Kaikki alkoi Tunisiasta. Katukauppiaan epätoivoinen protesti sytytti tuleen, ei vain oman ruumiinsa, vaan koko maailman. Länsi-Saharasta ja Mauritaniasta Pohjois-Afrikan halki Lähi-itään ja Keski-Aasiaan puhaltaa vallankumoukselle tuoksuva ilma. Epäilemättä tapahtumat kääntävät historian kulkua maailmanlaajuisesti. Vaakalaudalla on imperialismin intressit Lähi-idässä ja kaikki tasapainot toisen maailmansodan jälkeen mukaan lukien sionistisen valtion olemassaolo. Ihmisjoukkojen massiivinen marssi historian näyttämölle muokkaa geopoliittisen kartan mukaan lukien valtioita kuten Libya, Syyria tai Iran, joita imperialismi on aikaisemmin pitänyt vihollisinaan. Alkaneen käymistilan ulkopuolelle ei jää kapitalismin keskuksetkaan USA, EU, Japani sekä Kiina ja Venäjä. Eri maissa vallitsee erilaisia paikallisia, yhteiskunnallisia, historiallisia tai kulttuurisia olosuhteita. Silti kaikkien kansannousujen takaa löytyy yhteinen nimittäjä–globaalikapitalismin parantumaton kriisi.
Tunisian Ben Alin kaatanutta vallankumousta seurasi kansannousu Egyptissä, kuin edellisen jatko-osana. Poliisin silmitön väkivalta, tankkien esille tuominen kaduille, puolisotilaallisten joukkioiden värvääminen yms. keinot eivät pystyneet pelottamaan kapinallisia, joilla oli ainakin yksi ehdoton vaatimus – Mubarak pois vallankahvasta. 300 kuollutta ja 3000 haavoittunutta kapinallista oli aseettoman vallankumouksen uhraus voiton alttarille. Tammikuun 25. päivän vallankumous Egyptissä saavutti suuren voiton. Mubarak kaatui. Sivu historian kirjaan on käännetty. Nyt pitää kaataa amerikkalaisten tukema militaristinen järjestelmä. Vallankumous ei saa pysähtyä tähän, diktaattoreiden jälkeen on kaadettava diktatuuritkin. Vallankumouksesta on tehtävä jatkuva. Arabialaisen vallankumouksen dynamiikka ja tulevaisuus nojaa maailmanlaajuisessa sosialistisessa vallankumouksessa.
Arabialainen vallankumous on uusi vaihe maailmanvallankumouksessa, jota ruokkii kapitalismin maailmanlaajuinen kriisi. Ensin Tunisiassa puhjettua vallankumousta ei heti ymmärretty lännessä. Monet vertasivat sitä vuosien 1989-91 Itä-Euroopan muutoksiin, joka palautti kapitalistisen tuotantotavan Venäjällä ja itäisessä Euroopassa. Alkupäivinä ja ennen kun kansainvälinen taantumus ehti kauhistua massojen voimasta, kastettiin Tunisian vallankumous ”jasmiinivallankumoukseksi” imperialismille ystävällisten Itä-Euroopan liikehdintöjen mukaan. Nimitys jouduttiin pian unohtamaan. Vähemmäksi on jäänyt myös alkupäivien pelottelu siitä, että kaikkien takana on islamismi, tai että se ainakin hyötyy tästä. Tämän sortin propagandaa on lanseerannut sionismi, joka näki parhaimman liittolaisensa poistuvan politiikan näyttämöltä. Samalla aallonpituudella on vasemmiston eri osat, jotka ovat kiinni vanhojen geopoliittisten kuvioiden ansassa.
Historiallinen tausta lyhyesti
Todellisuudessa kyse on työläisten ja muiden proletaarien väkivaltaisesta rynnäköstä historian areenalle. Arabimaailmassa kapinoivat tällä hetkellä nuoret, työläiset ja työttömät, so. proletariaatti. Maailmansodan jälkeen, kapitalismin ja stalinismin rinnakkainelon aikana vastakkainasettelu luokkataistelussa oli siirtynyt kolmanteen maailmaan. Syntyi ns. arabialainen ”sosialismi”, so. imperialismin vastaisia kansallismielisiä järjestelmiä. Muutosten toimijana oli nuorista upseereista koostuvia armeijan junttia. Poliittinen kilpailu kylmän sodan raameissa käytiin kolmannen maailman hallituksien suosiosta. 1970-luvulla kylmä sota siirtyi uuteen vaiheeseen. Dollarin vaihdettavuussopimusten kumottua kapitalismi siirtyi ns. uusliberalistiseen vaiheeseensa. Politiikan tasolla diktatuureja kaatui (Kreikka, Portugali, Espanja) ja siirtomaita itsenäistyi (eteläinen Afrikka ja muualla). Imperialismin alamäki huipentui Vietnamin sodassa.
