Ranskan vaalitulos ja sen vaikutukset Euroopassa ja Suomessa

Alustus on pidetty Ranskan presidentinvaalien toisen kierroksen jälkeen Oulussa 12. toukokuuta 2017 Radikaalivasemmiston opintopiirissä

Johdanto

Voittiko Ranskan vaalit pankkien asiamies Macron, 11 miljoonaa ääntä saanut Le Pen, miltei kolmanneksen äänioikeutetuista muodostama nukkuvien puolue vai kadulla kapinoiva nuoriso? Mistä kertoo se, että ensimmäistä kertaa nykyisen Ranskan historiassa presidenttivaalien toisella kierroksella ei ollut edustettuna sosialidemokraattien eikä konservatiivien ehdokasta? Säilyykö EU:n yhtenäisyys nyt, kun euromies on valittu presidentiksi?


Nykyisen poliittisen järjestelmän hajoaminen on tosiasia, joka täytyy tunnustaa. Macronilla on edessään kestämätön taloustilanne. Hänellä ei liioin ole tukenaan puoluetta eikä parlamentaarikkoja. Samalla koko eurooppalainen äärioikeisto ryhmittäytyy Le Penin ympärille. Minkälaisia vaikutuksia tällä kaikella on muuhun Eurooppaan ja Suomeen? Millainen perspektiivi edessämme avautuu? Entä mitkä ovat vaarat ja miten niihin tulisi reagoida?

.

Erään näytelmän loppunäytös

Pääomapiirien (MEDEF “Movement of the Enterprises of France), pankkien ja EU:n lempipoika Emmanuel Macron voitti Ranskan presidentinvaalit murskaluvulla 66 prosenttia. Vastassa oli äärioikeiston keulahahmo Marine le Pen, joka sai 34 prosenttia äänistä. Tiedotusvälineet ympäri Eurooppaa esittivät tapahtuman suurena demokratian voittona Euroopan unionia vastustavasta äärioikeistosta. Angela Merkel oli tyytyväinen, kun Brexitiä ei seurannut välittömästi Frexit, mikä olisi nopeuttanut EU:n purkautumista. Voitettuaan vaalit Macron järjesti Louvren museolla prameat juhlat aivan kuten Francois Mitterrand oli tehnyt vuonna 1981, kun hän sosialistisen puolueen ehdokkaana voitti presidentinvaalit ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa farssina toistuneen Macronin juhlahuuman taakse ei voi piilottaa tosiasioita.

Vaalien ensimmäisellä kierroksella kansa hylkäsi näyttävästi molemmat valtapuolueet (sosialistit sekä konservatiivit) ensimmäistä kertaa Ranskan 5. tasavallan historiassa. Macron oli ainoa jäljelle olevista kandidaateista, jolla ei ollut poliittista puoluetta ja joka ei ollut uppoutunut skandaaleihin ja korruptioon. Silti yli kolmasosa äänioikeutetuista, 36 prosenttia, hylkäsi sekä Macronin että Le Penin, sekä uusliberaalin että uusfasistin jättämällä äänestämättä tai äänestämällä tyhjää. Lisäksi yli 60 prosenttia Macronia äänestäneistä vastusti hänen ohjelmaansa ja äänesti häntä pelkästään estääkseen fasismin nousun valtaan.

Oikeisto ja murskatappiota kokenut sosialidemokratia yrittävät nyt tehdä come-backia kesäkuun parlamenttivaaleissa ja tällä tavalla osallistua Macronin hallitukseen käyttämällä hyväkseen uutta presidenttiä tukevan puolueen puutetta. Macron yrittää ennen sitä muodostaa omaa hallitusta parlamentissa ja harjoittaa tällä tavalla ylivaltaansa, jota Ranskan perustuslaki suo maan presidentille. Osa ranskalaisista vastustaa Macronia jyrkästi. Heti vaalituloksen selvittyä, sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella, suuria joukkoja nuorisosta lähti oitis kaduille vastustamaan tulevaa. Vaikuttavimmat iskulauseet olivat: “Macronin on erottava” ja “Yksikin päivä vallassa on liikaa”. Kyseinen ilmiö on uusi. Se nähtiin ensi kertaa Yhdysvalloissa Trumpin valinnan jälkeen.

