OSA 1: Alustus pidettiin Marxilaisen Työväenliiton keskustelutilaisuudessa Oulussa 12.-14.12.214
Seitsemän vuotta sen jälkeen kun kapitalismin nykyinen kuolinkamppailu alkoi, ihmiskunta on täydellisessä kaaoksessa. Niin kansantalouden kuin geopolitiikankin tasolla kaikki yritykset lääkkeiden löytämiseksi ovat epäonnistuneet. Kriisin nykyisen vaiheen luonteenomaisin piirre on strategioiden puute. Ainoat strategioina esitetyt näköalat koskevat sotia, poikkeustilaa, jäljellä olevien vallitsevien tasapainojen järkyttämistä ja aiheutetun kaaoksen levittämistä. Enää ei pyritä etsimään ratkaisuja eikä edes pelaamaan aikaa, vaan tavoitteena on vanhojen tasapainojen korttipakan uudelleenjär-jestäminen, epävakauden luominen ja kapitalismin intressien mukainen uuteen järjestämiseen pa-kottaminen.
Elämämme periodi pitää sisällään kaikki aikaisemmat ratkaisemattomat ristiriidat höystettyinä uu-silla ongelmilla, jotka johtuvat järjestelmän sietorajojen venyttämisestä. Enää ei eletä uusliberalisti-sen kauden loppua, vaan sen pelastamiseksi käytettyjen kaikkien talouskuplien kasvattamisen lop-pua. Enää ei eletä ns. reaalisosialismin lopun huumaa, vaan kapitalismin restauroimiseksi käytetty-jen metodien loppua. Yksinkertaisesti sanottuna, enää ei eletä historian loppua, vaan sitä ruokki-neiden myyttien loppua. 25 vuotta Berliinin muurin kaatamisen jälkeen on kaatumassa myytti kapi-talismin lopullisesta voitosta ja sen ikuisesta luonteesta.
Myyttien loppu
Pelastusrenkaana käytetty kapitalistinen globalisaatio osoittautui valheelliseksi projektiksi. Todelli-suudessa suuressa mittakaavassa globalisoitui vain finanssipääomat ja uudet fiktiivisen sfäärin arvot. Nyt eletään näiden kuplien aukipuhkeamisen loppua. Lehman Brothersin konkurssin jälkeen kaikki toivo rauhanomaisesta ristiriitojen sovittelemisesta tai niiden käsiin räjähtämisajan pitkittämi-sestä on loppunut. Vuodesta 2008 alkaen imperialismi on valmistautunut kauppasotiin ja kuumiin yhteenottoihin. Yhä enemmän on nähtävissä, että tähtäimessä ei enää ole vain pienet maailman-kolkat, vaan sen lisäksi ennen muuta Venäjä ja Kiina.
Eletään historian lopun loppuaikaa ja toisin kuin Fukluyaman teoriat arvelivat, historia tekee paluu-taan. Kauan aikaa on ollut nähtävissä merkit siitä, että kapitalismin restauraatio Venäjällä, itäisessä Euroopassa ja Kiinassa on silkkaa myyttiä. Pääoman omistamissuhteet kyseisissä maissa saivat juridisesti kapitalistisia muotoja, mutta valtavien markkinoiden avaaminen niin kulutuksen kuin pääomien investointien osalta ei toteutunut, ei edes Kiinassa pääomien valtavista maahanvirtauk-sista huolimatta. Kiinasta ja Venäjästä ei ollut läntisen kapitalismin ongelmien pelastukseksi, vaan pikemminkin ne ovat sen ongelman osia. Samanaikaisesti perinteisten kapitalistimaiden ja Venäjän sekä Kiinan välillä on kärjistynyt kilpailu siitä, mikä maa päättää maailmanasioista. Bretton Wood-sissa vakiintunut Yhdysvaltain ja dollarin geopoliittinen ja vastaavasti taloudellinen hegemonia ei ole enää itsestäänselvyys.
Vielä kerran toteutuu Leon Trotskin vanha ennustus siitä, että maissa, joissa pääoma on sosialisoitu, paluu kapitalismiin tapahtuu a) totalitaarisen (lue fasistisen) järjestelmän johdolla ja b) kyseisen maan jälleensiirtolaistuttamisen kautta. Kapitalismin restauraation harha Venäjällä sekä neuvosto-alueiden integraatio maailmanlaajuiseen kapitalismiin, markkinatalouteen ja liberaalidemokratiaan osoittautui myytiksi viimeistään Ukrainan tilanteen ja sisällissodan yhteydessä. Kapitalismin res-tauraation harhaksi osoittautumisen yksi toinen ilmaisin on nykyinen kriisi itäisessä Euroopassa ja Balkanilla. Kylmän sodan oletetut voittajat näkevät “voittonsa” kentillä tapahtuvan hallitsemattomia kaaosmaisia kehityskulkuja, jotka “hybridisotineen” kyseenalaistavat kapitalismin hegemonista asemaa kaikkialla.
