Tämän vuoden Sosiaalifoorumin tarjonta oli vähintään yhtä runsas kuin viime vuonnakin. Suurin osa seminaareista seurasi kuitenkin samaa kaavaa. Keskusteluja kapitalismin reformoimisesta, luonnon tilan helpottamisesta, ihmisoikeuksien edistämisestä ym. sellaista. Kapitalismin todelliseen tilaan sekä vaaroihin, joita se synnyttää, ei järjestäjätahoilta löytynyt paljon herkkyyttä perehtyä.
Kaksi seminaaria kuitenkin, ainakin otsikkonsa osalta, erottui muista. Ensimmäinen kosketti Toukokuun 1968 paluuta ja toinen lupasi käsitellä Rosa Luxemburgin lanseeraaman tunnetun ”sosialismi tai barbaria” – iskulauseen merkitystä. Tahallaan tai tietämättömyyttään seminaarin järjestäjät olivat muuttaneet sanojen järjestystä barbaria vai sosialismiksi. Alustajia oli neljä, osanottajia kolmisenkymmentä ja luonnollisesti keskusteluun varattua aikaa oli rajoitetusti.
Alustuksista kaksi näytti toimineen keskenään hyvässä yhteistyössä. Lenin – museon johtaja Aimo Minkkinen lupasi käsitellä aiheen historiallista aspektia, kun taas SKP:n puheenjohtaja Hakanen puhui sen ajankohtaisuudesta. Tämä kirjoitus keskittyy vain näihin kahteen alustukseen.
.
Historian raiskaus
Aimo Minkkinen aloitti kertomalla, että maailmassa on sotia ja nälänhätiä ja yhteiskunnan pitäisi kohdistaa voimavarojaan oikeudenmukaisesti. Alustajan puheesta paistoi koko ajan moraalinen ulottuvuus, sota ja barbaria edustavat pahuutta ja sosialismi on hieno asia. Viimeksi mainittua ei tosiaan lausuttu ääneen, mutta kuulija saattoi johdattaa sitä otsikosta. Termit olisi kannattanut tietenkin määritellä aluksi selkeämmin. Kutsutaanko sosialismiksi kapitalismia, joka kohdistaa voimavarojaan oikeudenmukaisemmin? Se aspekti, että kapitalismi on kuolemaisillaan ja synnyttämässä barbariantilaa, josta nykyiset sodat ja nälänhädät on vain jäävuorenhuippu, ei näkynyt alustuksesta. Yhden asian Minkkinen kuitenkin tiesi hyvin: Barbaria voi olla vaarana sosialismille, hän vakuutti. Sekoittamalla korttipakan mestaritaikurin tavoin Minkkinen selitti, että esim. bolsevikkien tapainen sosialismi voi muuttua barbariaksi.
Minkkisen alustus siis muutti koko lauseen muotoon ”sosialismi on barbaria”. Hän yritti perustella sitä sillä, että Rosa Luxemburg oli varoittanut Leniniä totalitarismin vaaroista, johon bolsevismi saattaa johtaa, ja että Luxemburg oli Minkkisen mukaan siinä oikeassa. Lenin ei kuunnellut Rosaa ja se oli Minkkisen mukaan hänen virheensä, joka johti ensimmäisen sosialistisen vallankumouksen rappiotilaan. Tämä käsitys on vanha sosialidemokratian käsitys, että Lenin johti Staliniin, jonka totalitarismi oli johdonmukaisesti johtunut hänen bolsevismista. Minkkinen siis heittää likaveden kanssa lapsenkin viemäriin ja päästää näin Stalinin vastuusta kuin koiran veräjästä.
Syyt Neuvostoliiton rappeutumiseen ovat monitahoisia. Taustana on ollut imperialismin saarto, sisällissota, nälänhätä ja ennen muuta vallankumouksen eristäytyminen yhden takapajuisen maan rajojen sisälle. Se taasen, että Saksan vallankumous epäonnistui eikä se tullut Venäjän avuksi johtuu saksalaisten vallankumouksellisten (Rosa mukaan lukien) kokemattomuudesta ja bolsevismin puutteesta. Se johtui siitä, ettei ymmärretty Leninin valtioteoriaa, eli leninismin puutteesta. Vallankumouksen tappio Saksassa voimisti byrokraattisen kastin vakiintumisen tendenssit. Se kasti nosti Stalinin pyramidinsa huipulle kruunuksi. Stalinismi ei edusta bolsevismin jatkuvuutta vaan sen kieltämistä.
