Kehysriihen puhallukset hajottavat Kataisen hallituksen rivit

Kaikki alkoi tunnusteluista keskitetyn palkkaratkaisun aikaansaamiseksi. Neuvottelut epäonnistuivat ja edessä on liittokierros. Tunnusteluja ennen ja niiden kuluessa kokoomuslainen EK:n johtaja Häkämies on vaatinut nollaratkaisua palkankorotuksiin, ostovoiman rahoittamista alentamalla palkkaveroja ja työeläkemaksuja. Häkämies vaati hallitukselta, että tämä tulisi vastaan reilulla veronalella. EK ei ollut halukas neuvottelemaan muista laatuasioista ja vaati hallitukselta yhteisöveron alentamista 15 prosenttiin.

Hallitus aloitti sen jälkeen välittömästi kehysriihen talous- ja veropolitiikan linjauksista. Niiden mukaan, mm. yhteisövero laskee 20 prosenttiin. Yhteisöveron suuruus nyt on kaksi prosenttiyksikköä alempi kuin Ruotsissa. EK:n jyrkkyyttä neuvotteluissa ei voi selittää muuten, kuin että se tiesi hallituksen aikomuksesta antaa elinkeinoelämälle näin runsaan lahjan. SAK puhuu joulupukista, joka kävi Etelärannassa.

Näin Kataisen ja Urpilaisen porukka yhdessä Häkämiehen kanssa saivat torpedoitua neuvottelut palkoista. Se tapahtui niiden veroalen miljoonien turvin, joita veronmaksajat, eli työntekijät siirtävät työnantajien taskuun.  Nykyään työnantajat eivät ole yksin neuvotteluissaan työntekijäjärjestöjen kanssa. Niiden liittolaisinaan on pääministeri ja demarit apupuolueensa Vasemmistoliiton kanssa.

Kyse ei ole pikkurahoista. Työnantajan säästöpossuun kilisee miltei miljardi euroa ilmaista rahaa. Kokemuksesta tiedetään, kuten myös tutkimukset osoittavat, että tämmöiset lahjat pääomalle, tai palkkaleikkaukset työläisiltä eivät vaikuta myönteisesti työllisyyteen. Kreikassa, missä on eniten leikattu palkkoja, on Euroopan korkein työttömyys. Väitetty hyöty osinkotulojen verolle panemisesta osoittautui myytiksi.

Osingot tulevat olemaan jatkossakin 75 prosenttisesti verovapaita siihen asti kunnes saavuttavat kahdeksan prosentin tuottorajan. Uudistuksen seurauksena yhtiöt tulevat jakamaan suurempia osinkoja jatkossa. Työntekijäpuolen ja koko kansan häviö pääomalle ei jää tähän. Hallituksen uudistus johtaa matemaattisella tarkkuudella kuntaveron korottamiseen. Valtionapuja leikataan jälleen kerran ja kuntien vastuuta työmarkkinatuen kustantamisessa kasvatetaan entistä enemmän.

Hallituskausi on puolessavälissä ja hallitusohjelman asettamisista tavoitteista ei juuri paljon toteutunut. Hallituskauden loppuun mennessä piti saada reilusti ylijäämää, korkeaa työllisyysprosenttia ja alhaista työttömyysastetta. Luvut ovat huonommassa mallissa nyt verrattuina niihin, jolloin hallitus aloitti kautensa. Kapitalismin ja euron kriisi ei auttanut hallitusta taloudellisiin tavoitteisiinsa. Poliittisella tasolla maailman näkeminen Merkelin silmälasien läpi on saanut Etelä–Euroopan kansojen vihaa Suomeakin kohtaan. Hallitusohjelmassa puhutaan 2,5 miljardin leikkauksista. Viime vuonna on sovittu 2,7 miljardin sopeutuksesta ja nyt mitataan leikkaukset nettosopeutustermillä. Alun perin puhuttiin 600 miljoonan sopeutustoimista. Myöhemmin kävi ilmi, että sitä olikin 500 miljoonaa, koska 100 miljoonaa hävisi jonnekin teknisen virheen takia. Hallitus sekoilee avoimesti.

Hallituksen työskentely, eri osiensa eripura, lausuntojensa epäjohdonmukaisuus ja erityisesti sähläykset muistuttavat EU:n johtavia henkilöitä ja niiden hätäkokouksia. Kaikki esiintyvät lehdistötilaisuuksissa hymyhuulin samalla kun jokaisen tuolin alla tikittää aikapommi. Ulospäin ollaan yhtenäisiä ja seuraavana päivänä alkaa sataa toisista poikkeavia lausuntoja. Pelko hajoamisesta leijuu koko ajan hallituksen pään päällä. Kokoomus saa aina tahtonsa lävitse ja demarit antavat ymmärtää, että osa niistä päätöksistä on omaakin ansiota. Vasemmistoliiton Arhinmäki on tähän asti vain kehunut hallituksen päätöksiä ja yrittänyt perustella omille kannattajilleen, että jälki olisi rumempi jos Vasemmistoliitto ei olisi ollut hallituksessa.

Nytkin Vasemmistoliitto oli mukana päättämässä kehysriihestä ja ainakin alussa taivuttamassa pehmeää selkäänsä kumartamaan kokoomusta ja demareita. Kunnes sen riveistä nousi kauan odotettu kapina; ja jälkipuinnissa Arhinmäki selittää Kataiselle, ettei kehysriihi enää käy. Kannattajilleen Arhinmäki perustelee sillä, ettei ollut informoitu asiasta, ei vaan tiennyt. Hän siis kertoo, että suostui asiaan vaikka ei oikein ymmärtänyt sen sisältöä. Se, että oikeisto tarkoituksellisesti harhauttaa ei ole mikään viisas hoksaus. Ettei itse osannut nähdä porsaanreiät, se ei tee Arhinmäelle kunniaa. Varsinkin nyt kun jokainen näkee, että hänen naiivius alkoi hälventyä kovan puolueensa sisäisen kritiikin jälkeen.

Tilanne on hallitukselle vähintään kiusallinen. Kokoomuksen kovat nimet (Vapaavuori, Sampsa Kataja yms.) ovat jo tuoreeltaan sanoneet, että käy miten käy, kehysriihi pitää. Mikäli kokoomus ei vesitä kehysriiheä, ja mikäli Vasemmistoliitto haluaisi säilyttää uskottavuutensa viimeiset rippeet, sen on erottava hallituksesta. Demareilla on vaikea jatkaa kokoomuksen myötäilyä ilman Vasemmistoliittoa, ja hallitus kaatuu. Se tapahtuu viimeistään ensi syksynä jos kaikki pysyvät samoissa asemissa kuin nyt. Pois ei ole suljettu sekään, että Suomen hallitus kaatuisi paljon ennenkin sitä.

Monet jo leikkivät dilemmalla: hajoaako ensin hallitus vai vasemmistoliitto, taikka sitten molemmat.

This entry was posted in Artikkelit, kotimaa, EU. Bookmark the permalink.