Esitelmä Radikaalivasemmiston opintopiirissä
Heinäkuun puolivälissä Financial Times kuvasi maailmanpolitiikkaa seuraavasti: “Kaaos vallitsee kaikkialla, Trump-ilmiöstä eteläiseen Kiinaan asti”. Kapitalistinen järjestelmä on syvästi rappeutunut. Se toimii pääasiallisesti finanssitasolla, ja keinottelu hallitsee täydellisesti tuotantoa. Eletään tilanteessa, jossa fiktiivinen kansantalous on paljastanut keinotekoisen luonteensa, talouden kuplat puhkeavat toinen toisensa jälkeen, ja kokonaisuus on vajoamassa kaikkialla samanaikaisesti alas. Tunnettu vaikuttaja Zbigniew Brzezinski huomioi myös psykologiset syyt: “Lopputulos ratkaistaan suuren shakkilaudan päällä. Läntinen maailma maksaa tällä hetkellä siitä, että se luuli voittaneensa pelin vuosina 1989-91”. Brzezinski siis katsoo, että ainoa ulospäästy umpikujasta on suursota. Todellisuudessa sellainen on ollut käynnissä jo monta vuotta. Suursodan kohteena on Venäjä. Tavoite on Venäjän pilkkominen ja siirtolaistaminen, mitä Brzezinskin ehdotti jo Jeltsinin aikana 1990-luvulla. USA:n ja sen eurooppalaisten liittolaisten tuki Ukrainan vallankaappaukselle ja maan äärioikeistolle sekä Syyrian sota ovat konflikteja, joiden perimmäinen vihollinen on Venäjä.
Olennainen osa voimistuvaa militarismia on kaikkialla lännessä käynnissä oleva sotapropaganda, varustelu, Naton laajeneminen ja Venäjän ahdistaminen. Lukuun ottamatta itäisen Ukrainan pientä raja-aluetta, Nato kiristää otettaan Venäjän ympärillä. Myös vielä Natoon kuulumattoman Suomen itäraja on tarvittaessa Naton käytettävissä ja hallinnassa. Nato päättää, milloin se tarvitsee Suomen itärajaa, ilma- ja merialuetta omiin harjoituksiinsa tai todellisiin sotiin. Sen takaa isäntämaasopimus, jonka suomalaiset sotilaat solmivat Naton kanssa. Viime kesänä käydyt Naton sotaharjoitukset Suomen maaperällä käynnistettiin kyseisen sopimukseen nojaten.
Isäntämaasopimus allekirjoitettiin 4.9.2014. Sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Presidentti Niinistö oli läsnä, kun Yhdysvalloista Suomen isäntämaan tekevä sopimus allekirjoitettiin. Sopimuksen hyväksyi eduskunta, joskin sen sisältö jäi suurelle osalle kansanedustajista hämäräksi. Suomea on natotettu pitkään, käytännössä YYA -sopimuksen raukeamisesta alkaen. Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki muut eduskuntapuolueet ovat hypänneet Naton kelkkaan. Ainoa taho, joka ei hyväksy flirttailua Naton kanssa, on Suomen kansa. Naton “töpseli” on monta kertaa yritetty työntää pistorasiaan. Se on tapahtunut milloin suoranaisesti kumppanuuden kautta ja milloin yrittämällä kehittää yhteisiä “puolustuskuvioita” Ruotsin tai muiden pohjoismaiden kanssa. Viime päivinä on keskusteltu Suomen ja USA:n kahdenkeskisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. Radikaaleinta isäntämaasopimuksessa (Memorandum of understanding) on kohta, joka antaa amerikkalaisille valtuudet kutsua itsensä Suomeen. Sopimus antaa täten USA:lle ja Natolle mahdollisuuden miehittää Suomi. Synkimmässä vaihtoehdossa USA voi halutessaan hyökätä Venäjää vastaan Suomesta käsin vaikka ydinasein.