Liberaali porvarillisen demokratian myytti mätänee jatkuvan poikkeustilalain painajaisessa. Kaikissa suurissa kaupungeissa Lontoosta Pariisiin ja Yhdysvaltoihin kehittyy yhä kasvamassa määrin levottomuutta ja mellakoita. Kansan suuttumusta ruokkii yleinen pahoinvointi, työttömyys, rasismi ja näköalojen puute. Kun poliisi murhasi yhden mustan nuorukaisen, 150 kaupunkia syttyi liekkeihin jotka palavat vieläkin. Kansan kasvavan vihan kontrolloimiseksi kapitalismi joutuu tukeutumaan äärioikeiston ja fasismin tarjoamiin vaihtoehtoihin. Le Penin varjon alla elävästä Ranskasta oikeis-tosektorin ja Banderan jälkeläisten iskuvoimien pihdeissä olevaan Ukrainaan ja Skandinaviasta Jobbikin Unkariin ja Kultaisen Aamukoiton Kreikkaan suuntaus on ihan selvä; fasismi on kapitalis-mille vaihtoehto. Se on viimekäden vaihtoehto, mutta vaihtoehto silti.
Myytti vahvasta eurooppalaisesta imperialismista, jonka hegemonia ulottuisi Atlantilta Venäjän ra-joihin asti, päättyy EU:n ja euroalueen hajoamiseen liittyviin vaaroihin ja riskeihin.
Myytti yksinapaisesta maailmasta, joka määräisi kehityksen tahdin ja pakottaisi omaan lakiinsa ja järjestykseensä on hälvenemässä niin ikään. Bushin perspektiivit jatkuvasta terrorismin vastaisesta sodasta on kokenut haaksirikon Afganistanin vuorilla sekä Syyrian ja Irakin maaperällä. Geopoli-tiikkaa siellä dominoi imperialismin ja sen liittolaisten luoma “Frankenstein”. Imperialismi on terro-rismin avustuksella luonut kaaosta alueella mutta uusia raoja ei piirrä USA – tai vielä vähemmän Turkki – vaan Isis-hirviö.
Edellisten myyttien valheeksi osoittautuminen potkaisee valtaistuimestaan myös myyttien myytin, joka on myytti vallankumousten ja kommunismin perspektiivin lopusta.
Talousnäkymät tänään
Vallankumouksellisen ratkaisun perspektiivi johtuu juuri tästä ylitsepääsemättömästä umpikujasta, johon globaali kapitalismi on syöksynyt. Lokakuun puolessavälissä kapitalistit näkivät painajaisia uudesta mustasta perjantaista tai maanantaista. “Mustan lokakuun” mahdollisuus levitti paniikkia kaikkialla, koska se liittyi yhtäaikaiseen maailmanlaajuiseen pörssiromahdukseen. Tässä tapauk-sessa vaaravyöhykkeellä olivat öljy-yhtiöiden osakkeiden arvon romahtaminen öljynhinnan rajun laskun seurauksena. Tämä oli tuomio kaikille tähänastisille yrityksille löytää ratkaisuja kriisiin kan-santalouden keinoin viimeiset seitsemän vuotta. Samalla soi varoituskellot siitä uudesta myrskystä, joka on tulossa.
Maailman talouden loputtoman laman keskiössä on Yhdysvallat. Tuhansien miljardien dollarielvy-tykset (QE I & II) ja valtiovelkakaton ylittäminen kolkuttelivat romahtamisen rajoja USA:ssa. Sen seurauksena keskuspankki Fed lopetti rahan painamisen ja kehitti toimenpiteitä pääomien siirtämi-seksi Euroopasta ja Aasiasta takaisin Yhdysvaltoihin. Lyhyessä ajassa Fedin uusi strategia syvensi lamaa Euroopassa mukaan lukien Saksa ja tuomitsi Abenocs-toimenpiteet Japanissa epäonnistu-maan. Niiden vanavedessä kulkee Kiinan yhä enemmän hidastamassa oleva talous. Viimeinen oli vielä viime vuoteen asti pidetty kapitalismin kasvun veturina, joka vaatii itselleen tämän vuositu-hannen ykköstalouden laakeriseppelettä. Tämän tilanteen yhteisvaikutus piirtää synkkiä näköaloja lähitulevaisuuteen ja pakottaa suurvaltoja kilpailemaan talousintresseistään toisilla keinoin.
Vaikka EKP on äskettäin päättänyt muutaman sadan miljardin elvytyksestä, pääjohtaja Draghi on kiteyttänyt kapitalismin ongelman yhteen fraasiin: “Se mitä tarvitsemme tällä hetkellä, ei ole rahan pumppaaminen markkinoille, vaan investoinnit”. Keskuspankkien valtava likviditeetin lisääminen Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa ei onnistunut saamaan maailmantaloutta pois laman pitkit-tyneestä suosta. Rahat päätyivät markkinavoimien taskuihin, keinotteluun, koronkiskureille inves-toitumattoman loismaisen pääoman näennäiseen uusiutumiseen. Sen sijaan elvytys paisutti globaali velkaa entistäkin kestämättömämmälle tasolle luoden uusia jättiläismäisiä kuplia maailman finanssijärjestelmälle. Maailmanlaajuisen laman ja ylivelkaantumisen yhdistelmä muodostavat toi-siaan ruokkivan laman ja deflaation yhdistelmän kanssa “mitä myrkyllisimmän kompleksin”. Kuvaus löytyy International Center for Monetary and Banking Studies’n (ICMB) Geneven raportin tekstissä (25.9.2014).
