisi on vaarantanut eurooppalaisen hallitsevan luokan kapitalismin restauraation tavoitetta. On jo selvä, että nyt on siirtymäaika, jossa ilmenee esivallankumouksellisia ja vallankumouksellisia tilanteita synnyttäviä suuria yhteiskunnallisia mullistuksia. Näissä tilanteissa nousee esiin kysymys vallasta niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Tämä kriisi on epäilemättä osoittanut sen, että Euroopan Unionia, eurooppalaisen imperialismin ja suurpääoman työkalua ei voi ”uudistaa” tai muuttaa ”sosiaaliseksi Euroopaksi” työväen ja koko kansan hyödyksi. Se täytyy romuttaa ennen kuin se hautaa meitä raunioidensa alle.
EU:n ja euroalueen vankilasta irrottautuminen ei tarkoita paluuta vararikossa olevan porvarillisen kansallisvaltion pakkopaitaan. On kamppailtava vaihtoehtoisen kansainvälisen perspektiivin puolesta. Taistelu Euroopan työväen ja muiden sorrettujen kanssa vanhan maanosassamme sosialistisesta yhdentymisestä on meille kaikille yhteistä. On taisteltava Euroopan yhdentyneistä sosialistisista valtioista, mikä sisältää myös Venäjän. Euroopan miljoonat työläiset ja sorretut eivät voi sietää enää tätä sosiaalista katastrofia, jotta eurooppalaisen pääoman hegemonia jäisi henkiin.
Ennennäkemätön talouskuri, riisto ja sodanjälkeisen hyvinvointivaltion rippeiden hajottaminen terveyden ja koulutuksen osalta tuhoavat Euroopan nuorison kaikki toivot paremmasta huomisesta ja tuomitsevat sen työttömyyteen. Valtion harjoittama väkivalta maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä vastaan kärjistyvät äärimmilleen. Fasistiset jengit lisääntyvät: natsijärjestö Kultaisen Aamunkoiton iskuryhmät Kreikassa operoivat valtiollisen suojauksen alla. Niitä rahoittaa osa pääomapiireistä laivanvarustusalalla. Sosiaalisen epätoivon hyväksikäyttö, joka syntyy yhteiskunnan hajoamisesta, muodostaa varoituksen Euroopalle.
Poliittiset tapahtumat ja kehitys Euroopassa – erityisesti eteläisessä osassa – vahvistavat sen, että a) talouskriisi on muuttunut poliittisen vallan kriisiksi ja b) on orastamassa ennennäkemätön polarisaatio kansanjoukkojen sisällä, mikä tuo ajankohtaiseksi vasemmiston kääntymisen massojen liikehdinnän suuntaan niin parlamentaarisen kuin ulkoparlamentaarisenkin toiminnan osalta.
Joukkojen järjestäytyminen, liikehdintä siirtymävaatimusohjelman pohjalta, työväenluokan vallan haltuunotto pääoman pakkolunastamiseksi, talouden jälleenorganisointi yhteiskunnallisten tarpeiden pohjalta voivat tarjota vaihtoehdon kapitalismin kriisille ja tuholle. Yhteisrintaman aikaansaaminen on välttämätöntä. Työväenluokan vallankumouksellisten etujoukkojen militanttiorganisaation rooli on tässä prosessissa elintärkeä. Johdon rakentaminen ei voi enää viipyä.
Tämän perspektiivin valossa Koordinointikomitea Neljännen Internationaalin jälleenperustamisesta (CRFI) kutsuu kaikki työläiset, yhteiskunnallisissa taisteluissa mukana olevat kansanjärjestöt ja kollektiivit sekä vallankumouksellisen vasemmiston voimat osallistumaan yleiseurooppalaiseen konferenssiin, jonka Kreikan Vallankumouksellinen Työväenpuolue (EEK) järjestää Ateenassa 9. – 10. kesäkuuta. Konferenssin keskeisiä aiheita on Euroopan kriisi ja keskustelu toimintaohjelman välittömästä käyttöönotosta sosiaalisen katastrofin edessä. Tarvitaan ohjelmaa, joka menee byrokraattisten mekanismien toimintaa pitemmälle.
Tällaisen toiminnan perustaksi ehdotamme:
· Julkisen velan mitätöimistä kansainvälisille koronkiskureille ja pankkien pakkolunastamista työläiskontrollin alla!
· Kaikkien talouskuriin tähtäävien suunnitelmien peruuttamista. EU:n, EKP:n sekä IMF:n toimesta soviteltujen sosiaalisen kannibalismin ohjelmien mitätöimistä. Korjauksia leikattuihin palkkoihin ja eläkkeisiin, työväenoikeudet ajan tasalle todellisten sosiaalisten tarpeiden mukaan!
· Taistelua irtisanomisia ja työttömyyttä vastaan; työajan jakamista kaikille työtätekeville. Julkisia investointeja infrastruktuuriin työpaikkojen luomiseksi. Kaikkien irtisanottavien ja vararikossa olevien tehtaiden valtaamista. Suurteollisuuden ja talouden strategisten sektoreiden pakkolunastamista ilman kompensaatioita ja niiden asettamista työväen kontrollin ja hallinnan alle!
· Taistelua fasismia, rasismia ja vähemmistöerottelua vastaan. Sosiaalisten solidaarisuusverkostojen järjestäytymistä!
· Työväen itsepuolustusjoukkojen perustamista fasistijengejä ja valtion tukahduttamista vastaan!
· Porvarillisen valtion tukahdutusmekanismien, Naton ja kaikkien imperialististen sotilaallisten tukikohtien sekä liittoutumien hajottamista!
· Alas kaikki porvarilliset hallitukset!
· Työväenhallituksia ja työväenvalta kaikkialle!
· Alas imperialistien Euroopan unioni!
· Euroopan Yhdistyneiden Sosialististen Valtioiden puolesta!
Ateena 16.5.2013