Sopimuksen allekirjoittamisesta ei kulunut kauan, kun USA kutsui itsensä sotaharjoituksiin Suomeen. Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Uusi globaali geopoliittinen konteksti puhuu raadollisella tavalla. Afganistanin ja Irakin sodat sekä imperialismin interventiot ns. “arabikevään” tapahtumiin eivät luoneet vain epävakautta laajaan Lähi-idän alueeseen. Ne ovat myös kyseenalaistamassa Sykes-Picot -sopimuksen, joka allekirjoitettiin vuonna 1916, ja joka loi uutta imperialistista järjestystä Ottomaanien valtakunnan raunioille. Nykyisessä historiallisessa vaiheessa joudutaan piirtämään kartat uudelleen, mikä on erittäin väkivaltainen prosessi. Isäntämaasopimus Suomen ja USA:n välillä ja muu lähentyminen Natoon on nähtävissä tämän geopoliittisen realiteetin puitteessa ja osana.
Viime kesänä harjoiteltiin sotaa Hangossa. Baltops16 -harjoituksessa treenattiin yhteistoimintaa Nato-jäsenten ja -kumppaneiden välillä. Siihen osallistuneet armeijat tuhosivat pintakohteita Itämerellä, kokeilivat ilmatorjuntaa, operaatioita sukellusveneitä vastaan sekä maihinnousua ja asymmetristä sodankäyntiä. Harjoitukset kestivät kaksi viikkoa ja niihin osallistui 17 valtiota, 4500 sotilasta, 49 alusta, 61 ilma-alusta ja kolme sukellusvenettä. Suomen ja Ruotsin lisäksi harjoituksiin osallistuivat mm. Yhdysvallat, Hollanti, Italia, Iso-Britannia ja Saksa. Operaatiota johti Naton merellinen osasto.
Myös USA:n F-15 Eagle-hävittäjät pitivät 22.8. sotaharjoituksia Suomen yllä. Tukikohtana käytetään Viron Äimarin lentokenttää. Tämä on toinen kertaa tänä vuonna kun F-15-hävittäjät harjoittelevat Suomessa. Edellisestä kerrasta toukokuussa nousi kohu, koska amerikkalaiset hävittäjät käyttivät tukikohtanaan Rissalaa tiedottamatta siitä eduskuntaa. Elokuun alussa myös Venäjä kutsui joitakin Nato-maita ja Itämeren Natoon kuulumattomia maita ns. turvallisuuskonsultaatioon. Asialistalla oli Itämeren lentoturvallisuuteen, merenkulkuun sekä sotaharjoitusten seurantaan liittyviä asioita. Suomen ja Ruotsin lisäksi mukaan oli kutsuttu kolme Baltian maata ja Puola, muttei Saksaa eikä Tanskaa.
Osa sotaan valmistelemista on yleisen mielipiteen muokkaaminen. Kansan pitää nähdä Venäjä vihollisena. Sitä varten tarvitaan virallisia tahoja, jotka toteavat sen. Ulkopoliittisen instituutin tutkijat uskollisina imperialisti-isännilleen hoitivat asian hyvin. UPI:n ansiosta me ”tiedämme”, että itänaapurimme on meille entistä suurempi riski. UPI:n raportissa esitettiin jopa lapsellinen väite, jonka mukaan itsenäisyyden juhlavuotena 2017 Venäjä voi yrittää käyttää tilannetta hyväkseen kiistääkseen Suomen itsenäisyyden. Helsingin Sanomat teki suuren jutun, kun Mannerheimin muistolaatta, mitä ilmeisimmin pietarilaisten vaatimuksesta, poistettiin paikaltaan Pietarissa. Iltapäivälehdet ovat kantaneet ahkerasti kortensa kekoon Venäjä-vihan lietsonnassa. Venäjä pitää nähdä riskinä ja Venäjän hyökkäys Suomea vastaan pitää nähdä mahdollisena.
