Kreikka järisyttää maailman geopoliittista tasapainoa

Kreikan kansa valitsi Syrizan toteuttamaan ohjelmaa, joka sisälsi hyvin tärkeitä kansan elinoloja koskevia asioita. Syriza lupasi, että velasta leikataan suurin osa, troikka (IMF, EKP ja EU) ajetaan pois, palkkojen ja eläkkeiden leikkaukset lopetetaan ja ne palautetaan 700 euron minimitasolle. Syrizan vaalilupausten mukaan troikan laatimat ja valvomat muistiot tuli repiä kappaleiksi. Puolueen vaaliohjelmaan kuului myös väärin perustein irtisanottujen julkisen sektorin työntekijöiden palaaminen työtehtäviinsä, yksityistämisen lopettaminen ja kultakaivosten urakoiden lopettaminen. Heti valintansa jälkeen Tsipras valitsi hallituskumppanikseen äärinationalistisen ANEL-puolueen. Koalitio oli sovittu ennen vaaleja. ANEL vastusti muistioita ja troikkaa ja oli aikaisemman keskusta-oikeistolaisen hallitukseen oikeistolainen kriitikko.

Hallituksen vannottua valansa pääministeri ja valtionvarainministeri kiersivät Eurooppaa neuvottelemassa velkojiensa kanssa hallitusohjelmasta. Kaiken luvatun toteuttaminen oli riippuvainen viime kädessä Merkelistä ja Schäublestä. Tsiprasin olisi tullut tietää, etteivät suurpääoman asiamiehet tule hyväksymään Syrizan ohjelmaa. Saksa vaati, ettei mikään ei saisi muuttua aikaisempaan nähden. EU:n eliitti esitti vaatimuksensa kiristysten, uhkausten ja talousterrorismin keinoin. Saksan ja Euroopan muiden imperialististen voimien sekä kansainvälisten koronkiskureiden edessä Syriza antoi periksi kaikissa aikaisemmin esittämissään asiakohdissa.

Syrizan riveistä on alkanut kuulua ensimmäisiä vastustusääniä. Vasemmiston legendaarinen saksalaismiehityksen vastarinnan sankari Manolis Glezos pyysi kansalta anteeksi siitä, että johti sen harhaan. Syriza sai tahtonsa lävitse vain siinä, että troikka sai uuden nimen, nyt se on instituutiot. Pahanmaineista muistiota kutsutaan nykyään ohjelmaksi ja sopimukseksi.

Kreikan kansan mieliala on kohonnut ja sen itsetunto on kasvanut. Kuitenkin yhtä korkealla ovat myös odotukset. Kansa ei valinnut Syrizaa, jotta vanha meininki jatkuisi. Yleinen mielipide kertoo siitä, että jos parannusta kansan elinoloissa ei tapahdu, Syrizan ja Anelin hallitusta odottaa edellisen hallituksen kohtalo. Optimismi kääntyy pessimismiksi lyhyessä ajassa, kun pettymys valtaa kansan. Törmäys EU:n, monopolien ja velkojen kanssa ei saisi tapahtua kansallisella tasolla käpertymällä nationalistisiin asenteisiin. Tulevaisuutta ei voi rakentaa yhteistyössä susien kanssa. Yhteisrintamaa tulisi rakentaa eri maiden työväenluokkien ja kansojen välillä kapitalismin kumoamiseksi kaikkialla. EU:ssa eivät ole vastakkain Saksan ja Kreikan tai pohjoisen ja etelän kansat vaan pääoma ja työväki kussakin maassa.

