Tietyn historiallisen vaiheen raameissa porvaristo yhdisti yhteiskuntaa geopoliittisen kartan pohjalta ja perusti kansallisvaltiot ja edustuksellisen demokratian. Valtio antoi viitekehyksen pääoman kasautumiselle ja parlamentarismi takasi vapaan kilpailun poliittisella tasolla. Joskus porvarillinen vallankumous yhdisti eri osavaltioita kuten Yhdysvalloissa sisällissotansa jälkeen. Kapitalismin tultua rappiovaiheeseen talousalueiden yhdistäminen tapahtuu väkivaltaisesti ja aina jonkun imperialistisen voiman herruuden toimesta. Siitä kielivät kaksi maailmansotaa ja nykyinen EU-projekti. Erehtyvät pahan kerran kaikki ne, jotka näkivät Euroopan ”integraation” rauhanprosessina, siksi että dominantin asema ei ollut vain Saksalla kuten perinteisesti, vaan Saksa-Ranska –akselilla.
EU:sta ei olisi voinut koskaan tulla Euroopan Yhdysvallat niin kuin federalistit väittävät. Yritys kumota kansallisvaltioita ei voi toteutua porvariston johdolla kapitalistisen järjestelmän puitteessa. Tendenssit siirtymiseksi kansainväliseen suuntaan on syvällä kansallisvaltion rappiossa. Vastaus siis integraation epäonnistumiseen ei ole joku paluu kansallisvaltion raameissa toimivaan kapitalismiin, vaan yleiseurooppalaiseen yhdentymiseen työväenluokan ja sosialismin ehdoin. Porvarillisen demokratian kaventaminen on taasen seuraamusta kapitalistisen tuotantotavan rappeutumisesta. Samaan aikaan kun puolustamme työväen demokraattisia oikeuksia, meidän vasemmistolaisten on turha ”itkeä” porvarillisen demokratian perään, vaan valmistauduttava korvaamaan sen työväendemokratialla sosialistisen tuotantotavan toimiessa.
Nykyajan integraatiot tulevat kapitalismin haudan takaa. Niitä ei yhdistä yhdeksi toimivaksi tuotantotavan dynamiikaksi eri geopoliittiset alueet. Ne ovat ainoastaan integraation pintakuvaa, jonka tarkoitus on esittää sopivia lukuja markkinoiden lepyttämiseksi. Valta on kansainvälisen anonyymi monopolistisen oligarkian käsissä. Se pitää sisällään finanssipiirejä, niitä palvelevia byrokraatteja, ja poliittisia toimijoita jokaisessa maassa. Tämän oligarkkisen dynamiikan keskipaino sijaitsee Yhdysvalloissa. Maailman kohtalot eivät ole enää kiinni tietystä määrästä perheitä niin kuin oli vielä keynesismin aikana. Maailman 200 rikkainta omistaa 1,5 biljoonaa dollaria. Rahamarkkinat, jotka käsittelevät pääomia tavoittelemalla voittoja omistavat yli 1000 biljoonan dollarin summia. Tietokoneen näppäimiä käyttämällä käsiä voi sähköisesti vaihtaa 200 miljardia dollaria yhden sekunnin aikana. Tällä persoonattomalla pääomalla ei ole isänmaata, ei ole tunteita, sitä ei voi kiristää ja sen toimintaan ei voi vaikuttaa. Niitä voimia voi vain lepyttää lupaamalla lisää voittoja. Muuten ne osoittautuvat armottomaksi ketä tahansa kohti. Niitä vastaan voidaan taistella ainoastaan yhdellä keinolla; vaihtamalla tuotantotapa. Asettamalla arvot niiden todelliselle korokkeelle voi etukäteen esim. päättää, halutaanko energialaitoksia, jotka tuottavat halvalla puhtaampaa sähköä vai sellaista, joka menestyy NY:n ja maailman eri pörssien monitoreissa.
Jos euro on keinotekoinen valuutta, EU on väkisin yhteen mitä epähomogeenisempia maita kokoava projekti. Sen edeltäjän (EEC) edeltäjä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö on pantu alulle vuonna 1951 Pariisin sopimuksella entisten natsien toimesta . Kuten Nürnbergin oikeusprosessissa kävi ilmi, projekti oli natsien suunnitelmissa jo ennen sotaa vuodesta 1939. Yhtiö IGFarbenin (1925-1952) johtoa tuomittiin rikoksista ihmiskuntaa vastaan koska tämä oli tukenut Hitlerin natsipuoluetta. Taustalta Hitlerin tukijoina olivat myös amerikkalaiset firmat Rockefeller, Ford sekä Bank of America. Sodan jälkeen osa IGFarverista jäi DDR:n reviiriin ja se kansallistettiin. Länsi-Saksan IGF jakautui kahtia Bayeriksi ja Höstiksi. Toimitusjohtajat saivat lyhyitä vankeustuomioita ja lopulta päästettiin vapaaksi vuoteen 1951 mennessä. Heistä kaikista yhdessä Ranskan Petainin nukkehallitusta tukeneiden ranskalaisten kapitalistien kanssa Schuman–sopimusten pohjalta tuli uuden Euroopan yhteisön perustajia. Jopa IGF:n päätoimitusjohtajasta tuli hiili- ja teräsyhteisön toimitusjohtaja.