Saman raportin mukaan ilman finanssivirtojen velkaa, yksinomaan yksityisen ja julkisen velan suu-ruus on noussut 160 prosentista vuosituhannen vaiheessa melkein 200 prosenttiin bkt:stä kriisin alussa vuonna 2009 ja 215 prosenttiin elvytyksen loppuvaiheessa vuonna 2013. Kehittyneissä maissa vuoden 2010 jälkeinen kokonaisvelka on saavuttanut ennätystason 358 prosenttia bkt:stä. Kyseistä kehitystä edesauttoi se, että hallitukset ja keskuspankit ovat ottaneet omille hartioilleen yksityisen pääoman -pääasiallisesti pankkien- velkaa. Raportin mukaan, vuoteen 2009 mennessä puolet maapallon talouksista oli lamassa. Eri maiden määrälliset elvytykset (QE) tukivat tehokkaasti vain pankkeja ja osakkeiden hintoja pörsseissä. Pääoma myy osakkeita eikä hyödykkeitä. Inves-toinnit ovat murskaantuneet Marxin voiton suhdeluvun laskutendenssin rautaisten lainalaisuuksien koron alle.
Eletään vakavien varoituksien aikaa. Maailman kapitalismi muistuttaa Syyrian taisteluntantereita. Siellä länsi pommittaa alaurakoitsijoitaan, ISIS’n jihadisteja, koska nämä nostivat päätä isäntiään vastaan. Dragin, IMF:n ja Merkelin leikkauspolitiikan ja OECD:n työkaluarsenaalin käyttöönoton jälkeen, markkinoiden jihadistit nostavat taas päätään. Viime kesänä keskuspankkien pankki (BIS, Bank for International Settlements) varoitti suurten keskuspankkien löysästä valuuttapolitiikasta, joka tarjoaa euforista ilmapiiriä markkinoille ja pakottaa sijoittajat vaarallisiin ja lyhytaikaisiin vedon-lyönteihin. Sen sijaan IMF kehotti EKP:a elvyttämään ja varoitti Britanniaa kiinteistöjen kuplista ja Kiinaa yksityisten ylivelkaantumisesta. Britannia varoitti eroamisesta EU:sta, amerikkalaiset varoit-tavat saksalaisia kauppataseensa ylijäämästä, saksalaiset varoittavat ranskalaisia budjettivajees-taan. Varoituksien lista on pitkä. Euroopan komissio yhtäällä varoittaa monikansallisia yhtiöitä sa-malla kun toisaalla valmistelee niille suurta lahjaa vapaakauppasopimuksen (TTIP) kautta, kaikki yhdessä varoittavat Venäjää, joka lähestyy Kiinaa, joka varoittaa amerikkalaisia niiden lentotuki-alusten liikkuvuudesta Kiinan aluevesien lähellä.
Määrällisen elvytyksen (QE) ja likviditeetin massiivisen pumppaamisen lopettaminen aiheuttaa krii-siin uuden tekijän. Se, että keskuspankki ei enää lunasta valtion velkakirjoja on saanut Euroopan (varsinkin sen eteläisen osan) suuriin vaikeuksiin ja erityisesti se saa polvilleen kehittyvät taloudet esim. BRICS-maat. Lyhenteen keksi vuonna 2001 Goldman Sachs. Alkukirjaimista vain C:llä, eli Kiinalla on vielä plussakasvu, joskin sekin aikaisempaa suppeampana. Brasilia (200 miljoonaa asukasta ja Venäjä (143 miljoona asukasta) eivät enää vedä kasvun kärryjä, josta Intia (1 252 mil-joonaa asukasta) ja Etelä-Afrikka (53 miljoonaa asukasta) ovat tippuneet aikaisemmin. Ajoista, jol-loin Lula lausui “jumala on brasilialainen” on jäänyt vain muisto.
Maailman kriisin keskiössä on euroalue ja koko EU. Lamaan on joutunut, ei vain Italia ja Ranska, vaan myös talouden veturina pidetty Saksa itse. Dragin vakuutukset siitä, että tekee kaikkensa pe-lastaakseen euroalueen, osoittautui lyhytvaikutteiseksi. Dragin ilmoittamiin toimenpiteisiin viime kesäkuussa ja syyskuussa kohdistuu suuri skeptisyys, ajatus siitä, että niitä on liian vähän ja ne tulevat liian myöhään. Todellisuudessa 30-vuotinen finanssipääoman globalisaatio muuttuu ratkai-susta pääoman ylikasautumiselle katastrofaaliseksi umpikujaksi, siunauksesta pääomalle kirouk-seksi ja tuomioksi. Kapitalismin romahtamisen pitkittäminen on luonut tilanteen, joiden sisällä mi-kään maa ei voi välttyä globaalilta kriisiltä, ei edes kapitalismin keskus, USA. Tämä on finanssi-maailman levottomuudesta lokakuussa johtuva viesti. Yhdysvallat ei kykene vetämään muita talo-uksia kasvuun eikä mikään muu maa voi toimia sen tilalla. Kaikki uppoavat suohon niin, että vii-meinen saattohoidon vaihe voi olla hyvin ripeä. Viesti kielii siitä, ettei mikään vipu onnistu ilman investointeja pysäyttämään lamaantumista. Keskuspankkien rooli kaikkine elvytysruiskeineen on tullut tiensä päähän.