Edellinen hallitus varmisti, että uudella hallituksella tulee olemaan tiukka aikataulu. Joulukuussa oikeistohallitus ei saanut riittävää enemmistöä eduskunnassa, jotta olisi kyennyt valitsemaan maalle presidentin. Näin ollen edessä olivat uudet vaalit, joiden varmana voittajana pidettiin vasemmistoa. Joulukuussa oli erääntymässä velkaohjelma, johon hallitus oli pyytänyt pidentämistä. Troikka tarjosi puolen vuoden lisäaikaa, mutta oikeistohallitus katsoi, että kaksi kuukautta riittää. Tätä kutsutaan tukehduttamisen sopimukseksi. Tuleva hallitus saatettiin vaikeaan asemaan, koska velka oli lankeamassa jo helmikuun lopussa. Syrizalla oli noin kuukausi aikaa ottaa tai jättää vanhan ohjelman ehdot tai neuvotella uusista ehdoista. Helmikuun kuluessa Merkel soitti muille EU:n johtajille ja kielsi heitä ymmärtämästä Tsiprasin hallitusta.

altamediat pelottelivat Kreikan kansaa vararikolla ja massiivisella pankkisektorin konkurssilla, talletusten maasta paolla ja muulla vastaavalla. EKP:n pääjohtaja Draghi ilmoitti, ettei aio ostaa enää Kreikan valtion velkakirjoja, minkä seurauksena luottoluokituslaitokset laskivat maan luottoluokitusta. Schäuble sanoi säälivänsä Kreikan kansaa, koska se oli tehnyt vääriä valintoja vaaleissa. Tsipras ei voi saada ohjelmansa lävitse neuvottelemalla susien kanssa, vaan sotimalla heitä vastaan. Me olemme joka tapauksessa sodassa, taloussodassa.

Sorrettujen itsenäinen poliittinen edustus on tässä prosessissa välttämätön. Kyseessä eivät ole maan, vaan maan sorrettujen intressit. Ja niitä ei voi puolustaa liittoutumalla äärioikeiston kanssa. Porvaristo on saanut opetukset Chilen kokeilusta. Ennen vallankaappausta Pinochet oli nimitetty ministeriksi. Tsiprasista tulee joko viimeinen toivo eurooppalaiselle kapitalismille tai Tsiprasin jälkeen Merkel ja troikat neuvottelevat velkaohjelmista Kultaisen Aamunkoiton ja Le Penin kanssa. Kreikka on rahaton protektoraatti eikä näin ollen vapaa maa. Talousministeri Varoufakis ei voi saada lainaehtoihin ja -ohjelmiin lyhennyksiä ja parempia ehtoja. Kreikka on pakotettu ottamaan lainoja, joiden valtaosa palautuu takaisin velkojille eurooppalaisen pankkijärjestelmän pelastamiseksi. Kreikan kansa joutuu nyt maksamaan kestämättömät velat omista tuloistaan.

Minimipalkka Kreikassa on käytännössä 200 euroa. Työikäisistä miltei 30 prosenttia on työttömänä. Nuorisotyöttömyys on noin 60 prosenttia. Uusi hallitus neuvotteli velkojien kanssa ankarasti viikon ajan. Ainut asia, jossa Tsipras onnistui, on ohjelman pidentäminen neljällä lisäkuukaudella. Kreikka on hävinnyt ottelun, mutta onko uusi hallitus ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, vai meneekö se eteenpäin minimitavoittein eli jatkamalla käytännössä edellisen hallituksen taantumuksellista linjaa? Suurin osa vaalilupauksista on jo hyvin lyhyessä ajassa unohdettu ja laitettu syrjään odottamaan tulevaisuutta.

Lupaukset ovat lupauksia

Maan presidentin valinnassa Tsipras sai oman eduskuntaryhmänsä hymyn hyytymään. Ilmoitettuaan puolueensa ehdokkaan nimen aplodeja ei tullut edes oikeistolta. Pluralismin nimessä Tsipras oli luvannut, että uusi presidentti on Avramopoulos Nea Demokratia-puolueesta. Tsipras sitten ei pitänyt kiinni lupauksestaan tai kulisseissa oli painostettu muuttamaan mieltään. Näin ollen, Tsipras esitti presidentiksi Prokopis Pavlopoulosia. Pavlopoulos oli poliisiministeri vuonna 2008, jolloin nuoriso, myös Syrizan nuoriso, taisteli ja vuoti verta Ateenan ja muiden kaupunkien kaduilla nuoren toverin, Alexandros Grigoropoulosin murhan jälkeen. Pavlopoulosin synkkä historia ei häirinnyt Tsiprasin kompromisseja.