Uusliberalismi meni käsi-kädessä aggressiivisen ulkopolitiikan kanssa. Sen seurauksena ja yhdessä sisäisten ristiriitojen vaikutuksesta epämuodostuneet työläisvaltiot Itä-Euroopassa ja pian Venäjälläkin luhistuivat. Arabialaisen nationalismin rappio alkoi 1970-luvulla arabimaailman suurimmassa maassa, Egyptissä. Nasserin kuoleman jälkeen virkaan valittiin varapresidentti Anwar Sadat. Sadat puhdisti valtiokoneiston vasemmistolaisista (kommunistit oli aikaisemmin eliminoitu Nasserin toimesta) ja muista oppositioelementeistä. Siinä puhdistuksessa Sadat tukeutui islamisteihin, joita hän auttoi vahvistumaan. Hän karkotti neuvostoliittolaiset neuvonantajat ja suunnisti kohti länttä ja ”rauhaa” sionismin kanssa ohittamalla muiden arabimaiden ja palestiinalaisten intressejä. Käännekohta oli tappio jom kippurin sodassa v. 1973. Islamismin vahvistaminen toimi mallina kun myöhemmin amerikkalaiset rahoittivat talibanien ja muiden fundamentalistien sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan. Täydellinen integroituminen länteen tapahtui vuonna 1977. Silloin Sadat kävi Israelissa ja puhui rauhasta Knessetissä. Seuraavana vuonna solmittiin Camp Davidin häpeällinen rauha, josta Sadat sai Nobelin.
Vuonna 1981 Sadat ryhtyi laajoihin tukahdutustoimiin. Vankilaan heitettiin jopa entisiä nasserilaisia, kommunisteja, islamisteja, feministejä, intellektuelleja. Samana vuonna egyptiläinen jihad teloitti Sadatin. Muslimiveljeskuntaan kuuluneita Sadatin sotilaita, marssittuaan hänen edessään kunniankulkueessa vuotuisessa voitonpäivän paraatissa, käänsivät kiväärinsä ja ampuivat hänet. Vuodesta 1979 Iranista on tullut teokraattinen valtio, ja kolmannen maailman vastarinta siirtyy nationalisteista fundamentalisteihin. Afganistanissa tämä tendenssi johti myöhemmin siihen, että imperialismin luoma islamilainen fundamentalismi, Al Qaida ja Bin Laden kääntyivät länttä vastaan.
Viimeiset ”vahvat” maalliseen valtaan nojautuneet nationalistijohtajat olivat Saddam Hussein ja Muamar Gaddafi. Ensimmäisestä tuli Nasserin irvikuva ja hirmuvaltias, joka ryhtyi imperialismin puolesta kymmenen vuotta kestäneeseen sotaan Irania vastaan. Tämä ei pelastanut häntä, eikä estänyt Irakin miehitystä YK:n luvalla. Tuota nähtyään Gaddafi päätti integroitua länteen vapaaehtoisesti. Hän tarjosi Libyan öljylähteet länsimaisille öljymonopoleille ja laski joukkotuhoaseistustaan. Gaddafi luovutti terroristit, maksoi Lockerbien uhrien perheille korvauksia, ja kaveerasi Blairin, Berlusconin ja muiden konnien kanssa.
Vallankumouksen luonne
Nyt kyseessä on vallankumous, joka menee kriisejä, nälkää ja työttömyyttä tarjoavan kapitalismin, sortoa tarjonneen nationalismin, mutta myös islamismin ohi. Vallankumouksen ase ei ole pommit tai itsemurhapommittajat, vaan yleislakko, barrikadit ja valtaukset. Jotain uutta on syntymässä! Väite siitä, että proletariaatti tavoittaa vain demokraattisia uudistuksia on silkkaa toiveajattelua. Jotkut ”syvällisemmin” ajattelevat analyytikot näkevät, että kapinoita syntyy koska nuoriso on kyllästynyt korruptioon. Jotkut taasen puhuvat siitä, että on liikaa lukutaidottomuutta tai liikaa koulutettua väkeä ja liian vähän avoimia työpaikkoja. Monet löysivät vian – se on kansalaisyhteiskunnan puute arabimaista. Kaikissa edellä mainituissa on ripaus totuutta, mutta mikään yksittäinen selitys ei selitä vallankumouksen laajuutta ja intensiteettiä.