Puhuttaessa romahduksesta on muistettava, että se on jo tapahtunut vuosina 2007 – 2008. Nyt kyse on laivan uppoamisen nopeudesta. Kysymys ei ole siitä, milloin kapitalismi kuolee, vaan siitä, että koska syntyy haudankaivaja peittämään lemuavan ruumiin. Analyyseissämme ennustimme vuoden 2008 romahduksen paljon aikaisemmin. Olemme myös analysoineet syyt ja määritelleet kriisin rakenteelliseksi systeemikriisiksi. Olemme myös todenneet, että kapitalismi voi pelata vähän aikaa syventämällä ja kärjistämällä ristiriitojaan, muttei voi tästä kriisistä enää nousta jaloilleen vuosikymmeniksi kuten tapahtui 1940-luvulla ja osittain myös finanssiglobalisaaation jaksoina. Sa-noimme myös, että ei Kiinasta eikä mistään muusta BRICS-maasta ole amerikkalaisten tilalle kapi-talismin johtavaksi voimaksi.
Tämä tapahtui aikana, jolloin kaikki reformistit ja impressionistit vasemmistosta näkivät vaihtoeh-doksi kapitalismille Lulan, Chavesin ja jopa Kirchnerin tapaisia “inhimillisempiä” kapitalismeja. Sa-noimme silloin, että sitten kun raaka-aineiden hinnat tulevat rajusti alas, näistä vaihtoehdoista tulee samalla tavalla kapitalismin globaali dynamiikan ongelman osia. Nyt ollaan deflaation jyrkänteellä ja se sinällään tekee kehittyvistä maista konkurssin partaalla olevia talouksia. Kiinaa kohtaa tänä päivänä talouden nopea hidastuminen mittavista elvytyspaketeista huolimatta. Mittava elvytys on luonut uusia massiivisia kuplia etenkin asuntoteollisuudessa. Tämä tulee liikasijoitettujen tuotta-mattomien pääomien ja aluehallinnon, pankkien ja yritysten ylivelkaantumisongelmien lisäksi. Mitä tulee kehittyviin talouksiin kokonaisuudessaan, maailmanlaajuinen lama on laskenut kyseisten maiden vientiin tarkoitettujen raaka-aineiden hinnat. Sen lisäksi määrällinen elvytys on aikaisemmin nostattanut spekulointipääomien tulvan kasvattaen näiden maiden velkaa 2 000 miljardilla dollarilla vuoden 2008 jälkeen. Nyt tendenssit kääntyvät päälaelleen, ja pääomia alkaa tulvia pois periferiasta metropolien tuottavampiin kohteisiin. Kuten keskuspankkien pankki, BIS vakuuttaa, kriisi ke-hittyvissä maissa on huomattavasti suurempi riski kuin vuoden 1997 romahdus.
Öljyn hinnan romahdus on deflaation seuraamus, ja se voi osoittautua kohtalokkaaksi kapitalismin romahtamisen tahdissa. Deflaatiopaineiden lisäksi USA:n (maailman suurin kuluttaja) pyrkimykset vähentämään riippuvuuttaan öljyn tuonnista, tuotannon kasvattaminen Latinalaisessa Amerikassa öljyn kysynnän laskun ja laman yhteisvaikutus on saanut öljyn hinnat romahtamaan alimpaan ta-soon 4,5 vuoteen. Myös OPEC on päättänyt kaikesta huolimatta säilyttää tuotantonsa 30 tynnyriin päivässä. Öljyn hinnan alamäki on ollut jyrkkää ja nopeaa. Suuntauksen ennustetaan jatkuvaan. Deflaatiosta tai muista syystä johtuva öljyn hinnan romahdus edesauttaa deflaation ripeässä kehi-tyksessä. Ekonomistit puhuvat Japanin taudin oireista euroalueella. Kaikki elementit koko talouden näivettymiseen ovat jo läsnä.
Ensimmäisiä seuraamuksia öljyn hinnan romahtamisesta on ruplan arvon raju lasku. Ruplan arvoa on alennettu viennin helpottamiseksi, mutta se on laskenut myös valuuttakaupan matalan volyymin vuoksi. Dollareissa laskettu Venäjän ulkomaanvelka kasvaa ja hallitus joutuu tekemään budjettikor-jauksia, jotka heikentävät kansalaisten elintasoa. Myös tuontitavaroiden hinnat nousevat. Elintasoa on vaikea kohottaa budjetista, jos öljyn ja kaasun vienti ei pysty sitä enää lihottamaan. Raakaöljyn hinta on puolet siitä, mitä se oli kuusi vuotta sitten. Ruplan syöksy öljyn perässä on dollariin nähden tänä vuonna ollut yli 60 prosenttia. Tällainen pudotus on viimeksi ollut Jeltsinin aikana vuonna 1998, jolloin Venäjä julistautui maksukyvyttömäksi. Tuhon professori Roubini julisti joulukuun alussa, että tämä merkitsee paluutta valuuttasotien aikaan.