Yksityistämisten prosessi jatkuu. Hallitus on tehnyt täyskäännöksen asiassa, jonka suhteen se ennen vaaleja vakuutti olevan ehdoton. Varoufakis vakuutti neuvotteluissaan velkojille, että valtion omaisuuksista on myyty, mikä myyty eikä Syriza aio estää yksityistämishankkeita, joita tällä hetkellä kilpailutetaan. Varoufakis ilmoitti harkitsevansa, tullaanko yksityistämistä jatkamaan pitemmälle. Ympäristöministeri Tsironis ilmoitti äskettäin, että hallitus ei aio estää Eldorado Gold’n kaivosinvestointeja maan pohjoisessa osassa, vaikka näyttö yhtiön toiminnan tuhoisasta ympäristövaikutuksesta on dokumentoitu.

Vaalivoiton jälkeen Tsipras kertoi mahtipontisesti, että irtisanotut kaksi vuotta taistelleet talousministeriön siivoojat otetaan takaisin entisiin työtehtäviinsä. Nyt kerrotaan, että se tapahtuu ”ajan kanssa” eikä sen oltu tarkoitettu tapahtuvan välittömästi.

Talouslehti Economist toteaa, että Kreikka on joutunut luopumaan kaikista vaatimuksistaan. Lehti toteaa myös sen, että maan velka on 175 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on yhtä kestämätön kuin ennenkin. Kesään mennessä Kreikan on mahdotonta saada lainoja vapailta markkinoilta. Sitten kun sovittu neljän kuukauden aikalisä loppuu, Kreikka tulee tarvitsemaan lisää lainaa, lisää ehtoja, ja lisää instituutioita. Näin ollen, puolue, joka nousi valtaan lupaamalla lopettaa muistiot, joutuu turvautumaan uuteen muistioon jo kolmatta kertaa. Economist näkee uusien vaalien tai kansanäänestyksen perspektiivin olevan lähellä.

Syrizan vasemmisto professori Kostas Lapavitsasin johdolla esittää viisi kysymystä puoluejohdolle. 1) Miten Kansallinen jälleenrakentamisen suunnitelma voisi onnistua, jos Euroopan rahoituksen vakautusmekanismilta (European Financial Stability Facility – EFSF) tulleet kolme miljardia euroa ovat kreikkalaisen valvonnan ulkopuolella. 2) Miten velkaa voisi parturoida, jos sitoudutaan maksamaan kaikki velvoitteet. 3) Miten säästökurista voidaan päästä eroon, jos sitoudutaan aina budjetti ylijäämään. 4) Miten voi olla varaa toteuttaa edistyksellistä politiikkaa, jos sen arviointi on troikan käsissä. 5) Mikä tekijä voi olla muuttunut neljän kuukauden kuluttua niin, että neuvottelut euromaiden kanssa tapahtuisivat paremmilta asemilta.

Syrizan sisäinen oppositio kannattaa maan julistamista maksukyvyttömäksi, rahaliitosta eroamista ja paluuta drakhmaan. Tämän, ns. grexititin, on arvioitu maksavan Kreikalle noin 70 miljardia euroa, mutta Lapavitsan mukaan se on pienin ongelmista. Sellainen pysäyttäisi taloudellisen ja sosiaalisen alamäen ja antaisi mahdollisuuden kerrankin päättää itse omista asioista. Syrizan sisäisen opposition mielestä suurin ongelma tässä skenaariossa on geopoliittinen. Syriza vakuuttaa, että maa pysyy jäsenenä Natossa, eikä aiheuta siinä hankaluksia eurokumppaneilleen. Silti jo Syrizan maininta siitä, että EU:n Venäjä-pakotteet ovat epäoikeudenmukaiset, sai Obaman uskomaan, että tilanne Ukrainassa voisi saada lännen kannalta epäedullisen käänteen, jos Kreikka pakotetaan eroamaan eurosta ja mahdollisesti myös EU:sta. Obama soitti Merkelille sanoakseen, että Varoufakis täytyy kuunnella suureella varovaisuudella.