Yleisellä tasolla on nähtävissä yksi selitys vallankumouksen syntymiselle. Noissa yhteiskunnissa ei voida jatkaa entiseen malliin eikä ylimalkaan millään muullakaan tavalla millään elämän sektorilla. Lännessä kaksoismoralismi kukoistaa. Lehdistö ylistää vallankumouksia vaikka kaikki tietää, että demari-internationaaliin kuuluneet Mubarak ja Ben Ali, mutta myös Gaddafi olivat lännen lapsia. Imperialismi on valmis tukemaan niitä muutoksia, jotka johtavat siihen, että mikään ei muutu. Gaddafi sanoi lännelle suorat sanat: ”On järjetöntä ryhtyä pakotteisiin, olen teidän ainoa toivo alueella. Minun jälkeeni täällä hallitsee al Qaida ja terroristit sekä pakolaiset ryntää Eurooppaan”.
Kun porvarillinen ideologia puhuu demokratiasta, se tarkoittaa kahta asiaa: a) liberaali talous so. vapaat markkinat ja b) edustuksellinen valintamuoto. Lännessä asuvat työläiset tietävät hyvin, että näistä toinen palvelee ensimmäistä. Globalisaatio on lännen keksimä subjektiivinen määritelmä. Sillä tarkoitetaan maailmanlaajuista kapitalismia. Arabialainen vallankumous EI kuulu tähän kaavaan. Globalisaation synonyymejä on kansainvälinen yhteisö. Se tarkoittaa lännen konnia. Kolmas nimi on sivilisaatio. Jos ei kuulu sivilisaatioon, globalisaatioon tai kansainväliseen yhteisöön, se on sitten barbaari. Terrorismin vastaisessa sodassa tai kulttuurien välisessä sodassa kysymys on siitä. Jos joku maa ei kuulu meihin, se on vihollinen.
Kuten Rosa Luxemburg totesi, kriisien aikana taloudellisen ja poliittisen taistelun välinen raja on epäselvä. Taistelut ammattiyhdistysvapauksista, työväendemokratian instituutioiden perustamisen puolesta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta menevät limittäin. Samanaikaisesti valtion sorto pakottaa kapinallisia rakentamaan taisteluorganisaatioita ja itsepuolustuskomiteoita. Sellaisia syntyi Tunisiassa ja Tahririn aukiolla. Jonkun sortin neuvostoja koordinoi taisteluja Libyassa. Riittävätkö nämä organisaatiomuodot loppuun asti? Tuskin riittävät, mutta riittivät Mubarakin ja Ben Alin kaatamiseen. Ensimmäinen pysyi vallassa 30 vuotta. Ranskalaisen imperialismin sätkynukke hallitsi 34 vuotta. Kuka voisi uskoa, että molemmat kaatuvat muutaman viikon sisällä. Kun historia kostaa, se tekee sen armottomasti. Vallankumous tulee aina yhtäkkiä: silloin kun hallitseva ideologia, mutta myöskään reformistit sitä eivät odota. Vallankumous lähtee kadulla vaatimaan ja toteuttamaan uudistuksia eikä pyytämään niitä.
Kaiken takana kapitalismin rappeutuminen
Vallankumouksellinen tulipalo Pohjois-Afrikassa on maailmanlaajuisen kapitalismin kriisin tulos, joka ilmenee monien välitysmekanismien kautta. Samat syyt aiheuttivat Kreikan nuorisokapinan vuonna 2008. Kansainvälinen valuuttasota, dollarin devalvointi liikapainetusta rahasta johtuvan inflaation seurauksena on kohdellut arabimaita kaltoin. Ruuan ja muiden perustarvikkeiden hinnat ovat nousseet hillittömästi. Tämä tapahtuu jo aikaisemmin tuhotun talousalueen perustalla. Kuten muuallakin Afrikassa suuren pääoman tunkeutuminen on tahallisesti tuhonnut kotielinkeinot, pienteollisuuden ja maatalouden. Nyt pääoman kriisin aikana tämä aiheuttaa kurjistumista, suurtyöttömyyttä ja pysyvään syrjäytymiseen tuomittua liikaväestöä. Osa siitä väestönosasta on aikaisemmin ratkaissut ongelmansa maahanmuuton kautta. Entiset isäntämaat Ranska, Espanja ja Italia ottivat ennen vastaan työläiskäsiä Pohjois-Afrikasta. Maahanmuuton vastainen lainsäädäntö, rakennetut muurit ja Schengen –sopimus estävät nykyään pohjoisafrikkalaisia siirtymästä Eurooppaan. Tästä johtuu ennennäkemätön laittomasti EU:n sisään pyrkivien pakolaisten armeija. Tästä myös johtuu ennen näkemätön laaja osallistuminen vallankumoukseen. Ei ole mitään sellaista, mitä voisi menettää. Tahritin aukiolla kapinoitsijat lauloivat Y-Crew’n rap–biisiä ” Rauhanomaisesti saavutettavaa oikeudenmukaista ratkaisua EI ole olemassakaan”.