Geopoliittiset tendenssit, mahdollisuuksia ja vaaroja
Strategisen kriisistä ulospääsyn puute avautuu sen jälkeen kun niin keynesismi, uusliberalismi kuten myös niiden eri yhdistelmien haaksirikko ruokkii yhtäältä poliittisia järjestelmäkriisejä ja toisaalta akuutteja geopoliittisia kriisejä. Kansanjoukkojen vastarinta ja silmitön viha hallitsevia kohtaan saa aikaiseksi epävakaita oloja kiihdyttämällä hajottavia keskipakovoimia. Spontaanisti syntyy joukkoliikkeitä, joiden on mahdoton hyväksyä sosiaaliseen kannibalismiin tähtääviä leikkauksia. Tämä tapahtuu, ei vain yksittäisissä maissa Euroopassa, vaan kauttaaltaan koko EU:ssa. Britanni-assa, Espanjassa ja Belgiassa keskipakovoimat aiheuttavat massiivisia separatistiliikkeitä, Rans-kassa uhmaavat viidettä tasavaltaa, Italiassa ikivanha epävakaus korostuu ja Kreikassa on jo kak-sipuoluejärjestelmä heitetty roskakoriin. Kaikki ilmaisimet kielivät tendensseistä, jotka vievät kohti yhteiskuntaa, jossa kaikki legitimiteetti tähän asti hallitseville on kadonnut.
Äärioikeiston, fasististen- tai natsiliikkeiden ja rasismin nousu on todistus siitä, että porvarillinen poliittinen valta ja näin ollen myös porvarillinen demokratia ovat syvässä kriisissä. Tämä legitimi-teetin puute synnyttää poikkeustilan tarpeita. Fasismin nousu ei ole ristiriidassa porvariston tarpei-den ja intressien kanssa, vaan ilmaisee poliittisella tasolla tietynlaista välttämättömyyttä kapitalis-mille, mikäli porvaristo mielii edelleen toimia hegemonisena voimana yhteiskunnassa. Siitä johtuu porvariston ja sen instituutioiden (kuten mediat) enemmän tai vähemmän avoin tuki äärioikeistolle.
Etätavoitteena taustalla on valmistelut, jotka tähtäävät ennalta ehkäisevän vastavallankumouksen tai vallankaappauksen valmisteluun. Vastavallankumous kohdistetaan sisäiseen viholliseen, työssä olevaan ja työttömään työväenluokkaan ja nuoriso-liikkeeseen sekä maahanmuuttajiin, joille jälleen kerran varataan syntipukin rooli. Tällä tavoin porvaristo kykenee manipuloimaan kansan vastarintaa ja kontrolloimaan sosiaalista riistoa, mikä on perimmäinen tavoite. Tähän porvaristo tarvitsee niin parlamentaarisen (VasLi) kuin eduskunnan ulkopuolella olevan reformistisen vasemmiston (SKP ja muut pienemmät poststalinistisen ajan jäännökset) apua. Apu voi olla välitöntä tukea porvarilliselle yhteiskunnalle, lakkojen rikkominen, hämmentävien iskulauseiden levittäminen mielenosoituksissa jne. tai välillistä, kun vallankumouksellisen johdon puutetta pitkitetään.
Vahvin voimavaramme tässä prosessissa piilee siinä, että proletariaatin ja uusköyhälistön (opiske-lijat, prekariaatti, yhä enenemässä määrin toimeentulotuen turvin elävät) vallankumouksellinen dy-namiikka ei ole kokenut tappiota. Ratkaisevat historialliset yhteenotot siitä, minkä yhteiskunnallisen luokan käsissä valta tulee olemaan, ovat kaikkialla edessä niin Euroopassa kuin muuallakin maa-ilmalla. Maailmanlaajuinen kansainvälisten voimasuhteiden järjestelmä sellaisena kun se muodostui kylmän sodan päättymisen jälkeen, on menettänyt kaiken sitä tukeneen hohdon, jonka tarjosi ns. historian lopun huuma ja finanssipääoman globalisaation esittämät mahtavat taloudelliset luvut. Nyt jäljelle jää kuplien puhkeaminen, pääomien tuho, fiktiivisen talouden romahtaminen ja illuusioiden hälventyminen.
Kylmän sodan jälkeisen ajan loppu ei tarkoita paluuta kylmään sotaan ja sen tarjoamiin suhteellisen vakaisiin olosuhteisiin. Se on vain kuviteltu näköala, jota osa porvaristosta pelkää ja kaikki poststalinismin jäänteet toivovat. Paluuta byrokraattiseen järjestelmään ei voi historiallisesti olla. Stalinismi, tämä syöpäkasvain sosialististen tuotantosuhteiden niskassa, ei voinut olla kestävä by-rokraattisena kastina, eikä liioin kapitalistisena luokkana. Se on ollut historian loinen, joka syntyi tiettyjen historiallisten olosuhteiden vallitessa, ja katosi historian polulta lopullisesti sen jälkeen kun tuhosi kaiken, mitä proletariaatti oli kyseisissä maissa ehtinyt suurilla uhrauksilla rakentaa.