Onko grexit, siis siirtyminen drakhmaan muuten helppoa? Ja toisiko se suurille ns. tukea maksaville maille ja velkojille helpotuksen?

Pääministeri Tsipras hallituskumppaninsa äärioikeistolaisen ANEL:n Kamenosin kanssa

Kreikan vaalit suuri käännekohta mantereemme poliittiselle kehitykselle

Kreikan vaalit 25. tammikuuta eivät olleet tavallinen parlamentaarinen muutos eduskunnan kokoonpanossa. Ne merkitsivät käännekohdan alkua kansainvälisessä luokkataistelussa ja siinä vallitsevissa voimasuhteisessa. Vuonna 2007 alkanut nykykapitalismin maailmanlaajuinen kriisi on muuttanut taloudellista, geopoliittista, sosiaalista ja poliittista tasapainoa. Viimeiset seitsemän vuotta on uhrattu pyrkimyksiin sovitella ristiriitoja, jotka syöksevät yhteiskuntia alituiseen kriisiin. Nyt eletään aikoja, jolloin kaikki nämä sovittelupyrkimykset on käyty loppuun, eikä uusia lääkkeitä ole nähtävissä ja käytettävissä. Vuoden 2007 kapitalismin romahdus johti ensimmäiseen kansannousuun Euroopassa. Se tapahtui vuonna 2008 Kreikassa. Yrittämällä pelastaa Kreikka yritetään pelastaa Euroopan pankkijärjestelmä ja sitä kautta myös eurooppalainen ja koko maailman kapitalismi. Kreikan nykyinen kriisi on samalla eurooppalaisen kapitalismin kriisi. Tätä kannattaa pitää aina mielessä, kun tarkastelee Kreikan kriisin taustoja. Ero aikaisempaan on vain siinä, että vuonna 2007 kriisi oli puhkeamassa ja nyt eletään sen ratkaisemattomuutensa loppuaikaa.

Hieman ennen Kreikan vaaleja EKP julisti (ns.?) vähän yli tuhannen miljardin elvytysohjelmansa. Se oli loppu kaikille illuusioille ns. vakautuksesta, jota mainostettiin vuoden 2012 jälkeen. Se merkitsee kaikkien kriisin voittamisyritysten ja -ohjelmien epäonnistumista. Osa ohjelmasta oli leikkauspolitiikka, joka aiheutti humanitaarisen hädän Kreikassa. Se oli syy siihen, miksi Kreikan kansa valitsee ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen vasemmistolaisen hallituksen. Syrizan vaalivoitto on kansan tahto päästä eroon sosiaalisesta painajaisesta. Financial Times-lehden (29.1.2015) mukaan, Syrizan voittoon kiteytyy umpikuja, joka romuttaa euroalueen. Viisi jatkuvaa katastrofivuotta muutti Kreikan varattomaksi kansakunnaksi ja koe-eläimeksi, minkä tarkoitus on toimia pelotteena muiden maiden miljoonille kapitalistisen vararikon uhreille. Tässä vaiheessa taisteltiin vaalien kautta, toivossa, että näin saadaan erävoitto vihatun troikan pyöveleille ja niiden paikallisille kätyreille.