Uuden presidentin on erittäin helppoa altistua yhteiskunnalliselle epävakaudelle ja jopa joutua sekasorron kohteeksi. Kuvio on selkeä: Presidentillä ei ole tukivoimia yhteiskunnassa ja vanha poliittinen järjestelmä on romahtanut. Poliittisen järjestelmän rapautumisen prosessi alkoi jo 1990 -luvulla, jolloin sekä uusliberalistinen että keynesiläinen talouspolitiikka olivat haaksirikkoutumassa. Äärioikeisto yrittää yhdistää ideologiset liittolaisensa kautta Euroopan ja käyttää hyväkseen yhteiskunnallisia keskipakovoimia (hajaannustendenssejä) pyrkien puutumaan poliittiseen tilanteeseen ja pakottamaan umpikujaan joutunut kapitalistinen yhteiskunta karmeisiin vaihtoehtoihin.

Kyse ei ole vain edustuksellisen demokratian kriisistä vaan systeemin rakenteellisesta kriisistä. Yksinkertaisesti, kuten kaikissa kapitalistisissa maissa, myös Ranskassa 5. tasavallan voimat ovat ehtyneet. Siirtyminen tasavallasta seuraavaan on joka kerta tapahtunut vallankaappauksen, sodan tai vallankumouksen kautta, ei koskaan rauhanomaisesti.

Brysselissä ja Berliinissä juhlitaan vain sitä, että heti Brexitin jälkeen EU-eliitti ei joudu välittömästi tekemisiin Le Penin kanssa. Sellainen skenaario olisi merkinnyt armolaukausta EU:n ohimolle. Ilo jää kuitenkin lyhyeksi. Macronin on pakko vaatia enemmän integraatiota, yhteistä finanssipolitiikkaa, yhteistä budjettia, eurobondeja, EU:lle talousministeriä, pankkiunionia ja ylipäätään vahvaa liitovaltiota. Tämä kaikki olisi tulosiirtoa Saksalta Ranskalle, ja se on ehdoton edellytys Ranskan kansantalouden eloonjäämiselle. Näihin ehtoihin Saksa ei voi missään nimessä suostua.

Aikaisemmin rikkoutunut Saksa-Ranska akseli yritetään nyt liimata yhteen käyttämällä purukumia ja sinitarraa. Macron haluaa syvempää EU:ta Merkelin pitäessä avoimempaa EU:a parempana. Tällä hetkellä EU:a voi kutsua liittovaltioksi vain yhteisen valuutan osalta. Siihen Saksan oli pakko suostua Helmut Kohlin aikana. Se merkitsi perääntymistä, ja se oli hinta, jonka Saksa joutui maksamaan Ranskan suostumuksesta Saksojen yhdentymiselle. Saksan kansa ei ole ikinä kannattanut oman markkansa vaihtamista valuuttaan, jonka takana ei ole kansantalouksien yhtenäistä dynamiikkaa. Saksa asetti puolestaan omat ehtonsa Maastrichtissa. Sittemmin Ranska oli niitä ensimmäisiä maita, jotka kiersivät räikeästi kyseisiä ehtoja. Korkean työttömyyden ja hitaan kasvun aikana ainut keino pitää talouden hajoamistrendit kurissa on harjoittaa yhteistä leikkaus- ja veropolitiikkaa. Tällä hetkellä EU:n budjetti on vain yksi prosenttia jäsenmaittensa budjettien summasta. Macron on vaatinut EU:lle omaa budjettiministeriötä.

Macron lupasi aloittaa oman “verisen” leikkauspolitiikkansa voittaakseen Saksan luottamuksen vaatimuksille. Aluksi hän lupasi laatia työelämää säätävää lakia, joka olisi monta kertaa Komhri-lakia ankarampi. Miriam El Komhri oli Ranskan sosialistien talousministeri, joka sai kansan barrikadeille vuoden 2016 keväällä kuukausiksi. Lakot, työpaikkavaltaukset ja katutaistelut virkavallan kanssa olivat yksi syy sosialistien tappiolle.

Nyt Macron on ottamassa yhteen työväenluokan kanssa erittäin aralla alueella ja aikana, jolloin massat ovat kadulla. Hän on ilmoittanut tavoitteekseen julkisten menojen leikkaamisen vuositasolla 60 miljardilla eurolla, jonka seurauksena 120 000 julkisen sektorin työpaikkaa jäisi täyttämättä ihmisten siirtyessä eläkkeelle. Macronin tavoitteena on myös pudottaa yritysverotus 33 prosentista 25 prosenttiin. Laittamalla oman kansansa polville hän yrittää suostuttaa Merkeliä syventämään EU:n integraatiota. Samalla luokkaristiriidat ja luokkataistelu yhdessä maassa vaikuttavat luokkataisteluun ja -ristiriitoihin muissa maissa.