Ukraina
Ukrainan poliittinen ja taloudellinen luhistuminen, Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen interventio, työväen kansannousu Donbassissa on osa prosessia, johon liittyy Venäjän ja lännen välinen vas-takkainasettelu, sekä räjähtämispisteessä oleva tilanne itäisessä Euroopassa ja Balkanilla erityisesti Bosniassa, Bulgariassa ja Romaniassa. Poliittinen kehitys kyseisissä maissa osoittaa, että ollaan valovuosien päässä neuvostovaikutuspiirissä olleiden yhteiskunnallisten järjestelmien integ-roimisesta maailman kapitalismiin. Kapitalismin maailmanlaajuinen kriisi ja kuolinkamppailu ovat kärjistäneet äärimmilleen myös jo olemassa olevaa kapitalistisen restauraation siirtymäkauden krii-siä. Kapitalistinen restauraatio oli uusi historiallinen ilmiö, joka vaati marxilaisen analyysinsa. Ennen kun onnistuu sanomaan, missä tässä mennään, pitää olla selkeä kuva siitä, miten tähän on tultu. Stalinististen eliittien epäonnistuminen kytkeä omia yhteiskuntia globalisoituneeseen kapitalistiseen pääomaan ennustettiin meidän liikkeessämme heti itäisen Euroopan mullistavien muutosten jälkeen. Ennusteemme osoittautui oikeaksi siinä, että kyseisten yhteiskuntien integroiminen globaalin pääomaan ei pystynyt luomaan kestäviä yhteiskuntia, jotka kykenisivät rakentumaan uu-delleen oman perustan pohjalta. Trotskin ennuste perustui kauan sitten samaan maailman tilanteen ja neuvostobyrokratian analyysiin. Trotskin ennuste vaikuttaa niin ajankohtaiselta, ikään kuin suuri vallankumouksellinen olisi tällä hetkellä katsomassa omin silmin sitä, miten tilanne Ukrainassa ke-hittyy.
Meidän liikkeemme niin kansainvälisesti (CRFI, Rakovsky-keskus, RedMed) kuin kansallisetkin järjestöt MTL:a mukaan lukien ei epäröinyt valita puoltaan Ukrainassa. Välimeren kongressi Atee-nassa maaliskuussa 2014, eri kannanotot, solidaarisuusaktit ja paikan päällä toimiminen ovat alusta asti olleet itäisen ja eteläisen Ukrainan työläisten rinnalla Kiovan natsivoimia ja oligarkeja vastaan, kaikkia niitä imperialismin kaavailemia pimeitä suunnitelmia vastaan. Me emme ole Putinin puolella siitä huolimatta, että tämä tiettyjen olosuhteiden vallitessa ja ollessaan selkä seinää vasten, auttoi Donbassin ja Luhanskin vastarintaa torjumaan imperialismin ja natsien hyökkäyksen. Meidän dilemma ei ole Moskovan tai Kiovan oligarkit. Me sanomme, että ainoa järkevä perspektiivi, joka vapauttaa yhteiskunnan umpikujasta on suvereeni, itsenäinen ja sosialistisen Ukraina, jonka päätöksenteko ja kaikki valta nojaa työläisten vapaasti valittuihin neuvostoihin eurooppalaisten so-sialistisen federaation puitteessa.
Ukrainan konfliktin alkuvaiheesta asti Rauhanpuolustajat ja Aleksanteri – instituutin Venäjä-asiantuntijat ja dosenttipasifistit väittivät, että Maidanin tapahtumat eivät voi kehittyä sisällissodaksi, koska tällainen kehitys ei olisi kenenkään intressien mukaista. Verisen sisällissodan kuluessa samat tahot vetoavat YK:hon tai Etyjiin sovittelemaan kriisiä ja palauttamaan rauhan Ukrainaan. Vallankaappauksen ja ensimmäisten asetaistelujen jälkeen on pidetty vaalit. Kaiken väkivallan alul-lepanijat natsien iskujoukot ja puolueet eivät menestyneet ollenkaan vaaleissa. Silti vaalien jälkeen heillä on paljon vaikutusvaltaa päätöselimissä ja vapaat kädet toimia mielivaltaisesti siviilejä vastaan itäisessä Ukrainassa. Likaisimpia tekoja on suorittanut kansainvälinen Azov–natsiprikaati, johon liittyi vapaaehtoisia natseja ympäri Eurooppaa. Azovin varakomentaja Wadim Trojan on vaalien jälkeen valittu toimimaan miliisin ylipoliisimestarina. Me uskomme, että sata vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta, Ukrainan konflikti tai esim. 2.5.2014 Odessassa tapahtuneen siviilien lahtaus ammattiliittojen talossa voi osoittautua aikamme suursodan uudeksi Sarajevoksi. Sellaisen mahdollisuuden selkeä näkeminen ja kartoittaminen ovat hyvin tärkeä osatekijä proletariaatin strategioiden suunnitelmia laatiessa.
Lähi-itä
Toinen suuri kehitteellä oleva geopoliittinen kriisi sijaitsee Lähi-idässä ja itäisellä Välimerellä. Ke-säkuusta 2014 Syyriassa ja Irakissa riehuu ns. islamistisen valtion, eli Isis-terroristien hyökkäys. Kyseinen historiallinen hirviö on amerikkalaisten, turkkilaisten, saudien ja Persianlahden öljy-monarkioiden hallitsijoiden luoma, rahoittama ja kouluttama kuvio. Saudit ja muut kuninkaat antoivat terroristeille rahaa, joilla nämä ostivat amerikkalaisia aseita. Sen jälkeen menivät Turkin rajan yli, jossa ”veli” Erdoganin armeija koulutti teurastamaan. Frankensteinina saudit tarkoittivat shiian-muslimeja, amerikkalaiset al-Assadia ja turkkilaiset edellistä sekä kurdeja vastaan. Nyt hirviö on riistäytynyt luojiensa käsistä ja on kääntymässä entisiä isäntiänsä vastan. Koe kukistaa kansan-nousuja tukemalla terroristeja on kokeiltu – suhteellisen onnistuneesti – aikaisemminkin Libyan la-boratoriossa. Kansanjoukkojen kapinan tukahduttaminen oli tärkeämpää kuin estää terrorismin yli-valta.