Muistiot hyväksyneet puolueet (Uusi Demokratia, Pasok, Dimar, Laos ja Kidison zombi) kärsivät murskatappiot. Kansan viha nosti valtaan Syrizan ja asetti sen saman tien törmäyskurssille Merkelin, pankkiirien tai kansainvälisten koronkiskureiden kanssa. Me tiesimme Syrizan luonteesta yhtä sun toista. Meidän pitää kuitenkin nähdä, mikä on tämän koko prosessin historiallinen liike ja dynamiikka. Pitää analysoida luokkataistelun ja kansanliikkeen aaltoa, jonka vain yksi momentti on vaalitulos. Tulisi nähdä koko prosessi, joka on vasta alkamassa. Jos, tai sitten kun, hallitus antautuu ja lakkaa vaatimasta muistioiden tappavien leikkaustoimenpiteiden loppua, pakottaa sama prosessi, joka nosti Tsiprasin pääministeriksi, hänet alas sieltä.

Toisaalta Saksa ja EKP uhkavaatimuksineen yrittävät tukahduttaa Kreikan hallituksen, jollei tämä anna periksi vaatimuksissaan. Mikä tahansa kompromissin tulos tulee olemaan vain väli- ja lyhytaikainen. Koko kuvio muistuttaa venäläistä rulettia, jossa pelataan kaksipiippuisella revolverilla. Aseen toinen pää on Kreikan ohimolla ja toinen, jossa lukee grexit, tähtää EU:n päähän. Mahdollinen Kreikan ero aiheuttaisi geopoliittisen mustan aukon Euroopan strategisella kaakkoisosalla, aukon, joka uhkaa nielaista koko Euroopan. Mahdollinen kompromissi edellyttää liikkumavaraa molemmilta osapuolilta. Kreikan osalta sitä liikkumavaraa ei ole. Sosiaalisen kannibalismin politiikka on vienyt viimeisetkin eurot kansalaisten taskusta. Heidän kannalta ei ole väliä pysyykö maa eurossa vai ei, koska niitä euroja ei nähdä. Kreikan kansa on menettänyt niin paljon, ettei sillä enää ole mitään muuta menetettävää kuin kahleensa. Kansa näkee parhaaksi säilyttää ainakin ylpeytensä ja ihmisarvonsa.

Tästä alkaa kansanliikkeen dynamiikka, joka leviää ja täyttää Plaza del Sol’n Madridissa ja askarruttaa massojen mieltä Portugalissa, Italiassa, Irlannissa ja Ranskassa. Tämä saa porvariston polvet vapisemaan, eikä se, annetaanko Varoufakisille parin kuukauden lisäaika vai ei. Tällainen yleiseurooppalaisen kansannousun leviäminen on tänä päivänä mahdollinen. Se voi saada alkunsa pienestä viime kädessä merkityksettömästä liekistä. Tämä oli todellinen taustapelko, jonka vuoksi Draghi ryhtyi yksipuolisesti ja mielivaltaisesti pankkivallankaappaukseen. EKP julisti, että 11. helmikuusta alkaen Kreikan velkakirjat eivät enää kelpaa vakuudeksi ja lopetti likviditeetin virtaukset romahduspisteessä oleville kreikkalaispankeille lukuun ottamatta niitä likviditeetin virtauksia, jotka osoitetaan romahduspisteessä oleville kreikkalaispankeille ELA:n (Emergency Liquidity Assistance) hätärahoitusjärjestelmän kautta. Draghin toimet saivat tukea niin Italian Renziltä kuin Ranskan Hollandelta, jotka esiintyivät ystävällisinä taputtaen Tsiprasta selkään kun tämä oli käynyt heidän maassaan vaalien jälkeen.

Draghin taloudellinen vallankaappaus on jatko-osa vuonna 2011 troikan teknokraattien toimesta Kreikan hallitukselle pakotetuille määräyksille. Silloin asialla oli samat tahot, jotka vaativat valtaan virkamiespääministeri Montin ja Papademosin hallituksia (käytännössä Goldman Sachin asiamiehiä) Italiassa ja Kreikassa. Prosessi kuvaa porvarillisen demokratian ja porvarillisen hegemonian mätänemistä ja degeneroitumista. Saksan raadollinen kiristys, talousterrori, EKP:n vallankaappaus ja muiden maiden poliittinen tuki näille tahoille ei ole merkki Saksan vahvuudesta, vaan kyse on vaihtoehtojen vähyydestä. Kansantaloudet EU:ssa vajoavat lamaan, deflaatioon ja ylivelkaantumiseen. Saksan vahvuus on suhteellista. Saksa on Euroopan teollisuusveturi ja tärkein viejämaa. Sen vuoksi se on EU:n akilleenkantapääkin. Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan mullistusten jälkeen pyrittiin rakentamaan maailmanlaajuista hegemoniaa. Silloin rakennettiin Saksa-Ranska -akseli, Maastrichtin sopimukset ja yhteinen valuutta. Projekti laajasta talousalueesta, joka kilpailisi onnistuneesti muiden kapitalismin keskusten kanssa, on epäonnistunut täysin tavoitteissaan.