.
Kansallisvaltion ja parlamentarismin rappeutuminen
Finanssipääoman ennennäkemättömän globalisaation aste osoittautui samalla syyksi maailmanlaajuisen kapitalismin luhistumiselle vuosina 2008-2009. Sen seurauksena heikoimman lenkin, Kreikan, luhistuttua, perässä menevät Irlanti ja Portugali, ja konkurssin ovea koputtavat Italia ja Espanja. Sen lisäksi suurimman osan euromaiden luottoluokitusta on laskettu. Ranskan kolmen A:n menettäminen kielii siitä, että lahoja ei ole rakenteet vain periferiassa, vaan EU:n ytimessäkin. Historiallinen Saksa-Ranska –akseli, johon perustui integraation ”unelma”, kuuluu jo historiaan.
Atlantin toisella puolella pelkäävät euron romahtamista enemmän kuin EU pelkää Kreikan konkurssia. Ei ole sattumaa se, että Kreikan konkurssi on nimetty Lehman Brothers –kakkoseksi. Kaikki toimenpiteet tähtäävät tilapäisiin ratkaisuihin ja ajanpelaamiseen. Dollareita ja euroja painetaan ennennäkemättömässä mittakaavassa, mutta ongelmana ei ole likviditeetin puute vaan pääomien liika kasaantuminen. Pääomien määriä on historiallisen paljon olemassa, mutta ei löydy kohteita, mihin nämä pääomat voisi sijoittaa voitollisesti.
Pääomien liikakasautuminen on ollut taustalla vuosina 1971-1973, jolloin keynesismin strategia korvattiin uusliberalismilla. Vuonna 2007 kapitalismin Nemesis –laki, voiton suhdeluvun laskutendenssi pakottaa satojentuhansien miljardien pääomia katoamaan vararikkojen mustaan aukkoon. Kyseessä on ollut fiktiivinen pääoma, joka oli luotu tyhjästä ja joutuu roskakoriin. Tämän vuoksi mitään paluuta keynesismiin ja Bretton Woodsin sopimuksiin ei ole. Samalla logiikalla ei ole väliaikaisia ratkaisuja kuten Thatcherin ja Reaganin aikana. Sellainen näköala on yhtä mahdoton kuin kapitalismin paluu vapaan kilpailun aikaan, mikä olisi kuin 200 vuoden nuorennusleikkaus. Kapitalismin tulevaisuuden kannalta kohtalokkain kohta on strategioiden täydellinen puuttuminen.
Mahdolliset tulevaisuuden strategiat kokeillaan nyt Kreikassa. Sen maan kuva tänään näyttää meille muun maailman kuvaa huomenna. Kreikka on protektoraatti, ja näin ollen se on luovuttanut suuriman osan suvereniteetistaan. EKP:n, IMF:n ja EU:n troikka määrää palkkatasosta, eläkkeiden leikkauksista, työsopimusjärjestelmän lopettamisesta, yms. Saksan talousministeri haluaa asettaa komisaarin jokaiseen Kreikan ministeriöistä ja komisaarin maahan ikään kuin siirtomaankuvernööriksi. Komisaarille halutaan antaa veto-oikeus Kreikan fiskaaliasioissa. Schäuble on myös sanonut, että Kreikassa vaalit voitaisiin lykätä pysyvästi siihen asti, kunnes troikan laatiman muistion ehdot täyttyvät. Samanlainen perspektiivi avautuu muille konkurssimaille, mikäli Brysselin ja Berliinin määräämiä ehtoja ei täytettäisi. Italiassa hallitsee pankkiirin johtama teknokraattien hallitus vanhojen puolueiden konsensuksella. Kreikassa Goldman Sachs hallitsee, ei enää välillisesti, vaan suoranaisesti pääministerin pallista käsin. Historiallisessa rappiossaan kapitalismi tekee tyhjäksi niin suvereenivaltion kuin demokratiankin käsitteet.
Jonkun asteen ongelmia porvarillisten instituutioiden kanssa on enemmän tai vähemmän kaikissa Euroopan maissa. Pysyminen EU:n häkissä on mahdotonta. Samoin mahdotonta on eristäytyminen vanhan edesmenneen kansallisvaltion rajoihin. Vanhaan petolliseen sosialidemokraattien teesiin EU:n demokratisoitumisesta kukaan ei jaksa enää uskoa. Työväen toimeentulo on kiristetty jo sietämättömyyden rajoihin. Mahdollisuudet vaikuttaa ja oikeus protestoida kavennetaan samalla äärimmilleen. Samankaltaisia olosuhteita, jotka pakottivat joukot kaduille Tunisiassa ja Egyptissä viime vuonna, on nytkin läsnä, tällä kertaa Euroopassa. Tilanne kypsyy ja pian kärjistyy yleiseurooppalaiseksi kapinaksi kapitalismia vastaan. Siihen on tietoisesti ryhdyttävä ennen kun äärioikeisto hyötyy tästä historiallisesta mahdollisuudesta ja vasemmiston heikkoudesta. Viimeinen on käännettävä päälaelleen, vallankumouksen vahvuudeksi ja voiton edellytykseksi.
.
Dimitris Mizaras