Tämän todettuamme voimme tehdä kaksi tärkeää johtopäätöstä. Ensimmäiseksi on perusteltua väittää, että Isis’n luominen, rahoittaminen, kouluttaminen ja vahvistaminen imperialismin ja sen liekanuorassa olevien toimesta merkitsee Bushin lanseeraaman terrorisminvastaisen sodan epä-onnistuneen. Toinen toteamus on se, että vuosien 1997 ja 2001 välillä tapahtuneen kapitalismin romahduksen yhteydessä aloitettiin sota Afganistanissa (ja pian Irakissa) ja alettiin jahdata tale-baneja ja al Qaidan militantteja samalla kun avattiin Guantanamon keskitysleiri ja laadittiin demo-kraattisia oikeuksia kaventavia lakeja sisäistä vihollista vastaan. Nyt kun kaikki kapitalismin pelas-tamiseen tähdänneet toimenpiteet ovat epäonnistuneet, se tukeutuu terrorismiin luodakseen kaa-oksen, johon se myöhemmin tulee pakottamaan omat ratkaisunsa.
Samaan epäonnistuneiden projektien kategoriaan voimme laittaa muitakin imperialismin kaavoit-tamia projekteja. Terrorisminvastaisen sodan epäonnistuminen menee käsi kädessä kahden Per-sianlahden sodan ja arabikevään liikehdinnänkontrollointiprojektien kanssa. Havaittavissa on myös ristiriitoja terroristien tukijoiden keskuudessa. Turkkilaiset haukkuvat amerikkalaisia, koska nämä ei heidän mielestään anna Isis:in teurastaa tarpeeksi Kobenéssa ja päästävät terroristit hyökkäämään Turkin rajojen sisäpuolelle, siis sinne missä amerikkalaiset eivät kehtaa pommittaa Naton jäsenmaahan kuuluvaa maaperää.
Saudi Arabian ja Qatarin sukset menivät ristiin, kun saudit tukivat amerikkalaisten rohkaisemaa al Sisin vallankaappausta muslimiveljeskuntaa vastaan Egyptissä. Nyt Mursi ei ole vallassa uhmaa-massa saudien sukua, vaan armeijan diktatuuri, joka vapauttaa Mubarakin kaikista syytteistä kos-kien siviilien murhia Tahririn aukiolla. Samanaikaisesti Turkki lähentelee poliittisesti Putinia. Erdogan ja Davutoğlu näkevät, että jenkkien heikkous antaa heille mahdollisuuksia näytellä alueella enemmän hegemonista roolia ja kiristävät liittolaisiaan tällä tavalla. Samoihin temppuihin ryhtyi Un-karin Orbán sen jälkeen kun länsi alkoi kuiskaten ”syytellä” häntä autoritaarisista otteista Unkarissa.
Itäinen Välimeri
On tärkeä todeta tässä, että yhteentörmäys imperialismin ja islamilaisen valtion välillä on konflikti, joka on taantumuksellinen kummallekin osapuolelle. Autamme kurdeja selviytymään terroristien ja turkkilaisarmeijan yhteisestä hyökkäyksestä ja tuemme heidän pyrkimyksiään itsenäisen sosialisti-sen Kurdistanin perustamiseksi. Samalla taistelemme että kyseinen sota muuttuisi vallankumouk-seksi sekä imperialismia että islamilaista obskuratismia vastaan. Liikkeemme kansainvälisesti vas-tustaa jokaisen sortin imperialismin interventiota alueella. Kobanén sankarillinen vastarinta ja auto-nominen kurdilainen Rojava voivat olla esimerkkejä ja inspiraation lähteitä Turkin kurdeille, jotka yhteisrintamassa Turkin proletariaatin kanssa voivat kaataa Erdoganin hallinnon ja taistella sosia-lismista Turkissa. Turkin vaikeudet saada läpi suunnitelmansa kurdien totaalisesta eliminoimisesta Syyrian kapinoivissa kaupungeissa, ja mahdolliset luokkataistelun aiheuttamat paineet pakottavat Erdoganin purkamaan aggressionsa Kyproksella.
Siellä turkkilaiset alukset ovat jo alkaneet porata öljyä meren pohjasta Kyproksen aluevesillä. Tämä asettaa vielä kerran vastakkain kaksi Nato-maata keskenään, Kreikan ja Turkin. Itsenäinen Kypros on yrittänyt saada imperialismin tukea tarjoamalla urakoita amerikkalaisille yrityksille ja öljyä Israelille. Kobanén taistelut symbolisoivat sankarillisuutta ja itseluottamusta taisteluissa, jossa tukeudutaan yksinomaan omiin voimiin ja resursseihin. Kobané voi lähettää ympärille kaikki tajun-nan herättämiseksi tarpeelliset ennusmerkit tulevien kapinoiden osalta niin Turkissa kuin Kreikassa ja Israelissa lyhyessä tähtäimessä lähitulevaisuudessa.