VIOME-vallatun tehtaan työläisiä koolla

Euroopan porvaristo ei ole koskaan onnistunut yhdistämään Eurooppaa. Projekti ei ole onnistunut asein eikä talouden kautta. Kapitalismissa tuotantosuhteiden lähtökohtana ovat kansallisvaltiot. Kapitalismin viitekehyksen sisällä ristiriita tuotantovoimien kansainvälisestä luonteesta ja kansallisvaltioiden rajojen välillä on sovittamaton. Kyseinen ristiriita räjähtää nyt käsiin kun globaalikapitalismin kriisi räjäyttää sisältä käsin eurooppalaista imperialismin päällysrakennetta. Aikaisemmin mahtava Saksa-Ranska -akseli on murtunut, eikä sitä ole käytännössä enää olemassa. Berliini ajaa edelleen takaa harhakuvaa saksalaisesta Euroopasta. Saksan, Britannian, Italian ja Ranskan omat imperialistiset intressit ovat nykyään yhä useammin törmäyskurssilla keskenään. Nationalismi kukoistaa jälleen. Fasistiset ja uusfasistiset liikkeet myrkyttävät herkkää taloudellista ympäristöä ja kyseenalaistavat jo järkyttynyttä tasapainoa. Tilanne Euroopassa muistuttaa yhä enemmän vallitsevaa tilannetta 1930-luvulla. Kaksi hirvittävää sotaa, toinen Ukrainassa ja toinen Lähi-idässä yhdessä grexit-perspektiivin kanssa on dramaattinen todistus siitä, että kapitalismin integraatio Euroopassa on epäonnistunut täysin.

Neuvostoliiton romahtamisesta johtunut euforia on tullut tiensä päähän. Elämme historiallisen aikakauden loppua. Käsillä on aika, jona joukot ovat suuren haasteen edessä ja “joutuvat” tekemään taas historiaa.

Eliittien eri neuvonantajat varoittavat siitä, että grexit voi toimia samalla tavalla kuin Lehman Brothers vuonna 2008. Tällä kertaa ruutitynnyri, johon grexitin tuli kohdistuu, on mehevämpi kuin mitä se oli seitsemän vuotta sitten. Financial Timesin mukaan maailmanlaajuinen velka nyt on kasvanut huomattavasti vuoden 2007 tasosta. Maailmanvelka nyt on 57 000 miljardia dollaria enemmän kuin kriisin alussa. Se on 286 prosenttia koko maailman bkt:stä. Financial Times (5.2.2015) toteaa, että velkavuoret uhkaavat jälleen kerran kapitalismia uudella romahduksella. Kiinan kokonaisvelka on tässä ajassa nelinkertaistunut, mikä on vakava uhka Kiinan varjopankeille ja maan koko pankkijärjestelmälle. Kaikki nämä mielettömät elvytyssummat eli rahan pumppaukset ympäri maailmaa ovat kohdistuneet finanssisfääreihin, ts. spekulatiiviseen keinotteluun eikä reaalitalouteen. Ennenäkemätön lama ja taantuma ovat pysäyttämässä kaiken elävän kansataloudessa. Tämä on yksi syy öljyn hinnan jatkuvaan laskuun. Sisäinen tasapaino USA:n yhteiskunnassa perustuu Yhdysvaltain hegemonian alla toimivan maailman tasapainon olemassaoloon. Viime vuosien katastrofaaliset sodat Afganistanissa, Irakissa ja muualla Lähi-idässä ovat merkki historian mahtavimman imperialistisen mahdin syvästä rappiotilasta.