Jatkuva vallankumous
Vallankumouksen niin saavutukset kuin rajoitteetkin kielivät jatkuvan vallankumouksen välttämättömyydestä. Proletariaatti ei uhrannut niin montaa poikaa ja tyttöä vaihtaakseen diktaattoripresidentit varapresidentillä. Vallankumouksen jatkuvuuden siemeniä on sekä Tunisiassa että Egyptissä. Mielenosoitukset jatkuvat molemmissa maissa, ja niin kauan kun hallitsijat eivät pysty joukkojen ongelmia ratkaisemaan, joukot lähtevät uudelleen kaduille. Esimerkiksi Egyptissä on tunkeuduttu salaisen poliisin toimistoihin ja viety arkistoja, joita epäiltiin armeijan tuhoavan.
Nyt proletariaatti on tärkeän historiallisen päätöksen edessä. Joko valta siirtyy takaisin uusien diktaattoreiden käsin ja koko alueella syntyy kaaos ja barbaria, tai proletariaatti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja perustaa neuvostoja, joiden kautta käyttää suoraa valtaansa ja demokratiaa. Tietyistä historiallisista syistä johtuen porvarillisdemokraattinen vallankumous ei toteutunut silloin kun oli mahdollista. Kahdessa otteessa heikko porvaristo köyhän kansan tukemana yritti itsenäistyä, mutta se oli liian heikko pysyäkseen jaloillaan. Vallankumous 1916 Sharif Hussein bin Alin johdolla saavutti itsenäisyyden ottomaaneilta, mutta valta luisui brittien ja ranskalaisten käsiin. Vuoden 1945 jälkeen monista arabimaista tuli itsenäisiä, mutta itsenäisyys valui tällä kertaa brittien ja ranskalaisten tilalle tulleiden jenkkien käsiin. Edes nationalismin aika ei onnistunut perustamaan markkinatalouteen ja parlamentarismiin nojaavaa järjestelmää. Sellaiseen pyrkimys tänä päivänä olisi mahdottomuus.
Me trotskilaiset MTL:ssa ja meidän toverit ympäri maailmaa, jotka taistelevat rakentamaan Neljännen Internationaalin, varoitimme tästä tilanteesta vuonna 2007 kapitalismin maailmanlaajuisen kriisin puhjettua. Meitä syytettiin katastrofalismista (tuhon lietsomisesta). Kun tuli Kreikan joulukuun 2008 tapahtumat, Dominique Strauss Kahn näki heti mistä oli kysymys. Nyt euro ja EU ovat taloudellisen vararikon partaalla ja ympärillä palaa vallankumouksen liekkejä. Öljyn hinta uhkaa nousta yli 200 dollariin tynnyriltä. Vallankumous on levinnyt Jemeniin, Omaniin ja Bahreiniin. Se piirittää näin Saudi Arabiaa, jossa on ollut ensimmäiset mielenosoitukset. Viesti arabimaailmalta on selkeä: lisää vallankumouksia on tulossa, eikä vain Afrikassa ja Euroopassa, vaan Aasiassa, Amerikassa ja kaikkialla. Meidän tulisi valmistautua siihen.
Arabivallankumoukset tekevät lopun kokonaiselle historialliselle syklille, jolloin islamismi toimi hegemonisena voimana. Islamismi syntyi a) stalinismin kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta kumota kapitalismia kehittyneissä maissa ja b) haaksirikkoutuneen arabialaisnationalismin raunioille. Uusi ja arabimassojen tietoisuudessa määrittelemätön horisontti häämöttää. Teoreettinen ja ohjelmallinen tyhjiö vaatii nopeasti jatkuva vallankumous –teoriaan perustuvan marxilaisen vallankumouksellisen johdon olemassaoloa. Vallankumousta Pohjois-Afrikassa ei voida rajoittaa vain demokratian toteuttamisen vaiheeseen. Ainut edellytys voittoon on se, että työväenluokka ja muu kurjalisto ottaa vallan käsiinsä ja murskaa militaristiset mekanismit antamalla vallankumoukselle sosialistisen sisällön.
Joka tapauksessa suuri vallankumous on tapahtunut myös joukkojen tietoisuudessa. Kohta kaikkialla maapallolla sorretut ja riistetyt ihmiset huutaa yhdessä arabien kanssa Tahririn aukiolla huudettuja lauseita: HAURET HATE NASSER (Vallankumous voittoon asti).