Tämän syksyn aikana Suomi on solmimassa kahdenvälisen sopimuksen USA:n kanssa puolustusyhteistyön lisäämisestä. Asian vahvisti myös Yhdysvaltain Pentagon. Ulkoministeri Timo Soini kutsui kaikki suurlähettiläät Suomeen, jossa hän tiedotti maan uudesta ulkopoliittisesta linjasta. Asian varmisti sekä puolustusministeriö että maan presidentti. Niinistö oli aikaisemmin käynyt kaksi kertaa viime keväänä Washingtonissa ja käy New Yorkissa myös lokakuussa. Keskusteluja Nato-jäsenyydestä käydään tosissaan myös Ruotsissa. Samanaikaisesti Suomessa pohditaan, onko Ruotsi enemmän vaarassa kuin Suomi ja jääkö Suomi yksin, mikäli Ruotsi liittyy Natoon. Molemmissa maissa ollaan samaa mieltä Venäjä-riskistä. Suomen tapaan Ruotsi ei ole enää edes muodollisesti puolueeton maa. Keskiviikosta 14.9.2016 alkaen Ruotsi on päättänyt sijoittaa sotajoukkoja Gotlantiin. Alun perin sotilaat vietiin saarelle harjoittelemaan, mutta pian päätettiin asettaa ne sinne pysyvästi. Puolustusvoimien komentaja Micael Bydén selitti päätöksen syyksi sen, että “Ulkoinen tilanne on huonontunut ajan myötä”. Gotlannissa ei ole ollut sotilaita yli kymmeneen vuoteen.
Länsimaailmaa ja erityisesti Eurooppaa riepottelee joukko muita kiusauksia, joihin imperialismin on pakko reagoida väkivaltaisesti. Brexitin jälkeen EU:n rakennelma on alkanut purkautua. Tällä kertaa keskipakovoimia eivät edusta Kreikan tai Portugalin kaltaiset pienet maat vaan Iso-Britannia. Perässä on tulossa toinen jättiläinen, Italia. Ranskassa on vakavia taloudellisia ja poliittisia ongelmia. Yritys säätää samansuuntaisia työsuhteita huonontavia lakeja kuin Suomessa sai Ranskan työväenluokan kaduille. Kansa on taistellut huhtikuusta alkaen militantisti vaatien työlain kumoamista ja Hollanden eroa.
Imperialismin historian lopun ja lopullisen voiton huuma päätyi vuonna 2001. Silloin Bush käynnisti uuden, uuteen doktriiniin perustuvan, aikakauden. Siitä lähtien sodat eivät enää tähdänneet nukkehallitusten vaihtamiseen ja vasallimaiden asioiden hallitsemiseen. Uusi oppi alkoi tavoitella geopoliittisten tilanteiden hajottamista, kaaoksen levittämistä ja kokonaisten maanosien karttojen piirtämistä uudelleen.
Imperialismin tavoite on maailman sirpaloituminen sotien kautta. Nykyisessä historiallisessa kontekstissa yhdistyvät Lähi-idän kaaos ja EU:n kriisi, jonka keskipisteenä ovat Brexit, pakolaiskysymys sekä Turkin tilanne. Syyrian epävakaus voi siirtyä Turkkiin. Kyseinen Turkin “syyrialaistuminen” yhdessä äskettäin tapahtuneiden vallankaappausten kanssa voivat syöstä Turkin raadolliseen sisällissotaan. Turkki ei ole pitkään aikaan ollut tasapainotekijä alueella eikä se perinteinen USA:n uskollinen liittolainen.
.