Tämä pakottaa USA:a viemään sisäisen kriisinsä ulos rajoistaan. Kriisi suunnataan Eurooppaan, Japaniin, Kiinaan ja Venäjälle. Tämä on taustalla, kun korot Yhdysvalloissa ovat nousemassa. Tämä pakottaa myös TTIP:n tapaisiin sopimuksiin. Tällainen strategia selittää, miksi USA vastustaa EU:n säästölinjaa Kreikassa (ks. Obaman, Krugmanin ja muiden lausuntoja) ja onnittelee Tsiprasta hyvästä asenteistaan neuvotteluissaan Merkelin kanssa. USA aikoo käyttää Kreikkaa käsikassarana tulevissa konflikteissa sellaisilla alueilla, joissa sota ja yhteiskunnallinen levottomuus riehuvat. Sellaisia paikkoja voisi esimerkiksi olla Ukrainassa, Balkanilla, Turkissa ja laajemmin Lähi-idässä. Tsiprasin takertuminen USA:n kainaloon EU:ta vastaan on petturimaista. Kyseessä ei ole vain virheellinen taktikointi, vaan se kertoo hallituksen luonteen luokkakantaisuudesta. Nato-maa Kreikka kritisoi alussa Venäjän vastaisia pakotteita, mutta hyväksyi sittemmin pakotteiden laajentamisen.

Hallituspuolueena Syriza syntyi sosiaalisen kannibalismin aikana, jolloin alistetut hyökkäävät kaikin voimin luokkavihollistaan vastaan. Syrizan vertaaminen Latinalaisen Amerikan ns. vasemmistonationalismiin on niin ikään epähistoriallinen ja epätieteellinen. Syrizan hallituskausi on tietyltä osin verrattavissa Kerenskyn hallitukseen. Se on ylimeno- ja siirtymäkauden hallitus. Ihmismassat antavat pian kuulla itsestään, kun Syrizan armonaika loppuu ja luokan vaatimukset ovat taas päiväjärjestyksessä.

Vallankumouksellisen puolueen aktiivien tulee valmistautua tätä pian koittavaa hetkeä varten. Jos tällä kertaa ei huomioida Kreikan sisällissodan tai Chilen fasistivallankaappauksen opetuksia, vastuu ei lankeamaan poststalinistisen ajan petturimaisia sopimuksia valmistaneille reformisteille, vaan vallankumouksen aktiiveille. Tsipras ei ollut ennen vaaleja puhunut Syrizan hallituksesta, vaan kansallisen yhtenäisyyden hallituksesta, jonka runkona olisi vasemmisto. Kansanrintamat on kirjoitettu stalinismin DNA:lle eikä siitä pääse irti. KKE meni samaan hallitukseen oikeistolaisen Nea Demokratia -puolueen kanssa “paljastaakseen” Pasokin kavallukset. Kreikan työväenluokka on maksanut omalla verellään luokkakompromisseista. Anel on äärioikeistolainen, antikommunistinen, rasistinen, islamofobinen, turkkilaisvastainen, homofobinen, antisemitistinen, maahanmuutonvastainen, patanationalistinen puolue, jolla on kansainvälistä verkostoitumista Englannista Venäjälle samankaltaisten puolueiden kanssa. Syriza liittoutuu sisällissodan voittajien kanssa tilanteessa, joka muistuttaa kaikilta osin luokkasodan tulemista. Aikana, jolloin kansa liikkuu massiivisesti vasempaan, Syriza ottaa pikaharppauksia oikeaan. Anel edustaa kaikkia niitä arvoja, joita Syrizan jäsenet vihaavat, inhoavat ja ennen muuta halveksivat.

.
Dimitris Mizaras