Kun kasvun aikana talous globalisoitui, globalisoituvat syvän systeemikriisin aikana konfliktit, niin taloudelliset antagonismit kuin myös kuumat sodat. Luokkataistelulle avautuu vain yksi perspektiivi, internationalismi.

Marine Le Pen väijyy vuoroaan. Ranskan lähitulevaisuuden kaikki vaihtoehdot ovat katastrofaalisia. Jos työväenluokka ei kykene saattamaan voimaan omia vaihtoehtojaan, äärioikeistolle koittaa revanssin aika. Me emme saa aliarvioida äärioikeiston vaaraa. Näkemys, jonka mukaan Hollannin ja Ranskan vaalitulokset olisivat ”viimeinen niitti äärioikeiston arkulle” ovat vastuuttomia. Macronin joukkue ei ole yksi porvarillinen puolue eikä Le Pen on yksi fasisti, rasisti ja sovinisti muiden joukossa. Nämä molemmat ovat ranskalaisen imperialistisen barbarian ruumiillistumia. Toinen heistä edustaa pankkien ja pääomien verisiä kynsiä ja toinen militarismin rautakoron traditioita.

Molemmat heistä edustavat “Vichyn hallituksen”, Algerian kiduttajien, nykynuorison raiskaaja- ja tappajapoliisien jatkumoa. Sen tietävät hyvin niin kantaranskalaiset kuin maahanmuuttajataustaisetkin mielenosoittajat. Jo vaali-iltana mielenosoittajien iskulauseita olivat: ” Ni patrie ni patron – ni Le Pen ni Macron, Ei isänmaita, ei pomoja – ei Le Peniä eikä Macronia”. Lauseen ensimmäinen osa on lainattu Pariisin kommuunin iskulauseista, ja se kielii hyvin siitä, mikä tulisi olla todellinen vaihtoehto.

Tällä kertaa historia tulee olemaan ankara ja tulevaisuutemme kohtalokas, jos kansalaisaktivistit eivät kykene ymmärtämään, että Le Peniin vaihtoehtoa ei voi estää uusliberaalisti pankkiiri eikä mikää vaalitulos. Näytelmän viimeinen näytös esitetään luokkataistelun näyttämöllä niin Ranskassa kuin myös Suomessa, muualla Euroopassa ja maailmalaajuisesti. Se vaatii yhtenäisen työväen, työttömien, nuorison, kantaväestön sekä maahanmuuttajien massiivisen mittakaavan taisteluja. Perinteiset vasemmistopuolueet ovat poliittisia ruumiita. Myöskään Jean-Luc Mélenchonkaan ei ole vaihtoehto. Hänen nationalisminsa talouden tasolla ei kyseenalaista kapitalismia. Kapinoivat massat ovat tulevan vallankumouksen jyviä, voima, joka toteuttaa siirtymistä pois kriisistä ja siirtymistä kohti työväenvaltaa ja Euroopan yhdentymistä sosialistisella pohjalla EU:n raunioiden päällä. Siihen tarvitaan vallankumouksellista puoluetta ja siihen suuntaan meidän kaikkien tulisi suunnata kaikki pyrkimyksemme ja tarmomme.

.

Macron ja Suomi

On selvä, että EU:n hajoaminen olisi kuolinisku kapitalismille sellaisena kuin me sen tunnemme Euroopassa ja Suomessa. Protektionismi ja kauppasota kiihtyisivät myös manteremme valtioiden välillä. Macronin valinta esti välittömän romahduksen, mutta ei merkitse kevätkautta eurooppalaiselle ja suomalaiselle kapitalismille.

Helsingin Sanomat ilahtui siitä, ettei Ranskan vaaleja seurannut välitön pörssiromahdus. Yleisradion analyyseissä toivottiin Macron onnistuvan uudistamaan Ranskan työelämän sekä EU:n integraation. Työelämään liittyvien tavoitteiden kompastuskivenä on kuitenkin luokkataistelu ja EU-integraation syventämistä vastassa ovat Saksan intressit. Faktat eivät tue Saksa-Ranska -akselin jälleenrakentamisen mahdollisuuksia.