Suomen natottaminen eteni nopeasti
Suomi alkoi flirttailla Naton kanssa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, kun YYA-sopimusta ei enää ollut. Suomen kansa on aina vastustanut jyrkästi Nato-jäsenyyttä. Syynä tähän oli kokonaisten sukupolvien kasvattaminen liittoutumattomuusaatteeseen ja talvisodan kokemukset. Ulkopolitiikka on kuitenkin tiiviissä yhteydessä talousjärjestelmän ja sisäpolitiikan kanssa. Liittyminen EU:iin ja myöhemmin EMU:iin lähensi Suomea myös Natoon. Kumppanuussopimuksen solmiminen ja armeijan yhteensovittaminen Naton komentojärjestelmien kanssa oli alussa helppoa. Perusteluna oli Nato -option pitäminen avoimena ja ennen muuta se, että jopa Venäjä oli yhteistyössä Naton kanssa. Uudet uhat olivat muka yhteisiä, eikä Suomen kannattaisi jäädä niiden ulkopuolelle. Natottamisprosessin huippuhetki sijoittuu vuoteen 1997.
Siihen aikaan vallassa oli Boris Jeltsin, joka oli avannut Venäjän markkinat globaalipääomille, jakanut julkista omaisuutta kovalla kädellä ja oli näin saamassa maan konkurssitilaan. Kapitalismi oli palautumassa Venäjän maahan aikana, jolloin uusliberalismin sykli oli maailmanlaajuisesti sulkeutumassa. Kaukoidän maista samanaikaisesti alkanut kriisi jatkuu edelleen. Vuonna 1997 Helsingissä Jeltsin myöntyi Bill Clintonin esittämään Naton itälaajentumiseen. Jeltsin asetti ehdoksi vain sen, että Nato ei saisi laajentua entisiin Neuvostoliiton tasavaltioihin, mihin Clinton ei kuitenkaan suostunut. Jeltsin antoi periksi, mikä rohkaisi Suomen Nato-mielisiä. Lohdutukseksi Venäjä hyväksyttiin G7-maiden ryhmään, josta tuli G7+1, myöhemmin G8 ja nykyään G20. Muutaman vuoden kuluessa itäisen Euroopan maiden lisäksi myös Baltian maat olivat Naton jäseniä. Vuonna 2001 Bush nuorempi määritteli turvavyöhykkeekseen aluetta, joka ulottuu Suomenlahdelta Mustalle merelle. Vuonna 2008 Putin ärähti Romaniassa Naton tavoitteelle tarjota liittymismahdollisuutta Ukrainalle ja Georgialle.
Isäntämaasopimus alistaa suomalaiset Naton kenraalien komennon alle harjoituksissa, joiden alkamis- ja päättymisajankohdasta päättää yksipuolisesti Nato. Sopimuksen mukaan Suomi sitoutuu maksamaan Natolle ylläpitokorvauksia harjoitteluajastaan Suomessa. Mahdollisista rikoksista, mihin Nato saattaa syyllistyä, isäntämaasopimusteksti tarjoaa Natolle vastuuvapautta ja syytesuojaa. Amerikkalaiset sotilaat ovat jo ”leikkineet talvisotaa” Lapissa. Käytännössä Suomi on Naton alusmaa. Sopimus ei kiellä mahdollisuutta sijoittaa ydinaseita Suomen maaperälle.
.
Entä nyt
On hyvin tärkeä käsittää, että kapitalismin korkeimpana vaiheena, imperialismi ei ole vain tietty politiikka, jossa sotien kautta kapitalismi ilmaisee tahtonsa vallata muita maita ja aggression kautta pitää muita kansoja korkonsa alla viemällä niiden rikkauksia. Imperialismi on kapitalismin rappeutumisen vaihe, jolloin finanssipääoma dominoi kaikkia muita pääomanmuotoja. Reaalitalous laahaa perässä ja sen osuus kansantalouden volyymista supistuu yhä enemmän. Näin ollen tuotantoprosessissa syntyvän arvon osuus taloudesta on vähäistä. Suurta roolia näyttelee keinottelu ja luova kirjanpito. On järjestelmän mätänemisen aika. Nykyiset kriisit ovat systeemikriisejä, joiden takana on arvolain kriisi. Tuotantotapa on ylittänyt rajansa ja yrittää pysyä hengissä tuhoamalla pääomia, ihmisiä ja luonnonvaroja. Eletään historiallista käännekohtaa. Järjestelmä uhkaa tuhota koko sivilisaation, jollei sitä kumoavaa subjektia löydy.
