Katsaus taloudelliseen ja poliittiseen tilanteeseen #2 osa 4
Tämä artikkelisarja on kuunneltavissa Youtube-kanavallamme.
Tällä kertaa KIINA ei pysty, eikä näytä edes olevan halukas pelastamaan maailmantaloutta lamasta. Kun makroekonomiset indeksit osoittavat tulevaa taantumaa USA:ssa ja Euroopassa, maailman sijoittajat ovat hermostuneita. Tärkein syy huolestuneisuuteensa on Kiinan haluttomuus näytellä vapahtajaa. Jalostusteollisuuden pörssi-indeksi USA:ssa on viimeisten kymmenen vuoden matalin. Yksityissektorilla syntyi vähemmän työpaikkoja kuin mitä analyytikot olivat ennustaneet. IMF:n odotetaan laskevan kasvuennustettaan vielä entisestään. Kiina on aikaisemmissa taantumissa toiminut kasvun katalyyttinä. Vuonna 2001 tapahtui suhteellisen kevyt sukellus lamaan, mutta syöksy vuonna 2007 oli katastrofaalinen. Kun finanssi- ja luottokriisi oli eskaloitumassa, Kiina avasi luottohanat ja laski korkotasoaan, mikä sytytti mahtavaa kysyntää kaikille kansantalouksille.
Samanlaista kehitystä ei tällä kertaa voi tapahtua. Aikaisempi tuhlaileva henki on jättänyt taakseen jättiläiskokoiset velkakasat ja puhalsi ilmaa moneen kuplaan Kiinan taloudessa. Kiinan viranomaisista on tullut varovaisia sen suhteen, miten resursseja sijoitetaan, samalla kun he edelleen pumppaavat rahaa kansantalouteen. Sitä ei millään voi kutsua setelielvytykseksi. Talouskasvu on hidastunut Kiinassa dramaattisesti esimerkiksi kymmenen vuoden takaiselta tasolta.
Edellisessä taantumassa pankit laskivat korkoja koordinoidusti ja Kiina osallistui siihen hyvässä yhteistyöhengessä. Enää ei voi kuvitella kuvitella, että Kiinan kansanpankki (PBOC) olisi onnistuneesti kykenevä koordinoimaan toimintaansa Fedin kanssa. Ei ainakaan niin kauan, kun Valkosen Talon isäntänä toimii arvaamaton Donald Trump. Hän haukkui epätoivon vallassa Fedin pääjohtajaa, Jerome Powellia amerikkalaiseksi Xi Jinpingiksi. Vuonna 2001 Kiinan bkt oli vähän yli tuhat miljardia, vuonna 2007 neljätuhatta miljardia ja tänä vuonna se tulee olemaan yli 14 000 miljardia dollaria. Kiinan kansantalouden volyymi on niin mahtava, että se tulee vaikuttamaan myös muihin kansantalouksiin. Kiinan kasvu on nykyään vähän yli viiden prosentin luokkaa. Vuonna 2007 se oli 15 prosenttia ja vuonna 2001 10 prosenttia. Kaikki Kiinan ihmeen rakentajat ovat nykyään vaiti sekatalouden mallin parhaimmuudesta.
Kiina on aikaisemmin Deng Xiaoping’n ajoista lähtien suuntautunut ns. kolmannen maailman suuntaan. Kiinalaista pääomaa virtasi niin naapurimaihin Kaukoidässä, kuin Lähi-itään ja Afrikkaakin. Investoinnit ja avokätisesti annetut luotot vahvistivat kiinalaista maantaloutta, teollisuutta ja puolustusteollisuutta. 1970-luvun lopulla Kiinan kaupallinen ja taloudellinen rooli Lähi-idässä alkoi kasvaa. Vienti nousi 10 miljardista dollarista vuonna 1990 220 miljardiin dollariin 2016.
Tänä päivänä Kiina on suurin investoija Lähi-idässä. Kiinalaista pääomaa on sijoitettu Lähi-itään 177 miljardia, josta 70 miljardia suuntautui Persian lahden maiden eri sektoreihin. Silkkitien kautta Kiina kasvattaa taloudellisia intressejään ja poliittista vaikutusvaltaansa laajasti. Kiina on antanut 23 miljardia dollaria luottoa ja allekirjoittanut yhteistyösopimuksia 17 arabimaan kanssa. Kiina rakentaa satamia Omanissa, tehtaita Algeriassa tai pilvenpiirtäjiä Egyptin Kairossa. Kiinalainen raha on sitoutunut sairaaloiden rakentamiseen Syyriassa ja auttanut taloudellisessa ahdingossa olevaa Djiboutia, johon on sijoitettu Kiinan ensimmäinen ulkomaan sotilastukikohtakin.
Kiina on maailman suurin energian ja öljyn tuojamaa. Sen vuoksi Kiina on riippuvainen Lähi-idän maista. Kiina tuo Lähi-idästä ja Afrikasta paljon öljyä, mutta kaikki merireitit kulkevat NATO:n hallitsemien vesien läpi. Vuonna 2018 Saudi-Arabia, Irak ja Oman olivat vastaavasti toiseksi, kolmanneksi ja viidenneksi suurimmat öljyn välittäjämaat. Joku alueellinen konflikti tai muu häiriö öljyn välittämisessä, kuten Aramcon tapaus äskettäin, vaikuttaa merkittävästi Kiinan talouteen.
