Globaali kauhun aika on alkanut. Näin todetaan Marxilaisen Työväenliiton 8. järjestökokouksen asiakirjassa. Kyseisessä analyysissa ennustetaan, että vuosi 2020 tulee järkyttämään kaikki tähän asti vallinneet tasapainot. Siitä ei ole kulunut kahtakaan kuukautta, kun pienen juntan nokkahahmona USA:n presidentti Trump ryhtyi toimiin, jotka luokitellaan sodan julistukseksi Irania vastaan. Kaikki tiedustelu ja kehotus ryhtymään Soleimanin murhaan oli suoritettu Mossadin toimesta niin, että Trumpin ei tarvinnut tehdä muuta kuin vetää liipasimesta, kun amerikkalainen taloudellinen ja poliittinen eliitti näki hetken olevan siihen sopiva. Toimenpide saattaa käynnistää suurkonfliktin laajalla Lähi-idän alueella, Iranista ja Afganistanista Afrikkaan, Sudaniin, Algeriaan ja Libyaan asti.
Ilman minkäänlaisia valtuutuksia kongressilta, Trump komensi ilmaniskuja autosaattueeseen, jonka mukana olivat Qassem Soleimani ja Abu Mahdi al-Mauhandis. Ensimmäinen oli Iranin vallankumouskaartien (QUDS) komentaja ja jälkimmäinen oli Irakin miliisin komentaja, Hizbollahin ja kuuden muun puolisotilaallisen joukon perustaja. Tällä hetkellä Irakissa on 5300 sotilaan amerikkalaisjoukko. Toiset 3000 jenkkisotilasta on matkalla Irakiin. Salamurha oli suunniteltu toteutettavaksi aikaisemmin, mutta tieto tästä suunnitelmasta ehdittiin julkaista Wall Street Journalin pääkirjoituksessa (1) 31.12.2019. Viime kesäkuussa Soleimani oli haastanut kannanotossaan Trumpia sanomalla: Minä ja Qurd-joukkoni olemme varteenotettava kilpailija hegemoniasta alueellamme (2).
Venäjän erävoitot Syyrian sodassa, saudien tappiot Jemenissä, ns. ”arabikevään” herääminen kuolleista Sudanissa ja Algeriassa yhdessä kapitalismin ratkaisemattoman talouskriisin kanssa ovat tekijöitä, jotka ovat saattaneet amerikkalaisen imperialismin hegemonian uhatuksi. Samanaikaisesti Iranin vaikutusvalta ulottuu Persianlahdesta Irakin, Syyrian ja Libanonin kautta Välimerelle asti. Geopoliittisesti pienemmät voimat, kuten EU ja Turkki, pyrkivät käyttämään epävakaata tilannetta hyväkseen ja levittää vaikutusvaltansa sekä hamuavat mahdollisia taloudellisia hyötyjä, jotka syntyvät uudesta geopolitiikasta.
Turkki pyrkii liittoutumaan Libyan Tripolin hallinnon kanssa. Sitä varten ”sulttaaniksi” kutsuttu Erdogan lähettää sotilaita puolustamaan Tripolin hallintoa Libyan kansallisen armeijan hyökkäyksestä. Kaddafin kukistamisen jälkeen Libyassa on ollut kaksi hallintoa, Isisin käsiin joutunut Tripolin hallinto ja itäisen Libyan hallinto. Viimeinen pyrkii valloittamaan pääkaupunkia sisällissodassa menestyneen sotamarsalkka Khalifa Haftarin johdolla. Muita osapuolia Libyan sisällissodassa on muslimiveljeskunta ja eri heimojen aseelliset joukot. Tripolin hallinto on luvannut Erdoganille osuutta Välimeren kaasuesiintymistä yhteisen merirajan alueella.
Kiina yrittää ennen muuta taloudellisesti tunkeutua syvemmälle laajan Lähi-idän alueelle ja ns. MENA –maissa (3). Venäjä on saanut turvata sotilastukikohtansa itäisellä Välimerellä sen jälkeen kun al Assad sai pysyä vallassa. Uusi geopoliittinen tilanne kuitenkin vaatii Venäjältä jatkuvaa puuttumista siihen. Näin ollen, Putin on lähettänyt ”vapaaehtoisia” sotilaita Libyaan taistelemaan Haftarin armeijan puolella. Tällä tavalla Libyan taistelutantereilla vastakkain saattavat asettua Venäjä ja Syyriassa sen liittolaisensa ollut Turkki. Turkki joutui törmäyskurssille Naton kanssa, kun se osti venäläisiä S-400 ilmatorjuntajärjestelmiä Putinilta. Libya –kysymys on vakavasti jakanut eri maiden rintamat Euroopassa. Yhteisen toimintalinjan puute siirtää ristiriidat ja erimielisyydet eri eurooppalaisvaltioiden välillä Libyaan. Pienempänä mutta huomattavana osapuolena Libyassa toimii musliiniveljeskunta. Tämä on saanut Egyptin asettumaan Haftarin taakse. Samasta syystä Haftaria tukee myös Arabiemiraatit, jotka taloudellisen tukensa lisäksi ylläpitävät ilmatukikohtaa itäisessä Libyassa. Näin Egypti asettuu vastakkain Turkin kanssa sen lisäksi ,että maa on liittoutunut Israelin, Kyproksen ja Kreikan kanssa EastMed –kaasuputken rakentamisessa (4).