Kapitalismin imperialistinen vaihe oli orastamassa yli 100 vuotta sitten 1900-luvun alussa. Ensimmäiset tuhon merkit nähtiin ensimmäisen maailmansodan myötä. Nyt ja vielä raadollisemman toisen maailmansodan jälkeen, kaikki suursodan merkit ovat taas ilmassa. Nykyinen kriisi päästää irti kaikki vanhat nationalismin, rasismin, fasismin ja sodan uhat. Jättiläismäinen kaari sotatantereita avautuu itäisestä Ukrainasta Lähi-itään, Maliin ja Keski-Afrikkaan asti. Konfliktit eivät ole yksittäistapauksia. Marxilaisen analyysin mukaan sotien perussyy on ristiriita maailmanlaajuisten markkinoiden ja kansallisvaltion olemassaolon välillä. Ratkaisu tähän barbariaan on yhteiskunnan sosialistisessa reformoimisessa ja internationalismissa. Uudistukset on tehtävä kansainvälisellä tasolla koordinoidusti sen jälkeen, kun vanha poliittinen porvariston hegemonia on kumottu vallankumouksen keinoin. Imperialismi on kapitalismin rappion vaihe. Samalla imperialistinen vaihe muodostaa yhteiskunnan siirtymävaihetta kohti luokatonta yhteiskuntaa globaalilla tasolla.
Marxilaisten tulisi ymmärtää dialektinen suhde kriisin ja rappeutumisen välillä. Ilman näiden käsitysten yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien käsittämistä, on mahdotonta ymmärtää nykyistä dilemmaa sosialismin ja barbarian välillä. Samalla ilman sitä on mahdotonta rakentaa vallankumouksellista marxilaista teoriaa, analyysia ja sen seurauksena myös käytäntöä. Me puhumme kriisistä, joka on kapitalismin rakenteissa, se on maailmanlaajuinen ja se on ratkaisematon järjestelmän viitekehyksen sisällä.
Brexit merkitsee EU:n hajoamisen alkua. Tämä syventää kapitalistisen finanssi- ja luottojärjestelmän kriisiä. Paluu tuottavan pääoman aikakauteen ei ole mahdollinen. Fiktiivipääomien ennennäkemätön kasvattaminen johtuu järjestelmän sisäisestä logiikasta. Se ei ole väärä veto tai vikapiikki. Liki kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden romahtamisesta alkanutta kriisiä, mm. valtioiden velkaantumista, ei ole voitu jarruttaa. Vararikon partaalla on jättiläispankkeja ja maita, joiden ei koskaan uskottu joutuvan sellaiseen tilaan. Sellaisia ovat mm. Brasilia, muut Brics-maat ja Saudi-Arabia. Kiinan talouden hidastumisella on vaikutusta kaikkialle, myös Suomeen.
Myös Suomen poliittinen eliitti osaa tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan rauhanomaisia keinoja umpikujasta poispääsemiseksi ei juuri ole. Näin ollen se valitsee puolensa ja alkaa valmistautua tulevia konflikteja varten tällä kertaa omalla alueella. Kuten muuallakin, myös Suomessa sorretun kansan ja riistoa kokevan työväenluokan pitää valita toinen tie. Porvariston pimeitä projekteja pitää estää toteutumasta ainoan mahdollisen keinon kautta. Meidän on valmistauduttava ottamaan kohtalomme omiin käsiimme sekä aineellisesti, henkisesti että organisaattorisesti.
.
Dimitris Mizaras