Kiinan talouden rattaisiin ei laita kapuloita vain Trumpin kauppasota tai öljyn saatavuuden ongelmat. Suurin päänsärky kiinan eliitille muodostaa liikehdintä Hongkongssa. Mielenosoittajat vaativat itsehallintoa, jossa viranomaiset olisivat hongkongilaisia eivätkä mannerkiinalaisia. Melkein kaikki mielenosoitukset on julistettu laittomiksi, kun vain harvoilla on lupa osoittaa mieltä kadulla. Mielenosoittajat rikkovat virallisen tietotoimiston ikkunoita, peittävät kasvonsa kielloista huolimatta ja lähtevät kadulle uhmaamaan hampaisiin aseistettuja poliiseja, kyynelkaasua ja vesitykkejä. Mielenosoittajat ovat kokoontuneet ja linnoittautuneet Victorian puistoon, jonka sisäänkäynnit on suljettu barrikadeilla. Mielenosoitukset ovat jatkuneet jo viisi kuukautta. Alun perin mielenosoittajat olivat vaatineet Kiinan hallitusta peruuttamaan lain, jonka mukaan kiinniotetut tai rikoksista epäillyt ihmiset voisi viedä Manner-Kiinaan tuomittavaksi. Laki on vedetty pois mutta mielenosoittajat pysyvät vieläkin kaduilla. Vaatimuksiin kuuluu myös vaatimus vapaista vaaleista, pidätettyjen vapauttaminen ja poliisin väkivallan tutkinta.
VENÄJÄLLÄ kapitalismi on samojen kriisi-ilmiöiden edessä kuin muutkin maat esim. Kiina. Sen lisäksi tuntee ihossaan Naton sotaharjoitusten paineet ja Trumpin uhkavaatimukset. Venäjä katsoo itään tai länteen päin etsien pysyvämpää statusta maailman voimatasapainossa. Maantieteellisesti se sijaitsee Euraasian keskellä, kahden järjestelmän ja kahden alueen välillä joissa toimii erilaiset vaikutusvaltojen dynamiikat. Kriisin kärjistyessä Venäjä joutuu valitsemaan, kumman puolta kannattaa ja ketä vastaan se on. Kiina tarvitsee Venäjää turvallisuussyistä. Yhdysvallat tarvitsee myös Venäjää Kiinaa vastaan, mutta myös Trumpin uudelleen valintaa varten.
Jos puolta on vaikea valita, joutuu tasapainoilemaan niiden välissä. USA yrittää estää tai hidastaa Venäjän sotilaallista liittoutumista Kiinan kanssa. Erään skenaarion mukaan sen vuoksi Trump saattaa kutsua Putinin takaisin G7–maiden ”perheeseen”. Venäjän motiivi kaveerata Kiinan kanssa on toivo, että Venäjä hyväksyttäisiin kansainvälisten strategioiden yhdeksi muokkaajaksi. Tämä kunnianhimoinen tavoite ei ole toteutunut sen jälkeen kun NL luhistui ja kylmä sota päättyi. Nyt kun molemmat poolit tarvitsevat Venäjän omalle puolelleen, ja kun tilanne Syyriassa on vahvistanut Venäjän asemia Lähi-idässä, Putinin vaikutusvaltaa sekä pelätään että kunnioitetaan. Ideologinen ja sotilaallinen vastakkainasettelu lännen ja idän välillä on loppunut sitten kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta silti amerikkalainen pääoma ei onnistunut integroimaan mahtavia Venäjän ja Kiinan markkinoita itseensä. Kaksinapaisen maailman sijaan maailma on kolminapainen.
EU ei ole onnistunut esiintymään yhtenä rintamana ja harjoittaa ulkopolitiikkaa, joka tyydyttäisi kaikkia jäsenvaltioita. Ulkoministerin nimittäminen ei tee ulkoministeriöstä varteenotettavaa Euroopan edustajaa. Dis-integraatio on EU:ssa melko pitkällä. Kun eri johtajamaat eivät kykene edustamaan koko Unionia, niin ne alkavat sooloilemaan kansainvälisellä pelikentällä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron meni vierailulle Kiinaan 4. marraskuuta. Siellä Macron ei edusta EU:ta vaan Ranskaa. Pari kuukautta aikaisemmin ja samalla motiivilla, Kiinassa vieraili Angela Merkel. Jotkut optimistit analyytikot uskoivat, että vierailuiden jälkeen nämä kaksi johtajaa kokoontuvat keskenäänkin ja piirtävät EU:lle yhteisen tiekartan. Nyt kukaan ei enää väitä sellaista. Berliini ja Pariisi näyttävät olevan samalla aallonpituudella Kiinan kanssa, mutta molemmat vetävät omaa linjaansa. EU:sta siis ei voi tulla kuvion neljäs napa.