Soleimanin murha saattaa eskaloida laajan mittakaavan sotia, joiden tarkoitus on kapinoiden tukahduttaminen Lähi-idässä. Iranissa ennen Soleimanin murhaa suuria massoja oli mobilisoitunut hallintoa vastaan. Ne protestit usein johtivat mieliosoittajien pidätyksiin, kidutuksiin ja katoamisiin. Mielenosoittajia vastaan oli asettunut teokraattisen järjestelmän raadollisen sorron ruumiillistuma, Qassem Soleimani. Nyt protestit ovat toistaiseksi ohi. Ironista on se, että kymmeniä ihmisiä oli kuollut tungoksessa Soleimanin hautajaisissa. Vertaus on symbolinen, mutta samalla relevantti. Viimeiset kuukaudet ovat todistaneet kapinoita ensin Sudanissa ja Algeriassa ja sen jälkeen Libanonissa ja Irakissa, jossa tilanne huipentui USA:n suurlähetyksen valtaamiseen Bagdadissa. Sodan lietsominen tähtää kyseisen liikehdinnän tukahduttamiseen. Puolen vuoden aikana kehitteellä olevilla kapinoilla on yhteisiä piirteitä. Ne ovat kaikki vastustaneet imperialismia, autoritaarisia hallintoja, uusliberalismia, köyhyyttä, korruptiota, uskonnollista fundamentalismia ja lahkolaisuutta. Toinen merkittävä yhteispiirre on kaikilla se, että nämä eivät suostu perääntymään ennen kun eliitit on syösty valtaistuimestaan alas.
Sodan leviäminen voisi järisyttää maailmaa myös talousseuraamustensa kautta. Alussa herkkiä reagoimaan ovat öljynhinta ja osakehinnat eri pörsseissä. Jos taloudellinen tilanne muuttuu hallitsemattomaksi, USA saattaa ryhtyä totaaliseen sotaan Irania vastaan. Hormuzin salmen (5) sulku tulee toimimaan viimeisenä niittinä kapitalistisen talouden arkussa. Kyseisen salmen kautta kulkee viidennes maailman öljykaupasta. USA:n energiaministeriö on luokitellut Hormuzin salmen sulkemisen maailman vakavimmaksi talouden infarktiksi. Myös Iranin kansantalouden romahtaminen kiihdyttäisi kauppasotaa USA:n ja Kiinan välillä.
Kapinointiin osallistujat ovat työväenluokkaan kuuluvia enimmäkseen työttömiä nuoria, jotka haluavat muuttaa sosiaalis-taloudellista ja poliittista järjestelmää. Iranilaisen luokkataistelun näkökulmasta Soleimani oli lahtari. Hänen murhansa imperialismin toimesta ja eskaloidun sodan vaara ei kuitenkaan edistä luokkataistelua, ei Iranissa, jossa pappisvalta vahvistunee, eikä muissakaan kapinoivissa maissa tai MENA –alueella. Imperialismin toimia Lähi-idässä on vastustettava joka tapauksessa. MENA-alueen ja muiden maiden suosittujen kansannousujen tekijöille on osoitettava solidaarisuutta, jonka on oltava näkyvää ja tuntuvaa läntisen maailman yhteiskunnissa. Kohtalomme on yhteydessä noissa maissa kapinoivien massojen kohtaloiden kanssa. Varauksetta on myös vastustettava USA:n ja sen liittolaisten, kuten Israelin ja Saudi-Arabian, taloudellisia pakotteita ja kaikenlaisia sotilaallisia interventioita ja läsnäoloa muiden maiden alueilla. Samanaikaisesti on tuettava luokkataistelua, joka sotaolosuhteiden vallitessa on pyrittävä muuttamaan vallankumoukseksi.
8.1.2020
Dimitris Mizaras