Kapitalismin kehittämät kansallisvaltiot ja tietyt kansakunnan yhtäläisyydet, jotka pätevät määrätty-jen ulkorajojen, siis territorion sisällä, ovat kriisissä. On nähtävissä että kansallisvaltioiden rajoilla on taipumus menettää merkityksensä. Nyt Lähi-idän Frankenstein toteuttaa tätä muutenkin objek-tiivisesti olemassa olevaa tendenssiä. Prosessin toteuttaa Isis kovalla kädellä, jonka päässä on kauloja viiltävä veitsi. Nykyiset rajat alkoivat muotoutua ensimmäisestä maailmansodasta alkaen, jolloin jaettiin Saksan liittolaisen Ottomaanien imperiumi. Ranska ja Englanti sopivat keskenään val-tavan alueen jaosta vaikutuspiireille 1916 (Syke-Picot – sopimus) mulle-sulle – periaatteella. Nyt islamistien kalifaatti kyseenalaistaa tämän jaon. Kalifaatti on islamin keskushallintomuoto, joka muodostui Mohammedin kuolemaa (632 JAA) seuranneina vuosisatoina. Historian viimeinen kali-faatti oli Ottomaanien valtakunta. Kalifaatti esittää karttoja tavoitteistaan, jossa valtakuntansa länti-nen raja on Atlantilla ja itäinen osa Intian naapurina. Etelässä kalifaatti tavoittelee Keski-Afrikan territorioita ja pohjoisessa Espanja, Kreikka ja koko Balkan. Paluu keskiaikaan on mahdoton, mutta kapitalismin mätäneminen mahdollistaa pyrkimyksiä siihen. Kyseiset rajat islamistien kartoilla ei ole pahemmin (Ks. kartta) keinotekoisem-pia kuin Sayks ja Picot sopivat vuonna 1916. Al Assad yrittää vedota Barthin ideologiaan, johon liittyy panarabismi versus kalifi Abu Bakr al-Baghdadi, joka edustaa panislamismia. Isisin pimeitä tavoitteita edesauttaa porvariston syvä keskinäinen jako ja vastakkainasettelu. Turkki suuttuu ame-rikkalaisille, kun eivät auta heitä kurdeja vastaan.
Samaan aikaan Israelin Benjamin Netanjahu on vaatinut voittoa kurdeille ja sanoo kannattavansa Kurdistan-valtion perustamista. Vielä yksi, tällä kertaa toisen maailmansodan jälkeinen, tasapaino järkkyy. Nimittäin Israelin olemassaolon oikeutus on taas tapetilla. Äärioikeistolaisen hallituksen johdolla Israelin valtio on vaipunut syvään poliittiseen, taloudelliseen ja moraaliseen kriisiin. Sio-nismin mätänemisprosessi mahdollisesti vahvistaa antisemitistisiä mielialoja Euroopassa, johon fasismi ehdottomasti tarttuu.
Ristiriita kansantalouksien ja markkinoiden maailmanlaajuisen luonteen ja kapitalistivaltioiden kan-sallisten rajojen välillä sekä tämän dilemman ratkaisemattomuus kapitalismin viitekehyksen sisällä on kiusannut porvaristoa imperialistisen vaiheen alusta asti. Kaksi maailmansotaa eivät pystyneet ratkaisemaan tätäkään ristiriitaa. Mikään imperialistien ja niiden liekanarussa olevien kisällien bar-barismi ei voi nytkään tarjota sivilisaatiolle ja ihmiskunnalle kestäviä ratkaisuja. Euroopassa ja Amerikassa porvaristo tarvitsee kaikkialla kovia fasistisia järjestelmiä, kuria ja järjestystä saadak-seen sekä ammentaakseen ”riittävästi” lisäarvoa työssä olevien maksamattomasta työstä. Sen li-säksi se tarvitsee työttömien armeijoita ja sotia, missä se voi eliminoida miljoonia ylimääräisiä työ-käsiä. Lähi-idässä ei riitä sotilasdiktatuureja Egyptin malliin. Sorretut, jotka uskalsivat nousta Muba-rakia ja Ben Alia vastaan ja vieläpä kaataa niiden totalitarismit, nousevat uudestaan kapinoimaan. Kolme vuotta sitten alkaneet sosiaalivallankumoukset ovat kulkeneet monien siksak – liikkeiden kautta eteenpäin. On koettu väliaikaisia voittoja ja tappioita, on ollut iloa ja surua. Kuitenkin nämä satojen miljoonien joukot odottavat vielä omaa vuoroaan. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu. Kansallisvaltioiden tilalle ei voi asettaa keskiajalta kopioituja kalifaatteja. Terroristilahtareita vastaan on noussut Kobanên sankarillinen naisarmeija ja Rojavan ”neuvosto”. Vallankumouksen joukot ovat toistaiseksi voittamattomia. Seuraavassa taistelujen vaiheessa proletariaatti ehdottaa maailman kaikille kansoille ainoata mahdollista ratkaisua kriisistä poispääsemiseksi ja ihmiskunnan pelastamiseksi barbariasta. Tämä ratkaisu luo sosialistisia tuotanto- ja jakosuhteita, demokraattista päätöksentekoa, oikeutta, suvereniteettia, itsenäisyyttä, maata ja vapautta sosialistisen Kurdistanin, Palestiinan Lähi-idän sosialistisen federaation puitteissa, Euroopan, Amerikan, Afrikan ja Aasian sosialististen federaatioiden rinnalla.
12.12.2014
-Dimitris Mizaras
– artikkeli jatkuu tässä