Minkkisen mukaan Saksassa ei tapahtunut vallankumousta niin kuin bolsevikit odottivat. Tämä on joko tahallinen historiallisten tapahtumien väärennös tai Minkkiseltä puuttuu historian aakkosten tason tietoa. Saksassa nähtiin kaksi vallankumousta vuosina 1918 ja 1923, ja molemmat epäonnistuivat.
Jotain konkreettista määrittelyä pois barbariasta vievästä sosialismista Minkkinen osasi mainita. Oikeaa tietä viitoittaa tällä hetkellä Kiina, joka (kas!) lähtee liikkeelle Leninin toisesta lähtökohdasta, eli markkinataloudesta. Se, että Lenin ja bolsevikit joutuivat turvautumaan NEP:in ja avata osittain oven markkinataloudelle on julistettu Minkkisen toimesta korkeaksi totuudeksi ja lähtökohdaksi. Se, että ”sosialismiin mennään vaiheittain” (kuten esim. Kiinassa kapitalismin kautta) on ollut neuvostobyrokraattien vakioteesi.
Lenin ei onneksi suostunut kuuntelemaan Luxemburgia vaikka hän arvosti Rosaa suuresti. Sen sijaan isä-aurinkoisen kannattajat ovat luopuneet bolsevismistaan paljon helpommin.
.
.
Osallistuva antautuminen
Yrjö Hakanen oli samalla aallonpituudella Minkkisen kanssa. Hän aloitti yleisellä totuudella ja esitti reformistiset teesinsä siellä täällä vallankumouksellisilla sanoilla maustettuna. Pääoman lisäarvo polkee alleen kaiken muun; näin siis Hakanen toteaa. Kyse ei ole vain siitä, että tämä on hyvin yleisellä tasolla esitetty lause, joka ei auta meitä ymmärtämään mistä on viime kädessä kyse. Kyse on siitä, että kapitalismin barbariaan johtavalla kriisillä ei ole mitään tekemistä sen toteamuksen kanssa; mutta mikä ihmeen kriisi? Onko joku puhunut kriisistä?
On kyllä totta ettei kriisiä sanallakaan siellä mainittu. Periaatteessa Hakasen alustus alkoi samalla tavalla kuin Minkkisen. Paha kapitalismi aiheuttaa ilkeyttään sotia ja nälänhätiä, siis Minkkisen mukaan. Tähän sitten tuli Hakanen selittämään miksi; katsokaapas, kun pääoman lisäarvo polkee kaiken alleen. Hyi, hyi, miten pääoman lisäarvo kiusaa meidän intellektuelleja. Ilman kriisin aspektia ja analyysia on mahdotonta tänä päivänä vetää linjauksia ja suunnitella ohjelmia. Jotain voi mutista ”jako uusiksi” – tyyliin, mutta ei sen pidemmälle menemiselle ole eväitä. Samansuuntaisia olivat Hakasen esittämät neljä teesiä. Yksikään niistä, saati sitten niiden kokonaisuus, ei mene kapitalismin raamien yli eikä voi johtaa kapitalismin viitekehyksen rikkomiseen ja ylittämiseen.
Teesissä yksi lausuttiin vanha Lulan ja movementisteilta varastettu lause osallistuvasta demokratiasta. Porto Allegressa mentiin tätä paljon pitemmälle perustamalla osallistuva budjetti. Mikäli kaikki tämä tapahtuu kapitalismin raameissa, kyse on työväen sitomisesta kuoleman kriisissä olevaan yhteiskunnalliseen järjestelmään. Jos kapitalismilla olisi varaa sallia meidän osallistumista porvarilliseen demokratiaan, se olisi jo sen tehnyt. Eri historiallisessa kontekstissa tämä toteutui kansanrintamahallitusten aikana. Osallistuva demokratia on mahdottomuus tämän kaltaisten kriisien aikoina. Sen teoreettinen toteuttaminen merkitsisi kuitenkin, että työväki integroituu kapitalismiin ja sen itsenäinen poliittinen olemus (jota vasemmiston pitäisi edustaa) katoaisi.
