Elokuussa Israelissa nähtiin ainutlaatuinen ilmiö. Satojatuhansia nuoria nousi barrikadeille ja vaati Netanjahun hallituksen eroa. Nuoret leiriytyivät Tel Avivin keskustassa Ateenan ja Madridin suuttuneiden liikkeen tavoin ja huusivat samoja iskulauseita kuin arabimaiden vallankumouksissa huudettiin aikaisemmin Egyptissä ja Tunisiassa. Suosituin lause oli ”Kikar Tahrir, po ba’ir”, mikä hepreaksi tarkoittaa ”Tahrir-aukio on täällä”. Israel on sikäli erikoinen valtio, että siellä hallitseva eliitti, niin vasemmisto– kuin oikeistosionismi ovat kouluttaneet monen sukupolven nuoria arabifobiaan ja –vihaan. Koko Israelin olemassaolo ja sen rooli Lähi-idässä imperialismin käsikassarana perustuu juuri tuohon elementtiin. Nyt kun kapitalismin globaalikriisi pakottaa ihmisiä kaduille myös Israelissa, sionismin perustan edellytykset horjuvat. Osoittaakseen että ovat tosissaan, Tel Avivissa mielenosoittajat laittoivat symbolisesti pystyyn giljotiinin Rothschildi bulevardin varteen. Mielenosoituksia ja kulkueita on järjestetty 11 kaupungissa Israelissa.
Israelin vakaus perustuu imperialismin tukeen ja valtion militaristiseen luonteeseen. Lyhyen historiansa aikana Israelissa on vallinnut suhteellisen täystyöllisyys ja naapurimaitaan korkeampi elin- ja koulutustaso. Halpojen asuntojen tarjonta on perustunut varastettuun maahan rakennettuihin siirtokuntiin. Tämänkin seikan takasi miehitysarmeija, joka dominoi alueen tasapainoa vain imperialismin tukemana. Ylivoimainen varustautuminen ja herrankansan rasistinen identiteetti ovat olennaisia tekijöitä Israelin hegemonista asemaa silmällä pitäen. Kapitalismin talouden maailmanlaajuiset kuolemankouristukset ovat aiheuttaneet elintason kiristyksiä kaikkialla, myös Israelissa. Tämä on yhteinen tausta Tunisian tai Egyptin ja Israelin tai eteläeurooppalaisten maiden liikehdinnöissä.
Työttömyys, ruuan yhä kasvava hinta ja epävarma tulevaisuus koulutetulle nuorisolle ovat asioita, joita mielenosoittajat eivät voi ymmärtää, ei Kairossa eikä Tel Avivissakaan. Merkittävä tekijä, joka vaikutti Israelin sorron ylläpitämisessä, on ollut vanhojen ja nykyään kaadettujen arabijohtajien myötäilevä suhtautuminen Israeliin. Länsirannalla ja Gazassa vallitseva apartheidin järjestelmä olisi mahdotonta ilman Mubarakin ja sen edeltäjän Sadatin petturimaista rauhaa Israelin kanssa. Nyt diktaattorit on kaadettu ja niiden mukana menevät viimeisten vuosikymmenten tasapainot. Arabikevään vaikutukset israelilaiselle yhteiskunnalle olivat odotettavissa.
Arabikevät rantautuu Israeliin kahden väylän kautta. Ensimmäinen niistä liittyy ulkopolitiikkaan. Järkkyneet tasapainot arabimaiden yhteiskunnissa aiheuttavat muutoksia ko. maiden suhteisiin Israelin kanssa. Äskettäin Egypti ja Israel olivat sodan partaalla satunnaisen välikohtauksen vuoksi. Todelliset syyt piilevät siinä, että Israel pelkää, että Gazan saarto rikkoutuu Egyptin rajalla. Toinen väylä on sisäpoliittinen. Se koskee Israelin yhteiskunnan sisäistä kriisiä. Sekin oli odotettavissa, joskin tuli nopeammin kuin osattiin ajatella, merkki israelilaisen kapitalismin syvällisestä rappeutumisesta.
Mielenosoitusten kukistamisessa ja kidutuksissa sionismi on tunnettu edelläkävijä teknologian ja tieteen käyttämisessä. Tel Avivin mielenosoituksissa käytettiin mm. ratsujoukkoja, vesitykkejä ja kyynelkaasuja. Edellisten lisäksi on tilattu uusia ns. ei-tappavia aseita, kuten merisairautta aiheuttavia ”Huuto” –nimisiä ultraäänilaitteita ja aseen, jonka nimi ”Haisunäätä” tulee siitä, että se suihkuttaa pahanhajuista ainetta. Uudet aseet on tarkoitettu niin Israelin kapinoivalle nuorisolle kuin myös palestiinalaisille, jotka ovat ilmaisseet valmiutensa julistaa Länsirannan Itä-Jerusalemia pääkaupunkina käyttäväksi itsenäiseksi valtioksi.
Epävakaus kotimaanpolitiikassa saattaa pakottaa sionismin hyökkäyksiin naapureita vastaan vetääkseen yhteiskunnan ja maailman huomiota muualle, kauas Tel Avivista. Niin kauan kun Syyriasta ei löydy imperialismille miellyttävää vaihtoehtoa, al Assad edustaa vähiten arvaamatonta vihollista. Sanonta ”the devil we know” (piru, jota tunnemme) on Ariel Sharonin lanseeraama. Assad naapurissa on kaaosta mieluisampi vaihtoehto. Tämä on syy, miksi Israel ilmoitti pokkana virallisessa lehdistötiedotteessaan, että Syyrian rajaa pitkin kylvetään maamiinoja siltä varalta, mikäli Assadin hirmuvaltaa pakenevia syyrialaisia yrittää ylittää sen. Tiedotus on julkaistu myös virallisessa Israelin valtion aikakauslehdessä (2). Kirjoituksen mukaan, vielä viime keväänä rajan yli pyrkineet pakolaiset onnistuivat mennä miinakentän läpi, sillä olemassa olleet jalkamiinat olivat niin vanhoja, etteivät räjähtäneet. Historiallista paradoksia muodostaa se, että suurin osa Israelin rajan yli pyrkivistä on palestiinalaisia, jotka olivat aikaisemmin joutuneet sionismin hirmuvaltaa pakoon Syyriaan.
Dimitris Mizaras