YLE kiteyttää Macronin valinnan Suomelle tuomat hyödyt:

1. EU- ja euroyhteistyö helpottuu, ts. EU säilyy hengissä.

2. Rahaa tulee Eurooppaan. Vaalien jälkeen markkinoiden luottamus EU:n markkinoille kasvoi odotetusti ja jonkin verran rahaa siirtyikin Eurooppaan. Tapahtuma perustuu psykologisiin seikkoihin. Prosessi ei välttämättä jatku.

3. Ranskan viennin muurit vältettiin. Edelleen ainoat hyvät vaikutukset ovat siinä, ettei heti tullut pahempia. Suomi tuo Ranskasta enemmän kuin vie Ranskaan.

4. Macronin yritysmyönteisyydestä on hyötyä. Siis hyödyt ovat Macronin tarkoituksissa.

5. Ranskalaiset voivat yhä investoida Suomeen.

Valtalehdistö ei osaa mainita yhtään konkreettista hyötyä lukuun ottamatta sitä, että ilman Macronia tilanne olisi huonompi. Suomalainen kapitalismi on tuhoon tuomittu kuten eurooppalainenkin. Vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle on etsittävä poliittisella tasolla. Suomessa porvarilliset puolueet, demarit mukaan lukien, on tuomittu samalla tavalla kuin Ranskassa.

Äärioikeisto Suomessa tulee pelaamaan samaa peliä kuin Le Pen joskin matalammalla profiililla. Mikäli Le Penin liike voimistuu lähitulevaisuudessa, tukee tämä myös suomalaista fasismia. Antirasistisen ja antifasistisen liikkeen tulee olla tietoinen tästä ja tehdä oikeat johtopäätökset ennen kun on myöhäistä. Le Penin tappiosta Soini sanoi: “Persut ei ole yhden asian liike”. Me kuitenkin tiedämme hyvin, että niin Terho kuin Halla-ahokin vaativat välitöntä eroa EU:sta, ensimmäinen kansanäänestyksen jälkeen ja jälkimmäinen välittömästi.

.

Epilogiksi yhteenveto keskustelun pohjaksi

1. Macron voitti vaalit. Toisena ei ollut Le Pen vaan äänestyksestä poisjättäytyneet.

2. Tutkimusten mukaan vain 15 prosenttia Macronia äänestäneistä kannattaa hänen ohjelmaansa

3. Keskustaoikeistolaista Fijonia ääntäneistä puolet, kannatti Le Peniä toisessa kierroksessa. Le Pen sai myös toisen oikeistolaisen pienemmän ehdokkaan kaikki äänet.

4. Mélenchoniä äänestäneistä 45 prosenttia ei halunnut ottaa kantaa ehdokasvalintaansa. Niistä, jotka kävivät äänestämässä muuta kuin tyhjää 40-45 prosenttia äänesti Macronia ja 10-15 prosenttia kannatti Le Peniä.

5. Kaikki työläislähiöt äänestivät Macronia tai ei mitään. Vastaavasti Le Pen sai kannatuksensa rikkaalta maanseudulta.

6. Alueilla, joissa vasemmisto menestyi hyvin vaalien ensimmäisellä kierroksella, fasistit saivat mitättöman pieniä äänimääriä.
7. Macron ei ole saksalaisen pääoman mies. Macron on Le Peniä pienempi paha myös saksalaiselle pääomalle.

8. Macron edustaa historiallista ranskalaista raadollista imperialismia.

9. Macronin politiikan strateginen tavoite on ennen muuta Ranska-Saksa -akselin säilyttäminen. Samasta syystä Ranska näytti aikanaan vihreää valoa EU:n laajentamiselle, joka oli Saksan projekti. Vastaavasti ranskalainen pääoma sai vapaa kädet toimia Pohjois-Afrikassa, Syyriassa ja muuallakin.

10. Saksan ja Ranskan sukset menevät ristiin talouspolitiikassa, Maastrichtin ehtojen täyttämisessä ja välttämättömyydessä toteuttaa tulosiirtoja Saksasta Ranskaan. Saksan toteuttaman ja muille maille pakottavan yksinpuolisen ja mielivaltaisen leikkauspolitiikan johdossa Ranskan työttömyys on suuri. Maan nuorista 24 prosenttia ja koko väestössä yli 10 prosenttia on työttömänä. Samaan aikaan Saksan työttömyysprosentti on vain 4.

12.5.2017

- Dimitris Mizaras