Teesissä kaksi puututtiin talouteen: Osallistuva demokratia ei vielä riitä. Omistaminen on saatava yhteiskunnalliseksi, julisti Hakanen; ja pian hän selkeytti: esim. lisää osuustoimintaa. Ei sanallakaan suupääoman pakkolunastamisesta, ei suunnitellusta taloudesta, ei työväen kontrollista. Nämä kaikki on bolsevismia. Tässä vaiheessa alustaja leikki termillä työväen neuvostot, mutta kun nuori aktivisti kyseli, mitä sillä tarkoitetaan, Hakanen pyöristi sanansa taas osallistuvan aspektin suuntaan. Kuitenkin työväen neuvostot –termillä on olemassa historiallinen määritelmä, jonka kanssa ei sovi leikkiä. Neuvostoilla on ollut muutakin sisältöä kuin neuvoksen tai työväestön mielipiteen ilmaisemisen elimen rooli. Neuvostot ovat ennen kaikkea olleet TYÖVÄENVALLAN elimiä. Siinä Hakanen siis kiersi sitä, mistä todella tänä päivänä on kyse. Kysymys vallasta, so. siitä, kumman luokan käsissä valta on oltava. Kysymys vallasta tulee vielä meidän eteemme monta kertaa, sitä on vaikea kiertää.
Kolmas teesi oli kaksijakoinen. Yhtäältä todettiin, että pitää olla kansainvälinen työnjako. Toisaalta, koska tämä kuulosti liian radikaalilta, se piti vesittää. ”En usko kansainväliseen sosialismiin yhtä aikaa, maat kehittyvät eri tahtia”, sanoi Hakanen. Sama vanha Stalinin teesi loisti taas Minkkisen alustuksen rinnalla ja toi mieleen entisiä ideologisia väittelyitä. Tällä kertaa se vaan kuulostaa farssilta. Epäilemättä kehitys on ollut historiallisista syistä epätasainen. Se ei tarkoita, että nyt kun sivilisaatio on tuhon partaalla, meidän pitäisi odottaa, milloin jokainen maa kehittyy Saksan ja USA:n tasolle, ennen kun Hakanen alkaa miettiä yhteiskunnan sosialismiin siirtymisen kannattavuutta.
Neljäs teesi oli ihan kuin olisi kuntavaaliohjelmasta otettu. Ympäristökysymykset pitäisi ottaa ehdottomasti huomioon osallistuvaa kapitalismia rakennettaessa. Työntuottavuuden kasvu pitäisi näkyä lyhyempänä työaikana, ja kierrätys on perustettava koko talouden alueella. Tämmöisillä kliseillä alustaja kuittasi punavihreytensä. Nyt kaikki valmiudet kilpailemaan Vasemmistoliiton kanssa ovat läsnä.
Me sanomme, että pitäisi panostaa yhteisrintamataktiikkaan, mutta jonkun siirtymäohjelman pohjalta, joka auttaisi joukkoliikettä ymmärtämään ja kasvattamaan askel askeleelta tietoisuuttaan kapitalismin kumoamisen suuntaan. Niin kauan kun yhteiskunta tarvitsee valtaa, sen on oltava työväen käsissä. Tämä on hyvin oleellinen kysymys, jota ei voi ohittaa. Jos valta ei siirry työväen käsiin, toinen vaihtoehto voi olla sellainen barbaria, joka vaarantaa ihmislajin ja luonnon olemassaolon.
Näin ollen, filosofi István Ménszárosin sanoin, mekin laitamme ”sosialismi tai barbaria” vanhan lauseen perään pienen lisän. Sosialismi tai barbaria, jos meillä on onnea.
.
.
__Dimitris Mizaras
